Lue keskustelun säännöt.
Burnoutin kokeneet, mitkä oli viimeiset varoitusmerkit ennen romahdusta?
Töissä on ollut todella raskas syksy, kaksinkertainen vastuualue määrittelemättömäksi väliajaksi ja omassa tiimissä pari todella raskasta tilannetta yksityispuolella + krooninen resurssipula ja suorituspaineet. On ollut pakko jaksaa, tukea muita, keksiä ratkaisuja ja omaksua uutta ja nyt vaan paukut taitaa olla loppu. Sunnuntaiaamu ja voisin pillahtaa itkuun samantien.
Olen pitänyt kiinni liikunnasta, ulkoilusta ja suht järkevästi syömisestä -karkit on pahe- ja unikin on kohtuullista. Mutta mikään ei kiinnosta eikä innosta, päätä särkee aamusta iltaan, vituttaa kuin pientä oravaa. Mistä tietää milloin sinnittelyn ja jaksamisen raja tulee vastaan?
Kommentit (115)
Vierailija kirjoitti:
Aivot alkoi tyhjentyä kuin itsestään. En muistanut tavallisia sanoja, enkä sitä mitä tapahtui vaikka viikko sitten. En muista lastattiinko auto 1 vai 3 kertaa. Aloin nukkumaan todella paljon ja kun heräsin, en tiennyt mikä päivä ja pitäisikö olla jossain ja missä? Piti illalla kirjoittaa sängyn viereen lappu, että kun heräät, niin on tiistai ja sinulla on se ja tämä meno klo jotain. Kroppa oli tiukilla ja sain pysyvästi rytmihäiriöt.
Romahdus tuli sitten niin, että en jaksanut mitään, MIKÄÄN ei kiinnostanut, ei kiinnostanut kuunnella puhetta, syödä, nukkua, katsoa mitään, lukea mitään, ei liikkua. Siis täydellinen lamaannus. Tuijotin vain tyhjää ilman ajatuksia. Olisin omasta puolesta antanut elämän mennä vessanpöntöstä alas, mutta onneksi puoliso huolehti minusta.
Muisti ei ole vieläkään parantunut. Nyt suojelen jaksamista. Mikään ei ole niin tärkeää, että antaisin terveyteni ja hyvinvointini mennä niin pilalle
Mullakin on jo viisi vuotta siitä pohjakosketuksesta, eikä muisti ole palautunut vieläkään. Myös oppimiskykyyn on jäänyt jäljet ja aivot menee jumiin todella helposti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se kun ohikulkevaa junaa katsellessa kirkas, spontaani ja hyvin neutraali ajatus oli, että pitäisiköhän mennä alle. Nykyään voin hyvin.
Mulla se oli motarilla autoa ajaessa, että mitä jos ohjais auton tästä vauhdista tuohon betoniseen sillankaiteeseen.
Onko kuukausi riittävän pitkä aika, jotta uskaltaa lähteä kokeilemaan riittävätkö voimat töihin paluuseen? Pahin ahdistuksen ja masennuksen terä tuntuu taittuneen, vaikka jaksaminen ei ole vielä normaalilla tasolla.
Vierailija kirjoitti:
Onko kuukausi riittävän pitkä aika, jotta uskaltaa lähteä kokeilemaan riittävätkö voimat töihin paluuseen? Pahin ahdistuksen ja masennuksen terä tuntuu taittuneen, vaikka jaksaminen ei ole vielä normaalilla tasolla.
Toki ajattelin hakea matalalla kynnyksellä uudelleen apua, jos huomaan ettei jaksaminen riitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ap palaa tähän ketjuun entistä . väsynyt ei ole oikea sana kun ei uni tähän auta vittuuntuneena ehkä. Kaikki vaan kiukuttaa ja ärsyttää ja väsyttää. Yritän saada varattua itselleni työpsykologiajan, saapa nähdä kuinka pitkälle sen ajan saaminen menee. Ensin tarvitaan oman tt-lääkärin lähete, vasta sitten saa varata ajan, joita ei hirveästi ole saatavilla. Väsyttää ajatuskin sen ajan tappelemisesta
Vierailija kirjoitti:
Työskentelen alalla, jossa on paljon ihmisten välisiä kiemuroita, poikkeuksellisen verkostoitumis- ja brändipainotteinen ala, jossa on vaikea mitata kuka lopulta olisi ansainnut minkäkin työpaikan, näkyvyyden tai palkkion. Ihmiset myös käyttävät paljon kyynärpäätaktiikkaa. Ei mennyt montaa vuotta työelämään tullessa kun olin jo burnoutissa.
Yksi oire oli se, että yritti selvitä kaikista ihmisten välisistä tilanteista juuri sillä hetkellä mahdollisimman pienillä vaurioilla. Antoi periksi, ei kyseenalaistanut, hyväksyi muiden ehdotukset sellaisenaan, vaikka tiesi että niissä käy pidemmän päälle huonosti. Lopputuloksena tietysti tilanne paheni entisestään, koska ihmiset tottuivat siihen, etten sano koskaan vastaan. En itsekään sitten enää tiennyt mitä asioista ajattelin, kun piti vain selvitä.
Monesti burnoutissa taitaa olla yksi haaste se, että on ihan varma, että tulee heitetyksi ulos sosiaalisesta piiristä, jos alk
Kyl se usein niin menee. Ei haittaisi muun osalta mutta jos työtehtäviä otetaan pois ja aletaan savustaa ulos niin se on usein lopun alkua kun uutta duunia ei nykyisin enää saa ja työttömäksi jäävä on todella suojaton ja häneen vasta kuormitusta kohdistetaankin koneiston alkaessa potkia oikein kunnolla päähän juuri samalla kun muu tukiverkosto karisee pois. On rakennettu aika epäinhimillinen maailma nykyisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et pysty nukkumaan, olet vihainen ja lyhytpinnainen 24/7/365. Rytmihäiriöitä, päänsärkyä.
Pomolle ei ainakaan kannata kertoa. Se tulkitaan niin että "uhkailee sairauslomalla..."
Myöskin jos kertoo että on ihan loppu eräästä työhön liittyvästä niin se "johtuu omasta henkilökohtaisesta elämästä..."
Sen jälkeen annetaan varoitusta ja yritetään muuttaa vakituinen työ määräaikaiseksi.
Jatkoin ihan samaa työtä, mutta aloin yksityisyrittäjäksi ilman tätä työongelmaa.
Eli kyllä elämä kirkastui kun ei ole huonoa työnjohtoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen onnistunut välttämään burnoutit näillä keinoilla.
Ensin disclaimer jos joku ei ymmärrä biologista mekanismia: burnout on se tilanne, kun parasympaattinen hermosto (=uni, lepo, palautuminen) ei enää pääse valloileen, koska sympaattinen hermosto (=vireys, stressi, kierrokset) käy niin kovalla. Tämä tilanne suistaa ajan mittaan koko hermoston epäkuntoon, siis aivan kaiken mitä hermosto ihmisen toiminnassa ohjaa.
-nukahtamisen vaikeus: jos on vaikeuksia nukahtaa useampana päivänä, se on merkki hermoston epänormaalista tilanteesta. Joillain näkyy liian aikaisena heräämisenä, johtuu samasta asiasta.
-liikunnan kuormitus: jos yhdistät, että liikunnan jälkeen et pystykään nukahtamaan/heräät liian aikaisin, se on merkki ylikuormituksesta
-muistiongelmat: kuvattu hyvin aiemmissa kommenteissa
-yleistyneet hermostolliset ongelmat: virustaudit, näköongelmat, lihasjumit, hermosärky, kuulo-ongelmat jnejne
-sydän- ja verenkiertoelimiston epänormaalit reaktiot: tihentynyt syke, rytmihäiriöt, verenpaine jne.
Yleensä tuo uni on ollut minulle erinomainen mittari, milloin pitää tyhjentää pöytä ja panostaa palautumiseen. Ei ole aina ollut kyse pelkästä työkuormituksesta, vaan myös vapaa-ajan "valinnaisista" sitoumuksista ja tavoitteista, joten olen voinut helposti tyhjentää pöydän. Ymmärrän, ettei puhtaasti työperäisen kuormituksen kanssa onnistu. Mutta huomiona sekin, että et voi treenata vaikkapa Crossfitia kuutena päivänä viikossa samaan aikaan kun kärsit hermostollisista oireista, silloin vain pahennat tilannetta.
Vaihdoin kotona lakanoita, mietin töitä ja purskahdin itkuun. Silloin tiesin, että raja on tullut vastaan. Tästä jo kymmenen vuotta, vaihdoin kokonaan alaa ja on mennyt paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos et pysty olemaan ajattelematta töitäsi vapaapäivinä ja lomilla, olet jo uupumisessa aika pitkällä.
Itselleni tuli romahdus sen kesäloman päättyessä, jolloin en saanut ajatuksiani irti työasioista koko loman aikana. Sain viikon sairauslomaa, ja sinnittelin sitten vielä seuraavaan kevääseen. Keväällä jäin työttömäksi, ja silloin alkoi fyysiset oireet. Ajattelin, että ne varmasti helpottuvat, kunhan pääsen taas töihin. Lopulta jopa työhakemuksen kirjoittaminen kävi ylivoimaisen vaikeaksi. Vasta sen jälkeen hain sairauslomaa uupumukseen.
Saatan ehkä joskus toipua työkuntoon. Mutta millaiseen työhän?
Itkemisen lisäksi viimeinen niitti oli se, etten muistanut mennä joka viikko samaan aikaan toistuvaan viikkopalaveriin. Yksinkertaisesti vaan unohdin. Tämä sen jälkeen, kun töiden teosta ei tahtonut tulla enää mitään.
Töissä en olisi jaksanut olla, mutta myös töistä kotiin lähtö tuntui ylivoimaiselta. Unohtelin sanoja, unohdin kokonaan kesken lauseen mitä olin kertomassa ja saatoin puhua ihan mitä sattuu.