Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miehen hankala perhe
28.05.2019 |
Mistähän sitä aloittaisi.. olemme seurustelleet mieheni kanssa viitisen vuotta ja meillä on yksi lapsi.
Alussa tulin ihan hyvin toimeen miehen vanhempien ja siskojen kanssa. Miehellä on myös veli mutta hän ei ole vuosiin ollut "mukana kuvioissa" omasta halustaan. Näin ollen mekään ei pahemmin hänen kanssaan olla tekemisissä.
Minä olen itse hirmu läheinen perheeni kanssa, ja olisin toivonut että voisin olla läheinen myös miehen perheen kanssa. Se on aina ollut mulle tärkeää, ja entisen miesystäväni perheen kanssa näin olikin.
Miehen perhe on kuitenkin suoraansanottuna aika sekaisin, siskot tappelevat keskenään ja suhtautuvat minuun viileästi ja suuttuvat suurinpiirtein siitä jos katson heitä heidän mielestään väärällä tavalla. Miehen vanhemmat puhuvat pahaa yhdestä lapsesta toiselle. Arvostelevat meidän jokaikistä päätöstä ja koskaan eivät sano mitään hyvää. Suhtautuvat ylimielisesti meihin. Tuntuu inhottavalta kun mikään ei koskaan riitä. Oon yrittänyt tehdä kaikkeni miellyttääkseni ja lähentyäkseni heidän kanssa mutta en vaan jaksa enää.
En nyt tiedä mitä tässä edes haen, kai halusin vain avautua. Oon tosi pettynyt siihen että oon joutunut luopumaan siitä ajatuksesta että miehen perhe olisi mulle läheinen. Kun noiden kanssa vaan on niin hankalaa luovia. :( Onkohan kellään muulla kokemusta samasta?
Kommentit (270)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä miniä yrittää samaa kuin sinä eli olla osa perhettä. Mutta kun ei ole, hän on osa pojan perhettä, meille muille hän on miniä tai käly. En halua olla ystävänsä, minulle riittävät omat ystäväni ja kohteliaan aikuiset välit miniään. Samoin tyttäreni on todennut, että ei parisuhde hänen veljensä kanssa tarkoita sitä, että käly olisi mitenkään läheinen tai että tämän kanssa pitäisi jakaa salaisuuksia, matkustella tms.
MInä reissaan mielelläni tyttäreni kanssa, mutta en todellakaan halua edes Tallinnaan miniän matkassa. Tästä on tullut jo itkuisia puheluja, kun olisi niin mukava olla lämpimissä väleissä. Miksi ei tällainen tavallinen hyvää päivää kirvesvartta -tyyli voisi riittää? Miksi minun pitää muuttua miniän toiveiden mukaiseksi?
Kuulostatpa ilkeältä. Itse olen anoppi ja kyllä minä haluan tutustua poikani elämän suurimmassa osassa olevaan ihmiseen. Hänet poikani on valinnut ja hän on perhettä. Jos miniä on ihana ja mukava niin miksi ihmeessä et haluaisi tutustua häneen kunnolla? Mikäli suhde kestää niin hän on kuitenkin tiiviisti mukana elämäsi loppuun asti ja sen jälkeenkin.
Hän on poikani perhettä, ei minun. En anna hänelle kotini avainta enkä oleta, että minulla on avain hänen kotiinsa. En tarvitse toista tytärtä, minulla on yksi tytär ja ihan hyvä onkin. En tarvitse ketään, joka kantaa kotiini reseptejä tai kertoo, että etikka on hyvä huuhteluaine. En tarvitse salaisuuksilleni kuulijaa, en matkalle seuraa, en sunnuntaisin kahvikaveria.
Miniä on poikani valittu. Toivoisin, että he viihtyisivät enemmän yhdessä, jolloin miniä voisi lopettaa minulle soittelun ja erilaisten yhteisten aktiviteettien ehdottamisen. Vaikka heidän liittonsa kestäisi miten pitkään tahansa, ei miniä ole elämäni loppuun asti tiiviisti mukana minun elämässäni, vaikka pojan elämässä olisikin. Kuolemani jälkeen hän tuskin huolehtii haudasta.
Minä en ainakaan hoitaisi, jos olisin miniäsi. Koita kestää, että pojallesi hän on kuitenkin tärkeämpi kuin sinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä miniä yrittää samaa kuin sinä eli olla osa perhettä. Mutta kun ei ole, hän on osa pojan perhettä, meille muille hän on miniä tai käly. En halua olla ystävänsä, minulle riittävät omat ystäväni ja kohteliaan aikuiset välit miniään. Samoin tyttäreni on todennut, että ei parisuhde hänen veljensä kanssa tarkoita sitä, että käly olisi mitenkään läheinen tai että tämän kanssa pitäisi jakaa salaisuuksia, matkustella tms.
MInä reissaan mielelläni tyttäreni kanssa, mutta en todellakaan halua edes Tallinnaan miniän matkassa. Tästä on tullut jo itkuisia puheluja, kun olisi niin mukava olla lämpimissä väleissä. Miksi ei tällainen tavallinen hyvää päivää kirvesvartta -tyyli voisi riittää? Miksi minun pitää muuttua miniän toiveiden mukaiseksi?
Kuulostatpa ilkeältä. Itse olen anoppi ja kyllä minä haluan tutustua poikani elämän suurimmassa osassa olevaan ihmiseen. Hänet poikani on valinnut ja hän on perhettä. Jos miniä on ihana ja mukava niin miksi ihmeessä et haluaisi tutustua häneen kunnolla? Mikäli suhde kestää niin hän on kuitenkin tiiviisti mukana elämäsi loppuun asti ja sen jälkeenkin.
Hän on poikani perhettä, ei minun. En anna hänelle kotini avainta enkä oleta, että minulla on avain hänen kotiinsa. En tarvitse toista tytärtä, minulla on yksi tytär ja ihan hyvä onkin. En tarvitse ketään, joka kantaa kotiini reseptejä tai kertoo, että etikka on hyvä huuhteluaine. En tarvitse salaisuuksilleni kuulijaa, en matkalle seuraa, en sunnuntaisin kahvikaveria.
Miniä on poikani valittu. Toivoisin, että he viihtyisivät enemmän yhdessä, jolloin miniä voisi lopettaa minulle soittelun ja erilaisten yhteisten aktiviteettien ehdottamisen. Vaikka heidän liittonsa kestäisi miten pitkään tahansa, ei miniä ole elämäni loppuun asti tiiviisti mukana minun elämässäni, vaikka pojan elämässä olisikin. Kuolemani jälkeen hän tuskin huolehtii haudasta.
Anteeksi vain, mutta kuulostat todella ylimieliseltä ja kylmältä, ihan omalta anopiltani aikoinaan.
Ensin hän vuosia torjui minut ja minun kaikki normaalit tutustumisyritykset. En ollut tyrkky. Ihan joka ikisellä solullaan viestitti kuinka en ole mitään ja ei kiinnosta. Mutta auta armias, kun saatiin ensimmäinen lapsi, mummin pieni rakas kulta! Hänhän automaattisesti omisti lapsesta puolet, kun olihan se hänen poikansa lapsi!
Ensin minua oltiin vuosia kohdeltu kuin kasaa kärpäsiä kuhisevaa pa*kaa ja sitten yhtäkkiä minun olisi pitänyt olla kaiken salliva ja kaiken hyväksyvä ja mummin tarpeita ja tunteita ja oikeuksia ymmärtävä miniä.
Mietipä sinäkin nyt vielä toisen kerran mitä tulevaisuudeltasi haluat. Vai onko niin, että vain tyttären lapset ovat sinulle tärkeitä ja pojan lapset eivät joka tapauksessa kiinnosta? Silloin toki voit jatkaa valitsemallasi tiellä.
Oma anoppini näki poikansa lapsia milloin näki, mutta omasta halustaan huolimatta hänestä ei koskaan tullut meidän ykkösluottomummia, vaan minun äidistäni, vaikka anoppi olisi ollut näppärämmin saatavilla.
Miksi miettiä asioita, joita ei välttämättä koskaan tapahdu? Minusta on kamalaa, että miniä kiristää jo ennen lastenlasten syntymistä anoppiaan. Että jos et tottele minua, et saa koskaan nähdä lapsenlapsiasi, koska ne ovat minun. Katkeroidu sitten yksinäsi senkin ilkeä anoppi, joka et suostu kertomaan salaisuuksiasi ja pidät parempina kavereina jotain lukioaikaisia nyt jo haudan partaalla keikkuvia mummoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi miehen perheen kanssa pitäisi olla ylimpiä ystäviä varsinkin kun kuulostavat noin epäfunktionaaliseilta.
Siis epäfunktionaaliseilta? Miltä?
Funktionaalinen on toiminnallinen ja tuo perhe on siis ei-toiminnallinen?
No, näinhän voisi sanoa, jos kaikki ovat suunnilleen tukkanuottasilla keskenään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä miniä yrittää samaa kuin sinä eli olla osa perhettä. Mutta kun ei ole, hän on osa pojan perhettä, meille muille hän on miniä tai käly. En halua olla ystävänsä, minulle riittävät omat ystäväni ja kohteliaan aikuiset välit miniään. Samoin tyttäreni on todennut, että ei parisuhde hänen veljensä kanssa tarkoita sitä, että käly olisi mitenkään läheinen tai että tämän kanssa pitäisi jakaa salaisuuksia, matkustella tms.
MInä reissaan mielelläni tyttäreni kanssa, mutta en todellakaan halua edes Tallinnaan miniän matkassa. Tästä on tullut jo itkuisia puheluja, kun olisi niin mukava olla lämpimissä väleissä. Miksi ei tällainen tavallinen hyvää päivää kirvesvartta -tyyli voisi riittää? Miksi minun pitää muuttua miniän toiveiden mukaiseksi?
Kuulostatpa ilkeältä. Itse olen anoppi ja kyllä minä haluan tutustua poikani elämän suurimmassa osassa olevaan ihmiseen. Hänet poikani on valinnut ja hän on perhettä. Jos miniä on ihana ja mukava niin miksi ihmeessä et haluaisi tutustua häneen kunnolla? Mikäli suhde kestää niin hän on kuitenkin tiiviisti mukana elämäsi loppuun asti ja sen jälkeenkin.
Hän on poikani perhettä, ei minun. En anna hänelle kotini avainta enkä oleta, että minulla on avain hänen kotiinsa. En tarvitse toista tytärtä, minulla on yksi tytär ja ihan hyvä onkin. En tarvitse ketään, joka kantaa kotiini reseptejä tai kertoo, että etikka on hyvä huuhteluaine. En tarvitse salaisuuksilleni kuulijaa, en matkalle seuraa, en sunnuntaisin kahvikaveria.
Miniä on poikani valittu. Toivoisin, että he viihtyisivät enemmän yhdessä, jolloin miniä voisi lopettaa minulle soittelun ja erilaisten yhteisten aktiviteettien ehdottamisen. Vaikka heidän liittonsa kestäisi miten pitkään tahansa, ei miniä ole elämäni loppuun asti tiiviisti mukana minun elämässäni, vaikka pojan elämässä olisikin. Kuolemani jälkeen hän tuskin huolehtii haudasta.
Minä en ainakaan hoitaisi, jos olisin miniäsi. Koita kestää, että pojallesi hän on kuitenkin tärkeämpi kuin sinä.
Sitähän minä toivon! Että olisivat onnellisia yhdessä eikä niin, että minut vedetään siihen ihmissuhteeseen mukaan miniän toimesta. Eläkööt elämäänsä, toteuttakoot unelmiaan - mutta toivon, että miniä antaa minun olla rauhassa eikä koko ajan tuppaudu elämääni milloin milläkin verukkeella. Hän valitsi poikani, pitäkööt hyvänään, mutta kun minä en ole samassa paketissa pojan kanssa! Minä olen ihan erillinen ihminen oman elämäni kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä miniä yrittää samaa kuin sinä eli olla osa perhettä. Mutta kun ei ole, hän on osa pojan perhettä, meille muille hän on miniä tai käly. En halua olla ystävänsä, minulle riittävät omat ystäväni ja kohteliaan aikuiset välit miniään. Samoin tyttäreni on todennut, että ei parisuhde hänen veljensä kanssa tarkoita sitä, että käly olisi mitenkään läheinen tai että tämän kanssa pitäisi jakaa salaisuuksia, matkustella tms.
MInä reissaan mielelläni tyttäreni kanssa, mutta en todellakaan halua edes Tallinnaan miniän matkassa. Tästä on tullut jo itkuisia puheluja, kun olisi niin mukava olla lämpimissä väleissä. Miksi ei tällainen tavallinen hyvää päivää kirvesvartta -tyyli voisi riittää? Miksi minun pitää muuttua miniän toiveiden mukaiseksi?
Kuulostatpa ilkeältä. Itse olen anoppi ja kyllä minä haluan tutustua poikani elämän suurimmassa osassa olevaan ihmiseen. Hänet poikani on valinnut ja hän on perhettä. Jos miniä on ihana ja mukava niin miksi ihmeessä et haluaisi tutustua häneen kunnolla? Mikäli suhde kestää niin hän on kuitenkin tiiviisti mukana elämäsi loppuun asti ja sen jälkeenkin.
Hän on poikani perhettä, ei minun. En anna hänelle kotini avainta enkä oleta, että minulla on avain hänen kotiinsa. En tarvitse toista tytärtä, minulla on yksi tytär ja ihan hyvä onkin. En tarvitse ketään, joka kantaa kotiini reseptejä tai kertoo, että etikka on hyvä huuhteluaine. En tarvitse salaisuuksilleni kuulijaa, en matkalle seuraa, en sunnuntaisin kahvikaveria.
Miniä on poikani valittu. Toivoisin, että he viihtyisivät enemmän yhdessä, jolloin miniä voisi lopettaa minulle soittelun ja erilaisten yhteisten aktiviteettien ehdottamisen. Vaikka heidän liittonsa kestäisi miten pitkään tahansa, ei miniä ole elämäni loppuun asti tiiviisti mukana minun elämässäni, vaikka pojan elämässä olisikin. Kuolemani jälkeen hän tuskin huolehtii haudasta.
Minä en ainakaan hoitaisi, jos olisin miniäsi. Koita kestää, että pojallesi hän on kuitenkin tärkeämpi kuin sinä.
Sitähän minä toivon! Että olisivat onnellisia yhdessä eikä niin, että minut vedetään siihen ihmissuhteeseen mukaan miniän toimesta. Eläkööt elämäänsä, toteuttakoot unelmiaan - mutta toivon, että miniä antaa minun olla rauhassa eikä koko ajan tuppaudu elämääni milloin milläkin verukkeella. Hän valitsi poikani, pitäkööt hyvänään, mutta kun minä en ole samassa paketissa pojan kanssa! Minä olen ihan erillinen ihminen oman elämäni kanssa.
Turha sitten niiskuttaa hoivakodissa, kun vieraita ei käy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi teitä tyhmät anopit. Teette oson virheen kun palvotte vain tytärtänne ja hyysäätte vain tyttären perhettä, samalla laiminlyöden poikaanne. Tällä suosimisella ja epäreilulla huomion jakamisella (100% huomiota tyttärelle, 0% pojalle) poraatte omaan polveen.
Juuri tuolla lailla toimien työnnätte pojan ulos elämästä ja loukkaatte poikaa verisesti, loukkausta ei lapsenne unohda koskaan.
Anopilleni kävi just näin, tytär kaikki kaikessa, joka päivä tyttären luona auttamassa ja lapsia hoitamassa, pojalleen ei viitsinyt soittaa kuin kerran vuodessa kun ei se poika niin tärkeä ole ja varsinkaan pojan lapset.
No anoppi jäi leskeksi, tytär erosi ja löysi uuden mieheb jonka luo muutti toiselle puolelle suomea. Leskianoppi yksin märisee ja kaipailee apua ja yrittää soitella pojalle. Poika ei edes vastaa ja miksi pitäisikään, kun äiti hylkäsi ja työnsi pojan 20 vuodeksi ulos omasta elämästään ja hurmos-symbioosista rakkaimman lapsensa eli tyttärensä kanssa.
Anoppi on varmaan tyytyväinen nyt. Kannatti laittaa kaikki satsaukset tyttäreen ja hylätä poika. Not.
Kannattaa muistaa, että tyttären vauvoja on päässyt katsomaan jo sairaalaan, pojan lapset on saanut nähdä vasta ristiäisissä. Vissi ero.
Se, että ei halua olla miniän sydänystävä ei merkitse sitä, etteikö välit poikaan voisi olla hyvät. Aika usein ovatkin, tosin miniän selän takana.
Karseita anoppeja, mutta niin on minullakin. Ei ole onnitellut yhdestäkään lapsesta. Ei tullut yksiinkään ristiäisiin. Ei halua sinne kylään poikiensa perheitä. Ei tule poikien luo kylään edes kutsuttuna. Skippaa synttärit. Kertaakaan ei ole hoitanut poikiensa lapsia tai auttanut poikiaan mitenkään, kuten tytärtä auttaa.
Mun anopilla on sama moodi kuin yhdellä tässä ketjussa vastanneela: kun on se oma TYTÄR. Maailman paras ja ihanin ja elämän sisältö on tytärtytärtytär ja tyttären perhe. Viis pojista, viis miniöistä, viis niistä ”huonoista lapsenlapsista” kin on TYTÄR.
Inhoon anoppi, toivottavasti paha saa palkkansa vielä. Ja niin inhoovat omat pojatkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi teitä tyhmät anopit. Teette oson virheen kun palvotte vain tytärtänne ja hyysäätte vain tyttären perhettä, samalla laiminlyöden poikaanne. Tällä suosimisella ja epäreilulla huomion jakamisella (100% huomiota tyttärelle, 0% pojalle) poraatte omaan polveen.
Juuri tuolla lailla toimien työnnätte pojan ulos elämästä ja loukkaatte poikaa verisesti, loukkausta ei lapsenne unohda koskaan.
Anopilleni kävi just näin, tytär kaikki kaikessa, joka päivä tyttären luona auttamassa ja lapsia hoitamassa, pojalleen ei viitsinyt soittaa kuin kerran vuodessa kun ei se poika niin tärkeä ole ja varsinkaan pojan lapset.
No anoppi jäi leskeksi, tytär erosi ja löysi uuden mieheb jonka luo muutti toiselle puolelle suomea. Leskianoppi yksin märisee ja kaipailee apua ja yrittää soitella pojalle. Poika ei edes vastaa ja miksi pitäisikään, kun äiti hylkäsi ja työnsi pojan 20 vuodeksi ulos omasta elämästään ja hurmos-symbioosista rakkaimman lapsensa eli tyttärensä kanssa.
Anoppi on varmaan tyytyväinen nyt. Kannatti laittaa kaikki satsaukset tyttäreen ja hylätä poika. Not.
Kannattaa muistaa, että tyttären vauvoja on päässyt katsomaan jo sairaalaan, pojan lapset on saanut nähdä vasta ristiäisissä. Vissi ero.
Se, että ei halua olla miniän sydänystävä ei merkitse sitä, etteikö välit poikaan voisi olla hyvät. Aika usein ovatkin, tosin miniän selän takana.
Älä puhu paskaa, meidän tapauksessa anoppi aina kutsuttu synnärille mutta ei ole tullut kin piti auttaa TYTÄRTÄ. Takuutko yhtään että tää suosiminenn oli jo niiden LAPSUUDESSA ja ei miniä aiheuta sotä? Jotkut on paskoja äitejä ja epäreiluja suosijoita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta on jotenkin outoa, että anopin ja miniän on aivan pakko olla lähimpiä bestiksiä??? Kaksi vierasta, tuntematonta ihmistä laitetaan yhteen ja oletusarvona on, että nyt heidän on jaettava kaikki salaisuudet, käytävä matkoilla/shoppailemassa, oltava toistensa kaikkein lähimmät ystävät? Miksi?
Kaikkien KEMIAT eivät vaan sovi yhteen, ihmisissä sinänsä ei ole mitään vikaa, mutta kun ei vaan natsaa niin ei!
Voidaan olla ihan asiallisissa hyvissä väleissä, mutta aloittajan kuvailema tilanne, jossa hän ikäänkuin velvoittaa anopin parhaan/läheisimmän ihmisen rooliin vasten toisen tahtoa on lähinnä kummallinen.
Vähän sama juttu kuin pomonne toisi uuden työkaverin ja sanoisi, että nonni, tässä on sun uusi paras ystävä.
Minä olen erittäin hyvissä väleissä anoppini kanssa, hoidan häntä hyvin paljon (muistisairaus), mutta ikinä emme ole olleet "bestiksiä". Olemme olleet oikein hyvissä väleissä, hänellä on olleet ihan omat ystävät, oma vilkas seuraelämä. Olisi ollut suorastaan naurettavaa, jos olisin tunkenut itseni 30 vuotta vanhemmat naisen lähipiiriin :D Minulla on olleet omat ystävät ja hänellä omat. Kaikessa kuitenkin hän/he ovat tukeneet meitä omalla tavallaan taustalla suoden meille omat kuviot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä miniä yrittää samaa kuin sinä eli olla osa perhettä. Mutta kun ei ole, hän on osa pojan perhettä, meille muille hän on miniä tai käly. En halua olla ystävänsä, minulle riittävät omat ystäväni ja kohteliaan aikuiset välit miniään. Samoin tyttäreni on todennut, että ei parisuhde hänen veljensä kanssa tarkoita sitä, että käly olisi mitenkään läheinen tai että tämän kanssa pitäisi jakaa salaisuuksia, matkustella tms.
MInä reissaan mielelläni tyttäreni kanssa, mutta en todellakaan halua edes Tallinnaan miniän matkassa. Tästä on tullut jo itkuisia puheluja, kun olisi niin mukava olla lämpimissä väleissä. Miksi ei tällainen tavallinen hyvää päivää kirvesvartta -tyyli voisi riittää? Miksi minun pitää muuttua miniän toiveiden mukaiseksi?
Kuulostatpa ilkeältä. Itse olen anoppi ja kyllä minä haluan tutustua poikani elämän suurimmassa osassa olevaan ihmiseen. Hänet poikani on valinnut ja hän on perhettä. Jos miniä on ihana ja mukava niin miksi ihmeessä et haluaisi tutustua häneen kunnolla? Mikäli suhde kestää niin hän on kuitenkin tiiviisti mukana elämäsi loppuun asti ja sen jälkeenkin.
Hän on poikani perhettä, ei minun. En anna hänelle kotini avainta enkä oleta, että minulla on avain hänen kotiinsa. En tarvitse toista tytärtä, minulla on yksi tytär ja ihan hyvä onkin. En tarvitse ketään, joka kantaa kotiini reseptejä tai kertoo, että etikka on hyvä huuhteluaine. En tarvitse salaisuuksilleni kuulijaa, en matkalle seuraa, en sunnuntaisin kahvikaveria.
Miniä on poikani valittu. Toivoisin, että he viihtyisivät enemmän yhdessä, jolloin miniä voisi lopettaa minulle soittelun ja erilaisten yhteisten aktiviteettien ehdottamisen. Vaikka heidän liittonsa kestäisi miten pitkään tahansa, ei miniä ole elämäni loppuun asti tiiviisti mukana minun elämässäni, vaikka pojan elämässä olisikin. Kuolemani jälkeen hän tuskin huolehtii haudasta.
Minä en ainakaan hoitaisi, jos olisin miniäsi. Koita kestää, että pojallesi hän on kuitenkin tärkeämpi kuin sinä.
Ei välttämättä. Omat vanhemmat ovat omat aina. Puolet avioliitoista päättyy eroon, joten pojalle "tärkeämpi" ennättää vaihtua myös meen kertaan. Toki se aina on hänen oma asiansa ja valintansa. - ohis
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta on jotenkin outoa, että anopin ja miniän on aivan pakko olla lähimpiä bestiksiä??? Kaksi vierasta, tuntematonta ihmistä laitetaan yhteen ja oletusarvona on, että nyt heidän on jaettava kaikki salaisuudet, käytävä matkoilla/shoppailemassa, oltava toistensa kaikkein lähimmät ystävät? Miksi?
Kaikkien KEMIAT eivät vaan sovi yhteen, ihmisissä sinänsä ei ole mitään vikaa, mutta kun ei vaan natsaa niin ei!
Voidaan olla ihan asiallisissa hyvissä väleissä, mutta aloittajan kuvailema tilanne, jossa hän ikäänkuin velvoittaa anopin parhaan/läheisimmän ihmisen rooliin vasten toisen tahtoa on lähinnä kummallinen.
Vähän sama juttu kuin pomonne toisi uuden työkaverin ja sanoisi, että nonni, tässä on sun uusi paras ystävä.
Minä olen erittäin hyvissä väleissä anoppini kanssa, hoidan häntä hyvin paljon (muistisairaus), mutta ikinä emme ole olleet "bestiksiä". Olemme olleet oikein hyvissä väleissä, hänellä on olleet ihan omat ystävät, oma vilkas seuraelämä. Olisi ollut suorastaan naurettavaa, jos olisin tunkenut itseni 30 vuotta vanhemmat naisen lähipiiriin :D Minulla on olleet omat ystävät ja hänellä omat. Kaikessa kuitenkin hän/he ovat tukeneet meitä omalla tavallaan taustalla suoden meille omat kuviot.
Juuri näin.
Vierailija kirjoitti:
On ihan ok vi-hata pas-kaa suosija-anoppia. Niin minäkin teen!
Miksi? Miksi sinusta pitäisi kenenkään pitää? Kannattaa opetella käytöstapoja tai voit yllättäin päätyä exäksi vihaamaan myös entistä miestäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä miniä yrittää samaa kuin sinä eli olla osa perhettä. Mutta kun ei ole, hän on osa pojan perhettä, meille muille hän on miniä tai käly. En halua olla ystävänsä, minulle riittävät omat ystäväni ja kohteliaan aikuiset välit miniään. Samoin tyttäreni on todennut, että ei parisuhde hänen veljensä kanssa tarkoita sitä, että käly olisi mitenkään läheinen tai että tämän kanssa pitäisi jakaa salaisuuksia, matkustella tms.
MInä reissaan mielelläni tyttäreni kanssa, mutta en todellakaan halua edes Tallinnaan miniän matkassa. Tästä on tullut jo itkuisia puheluja, kun olisi niin mukava olla lämpimissä väleissä. Miksi ei tällainen tavallinen hyvää päivää kirvesvartta -tyyli voisi riittää? Miksi minun pitää muuttua miniän toiveiden mukaiseksi?
Kuulostatpa ilkeältä. Itse olen anoppi ja kyllä minä haluan tutustua poikani elämän suurimmassa osassa olevaan ihmiseen. Hänet poikani on valinnut ja hän on perhettä. Jos miniä on ihana ja mukava niin miksi ihmeessä et haluaisi tutustua häneen kunnolla? Mikäli suhde kestää niin hän on kuitenkin tiiviisti mukana elämäsi loppuun asti ja sen jälkeenkin.
Hän on poikani perhettä, ei minun. En anna hänelle kotini avainta enkä oleta, että minulla on avain hänen kotiinsa. En tarvitse toista tytärtä, minulla on yksi tytär ja ihan hyvä onkin. En tarvitse ketään, joka kantaa kotiini reseptejä tai kertoo, että etikka on hyvä huuhteluaine. En tarvitse salaisuuksilleni kuulijaa, en matkalle seuraa, en sunnuntaisin kahvikaveria.
Miniä on poikani valittu. Toivoisin, että he viihtyisivät enemmän yhdessä, jolloin miniä voisi lopettaa minulle soittelun ja erilaisten yhteisten aktiviteettien ehdottamisen. Vaikka heidän liittonsa kestäisi miten pitkään tahansa, ei miniä ole elämäni loppuun asti tiiviisti mukana minun elämässäni, vaikka pojan elämässä olisikin. Kuolemani jälkeen hän tuskin huolehtii haudasta.
Minä en ainakaan hoitaisi, jos olisin miniäsi. Koita kestää, että pojallesi hän on kuitenkin tärkeämpi kuin sinä.
Sitähän minä toivon! Että olisivat onnellisia yhdessä eikä niin, että minut vedetään siihen ihmissuhteeseen mukaan miniän toimesta. Eläkööt elämäänsä, toteuttakoot unelmiaan - mutta toivon, että miniä antaa minun olla rauhassa eikä koko ajan tuppaudu elämääni milloin milläkin verukkeella. Hän valitsi poikani, pitäkööt hyvänään, mutta kun minä en ole samassa paketissa pojan kanssa! Minä olen ihan erillinen ihminen oman elämäni kanssa.
Turha sitten niiskuttaa hoivakodissa, kun vieraita ei käy.
Tämä on hassu kommentti. Ensinnäkin hoivakoteihin on ihan älyttömän vaikea päästä ja tulevaisuudessa vieläkin vaikeampaa. Meidän isovanhempi-ikäisten on siis jokatapauksessa pakko järjestää oma vanhuutemme varautumalla ostamaan tarvitsemamme palvelut. Hoivakodeissa asuvilla ei nytkään ramppaa vieraita vaan aika yksinäisiä tuntuvat olevan ne, jotka lapsiaan ja lapsenlapsiaan visiiteille kaipaavat. Joten on järkevämpää varautua siihen, että vanhana - olipa hoivakodissa vai ei - ei voi laskea seuranpuutettaan lasten ja lastenlasten varaan vaan seuraa on löydyttävä pääasiassa ikätovereista. Tai opeteltava viihtymään yksinkin.
Mulla on hyvät välit niin lapsiini kuin miniäänikin. En kuitenkaan edes halua, että omat lapseni elävät elämänsä mun kuolemaani asti siten, että ovat hoivakodin lähellä, kun minä sinne joudun. Jos joudun tai edes pääsen. Omat vanhempani ovat olleet jo neljännesvuosisadan vanhuuseläkkeellä. Asuvat kahdestaan kotona ja pärjäävät ihan hyvin. Tänä aikana mä olen kuitenkin kieltäytynyt useammastakin urani kannalta hyvästä diilistä, koska en ole voinut lähteä Suomesta pois tai edes muuttaa satojen kilometrien päähän vanhemmistani. Mulla on ollut ihan hyvä elämä näinkin, mutta en halua lasteni koskaan joutuvan miettimään samoja asioita. Jos työ, rakkaus tai jokin muu syy vie maailmalle, niin pitää mennä eikä jäädä odottamaan, että koskahan pitää ruveta käymään hoivakodissa vierailulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi teitä tyhmät anopit. Teette oson virheen kun palvotte vain tytärtänne ja hyysäätte vain tyttären perhettä, samalla laiminlyöden poikaanne. Tällä suosimisella ja epäreilulla huomion jakamisella (100% huomiota tyttärelle, 0% pojalle) poraatte omaan polveen.
Juuri tuolla lailla toimien työnnätte pojan ulos elämästä ja loukkaatte poikaa verisesti, loukkausta ei lapsenne unohda koskaan.
Anopilleni kävi just näin, tytär kaikki kaikessa, joka päivä tyttären luona auttamassa ja lapsia hoitamassa, pojalleen ei viitsinyt soittaa kuin kerran vuodessa kun ei se poika niin tärkeä ole ja varsinkaan pojan lapset.
No anoppi jäi leskeksi, tytär erosi ja löysi uuden mieheb jonka luo muutti toiselle puolelle suomea. Leskianoppi yksin märisee ja kaipailee apua ja yrittää soitella pojalle. Poika ei edes vastaa ja miksi pitäisikään, kun äiti hylkäsi ja työnsi pojan 20 vuodeksi ulos omasta elämästään ja hurmos-symbioosista rakkaimman lapsensa eli tyttärensä kanssa.
Anoppi on varmaan tyytyväinen nyt. Kannatti laittaa kaikki satsaukset tyttäreen ja hylätä poika. Not.
Kannattaa muistaa, että tyttären vauvoja on päässyt katsomaan jo sairaalaan, pojan lapset on saanut nähdä vasta ristiäisissä. Vissi ero.
Se, että ei halua olla miniän sydänystävä ei merkitse sitä, etteikö välit poikaan voisi olla hyvät. Aika usein ovatkin, tosin miniän selän takana.
Älä puhu paskaa, meidän tapauksessa anoppi aina kutsuttu synnärille mutta ei ole tullut kin piti auttaa TYTÄRTÄ. Takuutko yhtään että tää suosiminenn oli jo niiden LAPSUUDESSA ja ei miniä aiheuta sotä? Jotkut on paskoja äitejä ja epäreiluja suosijoita.
Mihin tarvitset anoppia synnärillä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä miniä yrittää samaa kuin sinä eli olla osa perhettä. Mutta kun ei ole, hän on osa pojan perhettä, meille muille hän on miniä tai käly. En halua olla ystävänsä, minulle riittävät omat ystäväni ja kohteliaan aikuiset välit miniään. Samoin tyttäreni on todennut, että ei parisuhde hänen veljensä kanssa tarkoita sitä, että käly olisi mitenkään läheinen tai että tämän kanssa pitäisi jakaa salaisuuksia, matkustella tms.
MInä reissaan mielelläni tyttäreni kanssa, mutta en todellakaan halua edes Tallinnaan miniän matkassa. Tästä on tullut jo itkuisia puheluja, kun olisi niin mukava olla lämpimissä väleissä. Miksi ei tällainen tavallinen hyvää päivää kirvesvartta -tyyli voisi riittää? Miksi minun pitää muuttua miniän toiveiden mukaiseksi?
Kuulostatpa ilkeältä. Itse olen anoppi ja kyllä minä haluan tutustua poikani elämän suurimmassa osassa olevaan ihmiseen. Hänet poikani on valinnut ja hän on perhettä. Jos miniä on ihana ja mukava niin miksi ihmeessä et haluaisi tutustua häneen kunnolla? Mikäli suhde kestää niin hän on kuitenkin tiiviisti mukana elämäsi loppuun asti ja sen jälkeenkin.
Hän on poikani perhettä, ei minun. En anna hänelle kotini avainta enkä oleta, että minulla on avain hänen kotiinsa. En tarvitse toista tytärtä, minulla on yksi tytär ja ihan hyvä onkin. En tarvitse ketään, joka kantaa kotiini reseptejä tai kertoo, että etikka on hyvä huuhteluaine. En tarvitse salaisuuksilleni kuulijaa, en matkalle seuraa, en sunnuntaisin kahvikaveria.
Miniä on poikani valittu. Toivoisin, että he viihtyisivät enemmän yhdessä, jolloin miniä voisi lopettaa minulle soittelun ja erilaisten yhteisten aktiviteettien ehdottamisen. Vaikka heidän liittonsa kestäisi miten pitkään tahansa, ei miniä ole elämäni loppuun asti tiiviisti mukana minun elämässäni, vaikka pojan elämässä olisikin. Kuolemani jälkeen hän tuskin huolehtii haudasta.
Minä en ainakaan hoitaisi, jos olisin miniäsi. Koita kestää, että pojallesi hän on kuitenkin tärkeämpi kuin sinä.
Sitähän minä toivon! Että olisivat onnellisia yhdessä eikä niin, että minut vedetään siihen ihmissuhteeseen mukaan miniän toimesta. Eläkööt elämäänsä, toteuttakoot unelmiaan - mutta toivon, että miniä antaa minun olla rauhassa eikä koko ajan tuppaudu elämääni milloin milläkin verukkeella. Hän valitsi poikani, pitäkööt hyvänään, mutta kun minä en ole samassa paketissa pojan kanssa! Minä olen ihan erillinen ihminen oman elämäni kanssa.
Turha sitten niiskuttaa hoivakodissa, kun vieraita ei käy.
No voi hirveää. Onpa kamala rangaistus kun ihmiset joista ei pidä ei tule käymään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi teitä tyhmät anopit. Teette oson virheen kun palvotte vain tytärtänne ja hyysäätte vain tyttären perhettä, samalla laiminlyöden poikaanne. Tällä suosimisella ja epäreilulla huomion jakamisella (100% huomiota tyttärelle, 0% pojalle) poraatte omaan polveen.
Juuri tuolla lailla toimien työnnätte pojan ulos elämästä ja loukkaatte poikaa verisesti, loukkausta ei lapsenne unohda koskaan.
Anopilleni kävi just näin, tytär kaikki kaikessa, joka päivä tyttären luona auttamassa ja lapsia hoitamassa, pojalleen ei viitsinyt soittaa kuin kerran vuodessa kun ei se poika niin tärkeä ole ja varsinkaan pojan lapset.
No anoppi jäi leskeksi, tytär erosi ja löysi uuden mieheb jonka luo muutti toiselle puolelle suomea. Leskianoppi yksin märisee ja kaipailee apua ja yrittää soitella pojalle. Poika ei edes vastaa ja miksi pitäisikään, kun äiti hylkäsi ja työnsi pojan 20 vuodeksi ulos omasta elämästään ja hurmos-symbioosista rakkaimman lapsensa eli tyttärensä kanssa.
Anoppi on varmaan tyytyväinen nyt. Kannatti laittaa kaikki satsaukset tyttäreen ja hylätä poika. Not.
Kannattaa muistaa, että tyttären vauvoja on päässyt katsomaan jo sairaalaan, pojan lapset on saanut nähdä vasta ristiäisissä. Vissi ero.
Se, että ei halua olla miniän sydänystävä ei merkitse sitä, etteikö välit poikaan voisi olla hyvät. Aika usein ovatkin, tosin miniän selän takana.
Älä puhu paskaa, meidän tapauksessa anoppi aina kutsuttu synnärille mutta ei ole tullut kin piti auttaa TYTÄRTÄ. Takuutko yhtään että tää suosiminenn oli jo niiden LAPSUUDESSA ja ei miniä aiheuta sotä? Jotkut on paskoja äitejä ja epäreiluja suosijoita.
Miksi se tyttären suosija saa aina hankalan miniän. Sitähän sanotaan, että mies etsii äitinsä kaltaista naista eli jos anoppi on paska, tarkoittaa se sitä, että miniä on samanlainen.
Vierailija kirjoitti:
Minusta on jotenkin outoa, että anopin ja miniän on aivan pakko olla lähimpiä bestiksiä??? Kaksi vierasta, tuntematonta ihmistä laitetaan yhteen ja oletusarvona on, että nyt heidän on jaettava kaikki salaisuudet, käytävä matkoilla/shoppailemassa, oltava toistensa kaikkein lähimmät ystävät? Miksi?
Kaikkien KEMIAT eivät vaan sovi yhteen, ihmisissä sinänsä ei ole mitään vikaa, mutta kun ei vaan natsaa niin ei!
Voidaan olla ihan asiallisissa hyvissä väleissä, mutta aloittajan kuvailema tilanne, jossa hän ikäänkuin velvoittaa anopin parhaan/läheisimmän ihmisen rooliin vasten toisen tahtoa on lähinnä kummallinen.
Vähän sama juttu kuin pomonne toisi uuden työkaverin ja sanoisi, että nonni, tässä on sun uusi paras ystävä.
Minä olen erittäin hyvissä väleissä anoppini kanssa, hoidan häntä hyvin paljon (muistisairaus), mutta ikinä emme ole olleet "bestiksiä". Olemme olleet oikein hyvissä väleissä, hänellä on olleet ihan omat ystävät, oma vilkas seuraelämä. Olisi ollut suorastaan naurettavaa, jos olisin tunkenut itseni 30 vuotta vanhemmat naisen lähipiiriin :D Minulla on olleet omat ystävät ja hänellä omat. Kaikessa kuitenkin hän/he ovat tukeneet meitä omalla tavallaan taustalla suoden meille omat kuviot.
Joo mutta kun se on usein anoppi joka ko ennakkoon päättä vihata miniää, ilkkua ja nälviä, eristää ja työntää ulkokehälle.
Minäkin olisin halunnut kohteliaat neitraalit välit enkä ylintä ystävyyttä, mutta anopin kanssa ei onnistu MINKÄÄNLAISET VÄLIT kun hän on ennakoon ottanut sen asenteen että rääkkää miniää ja vihaa tätä. Vaikka olisin äiti Amma tai Jeesus niin sekään ei anopille kelaiso, hän kin visusti päätti että inhoaa minua. Ja tämä päätös kerrottiin jo ennen kiin oltiin koskaan edes tavattu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä miniä yrittää samaa kuin sinä eli olla osa perhettä. Mutta kun ei ole, hän on osa pojan perhettä, meille muille hän on miniä tai käly. En halua olla ystävänsä, minulle riittävät omat ystäväni ja kohteliaan aikuiset välit miniään. Samoin tyttäreni on todennut, että ei parisuhde hänen veljensä kanssa tarkoita sitä, että käly olisi mitenkään läheinen tai että tämän kanssa pitäisi jakaa salaisuuksia, matkustella tms.
MInä reissaan mielelläni tyttäreni kanssa, mutta en todellakaan halua edes Tallinnaan miniän matkassa. Tästä on tullut jo itkuisia puheluja, kun olisi niin mukava olla lämpimissä väleissä. Miksi ei tällainen tavallinen hyvää päivää kirvesvartta -tyyli voisi riittää? Miksi minun pitää muuttua miniän toiveiden mukaiseksi?
Kuulostatpa ilkeältä. Itse olen anoppi ja kyllä minä haluan tutustua poikani elämän suurimmassa osassa olevaan ihmiseen. Hänet poikani on valinnut ja hän on perhettä. Jos miniä on ihana ja mukava niin miksi ihmeessä et haluaisi tutustua häneen kunnolla? Mikäli suhde kestää niin hän on kuitenkin tiiviisti mukana elämäsi loppuun asti ja sen jälkeenkin.
Hän on poikani perhettä, ei minun. En anna hänelle kotini avainta enkä oleta, että minulla on avain hänen kotiinsa. En tarvitse toista tytärtä, minulla on yksi tytär ja ihan hyvä onkin. En tarvitse ketään, joka kantaa kotiini reseptejä tai kertoo, että etikka on hyvä huuhteluaine. En tarvitse salaisuuksilleni kuulijaa, en matkalle seuraa, en sunnuntaisin kahvikaveria.
Miniä on poikani valittu. Toivoisin, että he viihtyisivät enemmän yhdessä, jolloin miniä voisi lopettaa minulle soittelun ja erilaisten yhteisten aktiviteettien ehdottamisen. Vaikka heidän liittonsa kestäisi miten pitkään tahansa, ei miniä ole elämäni loppuun asti tiiviisti mukana minun elämässäni, vaikka pojan elämässä olisikin. Kuolemani jälkeen hän tuskin huolehtii haudasta.
Minä en ainakaan hoitaisi, jos olisin miniäsi. Koita kestää, että pojallesi hän on kuitenkin tärkeämpi kuin sinä.
Sitähän minä toivon! Että olisivat onnellisia yhdessä eikä niin, että minut vedetään siihen ihmissuhteeseen mukaan miniän toimesta. Eläkööt elämäänsä, toteuttakoot unelmiaan - mutta toivon, että miniä antaa minun olla rauhassa eikä koko ajan tuppaudu elämääni milloin milläkin verukkeella. Hän valitsi poikani, pitäkööt hyvänään, mutta kun minä en ole samassa paketissa pojan kanssa! Minä olen ihan erillinen ihminen oman elämäni kanssa.
Turha sitten niiskuttaa hoivakodissa, kun vieraita ei käy.
Turha myöskään mitään perintöjä odotella.
Alue: Aihe vapaa
Hyvä mies sekä läheisemmät välit omaan ja etäisemmät välit puolison sukuun taitaa olla aina normaalia. Exäsi suvun kanssa sulla kävi vain hyvä tuuri, mutta exäsi kanssa taas huono tuuri, koska erositte.