Kun perheneuvolan psykologin lausunnossa lukee:

Jos tilanne on se, että teillä oli suhde, kun mies oli vielä naimisissa, niin ex-vaimo luonnollisestikaan ei luota mieheensä eikä myöskään sinuun. Kuka haluaisi antaa lapsensa sellaisten ihmisten luo, joihin ei voi luottaa? Kaikkien koettelemusten jälkeen pitäisi luottaa teihin, ja olla kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan. Tilanne vaatii äidiltä paljon enemmän kuin sinulta. Toki äidin pitäisi pystyä ajattelemaan lapsensa parasta, mutta se ei eron jälkeen ole välttämättä helppoa. Suosittelen samaa kuin joku tuolla aikaisemminkin, että isä tapaisi lastaan ilman ap:n seuraa. Vaikka asuttekin yhdessä, niin on niitä muitakin tapaamispaikkoja olemassa. Oletat äidin sopeutumista, mutta pystytkö itse sopeutumaan ja ajattelemaan lapsen parasta. Luulenpa, että tällaisessa tilanteessa lapsen parasta olisi tavata isää pääasiassa kahden kesken. Äiti varmaankin voi luulla, että olet epäluotettava ja uhka äitiydessä hänelle. Osoita hänelle, että näin ei ole, voita se luottamus häneltä.

ei aina auta mitään. Minäkin olen äitipuoli. Lapset asuivat ennen meillä, kaikki meni ok, äiti keksi viedä asian oikeuteen, sos.viranomaiset puolsivat meitä ja lopputulos oli lapset äidille. Äidillä ollut pahoja mielenterveysongelmia. Tällä hetkellä yksi lapsista mielisairaalassa. Kenessäkään ammattiauttajassa ei herätä ajatuksia se, että valtaosa lapsen ongelmista ilmenee vain ja ainoastaan äitinsä luona. Mietitään vain jotain liirumlaarum-tukitoimia perheelle ja lapselle lääkitystä. Ehkä sitten, jos huostaanotto on joskus ajankohtainen, tulee jollekin mieleen, että eikös näillä lapsilla ollut isäkin. Sitä odotellessa. Mutta silloin ovat lapset oikeasti jo sairastuneet. Tällaista ei ole totisesti herkkua seurata.

Kaksi aikuista kun rupeaa toimimaan aikuismaisesti, niin ongelma on poissa.

takia ja hän teki kaikkensa tuhotakseen lapsen ja isän suhteen. Hän haukkui isää koko ajan lapsen kuullen, kaikki mitä isä yritti oli huonoa, tyhmää, "juuri tyypillistä sille idiootille". Jos isä vei lasta jonnekkin esim. hampurilaiselle, niin tätini nauroi lapselle miten tyhmä ja nolo mies kun vie "oikein hampurilaiselle" yms. Lapsi sitten toisti näitä asioita isästään.

Tätini on perusluonteeltaan marttyyri ja kokee, että kaikki asiat on jotenkin suunniteltu häntä vastaan.

Serkkuni elämä ei ole mennyt kovin hyvin, on tällä hetkellä vankilassa. On nyt aikuisena tutustunut isäänsä ja pitää tätä ok tyyppinä ja on katkera äidilleen.

Ensin sain huippupisteet, mutta kun en ottanut paikkaa vastaan ja hain parin puoden päästä uudelleen eri kaupunkiin, en päässyt edes varasijalle :D

Näin sanoivat oppilaitospsykologin tutkimukset jne.No,seuraavana vuonna hain toisen kaupungin kouluun ja olen kuulemma todella soveltuva hoitoalalle.

Kaikki tuollaiset testit ovat suurelta osin hömppää ja vain suuntaa antavia

Erittäin viisaita sanoja.



Lapsen äidin vanhemmat olivat alkoholisteja ja he erosivat jossain vaiheessa. Lapset asuivat isällään ja tämä meni uusiin naimisiin.



Muuten, mieheni exä ei anna lapsen pitää yhteyttä kehenkään mieheni suvussa. Lapsi on vierotettu kaikista.



ap

Lapselle on kerrottu liian paljon aikuisten asioita. Lasta pitäisi suojella asioilta, joita hän ei voi vielä mitenkään ymmärtää.

Lapsen äiti kertoi lapselle oikeudenkäynnistä: isä vie sinut äidiltä ja sinun pitää muuttaa isälle. Nämä olivat lapsen sanat meille.



Tarkoitus oli, että lapselle ei ko asiasta puhuta.



ap

En ymmärrä näitä ihmisiä, jotka pohtivat, onko ap hajottanut lapsen vanhempien liiton tai kuinka paljon äiti on kärsinyt erosta tai miten ei luota ap:hen jne. Ihan sama. Aikuiset tekevät erilaisia asioita, joista eivät aina voi olla ylpeitä. Välillä myös asioita, jotka ovat välttämättömiä heille itselleen.



Kamalaa tässä on se, että äiti käyttää lastaan oman itsensä rakennusvälineenä. Hän purkaa omat katkeruutensa ja vihansa lapseen ja laittaa lapsen kannettavaksi sen taakan, mitä ei itse kykene kantamaan. Jos ihminen ei kykene millään tasolla näkemään lapsen parasta, hän ei todellakaan sitä lasta ansaitse. Lapsen paras ei ole tietää mitään oikeudenkäynnistä. Lapsen parasta ei ole kuulla mitään vanhempien välisistä riidoista. Lapsen paras on se, että saa olla rauhassa yhteydessä molempiin vanhempiin. Välillä en jaksa kuin ihmetellä, miksi viranomaiset antavat lapsen jatkaa asumista äidin kanssa. Mikä perustelu on sillä, että äiti torpedoi kaikki yhteiset tapaamiset ja syyllistää lasta niistä ja silti lapsen annetaan asua hänen luonaan? Missä vaiheessa joku tässä onnettomassa prosessissa voisi alkaa ajatella sitä lapsen parasta? Tuolle lapselle parasta, mitä voisi tapahtua, olisi parin viikon rauhallinen loma jossain tutussa ja turvallisessa paikassa ilman äitiä ja ilman isää, ilman syyllisyyttä siitä, että satuttaa vanhempiaan vain olemassa olollaan ja sillä, että nauttii olostaan. Sitten parin viikon jälkeen voisi varovaisesti vierailla molempien luona ja ehkä parin kuukauden jälkeen jos vierailut sujuvat hyvin ilman jälkipuheita, voitaisiin ajatella lapsen sijoittamista isän perheeseen. Äiti saisi tavata lasta paljon mutta vain, jos kykenisi olemaan syyllistämättä lasta eli siis valvotut tapaamiset aluksi. Sama tietysti isälle, jos ei kykene olemaan puhumatta äidistä/ syyllistämättä lasta.

tai arvostella hänen tekemisiään lapselle eikä lapsen kuullen; aikuisten asiat on aikuisten asioita.



Mieheni kertoi lapselle erotessaan, että näin on parempi eikä lapsi joudu enää kuuntelemaan vanhempiensa jatkuvaa riitelyä ja tuntemaan kireää ilmapiiriä kodissa. Hän kertoi myös, että rakastaa lasta vaikka ei äitiä enää rakastakaan.



Itselleni on tullut sellainen tunne, että lapsi jollain tasolla pelkää äitiään; äidin raivarit ovat karmeita..mikroaaltouunit ja patsaat lentävät...on heittänt lapsen lelut pitkin pihaa kun isä toi lasta kotiin jne.



ap

Meidän kohdalla se meni pahemmaks kuin tavaroiden heittely ikkunasta ulos.Meidän äiti uhkaili joka kerta kun perjantai tuli ja isälle piti lähteä et,"menkää vaan,minä en varmaan sit ole enää täällä kun tulette takas" ,"teille taitaa olla ihan sama jos äiti vaikka kuolis pois" jne.Mehän uskottiin kaikki ja menihän se siihen pisteeseen et aika pian mun isosisko kieltäyty lähtemästä kokonaan kun se pelkäs.Monesti kun isä palautti meitä äiti tuli ovea avaamaan nyyhkyttäen ja tervehtimättä sanoi "koko v.loppuna en oo syöny ja heikottaa yms." Välillä se ei avannut ovea ollenkaan.Ainakin kerran muistan et talonmies tuli avaamaan oven kun kuuli metelin rapusta ja äiti makas sängyssä liikkumatta.Miksi jotkut ei halua uskoa et on naisia ja äitejä jotka on mielisairaita ja/tai pelkästään niin täynnä omaa olemassaoloa ettei ne kestä jos asiat ei mee niinkuin ne haluu ja tuhoaa vaik omat lapset mieluummin.