Lue keskustelun säännöt.
Ai että kaipaan lapsuutta ja kyläilykulttuuria
31.07.2023 |
Eniten sitä että mentiin vaan jonkun ovelle katsomaan ovatko kotona ja meille tehtiin samaa. Jos olivat kotona, aina kahvit tarjottiin ja pakkasesta kaivettiin pullaa, jota sinne oli yllätysvieraita varten laitettu. Joskus oltiin alle tunti, joskus kaksi tai joskus nopeat jutustelut pihalla jos olivat juuri lähdössä johonkin. En ymmärrä miten nykyään kukaan ei muka ehdi näkemään (itse mukaanlukien). Muistan kuinka joskus tylsinä talvisina arki-iltoina äiti huokaili että tulisipa joku kylään. Tai sitten sunnuntaina lähdettiin ajelulle kotikaupungissa ja matkalla vanhemmat miettivät että käydään katsomassa onko se ja se kotona, jos ei ollut, jätettiin harja ovea vasten nojaamaan merkiksi että ovella on käyty. Sitten kun me lapset olimme isän kanssa keskenään esimerkiksi kesällä, saatettiin pyöräillä jollekin hänen poikamieskaverille tai muulle nuoruuden kaverille kylään tai sellaisille, jossa ei niin perheenä kyläilty, yleensä hengattiin pihalla ja miehet katseli uusia kalastustarvikkeita tai jotain muita "miesten juttuja".
Ei minun vanhemmat enää nykyisin harrasta kyläilyä eikä heillä kyläillä, jotenkin se on jäänyt. Ei kuulemma jaksa kutsua ketään kylään ja sopia mitään, minulla vähän sama juttu. Olen nainen 30v eli näistä hienoista ajoista 20/reilu 20 vuotta aikaa.
Kommentit (134)
Painajaismainen ajatus että aina tultaisiin kylään ilmoittamatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voihan sitä olla teetä ja leivoksia, jos on sovittu tapaaminen. Ilmeisesti kaipaat randomia.
Vierailija kirjoitti:
Voihan sitä olla teetä ja leivoksia, jos on sovittu tapaaminen. Ilmeisesti kaipaat randomia.
Kyllä kaipaan, enemmän kuin sitä että kahden-kolmen viikon päähän pitää lyödä lukkoon joku kahvittelu. Ap
Enpä muista moista omasta elämästä. Olen nyt 40 v eikä meiltä koskaan lapsena/nuorena lähdetty etukäteen sopimatta kyläilemään isän siskolle 6 km päähän tai kaupassa käydessä piipahdettu enolla, joka asui melkein kauppojen vieressä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyläilykulttuuri on hävinnyt, se on totta. Ihmiset eivät tykkää yllätysvierailuista enää ollenkaan. Kaikilla on joku kotihäpeäkin, kun ei ole viimeisen päälle puunattu koti. Ikäänkuin sillä olisi jotain merkitystä. Mä asun ulkomailla ja täällä kyllä kukoistaa kyläilykulttuuri edelleen niin maaseudulla kuin kaupungeissakin. Tänäänkin jo ennen klo 10 aamulla kävi naapuripariskunta ja turautin heille kahvit, kolme varttia juteltiin ja juotiin kahvit.
Tämän takia on keksitty ne ovikellot missä on kamera. Tietää olla hievahtamatta jossain pöydän alla sen aikaa kun kutsumattomat vieraat tajuaa häipyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meidän tarina... Tutustuin ystävääni, kun hänen pieni poikansa oli viiden. Meistä tuli nopeasti hyvät ystävykset ja sain seurata pojan kehitystä. Hän rakenteli onnellisena robotteja ja juoksi kesäisin perhoshaavin kanssa niityllä. Kaikki oli niin hyvin... Koulussa opettajat ennustivat pojasta tulevan vielä jotain suurta, hän rakasti tarinoita Etelämantereesta ja kaukaisten saarten eläimistä. Muistan kuin eilisen päivän sen alkusyksyisen päivän kauan sitten, kun ystäväni uskoutui minulle suuren salaisuuden: Poika oli kertonut haaveilevansa omasta tyttöystävästä, jonka kanssa nukkua öitä laavulla ja mennä yhdessä luonnontieteelliseen museoon. Ne sanat saivat minut hymyilemään sisäisesti... Aika kului ja pojan lukio alkoi, yläasteella hän oli vielä saanut seurata sivusta kuinka pärinäpojat kyyditsivät kylän tyttöjä. Jokin pojassa muuttui, hänestä tuli kotona hiljaisempi ja varautunut. Poika opiskeli edelleen historiaa loistavin arvosanoin, mutta jokin oli toisin ja yritimme selvittää mitä oli tapahtunut. Lukion ollessa lopuillaan toivoimme armeija vuoden ja opiskelemaan lähdön auttavan, kenties poika oli ainoastaan uusien kuvioiden tarpeessa. Poika opiskelikin poliittista historiaa vuoden verran, mutta palattuaan kesäksi kotiin, seurasi romahdus... Nyt tuo ennen niin iloinen poika on elänyt jo vuosia vuoteen omana. Niin se elämä voi muuttua...
Aha. Ap
Vierailija kirjoitti:
Painajaismainen ajatus että aina tultaisiin kylään ilmoittamatta.
Ei aina mutta sentään silloin tällöin voisi piipahtaa. Ei siinä kummoisia tarjoiluita tarvita joka kerta. Minusta tuommoinen kaikki etukäteen sovitut kyläilyt ovat sitovia, en tykkää tehdä mitään kyläänmenoaikoja 3-5 päivän säteellä tai viikkoja ennen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän tarina... Tutustuin ystävääni, kun hänen pieni poikansa oli viiden. Meistä tuli nopeasti hyvät ystävykset ja sain seurata pojan kehitystä. Hän rakenteli onnellisena robotteja ja juoksi kesäisin perhoshaavin kanssa niityllä. Kaikki oli niin hyvin... Koulussa opettajat ennustivat pojasta tulevan vielä jotain suurta, hän rakasti tarinoita Etelämantereesta ja kaukaisten saarten eläimistä. Muistan kuin eilisen päivän sen alkusyksyisen päivän kauan sitten, kun ystäväni uskoutui minulle suuren salaisuuden: Poika oli kertonut haaveilevansa omasta tyttöystävästä, jonka kanssa nukkua öitä laavulla ja mennä yhdessä luonnontieteelliseen museoon. Ne sanat saivat minut hymyilemään sisäisesti... Aika kului ja pojan lukio alkoi, yläasteella hän oli vielä saanut seurata sivusta kuinka pärinäpojat kyyditsivät kylän tyttöjä. Jokin pojassa muuttui, hänestä tuli kotona hiljaisempi ja varautunut. Poika opiskeli edelleen historiaa loistavin arvosanoin, mutta jokin oli toisin ja yritimme selvittää mitä oli tapahtunut. Lukion ollessa lopuillaan toivoimme armeija vuoden ja opiskelemaan lähdön auttavan, kenties poika oli ainoastaan uusien kuvioiden tarpeessa. Poika opiskelikin poliittista historiaa vuoden verran, mutta palattuaan kesäksi kotiin, seurasi romahdus... Nyt tuo ennen niin iloinen poika on elänyt jo vuosia vuoteen omana. Niin se elämä voi muuttua...
Aha. Ap
Aha. Eri.
Vierailija kirjoitti:
Meidän tarina... Tutustuin ystävääni, kun hänen pieni poikansa oli viiden. Meistä tuli nopeasti hyvät ystävykset ja sain seurata pojan kehitystä. Hän rakenteli onnellisena robotteja ja juoksi kesäisin perhoshaavin kanssa niityllä. Kaikki oli niin hyvin... Koulussa opettajat ennustivat pojasta tulevan vielä jotain suurta, hän rakasti tarinoita Etelämantereesta ja kaukaisten saarten eläimistä. Muistan kuin eilisen päivän sen alkusyksyisen päivän kauan sitten, kun ystäväni uskoutui minulle suuren salaisuuden: Poika oli kertonut haaveilevansa omasta tyttöystävästä, jonka kanssa nukkua öitä laavulla ja mennä yhdessä luonnontieteelliseen museoon. Ne sanat saivat minut hymyilemään sisäisesti... Aika kului ja pojan lukio alkoi, yläasteella hän oli vielä saanut seurata sivusta kuinka pärinäpojat kyyditsivät kylän tyttöjä. Jokin pojassa muuttui, hänestä tuli kotona hiljaisempi ja varautunut. Poika opiskeli edelleen historiaa loistavin arvosanoin, mutta jokin oli toisin ja yritimme selvittää mitä oli tapahtunut. Lukion ollessa lopuillaan toivoimme armeija vuoden ja opiskelemaan lähdön auttavan, kenties poika oli ainoastaan uusien kuvioiden tarpeessa. Poika opiskelikin poliittista historiaa vuoden verran, mutta palattuaan kesäksi kotiin, seurasi romahdus... Nyt tuo ennen niin iloinen poika on elänyt jo vuosia vuoteen omana. Niin se elämä voi muuttua...
🤣🤣🤣 Maanantaina aamupäivällä kello 11.00 on jollain jo täysi meno päällä av:lla. Näin se lähtee uusi viikko käyntiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän kulmilla kyläilykulttuuri loppui niin lapsilta kuin aikuisilta koronaan. Eihän nyt kukaan halua tietoisesti lähteä haalimaan kaiken maailman tauteja naapurustosta :D
Hyvä näin, ja on myös terveysturvallisempaa!
Kamalinta ikinä. En voi vaan ymmärtää miten se on jollekin ok, että ihmisiä tulee sotkuiseen kämppään mitään ilmoittamatta esim. päikkäreiden aikaan. Ja kyllä, ajattelen, että meillä on sotkua, jos ei ole just imuroitu, pölyjä pyyhitty, aamupala-astiat pöydällä, lasten leluja siellä täällä jne. Haluan, että on tiptop, jos vieraita tulee ja hyvät tarjottavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehen suvussa on muutama tälläinen yllätys kyläilijä. Laitettiin heidän takiaan uuteen autotalliin tummennetut lasit etteivät nää onko autot tallissa vai ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Painajaismainen ajatus että aina tultaisiin kylään ilmoittamatta.
Ei aina mutta sentään silloin tällöin voisi piipahtaa. Ei siinä kummoisia tarjoiluita tarvita joka kerta. Minusta tuommoinen kaikki etukäteen sovitut kyläilyt ovat sitovia, en tykkää tehdä mitään kyläänmenoaikoja 3-5 päivän säteellä tai viikkoja ennen.
Suurin osa mammoista ei halua tavata ketään koskaan, ei edes ajanvarauksella. He vihaavat kaikkia ihmisiä. On aikamoinen ihme, että ovat kuitenkin parisuhteessa.
En kaipaa tippaakaan. Muistan itsekin lapsena, kun yllätysvieraita tupsahteli ja lapselle se oli usein kivaakin. Vanhemmat olivat yleensä kyllä vierailun jälkeen kireitä, kun omat suunnitelmat olivat tärvääntyneet. Vieraille sitä ei näytetty vaan pullat kaivettiin pakkasesta ja sanottiin ettei yhtään haittaa. Itse emme yllätysvierailuilla käyneet, koska vanhemmat eivät yllätyksistä itse pitäneet.
Nykyään kaikki sovitaan etukäteen, vieraat ovat tervetulleita ja kyläily ja sosiaalinen elämä sopivan vilkasta. Kaikille parempi näin!
Extroverttien lätinöitä. Minusta tuo kuulostaa kamalalta että tullaan sopimatta. Sovitut tapaamiset on ihan ok koska silloin niitä pystyy säännöstelemään ja ajoittamaan oikein. Minusta ei tunnu lainkaan kivalta tavata jotakuta jos en ole oikeassa mielentilassa. Ikävältä tuntuisi myös käännyttää vieraat ovelta pois vain siksi ettei itse ole sosiaalisella tuulella, joten parempi kun eivät tule randomisti vaan sovitaan etukäteen. Kyllä mun mielestä tapaamisia saa järjestettyä aivan hyvin whatsappissa etukäteen.
Ei yllätysvieraita meille, kiitos. Ensinnäkin huomisesta alkaen teen taas päivät töitä, vaikka kotona olenkin (etätyö). En päivän aikana seurustele edes puolisoni kanssa, saati vieraiden. Töiden jälkeen (lopetan työt 15-18 välillä riippuen päivästä ja siitä, moneltako olen aloittanut ja kuinka kiire on) lähden koiran kanssa 1-2 tunnin lenkille (säästä riippuen). Kahtena iltana viikossa on liikuntaharrastus, toinen matkoineen ja suihkuineen klo 19.30-22.00 ja toinen 16.30-19.00, yhtenä iltana kansalaisopiston etäkurssi ja loppukuusta alkaa avoimen yliopiston kurssi. Sunnuntai-iltapäivisin on koiraharrastus Jos joku siis ajelisi kutsumatta kylään, niin vaikka olisimme kotona niin minulla tuskin olisi aikaa kahvinkeittoon. Ja ne illat, kun ei ole mitään menoja, haluan todellakin pitää vapaina.
Tapaan ystäviäni mieluiten kaupungilla joko lounaan merkeissä silloin, kun on joka tapauksessa mentävä toimistolle, tai kahvilla työpäivän jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Ja jos joku ihmettelee että miksi en vaan mene kylään, niin en tiedä. Ehkä en vaan uskalla ja mietin mitä se toinen miettii jos ilmestyn pihaan vaikka jonakin huonona hetkenä. Itse kyllä varmana ilahtuisin jos joku pimpottaisi ovikelloa. Ap
Älä mene yllättäen. Mikset soita, ja kutsu ihmisiä kylään? Läheisiltä voi myös kysyä itse, milloin heille sopisi sinun piipahtaa heillä. Ota nyt jotain vastuuta sentään, äläkä vain syyttele olosuhteita.
Ja jos joku ihmettelee että miksi en vaan mene kylään, niin en tiedä. Ehkä en vaan uskalla ja mietin mitä se toinen miettii jos ilmestyn pihaan vaikka jonakin huonona hetkenä. Itse kyllä varmana ilahtuisin jos joku pimpottaisi ovikelloa. Ap