Miehen hankala perhe

En ymmärrä miksi miehen perheen kanssa pitäisi olla ylimpiä ystäviä varsinkin kun kuulostavat noin epäfunktionaaliseilta.

Minulla ihan sama tilanne! tiedän tuon tunteen kun haluaisi että välit ovat läheiset mutta se ei vaan onnistu. Nyt olen sitten vain tyytynyt osaani ja olen tyytyväinen jos saan tervehdyksen kun mennään miehen vanhemmilla käymään. 🤷🏻‍♀️ Kurjaa on mutta enpä viitsi hyvää miestä vaihtaa tämän takia.

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä miksi miehen perheen kanssa pitäisi olla ylimpiä ystäviä varsinkin kun kuulostavat noin epäfunktionaaliseilta.

Niin, eipä kai yleisesti tarvitsekkaan. Kyse on siitä että olisin toivonut sitä omalle kohdalleni. Edellisen "anopin" kanssa soiteltiin ihan muuten vaan, käytiin konserteissa yhdessä, ja puhuttiin syvällisiä. Hän auttoi aina kun apua tarvitsi jossain ja oli kiinnostunut myös minun kuulumisistani. Tunsin olevani osa perhettä. Sitä valitettavasti ikävöin.

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä miksi miehen perheen kanssa pitäisi olla ylimpiä ystäviä varsinkin kun kuulostavat noin epäfunktionaaliseilta.

Siis epäfunktionaaliseilta? Miltä?

Funktionaalinen on toiminnallinen ja tuo perhe on siis ei-toiminnallinen?

Miellyttämisellä et onnistu. Joko siedät sitä heidän käytöstään tai otat etäisyyttä.

Meillä on samaa, että minä olen todella läheinen oman perheeni kanssa, mutta miehen perheen kanssa emme ole kovin läheisiä. Tosin sillä erolla, että miehen perhe ei ole mitenkään hankala tms. Alussa asia ehkä vaivasi minua, mutta nykyään tuntuu luonnolliselta. Jos mies ei ole edes itse erityisen läheinen perheensä kanssa, miten minä voisin olla? Minua ehkä jopa vähän ärsyttää, kun miehen perheessä on sellaista "naiset pitää yhtä" -asetelmaa. Monista asioista tiedotetaan naisten kesken ja kyläilykutsut esitetään minulle. Se tuntuu jotenkin teennäiseltä, kun ollaan kaikki aika etäisiä. Ehkä miehen perhe sitten tulkitsee, että minä olen se etäisyyden syy, kun odotan miehen ensisijaisesti hoitavan asiat oman perheensä suuntaan. Laitan siis mieheni yleensä ottamaan itse yhteyttä suoraan veljeensä tai vanhempiinsa, jos on jotain asiaa.

Kyllä sen varmaan moni jo puolisoehdokkaan kanssa seurustellessa alkumetreillä voi ennakoida, mitä on luvassa. Minä näen lapsuudenperhettäni lähes viikoittain ja olemme yhteyksissä WhatsAppissa lähes päivittäin. Tilanne oli tuo sama silloin, kun aloimme muinoin seurustelemaan. Mies ei näe sisaruksiaan kuukausiin tai joskus jopa vuoteen, eikä kovin usein vanhempiakaan. Eivätkä juuri koskaan ole "huvikseen" soitelleet tai viestitelleet. Jos ottaa puolison, joka ei ole kovin läheinen perheensä kanssa, on hyväksyttävä se, että itsestäkään tuskin tulee läheistä sydänystävää miehen perheen kanssa.

Meillä miniä yrittää samaa kuin sinä eli olla osa perhettä. Mutta kun ei ole, hän on osa pojan perhettä, meille muille hän on miniä tai käly. En halua olla ystävänsä, minulle riittävät omat ystäväni ja kohteliaan aikuiset välit miniään. Samoin tyttäreni on todennut, että ei parisuhde hänen veljensä kanssa tarkoita sitä, että käly olisi mitenkään läheinen tai että tämän kanssa pitäisi jakaa salaisuuksia, matkustella tms.

MInä reissaan mielelläni tyttäreni kanssa, mutta en todellakaan halua edes Tallinnaan miniän matkassa. Tästä on tullut jo itkuisia puheluja, kun olisi niin mukava olla lämpimissä väleissä. Miksi ei tällainen tavallinen hyvää päivää kirvesvartta -tyyli voisi riittää? Miksi minun pitää muuttua miniän toiveiden mukaiseksi?

Tiedän. Mulla oma lapsuusperhe on hirveä, väkivaltainen narsisti isä ja ilkeä aggressiivinen äiti. Ekan mieheni perhe oli ihana ja pääsin perheeseen joka oli sata kertaa parempi kuin omani, olin ikionnellinen. Harmi että myöhemmin tuli ero.

Uusi mies oli mulava enkä tajunnut tutustua perheeseensä ajoissa. Kävi ilmi että perhe on hirveä. Anoppi oli sanonut miehelle että aikoo vihata minua ennenkuin oltiin ikinä tavattu. Anoppi suosii tytärtään törkeästi ja on hylännyt kaksi poikaansa liki täysin. Ei välitä poikien lapsista., vain tyttären lapset kelpaa.

Haukkuu toisia lapsia toisille ja vääntää riitaa, kiko ajan haukkuu ja arvostelee.

Olen onneton kun mulla on huonot omat vanhemmat ja hirveät appivanhemmat. Meidän lapsilla ei ole isovanhempia ollenkaan kun omiin vanhempiin välit poikki ja anoppila ei välitä tuon taivaallista.

Jos jotain tekisin toisin niin varmistaisin jo seurustelusuteen alussa millainen miehen perhe on! Varsinkin tilanteessa jossa oma öpsuudenperhe on paska.

Tutustukaa siihen miehen veljeen - jospa on järki-ihminen, kun on ottanut etäisyyttä.

Meillä on niin päin että miehen perhe haluaisi olla kanssani läheisempi, mutta minä itse en ole sellainen henkilö. Meillä ei ole lapsia, mutta miehellä on edellisestä liitosta kaksi. Mulla ei edes ole miehen sukulaisten puhelinnumeroita. 

Välit voi olla hyvät, vaikka etäiset.

Melko naiivia sinulta odottaa että he toimisivat niin kuin sinä haluat. Jos on pieniä serkkuja asia on tietysti toinen mutta anna aikuisten olla sellaisia kuin ovat. Anna heidän olla rauhassa.

Vierailija kirjoitti:

Meillä miniä yrittää samaa kuin sinä eli olla osa perhettä. Mutta kun ei ole, hän on osa pojan perhettä, meille muille hän on miniä tai käly. En halua olla ystävänsä, minulle riittävät omat ystäväni ja kohteliaan aikuiset välit miniään. Samoin tyttäreni on todennut, että ei parisuhde hänen veljensä kanssa tarkoita sitä, että käly olisi mitenkään läheinen tai että tämän kanssa pitäisi jakaa salaisuuksia, matkustella tms.

MInä reissaan mielelläni tyttäreni kanssa, mutta en todellakaan halua edes Tallinnaan miniän matkassa. Tästä on tullut jo itkuisia puheluja, kun olisi niin mukava olla lämpimissä väleissä. Miksi ei tällainen tavallinen hyvää päivää kirvesvartta -tyyli voisi riittää? Miksi minun pitää muuttua miniän toiveiden mukaiseksi?

Kuulostatpa ilkeältä. Itse olen anoppi ja kyllä minä haluan tutustua poikani elämän suurimmassa osassa olevaan ihmiseen. Hänet poikani on valinnut ja hän on perhettä. Jos miniä on ihana ja mukava niin miksi ihmeessä et haluaisi tutustua häneen kunnolla? Mikäli suhde kestää niin hän on kuitenkin tiiviisti mukana elämäsi loppuun asti ja sen jälkeenkin.

Vierailija kirjoitti:

Välit voi olla hyvät, vaikka etäiset.

Melko naiivia sinulta odottaa että he toimisivat niin kuin sinä haluat. Jos on pieniä serkkuja asia on tietysti toinen mutta anna aikuisten olla sellaisia kuin ovat. Anna heidän olla rauhassa.

En tietenkään odota että nyt muuttuisivat minun odotusteni mukaiseksi. En minä voi olettaa sellaista. Olen vain vähän harmissani että niin ei ole. Ja olen myös hyväksynyt asian, saan kai silti olla pettynyt? En ole änkeytynt heidän seuraansa tai ollut tungetteleva. Enkä aio jatkossakaan olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä miniä yrittää samaa kuin sinä eli olla osa perhettä. Mutta kun ei ole, hän on osa pojan perhettä, meille muille hän on miniä tai käly. En halua olla ystävänsä, minulle riittävät omat ystäväni ja kohteliaan aikuiset välit miniään. Samoin tyttäreni on todennut, että ei parisuhde hänen veljensä kanssa tarkoita sitä, että käly olisi mitenkään läheinen tai että tämän kanssa pitäisi jakaa salaisuuksia, matkustella tms.

MInä reissaan mielelläni tyttäreni kanssa, mutta en todellakaan halua edes Tallinnaan miniän matkassa. Tästä on tullut jo itkuisia puheluja, kun olisi niin mukava olla lämpimissä väleissä. Miksi ei tällainen tavallinen hyvää päivää kirvesvartta -tyyli voisi riittää? Miksi minun pitää muuttua miniän toiveiden mukaiseksi?

Kuulostatpa ilkeältä. Itse olen anoppi ja kyllä minä haluan tutustua poikani elämän suurimmassa osassa olevaan ihmiseen. Hänet poikani on valinnut ja hän on perhettä. Jos miniä on ihana ja mukava niin miksi ihmeessä et haluaisi tutustua häneen kunnolla? Mikäli suhde kestää niin hän on kuitenkin tiiviisti mukana elämäsi loppuun asti ja sen jälkeenkin.

Hän on poikani perhettä, ei minun. En anna hänelle kotini avainta enkä oleta, että minulla on avain hänen kotiinsa. En tarvitse toista tytärtä, minulla on yksi tytär ja ihan hyvä onkin. En tarvitse ketään, joka kantaa kotiini reseptejä tai kertoo, että etikka on hyvä huuhteluaine. En tarvitse salaisuuksilleni kuulijaa, en matkalle seuraa, en sunnuntaisin kahvikaveria.

Miniä on poikani valittu. Toivoisin, että he viihtyisivät enemmän yhdessä, jolloin miniä voisi lopettaa minulle soittelun ja erilaisten yhteisten aktiviteettien ehdottamisen. Vaikka heidän liittonsa kestäisi miten pitkään tahansa, ei miniä ole elämäni loppuun asti tiiviisti mukana minun elämässäni, vaikka pojan elämässä olisikin. Kuolemani jälkeen hän tuskin huolehtii haudasta.

Vierailija kirjoitti:

Tutustukaa siihen miehen veljeen - jospa on järki-ihminen, kun on ottanut etäisyyttä.

Suhteen alussa tutustuin häneen jonkun verran kun asui vielä Suomessa. Nyt on muuttanut pois ja viihtyy omissa oloissaan. Ei meillä mitään riitaa hänen kanssaan ole. Fiksu ja mukava mies, hyvin erilainen kun perheensä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä miniä yrittää samaa kuin sinä eli olla osa perhettä. Mutta kun ei ole, hän on osa pojan perhettä, meille muille hän on miniä tai käly. En halua olla ystävänsä, minulle riittävät omat ystäväni ja kohteliaan aikuiset välit miniään. Samoin tyttäreni on todennut, että ei parisuhde hänen veljensä kanssa tarkoita sitä, että käly olisi mitenkään läheinen tai että tämän kanssa pitäisi jakaa salaisuuksia, matkustella tms.

MInä reissaan mielelläni tyttäreni kanssa, mutta en todellakaan halua edes Tallinnaan miniän matkassa. Tästä on tullut jo itkuisia puheluja, kun olisi niin mukava olla lämpimissä väleissä. Miksi ei tällainen tavallinen hyvää päivää kirvesvartta -tyyli voisi riittää? Miksi minun pitää muuttua miniän toiveiden mukaiseksi?

Kuulostatpa ilkeältä. Itse olen anoppi ja kyllä minä haluan tutustua poikani elämän suurimmassa osassa olevaan ihmiseen. Hänet poikani on valinnut ja hän on perhettä. Jos miniä on ihana ja mukava niin miksi ihmeessä et haluaisi tutustua häneen kunnolla? Mikäli suhde kestää niin hän on kuitenkin tiiviisti mukana elämäsi loppuun asti ja sen jälkeenkin.

Hän on poikani perhettä, ei minun. En anna hänelle kotini avainta enkä oleta, että minulla on avain hänen kotiinsa. En tarvitse toista tytärtä, minulla on yksi tytär ja ihan hyvä onkin. En tarvitse ketään, joka kantaa kotiini reseptejä tai kertoo, että etikka on hyvä huuhteluaine. En tarvitse salaisuuksilleni kuulijaa, en matkalle seuraa, en sunnuntaisin kahvikaveria.

Miniä on poikani valittu. Toivoisin, että he viihtyisivät enemmän yhdessä, jolloin miniä voisi lopettaa minulle soittelun ja erilaisten yhteisten aktiviteettien ehdottamisen. Vaikka heidän liittonsa kestäisi miten pitkään tahansa, ei miniä ole elämäni loppuun asti tiiviisti mukana minun elämässäni, vaikka pojan elämässä olisikin. Kuolemani jälkeen hän tuskin huolehtii haudasta.

Tää on varmaan mun anoppi joka palvoo tytörtään, hoitaa vain tyttären lapsia, vierailee ja soittelee vain tyttärensä kanssa ja kohtelee täysin välipitämättömästi poikiaan ja poikien perheitä. Selitykset kuulostaa just samalta. Tiedoksesi, poikasi pitäät toimintaasi epäreiluna ja inhoavat ja halveksuvat sinua. Vaikket oma amoppi olekaan niin kohdallasi voi olla samoin. Suosiminen kostautuu vielä.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän. Mulla oma lapsuusperhe on hirveä, väkivaltainen narsisti isä ja ilkeä aggressiivinen äiti. Ekan mieheni perhe oli ihana ja pääsin perheeseen joka oli sata kertaa parempi kuin omani, olin ikionnellinen. Harmi että myöhemmin tuli ero.

Uusi mies oli mulava enkä tajunnut tutustua perheeseensä ajoissa. Kävi ilmi että perhe on hirveä. Anoppi oli sanonut miehelle että aikoo vihata minua ennenkuin oltiin ikinä tavattu. Anoppi suosii tytärtään törkeästi ja on hylännyt kaksi poikaansa liki täysin. Ei välitä poikien lapsista., vain tyttären lapset kelpaa.

Haukkuu toisia lapsia toisille ja vääntää riitaa, kiko ajan haukkuu ja arvostelee.

Olen onneton kun mulla on huonot omat vanhemmat ja hirveät appivanhemmat. Meidän lapsilla ei ole isovanhempia ollenkaan kun omiin vanhempiin välit poikki ja anoppila ei välitä tuon taivaallista.

Jos jotain tekisin toisin niin varmistaisin jo seurustelusuteen alussa millainen miehen perhe on! Varsinkin tilanteessa jossa oma öpsuudenperhe on paska.

Voi ei, ei kuulosta sinunkaan tilanne kivalta. Tsemppiä sinne. En osannut itse arvata mitään perheen välisistä ristiriidoista kun tutustuin mieheen, vaikuttivat ihan tavalliselta ja läheiseltäkin perheeltä.

Vain yksi kommentti: kaikkea ei voi saada, lakatkaa murehtimasta asioita joihin ette itse voi vaikuttaa. Kaikki perheet ovat erilaisia ja toisilla perheeltä ei ole ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä miniä yrittää samaa kuin sinä eli olla osa perhettä. Mutta kun ei ole, hän on osa pojan perhettä, meille muille hän on miniä tai käly. En halua olla ystävänsä, minulle riittävät omat ystäväni ja kohteliaan aikuiset välit miniään. Samoin tyttäreni on todennut, että ei parisuhde hänen veljensä kanssa tarkoita sitä, että käly olisi mitenkään läheinen tai että tämän kanssa pitäisi jakaa salaisuuksia, matkustella tms.

MInä reissaan mielelläni tyttäreni kanssa, mutta en todellakaan halua edes Tallinnaan miniän matkassa. Tästä on tullut jo itkuisia puheluja, kun olisi niin mukava olla lämpimissä väleissä. Miksi ei tällainen tavallinen hyvää päivää kirvesvartta -tyyli voisi riittää? Miksi minun pitää muuttua miniän toiveiden mukaiseksi?

Kuulostatpa ilkeältä. Itse olen anoppi ja kyllä minä haluan tutustua poikani elämän suurimmassa osassa olevaan ihmiseen. Hänet poikani on valinnut ja hän on perhettä. Jos miniä on ihana ja mukava niin miksi ihmeessä et haluaisi tutustua häneen kunnolla? Mikäli suhde kestää niin hän on kuitenkin tiiviisti mukana elämäsi loppuun asti ja sen jälkeenkin.

Hän on poikani perhettä, ei minun. En anna hänelle kotini avainta enkä oleta, että minulla on avain hänen kotiinsa. En tarvitse toista tytärtä, minulla on yksi tytär ja ihan hyvä onkin. En tarvitse ketään, joka kantaa kotiini reseptejä tai kertoo, että etikka on hyvä huuhteluaine. En tarvitse salaisuuksilleni kuulijaa, en matkalle seuraa, en sunnuntaisin kahvikaveria.

Miniä on poikani valittu. Toivoisin, että he viihtyisivät enemmän yhdessä, jolloin miniä voisi lopettaa minulle soittelun ja erilaisten yhteisten aktiviteettien ehdottamisen. Vaikka heidän liittonsa kestäisi miten pitkään tahansa, ei miniä ole elämäni loppuun asti tiiviisti mukana minun elämässäni, vaikka pojan elämässä olisikin. Kuolemani jälkeen hän tuskin huolehtii haudasta.

Tää on varmaan mun anoppi joka palvoo tytörtään, hoitaa vain tyttären lapsia, vierailee ja soittelee vain tyttärensä kanssa ja kohtelee täysin välipitämättömästi poikiaan ja poikien perheitä. Selitykset kuulostaa just samalta. Tiedoksesi, poikasi pitäät toimintaasi epäreiluna ja inhoavat ja halveksuvat sinua. Vaikket oma amoppi olekaan niin kohdallasi voi olla samoin. Suosiminen kostautuu vielä.

Minulla ei ole lapsenlapsia, joten mistä keksit, että niitä pitää hoitaa? Minulla on lapsellinen miniä, joka haluaa, että meillä on jonkilainen äiti-tytär -suhde, jossa kerromme toisillemme salaisuuksia, käymme yhdessä shoppailemassa, harrastamme jotain kivaa yhdessä, vietämme paljon aikaa yhdessä matkustellen jne. Ongelmana on se, että en tee tuollaisia asioita edes tyttäreni kanssa (poislukien matkustaminen), joten miksi ihmeessä muuttaisin koko elämäni miniän haluamaksi, jotta hän olisi osa perhettä?

Jos poikani pitää epäreiluna sitä, että reissaan tyttäreni kanssa, niin ilman muuta poika on tervetullut mukaan. Toistaiseksi hän on kuitenkin priorisoinut metsästysreissut isänsä kanssa kanssani matkustamisen edelle, mutta en kyllä nyt keksi, miksi hän pitää toimintaani epäreiluna tai inhoaa ja halveksii minua. On kysytty, haluaako lähteä kanssamme vaikka Singaporeen ja vastaus on aina ollut, että ei käy. Tähän asti olen luullut, että miniä ei pidä siitä, että miehensä lähtee matkalle, mutta nyt tajusin, että kyse on halveksunnasta.

Vierailija kirjoitti:

Meillä miniä yrittää samaa kuin sinä eli olla osa perhettä. Mutta kun ei ole, hän on osa pojan perhettä, meille muille hän on miniä tai käly. En halua olla ystävänsä, minulle riittävät omat ystäväni ja kohteliaan aikuiset välit miniään. Samoin tyttäreni on todennut, että ei parisuhde hänen veljensä kanssa tarkoita sitä, että käly olisi mitenkään läheinen tai että tämän kanssa pitäisi jakaa salaisuuksia, matkustella tms.

MInä reissaan mielelläni tyttäreni kanssa, mutta en todellakaan halua edes Tallinnaan miniän matkassa. Tästä on tullut jo itkuisia puheluja, kun olisi niin mukava olla lämpimissä väleissä. Miksi ei tällainen tavallinen hyvää päivää kirvesvartta -tyyli voisi riittää? Miksi minun pitää muuttua miniän toiveiden mukaiseksi?

Tämä on kyllä oikeastaan totta siinäkin mielessä, että lapsen puoliso voi aina kadota maisemista syystä tai toisesta, joten ei kaikki ole sellaisia jotka haluavat lähentyä aina ja aina uudestaan uuden tyypin kanssa vain siksi että lapsi nyt sattuu seukkaiemaan tämän kanssa.