Kaverittomuuden kokeneita?

Nyt on ihan pakko avautua johonkin ja tää on ainoa mikä tuli mieleen 😄
olen ihan hirveän yksinäinen. Minulla on 1 hyvä ystävä ja yksi kaveri. tapaan näitä kahta ihmistä yhteensä n. 4krt/vuodessa, eli tosi harvoin. asutaan eri paikkakunnilla ja heillä on omat elämänsä ja menonsa. olen näistä ihmisistä todella kiitollinen ja toivon, että kaveruuteni heidän kanssa kestää.
opiskelen tällä hetkellä ja koulussa, sekä töissä on kyllä tuttuja, joiden kanssa voi käydä syömässä ja jutella päivän aikana. En kuitenkaan ole vapaa-ajalla heidän kanssa tekemisissä, tuntuu että kaikilla on omat menonsa ja missään iltamenoissa ei kukaan juuri käy.
Harrastuksia minulla ei ole juurikaan, käyn salilla ja lenkkeilen mutta niissä ei pahemmin ihmisiä tapaa.
Tiedän, että tämä kaverittomuus johtuu minusta. Olen ollut ala-asteella syrjitty ja varmaan sieltä juontaa vaikeus luottaa ihmisiin ja kyky luoda kaverisuhteita. Olen myös aika hiljainen ja sulkeutunut ihmisille, johtuen varmasti noista aiemmista kokemuksista kun sain kokea itseni arvottomaksi ja omituiseksi. Ulkoisesti olen varmaan muiden silmissä ihan mitään sanomaton ja tunteita herättämätön.
Nykyään myös ihmiset tutustuu käsittääkseni aika paljon netissä esim. instassa, kun jaetaan omaa elämää. Olen itsekin meinannut tehdä tunnukset tuonne, mutta aina jänistän kun mietin, että mitä muut ajattelevat, kun ei olisi kuin muutama seuraaja 😅 äskenkin listasin tuttuja, joita voisin alkaa instassa seurata ja ketkä mahdollisesti seuraisivat takaisin, mutta se parikymmentä tuntui niin pieneltä verrattuna toisten satoihin, että en kehtaa. Tuntuu, että kun muut näkevät että minulla ei ole kavereita, he miettivät että minussa on joku vialla ja ei kannata olla tuon kaveri. Tiedän että ketään ei välttämättä tällaiset asiat edes kiinnosta tai ei kiinnitä huomiota.
Nykyään kun arvostetaan sosiaalisuutta, niin hävettää olla se yksinäinen outolintu. varsinkin, kun olen nuori ja kaikkien yhteiskunnan sääntöjen mukaan pitäisi olla ystäviä. ja kyllähän se muutenkin tuntuu tosi pahalta, kun joutuu kaikki päivät ja illat viettämään yksin kotona. Ei ole mitään suunnitelmia.
Tuntuu, että jos kuolisin niin ei jäisi kukaan kaipaamaan. Paitsi omat vanhempani. mutta ei ystäviä tai ketään.
Pelottaa, että miten kauan ihminen jaksaa tällaista. Olen lapsuudesta saakka ollut yksin ja nyt alkaa tuntua toivottomalta, kun mietin tulevaa ja ei ole oikein ketään.

Onkohan kukaan muu ollut joskus samanlainen kaveriton yksinäinen, mutta onnistunut löytämään ihmissuhteita itselleen. Ja miten se on onnistunut?