Lue keskustelun säännöt.
Oikeasti, miksi jotkut lykkäävät tai hylkäävät lastenhankinnan kokonaan, koska "nuorena pitää matkustaa"?
18.09.2019 |
1. Matkustaahan voi myös lasten kanssa. Välttämättä kovin pienen vauvan kanssa se ei ole kovin suotavaa, mutta kun lapset ovat vähänkään isompia, niin matkustaminen jo onnistuu
2. Matkustella ehtii aivan hyvin myöhemminkin, vaikka sitten kun lapset ovat jo omillaan. Et sinä menetä yhtään mitään, vaikka et nuorena matkustelisi. Miksi koko maailma pitäisi nähdä nuorena? Hyvänen aika, eihän sille matkustelulle ole mitään yläikärajaa. Voit periaatteessa matkustella niin kauan, kuin terveyttä ja elinvuosia riittää, vaikka vielä kasikymppisenäkin. Sen sijaan lastenteolle on biologiset rajoitteet, jotka tulevat ihmisestä vähän vaihdellen tietyssä iässä vastaan. Sitäpaitsi lapset antavat elämään niin paljon, että korvaavat kyllä aika helvetin monta tekemätöntä kaukomatkaa.
3. Eihän kaikki edes tykkää matkustaa, ainakaan tiheään. Tai välttämättä kauaskaan. Ihmisillä kun on erilaisia kiinnostuksen kohteita elämässään.
Hyvänen aika, asiat tärkeysjärjestykseen, ihmiset hyvät! Tietty jos ei sitten lainkaan halua lapsia, niin se on eri juttu. Mutta jos lastenhankinta on suunnitelmissa jossain vaiheessa elämässään, niin kyllä olisi hyvä tiedostaa, ettei se lasten syntyminen ole suinkaan mikään itsestäänselvyys ja elämässä voi sattua ja tapahtua aina kaikenlaista, jolloin lastenhankinta voi olla huomattavasti haastavampaa tai jopa mahdotonta.
Kommentit (148)
Eiköhän se ole vain joku hätäinen selitys sille että ei halua lapsia (ollenkaan tai siinä iässä vielä). Kaikki ei uskalla sanoa että ei halua lapsia ollenkaan, siinä varmasti joutuu puolustelemaan päätöstään aika paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuten täällä jotkut ovat sanoneetkin, on matkustelua ja matkustelua. Omat reissuni ovat olleet monenlaisia vaelluksia, viidakkoreissuja, jne joihin liittyy paljon fyysistäkin epämukavuutta, epäsäännöllisiä yöunia, ei aina niin herkullista ruokailua, lievästi vaarallisiakin tilanteita, hankalia kuljetustapoja (räkäiset bussit ja junat), vatsapöpöjä ja muuta vastaavaa ja toki myös ihmisiin tutustumista. EI sellaisilla reissuilla ole lapsia, ja itse asiassa hyvin vähän kovin vanhojakaan ihmisiä siis keski-ikää vanhempia, jokunen tervaskanto toki (yleensä pitkän linjan reissaajia). Minulla ei näin vanhempanakaan olisi mitään mahdollisuutta toteuttaa niitä rahallisesti minään viiden tähden mukavuusreissuina (enkä kyllä haluaisikaan), eikä taatusti olisi ollut lapsiperheellisenä. Ja jotain vuoristovaellusta nyt mukavaksi saa vaikka mitä tekisi, vaikka elämys kyllä minulle kuittaa kaiken epämukavuuden. Malarialääkitystä ei muuten saa antaa pikkulapsille, joten sellaisille alueille suuntautuvat reissut on oikeasti täysin poissuljettuja jos on lapsia.
Jos jotakuta moinen matkustaminen ei kiinnosta, niin ei siinä ole mitään ongelmaa minulle, mutta turha tulla minulle saarnaamaan, että pitäisi matkustamisen sijaan hankkia lapsia. Huolehdi sinä vaan omista asioistasi, kun et selkeästikään paljon tiedä matkustamisesta.
Lisääntyminen on yhä harvemmalle elämän ykkösasia.
Vierailija kirjoitti:
Millaisia on nämä ihmiset joiden mielestä lasten kanssa voi matkustaa? Olisi mielenkiintoista tietää, mitä iloa nämä ihmiset kokee siitä hankalampiin olosuhteisiin siirretystä työleiristä, mitä lasten kanssa matkustaminen on ja mitä he näillä matkoilla tekee? Miten he kokee nämä matkat nautinnollisina ja sen arvoisina että sitä voi kutsua esim. rentoutumiseksi tai ylipäätään minkään arvoiseksi ajan vietoksi?
Varmaan niitä samoja ihmisiä, jotka väittää yleisestikin, ettei elämän tarvitse muuttua lasten kanssa. Ei hajuakaan, millaista elämää he ovat ennen lapsia viettäneet, jos mikään ei muutu. Ja itsellänikin on siis lapsi, mutta en todellakaan huijaa lapsettomia väittämällä, että lapsi ei muuta mitään tai rajoita elämää ihan oleellisesti. Hyviäkin puolia lapsissa on, mutta tuo vapauden menettäminen on se kamalin puoli.
Eläköön jokainen niin kuin parhaaksi näkee. Itse en missään nimessä olisi halunnut lapsia parikymppisenä vaikka vakaassa suhteessa olinkin ja olen vieläkin. Meiltä olisi jäänyt nuoruus elämättä ja minun urakehitykseni olisi takunnut pahasti.
Nyt kun alettiin lapsen tekoon vasta kolmenkympin tienoilla 12 vuoden suhteen jälkeen niin olimme molemmat fiksumpia ja aikuisempia ja meillä oli jo maksettu koti, rahaa säästössä/sijoitettuna ja molemmilla hyvät urat ja koen että voimme tarjota lapsille paremmat eväät elämään.
Itse olisin varmasti katunut jos olisin tehnyt lapset parikymppisenä tai jopa nuorempana. Olisi ollut hirveää elää pikkulapsi arkea, yrittää opiskella ja maksella laskuja ja venyttää penniä samaan aikaan. Itse olisin aivan varmasti katkeroitunut koko asiasta. Tämä on tietysti luonne kysymys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuorena "pitää" opiskella ja kokeilla ne jutut joita ei voi lasten kanssa tai kiikkustuolissa tehdä. Lapsille pitää voida tarjota tasapainoinen koti, myös taloudellisesti eli työvuosia taakse, kiitos.
30+ on ihan hyvä aika lapsille, 50+ pääsee sitten kokeilemaan keski-iän kriisiä ja uutta nuoruutta.
Pahinta tuhoa saavat aikaan ne bailaavat vanhemmat kun lykkäävät lapsiaan hoitoon sinne ja tänne, siksi se nuoruuden menovaihe kannattaa hoitaa alta pois.
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä on kaikista hirveintä, kun jotkut vanhemmat sanoo 20-vuotiaalle lapselleen, ettei kannata vielä perustaa perhettä, koska ensin pitää olla opinnot, uraa tehtynä, nautittuna ja elettynä. Tai sitten sitä, että kariutuu se suhde kumminkin. Mikä asenne tuollainen on? Siis olettaen, että se 20v on vastuullinen ikäisekseen ja oikeasti haluaa perheen. Ennen 20v äiti oli aivan normaali, valtavirtaa.
Ensin pitää olla nuori, opiskella ja bilettää. Sitten kun 25-27-vuotiaana valmistuu, pitää perustaa ura. Sitten kolmekymppisenä pitää nautiskella uran tuotoksista, matkustella ja löytää mies, nautiskella vähän vielä. Kohta onkin sitten ikää 40 eikä miestä vieläkään.
Itse sain lapsen nippanappa 20-vuotiaana ja tutuilta että tuntemattomilta tuli kauheat kauhistelut. Että kyllä te eroatte, kun pikkulapsiarkeen pääsette. Että nyt jää ura saamatta ja nuoruus elämättä. Mitä järkeä on ajatella noin, että kaikki kumminkin menee pieleen? Samalla sitten olisi tekemättä lasta ollenkaan, kun voi tulla vaikka keskenmeno tai muita vaikeuksia... No, lapsi on nyt 12v eikä erottu. Lapsi oli erittäin toivottu, suoritin opinnot loppuun ja saimme toisenkin lapsen opintojen aikana. Uraan olen päässyt hyvin kiinni kun lapset olivat jo vähän isompia valmistuttuani. Ja vaikka olinkin nuori, kasvoin äitiyteen. Niin kuin ne kaikki muutkin nuoret äidit. Ei mikään muu valmista äitiyteen kuin se äitiys itse - siihen kasvaa tekemällä, ei äidintaito kehity iän myötä niin, että hups vaan nelikymppinen on automaattisesti mainion mahtava äiti. Kyllä senkin ikäisellä voi olla paljon ns. kehittymättömiä pisteitä, itsekkyyttäkin, liian hienoja odotuksia.
Aina voi sattua. Mutta jos idea on fiksu, kannattaa kokeilla. Kaiken oppii tekemällä ja toisaalta, äitiys on ihan luonnollista. Vastoinkäymiset kuuluu elämään, eikä vanhempi ikä suojaa niiltä yhtään sen paremmin - ihan samanlainen järkytys esimerkiksi vaikea vauva-aika tai sairastuminen voi olla 35v äidille kuin se oli minullekin.
Ainahan sitä voi selitellä kun ehkäisy pettää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ollut hoivaviettiä, halusin käydä töissä, harrastuksissa ja nukkua öisin. Mies matkusteli työnsä takia jotenka olisin sitten yksin vauvan kanssa hautautunut kotiin. Emme halua raataa, kituuttaa työssä eläkeikään saakka vaan pärjätä säästöillä. Eläkeiän noustessa lähes niin että on 60-70 v puolivälissä tuntuu järkyttävältä. Jos olisi elätettäviä niin saisi raataa loppuun asti.
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä on kaikista hirveintä, kun jotkut vanhemmat sanoo 20-vuotiaalle lapselleen, ettei kannata vielä perustaa perhettä, koska ensin pitää olla opinnot, uraa tehtynä, nautittuna ja elettynä. Tai sitten sitä, että kariutuu se suhde kumminkin. Mikä asenne tuollainen on? Siis olettaen, että se 20v on vastuullinen ikäisekseen ja oikeasti haluaa perheen. Ennen 20v äiti oli aivan normaali, valtavirtaa.
Ensin pitää olla nuori, opiskella ja bilettää. Sitten kun 25-27-vuotiaana valmistuu, pitää perustaa ura. Sitten kolmekymppisenä pitää nautiskella uran tuotoksista, matkustella ja löytää mies, nautiskella vähän vielä. Kohta onkin sitten ikää 40 eikä miestä vieläkään.
Itse sain lapsen nippanappa 20-vuotiaana ja tutuilta että tuntemattomilta tuli kauheat kauhistelut. Että kyllä te eroatte, kun pikkulapsiarkeen pääsette. Että nyt jää ura saamatta ja nuoruus elämättä. Mitä järkeä on ajatella noin, että kaikki kumminkin menee pieleen? Samalla sitten olisi tekemättä lasta ollenkaan, kun voi tulla vaikka keskenmeno tai muita vaikeuksia... No, lapsi on nyt 12v eikä erottu. Lapsi oli erittäin toivottu, suoritin opinnot loppuun ja saimme toisenkin lapsen opintojen aikana. Uraan olen päässyt hyvin kiinni kun lapset olivat jo vähän isompia valmistuttuani. Ja vaikka olinkin nuori, kasvoin äitiyteen. Niin kuin ne kaikki muutkin nuoret äidit. Ei mikään muu valmista äitiyteen kuin se äitiys itse - siihen kasvaa tekemällä, ei äidintaito kehity iän myötä niin, että hups vaan nelikymppinen on automaattisesti mainion mahtava äiti. Kyllä senkin ikäisellä voi olla paljon ns. kehittymättömiä pisteitä, itsekkyyttäkin, liian hienoja odotuksia.
Aina voi sattua. Mutta jos idea on fiksu, kannattaa kokeilla. Kaiken oppii tekemällä ja toisaalta, äitiys on ihan luonnollista. Vastoinkäymiset kuuluu elämään, eikä vanhempi ikä suojaa niiltä yhtään sen paremmin - ihan samanlainen järkytys esimerkiksi vaikea vauva-aika tai sairastuminen voi olla 35v äidille kuin se oli minullekin.
Hyvin harva 20 v on valmis ottamaan kahdenkymmenen vuoden pallon jalkaan. Kyllä siinä jää parhaasta nuoruudesta osattomaksi . Onneksi jokainen saa itse valita tiensä eikä kaikkia vahinkolaukauksia tarvitse pitää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaisia on nämä ihmiset joiden mielestä lasten kanssa voi matkustaa? Olisi mielenkiintoista tietää, mitä iloa nämä ihmiset kokee siitä hankalampiin olosuhteisiin siirretystä työleiristä, mitä lasten kanssa matkustaminen on ja mitä he näillä matkoilla tekee? Miten he kokee nämä matkat nautinnollisina ja sen arvoisina että sitä voi kutsua esim. rentoutumiseksi tai ylipäätään minkään arvoiseksi ajan vietoksi?
Varmaan niitä samoja ihmisiä, jotka väittää yleisestikin, ettei elämän tarvitse muuttua lasten kanssa. Ei hajuakaan, millaista elämää he ovat ennen lapsia viettäneet, jos mikään ei muutu. Ja itsellänikin on siis lapsi, mutta en todellakaan huijaa lapsettomia väittämällä, että lapsi ei muuta mitään tai rajoita elämää ihan oleellisesti. Hyviäkin puolia lapsissa on, mutta tuo vapauden menettäminen on se kamalin puoli.
Itse epäilen että ne on näitä kun käy pelkästään työpaikan, kodin ja kuntosalin tms. harrastuksen väliä. Korkeintaan elokuvissa ja konserteissa toisinaan. Matkoilla käydään turistikohteissa ja sielläkin ajanvietto on rannalla olemista ja ravintolassa syömistä. Kotimaassa käydään kylpylälomilla ja festareilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pari faktaa ihmiseltä, joka lykkäsi lasten hankintaa, että "ehti" matkustaa:
1. Matkustaa ei voi varastoon. Kun pääset makuun, niin haluat tehdä sitä aina.
2. Sanotaan, että lasten kanssa voi matkustaa. Kyllä voi, mutta ei se ihan pienen/pienten kanssa ole hääviä. Kuvittele tilanne, jossa olet löytänyt itsellesi ihanan harrastuksen ja sinulle todetaan, että olet nyt harrastanut sitä viisi vuotta, voit varmastikin pitää siitä viiden vuoden tauon ja jatkat sitten.
3. Yllä olevien pohjalta on helppo todeta, että lasten hankkimisen näkökulmasta olisi kannattanut olla ns. paremmasta tietämätön eli matkustamisesta tietämätön, jolloin sitä ei niin osaisi kaivata.
Tiedänpä ihmisiä, jotka ovat työnsä puolesta matkustaneet paljon ja ovat sanoneet, että viihtyisivät mieluiten kotona. Eli ei suinkaan pidä kaikkien kohdalla paikkaansa tuo mitä sanot. Samaa ovat sanoneet myös muutamat suomalaiset, kansainvälisesti menestyvät urheilijat. Heilläkin kun se matkustelu on välttämätön osa ihan "työnkuvaa" kun kilpailut ovat milloin missäkin.
Työmatkailua ei voi verrata vapaa-ajan matkusteluun. Tietysti ihminen haluaa olla kotona perheensä luona vapaa-ajalla jos työn takia ei pysty olemaan!
Mutta vapaa-ajan matkustelusta voi saada tarpeekseen. Kun ne turistinähtävyydet on viime kädessä juuri sitä. Pällistelemässä sitä hienoa nähtävyyttä miljoonan muun turistin kanssa. Kaukomaamatkailu vaan yhtä rantaa tai Safaria toisen perään, ilman että kulttuurista oppii aidosti mitään. Paljon kun matkailee niin muuttuu yhä selektiivisemmäksi siitä missä ja miten haluaa matkailla. Voi myös käydä niissä lempipaikoissa yhä uudestaan, aina ei ehkä tarvitse nähdä jotain uutta ja ihmeellistä. Haluaa enemmän syvyyttä ja merkitystä matkailuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Millaisia on nämä ihmiset joiden mielestä lasten kanssa voi matkustaa? Olisi mielenkiintoista tietää, mitä iloa nämä ihmiset kokee siitä hankalampiin olosuhteisiin siirretystä työleiristä, mitä lasten kanssa matkustaminen on ja mitä he näillä matkoilla tekee? Miten he kokee nämä matkat nautinnollisina ja sen arvoisina että sitä voi kutsua esim. rentoutumiseksi tai ylipäätään minkään arvoiseksi ajan vietoksi?
Meillä on 4v. ja 3kk ikäinen vauva, enkä koe lasten kanssa olemista työleiriksi. Esikoisen kanssa on äärettömän mukava matkustaa ja lomailla ja tämä vauva on puolta rauhallisempi joten lomailu sujuu varmasti erittäin mukavasti :)
Vierailija kirjoitti:
Millaisia on nämä ihmiset joiden mielestä lasten kanssa voi matkustaa? Olisi mielenkiintoista tietää, mitä iloa nämä ihmiset kokee siitä hankalampiin olosuhteisiin siirretystä työleiristä, mitä lasten kanssa matkustaminen on ja mitä he näillä matkoilla tekee? Miten he kokee nämä matkat nautinnollisina ja sen arvoisina että sitä voi kutsua esim. rentoutumiseksi tai ylipäätään minkään arvoiseksi ajan vietoksi?
Minusta lasten kanssa voi matkustaa. Musta arki ei muutenkaan ole pelkkää työleiri, ei kotona eikä siellä matkalla. Lapset on helppoa matkaseuraa. Niiden seurasta nauttii muutenkin. Ihan sitä samaa teen lasten kanssa kuin yksinkin matkustaessa. Ulkomailla voi ravintolassakin istua vielä illalla lapset mukana. Suurimmat biletykset ei tietenkään ole mahdollisia mutta enpä niitä kotonakaan enää paljoa harrasta. Ennen lapsia tuli kierrettyä maita neljässä maanosassa ja lasten kanssa käyty maissa kolmella maanosalla. Yksinkin tai kaveriseurassa tulee myös matkalle lähdettyä jos haluaa matkalle ilman perhettä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaisia on nämä ihmiset joiden mielestä lasten kanssa voi matkustaa? Olisi mielenkiintoista tietää, mitä iloa nämä ihmiset kokee siitä hankalampiin olosuhteisiin siirretystä työleiristä, mitä lasten kanssa matkustaminen on ja mitä he näillä matkoilla tekee? Miten he kokee nämä matkat nautinnollisina ja sen arvoisina että sitä voi kutsua esim. rentoutumiseksi tai ylipäätään minkään arvoiseksi ajan vietoksi?
Meillä on 4v. ja 3kk ikäinen vauva, enkä koe lasten kanssa olemista työleiriksi. Esikoisen kanssa on äärettömän mukava matkustaa ja lomailla ja tämä vauva on puolta rauhallisempi joten lomailu sujuu varmasti erittäin mukavasti :)
Aivan. On matkustamista ja "matkustamista". Tässä kyseessä on " matkustaminen"
Riskaabelia tehdä lapsia kun ei satavarmasti voi tietää, hoitaako mies osuuttaan, puolikastaan, lastenhoidossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaisia on nämä ihmiset joiden mielestä lasten kanssa voi matkustaa? Olisi mielenkiintoista tietää, mitä iloa nämä ihmiset kokee siitä hankalampiin olosuhteisiin siirretystä työleiristä, mitä lasten kanssa matkustaminen on ja mitä he näillä matkoilla tekee? Miten he kokee nämä matkat nautinnollisina ja sen arvoisina että sitä voi kutsua esim. rentoutumiseksi tai ylipäätään minkään arvoiseksi ajan vietoksi?
Meillä on 4v. ja 3kk ikäinen vauva, enkä koe lasten kanssa olemista työleiriksi. Esikoisen kanssa on äärettömän mukava matkustaa ja lomailla ja tämä vauva on puolta rauhallisempi joten lomailu sujuu varmasti erittäin mukavasti :)
Aivan. On matkustamista ja "matkustamista". Tässä kyseessä on " matkustaminen"
Mitä tuolla tarkoitata? Kyllä me ihan matkustetaan :D
Vierailija kirjoitti:
Riskaabelia tehdä lapsia kun ei satavarmasti voi tietää, hoitaako mies osuuttaan, puolikastaan, lastenhoidossa.
No voit olla aivan varma ettei mies osuuttaan tee.
Lasten kanssa matkustaminen on kallista. On ihan eri asia ostaa lennot ja hotelli yhdelle, kuin neli tai viisihenkiselle perheelle.
Matkustamisen luonne muuttuu täysin. Myös matkan aikana uusiin ihmisiin tutustuminen vaikeutuu. Pieniä lapsia, kun on vahdittava koko ajaan. Ei siinä muiden kanssa paljoa seurustella.
Shoppailu muuttuu vaikeaksi, ulkona syöminen rajoittuu. Iltaelämä loppuu aikaisin illalla, kun lapset on vietävä nukkumaan jne. Ja sitten se matkatavaroiden määrä. Ensin kannat omat tavarat, sitten lasten tavarat ja lopulta ehkä myös niitä lapsia.
Varsinkin suurkaupungit saa jättää väliin. Kukaan lapsi ei jaksa tuntien kävelyä Pariisissa, Tokiossa, New Yorkissa tai Roomassa.
Mutta jostain syystä matkustaminen yli 45-vuotiaana ei tunnu samalta kuin alle 30-vuotiaana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaisia on nämä ihmiset joiden mielestä lasten kanssa voi matkustaa? Olisi mielenkiintoista tietää, mitä iloa nämä ihmiset kokee siitä hankalampiin olosuhteisiin siirretystä työleiristä, mitä lasten kanssa matkustaminen on ja mitä he näillä matkoilla tekee? Miten he kokee nämä matkat nautinnollisina ja sen arvoisina että sitä voi kutsua esim. rentoutumiseksi tai ylipäätään minkään arvoiseksi ajan vietoksi?
Meillä on 4v. ja 3kk ikäinen vauva, enkä koe lasten kanssa olemista työleiriksi. Esikoisen kanssa on äärettömän mukava matkustaa ja lomailla ja tämä vauva on puolta rauhallisempi joten lomailu sujuu varmasti erittäin mukavasti :)
Aivan. On matkustamista ja "matkustamista". Tässä kyseessä on " matkustaminen"
Mitä tuolla tarkoitata? Kyllä me ihan matkustetaan :D
Näin aivan varmasti. Jokainen joka on lasten kanssa liikkunut pitemmälle kuin 50 km kotoa tietää tämän lasten kanssa "matkustamisen".
Kyse ei ole niinkään sananmukaisesti matkustelusta, vaan Vapaudesta. Minulla on lapsia ja olen jo yli nelikymppinen. Vieläkin muistelen lämmöllä todella hauskoja reissuja mitä nuoruudessa tehtiin. Se vapaus ja siihen ikään kuuluva fiilis "koko maailma ja tulevaisuus on edessäpäin" ei palaa koskaan. En kaipaa enää sellaista ja lapset ovat maailman rakkaimpia ja tärkeimpiä, mutta on mahtavaa, että sai ottaa sen elämänvaiheen vapaudesta kaiken irti.