Kun perheneuvolan psykologin lausunnossa lukee:

Meidän kohdalla se meni pahemmaks kuin tavaroiden heittely ikkunasta ulos.Meidän äiti uhkaili joka kerta kun perjantai tuli ja isälle piti lähteä et,"menkää vaan,minä en varmaan sit ole enää täällä kun tulette takas" ,"teille taitaa olla ihan sama jos äiti vaikka kuolis pois" jne.Mehän uskottiin kaikki ja menihän se siihen pisteeseen et aika pian mun isosisko kieltäyty lähtemästä kokonaan kun se pelkäs.Monesti kun isä palautti meitä äiti tuli ovea avaamaan nyyhkyttäen ja tervehtimättä sanoi "koko v.loppuna en oo syöny ja heikottaa yms." Välillä se ei avannut ovea ollenkaan.Ainakin kerran muistan et talonmies tuli avaamaan oven kun kuuli metelin rapusta ja äiti makas sängyssä liikkumatta.Miksi jotkut ei halua uskoa et on naisia ja äitejä jotka on mielisairaita ja/tai pelkästään niin täynnä omaa olemassaoloa ettei ne kestä jos asiat ei mee niinkuin ne haluu ja tuhoaa vaik omat lapset mieluummin.

minä entisenä avioero lapsena voin sanoa että aina ei isäsuhde ole toivottu. isäni oli narsisti ja käytti meitä lapsia vaan juuri valtataisteluun, meidän kanssamme ei koskaan ollut kun kylään äitimme sinne pakotti, uusi kylmä, lapseton, naisystävä vei meitä jokapaikaan. olihan se kivaa mennä linnanmäelle ym mutta isäsuhdetta ei syntynyt ollenkaan. lopun ajan isämme haukkuin äitiämme mitä kuvottavimmin sanakääntein vaikka itse petti ja meidät hylkäsi ja kun äiti vihdoin hänet jätti, yritti tappaa.

äitimme uskoi isäsuhteen olevan niin tärkeä ja ettei koskaan meille tekisi mitään pahaa. ei puhunut meille isäst ikinä mitään negatiivistä. myöhemmin isän luonteen lapsille paljastettua on ollut pettynyt ettei edes omista lapsistaan välittänyt. isämme ei kylläkään halunnut meitä sinne eikä hoitaa, vaan riidellä. isovanhemmilta ja muilta sukulaisilta sitten sain kuulla minkälainen oli ollut aiemmin..

ei näissä eroissa ole voittajia. jos lapselle suodaan kaksi välittävää vanhempaa jotka haluavat hoitaa en näe syytä miksi teillä ei ole viikko viikko yhteishuoltajuutta. et taida ap tuoda kaikkea esille tässä

Nämä eroasiat ovat niitä, jotka saavat pienten ja isompienkin lasten päät ihan sekaisin. Aikuiset kertovat lapsille asioita, joita lapsi ei voi ymmärtää. Saattaa lapsia suuriin ristiriitoihin esim haukkumalla exää, koska lapsi yleensä lähtökohtaisesti rakastaa molempia vanhempiaan. Se on valtavan suuri ristiriita käsiteltäväksi lapselle, jos toista vanhempaa mustamaalataan jne. Ja aina on toki niitä exiä, jotka hoitavat lapsisuhteen huonosti. Ei halua tavata tai pettää lapsen luottamuksen kerta toisensa jälkeen esim tekemällä oharit. Voi lapsia, kun joutuvat aikuisten maailman jalkoihin.

noiden lausuntojen perusteella voi saada mitään käsitystä siitä millaista se elämä lapsella on. Jos lapsi pääsääntöisesti asuu äidillään, tottakai hän omaksuu äidin ajatusmaailman ja pitää äidistään kiinni kynsin ja hampain. Usein myös jo kouluikäiset lapset mieltävät isän uuden puolison uhkana, "pahana äitipuolena" ei sen takia, että asia oikeasti olisi niin vaan sen takia, että jokainen lapsi pohjimmiltaan haluaisi äidin ja isän palaavan vielä yhteen.

tulee mieleen, että äiti ei osaa rakastaa ja suojella lastaan tai sitten isä?



Kamalaa!

Näin sanoivat oppilaitospsykologin tutkimukset jne.No,seuraavana vuonna hain toisen kaupungin kouluun ja olen kuulemma todella soveltuva hoitoalalle.

Kaikki tuollaiset testit ovat suurelta osin hömppää ja vain suuntaa antavia

äiti on syöttänyt lapselle aikuisten juttuja ja selittänyt erosta juttuja, joita se lapsi nyt toistelee, eikä osaa kertoa omaa kantaansa asioihin.



Lisäksi ilmeisesti joku valtataistelu on olemassa.



Ja lapsi ei luota vanhempiinsa, kun on välikapulana. Luultavasti haukutte toinen toisianne sille. Ajattele sitä lapsirukkaa. Tajuatko, että se joutuu esittämään teille molemmille kaveria (=että olisi samaa mieltä) ja potee aina toisen juttuja kuunnellessaan huonoa omaatuntoa siitä, että rakastaa sitä toista vanhempaa, jota silloin haukutaan :(



t. avioerolapsi

On hyvä, että lapsi luottaa edes koiraan - kaikilla lapsilla ei ole sitäkään uskottunaan.



Jos lapsi ei ole vielä tunne-elämältään täysin häiriintynyt, kannattaisi harkita luovuttamista. Usein käy niin, että kun äiti uskoo, että saa pitää lapsen, hän rauhoittuu ja alkaakin yllättäen taas antaa lasta tapaamaan isää yms. (oletan että tapaamisvaikeudet kuuluvat kuvioon).



Jos kuitenkin lapsi on jo terapian tarpeessa eikä äiti suhtaudu hoitoon myönteisesti, taistelua on välttämätöntä jatkaa, kunnes lapsi saadaan hoitoon. Otettiinko lausunnossa kantaa terapiaan?

psykologin keskusteluihin lapsen kanssa.



Btw koulujen pääsykoetestit hieman eriasia kuin ko tutkimukset.



ap

Onko se oikeuden pyytämää olosuhdeselvitystä varten? Jos on, lausunto tukee lapsen asumista isän luona, mikäli sossut osaavat lukea sen rivien välit.



Oikeus ei silti välttämättä päätä niin, koska lapsen ja äidin suhteen rikkomista pidetään potentiaalisesna riskinä etenkin pienelle lapselle. Paljon riippuu lapsen iästä ja sukupuolestakin: pientä tyttöä ei mielellään anneta asumaan isälle. Kouluikäisen pohjan suhteen on jo toinen juttu.

Okei, avioero on siis riitainen. Lapsi on asettunut äidin "joukkueeseen", eli kun psykologi koittaa jutella lapsen kanssa tämän perheeseen liittyvistä kokemuksista, lapsen omat tunteet ei tule esiin, vaan kun hän avaa suunsa, näkemykset on äidiltäomaksuttuja.



Olettaisin että äidin ja lapsen side voi olla tiiviskin, mutta tuota valtataistelua jään pohtimaan - keiden välinen se on? Lapsen ja äidin, lapsen ja isän, vanhempien keskinäinen? Jos lähdetään siitä, että äidin ja lapsen, niin olettaisin että äidillä ja lapsella on päällä jatkuva konflikti jossa kampaillaan kumpi määrää arjessa tahdin, mikä on sallittua jne. Äiti ei ehkä osaa aina olla ihan se aikuinen tilanteissa, vaan antautuu lapsen tasolle, ja rajoista kiistellään sitten.



Ja jos äidillä on hätä omassa elämässään (avioeron myötä) ja väleissä lapseen muutenkin kitkaa, en ihmettelisi, ettei lapsi uskalla tälle avautua, vaan supattelee mieluummin koiralle.



Tulkitsisin niin että jotain "hengitystilaa" tuo äidin ja lapsen suhde kaipaa. Äitiä en lähtisi vielä tuon perusteella yhtään tuomitsemaan, nämä tilanteet menee niin helposti niin monimutkaisiksi, ja vanhemmuus on niin haastava laji.

mieleen, että äiti tukahduttaa lapsensa ajatukset ja sosiaaliset sekä henkiset tarpeet. ei anna lapselle tilaa olla oma itsensä. lapsen ääni ei saa tilaa, koska hän jää jonnekin äidin päsmäröinnin alle. lannistettu lapsi, jolla ei ole muita kuuntelijoita kuin se koira.

alkoivat kun lapsen äiti sai tietää minun olemassaolostani.



Lapsen isä teki ls-ilmoituksen tyttärensä psyykkeestä saadakseen sen tutkituksi mutta äiti kielsi kaiken; lapsi voi hyvin vaikka selkeitä merkkejä käytöksessä.



Nyt lapsi ollut vuoden traumaterapiassa ja terapiaanjatketaan edelleen.



Erittäin vahva epäily pa-syndroomasta. Äiti sysää kaiken isän syyksi eikä suostu näkemään omaa, täysin käsittämätöntä, käytöstään.



Äidilä ollut paljon mielenterveydellisä ongelmia ja lapsi kertonut, että äiti on väsyneenä kiukkuinen ja vihainen. Lapsi kertonut myös, että joutuu itkemään kun äiti saa raivareita ja huutaa isätapaamisten jälkeen.



Lapsi pelkäämisälle tulemista; ei tiedä, mitä äiti tekee kun hän palaa tapaamiselta -> ei halua tulla tapaamiseen.



ap

joutui vanhempiensa riitaisan avioeron välikappaleeksi, kuuntelemaan kaikki riidat ja haukkumiset sekä toimimaan sanansaattajana toisilleen puhumattomien aikuisten välillä. Ei saanut myöskään terapiaa, koska kun toinen vanhemmista sitä ehdotti, niin toinen ehdottomasti vastusti.



Oli ala-asteella tuolloin. Koulu lähti menemään penkin alle, ylä-asteella kävi välillä kääntymässä, epämääräiset kaverit, karkailua, viinaa, ei päässyt papereillaan mihinkään opiskelemaan, kymppiluokka jäi kesken, huumeeet kuvioihin, hävisi jonnekin useaksi kuukaudeksi, teiniraskaus, vieroitusoireista kärsivä vauva, huostaanotto, lisää huumeita, varkauksia, väkivaltainen uusi mies, uusi raskaus, epäonnistunut yritys päästä kuiville, toinen huostaanotto, huumeita, väkivaltaa, vankila.

Se ilmenee lapsella juuri noin, että lapsi ei pysty enää turvautumaan kumpaankaan vanhempaansa, vaan puhuu sitten vaikka koiralle. Tämän katsotaan olevan lapselle erittäin haitallista. Lapsenhan pitäisi voida luottaa siihen, että vanhemmat auttavat, kun tulee hätä. Nämä lapset pyrkivät päinvastoin suojelemaan vanhempiaan ja unohtavat usein omat tarpeensa ja jopa omat ajatuksensa: tuossakin tapauksessa lapsen ajatukset olivat jo korvaantuneet äidin ajatuksilla. Tällöin lapselta ei tosiaan saa mitään omaa mielipidettä irti.

varmasti tiedätkin kaikki asioihin vaikuttaneet seikat..Jätä asiat asianosaisten haltuun ja ole hiljaa,kaikki ei sinulle kuulu

eikä se tee huonoa vanhempaa. ei tähän voi kukaan ulkopuolinen ottaa kantaa, kun ei tunne tilannetta. ja vaikka kuinka selventäisitkin ap, olisi se sinun subjektiivinen näkemyksesi asiasta kuitenkin. toivon kyllä, että aikuiset osaisivat ajatella lapsen parasta ja lopettaisivat turhat kikkailut ja taistelut.

Nyt teidän on tärkeintä pitää lapseen yhteyttä edes jollakin tavalla jatkuvasti. Hänelle ei saa tulla sitä käsitystä, että isä hylkää hänet, vaikka hän hylkääkin isän. Jos tapaamiset eivät onnistu, on yritettävä kaikkia mahdollisia muita keinoja. Jos mikään ei käy (äiti ei anna soittaa ja takavarikoi kirjeet yms.) niin lapselle pitäisi antaa se viesti, että isä ajattelee häntä joka tapauksessa. Että isä rakastaa ja pitäisi yhteyttä, jos voisi. Ja että isä uskoo, että myös lapsi rakastaa ja ajattelee isää. Jo aika pienenkin lapsen kanssa voi sopia vaikka, että aina nukkumaan mennessä ajatellaan toisiaan. Ajatuksia äiti ei voi estää.



Suunnitteletteko hakemusta oikeuteen lapsen asumisen siirrosta? Voi olla vaikeaa, vaikka olisi varmasti lapselle eduksi. Jos äiti antaa hänen mennä terapiaan niin on vaikea perustella, mitä konkreettista haittaa äidin luona asumiseta on - kun kerran äiti jo hoitaa ongelmaa.

on äärimmäisen vaikeaa nähdä, kuinka lapsi kärsii. Uskokaa tai älkää, olen aidosti ja syvästi huolissani lapsen hyvinvoinninsta.



Isä pitää yhteyttä tekstiviestein kouluaikaan eli silloin kun äiti on töissä eli lapsi saa viestit.



Isä antoi terapeutin tapaamisessa lapselle korun; sydän ja sanoi, että koru on muistutus siitä, että isä rakastaa.



Lasta yritettiin oikeusteitse saada meille asumaan. Ei saatu; perusteluna se, että lapsi asunut aina äidin kanssa eli kun isä lähti yhteisestä kodista eron tullen, hän teki virheen.



Isän vaatimus oikeudessa: äiti lähihuoltaja ja isä saa tavata tytärtä jokatoinen viikonloppu, lomat puoliksi ja jos äiti etä, tälle samat oikeudet. Äidin esitys; hän lähi ja isä saa tavata valvotusti lasta 2 h viikossa ja jos äiti että hän saa tavata lasta 3 viikonloppu ja kaksi arkipäivää öineen.



Samaan hengenvetoon äiti väittää, että hän toivoo, että isällä ja lapsella olisi hyvä suhde; tekee kuitenkin psyykkisesti aiken lapselle vaikeaksi.



ap

Jos ap:llä on perhe lapsen isän kanssa, hän saa kyllä aivan omaa ensi käden kokemustakin lapsen äidistä, ei hänen tarvitse kuulopuheisiin tyytyä. Niin että vähän jäitä hattuun nyt jotkut kirjoittajat. Ei teistä itsestänne tee huonoa äitiä se, että sellaisiakin on oikeasti olemassa. Ja äiti, joka torpedoi lapsen ja isän suhteen, on kyllä ainakin minusta lähtökohtaisesti huono äiti.