Muita masentuneita joita ei huvita mikään?

Vierailija kirjoitti:

masennusoireet helpottivat minulla, kun lopetin itseni piiskamisen. jos en jaksa, osaa tai ei huvita, jään vaan makaamaan vailla huonoa omatuntoa.

kaikille yksinäisille,

menkää paikallisten mt-yhdistysten ryhmiin. ette ole yksin.

Tälle 25 yläpeukkua heti. Täyttä asiaa 👍👍

Menkää ryhmiin my ass! Kokeilin nyytiä aikoinaan. Siellä oli sosiaalisesti estyneitä tyyppejä. Ihan eri asia! Se ettei joku saa sanaa suustaan ei tod vastaa masentunutta, jolla on normaalit sosiaaliset kyvyt.

Vaihdoin venlasta lennossa brintellixiin. Kävi helposti. Nyt brintellixistä maximi annos. Ja silti tyhjyys vaivaa...

Aina ehdotetaan deittailua ratkaisuksi. En olisi kummoinenkaan kumppani nyt. Tapailisin hetken ja lemppaisin suht nopeasti kun alkaisi ahdistaa. Kyllähän noita tarjokkaita on, mutta en ole valmis suhteeseen.

Olen kokeillut useita lääkityksiä, käynyt terapiassa reilu 5v. Mikään ei auta. Elämä olisi varmasti helpompaa, jos olisin tyhmempi ja tyytyisin materiaan jne. Elämä tuntuu ontolta ja ihmisten jutut yhdentekeviltä.

Vierailija kirjoitti:

masennusoireet helpottivat minulla, kun lopetin itseni piiskamisen. jos en jaksa, osaa tai ei huvita, jään vaan makaamaan vailla huonoa omatuntoa.

kaikille yksinäisille,

menkää paikallisten mt-yhdistysten ryhmiin. ette ole yksin.

Mulla jäi makaaminen vähän päälle, kestänyt jo 15 vuotta

84 jatkaa..

Mä aloin juoda 4v sitten, kun vuosien terapiakaan ei auttanut ja parisuhde meni poikki. Valmistuin silloin myös maisteriksi, mutta en työllistynyt alalleni. Jotenkin ajatus tulevaisuudesta romahti. Olen kyllä töissä ja yritän harrastaa jotain ja rutiinit pelaa. Missään ei kuitenkaan ole mitään mieltä tai tavoitetta. Mikään ei auta. Paitsi juominen joka ilta turruttaa aivoja sopivasti.

Olen nyt (taas) monta kuukautta maannut sängyssä, mitään en jaksa tehdä. Pää on paskaa täynnä: oli ajatus mikä tahansa, syytän ja syyllistän siitä itseäni ja löydän mistä tahansa aiheen sättiä ja moittia itseäni lisää. Itsetuntoni on pahasti miinuksella, en kehtaa mennä ulos kun koen olevani niin merkittävällä tavalla huonompi kuin muut. Kaikki valinnat mitä olen elämässäni tehnyt tuntuvat huonoilta ja siltä kuin olisin jotenkin kirottu, kun mikään ei suju yrittämisestä huolimatta vaan kaikki valuu aina takaisin epätyydyttäviin uomiinsa. En halua ihmiskontaktia, mutta samaan aikaan olen hirveän yksinäinen. Minut on petetty niin monella tavalla jo lapsena, niin fyysisesti kuin henkisesti, ja se on jatkunut pitkälle aikuisikään. Hyviäkin ihmissuhteita on ollut, mutta taidan olla jotenkin perustavanlaatuisella tavalla viallinen, ihmisillä kun lähinnä tuntuu olevan tarve osoittaa minulle jokin oma alempiarvoinen poteroni ja saada pysymään siellä. En varmasti ole itsekään ihmissuhteissa pulmunen, ei kukaan ole, tiedän sen kyllä.

Olen kolmekymppinen ja olen ollut masentunut suuren osan elämästäni. Olen käynyt psykoterapian, olin vuosikaudet asiakkaana psykiatrian poliklinikalla näennäishoidossa (eli saattoi mennä kaksikin vuotta ettei sinne suuntaan ollut mitään kontaktia), olen ollut osastolla fiksaamassa lääkitystä tähän masennukseen, lääkkeistä ei ole löytynyt apua. Rauhoittava tarvittaessa auttaa jos olo menee oikein tuskaiseksi. On treenattu säntillisesti mindfulnessia. Tämä on ihan hirveää epäelämää mutta en osaa sitä muuttaa. Ei ole energiaa sitä muuttaa. Ei ole löytynyt mitään fyysistä selittävää tekijää tälle (no aivoja ei ole kuvattu). Vaikka en mitään muuta jaksaisi päivän aikana otan vitamiinit ja yritän lukea edes viisi sivua kirjaa, sillä pääsen hetkeksi pois tästä piinasta. En uskalla tappaa itseäni, olen liian nössö sellaiseen. Ja typerä, koska silti kaikesta tästä huolimatta varmaan toivon, että tämä joskus muuttuisi.

Pahoittelut ap:lle ketjuun näin ohiksena yrjöämisestä! Toivottavasti tämä päivä on kaikille kirjottaneille edes hetken parempi.

Syvällinen, rakastava parisuhde, jossa voi puhua ummet ja lammet on parasta terapiaa. Toista on vaan niin vaikea kohdata ja päästää lähelleen. Varsinkin, jos on tullut aiemmin petetyksi. Ihminen kaipaa ja tarvitsee toista ihmistä. Pinnallisuus masentaa, ainakin itseäni. Luonto antaa enemmän, kuin pinnallinen kanssakäyminen.

Vierailija kirjoitti:

Olen nyt (taas) monta kuukautta maannut sängyssä, mitään en jaksa tehdä. Pää on paskaa täynnä: oli ajatus mikä tahansa, syytän ja syyllistän siitä itseäni ja löydän mistä tahansa aiheen sättiä ja moittia itseäni lisää. Itsetuntoni on pahasti miinuksella, en kehtaa mennä ulos kun koen olevani niin merkittävällä tavalla huonompi kuin muut. Kaikki valinnat mitä olen elämässäni tehnyt tuntuvat huonoilta ja siltä kuin olisin jotenkin kirottu, kun mikään ei suju yrittämisestä huolimatta vaan kaikki valuu aina takaisin epätyydyttäviin uomiinsa. En halua ihmiskontaktia, mutta samaan aikaan olen hirveän yksinäinen. Minut on petetty niin monella tavalla jo lapsena, niin fyysisesti kuin henkisesti, ja se on jatkunut pitkälle aikuisikään. Hyviäkin ihmissuhteita on ollut, mutta taidan olla jotenkin perustavanlaatuisella tavalla viallinen, ihmisillä kun lähinnä tuntuu olevan tarve osoittaa minulle jokin oma alempiarvoinen poteroni ja saada pysymään siellä. En varmasti ole itsekään ihmissuhteissa pulmunen, ei kukaan ole, tiedän sen kyllä.

Olen kolmekymppinen ja olen ollut masentunut suuren osan elämästäni. Olen käynyt psykoterapian, olin vuosikaudet asiakkaana psykiatrian poliklinikalla näennäishoidossa (eli saattoi mennä kaksikin vuotta ettei sinne suuntaan ollut mitään kontaktia), olen ollut osastolla fiksaamassa lääkitystä tähän masennukseen, lääkkeistä ei ole löytynyt apua. Rauhoittava tarvittaessa auttaa jos olo menee oikein tuskaiseksi. On treenattu säntillisesti mindfulnessia. Tämä on ihan hirveää epäelämää mutta en osaa sitä muuttaa. Ei ole energiaa sitä muuttaa. Ei ole löytynyt mitään fyysistä selittävää tekijää tälle (no aivoja ei ole kuvattu). Vaikka en mitään muuta jaksaisi päivän aikana otan vitamiinit ja yritän lukea edes viisi sivua kirjaa, sillä pääsen hetkeksi pois tästä piinasta. En uskalla tappaa itseäni, olen liian nössö sellaiseen. Ja typerä, koska silti kaikesta tästä huolimatta varmaan toivon, että tämä joskus muuttuisi.

Pahoittelut ap:lle ketjuun näin ohiksena yrjöämisestä! Toivottavasti tämä päivä on kaikille kirjottaneille edes hetken parempi.

Ei tarvitse pahoitella, saa avautua! Sitähän minäkin tähän ketjuun teen.

Viimeisten kahden päivän saavutukseni:

1. Tiskasin

2. Kävin ostamassa pyykinpesuainetta. Pyykkiä en tosin ole saanut vielä pestyä.

3. Kävin suihkussa. Nyt kuljen kommandona koska ei ole puhtaita pikkuhousuja. Koska en vaan saa tungettua vaatteita koneeseen.

4. Tein ruokaa. Tosin en syönyt sitä kuin yhden haarukallisen koska nälkä mystisesti katosi heti kun ruoka oli valmista.

En osaa selittää sitä. Siis maha murisi, tai tekee niin edelleen, ruoka oli hyvää ja mä vaan tuijotan sitä lautasta enkä pysty syömään.

Koiran olen vienyt kolmesti päivässä. On oikeastaan tosi mukavaa kun sen varjolla voin hiippailla huppu päässä metsään piiloon jotten vahingossakaan kohtaa ketään.

Heräsin kolmelta yöllä, tuijotan telkkaria, selailen nettiä ja vedän röökiä.

Pitäis varmaan tehdä jotain.

Sen kun näkis.

Ap

Tänään on taas alkoholiton päivä ja tää on ihan sairaan tylsää. Pitäis mennä suihkuun. Ja kauppaan. Imuroida ja maksaa laskuja.

Ei huvita yhtään. Istun sängyllä vaan.

Ap

up