Lue keskustelun säännöt.
Burnoutin kokeneet, mitkä oli viimeiset varoitusmerkit ennen romahdusta?
30.11.2025 |
Töissä on ollut todella raskas syksy, kaksinkertainen vastuualue määrittelemättömäksi väliajaksi ja omassa tiimissä pari todella raskasta tilannetta yksityispuolella + krooninen resurssipula ja suorituspaineet. On ollut pakko jaksaa, tukea muita, keksiä ratkaisuja ja omaksua uutta ja nyt vaan paukut taitaa olla loppu. Sunnuntaiaamu ja voisin pillahtaa itkuun samantien.
Olen pitänyt kiinni liikunnasta, ulkoilusta ja suht järkevästi syömisestä -karkit on pahe- ja unikin on kohtuullista. Mutta mikään ei kiinnosta eikä innosta, päätä särkee aamusta iltaan, vituttaa kuin pientä oravaa. Mistä tietää milloin sinnittelyn ja jaksamisen raja tulee vastaan?
Kommentit (45)
Vierailija kirjoitti:
Oma kokemukseni on, että eeinä voi tulla vastaan hyvin yllättäen, jos ei pysähdy ajoissa. Se tarkoittaa pysähdystä, ettei pysty enää oikein mihinkään, ja vasta sitten alkaa hahmottaa, kuinka lopussa oli. Sanoisin, että ap:n kannattaa ehdottomasti ottaa yhteyttä työterveyteen. Siellä voitte yhdessä arvioida, mikä on tilanne ja mitä sille pitäisi tehdä. Oman kokemukseni mukaan burnoutiin ajautuessa tyypillisiä tuntemuksia ovat myös, että pitää keksiä jotain keinoja selviytyä, on pakko selviytyä eikä mitenkään voi jäädä pois töistä, koska se kaataisi kaiken. On siis sellaisessa mielentilassa jo, ettei mitenkään pysty itse näkemään tilannetta realistisesti tai tekemään päätöksiä, varsinkaan niin isoja että pitäisikö jäädä sairauslomalle vai ei (yleensä pienienkin päätösten tekeminen tuntuu mahdottomalta).
Minulla meni vuoden verran siitä kun työpsykologi suositteli sairaslomaa ennen kuin vihdoin sain hakeuduttua lääkäriin jaksamisongelmien takia. Silloinkin arvoin voinko mitenkään jäädä sairaslomalle kun on vaikka mitä pitäisi hoitaa.
Olisi parempi jos lääkäriaika olisi varattu yhdessä samantien, kun uupuneella ei ajatus kulje normaalisti ja yrittää painaa eteenpäin pelkällä sisulla siihen asti, kunnes ei enää pysty yhtään mihinkään työssä eikä vapaalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikään ei kiinnosta, mitään ei jaksa tai käy ylikierroksilla (vaikuttaa adhd:ltä vaikka ei ole), unet ovat kaikoinneet moneksi viikoksi, päänsärkyä, ruoka ei pysy sisällä ollenkaan eikä se maistu, ärtyneisyyttä joka pienestäkin asiasta, verenpaineet paukkuu todella korkealla, sydämen tykytyksiä, sosiaalisesta kanssakäymisestä vetäytymistä, alkavaa vatsahaavaa yms. Yms.
Jo alkaviin oireisiin kannattaa reagoida ajoissa, että välttyy pidemmän ajanjakson seurauksilta.
Ensimmäisellä kerralla olin reilu puoli vuotta sairaslomalla ja toisella kerralla kuukauden, koska reagoin ajoissa oireisiin. Nyt osaan asettaa oman hyvinvointini ja palautumisen etusijalle, kuuntelematta muiden kritisointia. Joidenkin on vaikeaa hyväksyä se, että ennen tehokas ja tuottelias, yksin puurtava kun muita autetaan, on muuttunut ns. hitaaksi, apua pyytäväksi ja leppoisaksi, liiallista työtaakkaa karsiva, vaikkakin työjälki on hyvää edelleen. Työpaikalla on muitakin tekijöitä enkä ole korvaamaton.
Sanoit ne jo, eli itkuisuus, ja kun mikään ei kiinnosta.
En jaksanut enää perua menoja. Jätin vain menemättä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistakaa sitten, että tässä maassa, ts kuin vaikkapa naapuriKustaan valtakunnassa, ei tunneta eikä tunnisteta burn outtia eli s.loma olisi palkatonta.
Masennusdiagnoosilla saat palkallista s.lomaa.
Vierailija kirjoitti:
Muistakaa sitten, että tässä maassa, ts kuin vaikkapa naapuriKustaan valtakunnassa, ei tunneta eikä tunnisteta burn outtia eli s.loma olisi palkatonta.
Masennusdiagnoosilla saat palkallista s.lomaa.
Tämä on kyllä todella hanurista, että sitten et välttämättä myöhemmin saa lainoja tai vakuutuksia mt-diagnoosin takia. Ei kannusta ihmisiä hoitamaan mielenterveyttään ajoissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse osasin jäädä sairauslomalle ennen kuin tilanne paheni enemmän. Olin ennen pois jääntiä jatkuvasti väsynyt - en jaksanut tehdä kotona mitään, vaan menin suoraan sohvalle makaamaan viltin alle. Nukuin erittäin huonosti - heräilin ennen herätystä voimakkaaseen ahdistuksen tunteeseen, mikä ei lopulta kadonnut työpäivän aikana kovinkaan paljon. Itkeskelin, mikä oli minulle erittäin poikkeuksellista, sillä en KOSKAAN itkenyt ihmisten edessä. Sairastelin jatkuvasti pikkuflunssaa, vaikka olin aiemmin saanut flunssan ehkä kerran tai kaksi kertaa vuodessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistakaa sitten, että tässä maassa, ts kuin vaikkapa naapuriKustaan valtakunnassa, ei tunneta eikä tunnisteta burn outtia eli s.loma olisi palkatonta.
Masennusdiagnoosilla saat palkallista s.lomaa.
Tämä on kyllä todella hanurista, että sitten et välttämättä myöhemmin saa lainoja tai vakuutuksia mt-diagnoosin takia. Ei kannusta ihmisiä hoitamaan mielenterveyttään ajoissa.
Etenkin kun työuupumus on yleensä lähes täysin työperäinen sairaus, joka olisi toimivammilla järjestelyillä yleensä vältettävissä. Siitä ei vain työnantaja taida saada samanlaisia sanktioita kuin työntekijöiden altistamisesta esimerkiksi asbestille. Työnantajan näkökulmasta kaikki menee näppärästi, kun työntekijän ongelmaksi kirjataan uupumuksen sijaan "masennus".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistakaa sitten, että tässä maassa, ts kuin vaikkapa naapuriKustaan valtakunnassa, ei tunneta eikä tunnisteta burn outtia eli s.loma olisi palkatonta.
Masennusdiagnoosilla saat palkallista s.lomaa.
Tämä on kyllä todella hanurista, että sitten et välttämättä myöhemmin saa lainoja tai vakuutuksia mt-diagnoosin takia. Ei kannusta ihmisiä hoitamaan mielenterveyttään ajoissa.
Miksi alapeukku? Näin se vain on. Uupumukseen kannattaa silti tietysti hakea apua mahdollisimman nopeasti, mutta onhan se väärin, että siitä jälkikäteen voi tulla seurauksia.
Yhteiskunta ikään kuin näin palkitsee siitä, että ihminen vain jää pahoinvoivana sinnittelemään, jolloin myös muut ympärillä kärsivät asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma kokemukseni on, että eeinä voi tulla vastaan hyvin yllättäen, jos ei pysähdy ajoissa. Se tarkoittaa pysähdystä, ettei pysty enää oikein mihinkään, ja vasta sitten alkaa hahmottaa, kuinka lopussa oli. Sanoisin, että ap:n kannattaa ehdottomasti ottaa yhteyttä työterveyteen. Siellä voitte yhdessä arvioida, mikä on tilanne ja mitä sille pitäisi tehdä. Oman kokemukseni mukaan burnoutiin ajautuessa tyypillisiä tuntemuksia ovat myös, että pitää keksiä jotain keinoja selviytyä, on pakko selviytyä eikä mitenkään voi jäädä pois töistä, koska se kaataisi kaiken. On siis sellaisessa mielentilassa jo, ettei mitenkään pysty itse näkemään tilannetta realistisesti tai tekemään päätöksiä, varsinkaan niin isoja että pitäisikö jäädä sairauslomalle vai ei (yleensä pienienkin päätösten tekeminen tuntuu mahdottomalta).
Minulla meni vuoden verran siitä kun työps
Jatkan vielä: ajan saaminen lääkärille vaati netissä pitkän oirekyselyn täyttämisen ja keskustelut sairaanhoitajan kanssa. Tähän ryhtyminen tuntui uupuneena tosi vaikealta, kun valmiiksi oli jo huono olo siitä, ettei jaksa töissä kuten yleensä. Meni viikkoja siitä kun olin valmis myöntämään etten selviä kunnes vihdoin kykenin hakemaan apua itselleni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistakaa sitten, että tässä maassa, ts kuin vaikkapa naapuriKustaan valtakunnassa, ei tunneta eikä tunnisteta burn outtia eli s.loma olisi palkatonta.
Masennusdiagnoosilla saat palkallista s.lomaa.
Tämä on kyllä todella hanurista, että sitten et välttämättä myöhemmin saa lainoja tai vakuutuksia mt-diagnoosin takia. Ei kannusta ihmisiä hoitamaan mielenterveyttään ajoissa.
Tämä. Olen itse alan ammattilainen ja myös kokemusasiantuntija.
Hyvin usein on parempi vaieta, näin tein itsekin 30 vuotta. Harkitsin kauan edeltävää lausetta. Hyvin usea ovi on sulkeutunut puhumisen myötä, vaikka mikään itse substanssiosaamisessa ei ole muuttunut.
Vierailija kirjoitti:
Mitä tarkoitat tuolla, että keho ei kestänyt liikuntaa? Itsellä vähän sama tilanne, pitkään sinnitellyt jaksamisen rajoilla, ja nyt tuntuu että jalat painaa, kaikkialla särkee ja kolottaa, ei jotenkin pääse eteenpäin eikä omalle energiatasolle. Vaikea selittää. Kiitos jos vastaat.
Keholle burnout on ylirasitustila, samanlaisen voi saada aikaan liian rajulla liikunnalla (vrt. urheilijoiden ylikunto). Monet luulevat, että kova liikunta auttaa stressiin, mutta näin ei ole varsinkin jos tilanne on päässyt pahaksi. Lopulta keho luovuttaa, etkä pysty välttämättä nousemaan edes sängystä. Se on suojamekanismi, jotta olisi pakko jossain vaiheessa hellittää. Keho on viisas, jos kuuntelemme sitä.
Kannattaa myös tutustua termeihin ylivireys- ja alivireystila.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistakaa sitten, että tässä maassa, ts kuin vaikkapa naapuriKustaan valtakunnassa, ei tunneta eikä tunnisteta burn outtia eli s.loma olisi palkatonta.
Masennusdiagnoosilla saat palkallista s.lomaa.
Tämä on kyllä todella hanurista, että sitten et välttämättä myöhemmin saa lainoja tai vakuutuksia mt-diagnoosin takia. Ei kannusta ihmisiä hoitamaan mielenterveyttään ajoissa.
Tämä. Olen itse alan ammattilainen ja myös kokemusasiantuntija.
Hyvin usein on parempi vaieta, näin tein itsekin 30 vuotta. Harkitsin kauan edeltävää lausetta. Hyvin usea ovi on sulkeutunut puhumisen myötä, vaikka mikään itse substanssiosaamisessa ei ole muuttunut.
Fiksu lääkäri osaa ottaa tämän huomioon. Sanoi jopa, ettei halua mieleltään terveelle ja paljon vaaditulle ihmiselle mt-daignoosia antaa, vaan kirjasi fyysisistä oireista sairasloman ja työpaikka huolikeskustelussa vetosi liiallisen työkuorman aiheuttavan fyysistä sairastelua. Olen kiitollinen tuolle lääkärille. Olisi varmasti ollut helpompaa hänelle antaa mt-diagnoosi.
Vaikka uupumus tuntuisi vaikealta, niin lääkärissä ei sitten kannata ottaa turhan reippaan roolia kun kantaa liikaa vastuuta miten töille käy. Lääkäri voi helposti joka tapauksessa suhtautua asiakkaaseen niin, että eiköhän olo helpotu, jos vaikka pari päivää tai viikon lepäät.
Ei se niin mene, koska jos ihminen on yrittänyt yli voimiensa vaikka miten pitkään, niin pahimman helpottaessa ei välttämättä jaksa tehdä mitään muuta kuin levätä ja nukkua. Jos ulos lähtö hetkeksi voi tuntua isolta ponnistukselta, kun ei ole normaalissa olotilassa eikä välttämättä joka päivä onnistu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perussettiä oli moni oire mutta lopulta rytmihäiriöt ja keho ei kestänyt liikuntaa
Mitä tarkoitat tuolla, että keho ei kestänyt liikuntaa? Itsellä vähän sama tilanne, pitkään sinnitellyt jaksamisen rajoilla, ja nyt tuntuu että jalat painaa, kaikkialla särkee ja kolottaa, ei jotenkin pääse eteenpäin eikä omalle energiatasolle. Vaikea selittää. Kiitos jos vastaat.
Mulla alkoi olla pientä kuumeilua vähän väliä. Treenaamisesta sain kylkivälilihastulehduksen ja piti pitää monen viikon pakkolepo. Heti kun tuntui paremmalta niin lenkille ja seuraavana päivänä päivystykseen, kylki meni niin pahaksi että ei pystynyt hengittämään kunnolla. Joku paikka koko ajan kipeä, koko kroppa jumissa, endometrioosikivut yltyi. Ja kun ei pysty n
Todella tärkeä pointti. Itse en ole sairauksien takia työelämässä mutta elän jatkuvassa stressissä kipujen ja unettomuuden takia. En todellakaan pysty harrastamaan raskasta liikuntaa, siitä vointi romahtaa. Teen kevyttä lihaskuntojumppaa, kävelyitä, pyöräilen silloin kun tasapaino pelittää. Ihan pahimpina päivinä täyslepo. Pelkkää huonoa tekevän liikunnan tunnistan semmoisesta kylmänhikisyydestä suorituksen aikana ja siitä että mieli huutaa että lopeta, pahalta tuntuu. Entisenä suorittajana on ollut paljon opettelemista kehon kuuntelussa, nykyään onnistuu jo aika hyvin.
Mulla alkaa olla samanlainen fiilis. Kuormitusta on pikkuhiljaa kerääntynyt 10 vuoden ajalla. Viime viikolla tapahtui yksityiselämässä juttu, joka saattaa nyt katkaista kamelin selän. Viikon olen itkenyt joka päivä. Töissä pysyn kasassa, mutta työn laadusta en osaa sanoa millaista se on. Asiat ei pysy mielessä ja koko ajan pitäisi uutta opetella. Jouluun asti yritän sinnitellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tarkoitat tuolla, että keho ei kestänyt liikuntaa? Itsellä vähän sama tilanne, pitkään sinnitellyt jaksamisen rajoilla, ja nyt tuntuu että jalat painaa, kaikkialla särkee ja kolottaa, ei jotenkin pääse eteenpäin eikä omalle energiatasolle. Vaikea selittää. Kiitos jos vastaat.
Keholle burnout on ylirasitustila, samanlaisen voi saada aikaan liian rajulla liikunnalla (vrt. urheilijoiden ylikunto). Monet luulevat, että kova liikunta auttaa stressiin, mutta näin ei ole varsinkin jos tilanne on päässyt pahaksi. Lopulta keho luovuttaa, etkä pysty välttämättä nousemaan edes sängystä. Se on suojamekanismi, jotta olisi pakko jossain vaiheessa hellittää. Keho on viisas, jos kuuntelemme sitä.
Kannattaa myös tutustua termeihin ylivireys- ja alivireystila.
Keho ei tunnista sitä mistä se stressi ja kuormitus tulee. Oliko työ vai liikunta. Tän vuoksi liikunta kuormitustilassa ei ole hyväksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistakaa sitten, että tässä maassa, ts kuin vaikkapa naapuriKustaan valtakunnassa, ei tunneta eikä tunnisteta burn outtia eli s.loma olisi palkatonta.
Masennusdiagnoosilla saat palkallista s.lomaa.
Tämä on kyllä todella hanurista, että sitten et välttämättä myöhemmin saa lainoja tai vakuutuksia mt-diagnoosin takia. Ei kannusta ihmisiä hoitamaan mielenterveyttään ajoissa.
Tämä. Olen itse alan ammattilainen ja myös kokemusasiantuntija.
Hyvin usein on parempi vaieta, näin tein itsekin 30 vuotta. Harkitsin kauan edeltävää lausetta. Hyvin usea ovi on sulkeutunut puhumisen myötä, vaikka mikään itse substanssiosaamisessa ei ole muuttunut.
Fiksu lääkäri osaa ottaa tämän huomioon. Sanoi jopa, ettei halua mi
Tiedän. Kokeneiden (iäkkäiden) ja ammattitaitoisten erikoislääkäreiden kanssa toimiessa ei ole huolta yleensä. Toki siellä pitää sitten osata myös toimia, mafia se on sielläkin olemassa.
Ja yhtä kaikki, olen ihan hvetisti kovempi ammattilainen tämän myötä. Asiakkaani eivät astu kokemattomien ja nuorten terveyskeskuslääkärien (yleensä tahattomiin) ansoihin, kun avuntarve on akuutti.
Useampi on koettu, viimeisin oli palkkatyössä ja siten enemmälti julkisin.
En käynyt suihkussa, en ajanut partaa, en vaihtanut vaatteita (puhumattakaan mistään petivaatteista), olisin voinut nukkua loppuelämän sängyssä avaamatta verhoja. Lapset sain vietyä päiväkotiin ja ilmeisesti myös haettua sieltä.
En saanut mitään apua mistään, vaikka hain apua aktiivisesti tilanteen huomioiden. Sain potkut laittomasti (en muista ajasta juuri mitään), josta sain jonkin korvauksen myöhemmin (täysin laiton ja amatöörimainen irtisanominen).
En suosittele burn outtia kenellekään.