Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Burnoutin kokeneet, mitkä oli viimeiset varoitusmerkit ennen romahdusta?
Töissä on ollut todella raskas syksy, kaksinkertainen vastuualue määrittelemättömäksi väliajaksi ja omassa tiimissä pari todella raskasta tilannetta yksityispuolella + krooninen resurssipula ja suorituspaineet. On ollut pakko jaksaa, tukea muita, keksiä ratkaisuja ja omaksua uutta ja nyt vaan paukut taitaa olla loppu. Sunnuntaiaamu ja voisin pillahtaa itkuun samantien.
Olen pitänyt kiinni liikunnasta, ulkoilusta ja suht järkevästi syömisestä -karkit on pahe- ja unikin on kohtuullista. Mutta mikään ei kiinnosta eikä innosta, päätä särkee aamusta iltaan, vituttaa kuin pientä oravaa. Mistä tietää milloin sinnittelyn ja jaksamisen raja tulee vastaan?
Kommentit (115)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, olet ylittänyt rajan.
Siltä tuntuu tänään mutta ehkä saan sinniteltyä/jaksan vielä seuraavat 2 viikkoa. Ne on ohjelmoitu niin täyteen että saikku on oikeasti aika mahdottomuus/ tarkoittaisi omalle työporukalle ettei kukaan hoida heidän asioitaan eteenpäin. Tiedän tasan tarkkaan etten ole korvaamaton ja isossa kv organisaatiossa tuskin edes huomattaisiin että joku on poissa - paitsi että omat tiimit kärsisi entistä enemmän. Esimiestä maailmalla ei kiinnosta, entisenä ammattisotilaana olettaa että kaikki jaksaa ja häntä kiinnostaa vain oma nousujohteinen uransa. ap
Ei tässä meidän hyödytä kanssasi vääntää. Kukaan muu ei tule sinulle apua hakemaan kuin sinä itse.
Tuo on totuus. Aloittajan täytyy itse osata tiedostaa oma rajallisuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
MItä jos sallisit itsellesi niitä herkkuja, matkoja, kosteita iltoja ja rakastajia niin olisi helpompi sitten jaksaa olla töissä täydellinen.
Vierailija kirjoitti:
MItä jos sallisit itsellesi niitä herkkuja, matkoja, kosteita iltoja ja rakastajia niin olisi helpompi sitten jaksaa olla töissä täydellinen.
Tuossapa typerä neuvo.
Etätöissä aloin jättää sellaisia yleisiä palavereja välistä, joissa olisi pitänyt jutella jonkun kanssa niitä näitä. Osallistujia saattoi olla paljon, joten välttämättä poissaolo ei edes kiinnittänyt juuri huomiota.
Laitoin näihin viime hetken peruutuksia "en millään työsuman takia ehdi osallistua, päällekkäinen meno" jne. Palaverin ajan sitten luin joitakin saapuneita sähköposteja ja pääosan ajasta tuijotin nollat taulussa koneen ääressä vastapäistä seinää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Romahduksesta en tiedä, mutta siinä vaiheessa kun muisti alkoi olemaan niin huono etten päivällä muistanut mitä aamulla tein, tai toisesta silmästä lähti näkö, menin lääkäriin.
Se kun ohikulkevaa junaa katsellessa kirkas, spontaani ja hyvin neutraali ajatus oli, että pitäisiköhän mennä alle. Nykyään voin hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Meillä kaikki heikkouden merkit palkitaan vuosittaisissa YT-neuvotteluissa. Vuoden vaihteen jälkeen ei tarvita enää edes niitä."
Kertoo työyhteisön, johtoportaan, sairaudesta. Uusi työpaikka on ainoa ratkaisu.
Työnjohtajien on hyvä herätä siihen, kuinka sana kiirii huonosta kohtelusta ja liiasta vaatimuksesta, huonosta ilmapiiristä. Moni lähtenyt pitää tästä huolen ja työntekijöitä ei enää tule.
Intialaista pomoani Floridassa ei kiinnosta. Ei se edes tiedä mitä täällä tehdään, kehityskeskustelussakin se asettaa tavoitteita joista monet ei liity työhöni millään tavalla. Mutta tulijoita tähän pestiin riittää. Kun minulle haettiin kollegaa keväällä tuli 400 hakemusta. Tosin työhön valittu otti ritolat jo koeajalla ja palasi vanhaan työhönsä. Mutta uutta ei enää palkattu.
Vierailija kirjoitti:
Burn out on pelkkä vätysten keksimä "sairaus" vältellä töiyä. T: Hyvävelikerhon kautta työpaikan saanut loinen joka delegoi työnsä muille ja puhuu muistaPelkkääPaskaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valvoin usemmat yöt nukkumatta silmällistäkään. Töissä oli 4 hengen työt. Nykyään on 3 hengen työt ja vahva mielialalääkitys. Nykyään tosiaan revitään työntekijästä irti maksimaaliset tehot ja ylikin.
t. Hyvinvointialueen työntekijä jolla on vielä töitä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, olet ylittänyt rajan.
Siltä tuntuu tänään mutta ehkä saan sinniteltyä/jaksan vielä seuraavat 2 viikkoa. Ne on ohjelmoitu niin täyteen että saikku on oikeasti aika mahdottomuus/ tarkoittaisi omalle työporukalle ettei kukaan hoida heidän asioitaan eteenpäin. Tiedän tasan tarkkaan etten ole korvaamaton ja isossa kv organisaatiossa tuskin edes huomattaisiin että joku on poissa - paitsi että omat tiimit kärsisi entistä enemmän. Esimiestä maailmalla ei kiinnosta, entisenä ammattisotilaana olettaa että kaikki jaksaa ja häntä kiinnostaa vain oma nousujohteinen uransa. ap
Ei tässä meidän hyödytä kanssasi vääntää. Kukaan muu ei tule sinulle apua hakemaan kuin sinä itse.
Niimpä. Työt tulee laittaa tärkeysjärjestyksessä vasta oman terveyden jälkeen. Tuo ajattelutapakin "kai kestän vielä pari viikkoa" On hälyytysmerkki. Koska sen kahden viikon jälkeen tulee seuraavat kaksi viikkoa jne. Tiedän kokemuksesta. Mitä kauemmas lykkäät ongelmiasi sen pidempää sairauslomaa se tietää. Nyt voit selvitä vielä viikoilla, kuukaudella tms. Kyllä ne työt siellä joku tekee, tärkeintä on saada niistä ajatukset määräajaksi kokonaan irti.
Ja se viimeisin niitti on kun rationaalinen ajattelu viimeisenä suojakeinona tavallaan pysähtyy ja sitä on hyvin vaikeaa käynnistää uudelleen. Se voi viedä jopa vuosia tai pahimmillaan kokonaan sairauseläkkeelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itkin koko ajan. Ei kiinnostanut tehdä mitään, ei puhua kenellekään. Muisti pätki, suutuin pienistä asioista. Kaikesta katosi mielekkyys. En saanut nukuttua, leposyke oli korkea. Kun heräsin keskellä yötä, sydän hakkasi kovaa. Tuli hengitysvaikeuksia, ääni lähti koko ajan. Aloin odottaa, että pääsen eläkkeelle tai kuolen. Jäin kuukausien mittaiselle sairaslomalle ja työmäärääni vähennettiin. Palkka pieneni myös, mutta olen jaksanut paremmin.
En osannut enää lukea edes lyhyitä sanoja. Aivot alkoivat sammua totaalisesti viikko ennen romahdusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloin miettimään, että pitäisikö murtaa vaikka toinen käsi, että saisin saikkua. Lopulta mietin junan alle hyppäämistä. Menin sitten työterveyteen ja sain saikkuni ilman, että piti itseään teloa tai tappaa. Nyt teen töitä kolme päivää viikossa ja opettelen sanomaan ei.
Työkaveri sai saikkunsa kun sai jonkinlaisen psykoosin liiallisesta työkuormasta. Kolmas työkaveri oli mennyt kuntosalille eikä tiennyt missä oli. Hänelle jouduttiin soittamaan ambulanssi. Sellaista tämä nykyajan työelämä.
Kannattaa myös ymmärtää, että mikäli burnoutit toistuu, niin joku kaunis päivä kroppa ei pysty enää toipumaan, vaan stressinsietokyky on mennyt iäksi. En suosittele. Toki siinä on sitten se hyvä puoli, ettei tartte enää koskaan mennä töihin... T. kroonikko
En oikein enää kyennyt kunnolla työskentelemään. Aloin pelätä etten tilanteen jatkuessa tällaisena enää lopulta kykene hakemaan itselleni apua, jos olen niin ahdistunut etten kykene poistumaan kotoa.
Minusta tuntui etten lopulta olisi kyennyt enää katsomaan työpuhelinta, laittamaan ruokaa itselleni jne. Toki tällainen olisi johtanut jossain vaiheessa työsuhteen päättymiseen, mutta en halunnut sitä ajatella millaista toipuminen silloin olisi ollut. Joten varasin ajan lääkäristä kun siihen vielä kykenin.
Tämä Jennifer Brean tarina oli aika pysäyttävä. Piti antaa itsellenikin vähän armoa ennen kuin on myöhäistä. Joo, haukkukaa laiskaksi.
https://www.ted.com/talks/jennifer_brea_what_happens_when_you_have_a_di…
Kroppa alkoi hälyttää niin kovaa, että oli pakko pysähtyä, kun mieli ei sitä pysähtymistä vielä ollut tajunnut tehdä. Jatkuvat paniikkikohtaukset, myös keskellä yötä ja ihan vaan ollessani yksin. Tuli myös näköhäiriöitä. En meinannut jaksaa kiivetä portaita yläkertaan.
Nämä olivat siis ne viimeiset oireet, kaikenlaista muuta oli ollut ennen sitä. Mutta kyllä ihmisen keho on viisas, kun se näin suojelee ja pakottaa pysähtymään. Muutoin olisin varmaan painanut hommia sata lasissa ja lopuksi kuollut.
Siinä menee raja kun tekee tällaisen aloituksen kauniina sunnuntaipäivänä.
Itsellä aikoinaan salakavalempia viimehetken oireita, joita en itse tunnistanut:
-jatkuva kyynisyys ja vitutus. Elin siis jotenkin siinä uskossa et kaikki masikset ja burnoutit tekisi ihmisestä surullisen, kun itse olin lähinnä koko ajan vain vihainen. Salakavalaa tästä tekee etenkin suomalaisten yleinen asenne työelämää kohtaan: "mennään läpi harmaan kiven, sisua perkele, ei siellä töissä edes kuulu olla kivaa, vain rahan takia tätä tehdään". Vertasin itseäni tähän ihanteeseen ja kuvittelin virheellisesti olevani vain sinnikäs enkä lopen uupunut
-omituiset fyysiset vaivat. Puhkeaa tyylii joku elämäsi ensimmäinen herpes ja tosi rajuna. Sitten myös kaikki selittämättömät huimaukset, kummallisesti paikkaa vaihtavat kivut ja säryt, joiden takia ravasin jatkuvasti fyssareilla ja lääkäreillä mutta mitään syytä ei löytynyt näille
-jatkuva kummallinen ajatus miten "mulla ei ole oikeutta olla näin väsynyt.", koska vertasin itseäni tyyliin johonkin naapurin Liisaan jolla on 7 lasta, 2 eri työtä ja oma yritys ja sillä menee silti ihan hyvin. Että eihän tää mun tilanne ole vielä yhtään mitään verrattuna siihen ja siihen henkilöön
-taukoamaton töiden ajattelu. Läheiset huomautteli myös miten en oikeestaan enää muusta puhukaan kuin töistä
-muistivaikeudet, mitään ei tunnu jäävän enää päähän. Lopulta en enää töissä muistanut edes työkoneeni salasanaa ja käyttäjätunnusta ja siinä tuli lopullinen romahdus. Työterveyden kautta osastolle lepäämään.
Alue: Aihe vapaa
Ei tässä meidän hyödytä kanssasi vääntää. Kukaan muu ei tule sinulle apua hakemaan kuin sinä itse.