Itsellinen äitiys

Minulla ei ole kokemusta yh-äitinä , mutta ehkä saat ideoita tästä:

Tulee ensimmäiseksi mieleen se aika, kun pääsee laitokselta nyytin kanssa kotiin. Ehdotan, että säästät sivuun tarpeeksi rahaa, jotta voit - jo raskausaikana - maksaa jollekin, joka tulee kaupan kautta, ottaa narulta kuivat pyykit, viikkaa ne kaappeihin, laittaa koneesi pesemän pyykin kuivumaan, laittaa ruokaa, pitää keittiön ja kylppärin puhtaina, näkee itse mitä pitäisi imuroida tai mikä ikkuna pestä. En itse pitänyt tuota lapsivuodeaikaa hankalana,  mutta se johtuikin siitä, että mieheni teki kaiken tuon mainitsemani, työnsä ohella. 



Vauva on tärkein. Mutta jaksamisesi kannalta on tärkeää sinunkin olosi. Mieti ajoissa, kenelle voit hyvillä mietin jättää vauvan lyhyiksi ajoiksi, säännöllisesti, jolloin voit käydä lenkillä tai kirjastossa, salilla, työkaverin kanssa kahvilla,  kaupoilla j.n.e.

Mieti myös iltoja ja sitä, kuka lapsestasi silloin harvoin pitää huolta kun haluat mennä ulos.

Vauvoista ja taaperoista ei koskaan tiedä, miten paljon ne ovat vanhemmissaan kiinni, kaikilla sormillaan, varpaillaan ja koko äänellään. Mieti kuitenkin jo etukäteen, minkä ikäisenä lapsesi lähtisi vieraalle hoitoon päiväkotiin, ota selvää aukioloajoista ja lomista ja muista asioista.

Tukiryhmänä muut äidit ovat verraton apu! 



Kaikkea hyvää💚

Äitimummianoppi

Hei! Täällä tyytyväinen itsellinen äiti. Kannattaa ottaa huomioon, että hoidoissa voi kestää, joten aloittaisin mahdollisimman pian (mulla hoidot kesti kuusi vuotta).

Olin miettinyt itsellistä äitiyttä jo pidemmän aikaa kun tulinkin raskaaksi satunnaisesta seksistä tuttavan kanssa. Olin alusta alkaen sitä mieltä että pidän lapsen, sanoi tuttava mitä sanoi. Hän otti kuitenkin tiedon vastaan asiallisesti, sovittiin että hän on nimi paperissa, minä hoidan vanhemmuuden.

Kuitenkin hän sitten lapsen ollessa parivuotias halusi tutustua lapseen ja ottaa vastuuta vanhemmuudesta. Siis aloitin itsellisenä äitinä vaikka nykyää yhteisvanhemmuus onkin.

Miksi tohon on pitänyt keksiä tuollainen sievistelevä termi?

Kysehän on suunnitellusta yksinhuoltajuudesta.

Ensimmäinen asia, jonka joudut itsesi kanssa sopimaan, on se, että olet ainoa lapsesi kasvattaja. Et voi edes haaveissasi valjastaa sukulaisia, kavereita ym. rinnakkaiskasvattajajiksi. Vastuutonta sitoa muita lapsesi hoitajiksi. Tiedän tapauksen, jossa eläkkeellä olevat vanhemmat heiltä edes kysymättä on pakotettu raskaaseen lapsenhoitotyöhön.

Lapsi voi olla onnellinen perheessä jossa on vain äiti, jos äiti on kiva ja reilu. Ehkä on lähisukulaisissa joku mieskin (pojalle malliksi), joka on lapselle ystävällinen. Pappa eli sun isä tai joku muu.

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole kokemusta yh-äitinä , mutta ehkä saat ideoita tästä:

Tulee ensimmäiseksi mieleen se aika, kun pääsee laitokselta nyytin kanssa kotiin. Ehdotan, että säästät sivuun tarpeeksi rahaa, jotta voit - jo raskausaikana - maksaa jollekin, joka tulee kaupan kautta, ottaa narulta kuivat pyykit, viikkaa ne kaappeihin, laittaa koneesi pesemän pyykin kuivumaan, laittaa ruokaa, pitää keittiön ja kylppärin puhtaina, näkee itse mitä pitäisi imuroida tai mikä ikkuna pestä. En itse pitänyt tuota lapsivuodeaikaa hankalana,  mutta se johtuikin siitä, että mieheni teki kaiken tuon mainitsemani, työnsä ohella. 



Vauva on tärkein. Mutta jaksamisesi kannalta on tärkeää sinunkin olosi. Mieti ajoissa, kenelle voit hyvillä mietin jättää vauvan lyhyiksi ajoiksi, säännöllisesti, jolloin voit käydä lenkillä tai kirjastossa, salilla, työkaverin kanssa kahvilla,  kaupoilla j.n.e.

Mieti myös iltoja ja sitä, ku

Aivan älytön vinkki. Edes ydinperheillä ei ole varaa tuollaiseen palveluun. Miten kuvittelet, että hoitoihin tonneja laittavalla itsellisellä äidillä olisi?

Joo, ja oishan semmonen kotiin tuleva jalkahierojakin tietty kiva. Jo raskausaikana, puhumattakaan pikkulapsen kanssa.

Ja kenelle sen lapsen voisi hyvillä nielin jättää? Onnekkailla on isovanhemmat lähellä ja halukkaita hoitotehtäviin. Ystäviä ei voi kuormittaa hoitopyynnöillä. Jos itse joskus tarjoutuvat avuksi, niin kiva. Lapsi on sen itsellisen äidin valinta, ei ystäviensä.

Lapsella on oikeus isään sekä äitiin. Aivan älytöntä, että ihmisen hinku saada lapsi ylittää lapsen perusoikeudet. Toki monilla lapsilla ei ole isää tai äitiä, mutta asian tahallinen aiheuttaminen on äärimmäisen itsekästä.

Maailmassa on jo aivan liikaa ihmisiä, jätä hankkimatta. 

Minäkin suosittelen hakeutumaan ajoissa hoitoihin. Voit joutua odottamaan siittiöitä pitkään. Ehkä riippuu asuinpaikasta. 

Ystävä hommasi lapsen yksin. Aika paljon turvautuu vanhempiinsa mutta onneksi lapsen isovanhemmat ovat vielä hyvässä kunnossa ja valmiita auttamaan. 

Minulla on ystävä joka on itsellinen nainen. On matkustellut lapsen kanssa, saa päättää kaikesta itse hän jopa opiskeli ulkomailla ja lapsi oli päiväkodissa kyseisessä maassa ja oppi vuodessa vieraan kielen. 

Parisuhteessa ei tuollaisia mahdollisuuksia helposti ole. 

Minusta sinun kannattaa uskaltaa jos todella haluat lapsen.

Omaa kokemusta ei ole mutta Anna Munsterhjelm-niminen henkilö on kertonut itsellisestä äitiydestään, hän oli mm. Perjantai-ohjelmassa joku aika sitten, löytynee Yle Areenasta. Hänestä oli myös joku lehtihaastattelu. Hän vaikutti tyytyväiseltä. Hänellä taisi olla kai hyvät verkostot. Sitähän ei tiedä etukäteen, tuleeko ns. helppo vai haasteellinen lapsi tai jotain siltä väliltä. 

Jotkut pakastavat munasolujaan mutta se taitaa olla aika hintava juttu. 

Minun on ihan rehellisesti sanottuna vaikea ymmärtää itsellistä äitiyttä, ja olin siis myös itse pitkään sinkkuna ennen kumppanin löytämistä vähän alle kolmikymppisenä.

Isättömyys voi olla lapselle tosi vaikea paikka. Kaikille se ei ole ja asiaa voi tietysti lapsen kanssa käydä läpi jo pienestä pitäen. Lapsen kokemusmaailmassa isättömyys voi kuitenkin olla tosi iso juttu, olen kuullut isättöminä kasvaneiden kokeneen suurta ulkopuolisuutta ydinperheisiin nähden. Lapsi miettii ja kaipaa isää. Äiti ei ole isä eikä äiti voi täyttää kahden ihmisen saappaita. Aina voi tietysti joutua yksinhuoltajaksi, mutta tällöin se isä on kuitenkin yleensä jossain olemassa.

Olen varma, että kun tämä nyt lapsia oleva sukupolvi aikuistuu, alamme mediassa nähdä itsellisten äitien lapsina kasvaneiden kertomuksia isättömyyden traumasta. En sano tätä kaikkea syyllistääkseni itselliseksi äidiksi haluavaa, päinvastoin tuo halu on todella ymmärrettävä, mutta asia kannattaa miettiä juurta jaksain juuri lapsen kannalta. Itsellisten naisten kertomuksissa tai haastatteluissa heillä on oikeastaan aina vielä varsin pienet lapset, mutta kun lapsi kasvaa ja alkaa rakentaa omaa identiteettiään, voi tämä isän puuttuminen tulla ihan eri tavalla esille.

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole kokemusta yh-äitinä , mutta ehkä saat ideoita tästä:

Tulee ensimmäiseksi mieleen se aika, kun pääsee laitokselta nyytin kanssa kotiin. Ehdotan, että säästät sivuun tarpeeksi rahaa, jotta voit - jo raskausaikana - maksaa jollekin, joka tulee kaupan kautta, ottaa narulta kuivat pyykit, viikkaa ne kaappeihin, laittaa koneesi pesemän pyykin kuivumaan, laittaa ruokaa, pitää keittiön ja kylppärin puhtaina, näkee itse mitä pitäisi imuroida tai mikä ikkuna pestä. En itse pitänyt tuota lapsivuodeaikaa hankalana,  mutta se johtuikin siitä, että mieheni teki kaiken tuon mainitsemani, työnsä ohella. 



Vauva on tärkein. Mutta jaksamisesi kannalta on tärkeää sinunkin olosi. Mieti ajoissa, kenelle voit hyvillä mietin jättää vauvan lyhyiksi ajoiksi, säännöllisesti, jolloin voit käydä lenkillä tai kirjastossa, salilla, työkaverin kanssa kahvilla,  kaupoilla j.n.e.

Mieti myös iltoja ja sitä, ku

Jos elää tuolla tavalla, sitoo vauvan itseensä ja aiheuttaa tälle ongelmia. Kyllä normaaliin äitiyteen kuuluu se, että saa tiskit koneeseen ja pyykit narulle, ei vauvan kanssa pidä olla kontaktissa 24/7, vauvalle tekee hyvää huomata, että on muutakin maailmaa kuin symbioosi äidin kanssa. Vaikka se muu maailma olisi tiskikone!

Mä olen käynyt sen hoitopolun läpi, vaikka ei silloin lasta tullut. Keskustelu asiaa tuntevan psykologin kanssa oli avartavaa verrattuna mm. vauvapalstan mielipiteisiin

Ainakin sinun kannattaa käydä hedelmällisyystutkimuksissa ja pakollisilla psykologin käynneillä, vaikka vielä olisit epävarma varsinaisista hoidoista.

Itselläni rahat loppui ja lopulta silloisen miesystävän kanssa päätettiin yrittää lasta, joka tärppäsi nopeasti.

Edelleen pidän itsellistä äitiyttä hyvänä mahdollisuutena. Käytännössä äiti joutuu aina ajattelemaan, että voi jäädä (jää) yksin sen lapsen, koska aika moni mies ei ole läsnä siinä perhe-elämässä kuitenkaan, vaikka asuisi samassa osoitteessa. Sukulaisista ja ystävistä ei ole sen vertaa apua. Mies saattaa jopa olla (on) rasite. Nyt joudun huolehtimaan lapsen ja isän suhteesta. Itsellisenä voisin tehdä kaikki valinnat asuinpaikasta lähtien itse.

Olen itse hankkinut tietoisesti yksin lapsen biologisen kellon lyödessä viime lyöntejään ja sopivan kumppanin puuttuessa.

Lapsi on nyt aikuinen, pärjännyt hyvin koulussa ja muutenkin, innostunut tulevaisuudensuunnitelmistaan.

Totta kai (lähes) kaikki on vaikeampaa kuin parisuhteessa tai vaikka kaveruusvanhemmuuskuviolla.

Isättömyys voi olla vaikea paikka. Peräänkuulutankin yhteiskunnalta, MML:ltä jne. tahoilta laajemman perhekäsityksen normalisoimista. Isättömyys / äidittömyys ei välttämättä vaivaisi sen enempää kuin ainoana lapsena olo, jos et saisi joka suunnalta viestiä että "pitäisi" olla kaksi vanhempaa, muuten olet jotenkin osaton ja ressukka, ehkä vähän vinoon katsottavakin tapaus. 

Itsellisenä äitinä pitää olla kehittää vahva nahka ympäristön negatiivisuutta kohtaan. Sitä negatiivisuutta tuntuu nousevan juuri ympäristöstä joissa pienet lapset kasvavat - mielestään hyvää tarkoittavat neuvolan ja päiväkodin tädit, seurakunnan ihmiset... Enää nykyään ei kehdata sanoa ääneen, mutta ne asenteet kyllä tulevat vähemmästäkin ilmi ja herkkä lapsi voi imeä itseensä asenteen, että hänen kohdallaan on jokin vialla, hän ei kelpaa sellaisenaan perheineen.

Luulen että olemme näissä asioissa henkisesti takamatkalla ainakin USA:han (pois lukien jotkut osavaltiot) ja UK:hon nähden. Kuitenkin, vaikka ydinperhe ei minnekään häviä, niin individualismi jatkaa varmasti voittokulkuaan ja yhä useammat sekä naiset että miehet haluavat / joskus joutuvat hankkimaan lapsia itsellisesti.

Sanoisin että vaikka kaikki tahot muistuttavat tukijoukkojen tarpeesta, se on pienempi murhe. Itselläni ei ollut sellaisia alun perin mutta matkan varrella on löytynyt vertaistukea joiden kanssa on vaihdettu lapsi-/vapaaviikonloppuja yms.

En kadu ratkaisuani. Silti toivon että sekä lasten että heidän totaali-yh-vanhempiensa takia voitaisiin päästä asenteellisesti eteenpäin perhekäsityksissä.

Vierailija kirjoitti:

Miksi tohon on pitänyt keksiä tuollainen sievistelevä termi?

Kysehän on suunnitellusta yksinhuoltajuudesta.

Tämä. Eihän itsellinen ole edes mikään oikea sana, eikä se esiinny kuin tässä yhteydessä. 

Vierailija kirjoitti:

Olen itse hankkinut tietoisesti yksin lapsen biologisen kellon lyödessä viime lyöntejään ja sopivan kumppanin puuttuessa.

Lapsi on nyt aikuinen, pärjännyt hyvin koulussa ja muutenkin, innostunut tulevaisuudensuunnitelmistaan.

Totta kai (lähes) kaikki on vaikeampaa kuin parisuhteessa tai vaikka kaveruusvanhemmuuskuviolla.

Isättömyys voi olla vaikea paikka. Peräänkuulutankin yhteiskunnalta, MML:ltä jne. tahoilta laajemman perhekäsityksen normalisoimista. Isättömyys / äidittömyys ei välttämättä vaivaisi sen enempää kuin ainoana lapsena olo, jos et saisi joka suunnalta viestiä että "pitäisi" olla kaksi vanhempaa, muuten olet jotenkin osaton ja ressukka, ehkä vähän vinoon katsottavakin tapaus. 

Itsellisenä äitinä pitää olla kehittää vahva nahka ympäristön negatiivisuutta kohtaan. Sitä negatiivisuutta tuntuu nousevan juuri ympäristöstä joissa pienet lapset kasvavat - mielestään hyvää tarkoittavat n

Huomasin että tuli kirjoitettua vähän synkistellen. Lisäisin vielä, että yksin-vanhemmuus myös antaa valtavan paljon! Se antaa suoran kahdenvälisen suhteen lapsen kanssa, jota eivät pääse pilaamaan mahdolliset riidat kumppanin kanssa, huoltajuuskiistat ja eron jälkeisen elämän haasteet (kun noin puolethan liitoista päättyy eroon). Eikä lapsen tarvitse reissata kahden kodin väliä, tuntematta itseään missään ihan kotonaan olevalta.. No taas alkoi kuulostaa kielteiseltä :/ , ei tarkoitus! -- Sanalla sanoen, totaaliyhäriys on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa!

Tuo EI saisi olla LAILLISTA!! T: isätön