Muita masentuneita joita ei huvita mikään?

Itse lopetin päivittäispolttelun (kannabis) ja vähensin alkoa reilusti. Ihan uus ukko nyt. Alotekyky tulee vähän viiveellä ainakin näillä toimenpiteillä mutta eipä kaduta yhtään tällä hetkellä.

Vierailija kirjoitti:

Itse lopetin päivittäispolttelun (kannabis) ja vähensin alkoa reilusti. Ihan uus ukko nyt. Alotekyky tulee vähän viiveellä ainakin näillä toimenpiteillä mutta eipä kaduta yhtään tällä hetkellä.

Mä poltan hatsia tosi harvoin, ehkä kerran kuukaudessa. Enkä dokaa koko ajan, välillä on kausia kun urheilen, leikin jaksavaa, tsemppaan hulluna.

Ja palaan takaisin samaan. Ei vaan kiinnosta. Mikä mussa on vialla.

Ap

Sinussa on se vialla, että käytät päihteitä.  

En koe olevani masentunut, silti en tee mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse lopetin päivittäispolttelun (kannabis) ja vähensin alkoa reilusti. Ihan uus ukko nyt. Alotekyky tulee vähän viiveellä ainakin näillä toimenpiteillä mutta eipä kaduta yhtään tällä hetkellä.

Mä poltan hatsia tosi harvoin, ehkä kerran kuukaudessa. Enkä dokaa koko ajan, välillä on kausia kun urheilen, leikin jaksavaa, tsemppaan hulluna.

Ja palaan takaisin samaan. Ei vaan kiinnosta. Mikä mussa on vialla.

Ap

Samaa olen paljon pohtinut itsekin. Noiden yllämainittujen lisäksi sain paljon virtaa siitä että lopultakin tajusin ettei sillä ole mitään väliä jos en suuria saavutakaan elämässäni tai että jos minusta ei tähän maailmaan mitään jälkeä jääkään. Vaati kyllä paljon ajatustyötä ja itsensävakuuttelua kun tämä nykyaika on sellaista saavuttamista ja itsensäkorostamista keskimäärin. Entäs lääkityksiä? Onko kokeiltu, onko lääkärin kanssa yleensäkään aiheesta keskusteltu?

Se on niin helppo poimia tuo juominen syylliseksi... Mutta joskus masentuneena ei vaan jaksa eikä kestä elämää ilmankaan. Ja kun moni meistä on jo monta kertaa kokeillut olla myös ilman päihteitä, eikä se ole auttanut yhtään mitään. Entistä ankeampaa vaan ollut elämä, kun ei saa edes tilapäisesti kemiallista helpotusta nousuhumalasta. 

Mulla ollut 10v samaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse lopetin päivittäispolttelun (kannabis) ja vähensin alkoa reilusti. Ihan uus ukko nyt. Alotekyky tulee vähän viiveellä ainakin näillä toimenpiteillä mutta eipä kaduta yhtään tällä hetkellä.

Mä poltan hatsia tosi harvoin, ehkä kerran kuukaudessa. Enkä dokaa koko ajan, välillä on kausia kun urheilen, leikin jaksavaa, tsemppaan hulluna.

Ja palaan takaisin samaan. Ei vaan kiinnosta. Mikä mussa on vialla.

Ap

Samaa olen paljon pohtinut itsekin. Noiden yllämainittujen lisäksi sain paljon virtaa siitä että lopultakin tajusin ettei sillä ole mitään väliä jos en suuria saavutakaan elämässäni tai että jos minusta ei tähän maailmaan mitään jälkeä jääkään. Vaati kyllä paljon ajatustyötä ja itsensävakuuttelua kun tämä nykyaika on sellaista saavuttamista ja itsensäkorostamista keskimäärin. Entäs lääkityksiä? Onko kokeiltu, onko lääkärin kanssa yleensäkään aiheesta keskusteltu?

On keskusteltu. Diagnoosi oli vaikea-asteinen masennustila ilman psykoottisia oireita. En syö mitään lääkkeitä, en usko mielialalääkkeisiin ollenkaan. Esim. exästäni tuli niiden ansiosta täysi zombi. Lisäksi mulla on epilepsia, lääkkeet vaan pahentaa sitä.

Tuntuu vaan siltä ettei tämä lopu ikinä. Yritin hakea apua pariin kertaan myöhemminkin, ratkaisu oli aina ne napit. Ei kiitos.

Jos ei ole pakko ponnistella, niin ei kai sitä ihminen mitään tekisi. Luonnostaan laiska. Hanki vaimo, lapsia, asuntolaina, muuta maalle, hanki lemmikki?

Rukoile Jumalaa.

Vierailija kirjoitti:

Se on niin helppo poimia tuo juominen syylliseksi... Mutta joskus masentuneena ei vaan jaksa eikä kestä elämää ilmankaan. Ja kun moni meistä on jo monta kertaa kokeillut olla myös ilman päihteitä, eikä se ole auttanut yhtään mitään. Entistä ankeampaa vaan ollut elämä, kun ei saa edes tilapäisesti kemiallista helpotusta nousuhumalasta. 

Veit sanat suustani. Edes nousuhumalassa olen hetken iloinen, puhelias ja hauska. Joskus olin sitä muutenkin. Ihan turha syyttää jotain muutamaa bisseä tästä olosta. Samaa pskaa tämä on ilmankin. Joo, on kokeiltu. Useasti.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse lopetin päivittäispolttelun (kannabis) ja vähensin alkoa reilusti. Ihan uus ukko nyt. Alotekyky tulee vähän viiveellä ainakin näillä toimenpiteillä mutta eipä kaduta yhtään tällä hetkellä.

Mä poltan hatsia tosi harvoin, ehkä kerran kuukaudessa. Enkä dokaa koko ajan, välillä on kausia kun urheilen, leikin jaksavaa, tsemppaan hulluna.

Ja palaan takaisin samaan. Ei vaan kiinnosta. Mikä mussa on vialla.

Ap

Samaa olen paljon pohtinut itsekin. Noiden yllämainittujen lisäksi sain paljon virtaa siitä että lopultakin tajusin ettei sillä ole mitään väliä jos en suuria saavutakaan elämässäni tai että jos minusta ei tähän maailmaan mitään jälkeä jääkään. Vaati kyllä paljon ajatustyötä ja itsensävakuuttelua kun tämä nykyaika on sellaista saavuttamista ja itsensäkorostamista keskimäärin. Entäs lääkityksiä? Onko kokeiltu, onko lääkärin kanssa yleensäkään aiheesta keskusteltu?

On keskusteltu. Diagnoosi oli vaikea-asteinen masennustila ilman psykoottisia oireita. En syö mitään lääkkeitä, en usko mielialalääkkeisiin ollenkaan. Esim. exästäni tuli niiden ansiosta täysi zombi. Lisäksi mulla on epilepsia, lääkkeet vaan pahentaa sitä.

Tuntuu vaan siltä ettei tämä lopu ikinä. Yritin hakea apua pariin kertaan myöhemminkin, ratkaisu oli aina ne napit. Ei kiitos.

Tuo on kyllä surkeata. Itseäkin pelottaa että vakavampi masennus vielä jossain vaiheessa kohtaa. Lääkkeitä en (enää) syö tai suostu syömään kun tutkitusti terapia on paremmin auttava vaihtoehto enkä ole ennenkään lääkkeista apua saanut. Terapiaa ei vaan saa kovin helpolla JA halvalla. Ja ainakin itsellä on olo että vien terapiapaikan joltain sitä enemmän tarvitsevalta, mikä myös on masentuneelle kai tyypillistä. Ratkaisuna säästän koko ajan puskuria jolla mennä yksityiselle sitten jos/kun tarve tulee.

Vierailija kirjoitti:

Jos ei ole pakko ponnistella, niin ei kai sitä ihminen mitään tekisi. Luonnostaan laiska. Hanki vaimo, lapsia, asuntolaina, muuta maalle, hanki lemmikki?

Kiitos, olen hetero joten vaimo ei kiinnosta. Mulla on avomies. Joka on ihan loppu mun masennukseeni, enkä syytä häntä siitä. Ainoa lapseni kuoli vuosia sitten, enempää en halua. Maalle en hlvetissä muuta, olen kaupunki-ihminen henkeen ja vereen. Asuntolaina ja koira on jo. Muita ideoita?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Rukoile Jumalaa.

Kiitos, mutta en usko moiseen. En kuulu edes kirkkoon.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse lopetin päivittäispolttelun (kannabis) ja vähensin alkoa reilusti. Ihan uus ukko nyt. Alotekyky tulee vähän viiveellä ainakin näillä toimenpiteillä mutta eipä kaduta yhtään tällä hetkellä.

Mä poltan hatsia tosi harvoin, ehkä kerran kuukaudessa. Enkä dokaa koko ajan, välillä on kausia kun urheilen, leikin jaksavaa, tsemppaan hulluna.

Ja palaan takaisin samaan. Ei vaan kiinnosta. Mikä mussa on vialla.

Ap

Samaa olen paljon pohtinut itsekin. Noiden yllämainittujen lisäksi sain paljon virtaa siitä että lopultakin tajusin ettei sillä ole mitään väliä jos en suuria saavutakaan elämässäni tai että jos minusta ei tähän maailmaan mitään jälkeä jääkään. Vaati kyllä paljon ajatustyötä ja itsensävakuuttelua kun tämä nykyaika on sellaista saavuttamista ja itsensäkorostamista keskimäärin. Entäs lääkityksiä? Onko kokeiltu, onko lääkärin kanssa yleensäkään aiheesta keskusteltu?

On keskusteltu. Diagnoosi oli vaikea-asteinen masennustila ilman psykoottisia oireita. En syö mitään lääkkeitä, en usko mielialalääkkeisiin ollenkaan. Esim. exästäni tuli niiden ansiosta täysi zombi. Lisäksi mulla on epilepsia, lääkkeet vaan pahentaa sitä.

Tuntuu vaan siltä ettei tämä lopu ikinä. Yritin hakea apua pariin kertaan myöhemminkin, ratkaisu oli aina ne napit. Ei kiitos.

Sopiva mielialalääke nyt vain parantaisi sitä elämänlaatua. Sisältä se paraneminen lähtee, ei sitä ulkoa voi tehdä. Itse koen lääkkeen ikäänkuin pelastusrenkaana, joka pitää nenän pskan yläpuolella pahimmat ajat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse lopetin päivittäispolttelun (kannabis) ja vähensin alkoa reilusti. Ihan uus ukko nyt. Alotekyky tulee vähän viiveellä ainakin näillä toimenpiteillä mutta eipä kaduta yhtään tällä hetkellä.

Mä poltan hatsia tosi harvoin, ehkä kerran kuukaudessa. Enkä dokaa koko ajan, välillä on kausia kun urheilen, leikin jaksavaa, tsemppaan hulluna.

Ja palaan takaisin samaan. Ei vaan kiinnosta. Mikä mussa on vialla.

Ap

Samaa olen paljon pohtinut itsekin. Noiden yllämainittujen lisäksi sain paljon virtaa siitä että lopultakin tajusin ettei sillä ole mitään väliä jos en suuria saavutakaan elämässäni tai että jos minusta ei tähän maailmaan mitään jälkeä jääkään. Vaati kyllä paljon ajatustyötä ja itsensävakuuttelua kun tämä nykyaika on sellaista saavuttamista ja itsensäkorostamista keskimäärin. Entäs lääkityksiä? Onko kokeiltu, onko lääkärin kanssa yleensäkään aiheesta keskusteltu?

On keskusteltu. Diagnoosi oli vaikea-asteinen masennustila ilman psykoottisia oireita. En syö mitään lääkkeitä, en usko mielialalääkkeisiin ollenkaan. Esim. exästäni tuli niiden ansiosta täysi zombi. Lisäksi mulla on epilepsia, lääkkeet vaan pahentaa sitä.

Tuntuu vaan siltä ettei tämä lopu ikinä. Yritin hakea apua pariin kertaan myöhemminkin, ratkaisu oli aina ne napit. Ei kiitos.

Sopiva mielialalääke nyt vain parantaisi sitä elämänlaatua. Sisältä se paraneminen lähtee, ei sitä ulkoa voi tehdä. Itse koen lääkkeen ikäänkuin pelastusrenkaana, joka pitää nenän pskan yläpuolella pahimmat ajat.

Lisään: sinun syömäsi lääkkeen tuoma toimintakyvyn lisäys parantaisi myös avomiehesi ja koirasi elämänlaatua.

Olin samanlainen kunnes tapasin mieheni ja sain elämänilon takaisin. Samaan aikaan sain työpaikankin pitkän etsinnän jälkeen.

Soita kaverille? Etsi joku pieni lyhyt vapaaehtoishomma?(toisten auttaminen oikeasti piristää)

Omalla kohdalla mieliala aaltoilee, eli ei se pahin kuoppakaan ikuisesti syvene vaan tulee myös parempia päiviä. Kun semmoinen tulee, tartu siihen kaksin käsin, lähde silloin ulos jne.

Etsi paras mielihyvä/vaikeusaste -hyötysuhde aktiviteetti ja tee se:

Kirjoita ylös aktiviteetteja jotka toisivat sinulle iloa. Merkkaa niiden tuoma mielihyvä asteikolla yhdestä kymmeneen (tulisi hieman hyvä mieli - superhyvä autuuden tila) Sitten merkkaa samat jutut yhdestä kymmeneen numerolla sen mukaan kuinka vaikea ko. asia on toteuttaa. (tosi helppo - vaatii merkittävää ajallista ja/tai rahallista paneutumista ja paljon energiaa)

Nyt vähennä vaikeustason numero mielihyvänumerosta. Esim. Teekupillinen voisi olla mielihyväasteikolla 2 ja vaikeustasoa 1, joten sille jää kokonaispisteitä 1. Kun vaikka ratsastamaan opettelu toisi paljon iloa 10, mutta on juuri nyt myös tosi vaikeaa monista syistä 10, eli kokonaispisteitä se saa 0. Mutta ehkä leffailta hyvän ystävän luona olisi mielihyvätasoa 7 ja vaikeustasoa 3. Kokonaispisteitä 4, joten siitä saisi hyvän hyötysuhteen?

..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse lopetin päivittäispolttelun (kannabis) ja vähensin alkoa reilusti. Ihan uus ukko nyt. Alotekyky tulee vähän viiveellä ainakin näillä toimenpiteillä mutta eipä kaduta yhtään tällä hetkellä.

Mä poltan hatsia tosi harvoin, ehkä kerran kuukaudessa. Enkä dokaa koko ajan, välillä on kausia kun urheilen, leikin jaksavaa, tsemppaan hulluna.

Ja palaan takaisin samaan. Ei vaan kiinnosta. Mikä mussa on vialla.

Ap

Samaa olen paljon pohtinut itsekin. Noiden yllämainittujen lisäksi sain paljon virtaa siitä että lopultakin tajusin ettei sillä ole mitään väliä jos en suuria saavutakaan elämässäni tai että jos minusta ei tähän maailmaan mitään jälkeä jääkään. Vaati kyllä paljon ajatustyötä ja itsensävakuuttelua kun tämä nykyaika on sellaista saavuttamista ja itsensäkorostamista keskimäärin. Entäs lääkityksiä? Onko kokeiltu, onko lääkärin kanssa yleensäkään aiheesta keskusteltu?

On keskusteltu. Diagnoosi oli vaikea-asteinen masennustila ilman psykoottisia oireita. En syö mitään lääkkeitä, en usko mielialalääkkeisiin ollenkaan. Esim. exästäni tuli niiden ansiosta täysi zombi. Lisäksi mulla on epilepsia, lääkkeet vaan pahentaa sitä.

Tuntuu vaan siltä ettei tämä lopu ikinä. Yritin hakea apua pariin kertaan myöhemminkin, ratkaisu oli aina ne napit. Ei kiitos.

Sopiva mielialalääke nyt vain parantaisi sitä elämänlaatua. Sisältä se paraneminen lähtee, ei sitä ulkoa voi tehdä. Itse koen lääkkeen ikäänkuin pelastusrenkaana, joka pitää nenän pskan yläpuolella pahimmat ajat.

Melko ristiriitaista. Paraneminen lähtee sisältä, mutta silti pitäisi syödä nappeja jotka tulevat ulkopuolelta?

Ymmärrän näkökantasi siihen, miksi tahdot syödä niitä, mutta minä en halua. En tahdo etsiä kuukausitolkulla sitä Sopivaa lääkettä ja käyttää kehoani koekaniinina.

En tarkoita tätä pahalla, mutta tunnen ihmisen lääkealalta, joka nimenomaan painotti, että älä ikinä syö SSRI-lääkkeitä. Käytännössä samaa pskaa eri nimillä.

En halua muuttua tunteettomaksi, en halua saada sairaskohtausta, en halua vieroitusoireita enkä halua aivojeni muuttuvan pysyvästi. Ei. Jotain muuta on keksittävä, en vaan tiedä mitä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse lopetin päivittäispolttelun (kannabis) ja vähensin alkoa reilusti. Ihan uus ukko nyt. Alotekyky tulee vähän viiveellä ainakin näillä toimenpiteillä mutta eipä kaduta yhtään tällä hetkellä.

Mä poltan hatsia tosi harvoin, ehkä kerran kuukaudessa. Enkä dokaa koko ajan, välillä on kausia kun urheilen, leikin jaksavaa, tsemppaan hulluna.

Ja palaan takaisin samaan. Ei vaan kiinnosta. Mikä mussa on vialla.

Ap

Samaa olen paljon pohtinut itsekin. Noiden yllämainittujen lisäksi sain paljon virtaa siitä että lopultakin tajusin ettei sillä ole mitään väliä jos en suuria saavutakaan elämässäni tai että jos minusta ei tähän maailmaan mitään jälkeä jääkään. Vaati kyllä paljon ajatustyötä ja itsensävakuuttelua kun tämä nykyaika on sellaista saavuttamista ja itsensäkorostamista keskimäärin. Entäs lääkityksiä? Onko kokeiltu, onko lääkärin kanssa yleensäkään aiheesta keskusteltu?

On keskusteltu. Diagnoosi oli vaikea-asteinen masennustila ilman psykoottisia oireita. En syö mitään lääkkeitä, en usko mielialalääkkeisiin ollenkaan. Esim. exästäni tuli niiden ansiosta täysi zombi. Lisäksi mulla on epilepsia, lääkkeet vaan pahentaa sitä.

Tuntuu vaan siltä ettei tämä lopu ikinä. Yritin hakea apua pariin kertaan myöhemminkin, ratkaisu oli aina ne napit. Ei kiitos.

Sopiva mielialalääke nyt vain parantaisi sitä elämänlaatua. Sisältä se paraneminen lähtee, ei sitä ulkoa voi tehdä. Itse koen lääkkeen ikäänkuin pelastusrenkaana, joka pitää nenän pskan yläpuolella pahimmat ajat.

En ole ap mutta itse en koske enää tikullakaan. Nuorempana söin niitä, kokeilin monenllaista. Paria ssri-lääkettä jotka ei auttaneet mitään, snri-lääkettä joka vähän lievitti ahdistuneisuutta mutta lihotti hetkessä 30 kg, sitten siirryttiinkin bentsoihin ja neurolepteihin kun ei auttanut muu. Järkyttävät sivuoireet ja tavallaan tuskaton olo Ketipinoreilla, mutta myös täysi zombie, ei tunteita, ei elämää, ei mitään. Työkyvytön lääkkeiden takia. Ei kiitos enää, kyllä vaan jatkan mieluummin viinalla lääkitsemistä nykyisin.