Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miehen hankala perhe
28.05.2019 |
Mistähän sitä aloittaisi.. olemme seurustelleet mieheni kanssa viitisen vuotta ja meillä on yksi lapsi.
Alussa tulin ihan hyvin toimeen miehen vanhempien ja siskojen kanssa. Miehellä on myös veli mutta hän ei ole vuosiin ollut "mukana kuvioissa" omasta halustaan. Näin ollen mekään ei pahemmin hänen kanssaan olla tekemisissä.
Minä olen itse hirmu läheinen perheeni kanssa, ja olisin toivonut että voisin olla läheinen myös miehen perheen kanssa. Se on aina ollut mulle tärkeää, ja entisen miesystäväni perheen kanssa näin olikin.
Miehen perhe on kuitenkin suoraansanottuna aika sekaisin, siskot tappelevat keskenään ja suhtautuvat minuun viileästi ja suuttuvat suurinpiirtein siitä jos katson heitä heidän mielestään väärällä tavalla. Miehen vanhemmat puhuvat pahaa yhdestä lapsesta toiselle. Arvostelevat meidän jokaikistä päätöstä ja koskaan eivät sano mitään hyvää. Suhtautuvat ylimielisesti meihin. Tuntuu inhottavalta kun mikään ei koskaan riitä. Oon yrittänyt tehdä kaikkeni miellyttääkseni ja lähentyäkseni heidän kanssa mutta en vaan jaksa enää.
En nyt tiedä mitä tässä edes haen, kai halusin vain avautua. Oon tosi pettynyt siihen että oon joutunut luopumaan siitä ajatuksesta että miehen perhe olisi mulle läheinen. Kun noiden kanssa vaan on niin hankalaa luovia. :( Onkohan kellään muulla kokemusta samasta?
Kommentit (270)
Ja sit ihmetellään miksi on yksinäisiä ihmisiä. Mä en tajua tuota ennakkoasennetta, että minä en ketään päästä elämääni ja minähän en tee mitään. Ymmärrän jos ei kemiat natsaa, mutta ei mulla ainakaan ole mitäöb uusia ihmisiä vastaan.
Mun perhe ei oo läheinen, mutta miehen perhe on. Appivanhemmat pitävät minusta ja heidän kanssa on kiva viettää aikaa. He ovat älykkäitä ihmisiä, jotka ovat eläneet mielenkiintoisen elämän. Mun mielestä on kiva viettää heidä kanssa aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä miniä yrittää samaa kuin sinä eli olla osa perhettä. Mutta kun ei ole, hän on osa pojan perhettä, meille muille hän on miniä tai käly. En halua olla ystävänsä, minulle riittävät omat ystäväni ja kohteliaan aikuiset välit miniään. Samoin tyttäreni on todennut, että ei parisuhde hänen veljensä kanssa tarkoita sitä, että käly olisi mitenkään läheinen tai että tämän kanssa pitäisi jakaa salaisuuksia, matkustella tms.
MInä reissaan mielelläni tyttäreni kanssa, mutta en todellakaan halua edes Tallinnaan miniän matkassa. Tästä on tullut jo itkuisia puheluja, kun olisi niin mukava olla lämpimissä väleissä. Miksi ei tällainen tavallinen hyvää päivää kirvesvartta -tyyli voisi riittää? Miksi minun pitää muuttua miniän toiveiden mukaiseksi?
Onko miniä liian kaunis vai liian kyvykäs? ette sitten suoremmin voi eristää häntä perheestänne. Otatteko synttäreilläkin kuvat aina ilman puolisoa, koska he eivät kuulu perheeseen? Yleensä näissä naistenvälisissä ajaa kateus, halusi sitä myöntää tai ei. Toivottavasti miniä muistaa tämän kun aikanaan kuset vaippoihin hoitolaitoksessa.
Mistä sinulle on tullut mielikuva, että kaikki vanhukset käyttävät vaippoja? Mun mummi kuoli 94v ja kävi vielä edellisenä iltana vessassa, kun yöllä kuoli.
Ja ihan samalla tavalla voi se miniä olla paskavaipoissa, kun sairastuu vakavasti esim. syöpää.
Tuo on kyllä hullunta, kun paskavaipat otetaan mukaan keskusteluun, kun ne kuuluvat lähinnä sasttohoidossa oleville ja se ei katso ikää.
Samanlaista täällä. Miehen kanssa oltu 15v yhdessä. 3 lasta. Anopin kanssa en ole koskaan keskustellut mistään muusta kuin tyyliin, että minkälaista täytettä laitetaan täytekakkuun. Muutaman kerran tekstiviestillä puhuttu hieman syvällisempiä. Mua ei ole koskaan otettu miehen perheeseen, niin kuin mun äiti heti otti mieheni kuin omaksi pojakseen.
Näin on toiminut myös osa miehen sisaruksista. Juttu ei ole koskaan lähtenyt luistaan. Tätä olen vuosia ihmetellyt, miten voi olla, kun töissä, leikkipuistossa jne tulen juttuun ja muhun suhtaudutaan hyvin. Pari vuotta sitten selvisi, että anoppi ei ole oikeasti koskaan pitänyt musta. Mummolan idylli särkyi ja nyt ei olla tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
Meillä miniä yrittää samaa kuin sinä eli olla osa perhettä. Mutta kun ei ole, hän on osa pojan perhettä, meille muille hän on miniä tai käly. En halua olla ystävänsä, minulle riittävät omat ystäväni ja kohteliaan aikuiset välit miniään. Samoin tyttäreni on todennut, että ei parisuhde hänen veljensä kanssa tarkoita sitä, että käly olisi mitenkään läheinen tai että tämän kanssa pitäisi jakaa salaisuuksia, matkustella tms.
MInä reissaan mielelläni tyttäreni kanssa, mutta en todellakaan halua edes Tallinnaan miniän matkassa. Tästä on tullut jo itkuisia puheluja, kun olisi niin mukava olla lämpimissä väleissä. Miksi ei tällainen tavallinen hyvää päivää kirvesvartta -tyyli voisi riittää? Miksi minun pitää muuttua miniän toiveiden mukaiseksi?
Eli tyttäresi perheen kanssa voit olla, mutta et poikasi perheen (koska et siedä hänen puolisoaan). Järkyttävää. Tajuatko miten epäreilu olet? No, toivottavsti poikasi perheineen tajuaa ilkeän luonteesi ja unohtaa sinut.
Vierailija kirjoitti:
Ja sit ihmetellään miksi on yksinäisiä ihmisiä. Mä en tajua tuota ennakkoasennetta, että minä en ketään päästä elämääni ja minähän en tee mitään. Ymmärrän jos ei kemiat natsaa, mutta ei mulla ainakaan ole mitäöb uusia ihmisiä vastaan.
Mun perhe ei oo läheinen, mutta miehen perhe on. Appivanhemmat pitävät minusta ja heidän kanssa on kiva viettää aikaa. He ovat älykkäitä ihmisiä, jotka ovat eläneet mielenkiintoisen elämän. Mun mielestä on kiva viettää heidä kanssa aikaa.
Teillä tilanne on eri ja viihdytte yhdessä ja tunne on molemminpuolinen. Minulla on hyvin läheinen suhde appivanhempiin ja anoppi onkin sanonut, että ole hänelle kuin oma tytär.
Ja toisen miniän kanssa on harvemmin, kun kemiat ei kohtaa ja ymmärrän hyvin, miksi eivät matkustele tai vietä aikaa mökillä tai anoppi ei halua hoitaa lapsia, kun kälyni antaa monen arkin sivuisen muistion, mitä ruokia saa syödä ja muita ohjeita, hampaanpesusta lähtien ja anoppi tuntee epävarmuutta ja aina pelkona, miniän moitteet ja arvostelut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä miniä yrittää samaa kuin sinä eli olla osa perhettä. Mutta kun ei ole, hän on osa pojan perhettä, meille muille hän on miniä tai käly. En halua olla ystävänsä, minulle riittävät omat ystäväni ja kohteliaan aikuiset välit miniään. Samoin tyttäreni on todennut, että ei parisuhde hänen veljensä kanssa tarkoita sitä, että käly olisi mitenkään läheinen tai että tämän kanssa pitäisi jakaa salaisuuksia, matkustella tms.
MInä reissaan mielelläni tyttäreni kanssa, mutta en todellakaan halua edes Tallinnaan miniän matkassa. Tästä on tullut jo itkuisia puheluja, kun olisi niin mukava olla lämpimissä väleissä. Miksi ei tällainen tavallinen hyvää päivää kirvesvartta -tyyli voisi riittää? Miksi minun pitää muuttua miniän toiveiden mukaiseksi?
Kuulostatpa ilkeältä. Itse olen anoppi ja kyllä minä haluan tutustua poikani elämän suurimmassa osassa olevaan ihmiseen. Hänet poikani on valinnut ja hän on perhettä. Jos miniä on ihana ja mukava niin miksi ihmeessä et haluaisi tutustua häneen kunnolla? Mikäli suhde kestää niin hän on kuitenkin tiiviisti mukana elämäsi loppuun asti ja sen jälkeenkin.
Hän on poikani perhettä, ei minun. En anna hänelle kotini avainta enkä oleta, että minulla on avain hänen kotiinsa. En tarvitse toista tytärtä, minulla on yksi tytär ja ihan hyvä onkin. En tarvitse ketään, joka kantaa kotiini reseptejä tai kertoo, että etikka on hyvä huuhteluaine. En tarvitse salaisuuksilleni kuulijaa, en matkalle seuraa, en sunnuntaisin kahvikaveria.
Miniä on poikani valittu. Toivoisin, että he viihtyisivät enemmän yhdessä, jolloin miniä voisi lopettaa minulle soittelun ja erilaisten yhteisten aktiviteettien ehdottamisen. Vaikka heidän liittonsa kestäisi miten pitkään tahansa, ei miniä ole elämäni loppuun asti tiiviisti mukana minun elämässäni, vaikka pojan elämässä olisikin. Kuolemani jälkeen hän tuskin huolehtii haudasta.
Anteeksi vain, mutta kuulostat todella ylimieliseltä ja kylmältä, ihan omalta anopiltani aikoinaan.
Ensin hän vuosia torjui minut ja minun kaikki normaalit tutustumisyritykset. En ollut tyrkky. Ihan joka ikisellä solullaan viestitti kuinka en ole mitään ja ei kiinnosta. Mutta auta armias, kun saatiin ensimmäinen lapsi, mummin pieni rakas kulta! Hänhän automaattisesti omisti lapsesta puolet, kun olihan se hänen poikansa lapsi!
Ensin minua oltiin vuosia kohdeltu kuin kasaa kärpäsiä kuhisevaa pa*kaa ja sitten yhtäkkiä minun olisi pitänyt olla kaiken salliva ja kaiken hyväksyvä ja mummin tarpeita ja tunteita ja oikeuksia ymmärtävä miniä.
Mietipä sinäkin nyt vielä toisen kerran mitä tulevaisuudeltasi haluat. Vai onko niin, että vain tyttären lapset ovat sinulle tärkeitä ja pojan lapset eivät joka tapauksessa kiinnosta? Silloin toki voit jatkaa valitsemallasi tiellä.
Oma anoppini näki poikansa lapsia milloin näki, mutta omasta halustaan huolimatta hänestä ei koskaan tullut meidän ykkösluottomummia, vaan minun äidistäni, vaikka anoppi olisi ollut näppärämmin saatavilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä miniä yrittää samaa kuin sinä eli olla osa perhettä. Mutta kun ei ole, hän on osa pojan perhettä, meille muille hän on miniä tai käly. En halua olla ystävänsä, minulle riittävät omat ystäväni ja kohteliaan aikuiset välit miniään. Samoin tyttäreni on todennut, että ei parisuhde hänen veljensä kanssa tarkoita sitä, että käly olisi mitenkään läheinen tai että tämän kanssa pitäisi jakaa salaisuuksia, matkustella tms.
MInä reissaan mielelläni tyttäreni kanssa, mutta en todellakaan halua edes Tallinnaan miniän matkassa. Tästä on tullut jo itkuisia puheluja, kun olisi niin mukava olla lämpimissä väleissä. Miksi ei tällainen tavallinen hyvää päivää kirvesvartta -tyyli voisi riittää? Miksi minun pitää muuttua miniän toiveiden mukaiseksi?
Kuulostatpa ilkeältä. Itse olen anoppi ja kyllä minä haluan tutustua poikani elämän suurimmassa osassa olevaan ihmiseen. Hänet poikani on valinnut ja hän on perhettä. Jos miniä on ihana ja mukava niin miksi ihmeessä et haluaisi tutustua häneen kunnolla? Mikäli suhde kestää niin hän on kuitenkin tiiviisti mukana elämäsi loppuun asti ja sen jälkeenkin.
Hän on poikani perhettä, ei minun. En anna hänelle kotini avainta enkä oleta, että minulla on avain hänen kotiinsa. En tarvitse toista tytärtä, minulla on yksi tytär ja ihan hyvä onkin. En tarvitse ketään, joka kantaa kotiini reseptejä tai kertoo, että etikka on hyvä huuhteluaine. En tarvitse salaisuuksilleni kuulijaa, en matkalle seuraa, en sunnuntaisin kahvikaveria.
Miniä on poikani valittu. Toivoisin, että he viihtyisivät enemmän yhdessä, jolloin miniä voisi lopettaa minulle soittelun ja erilaisten yhteisten aktiviteettien ehdottamisen. Vaikka heidän liittonsa kestäisi miten pitkään tahansa, ei miniä ole elämäni loppuun asti tiiviisti mukana minun elämässäni, vaikka pojan elämässä olisikin. Kuolemani jälkeen hän tuskin huolehtii haudasta.
He he heh, no ei varmasti, rouva Tylytär.
Miniä on lastenlastesi äiti. No, sillähän ei ole mitään merkitystä, koska ei niillä miniän lapsillakaan voi olla sinulle merkitystä. Paras pitää vaan mahdollisimman olemattomat välit ja antaa sille miniälle aina varmuuden vuoksi ja sopivin välein sitä tylytystä, niin pääset lapsenlapsistasikin hyvin eroon.
Epäilen kyllä, ettei juttusi ole tosi. Ei kukaan minä sinnikkäästi vain soittele ja ehdottele yhteisiä aktiviteetteja, jos ne on muutamankin kerran jo torpattu. Kunhan siinä satuilet.
Lue ap:n viesti. Hänhän on jo pitkään hätyytellyt miehensä äitiä, tupannut seuraan ja halunnut läheisiä välejä. Ei jotkut vaan tajua, että heitä ei haluta muiden elämään mukaan.
Aloituksessa AP kylläkin sanoo, että "on yrittänyt kaikkensa". Ei se tarkoita automaattisesti mitään seuraan jatkuvasti tuppautumista. Se voi tarkoittaa vaikkapa sitä, että pyrkii olemaan mukava, kohtelias, aktiivinen ja kiinnostunut, kun kutsutaan kyllään anoppilaan tai talkoille suvun mökille ja pyytänyt äitiä vaikkapa kaksi kertaa kahville tms.
Ap täällä, juuri tuota meinaan että olen ollut mukava, kohtelias, kiinnostunut kuuntelemaan kun he puhuvat minulle jostain. En ole tuppautunut seuraan tai puhunut oma-aloitteisesti asioista jotka eivät minulle kuulu, esim. juuri siskosten riidat. Olen myös kehottanut miestäni menemään lapsemme kanssa kylään välillä kahdestaankin, ettei appivanhemmille tulisi olo että minä tungen aina mukaan ja eivät koskaan saa nähdä poikaansa tai pojanpoikaansa ilman minua. Olen merkkipäivinä laittanut tekstarilla onnittelut, välillä laittanut kuvia pojastamme jos olen saanut jonkun oikein onnistuneen. Tiedän että anoppi rakastaa poikaamme syvästi ja ilahtuu kuvista. En siis ole väkipakolla viestitellyt, soitellut, tai tuppautunut. Aluksi yritin jutella enemmän ja kerroin henkilökohtaisitakin asioistani vapaammin jos anoppi vaikutti kiinnostuneelta, nykyään en enää viitsi kun olen huomannut että kyselee siksi että saisi jotain juoruttavaa, ei siksi että välittäisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä miniä yrittää samaa kuin sinä eli olla osa perhettä. Mutta kun ei ole, hän on osa pojan perhettä, meille muille hän on miniä tai käly. En halua olla ystävänsä, minulle riittävät omat ystäväni ja kohteliaan aikuiset välit miniään. Samoin tyttäreni on todennut, että ei parisuhde hänen veljensä kanssa tarkoita sitä, että käly olisi mitenkään läheinen tai että tämän kanssa pitäisi jakaa salaisuuksia, matkustella tms.
MInä reissaan mielelläni tyttäreni kanssa, mutta en todellakaan halua edes Tallinnaan miniän matkassa. Tästä on tullut jo itkuisia puheluja, kun olisi niin mukava olla lämpimissä väleissä. Miksi ei tällainen tavallinen hyvää päivää kirvesvartta -tyyli voisi riittää? Miksi minun pitää muuttua miniän toiveiden mukaiseksi?
Kuulostatpa ilkeältä. Itse olen anoppi ja kyllä minä haluan tutustua poikani elämän suurimmassa osassa olevaan ihmiseen. Hänet poikani on valinnut ja hän on perhettä. Jos miniä on ihana ja mukava niin miksi ihmeessä et haluaisi tutustua häneen kunnolla? Mikäli suhde kestää niin hän on kuitenkin tiiviisti mukana elämäsi loppuun asti ja sen jälkeenkin.
Hän on poikani perhettä, ei minun. En anna hänelle kotini avainta enkä oleta, että minulla on avain hänen kotiinsa. En tarvitse toista tytärtä, minulla on yksi tytär ja ihan hyvä onkin. En tarvitse ketään, joka kantaa kotiini reseptejä tai kertoo, että etikka on hyvä huuhteluaine. En tarvitse salaisuuksilleni kuulijaa, en matkalle seuraa, en sunnuntaisin kahvikaveria.
Miniä on poikani valittu. Toivoisin, että he viihtyisivät enemmän yhdessä, jolloin miniä voisi lopettaa minulle soittelun ja erilaisten yhteisten aktiviteettien ehdottamisen. Vaikka heidän liittonsa kestäisi miten pitkään tahansa, ei miniä ole elämäni loppuun asti tiiviisti mukana minun elämässäni, vaikka pojan elämässä olisikin. Kuolemani jälkeen hän tuskin huolehtii haudasta.
Anteeksi vain, mutta kuulostat todella ylimieliseltä ja kylmältä, ihan omalta anopiltani aikoinaan.
Ensin hän vuosia torjui minut ja minun kaikki normaalit tutustumisyritykset. En ollut tyrkky. Ihan joka ikisellä solullaan viestitti kuinka en ole mitään ja ei kiinnosta. Mutta auta armias, kun saatiin ensimmäinen lapsi, mummin pieni rakas kulta! Hänhän automaattisesti omisti lapsesta puolet, kun olihan se hänen poikansa lapsi!
Ensin minua oltiin vuosia kohdeltu kuin kasaa kärpäsiä kuhisevaa pa*kaa ja sitten yhtäkkiä minun olisi pitänyt olla kaiken salliva ja kaiken hyväksyvä ja mummin tarpeita ja tunteita ja oikeuksia ymmärtävä miniä.
Mietipä sinäkin nyt vielä toisen kerran mitä tulevaisuudeltasi haluat. Vai onko niin, että vain tyttären lapset ovat sinulle tärkeitä ja pojan lapset eivät joka tapauksessa kiinnosta? Silloin toki voit jatkaa valitsemallasi tiellä.
Oma anoppini näki poikansa lapsia milloin näki, mutta omasta halustaan huolimatta hänestä ei koskaan tullut meidän ykkösluottomummia, vaan minun äidistäni, vaikka anoppi olisi ollut näppärämmin saatavilla.
"ykkösluottomummia, vaan minun äidistäni, vaikka anoppi olisi ollut näppärämmin saatavilla."
Teillä isovanhemmuus merkitsee vain hyötysuhdetta, myös anopin "kun hän olisi ollut näppärämmin saatavilla". Ehkä siinä syy, miksi anoppi halusi pitää etäämmät välit, ettei menisi hyväksikäytöksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä miniä yrittää samaa kuin sinä eli olla osa perhettä. Mutta kun ei ole, hän on osa pojan perhettä, meille muille hän on miniä tai käly. En halua olla ystävänsä, minulle riittävät omat ystäväni ja kohteliaan aikuiset välit miniään. Samoin tyttäreni on todennut, että ei parisuhde hänen veljensä kanssa tarkoita sitä, että käly olisi mitenkään läheinen tai että tämän kanssa pitäisi jakaa salaisuuksia, matkustella tms.
MInä reissaan mielelläni tyttäreni kanssa, mutta en todellakaan halua edes Tallinnaan miniän matkassa. Tästä on tullut jo itkuisia puheluja, kun olisi niin mukava olla lämpimissä väleissä. Miksi ei tällainen tavallinen hyvää päivää kirvesvartta -tyyli voisi riittää? Miksi minun pitää muuttua miniän toiveiden mukaiseksi?
Kuulostatpa ilkeältä. Itse olen anoppi ja kyllä minä haluan tutustua poikani elämän suurimmassa osassa olevaan ihmiseen. Hänet poikani on valinnut ja hän on perhettä. Jos miniä on ihana ja mukava niin miksi ihmeessä et haluaisi tutustua häneen kunnolla? Mikäli suhde kestää niin hän on kuitenkin tiiviisti mukana elämäsi loppuun asti ja sen jälkeenkin.
Hän on poikani perhettä, ei minun. En anna hänelle kotini avainta enkä oleta, että minulla on avain hänen kotiinsa. En tarvitse toista tytärtä, minulla on yksi tytär ja ihan hyvä onkin. En tarvitse ketään, joka kantaa kotiini reseptejä tai kertoo, että etikka on hyvä huuhteluaine. En tarvitse salaisuuksilleni kuulijaa, en matkalle seuraa, en sunnuntaisin kahvikaveria.
Miniä on poikani valittu. Toivoisin, että he viihtyisivät enemmän yhdessä, jolloin miniä voisi lopettaa minulle soittelun ja erilaisten yhteisten aktiviteettien ehdottamisen. Vaikka heidän liittonsa kestäisi miten pitkään tahansa, ei miniä ole elämäni loppuun asti tiiviisti mukana minun elämässäni, vaikka pojan elämässä olisikin. Kuolemani jälkeen hän tuskin huolehtii haudasta.
Anteeksi vain, mutta kuulostat todella ylimieliseltä ja kylmältä, ihan omalta anopiltani aikoinaan.
Ensin hän vuosia torjui minut ja minun kaikki normaalit tutustumisyritykset. En ollut tyrkky. Ihan joka ikisellä solullaan viestitti kuinka en ole mitään ja ei kiinnosta. Mutta auta armias, kun saatiin ensimmäinen lapsi, mummin pieni rakas kulta! Hänhän automaattisesti omisti lapsesta puolet, kun olihan se hänen poikansa lapsi!
Ensin minua oltiin vuosia kohdeltu kuin kasaa kärpäsiä kuhisevaa pa*kaa ja sitten yhtäkkiä minun olisi pitänyt olla kaiken salliva ja kaiken hyväksyvä ja mummin tarpeita ja tunteita ja oikeuksia ymmärtävä miniä.
Mietipä sinäkin nyt vielä toisen kerran mitä tulevaisuudeltasi haluat. Vai onko niin, että vain tyttären lapset ovat sinulle tärkeitä ja pojan lapset eivät joka tapauksessa kiinnosta? Silloin toki voit jatkaa valitsemallasi tiellä.
Oma anoppini näki poikansa lapsia milloin näki, mutta omasta halustaan huolimatta hänestä ei koskaan tullut meidän ykkösluottomummia, vaan minun äidistäni, vaikka anoppi olisi ollut näppärämmin saatavilla.
"ykkösluottomummia, vaan minun äidistäni, vaikka anoppi olisi ollut näppärämmin saatavilla.
"
Teillä isovanhemmuus merkitsee vain hyötysuhdetta, myös anopin "kun hän olisi ollut näppärämmin saatavilla". Ehkä siinä syy, miksi anoppi halusi pitää etäämmät välit, ettei menisi hyväksikäytöksi.
Niinkö minä sanoin? Voit ymmärtää asian tahallaan väärin, jos haluat. Kyse ei ollut mistään hyötysuhteesta, vaan siitä, että kuuteen vuoteen minulla ei muodostunut minkäänlaista suhdetta anoppiini ja hän antoi itsestään kylmän, etäisen ja kaiken kaikkiaan epämiellyttävän kuvan ja yhtäkkiä minun olisi pitänyt luottaa oma lapseni hänelle, koska hän sitä halusi. En olisi antanut lastani myöskään kenenkään tuntemattoman naapurin tai vastaavan henkilön hoidettavaksi, miksi itsensä minulle tuntemattomana pitäneelle anopille? Ja tarkoitan tuolla näppäryydellä välimatkaa; anoppi samalla paikkakunnalla, äitini kauempana. Anoppi näki lapsia kyläillessä puolin ja toisin, samoin äitini, mutta jos meillä miehen kanssa oli menoja, tai oltiin sairaina, tai oli vaikka isompaa remppaa talossa menossa ym ym ym, apua kysyttiin mun vanhemmilta. Auttoivat jos pystyivät ja silloin kuin pystyivät auttoivat mielellään. Kovasti tämä anoppia harmitti, kun häneltä ei kysytty ensin. Mutta kuten sanoin, saat halutessasi ymmärtää väärin ja vääntää asian muuksi kuin mitä se on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä miniä yrittää samaa kuin sinä eli olla osa perhettä. Mutta kun ei ole, hän on osa pojan perhettä, meille muille hän on miniä tai käly. En halua olla ystävänsä, minulle riittävät omat ystäväni ja kohteliaan aikuiset välit miniään. Samoin tyttäreni on todennut, että ei parisuhde hänen veljensä kanssa tarkoita sitä, että käly olisi mitenkään läheinen tai että tämän kanssa pitäisi jakaa salaisuuksia, matkustella tms.
MInä reissaan mielelläni tyttäreni kanssa, mutta en todellakaan halua edes Tallinnaan miniän matkassa. Tästä on tullut jo itkuisia puheluja, kun olisi niin mukava olla lämpimissä väleissä. Miksi ei tällainen tavallinen hyvää päivää kirvesvartta -tyyli voisi riittää? Miksi minun pitää muuttua miniän toiveiden mukaiseksi?
Onko miniä liian kaunis vai liian kyvykäs? ette sitten suoremmin voi eristää häntä perheestänne. Otatteko synttäreilläkin kuvat aina ilman puolisoa, koska he eivät kuulu perheeseen? Yleensä näissä naistenvälisissä ajaa kateus, halusi sitä myöntää tai ei. Toivottavasti miniä muistaa tämän kun aikanaan kuset vaippoihin hoitolaitoksessa.
"Onko miniä liian kaunis vai liian kyvykäs?"
Jos miniän asenne ja keskustelutaidot rajoittuvat vain omaan kauneuteen ja kyvykkyyteen, niin enpä juuri ihmettele miksi anoppi ei viihdy miniän seurassa.
Minusta anoppia, kälyjä ja miniöitå voi verrata työkavereihin, joidenkin kanssa syntyy syvää ystävyyttä ja joihikin pidetään etäisyyttä ja säilytetäån vain peruskäytöstavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä miniä yrittää samaa kuin sinä eli olla osa perhettä. Mutta kun ei ole, hän on osa pojan perhettä, meille muille hän on miniä tai käly. En halua olla ystävänsä, minulle riittävät omat ystäväni ja kohteliaan aikuiset välit miniään. Samoin tyttäreni on todennut, että ei parisuhde hänen veljensä kanssa tarkoita sitä, että käly olisi mitenkään läheinen tai että tämän kanssa pitäisi jakaa salaisuuksia, matkustella tms.
MInä reissaan mielelläni tyttäreni kanssa, mutta en todellakaan halua edes Tallinnaan miniän matkassa. Tästä on tullut jo itkuisia puheluja, kun olisi niin mukava olla lämpimissä väleissä. Miksi ei tällainen tavallinen hyvää päivää kirvesvartta -tyyli voisi riittää? Miksi minun pitää muuttua miniän toiveiden mukaiseksi?
Onko miniä liian kaunis vai liian kyvykäs? ette sitten suoremmin voi eristää häntä perheestänne. Otatteko synttäreilläkin kuvat aina ilman puolisoa, koska he eivät kuulu perheeseen? Yleensä näissä naistenvälisissä ajaa kateus, halusi sitä myöntää tai ei. Toivottavasti miniä muistaa tämän kun aikanaan kuset vaippoihin hoitolaitoksessa.
Mistä sinulle on tullut mielikuva, että kaikki vanhukset käyttävät vaippoja? Mun mummi kuoli 94v ja kävi vielä edellisenä iltana vessassa, kun yöllä kuoli.
Ja ihan samalla tavalla voi se miniä olla paskavaipoissa, kun sairastuu vakavasti esim. syöpää.
Tuo on kyllä hullunta, kun paskavaipat otetaan mukaan keskusteluun, kun ne kuuluvat lähinnä sasttohoidossa oleville ja se ei katso ikää.
Ja siellä yksi joka takertuu lillukanvarsiin kun ei ymmärrä avointa v..lua
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä miniä yrittää samaa kuin sinä eli olla osa perhettä. Mutta kun ei ole, hän on osa pojan perhettä, meille muille hän on miniä tai käly. En halua olla ystävänsä, minulle riittävät omat ystäväni ja kohteliaan aikuiset välit miniään. Samoin tyttäreni on todennut, että ei parisuhde hänen veljensä kanssa tarkoita sitä, että käly olisi mitenkään läheinen tai että tämän kanssa pitäisi jakaa salaisuuksia, matkustella tms.
MInä reissaan mielelläni tyttäreni kanssa, mutta en todellakaan halua edes Tallinnaan miniän matkassa. Tästä on tullut jo itkuisia puheluja, kun olisi niin mukava olla lämpimissä väleissä. Miksi ei tällainen tavallinen hyvää päivää kirvesvartta -tyyli voisi riittää? Miksi minun pitää muuttua miniän toiveiden mukaiseksi?
Onko miniä liian kaunis vai liian kyvykäs? ette sitten suoremmin voi eristää häntä perheestänne. Otatteko synttäreilläkin kuvat aina ilman puolisoa, koska he eivät kuulu perheeseen? Yleensä näissä naistenvälisissä ajaa kateus, halusi sitä myöntää tai ei. Toivottavasti miniä muistaa tämän kun aikanaan kuset vaippoihin hoitolaitoksessa.
"Onko miniä liian kaunis vai liian kyvykäs?"
Jos miniän asenne ja keskustelutaidot rajoittuvat vain omaan kauneuteen ja kyvykkyyteen, niin enpä juuri ihmettele miksi anoppi ei viihdy miniän seurassa.
Minusta anoppia, kälyjä ja miniöitå voi verrata työkavereihin, joidenkin kanssa syntyy syvää ystävyyttä ja joihikin pidetään etäisyyttä ja säilytetäån vain peruskäytöstavat.
Tarkoitinko, että miniän asenne ja puhetaidot liittyvät juuri noihin ominaisuuksiin vai tarkoitinko, että anoppia häiritsee miniä sen vuoksi mikä miniä on positiivisesti katsottuna?
Voi teitä tyhmät anopit. Teette oson virheen kun palvotte vain tytärtänne ja hyysäätte vain tyttären perhettä, samalla laiminlyöden poikaanne. Tällä suosimisella ja epäreilulla huomion jakamisella (100% huomiota tyttärelle, 0% pojalle) poraatte omaan polveen.
Juuri tuolla lailla toimien työnnätte pojan ulos elämästä ja loukkaatte poikaa verisesti, loukkausta ei lapsenne unohda koskaan.
Anopilleni kävi just näin, tytär kaikki kaikessa, joka päivä tyttären luona auttamassa ja lapsia hoitamassa, pojalleen ei viitsinyt soittaa kuin kerran vuodessa kun ei se poika niin tärkeä ole ja varsinkaan pojan lapset.
No anoppi jäi leskeksi, tytär erosi ja löysi uuden mieheb jonka luo muutti toiselle puolelle suomea. Leskianoppi yksin märisee ja kaipailee apua ja yrittää soitella pojalle. Poika ei edes vastaa ja miksi pitäisikään, kun äiti hylkäsi ja työnsi pojan 20 vuodeksi ulos omasta elämästään ja hurmos-symbioosista rakkaimman lapsensa eli tyttärensä kanssa.
Anoppi on varmaan tyytyväinen nyt. Kannatti laittaa kaikki satsaukset tyttäreen ja hylätä poika. Not.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ei pysty rakastamaan kaikki lapsiaan yvtä paljon (eli tytärtä ja poikaa/tyttäriä ja poikia) niin ei pitäisi äidiksi edes alkaa. Aivan törkeää ja huolestuttavan yleistä, tässäkin ketjussa, että moni anoppi sanoo suoraan että vain oma tytär on tärkeä ja pojan ja miniän perhe ei kiinnosta tippaakaan, eläkööt ne vähemmän tärkeät lapset omaa elämäänsä kja olkoon häiritsemättä.
Hyi mitä puolueellisia suosija-äitejä :(
Jotkut anopit on tuollaisia. Usein anopeille ei kelpaa kouluttamaton wt miniä, mutta mulla oli toisinpäin, anoppi itse käynyt vain kansakoulun eikä mitään muuta, täysin pösilö wt jonka äo varmaan alle 50...
Ei kai ihme että minä en kelvannut, olen tekniikan lisuri, teknologiajohtaja keskikokoisessa miesinsinööritalossa, en leivo enkä sisusta niinkuin anoppi... meillä ei ole mitään yhteistä.
Anoppi oli sanonut heti seurustelusta kuultuaan että ”ei kelpaa, etkö voi hommata kunnon tyttöystävää joka leipoo ja katsoo telkkaria niinkuin minäkin”.
Eipä ole suhdetta syntynyt eikä yhteyksiä pidetä.
Vierailija kirjoitti:
Meillä miniä yrittää samaa kuin sinä eli olla osa perhettä. Mutta kun ei ole, hän on osa pojan perhettä, meille muille hän on miniä tai käly. En halua olla ystävänsä, minulle riittävät omat ystäväni ja kohteliaan aikuiset välit miniään. Samoin tyttäreni on todennut, että ei parisuhde hänen veljensä kanssa tarkoita sitä, että käly olisi mitenkään läheinen tai että tämän kanssa pitäisi jakaa salaisuuksia, matkustella tms.
MInä reissaan mielelläni tyttäreni kanssa, mutta en todellakaan halua edes Tallinnaan miniän matkassa. Tästä on tullut jo itkuisia puheluja, kun olisi niin mukava olla lämpimissä väleissä. Miksi ei tällainen tavallinen hyvää päivää kirvesvartta -tyyli voisi riittää? Miksi minun pitää muuttua miniän toiveiden mukaiseksi?
Huvittavaa, että jos roolit olisi toisinpäin (anoppi tunkeutuu miniänsä elämään ja haluaa tästä sydänystävänsä), palstalla oltaisiin silloinkin miniän puolella. Silloin nimenomaan hyvää päivää kirvesvartta -tyylin pitäisi riittää ja anopin pitäisi antaa miniänsä olla rauhassa.
Mulle miniä on kuin oma tytär, mutta osittain siksi, että miniä jätti sekä sukunsa että ystävänsä muuttaessaan maapallon toiselta puolelta Suomeen lapseni vuoksi. Halusin alusta lähtien, että hän kotiutuisi tänne mahdollisimman nopeasti, jotta koti-ikävä ei alkaisi hiertää nuorenparin välejä. Onneksi koko sukuni otti miniän avosylin vastaan ja olemme jokainen osaltamme tehneet kaikkemme, jotta hän tuntisi itsensä tervetulleeksi ja osaksi meidän perhettä ja sukua. 10 vuotta on kulunut ja hän on jonkin verran itsekin suomalaistunut eli ei enää kaipaa samassa määrin perheen ja suvun yhdessäoloa kuin mikä on hänen kotimaassaan tapana. Silti olen ja tulen aina olemaankin hänelle eräänlainen "Suomi-äiti". Ihan mielelläni olenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi miehen perheen kanssa pitäisi olla ylimpiä ystäviä varsinkin kun kuulostavat noin epäfunktionaaliseilta.
Niin, eipä kai yleisesti tarvitsekkaan. Kyse on siitä että olisin toivonut sitä omalle kohdalleni. Edellisen "anopin" kanssa soiteltiin ihan muuten vaan, käytiin konserteissa yhdessä, ja puhuttiin syvällisiä. Hän auttoi aina kun apua tarvitsi jossain ja oli kiinnostunut myös minun kuulumisistani. Tunsin olevani osa perhettä. Sitä valitettavasti ikävöin.
Ei muakaan ole koskaan hyväksytty miehen perheeseen. Enkä enää jaksa edes yrittää. Välit lähes olemattomat. Olkoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä miniä yrittää samaa kuin sinä eli olla osa perhettä. Mutta kun ei ole, hän on osa pojan perhettä, meille muille hän on miniä tai käly. En halua olla ystävänsä, minulle riittävät omat ystäväni ja kohteliaan aikuiset välit miniään. Samoin tyttäreni on todennut, että ei parisuhde hänen veljensä kanssa tarkoita sitä, että käly olisi mitenkään läheinen tai että tämän kanssa pitäisi jakaa salaisuuksia, matkustella tms.
MInä reissaan mielelläni tyttäreni kanssa, mutta en todellakaan halua edes Tallinnaan miniän matkassa. Tästä on tullut jo itkuisia puheluja, kun olisi niin mukava olla lämpimissä väleissä. Miksi ei tällainen tavallinen hyvää päivää kirvesvartta -tyyli voisi riittää? Miksi minun pitää muuttua miniän toiveiden mukaiseksi?
Kuulostatpa ilkeältä. Itse olen anoppi ja kyllä minä haluan tutustua poikani elämän suurimmassa osassa olevaan ihmiseen. Hänet poikani on valinnut ja hän on perhettä. Jos miniä on ihana ja mukava niin miksi ihmeessä et haluaisi tutustua häneen kunnolla? Mikäli suhde kestää niin hän on kuitenkin tiiviisti mukana elämäsi loppuun asti ja sen jälkeenkin.
Minulla on etäiseset , mutta hyvät välit omiin vanhempiin ja sisaruksiini. He asuvat toisella puolella Suomea. Miehen perhepiiri on pieni ja heihin mutta mulla on vielä etäisemmät välit. Mies on hoitanut suhteet perheeseensä lasten kanssa. Lapsille varsinkin miehen äiti on tärkeä. Minä olen anopin kanssa tekemisissä jouluna ja äitienpäivänä. Nyt oma esikoinen asuu avokkinsa kanssa. Molemmat ovat täysi-ikäisiä ihmisiä ja saavat minun puolestani elää omaa elämäänsä. Toki ovat tervetulleita meille koska vaan. Itse vierailen heillä vain kutsuttuna. Toki pyydettäessä autan mitä vaan he tarvitsevat. Mielestäni lapsille tulee antaa täydellinen vapaus elää omaa elämäänsä. En halua koota mitään laumaa. -eri
Alue: Aihe vapaa
Aloituksessa AP kylläkin sanoo, että "on yrittänyt kaikkensa". Ei se tarkoita automaattisesti mitään seuraan jatkuvasti tuppautumista. Se voi tarkoittaa vaikkapa sitä, että pyrkii olemaan mukava, kohtelias, aktiivinen ja kiinnostunut, kun kutsutaan kyllään anoppilaan tai talkoille suvun mökille ja pyytänyt äitiä vaikkapa kaksi kertaa kahville tms.