Mikä PAHIN hetki synnytyksessä?

avautumiseen verrattuna. Ponnistaessa sai itse olla hommassa mukana ja aktiivisesti tehdä jotain tilanteen eteen. Oli tarve työntää vauva ulos ja supistukset ihan erilaisia kuin avautumisvaiheessa, joka kesti ja kesti.

Kivunlievityksenä oli eka kerralla paracervikaalipuudute, muilla kerroilla ei mitään.

Itse ponnistuksesta minulla on 2 hyvää kokemusta ja 1 huono. :) Toisen synnytyksen ponnistusvaiheen teki hankalaksi se, ettei tullut ollenkaan ponnistustarvetta. Yritin vain puskea eikä kätilö neuvonut mitenkään.



1. ja 3. kerralla taas tuli selkeä tarve ja kätilö neuvoi ja kannusti koko ajan. Tällöin ponnistaminen oli helpotus supistuksiin nähden!

Mitä tarkoittaa supistus, miksi sattuu?

Sattui tosi kovasti, pää ihan kauheasti ja hartiat vielä enemmän. Lapsi tosin oli ensimmäinen ja yli 4kg. Toisella kertaa spinaalin kanssa ponnistaminen ei tuntunut kamalalta.

juuri ennen ponnistusvaihetta alkoi usko loppua että jaksan loppuun asti. Ponnistaminen sujui ilman ongelmia tai repeämiä.

Se kiristys ja puristus ja paine, joka helpottaa välittömästi kun paine purkautuu alaspäin. Siis sattuuhan se ponnistuskin tavallaan, mutta mulla se on erilaista kipua.

Eli kun epiduraali ei enää vaikuttanut ja ponnistaminen ei vielä voinut alkaa.

Itse ponnistamiseen pääsy oli sitten helpotus ja tuntui että hetkessä ohi.

Pahin hetki on omissa synnytyksissäni ollut se hetki ennen ponnistusvaihetta, kun 8-9 cm auki. Silloin ei vielä ponnistuta mutta kivut on kovat tai jos ponnistuttaa niin pitää malttaa..



Ap:lle, yleisesti ottaen voisin sanoa kuitenkin, että vielä neljä lasta synnytettyäni (kaikki ilman kivunlievitystä) voisin kuitenkin sanoa, että tekisin sen uudelleen, oli ihanaa!

Siksi kun tuntuu että siinä olisi saatava rytinällä ulos eikä mitään tapahdu vaikka miten pusket.



Ekasta olin kai niin epiduraalitunnottomana etten edes tuntenut miten pitäisi ponnistaa. Toisista tuli sitten sekin tunne tutksi.



Mutta ap, tsemppiä koitokseen. Ainakin itselle synnytykset olleet mahtavia kokemuksia. Löytyy itsestä uusia ulottuvuuksia ja enemmän kivunsietoa kuin olisi ikinä uskonut. :)

ne oli jotain sanoinkuvaamattoman kauheaa. Siihen asti siis kunnes pääsin synnytyssaliin ja sain kivunlievitystä. Sen jälkeen mikään ei ollut enää mitään siihen verrattuna, ponnistusvaihe syntyi kuin leikiten (epiduraali+kohdunkaulanpuudute), ponnistusvaihetta olin itsekin pelännyt kaikkein eniten, ja lapsikin oli nelikiloinen.

Se sisään laittaminenko? Repiiko se jotenkin vai mikä? Onko se isokin??



Moni kertonut että se on ihan kamalaa.

ne oli jotain sanoinkuvaamattoman kauheaa. Siihen asti siis kunnes pääsin synnytyssaliin ja sain kivunlievitystä. Sen jälkeen mikään ei ollut enää mitään siihen verrattuna, ponnistusvaihe syntyi kuin leikiten (epiduraali+kohdunkaulanpuudute), ponnistusvaihetta olin itsekin pelännyt kaikkein eniten, ja lapsikin oli nelikiloinen.

pikku kirjoitusmoka.

t. nro 27

Kamalinta oli se, että kun oli saanut puudutteet (ja nekin ajan kanssa lakkaa vaikuttamasta) eikä synnytys ollut edennyt lainkaan vaikka supistuksia oli tullut kokoajan säännöllisesti. Kohdunsuu jumittui 8cm:iin kuudeksi tunniksi. Siinä vaiheessa ne supistukset on .. jätän sanomatta.



Ponnistusvaihe ei todellakaan ole paha. Siinä ovat kätilöt kokoajan läsnä ja osaavat ohjata mitä tehdä. Se on oikeastaan vaan helpottavaa ja on jo niin loppusuoraa että se menee vaikka laulellen :) muistat vaan, että kun sinne asti pääsee, niin ei ole enää pitkä matka maaliin!



onnea esikoisesta, ja muista!!! kaikkien synnytykset ovat erilaisia! Hitaita tai nopeita, kivuliaita tai "nautinnolisia"... Ystäväni sanoi että kierolla tavalla nautin niistä supistuksista! Eli koita löytää se nautinto niin pääset helpommalla, minä en sitä löytänyt. :=)

Väliliha leikattiin ja alapää oli ihan helvetin kipeä vaikka särkylääkkeitä söinkin. Itse synnytys oli helppo.

Tohelo kätilö ei puuduttanut ollenkaan alkaessaan tikkaamisen...



Toiseksi kivuliainta oli se, kun vauvan pää alkoi tulla ulos ja viimeinen ponnistus, joka aiheutti repeämät ei tuntunut enää missään. Vain helpotus oli ainoa tunne :)



Älä pelkää, minäkin pelkäsin kuollakseni ja vaadin epiduraalin, joka piti kuitenkin lopettaa koska supistukset lakkasivat. Luomuna synnytin ja olisin valmis menemään vaikka huomena uudestaan!

noin vuosi sitten ja nyt odotan toista.



Ponnistusvaihetta ei mielestäni tarvitse pelätä lainkaan. Odotin koko ajan, kun synnytyslääkäri alkoi auttamaan vauvaa imukupilla ja itse ponnistin, että kohta sattuu kamalasti. En tuntenut lainkaan kipua, mutta tunsin todella kovan ja olon tukalaksi tekevän painontunteen, kuin olisi valtava kakkahätä.



Pahinta synnytyksessä oli kova painontunne, kun vauva oli pää väärässä asennossa ja se paino tuntui virtsarakossa. Supistuskipu oli myös aika kovaa, mutta kestettävää.



Sain epiduraalin, kun olin jo melkein täysin auki. Olisin saanut aiemminkin, mutta koin, että pärjäsin ilokaasulla. Ehkä epiduraali vaikutti vielä ponnistusvaiheessa, en tiedä. Puudutuksesta oli kyllä jo yli kaksi tuntia.



Rohkaisen sinua synnytykseen! Itse odotan, että saan synnyttää, toivottavasti, toisen vauvamme alakautta! Se on oikeasti tosi hieno kokemus, josta vieläpä toipuu aivan hyvin!

Se kohta kun pää tulee ulos on oikeastaan helpottavin hetki kun tietää että se on kohta ohi. Mulla ainakin ponnistusvaiheessa inhottavampaa oli se pungertaminen ja kakkahädän tunne ennenkö sen vaavin pään sai ulos tulemaan. Sit ku se pää on ulkona niin kätilö hoitaa loput.

ja supistukset vain tuli ja tuli. Usko loppui ja pyysin epiduraalin. Koko synnytys siis kesti 12 t.

oli ihan järkkyjä.

Minulla ponnistusvaihe ei kyllä sattunut ollenkaan (ainakaan verrattuna supistuksiin avautuessa). Ponnistusvaihetta kesti tunti ja oli vaan kova tarve ponnistaa. En osaa kuvailla paremmin, mutta ei se oikeastaan sattunut, painoi vaan. Sain pikapuudutteen ihan ponnituksen lopuksi kun joutuivat leikkaamaan epparin. Muuten koko synnytys meni ihan ilman lääkityksiä/puudutteita.

Itse halusin epiduraalin ekan kohdalla, mutta sen laittaminen sattui niin paljon, että kolmen seuraavan kohdalla en halunnut muuta kuin ilokaasua.

Yhdessä synnytyksessä oli kamalat kivut ja synnytys ei edistynyt. Kätilö huomasi että kova kakka esti lapsen laskeutumisen. Kätilö työnsi lapsen päätä sissänpäin jotta sain ponnistettua kakan ulos. Se sattui ihan kamalalasti, mutta sen jälkeen lapsi pääsi paremmin ulos.

Hyvä kätilö pelastaa minkä tahansa synnytyksen. Ja parempi jos kätilö kanssa kerkiää jutella ennen synnytystä.

Itse pyytelin etukäteen anteeksi että tiedän kiroilevani ja huutavani, mutta en tarkoita sitä kätilölle tai avustajille. Sovimme kuitenkin että kuuntelen kätilön neuvoja ja tottelen häntä koska itse olin niin hysteerinen kivuissani.

Ja jälkiompelu on kivuliasta, harvoin siinä enää puudutetaan.