Lue keskustelun säännöt.
Burnoutin kokeneet, mitkä oli viimeiset varoitusmerkit ennen romahdusta?
30.11.2025 |
Töissä on ollut todella raskas syksy, kaksinkertainen vastuualue määrittelemättömäksi väliajaksi ja omassa tiimissä pari todella raskasta tilannetta yksityispuolella + krooninen resurssipula ja suorituspaineet. On ollut pakko jaksaa, tukea muita, keksiä ratkaisuja ja omaksua uutta ja nyt vaan paukut taitaa olla loppu. Sunnuntaiaamu ja voisin pillahtaa itkuun samantien.
Olen pitänyt kiinni liikunnasta, ulkoilusta ja suht järkevästi syömisestä -karkit on pahe- ja unikin on kohtuullista. Mutta mikään ei kiinnosta eikä innosta, päätä särkee aamusta iltaan, vituttaa kuin pientä oravaa. Mistä tietää milloin sinnittelyn ja jaksamisen raja tulee vastaan?
Kommentit (33)
Perussettiä oli moni oire mutta lopulta rytmihäiriöt ja keho ei kestänyt liikuntaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole omaa kokemusta, mutta näin paria juttua vierestä seuranneena ainakin seuraavat ovat hälytysmerkkejä:
- Työkaveri unohtelee asioita
- Työkaverille lähetetyt sähköpostit katoavat salaperäisesti. Työkaveri on siis vilpittömästi sitä mieltä, että hän ei ole koskaan saanutkaan sähköpostia, vaikka hän on varmasti saanut sen. Luulen, että tämä on jokin aivojen suojautumismekanismi ylikuormitustilanteessa.
- Työkaveri ei saa töissä enää mitään aikaiseksi.
Näissä on aina myös kysymys tilanteesta aikaisempaan verrattuna. Jos joku on ollut aina hajamielinen, ei asioiden unohtelu ole välttämättä merkki mistään, mutta jos aikaisemmin tarkka tyyppi unohtelee asioita jatkuvasti, voi tilanne olla jo vakava.
Täysin hiessä öisin herääminen siihen, että kelaa päässään päivän aikana töissä tehtyjä pieniä asioita, jonkin sähköpostin muotoilua tms. koska tietoisuus siitä, että burnoutin parhaalla virheiden määrä kasvaa saa epäilemään, että on tehnyt virheen koska on jo niin burnoutissa mutta ei pysty myöntämään itselleen miten paha tilanne on.
Neljän tunnin yöunet, koko ajan paheneva tarve miellyttää muita, ummetus varmaan selkeimpänä fyysisenä oireena, kun keho ei koskaan rentoudu.
Kovaa menoa, kolmen burnoutin jälkeen muisti ei ole enää palannut entiselleen. Nyt sentään kun on viisi vuotta edellisestä, pystyn kestämään stressaavia tilanteita taas melko normaalisti.
Alkoholin käytöstä ei enää saanut iloa vaan sitä käytti unohdukseen ja unilääkkeeksi.
Mitä paria työkaveria seurannut niin olivat koko ajan "pikkuflunssassa". Saattoivat lähteä kesken työpäivän kotiin kun kroppa ja ajatus ei kulkenut. Lääkärissä ei kuitenkaan löydetty mitään poikkeavaa. Kun jäivät viimein pidemmälle saikulle niin muisti oli todella lyhyt, siis että kun nousee sohvalta niin on jo unohtanut mitä piti tehdä.
Jos koet tilanteen kuormittavaksi niin kannattaa saikuttaa. Kun on burnoutin kokenut niin siellä se aina kolkuttelee selän takana, eli uusiutuu helposti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Burn out on pelkkä vätysten keksimä "sairaus" vältellä töiyä.
Vierailija kirjoitti:
Perussettiä oli moni oire mutta lopulta rytmihäiriöt ja keho ei kestänyt liikuntaa
Mitä tarkoitat tuolla, että keho ei kestänyt liikuntaa? Itsellä vähän sama tilanne, pitkään sinnitellyt jaksamisen rajoilla, ja nyt tuntuu että jalat painaa, kaikkialla särkee ja kolottaa, ei jotenkin pääse eteenpäin eikä omalle energiatasolle. Vaikea selittää. Kiitos jos vastaat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jo aiemmin mainitut jatkuva unohtelu, itkuherkkyys, lisäksi huonosti nukutut ylt, kun herää yöllä muistelemaan mitä kaikkea pitäisi tehdä.
Koko ajan varpaillaan, että unohtuiko jokin palaveri, missä olisi pitänyt olla mukana.
Aamulla ei olisi halunnut nousta lähteäkseen töihin.
Aivot alkoi tyhjentyä kuin itsestään. En muistanut tavallisia sanoja, enkä sitä mitä tapahtui vaikka viikko sitten. En muista lastattiinko auto 1 vai 3 kertaa. Aloin nukkumaan todella paljon ja kun heräsin, en tiennyt mikä päivä ja pitäisikö olla jossain ja missä? Piti illalla kirjoittaa sängyn viereen lappu, että kun heräät, niin on tiistai ja sinulla on se ja tämä meno klo jotain. Kroppa oli tiukilla ja sain pysyvästi rytmihäiriöt.
Romahdus tuli sitten niin, että en jaksanut mitään, MIKÄÄN ei kiinnostanut, ei kiinnostanut kuunnella puhetta, syödä, nukkua, katsoa mitään, lukea mitään, ei liikkua. Siis täydellinen lamaannus. Tuijotin vain tyhjää ilman ajatuksia. Olisin omasta puolesta antanut elämän mennä vessanpöntöstä alas, mutta onneksi puoliso huolehti minusta.
Muisti ei ole vieläkään parantunut. Nyt suojelen jaksamista. Mikään ei ole niin tärkeää, että antaisin terveyteni ja hyvinvointini mennä niin pilalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä romahdin vakavan uupumuksen tasolle. Näitä oireita oli, en älynnyt pysähtyä:
- jatkuva huimaus (paheni välillä kuormittavissa tilanteissa)
- rytmihäiriöt
- päänsärky (etenkin kuormittavissa tilanteissa)
- lihasjumit
- migreenikohtaukset
- paniikkikohtaukset/-tuntemukset
- kehon täydellinen lamaantuminen vapaahetkinä
- ripuli
- kylmä hiki
- unettomuus
- aamuyön heräily
- näön sumeneminen
- muistiongelmat
- itkuisuus
- atopian paheneminen
- ruokahalun katoaminen (paino putosi yli 10kg)
- ärtyisyys
- epätoivoisuus/näköalattomuus pientenkin haasteiden edessä
- aloin tehdä töitä yötä päivää, jotta saan hommat hoidettua
- haluttomuus olla ihmisten seurassa
Ap, nyt on aika reagoida ja tehdä jotain! Joko suoraan työterveyteen maanantaina tai sitten esimiehen puheille. Ei sitä kannata vetää sinne romahdukseen asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en enää ymmärtänyt mitään. Laihduin ihan hirveästi, eli en pystynyt enää syömään. Jouduin sairaalaan, jossa nukuin vaan. Kesti aika lailla vuoden toipua. Nukuin illasta aamuun ja olin tunnin pari hereillä ja nukuin alkuiltaan saakka ja taas tunnin pari hereillä ja nukkumaan taas.
Joo, jatka vaan ihmeessä tuota ylitunnollisuuttasi siihen pisteeseen että terveys menee lopullisesti. Mikään työ ei ole sen arvoista. Ja jos pelkkää rahaa ajatellaan niin se loppuelämän työkyvyttömyyskin on aika huono vaihtoehto. Sinä joudut aikuisena ihmisenä ottamaan itse rajoistasi vastuun, kukaan muu ei sitä puolestasi tee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma kokemukseni on, että eeinä voi tulla vastaan hyvin yllättäen, jos ei pysähdy ajoissa. Se tarkoittaa pysähdystä, ettei pysty enää oikein mihinkään, ja vasta sitten alkaa hahmottaa, kuinka lopussa oli. Sanoisin, että ap:n kannattaa ehdottomasti ottaa yhteyttä työterveyteen. Siellä voitte yhdessä arvioida, mikä on tilanne ja mitä sille pitäisi tehdä. Oman kokemukseni mukaan burnoutiin ajautuessa tyypillisiä tuntemuksia ovat myös, että pitää keksiä jotain keinoja selviytyä, on pakko selviytyä eikä mitenkään voi jäädä pois töistä, koska se kaataisi kaiken. On siis sellaisessa mielentilassa jo, ettei mitenkään pysty itse näkemään tilannetta realistisesti tai tekemään päätöksiä, varsinkaan niin isoja että pitäisikö jäädä sairauslomalle vai ei (yleensä pienienkin päätösten tekeminen tuntuu mahdottomalta).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perussettiä oli moni oire mutta lopulta rytmihäiriöt ja keho ei kestänyt liikuntaa
Mitä tarkoitat tuolla, että keho ei kestänyt liikuntaa? Itsellä vähän sama tilanne, pitkään sinnitellyt jaksamisen rajoilla, ja nyt tuntuu että jalat painaa, kaikkialla särkee ja kolottaa, ei jotenkin pääse eteenpäin eikä omalle energiatasolle. Vaikea selittää. Kiitos jos vastaat.
Mulla alkoi olla pientä kuumeilua vähän väliä. Treenaamisesta sain kylkivälilihastulehduksen ja piti pitää monen viikon pakkolepo. Heti kun tuntui paremmalta niin lenkille ja seuraavana päivänä päivystykseen, kylki meni niin pahaksi että ei pystynyt hengittämään kunnolla. Joku paikka koko ajan kipeä, koko kroppa jumissa, endometrioosikivut yltyi. Ja kun ei pysty nukkumaan ei palaudukaan yhtään.
Sanotaan että liike on lääke, mutta ei se sitä aina ole ja jos elämässä on kuormitusta kamalasti, niin pitäisi malttaa levätä liikunnankin osalta.
Mikään ei kiinnosta, mitään ei jaksa tai käy ylikierroksilla (vaikuttaa adhd:ltä vaikka ei ole), unet ovat kaikoinneet moneksi viikoksi, päänsärkyä, ruoka ei pysy sisällä ollenkaan eikä se maistu, ärtyneisyyttä joka pienestäkin asiasta, verenpaineet paukkuu todella korkealla, sydämen tykytyksiä, sosiaalisesta kanssakäymisestä vetäytymistä, alkavaa vatsahaavaa yms. Yms.
Jo alkaviin oireisiin kannattaa reagoida ajoissa, että välttyy pidemmän ajanjakson seurauksilta.
Minulla oli pidempi ajanjakso jolloin en enää kyennyt kunnolla keskittymään töihin päivän aikana kuin korkeintaan satunnaisesti tai välttämättä en lainkaan. Vapaallakaan ei mikään kiinnostanut ja itsensä lopettaminen alkoi näyttäytyä ainoana keinona päästä pois umpikujasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perussettiä oli moni oire mutta lopulta rytmihäiriöt ja keho ei kestänyt liikuntaa
Mitä tarkoitat tuolla, että keho ei kestänyt liikuntaa? Itsellä vähän sama tilanne, pitkään sinnitellyt jaksamisen rajoilla, ja nyt tuntuu että jalat painaa, kaikkialla särkee ja kolottaa, ei jotenkin pääse eteenpäin eikä omalle energiatasolle. Vaikea selittää. Kiitos jos vastaat.
Mulla alkoi olla pientä kuumeilua vähän väliä. Treenaamisesta sain kylkivälilihastulehduksen ja piti pitää monen viikon pakkolepo. Heti kun tuntui paremmalta niin lenkille ja seuraavana päivänä päivystykseen, kylki meni niin pahaksi että ei pystynyt hengittämään kunnolla. Joku paikka koko ajan kipeä, koko kroppa jumissa, endometrioosikivut yltyi. Ja kun ei pysty nukkumaan ei palaudukaan yhtään.
Sanotaan
Tämä. Jos on jo henkisesti ylikuormittunut ei saa fyysisesti kuormittaa eli vain rauhallista liikuntaa, joogaa ym. tai ei sitäkään. Itseltäni pahimmassa tilanteessa lääkäri kielsi liikunnan kokonaan.
Työskentelen alalla, jossa on paljon ihmisten välisiä kiemuroita, poikkeuksellisen verkostoitumis- ja brändipainotteinen ala, jossa on vaikea mitata kuka lopulta olisi ansainnut minkäkin työpaikan, näkyvyyden tai palkkion. Ihmiset myös käyttävät paljon kyynärpäätaktiikkaa. Ei mennyt montaa vuotta työelämään tullessa kun olin jo burnoutissa.
Yksi oire oli se, että yritti selvitä kaikista ihmisten välisistä tilanteista juuri sillä hetkellä mahdollisimman pienillä vaurioilla. Antoi periksi, ei kyseenalaistanut, hyväksyi muiden ehdotukset sellaisenaan, vaikka tiesi että niissä käy pidemmän päälle huonosti. Lopputuloksena tietysti tilanne paheni entisestään, koska ihmiset tottuivat siihen, etten sano koskaan vastaan. En itsekään sitten enää tiennyt mitä asioista ajattelin, kun piti vain selvitä.
Monesti burnoutissa taitaa olla yksi haaste se, että on ihan varma, että tulee heitetyksi ulos sosiaalisesta piiristä, jos alkaa tehdä asioita toisin. Ei se kuitenkaan yleensä mene niin.
En ole koskaan ollut helposti itkevää sorttia, mutta itkin ihan kaikkialla. Kävellessäni kotiin, vessassa, työkaverin edessä (mikä aika noloa). Itkin kotona. Itkin aamulla, itkin illalla. En oikein edes tiennyt miksi itkin. Olin 24/7 stressitilassa. En saanut nukuttua ja kun nukuin, niin heräsin vaan väsyneenä. En pystynyt muuta tekemään, kun istumaan töissä ja sitten kotona.
Sitten siitä tuli romahdus, mikä kesti about 5kk.