Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Missä vaiheessa totesit ettei uusperhe-elämä olekaan sinua varten?
Olen kertakaikkisen turhautunut uusperheellisyyteen. Pelkäsin omaa sopeutumattomuttani jo siinä vaiheessa kun tähän kelkkaan lähdin, ja nyt varmaan lentää kuraa niskaan, mutta jotenkin ajattelin että sopeudun lopulta. Muutama vuosi menikin ihan ok, mutta kun oma lapsi aikuistui ja muutti pois niin nyt tämä on muuttunut sietämättömäksi.
Miehen lapset sinänsä ovat ihan ok ja mukavia, mutta en kertakaikkiaan meinaa kestää kun ovat täällä joka toinen viikonloppu ja lomilla tietty enemmänkin. Olen koittanut järjestää nuo viikonloput täyteen omia menoja ja harrastuksia, mutta se ei sovi miehelle vaan hän mököttää kun en ole paikalla ja läsnä. Ahdistus kasvaa ja kasvaa eikä keskusteluista huolimatta tunnu löytyvän mitään keskitietä. Tykkään miehestä valtavasti ja kun olemme kahdestaan, niin kaikki on todella hyvin enkä hänestä haluaisi luopua. En vaan tiedä pystynkö odottamaan seuraavia 10 vuotta että miehen lapset eivät meillä enää niin notkuisi. Jos jostain syystä tänne muuttaisivat, niin lähtisin saman tien. Nyt kuitenkin verrattain vähän ovat niin mietin saisinko jotenkin sopeutettua itseni tähän vai pitäisikö vaan lähteä
Kommentit (1149)
Mulla uusperhe-elämä vakavassa harkinnassa.
Omat lapseni ovat jo aikuisia, pois kotoa muuttaneita.
Miehellä 10-vuotias, joka on puolet kuukaudesta paikalla + lomilla enemmän.
Mulla ainakin jo ajatuksen tasolla paljon sopeutumisongelmia. 😬
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla uusperhe-elämä vakavassa harkinnassa.
Omat lapseni ovat jo aikuisia, pois kotoa muuttaneita.
Miehellä 10-vuotias, joka on puolet kuukaudesta paikalla + lomilla enemmän.
Mulla ainakin jo ajatuksen tasolla paljon sopeutumisongelmia. 😬
Itse ajattelin jo siinä vaiheessa kun asuttiin omissa kodeissa etten tule sopeutumaan. Vastoin omia ajatuksia lähdin kuitenkin yrittämään ja nyt jälkiviisaana voin todeta että enpä olisi lähtenyt. Oltaisiin voitu pitää suhde astetta keveämmällä tasolla. Nyt on myöhäistä.
Minun ei tarvinnut kokeilla sitä tietääkseni että se ei sopisi minulle. Mulla on kaksi teiniä ja olen ollut uudessa parisuhteessa lapsettoman (vela) miehen kanssa jo vuosia. Ihan hyvin tulevat toimeen, mutta kyllä sen tietyn jännitteen huomaa aina. Lapset eivät ole aivan omia itsejään, vetäytyvät paljon herkemmin omiin oloihinsa, minä olen kauhean tietoinen kaikesta, olo ei ole mukava. Parempi pitää nämä kaksi maailmaa ihan erillään. Yhteenmuuton aika koittaa, kun lapseni lähtevät maailmalle.
Siinä vaiheessa kun erosin lasten isästä. En aloita mitään vakavaa miehen kanssa jolla on myös lapsia ja tämä on pitänyt jo yli 3 vuotta. Mieluummin yksin. Tosin seuraa on, eräs lapseton mies, mutta ei seurustella eikä ole nähnyt lapsia, vaikka ollaan tunnettu lähes 2v. En vaan usko että jaksaisin vieraita lapsia, omat on tässä kuitenkin puolet ajasta. Enkä halua heillekään mitään uusia sisko tai velipuolia. Iso kynnys ylipäätään ottaa joku mies tähän ja siksi tämä nykyinen kuvio sopii oikein hyvin. Ei sinänsä haittaisi jos lapset näkisi tämän miehen ja oikeastaan ovatkin ihan ohimennen nähneet ja tietävät että minulla on kaveri.
Aloitus on kuin suoraan minun kynästä. En vaan sopeudu tähän vaikka yritän. Mietin eroa lähes päivittäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun tajusin että mies halusi että hoidan hänen lapset, mutta ei halua tehdä minun kanssa lapsia. Olisin jäänyt lapsettomaksi.
Nykyään seurustelen niin että meillä on molemmilla nuoria aikuisia lapsia. En ikinä enää muuta yhteen kenenkään kanssa. Silloin voin olla hänen kanssa kahden muutaman illan viikossa, ja nähdä hänen lapsia hallitusti kerran kuussa. He näkevät joka viikko ilman minua, eikä tämä ole kenellekään meistä ongelma.
Uusperhe varmaan syntyy sillä kuvitelmalla, että olisi monta mahdollisuutta saada ns ydinperhe tai lapsiperhe. Ei ole. Kun se on hajonnut, se oli siinä. Tämä on ainakin minun oma kokemus. Sitten elää lastensa kanssa, kunnes he lähtevät kotoa. Seurustella voi, mutta ne ihmiset ei ole setää kummempia lapsille. Ei pidä luulla, että he ovat jotain lisävanhempia, tai että he kuuluisivat perheeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle oli viimeinen niitti siinä kun olin maksanut exän lapsille matkan etelään all-inclusive hoidolla. Lapset luulivat että limsahanat ovat täysin rajoituksettomassa käytössä. Huomautin heitä, että kohtuudella - emme ole mitään rosvoja jotka tulevat nipistämään hotellinpitäjän pienistä katteista viimeisetkin muruset. Exän mielestä lapset olivat oikeassa. Se oli osaltani siinä.
Onko joku jatkanut suhdetta hampaat irvessä ja jälkeenpäin todennut että kannatti ja sopeutui tilanteeseen/lapset aikuistuivat?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siinä vaiheessa kun itsellä oli 0 lasta ja katsoin kaverien uusperhe virityksiä.
Mietin, en koskaan lähde tuohon. Vaikka lapsista pidän, minun kodissa ei toisen naisen lapset asu.
Mulla on ollut ainakin yksi jota kasvattaisin ehkä paremmin kuin omiani. Ilman sitä en olisi varmaan edes alkanut miettiä olisiko omat vaihtoehto myös.
Joka toinen viikonloppu ja lomilla enemmän. Ajattelepa kun joillakin on joka toinen viikko kokonaan lapset isänsä luona.
Sanot pitäväsi miehestäsi kovasti ja että hänen lapsensakin ovat ihan ok. Missä siis todellinen ongelma? Sitä voisit pohtia jonkun ulkopuolisen kanssa ja ehkäpä jokin syvällisempi keskustelu miehenkin kanssa olisi paikallaan.
Kaikki sujui kun oma lapsesi asui vielä kotonanne. Näin sanoit. Jotenkin tuntuu että "ongelmasi" on juuri tässä. En halua sanoa että korviesi välissä, mutta jokin psykologinen merkitys tällä on ollut sinulle. Vai mistä oikeasti kyse? Mihin muihin asioihin elämässäsi olet tyytymätön, mietipä tätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elin itse uusperheen lapsena ja täytyy sanoa, että päätin jo silloin, että en sitten tuohon lähde. Katsomme miehen kanssa ihan sivusta ystäväpariskunnan uusperhe kuviota ja kyllä vain ei käy kateeksi... Ihan kauheesti ongelmia ja kauheeta vääntöä moni asia
Toivon, että oma perhe pysyy ehjänä. Olen kokenut, että kärsin siitä uusperhe lapsuudesta itse todella paljon. Yht äkkiä äidin uuden miehen mukana tuli vielä "velipuoli" ja myöhemmin he saivat vielä yhteisen lapsen. Ei oma äitikään sitä arkea jaksanut ja ero tuli heillekin. Traumoja sain.
Olen elänyt muutaman vuoden uusperheessä. Olisin odottanut lapsetonta miestä jos olisin tiennyt mikä odottaa. Hirveää taistelua omasta tilasta. Olen omassa elämässäni ulkopuolinen ja tilanteita, joissa toisen menneisyyttä hierotaan naamaan on jatkuvasti. Miehen kalusteet, verhot ja astiat on kaikki lisäksi erittäin "naisen valitsemia", ihme pitsihörpäkettä. Haluaisin kaikki nuo pois, mutta eihän se ole käytännössä mahdollista. Hänen sukulaiset muistelee menneitä ja jatkuvasti ex on linjoilla. Olen hermorauniossa, enkä usko että muissa uusperheissä on helpompaa.
Yläkaapeissa on muistoja laatikkokaupalla, "koska lapset".
En mahdu mihinkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki tuntemani uusperheäidit vihaavat kumppaniensa lapsia vaikka hymyilevät lämmintä tekohymyä lapsille.
Ymmärrän. Niin raskasta itsellänikin sietää heitä.
Se viikko kun lapset ovat pois on aina ihan eri maailmasta. Ja sen viikon vuoksi sitä sietää sen toisen.
Ja vuoroviikkoäidit, älkää soitelko tarpeettomasti uusperheeseen. Antakaa rauha jos ei oikeasti ole asiaa!
Vierailija kirjoitti:
Kaikki tuntemani uusperheäidit vihaavat kumppaniensa lapsia vaikka hymyilevät lämmintä tekohymyä lapsille.
Ymmärrän. Niin raskasta itsellänikin sietää heitä.
Se viikko kun lapset ovat pois on aina ihan eri maailmasta. Ja sen viikon vuoksi sitä sietää sen toisen.Ja vuoroviikkoäidit, älkää soitelko tarpeettomasti uusperheeseen. Antakaa rauha jos ei oikeasti ole asiaa!
Ai antakaa rauha vihata meidän lapsia viikon rauhassa?
Hyi kuinka myrkyllistä sakkia. Tuskin te olisitte tyytyväisiä siinä ydinperheessäkään, perhe on usein nimittäin juuri sellainen, kuin millaisen aikuiset siitä itse rakentavat.
Siinä vaiheessa, kun meitä lapsia oli kaksi. Tajusin, että perhettä ei oikeastaan pitäisi olla olemassakaan.
Vierailija kirjoitti:
Joka toinen viikonloppu ja lomilla enemmän. Ajattelepa kun joillakin on joka toinen viikko kokonaan lapset isänsä luona.
Sanot pitäväsi miehestäsi kovasti ja että hänen lapsensakin ovat ihan ok. Missä siis todellinen ongelma? Sitä voisit pohtia jonkun ulkopuolisen kanssa ja ehkäpä jokin syvällisempi keskustelu miehenkin kanssa olisi paikallaan.
Kaikki sujui kun oma lapsesi asui vielä kotonanne. Näin sanoit. Jotenkin tuntuu että "ongelmasi" on juuri tässä. En halua sanoa että korviesi välissä, mutta jokin psykologinen merkitys tällä on ollut sinulle. Vai mistä oikeasti kyse? Mihin muihin asioihin elämässäsi olet tyytymätön, mietipä tätä.
En ole ap, mutta ymmärrän hyvin, että kun omat lapset on isot on yksi elämänvaihe ohi ja haluisi keskittyä puolisoon ja omaan elämään. Nyt mies kinuaa ap:ta osallistumaan oman perheensä elämään, vaikka ap:lla olisi muutakin. Minusta tuo vaatiminen on kohtuutonta. Viettäisi aikansa lapsensa kanssa ja antaisi ap:n elää omaa elämää.
Mä en juurikaan tee mitään mieheni lasten kanssa, eikä multa sitä haluta tai odoteta. En olisi edes halunnut muuttaa yhteen, mutta kun nyt on näitä yhteisiä lapsia, niin menettelee.
Vierailija kirjoitti:
Olen elänyt muutaman vuoden uusperheessä. Olisin odottanut lapsetonta miestä jos olisin tiennyt mikä odottaa. Hirveää taistelua omasta tilasta. Olen omassa elämässäni ulkopuolinen ja tilanteita, joissa toisen menneisyyttä hierotaan naamaan on jatkuvasti. Miehen kalusteet, verhot ja astiat on kaikki lisäksi erittäin "naisen valitsemia", ihme pitsihörpäkettä. Haluaisin kaikki nuo pois, mutta eihän se ole käytännössä mahdollista. Hänen sukulaiset muistelee menneitä ja jatkuvasti ex on linjoilla. Olen hermorauniossa, enkä usko että muissa uusperheissä on helpompaa.
Yläkaapeissa on muistoja laatikkokaupalla, "koska lapset".
En mahdu mihinkään.
Onko miehesi leski vai miksi et voi ihan normaalisti sisustaa yhteistä kotia teille? Kannattaa tosiaan muuttaa omilleen, jos elät kuolleen vaimon ja äidin varjossa.
Ymmärrän kyllä ettei sitä välttämättä halua elää kumppanin lasten kanssa samassa taloudessa ja uusien lasten ottaminen osaksi elämää ei ole mitenkään erityisen helppoa. Mutta jos tuosta ei pääse yli eikä ympäri, on reiluinta kaikille osapuolille että se extramamma/isä muuttaa sitten erilleen asumaan. Ikävää, että AP puhuu miesten lasten omassa kodissaan olemisesta "notkumisena." He ovat kuitenkin kotonaan isällään.
En haluaisi itsekään tuollaiseen tilanteeseen mutta ajattelisin silti että lasten edun tulee mennä edelle. Aikuinen voi aina muuttaa omilleen mutta lapsilla on vain yksi ainutlaatuinen lapsuus vanhempiensa kanssa ja heillä on oikeus viettää laadukasta aikaa kummankin vanhemman luona. Lapset varmasti aistivat että vanhemman uusi kumppani ajattelee lasten olevan nyt vain valitettavasti kylässä ja riesana.
Alue: Aihe vapaa
Siinä vaiheessa kun itsellä oli 0 lasta ja katsoin kaverien uusperhe virityksiä.
Mietin, en koskaan lähde tuohon. Vaikka lapsista pidän, minun kodissa ei toisen naisen lapset asu.