Viiskymppisenä sitä oikessti havahtuu, että elämä on rajallista

Tai saatat elää toiset 50 vuotta. Itse tunnen 104-vuotiaan.

Sielu on ikuinen

Joo mutta ei sitä jaksa mitään erikoista kehittää.

Juuri siksi. Taiteesta lohtua ja iloa. Muuten elämä liian raadollista.

Havahduin jo kolmekymppisenä, kun sairastuin syöpään.

Jep. Minä olen viimeisen kahden vuoden aikana vasta havahtunut tähän. Mikään ei enää ole itsestäänselvyys kuten ennen.

N53

Vierailija kirjoitti:

Jep. Minä olen viimeisen kahden vuoden aikana vasta havahtunut tähän. Mikään ei enää ole itsestäänselvyys kuten ennen.

N53

Juuri näin. Havahtuminen.

Mitä sanoisitte 39-vuotiaalle, joka on jo havahtunut?

Katsokaa palkittu dokumentti Neiti Aika. Se on Ylen Areenassa katsottavana. Herättää paljon ajatuksia elämän rajallisuudesta.

Dokumentti kertoo 98-vuotiaasta naisesta, jolla ei ollut enää yhtään omaista tämän kuollessa. Niinpä elokuvan ohjaaja sai tämän kaikki tavarat ja valokuvat kun hän osti naisen asunnon tämän kuoltua. Asunnon myyjä oli uskonnollinen yhdistys, jolle vainaja oli testamentannut asunnon.

Yleensäkin kituuttaminen että voi säästää eläkepäiville,on ihan hulluutta.

Ei paljoa vaadita että ei näe koskaan eläkettä ,tai ei ole siinä kunnossa että vois nauttia etes.

Vierailija kirjoitti:

Katsokaa palkittu dokumentti Neiti Aika. Se on Ylen Areenassa katsottavana. Herättää paljon ajatuksia elämän rajallisuudesta.

Dokumentti kertoo 98-vuotiaasta naisesta, jolla ei ollut enää yhtään omaista tämän kuollessa. Niinpä elokuvan ohjaaja sai tämän kaikki tavarat ja valokuvat kun hän osti naisen asunnon tämän kuoltua. Asunnon myyjä oli uskonnollinen yhdistys, jolle vainaja oli testamentannut asunnon.

Oli jotenkin surullista, että naisen kaikki valokuvat, matkamuistot ja muut jää täysin ilman merkitystä, kun tästä aika jätti eikä ollut enää ketään, jolle niillä olisi ollut merkitystä. Kaikki hänen omaiset oli jo kuolleet ja hän järjesti itselleen hautajaiset ja laati jopa itsestään kuolinilmoituksen lehteen laitettavaksi.

6-kymppisenä se on jo faktaa, että 2/3 elämästa varmasti eletty jo, pitää käyttää loppu 1/3 järkevästi jos sitä sattuisi olemaan jäljellä

Kyllä minä olen elämän rajallisuutta aina pohtinut ja se on muutenkin konkretisoitunut silloin kun joku on kuollut tai itse on sairastunut. Outoa jos jollekin tulee mieleen vasta 50v.

Vierailija kirjoitti:

Yleensäkin kituuttaminen että voi säästää eläkepäiville,on ihan hulluutta.

Ei paljoa vaadita että ei näe koskaan eläkettä ,tai ei ole siinä kunnossa että vois nauttia etes.

Tämä! Ja jos elää eläkkeelle asti voi olla että on niin huonokuntoinen ettei nauti muuta kuin hoivakodin vuoteesta.

Vierailija kirjoitti:

Yleensäkin kituuttaminen että voi säästää eläkepäiville,on ihan hulluutta.

Ei paljoa vaadita että ei näe koskaan eläkettä ,tai ei ole siinä kunnossa että vois nauttia etes.

Niin mutta entä jos on eläkkeellä 30 viimeistä vuotta ja kituuttaa silloin köyhyydessä, ei kai sekään ole kivaa.

Kyllä ja vielä, kun hautaa oman vanhempansa ja pelkää toisen vanhempansa menehtyvän vakavaan sairauteen, niin jysähtää oikein kunnolla.

Vierailija kirjoitti:

Tai saatat elää toiset 50 vuotta. Itse tunnen 104-vuotiaan.

Varmasti hienoa elämää kun kroppa rapistuu kiihtyvällä tahdilla ja on vain vaivoja ja kipuja.

Minä olen 52 v ja havahduin tähän asiaan tänä kesänä - en ole koskaan aikaisemmin ajatellut ihmiselämän lyhyyttä niin paljon kuin juuri nyt. Asiaan vaikutti varmaan ikääntynyt naapuri, jonka voimien heikkenemisen olen nähnyt läheltä. Olen kyllä auttanut häntä monissa jutuissa. Mutta masennuin, kun mieleen nousi ajatus, että parin vuosikymmenen päästä - jos elän niin pitkälle - saatan olla samassa kunnossa.

Nauttikaa jokaisesta päivästä.

Vierailija kirjoitti:

Mitä sanoisitte 39-vuotiaalle, joka on jo havahtunut?

Sen, että olet menettänyt jonkun hyvän läheisen. Jos et, niin et ymmärrä kuin pienen aavistuksen siitä mistä 50- vuotiaat puhuvat.