Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miehen hankala perhe
28.05.2019 |
Mistähän sitä aloittaisi.. olemme seurustelleet mieheni kanssa viitisen vuotta ja meillä on yksi lapsi.
Alussa tulin ihan hyvin toimeen miehen vanhempien ja siskojen kanssa. Miehellä on myös veli mutta hän ei ole vuosiin ollut "mukana kuvioissa" omasta halustaan. Näin ollen mekään ei pahemmin hänen kanssaan olla tekemisissä.
Minä olen itse hirmu läheinen perheeni kanssa, ja olisin toivonut että voisin olla läheinen myös miehen perheen kanssa. Se on aina ollut mulle tärkeää, ja entisen miesystäväni perheen kanssa näin olikin.
Miehen perhe on kuitenkin suoraansanottuna aika sekaisin, siskot tappelevat keskenään ja suhtautuvat minuun viileästi ja suuttuvat suurinpiirtein siitä jos katson heitä heidän mielestään väärällä tavalla. Miehen vanhemmat puhuvat pahaa yhdestä lapsesta toiselle. Arvostelevat meidän jokaikistä päätöstä ja koskaan eivät sano mitään hyvää. Suhtautuvat ylimielisesti meihin. Tuntuu inhottavalta kun mikään ei koskaan riitä. Oon yrittänyt tehdä kaikkeni miellyttääkseni ja lähentyäkseni heidän kanssa mutta en vaan jaksa enää.
En nyt tiedä mitä tässä edes haen, kai halusin vain avautua. Oon tosi pettynyt siihen että oon joutunut luopumaan siitä ajatuksesta että miehen perhe olisi mulle läheinen. Kun noiden kanssa vaan on niin hankalaa luovia. :( Onkohan kellään muulla kokemusta samasta?
Kommentit (270)
Minä olin läheinen sekä oman äitini, että anoppini kanssa.
Mutta oman miniäni kanssa en ole, koska en pidä hänestä.
Olen kohtelias ja korrekti häntä kohtaan. Hän jopa nöyristelee edessäni, ja se nostaa karvat pystyyn.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä miniä yrittää samaa kuin sinä eli olla osa perhettä. Mutta kun ei ole, hän on osa pojan perhettä, meille muille hän on miniä tai käly. En halua olla ystävänsä, minulle riittävät omat ystäväni ja kohteliaan aikuiset välit miniään. Samoin tyttäreni on todennut, että ei parisuhde hänen veljensä kanssa tarkoita sitä, että käly olisi mitenkään läheinen tai että tämän kanssa pitäisi jakaa salaisuuksia, matkustella tms.
MInä reissaan mielelläni tyttäreni kanssa, mutta en todellakaan halua edes Tallinnaan miniän matkassa. Tästä on tullut jo itkuisia puheluja, kun olisi niin mukava olla lämpimissä väleissä. Miksi ei tällainen tavallinen hyvää päivää kirvesvartta -tyyli voisi riittää? Miksi minun pitää muuttua miniän toiveiden mukaiseksi?
Kuulostatpa ilkeältä. Itse olen anoppi ja kyllä minä haluan tutustua poikani elämän suurimmassa osassa olevaan ihmiseen. Hänet poikani on valinnut ja hän on perhettä. Jos miniä on ihana ja mukava niin miksi ihmeessä et haluaisi tutustua häneen kunnolla? Mikäli suhde kestää niin hän on kuitenkin tiiviisti mukana elämäsi loppuun asti ja sen jälkeenkin.
Hän on poikani perhettä, ei minun. En anna hänelle kotini avainta enkä oleta, että minulla on avain hänen kotiinsa. En tarvitse toista tytärtä, minulla on yksi tytär ja ihan hyvä onkin. En tarvitse ketään, joka kantaa kotiini reseptejä tai kertoo, että etikka on hyvä huuhteluaine. En tarvitse salaisuuksilleni kuulijaa, en matkalle seuraa, en sunnuntaisin kahvikaveria.
Miniä on poikani valittu. Toivoisin, että he viihtyisivät enemmän yhdessä, jolloin miniä voisi lopettaa minulle soittelun ja erilaisten yhteisten aktiviteettien ehdottamisen. Vaikka heidän liittonsa kestäisi miten pitkään tahansa, ei miniä ole elämäni loppuun asti tiiviisti mukana minun elämässäni, vaikka pojan elämässä olisikin. Kuolemani jälkeen hän tuskin huolehtii haudasta.
Kuulostaa jotenkin vihamieliseltä miniääsi kohtaan. Onko tässä nyt taustalla se perinteinen syy, eli mustasukkaisuus omasta pojasta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä miniä yrittää samaa kuin sinä eli olla osa perhettä. Mutta kun ei ole, hän on osa pojan perhettä, meille muille hän on miniä tai käly. En halua olla ystävänsä, minulle riittävät omat ystäväni ja kohteliaan aikuiset välit miniään. Samoin tyttäreni on todennut, että ei parisuhde hänen veljensä kanssa tarkoita sitä, että käly olisi mitenkään läheinen tai että tämän kanssa pitäisi jakaa salaisuuksia, matkustella tms.
MInä reissaan mielelläni tyttäreni kanssa, mutta en todellakaan halua edes Tallinnaan miniän matkassa. Tästä on tullut jo itkuisia puheluja, kun olisi niin mukava olla lämpimissä väleissä. Miksi ei tällainen tavallinen hyvää päivää kirvesvartta -tyyli voisi riittää? Miksi minun pitää muuttua miniän toiveiden mukaiseksi?
Kuulostatpa ilkeältä. Itse olen anoppi ja kyllä minä haluan tutustua poikani elämän suurimmassa osassa olevaan ihmiseen. Hänet poikani on valinnut ja hän on perhettä. Jos miniä on ihana ja mukava niin miksi ihmeessä et haluaisi tutustua häneen kunnolla? Mikäli suhde kestää niin hän on kuitenkin tiiviisti mukana elämäsi loppuun asti ja sen jälkeenkin.
Hän on poikani perhettä, ei minun. En anna hänelle kotini avainta enkä oleta, että minulla on avain hänen kotiinsa. En tarvitse toista tytärtä, minulla on yksi tytär ja ihan hyvä onkin. En tarvitse ketään, joka kantaa kotiini reseptejä tai kertoo, että etikka on hyvä huuhteluaine. En tarvitse salaisuuksilleni kuulijaa, en matkalle seuraa, en sunnuntaisin kahvikaveria.
Miniä on poikani valittu. Toivoisin, että he viihtyisivät enemmän yhdessä, jolloin miniä voisi lopettaa minulle soittelun ja erilaisten yhteisten aktiviteettien ehdottamisen. Vaikka heidän liittonsa kestäisi miten pitkään tahansa, ei miniä ole elämäni loppuun asti tiiviisti mukana minun elämässäni, vaikka pojan elämässä olisikin. Kuolemani jälkeen hän tuskin huolehtii haudasta.
Kuulostaa jotenkin vihamieliseltä miniääsi kohtaan. Onko tässä nyt taustalla se perinteinen syy, eli mustasukkaisuus omasta pojasta?
Mitä vihamielistä on siinä, että toivoo pojan ja vaimonsa viettävän enemmän aikaa keskenään, jotta miniä ei vainoaisi minua?
Meillä on sellainen ihana suku ja järjestämme kaikenlaista yhdessä. Monet sukuun naidut tykkää ja viihtyy. Ja heistä tykätään. Kuitenkin veljeni on melkoinen naissankari, ja vielä tuo mielellään vaihtuvia naisystäviään suvun juttuihin mukaan. Olen kaikille vähintäänkin asiallinen ja perusystävällinen, vaikka jo tiedän, että ei se suvun mökkijuhannus mitään tarkoita, ja seuraavissa juhlissa veljellä voi olla jo toinen nainen. Tätä on jatkunut reilu kymmenen vuotta.
Täytyy kyllä myöntää, että en aina tiedä miten suhtautua kun joku niistä naisista aina välillä alkaa märistä miten häntä ei hyväksytä sukuun. Ja ollaan etäisiä. Mutta en vaan jaksa ottaa elämääni ihmistä, joka ei todennäköisesti ole elämässäni edes kolmea vuotta. Pasgaa saa myös niskaan jos kertoo todellisen syyn.
Vierailija kirjoitti:
Meillä miniä yrittää samaa kuin sinä eli olla osa perhettä. Mutta kun ei ole, hän on osa pojan perhettä, meille muille hän on miniä tai käly. En halua olla ystävänsä, minulle riittävät omat ystäväni ja kohteliaan aikuiset välit miniään. Samoin tyttäreni on todennut, että ei parisuhde hänen veljensä kanssa tarkoita sitä, että käly olisi mitenkään läheinen tai että tämän kanssa pitäisi jakaa salaisuuksia, matkustella tms.
MInä reissaan mielelläni tyttäreni kanssa, mutta en todellakaan halua edes Tallinnaan miniän matkassa. Tästä on tullut jo itkuisia puheluja, kun olisi niin mukava olla lämpimissä väleissä. Miksi ei tällainen tavallinen hyvää päivää kirvesvartta -tyyli voisi riittää? Miksi minun pitää muuttua miniän toiveiden mukaiseksi?
Toivottavasti sinä ja tyttäresi olette tehneet miniälle asian yhtä selväsanaisesti tiedoksi kuin sinä Vauva-palstalla . Mitä sitä turhaan miniän antaa yrittää olla ystävällinen ja välittävä. Kannattaa kertoa,että pysytellään vaan hyvänpäiväntuttuina- ne lapsenlapsetkin ovat ihan vieraan ihmisen tekeleitä,ei kannata tuhlata niihinkään aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä miniä yrittää samaa kuin sinä eli olla osa perhettä. Mutta kun ei ole, hän on osa pojan perhettä, meille muille hän on miniä tai käly. En halua olla ystävänsä, minulle riittävät omat ystäväni ja kohteliaan aikuiset välit miniään. Samoin tyttäreni on todennut, että ei parisuhde hänen veljensä kanssa tarkoita sitä, että käly olisi mitenkään läheinen tai että tämän kanssa pitäisi jakaa salaisuuksia, matkustella tms.
MInä reissaan mielelläni tyttäreni kanssa, mutta en todellakaan halua edes Tallinnaan miniän matkassa. Tästä on tullut jo itkuisia puheluja, kun olisi niin mukava olla lämpimissä väleissä. Miksi ei tällainen tavallinen hyvää päivää kirvesvartta -tyyli voisi riittää? Miksi minun pitää muuttua miniän toiveiden mukaiseksi?
Toivottavasti sinä ja tyttäresi olette tehneet miniälle asian yhtä selväsanaisesti tiedoksi kuin sinä Vauva-palstalla . Mitä sitä turhaan miniän antaa yrittää olla ystävällinen ja välittävä. Kannattaa kertoa,että pysytellään vaan hyvänpäiväntuttuina- ne lapsenlapsetkin ovat ihan vieraan ihmisen tekeleitä,ei kannata tuhlata niihinkään aikaa.
Minä en ymmärrä, miksi ei riitä asialliset ja hyvät välit. Miksi jotkut odottavat, että miehen äidistä tulee bestis ja toinen äiti ja miehen siskosta paras ystävä, kenen kanssa supatellaan ja kikatellaan salaisuuksia ja ollaan parhaat ystävät loppuelämän.
Kyllä sillä siskolla on jo omat ystävät ja äidillä varmaan oman ikäiset ystävät ja oma elämä.
Minun anoppini olisi halunnut olla ystäväni ja pyysi minua istumaan kanssaan iltaa ja tanssimaan ja kylään yksin. Mutta kohteliaasti tein selväksi, että minulla on omat ystävät ja en kaipaa sellaista uutta ystävyyttä. Olemme silti hyvissä väleissä ja välimme ovat asialliset, mutta ei meidän tarvitse mitään tyttökavereita olla.
Vierailija kirjoitti:
Miksi vävyjen ja appien välillä ei ole samanlaista draamaa kuin miniöiden ja anoppien välillä? Kannattaisikohan meidän naisten - sekä miniöiden että anoppien - ottaa tässä asiassa miehistä mallia?
Samaa mietin itse. Miehet vaan tekee. Ollaan väleissä tai sitten ei. Piste.
Jos joku hiertää riittävästi, se puhutaan selväksi. Muutoin asian kanssa tullaan sinuiksi omassa päässä ja sitten unohdetaan. Sanottuja asioita ei varsinkaan kirjata mielen loukkausten kirjaan eikä pyöritellä mielessä vielä vuosienkin päästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa on muutama niin hirveä pojandissaaja-anoppi että kerrankin toivon että karma antaa teille kunnon bitch slapin naamaanne joskus ja vielä korkojen kera!
Tässä ketjussa on myös katkeroitunut kostofantasiabitch, joka tulkitsee omistaan poikkeavat kokemukset ja mielipiteet vääriksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mites te äidit joilla on sekä tyttöjä ja poikia, joko olette ennakkoon päättäneet että aion auttaa vain tytärtä, aion hylätä pojan, aion vihata miniää ja en aio kertaakaan hoitaa poikani lapsia kun keskityn vain tyättären perheeseen?
Huomaatteko miten absurdia? Ei varmaan kukaan ajattele näin kun lpset on pieniä mutta silti erittäin moni ajautuu toimimaan juuri näin kun ne lapset on aikuisia.
Minulla on tytär ja poika, enkä todellakaan suosi toista toisen kustannuksella. Olen perheessäni ja suvussani tottunut tasapuolisuuteen. Tämä keskustelu ja suosivat anopit saivat minut miettimään tulevaisuutta: aion olla loistoanoppi molempien puolisoille.
Mieheni äiti on etäinen, mutta ystävällinen. Hän pyrkii olemaan tasapuolinen omille lapsilleen, mutta siltikin on hoitanut käytännössä enemmän mieheni siskon lasta ja tukenut rahallisesti mieheni veljeä.
Onneksi omat vanhempani ovat innokkaita hoitamaan meidän lapsia, joten he ovat saaneet nauttia ihanista isovanhemmistaan. Anoppi ei ole kertaakaan pyytänyt lapsiamme hänen luokseen yöksi tai käymään. Eikä meillä ole tapana tuppautua.
Näinhän se menee. Ne lapset saavat apua ja tukea, jotka sitä vanhemmiltaan pyytää. Kun ei pyydetä ja tupata niin suhde muodostuu sen mukaan. Kyllä molemmat osapuolet vaikuttavat sillä omalla käytöksellään siihen millaiseksi suhteet muodostuvat.
Omen täysin eri mieltä. Isovanhemmilla velvoite olla reilu. Saman verram apua, saman verran lahjoja, saman verran huomiota.
Eli kun miniä ilmoittaa, että heidän perheelle ei saa lahjoja antaa, niin sitten ei saa lahjoa tyttärien perheitäkään? Tai kun tytär joutuu 3 kk ajaksi sairaalaan vuodelepoon raskauden takia ja mummi käy auttamassa 3-4 krt/vko (vaikka vain koiranulkoilutus tai lapsen haku päiväkodista), niin sitten pitää pojan perheelle tunkea antamaan sama määrä apua, vaikka miniä miten pistäisi hanttiin, että tänne et tule?
Kyllä. Pitää TARJOTA sama apu tai samanarvoinen muu apu. Yhden auttaminen samalla muut ilman jättäen on törkeää. Aina apu ei oteta vastaan ja se on ok mutta silti pitää TARJOTA. Eikä vain auttaa yhtä ja keksiä lisää syitä itselleen miksi autan vain tytärtäni.
Perhettä pitää auttaa tarpeen ja omien kykyjen mukaan. Jos jonkun lasta hoitaa pari krt viikossa, toiselle voi vaikka lainata rahaa auton korjaamiseen. Miten siinäkin arvotat kumpi on saanut suuremman arvoista apua, että varmasti olet tasapuolinen? Entä sitten se yksi lapsi jolla on uusi auto eikä lapsiakaan ole, hyvä työpaikka eikä rahalle tarvetta.. miten varmistat että hän saa yhtä suurella arvolla apua kuin kaksi muuta? Hirveää kateutta kaikesta. Mulle on ihan sama vaikka mun vanhemmat on auttaneet siskoa rahallisesti paljon ja mua ei yhtään, sisko kun on ollut paljon vaikeammassa taloudellisessa tilanteessa kuin missä minä ikinä olen ollut. Ei mulle tarvitse ”maksaa takaisin” sitä apua mitä ovat siskolle antaneet, olen vain onnellinen että sisko sai apua. Miksi hemmetissä perheen sisällä lasketaan kuinka monta euroa ja tuntia joku on saanut jotakin enemmän kuin joku muu? Mulle riittää tieto, että jos joskus tarvitsen apua, saan sitä. Ja jos en tarvitse, niin hyvä niin.
Entä jos tietäisit, että mitään apua et saa, vaikka olis minkälainen tilanne?
Alue: Aihe vapaa
Siis jos en halua kertoa miniälle salaisuuksiani tai istuskella kanssaan kaljalla, niin käytän valtaani?