Oikeasti, miksi jotkut lykkäävät tai hylkäävät lastenhankinnan kokonaan, koska "nuorena pitää matkustaa"?

Koska negatiivisesti vääristyneet mielikuvat vanhemmuudesta ja perhe-elämästä.

Kaikillahan on tietysti jo nuoresta pitäen se puoliso valmiina, jonka kanssa sen perheen voi perustaa... vai miten se mahtaa olla...

Itse tapasin mieheni 29- vuotiaana. Kotonako olisi pitänyt peukkuja pyöritellä?

Jos joku haluaa matkustella lasten tekemisen sijasta, niin miksi se sinua kaivelee? Tekee ne lapset sitten kun on sopiva aika, tai ei ollenkaan jos ei halua. Miksi tämä asia häiritsee sinua noin kovasti?

Pari faktaa ihmiseltä, joka lykkäsi lasten hankintaa, että "ehti" matkustaa:

1. Matkustaa ei voi varastoon. Kun pääset makuun, niin haluat tehdä sitä aina.

2. Sanotaan, että lasten kanssa voi matkustaa. Kyllä voi, mutta ei se ihan pienen/pienten kanssa ole hääviä. Kuvittele tilanne, jossa olet löytänyt itsellesi ihanan harrastuksen ja sinulle todetaan, että olet nyt harrastanut sitä viisi vuotta, voit varmastikin pitää siitä viiden vuoden tauon ja jatkat sitten.

3. Yllä olevien pohjalta on helppo todeta, että lasten hankkimisen näkökulmasta olisi kannattanut olla ns. paremmasta tietämätön eli matkustamisesta tietämätön, jolloin sitä ei niin osaisi kaivata.

No mä matkustelin jonnekin kolmekymppiseksi paljon. Eikä kyllä sitä matkustelua voi korvata mikään perhematkailu koskaan. Kyse kun ei ollut niinkään paikkojen näkemisestä vaan yksin maailmalla seikkailemista, kreisibailaamisesta, riskien ottamisesta. Alkoholia, seksiä, yökerhoja, baareja. Ja hauskaa oli aikansa. Nykyään sellainen ei kiinnostaisi enää vaikkei olisi perhettäkään, mutta olen iloinen että tuli sekin vaihe elettyä.

Mun mielestä on kaikista hirveintä, kun jotkut vanhemmat sanoo 20-vuotiaalle lapselleen, ettei kannata vielä perustaa perhettä, koska ensin pitää olla opinnot, uraa tehtynä, nautittuna ja elettynä. Tai sitten sitä, että kariutuu se suhde kumminkin. Mikä asenne tuollainen on? Siis olettaen, että se 20v on vastuullinen ikäisekseen ja oikeasti haluaa perheen. Ennen 20v äiti oli aivan normaali, valtavirtaa.

Ensin pitää olla nuori, opiskella ja bilettää. Sitten kun 25-27-vuotiaana valmistuu, pitää perustaa ura. Sitten kolmekymppisenä pitää nautiskella uran tuotoksista, matkustella ja löytää mies, nautiskella vähän vielä. Kohta onkin sitten ikää 40 eikä miestä vieläkään.

Itse sain lapsen nippanappa 20-vuotiaana ja tutuilta että tuntemattomilta tuli kauheat kauhistelut. Että kyllä te eroatte, kun pikkulapsiarkeen pääsette. Että nyt jää ura saamatta ja nuoruus elämättä. Mitä järkeä on ajatella noin, että kaikki kumminkin menee pieleen? Samalla sitten olisi tekemättä lasta ollenkaan, kun voi tulla vaikka keskenmeno tai muita vaikeuksia... No, lapsi on nyt 12v eikä erottu. Lapsi oli erittäin toivottu, suoritin opinnot loppuun ja saimme toisenkin lapsen opintojen aikana. Uraan olen päässyt hyvin kiinni kun lapset olivat jo vähän isompia valmistuttuani. Ja vaikka olinkin nuori, kasvoin äitiyteen. Niin kuin ne kaikki muutkin nuoret äidit. Ei mikään muu valmista äitiyteen kuin se äitiys itse - siihen kasvaa tekemällä, ei äidintaito kehity iän myötä niin, että hups vaan nelikymppinen on automaattisesti mainion mahtava äiti. Kyllä senkin ikäisellä voi olla paljon ns. kehittymättömiä pisteitä, itsekkyyttäkin, liian hienoja odotuksia.

Aina voi sattua. Mutta jos idea on fiksu, kannattaa kokeilla. Kaiken oppii tekemällä ja toisaalta, äitiys on ihan luonnollista. Vastoinkäymiset kuuluu elämään, eikä vanhempi ikä suojaa niiltä yhtään sen paremmin - ihan samanlainen järkytys esimerkiksi vaikea vauva-aika tai sairastuminen voi olla 35v äidille kuin se oli minullekin.

Vierailija kirjoitti:

Pari faktaa ihmiseltä, joka lykkäsi lasten hankintaa, että "ehti" matkustaa:

1. Matkustaa ei voi varastoon. Kun pääset makuun, niin haluat tehdä sitä aina.

2. Sanotaan, että lasten kanssa voi matkustaa. Kyllä voi, mutta ei se ihan pienen/pienten kanssa ole hääviä. Kuvittele tilanne, jossa olet löytänyt itsellesi ihanan harrastuksen ja sinulle todetaan, että olet nyt harrastanut sitä viisi vuotta, voit varmastikin pitää siitä viiden vuoden tauon ja jatkat sitten.

3. Yllä olevien pohjalta on helppo todeta, että lasten hankkimisen näkökulmasta olisi kannattanut olla ns. paremmasta tietämätön eli matkustamisesta tietämätön, jolloin sitä ei niin osaisi kaivata.

Tiedänpä ihmisiä, jotka ovat työnsä puolesta matkustaneet paljon ja ovat sanoneet, että viihtyisivät mieluiten kotona. Eli ei suinkaan pidä kaikkien kohdalla paikkaansa tuo mitä sanot. Samaa ovat sanoneet myös muutamat suomalaiset, kansainvälisesti menestyvät urheilijat. Heilläkin kun se matkustelu on välttämätön osa ihan "työnkuvaa" kun kilpailut ovat milloin missäkin.

Itse jätän lapset hankkimatta koska en halua heitä maailmaan mitä olemme luomassa.

Tällä tarkoitan islamistista suomea.

Lasten kanssa matkustaminen on kyllä ihan täyttä työtä. Ehkä jo lähemmäs 10-vuotiaiden kanssa sujuu, mutta pienempien lasten kanssa on lomailu vaatii aika paljon ja se menee tosi pitkälti niiden lasten ehdoilla.

Monet myös haluavat matkustaa ja elää sitä omaa elämää nimenomaan ennen lasten hankintaa, eikä haikailla sen perään, mitä jäi tekemättä nuorena. Eivätkä kaikki koe niin, että lapset antavat niin paljon enemmän kuin maailman näkeminen.

Olen kyllä sitä mieltä -tai ei se mikään mielipideasia ole- ettei lastentekoa kannata lykätä loputtomiin. Luonto on armoton ja jos lapsia ei tee silloin, kun on sen aika biologian puolesta, niitä ei tee sitten koskaan.

Oma tieni äidiksi on ollut pitkä ja jopa traaginen ja lasten saamisen takia olin ja olen valmis luopumaan oikeastaan mistä vain, matkustelu mukaan lukien. Mutta ymmärrän hyvin, etteivät kaikki koe samoin.

En halua lasta. En usko sellaiseen, että olisin esim 18v jonkun kanssa yhdessä. Ja kun en usko olevani, niin olisin yyhoo ja en halua olla yyhoo, kun on paljon parempaakin tekemistä ja tuskin edes muutan yhteen kenenkää kanssa. En tee elämästäni vaikeeta väkisin. Kun katselen kavereita joilla on lapsia, niin eivät he kovinkaan innoikkailta näytä ja ovat suurin osa yyhoita ja valittavat väsymystään ja kun mihinkään ei koskaan pääse. Tämä kaikki vaan vahvistaa sitä, että en tule koskaan tekemään lapsia.

Voi hyvänen aika. Nyt ap, jumalauta!

Lasten teon lykkääminen on ihan järkevää jos haluaa elää villisti. Lapsethan siinä kärsisi mukana roikkuessa. Kolmekymppisenä sitten voi asettua kun on saanut tehdä ja kokea.

Tämä ei ole nuorten äitien dissaamista, vaan kaikki tehkööt itselleen oikein. Ja jos lasten teon lykkääminen matkustelun ym elämystelyn takia on se mitä haluaa niin täysin rinnoin!!!

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa. Kaikki eivät esim. ajattele samalla tavalla kuin ap. Miksi kenenkään pitäisi perustella sinulle valintojaan?

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä on kaikista hirveintä, kun jotkut vanhemmat sanoo 20-vuotiaalle lapselleen, ettei kannata vielä perustaa perhettä, koska ensin pitää olla opinnot, uraa tehtynä, nautittuna ja elettynä. Tai sitten sitä, että kariutuu se suhde kumminkin. Mikä asenne tuollainen on? Siis olettaen, että se 20v on vastuullinen ikäisekseen ja oikeasti haluaa perheen. Ennen 20v äiti oli aivan normaali, valtavirtaa.

Ensin pitää olla nuori, opiskella ja bilettää. Sitten kun 25-27-vuotiaana valmistuu, pitää perustaa ura. Sitten kolmekymppisenä pitää nautiskella uran tuotoksista, matkustella ja löytää mies, nautiskella vähän vielä. Kohta onkin sitten ikää 40 eikä miestä vieläkään.

Itse sain lapsen nippanappa 20-vuotiaana ja tutuilta että tuntemattomilta tuli kauheat kauhistelut. Että kyllä te eroatte, kun pikkulapsiarkeen pääsette. Että nyt jää ura saamatta ja nuoruus elämättä. Mitä järkeä on ajatella noin, että kaikki kumminkin menee pieleen? Samalla sitten olisi tekemättä lasta ollenkaan, kun voi tulla vaikka keskenmeno tai muita vaikeuksia... No, lapsi on nyt 12v eikä erottu. Lapsi oli erittäin toivottu, suoritin opinnot loppuun ja saimme toisenkin lapsen opintojen aikana. Uraan olen päässyt hyvin kiinni kun lapset olivat jo vähän isompia valmistuttuani. Ja vaikka olinkin nuori, kasvoin äitiyteen. Niin kuin ne kaikki muutkin nuoret äidit. Ei mikään muu valmista äitiyteen kuin se äitiys itse - siihen kasvaa tekemällä, ei äidintaito kehity iän myötä niin, että hups vaan nelikymppinen on automaattisesti mainion mahtava äiti. Kyllä senkin ikäisellä voi olla paljon ns. kehittymättömiä pisteitä, itsekkyyttäkin, liian hienoja odotuksia.

Aina voi sattua. Mutta jos idea on fiksu, kannattaa kokeilla. Kaiken oppii tekemällä ja toisaalta, äitiys on ihan luonnollista. Vastoinkäymiset kuuluu elämään, eikä vanhempi ikä suojaa niiltä yhtään sen paremmin - ihan samanlainen järkytys esimerkiksi vaikea vauva-aika tai sairastuminen voi olla 35v äidille kuin se oli minullekin.

Ehkäpä sen takia noin sanovat koska yleisin asia minkä vanhemmat ihmiset haluaisivat neuvoa nuorelle itselle on, että elä ja näe maailmaa. Siitä on tehty tutkimuksiakin. Se ei tarkoita etteikö perhettä saa perustaa nuorena, mutta noilla sanomisilla tarkoittavat vain hyvää.

Jos ne ihmiset haluaa matkustaa mieluummin kuin saada lapsen.

Ja lapsen kanssa matkustaminen ei todellakaan ole sama, huomattavasti raskaampaa! Suurin osa ei myöskään halua odotella 15 vuotta että lapsi on siinä iässä että ilman sitä voi matkustaa.

Ne, jotka näin sanovat ovat todennäköisesti niitä, joilla ei ole mitään kovin konkreettisia vauvahaaveita. Niitä jotka ovat ehkä- tilassa, eivät tiedä, eivät halua lasta nyt mutta eivät osaa sanoa saattavatko joskus haluta.

Toki kannattaisi tietää, koska lapsia ei aina saa helposti, mutta eivät kaikki tiedä, vaikka kuinka miettisi.

On ihanan vapauttavaa tietää omalla kohdalla, niin kaikki asunnon ostot sun muut voi sovittaa sen tulevan lapsiluvun mukaan (omalla kohdallani nolla, niin ei tarvi edes miettiä hedelmättömyydestä riskiä).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pari faktaa ihmiseltä, joka lykkäsi lasten hankintaa, että "ehti" matkustaa:

1. Matkustaa ei voi varastoon. Kun pääset makuun, niin haluat tehdä sitä aina.

2. Sanotaan, että lasten kanssa voi matkustaa. Kyllä voi, mutta ei se ihan pienen/pienten kanssa ole hääviä. Kuvittele tilanne, jossa olet löytänyt itsellesi ihanan harrastuksen ja sinulle todetaan, että olet nyt harrastanut sitä viisi vuotta, voit varmastikin pitää siitä viiden vuoden tauon ja jatkat sitten.

3. Yllä olevien pohjalta on helppo todeta, että lasten hankkimisen näkökulmasta olisi kannattanut olla ns. paremmasta tietämätön eli matkustamisesta tietämätön, jolloin sitä ei niin osaisi kaivata.

Tiedänpä ihmisiä, jotka ovat työnsä puolesta matkustaneet paljon ja ovat sanoneet, että viihtyisivät mieluiten kotona. Eli ei suinkaan pidä kaikkien kohdalla paikkaansa tuo mitä sanot. Samaa ovat sanoneet myös muutamat suomalaiset, kansainvälisesti menestyvät urheilijat. Heilläkin kun se matkustelu on välttämätön osa ihan "työnkuvaa" kun kilpailut ovat milloin missäkin.

Työmatkustuksella ei ole mielestäni juurikaan tekemistä vapaa-ajan matkustamisen kanssa, ellei matkapäivät ole juurikin vaikka noiden huippu-urheilijoiden yli 100 päivää vuodessa luokkaa, jolloin on ihan jo käytännön syistä aika ymmärrettävääkin haluta olla kotona mahd paljon vapaa-ajasta.

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä on kaikista hirveintä, kun jotkut vanhemmat sanoo 20-vuotiaalle lapselleen, ettei kannata vielä perustaa perhettä, koska ensin pitää olla opinnot, uraa tehtynä, nautittuna ja elettynä. Tai sitten sitä, että kariutuu se suhde kumminkin. Mikä asenne tuollainen on? Siis olettaen, että se 20v on vastuullinen ikäisekseen ja oikeasti haluaa perheen. Ennen 20v äiti oli aivan normaali, valtavirtaa.

Ensin pitää olla nuori, opiskella ja bilettää. Sitten kun 25-27-vuotiaana valmistuu, pitää perustaa ura. Sitten kolmekymppisenä pitää nautiskella uran tuotoksista, matkustella ja löytää mies, nautiskella vähän vielä. Kohta onkin sitten ikää 40 eikä miestä vieläkään.

Itse sain lapsen nippanappa 20-vuotiaana ja tutuilta että tuntemattomilta tuli kauheat kauhistelut. Että kyllä te eroatte, kun pikkulapsiarkeen pääsette. Että nyt jää ura saamatta ja nuoruus elämättä. Mitä järkeä on ajatella noin, että kaikki kumminkin menee pieleen? Samalla sitten olisi tekemättä lasta ollenkaan, kun voi tulla vaikka keskenmeno tai muita vaikeuksia... No, lapsi on nyt 12v eikä erottu. Lapsi oli erittäin toivottu, suoritin opinnot loppuun ja saimme toisenkin lapsen opintojen aikana. Uraan olen päässyt hyvin kiinni kun lapset olivat jo vähän isompia valmistuttuani. Ja vaikka olinkin nuori, kasvoin äitiyteen. Niin kuin ne kaikki muutkin nuoret äidit. Ei mikään muu valmista äitiyteen kuin se äitiys itse - siihen kasvaa tekemällä, ei äidintaito kehity iän myötä niin, että hups vaan nelikymppinen on automaattisesti mainion mahtava äiti. Kyllä senkin ikäisellä voi olla paljon ns. kehittymättömiä pisteitä, itsekkyyttäkin, liian hienoja odotuksia.

Aina voi sattua. Mutta jos idea on fiksu, kannattaa kokeilla. Kaiken oppii tekemällä ja toisaalta, äitiys on ihan luonnollista. Vastoinkäymiset kuuluu elämään, eikä vanhempi ikä suojaa niiltä yhtään sen paremmin - ihan samanlainen järkytys esimerkiksi vaikea vauva-aika tai sairastuminen voi olla 35v äidille kuin se oli minullekin.

Sain lapsen 18-vuotiaana aikanaan ja kun täti kommentoi että oivoi, ero varmaan tulee kun niin nuorina piti lapset tehdä, nasautin takaisin että voi se ero sullekin tulla jos miehesi sattuu saamaan jonkun kolmevitosen villityksen ja haluaa vaihtaa nuorempaan. Täti erosi parin vuoden päästä miehen petettyä. Heillä oli suht. pieniä lapsia, 5- ja 7-vuotiaat. Itse erosin miehestäni tyttären ollessa 21v.

Ei mua ainakaan kiinnosta äitiys ja lapset. Nyt 28-vuotiaana olen ensimmäistä kertaa sinkkuna ja todellakin aion nauttia elämästäni niin kauan kuin voin. Joulukuussa lähden minilomalle venäjälle, helmikuussa etelä-afrikkaan, heinäkuussa turkkiin ja syksyllä voisi lähteä amsterdamiin.

On matkustelua ja matkustelua. Ei paria tenavaa kyllä oteta mukaan Inter-railille halki Euroopan. Ei mennä pitkin Lontoon yötä. Ei käydä Siperian tundralla, ei kiipeillä Kiinan muurilla.

Tietysti, jos matkustelulla käsittää all inclusive -hotellin kahluualtaineen turistihelvetissä, niin sitten.

Eikä se "etsikkovaihe" elämässä kovin montaa vuotta kestä, kyllä niitä lapsia ehtii tehdä ja tietää jo, mitä se matkailu on. Ei tarvitse ajatella, että on jostain jäänyt paitsi.

En kyllä lähtisi vaikkapa Trans-Siperian junamatkalle ainakaan alle 10-vuotiaiden kanssa. Mun matkustelu ilman lapsia oli varsin erilaista kuin lasten kanssa. Paljon huolettomammin ja ilman suunnitelmia sai mennä. En kyllä harrastanut bilettämistä, baareja ja seksiä lapsettomilla matkoilla, mutta ihan eri maailmaltahan se tuntui kuin perheystävälliset lomanviettotavat.

Millaisia on nämä ihmiset joiden mielestä lasten kanssa voi matkustaa? Olisi mielenkiintoista tietää, mitä iloa nämä ihmiset kokee siitä hankalampiin olosuhteisiin siirretystä työleiristä, mitä lasten kanssa matkustaminen on ja mitä he näillä matkoilla tekee? Miten he kokee nämä matkat nautinnollisina ja sen arvoisina että sitä voi kutsua esim. rentoutumiseksi tai ylipäätään minkään arvoiseksi ajan vietoksi?