Mikä PAHIN hetki synnytyksessä?

Eka synnytys vuonna 2001 meni niin tokkurassa etten muista juuri mitään. Olin ihan täynnä lääkkeitä.

Silloin oli kamalinta juuri se tunne etten hallinnut tapahtumia yhtään. Muistan vaan sen että kun pojan pää syntyi niin kipu oli ohi, kroppa vaan tuli perässä.

Oli tosi isopäinen poika :)



Toinen synnytys 2009 oli luomu synnytys ja siitä ei oo jääny mitään pahaa mieleen. Ainut oli se kun sanottiin että pää on ulkona niin luulin että se oli siinä, mutta tytöllä olikin pieni pää ja se loppu ei tullukaan niin helposti :)



Kolmas synnytys 2010 myös luomuna ja synnytys kesti kokonaisuudessaan 2 tuntia. Siinä mulle tuli joku kamala ponnistus pelko enkä meinannut uskaltaa ponnistaa.



Ponnistamisen tarvetta en oo tuntenut kertaakaan..

nukuin 3,5 h synnytyksestä puolet ja puudutus vielä ponnistuksessakin.

Toinen syntyi puolessa tunnissa, ei mitään puudutusta muttei myöskään ihan älyttömiä kipuja.

Kolmas olikin jo isompi, ei ehditty epiduraalia, ja ponnistus sattui melko paljon.



Älä turhaan jännitä, koska et tiedä miten sinulla menee. Ja suosittelen: synnytysjakkaraa - kaikilla kolmella synnyttänyt siinä. Kätilötkin sanoneet siinä lantion olevan otollisimmassa asennossa vauvan syntymiselle. Puoli-istuvassa lantio tekee vauvalle mutkan joka hieman vaikeuttaa ponnistusta.

yleensähän enää harvoin väliliha leikataan auki, vaan annetaan revetä sen mitä repee. Itselläni repesi vain vähän, mutta niiden muutamien tikkien laitto sattui ihan perkuleesti :)

kun se ei vaan tullut. Imukupilla kiskottiin sitten. Tokan kohdalla pahin oli varmaan supparit ennen spinaalin laittoa, sekä supparit kun spinaali ei enää vaikuttanut.

Paras hetki: Kun keuhkoihin työnnettiin putki ja lapsi rääkäisi sittenkin!.

se kestää vain pienen hetken ja jos vauva ei ole kovin iso, ponnistusvaihekin menee suht mukavasti.

Onnea koitokseen!

siihen verrattuna miltä tuntui kun supparit pahimmillaan enkä ollut ehtinyt saada epiduraalia. Se oli kyllä aika kamala kipu se täytyy sanoa. Kun sain puudutuksen loppusynnytys menny aina helposti ja ponnistaminen ollut aika helppoa. Ei sekään kivutonta ollut mutta epiduraali vaikutti vielä joten pahin terä siitä mennyt pois onneksi...Mä olen muutenkin saanut pukattua lapset ulos nopeesti ponnistusvaiheet kestäneet 14min ja 4min

Esikoisen aikaan sitten pahin oli epiduraalin laittaminen. Selkä köyryssä piti olla ja supisteli aivan kamalasti. Koitappa siinä olla paikallaan.



Tosin, kuopuksen aikaan supistus loppui juuri kun pää oli syntymässä, kyllä siinä tuntui että halkeaa :) Mutta tuli vain 2 nirhaumaa :)

2 sellaista takana ja yksi pitkittynyt,vuorokauden kestänyt,kipulääkettä en saanut yhteenkään synnytykseen. Ponnistusvaihe on ok kun siinä tietää olevansa jo loppusuoralla :) älä peloittele itseäsi etukäteen.

odottelu ja tuskissa olo... ei se ponnistus enää mitään ku sitten tietää jo että kohta se on ohi... mut se alku ku sattuu aivan saakutisti ja ku et voi tietää millon se loppuu...

mulla kesti 1,5h...

Eikä varsinaisesti tullut sitä ponnistamisen tarvetta, eli piti itse "väkisin" ponnistaa kun toiset sanoo että olo oli niin että oli pakko ponnistaa.

ensimmäisessä synnytyksessä mulla oli vaikeimmat hetket avautumisvaiheen loppupuolella. ponnistusvaihe ei ollut kivulias vaikka kestikin yli tunnin, liekö johtunut epiduraalipuudutuksesta.



toisessa synnytyksessä puolestaan ponnistusvaihe oli kipein hetki mulla, vaikka nyttenkin oli puudutus otettu. toisaalta tässä ponnistus kesti vain 7 minuuttia, joten ei sitä niin kauaa tarvinnut kärsiä.



kannattaa jutella kätilöille peloista ja pyytää kivunlievitystä jos siltä tuntuu. tsemppiä, selviät varmasti!

Ja synnytyksen jälkeen olin toooosi kipeä. Luulin jotenkin, että se tuska loppuisi siihen kun vauva on ulkona.



En halua pelotella, kaikilla ei ole näin. Mulla oli poikkeuksellisen vaikea synnytys.

Se kohta kun pää tulee ulos on oikeastaan helpottavin hetki kun tietää että se on kohta ohi. Mulla ainakin ponnistusvaiheessa inhottavampaa oli se pungertaminen ja kakkahädän tunne ennenkö sen vaavin pään sai ulos tulemaan. Sit ku se pää on ulkona niin kätilö hoitaa loput.

Kätilö ilmeisesti auttoi vauvaa ulos, kun tuntui että koko alapää repesi kahtia... Kiljuin kuin hyeena ja kyllähän siinä "kivat" repeämät tulikin.



Muuten kaikki kivut olivat yhtä hirveitä. Synnytys kesti mulla vain 3 tuntia ja ilman kivunlievityksiä mentiin, koska mitään ei ehditty antaa ja tuskaa oli KOKO AIKA.

Mutta onneksi se meni joka kerta aina vaan nopeammin ohi.

Niin ja repesin eka kerralla, mutta se parani nopeesti.

synnytykset ovat olleet nopeita eli en ole joutunut "kitumaan" tuskissani. Joten sanoisin, että se ponnistusvaihe on pahin. Mutta pitää muistaa, että se on myöskin se lyhin, yleensä. Kun pää on synnytetty, ei oikein ole enää mitään "pahaa" kohtaa, koska parilla ponnistuksella kätilö auttaa loput vauvasta ulos.



Ja kivun suhteen mulla ei oo käsitystäkään, koska kaikki on menty luomuna (ei omasta tahdosta) joten joko mulla on ihan mustaa siitä kohdasta tai sitten olen oksentanut kun kipu meni jo yli.



Mutta kannattaa muistaa, että kaikkien synnytykset ovat erilaisia ja kukin siis kokee ne eri tavalla.



Tsemppiä tulevaan koitokseen =)

Eli kun epiduraali ei enää vaikuttanut ja ponnistaminen ei vielä voinut alkaa.

avautumiskivut oli leikkiä siihen verrattuna, että ponnistin 1,5 tuntia vauvaa ilman minkäänlaista puuduketta! Ai, että ponnnistaminen kestää vain hetken. No, tää oli toka synnytys.



Ekassa synnytyksessä epiduraali helpotti avautumiskivut. Siinäkään en saanut ponnistettua, siis en jaksanut vuorokauden valvomisen jälkeen. Imukuppisynnytyshän siitä tuli, mutta ei imukuppi ollut paha, vaan ne jalkatelineet, mihin jalat laitettiin. Kätilö nimittäin laittoi ne telineet väärin päin. Vähänkö sattui!

POnnistuttaa niin pirusti, ja toinen kieltää...

Ponnistusvaihe on kyllä kamala, minulla ekassa synnytyksessä se kesti tunnin, toisessa 2 minuuttia. Pään syntyminen ei minusta ollut kamalinta vaan vartalon syntyminen.

Esikoisen synnytyksessä pelkäsin myös istukan syntymistä, vaikkei se siinä enää paljon tuntunut...