Lue keskustelun säännöt.
Olen vuosia kärsinyt ahmimishäiriöstä. Kävin syömishäiriöihin erikoistuneella lääkärillä ja tilanne vain paheni :( En tiedä enää mitä tehdä.
30.04.2019 |
Ahmimishäiriö alkoi jo 15-vuotiaana. Vasta kolmikymppisenä tajusin hakea apua ja sain lähetteen syömishäiriöklinikalle. Pääsin johonkin keskusteluryhmään ja juttelemaan lääkärille, mutta kummatkin olivat typeriä, eivätkä auttaneet yhtään. Keskusteluryhmässä sairaanhoitaja ja ravitsemusterapeutti kertoivat, että kannattaa syödä viisi kertaa päivässä ja näyttivät kuvia lautasmallista. Me ryhmäläiset pyörittelimme silmiämme. Tottakai me tiedämme, miten meidän pitäisi syödä! Tottakai me tiedetään, ettei pizzan, keksipaketin ja kolmen litran jäätelön syöminen yhdeltä istumalta ole tervettä. Mitä se auttaa, että joku sairaanhoitaja sanoo, ettei niin kannata tehdä.
Lääkäri oli tosi nuori, ilmeisesti vasta erikoistumassa. Kerroin rehellisesti millaisia määriä ahmin ja missä tilanteissa. Nuori tyttö (siis joku 24v oikeasti!) oli aivan huuli pyöreänä, ihmetteli ja kauhisteli syömiäni määriä. Olin vähän ihmeissäni itsekin, kun luulin meneväni asiantuntijalle purkamaan syömiskäyttäytymistäni. Tuo lääkäri kyseli ihan typeriä, kuten "eikö sulle tule huono olo, kun syöt kaksi donitsia peräkkäin?" No ei tule, kun voin syödä niiden donitsien lisäksi myös vaikka puoli kiloa karkkia, pari suklaalevyä, sipsipussin, litran jäätelöä, kaksi lihapiirakkaa ja keksipaketin. Ei tule huono olo ja sehän se taitaa tässä olla ongelmana!
Mitä teen? En todellakaan halua enää mennä keskusteluryhmään, josta ei saa mitään apua, enkä tuollaisen lääkärin juttusille, joka ei ymmärrä yhtään mitään.
En ole aivoton näyttelyeläin, vaan minulla on syömishäiriö. Kesti 15 vuotta myöntää se, mutta kun vihdoin sen myönsin, apua ei saa.
Kommentit (138)
Ikävää. Tuossa on vain sekin paha, että jos lopetat nuo "avut", siitä jää merkintä, etkä tule jatkossa saamaan mitään muutakaan apua vaivaasi, koska hoitavat tahot katsovat ettet ole motivoitunut. Kannattaisi varmaan lusia tuo ryhmä ja ottaa se vertaistuen ja/tai vitsin kannalta. Myöhemmin voit kertoa, ettei apu ollut riittävää, oireet pahenevat jne. Näin saatat myöhemmin saada jotain asiantuntevampaa apua. Tsemppiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on ahmimishäiriö mihin en ole hakenut lääkäriltä apua koska tiedän ettei sitä oikein osata hoitaa. Olen mielestäni aika hyvin toipunut itsekseni. Olen lukenut ja kuunnellut todella laajasti erilaisia motivaation, itsensä johtamista, filosofisia ym teoksia. Olen tuntikausia katsonut sisäänpäin ja pohtinut kuka oikeasti olen. Nyt tuntuu että tunnen itseni ja hyväksyn sen innolla. En odota mahdottomuuksia itseltäni ja hyväksyn että joitakin asioita en edes halua yrittää osata...
Olen myös kääntänyt syömiseni kokonaan ympäri. Aikaisemmin söin todella isoja määriä hiilaripitoista mössöä. Nykyään syön ketogenisesti. Eli runsaasti kasviksia, rasvaa ja kohtalaisesti proteiinia. Kehoni on saanut mahdollisuuden tervehtyä. Toki välillä vanhat ahdistukset pomppaa esiin mutta osaan tunnistaa ne paremmin. Tiedän mistä ahdistus johtuu ja tiedän että voin valita toisenlaisen tavan reagoida kun ahmia ruokaa.
Vierailija kirjoitti:
Tällainen ajatus: ei kai sen lautasmallin esittelyn takana olekaan se ajatus, että ette tietäisi ahmimienne määrien olevan vääriä, vaan se, että käsittääkseni normaalin ateriarytmin noudattamisella pyritään ehkäisemään ahmimista. Monet ahmijathan yrittävät syödä mahdollisimman vähän ja "laihduttaa" aterioilla, ja silloin ahminen ikään kuin laukeaa helpommin.
Syön normaalisti, viidesti päivässä, proteiinia 60-80g päivässä, kasviksia yli puoli kiloa. Syön siis niin kuin minulle on neuvottu ja minua on ohjeistettu syömään. Silti en pysty ahmimiskohtauksilleni mitään ja siihen tarvitsen apua. Ahmin edelleen 1-2 kertaa viikossa, ympäri vuoden ja jo vuosikausia. Tähän tarvitsisin apua, en lautasmallin opetteluun.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällainen ajatus: ei kai sen lautasmallin esittelyn takana olekaan se ajatus, että ette tietäisi ahmimienne määrien olevan vääriä, vaan se, että käsittääkseni normaalin ateriarytmin noudattamisella pyritään ehkäisemään ahmimista. Monet ahmijathan yrittävät syödä mahdollisimman vähän ja "laihduttaa" aterioilla, ja silloin ahminen ikään kuin laukeaa helpommin.
Syön normaalisti, viidesti päivässä, proteiinia 60-80g päivässä, kasviksia yli puoli kiloa. Syön siis niin kuin minulle on neuvottu ja minua on ohjeistettu syömään. Silti en pysty ahmimiskohtauksilleni mitään ja siihen tarvitsen apua. Ahmin edelleen 1-2 kertaa viikossa, ympäri vuoden ja jo vuosikausia. Tähän tarvitsisin apua, en lautasmallin opetteluun.
ap
Ok. Mutta kun kyseessä oli ryhmä, siellä toki käytiin asioita läpi muidenkin kannalta.
Minusta sinun kannattaisi nyt ottaa uudelleen yhteys siihen lääkäriin ja kertoa, että et ole kokenut hoidon olevan sinulle hyödyllistä, koska siitä ei ole apua sinun ongelmiisi. Oletko ajatellut ihan terapiaa? Tiedätkö, miten sitä haetaan Kelalta?
Vierailija kirjoitti:
Ikävää. Tuossa on vain sekin paha, että jos lopetat nuo "avut", siitä jää merkintä, etkä tule jatkossa saamaan mitään muutakaan apua vaivaasi, koska hoitavat tahot katsovat ettet ole motivoitunut. Kannattaisi varmaan lusia tuo ryhmä ja ottaa se vertaistuen ja/tai vitsin kannalta. Myöhemmin voit kertoa, ettei apu ollut riittävää, oireet pahenevat jne. Näin saatat myöhemmin saada jotain asiantuntevampaa apua. Tsemppiä.
Keskustelin ryhmän jälkeen parin osallistujan kanssa ja he olivat yhtä ahdistuneita kuin minäkin. Olivat vuosikausia odottaneet apua ja kun apu osoittautui tällaiseksi, tuli huoli omasta tulevaisuudesta. Syömishäiriöiset taitavat olla kaikki aika eksperttejä siinä, miten tulisi syödä oikein. Kyse ei ole tiedon puutteesta, ei todellakaan. Ongelma on psykologinen. Tuntuu jotenkin alentavalta kuunnella "asiantuntijalta" neuvoja, ettei kannata syödä kahta donitsia, vaan vaihtaa vaikka kahteen porkkanaan. Vai niin, enpä tiennyt, kokeillaanpa - olinpa tyhmä, kun söin porkkanan sijasta donitsin!
Ehkä lusin nuo tapaamiset ja annan palautetta jälkeenpäin, ettei niistä ollut yhtään mitään apua.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllähän tuossa tilanteessa tarvittaisiin ihan psykologia ja terapiaa (kognitiivinen käyttäytymisterapia on hyvin tehokasta syömishäiriöihin.) Ei millään sairaanhoitajalla, ravitsemusterapeutilla ja normilääkärillä ole kompetenssia hoitaa syömishäiriötä, kuten oletkin jo nähnyt. Suosittelen myös ottamaan selvää, kuinka saisit haettua Kelan tukemaan terapiaan.
Nimimerkillä "Been there, done that"
Vierailija kirjoitti:
Ikävää. Tuossa on vain sekin paha, että jos lopetat nuo "avut", siitä jää merkintä, etkä tule jatkossa saamaan mitään muutakaan apua vaivaasi, koska hoitavat tahot katsovat ettet ole motivoitunut. .
Höpöhöpö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällainen ajatus: ei kai sen lautasmallin esittelyn takana olekaan se ajatus, että ette tietäisi ahmimienne määrien olevan vääriä, vaan se, että käsittääkseni normaalin ateriarytmin noudattamisella pyritään ehkäisemään ahmimista. Monet ahmijathan yrittävät syödä mahdollisimman vähän ja "laihduttaa" aterioilla, ja silloin ahminen ikään kuin laukeaa helpommin.
Syön normaalisti, viidesti päivässä, proteiinia 60-80g päivässä, kasviksia yli puoli kiloa. Syön siis niin kuin minulle on neuvottu ja minua on ohjeistettu syömään. Silti en pysty ahmimiskohtauksilleni mitään ja siihen tarvitsen apua. Ahmin edelleen 1-2 kertaa viikossa, ympäri vuoden ja jo vuosikausia. Tähän tarvitsisin apua, en lautasmallin opetteluun.
ap
Ok. Mutta kun kyseessä oli ryhmä, siellä toki käytiin asioita läpi muidenkin kannalta.
Minusta sinun kannattaisi nyt ottaa uudelleen yhteys siihen lääkäriin ja kertoa, että et ole kokenut hoidon olevan sinulle hyödyllistä, koska siitä ei ole apua sinun ongelmiisi. Oletko ajatellut ihan terapiaa? Tiedätkö, miten sitä haetaan Kelalta?
Muut kokivat ryhmän aivan yhtä typeräksi kuin minäkin. Yksi uskalsi jopa sanoa sen sairaanhoitajalle ääneen. Me muut vähän nyökkäilimme mukana. Sairaanhoitaja ja ravitsemusterapeutti sanoivat, että heidän tehtävänään on antaa tietoa. Juu. Sitä meiltä ei kyllä puutu ja harmittaa, että syömishäiriön hoito on tällä tolalla Suomessa!
Kelan kustantamasta terapiasta ei minulle ole kukaan kertonut mitään.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällainen ajatus: ei kai sen lautasmallin esittelyn takana olekaan se ajatus, että ette tietäisi ahmimienne määrien olevan vääriä, vaan se, että käsittääkseni normaalin ateriarytmin noudattamisella pyritään ehkäisemään ahmimista. Monet ahmijathan yrittävät syödä mahdollisimman vähän ja "laihduttaa" aterioilla, ja silloin ahminen ikään kuin laukeaa helpommin.
Syön normaalisti, viidesti päivässä, proteiinia 60-80g päivässä, kasviksia yli puoli kiloa. Syön siis niin kuin minulle on neuvottu ja minua on ohjeistettu syömään. Silti en pysty ahmimiskohtauksilleni mitään ja siihen tarvitsen apua. Ahmin edelleen 1-2 kertaa viikossa, ympäri vuoden ja jo vuosikausia. Tähän tarvitsisin apua, en lautasmallin opetteluun.
ap
Ok. Mutta kun kyseessä oli ryhmä, siellä toki käytiin asioita läpi muidenkin kannalta.
Minusta sinun kannattaisi nyt ottaa uudelleen yhteys siihen lääkäriin ja kertoa, että et ole kokenut hoidon olevan sinulle hyödyllistä, koska siitä ei ole apua sinun ongelmiisi. Oletko ajatellut ihan terapiaa? Tiedätkö, miten sitä haetaan Kelalta?
Muut kokivat ryhmän aivan yhtä typeräksi kuin minäkin. Yksi uskalsi jopa sanoa sen sairaanhoitajalle ääneen. Me muut vähän nyökkäilimme mukana. Sairaanhoitaja ja ravitsemusterapeutti sanoivat, että heidän tehtävänään on antaa tietoa. Juu. Sitä meiltä ei kyllä puutu ja harmittaa, että syömishäiriön hoito on tällä tolalla Suomessa!
Kelan kustantamasta terapiasta ei minulle ole kukaan kertonut mitään.
ap
Mikäli prosessi ei ole muuttunut, se menee jotenkin näin: voit hakea Kelalta terapiaa puolen vuoden päästä siitä, kun olet ottanut yhteyttä johonkin terveydenhuollon tahoon mielenterveysasioissa. Tarvitset psykiatrin lausunnon hakemusta varten. Jos olet opiskelija, työikäinen ja työssäkäyvä, sinulla on hyvä mahdollisuus saada korvattu terapia. Kelan sivuilta löydät varmasti tarkemmat tiedot. Terapeutti pitää sitten etsiä itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ikävää. Tuossa on vain sekin paha, että jos lopetat nuo "avut", siitä jää merkintä, etkä tule jatkossa saamaan mitään muutakaan apua vaivaasi, koska hoitavat tahot katsovat ettet ole motivoitunut. Kannattaisi varmaan lusia tuo ryhmä ja ottaa se vertaistuen ja/tai vitsin kannalta. Myöhemmin voit kertoa, ettei apu ollut riittävää, oireet pahenevat jne. Näin saatat myöhemmin saada jotain asiantuntevampaa apua. Tsemppiä.
No ei ainakaan, jos käy yksityisellä omalla rahallaan. Silloin haluamaansa apua saa aina, jos maksaa palvelusta, olipa mitä merkintöjä tahansa.Tosin, ei siitäkään aina apua ole. Itse olen yrittänyt suunnilleen kaiken mahdollisen. Myös psykoterapian syömishäiriöihin erikoistuneella terapeutilla Vastaamossa, sekä toki ravitsemusterapeutin ja lääkärin.
Ravitsemusterapeutin apu oli tosiaan tuota tasoa kuin ap:lla, että kun syö säännöllisesti ja tarpeeksi lautasmallin mukaan niin ahmiminen loppuu. Vaan kun ei multa lopu, eikä käsittääkseni muiltakaan oikeasti syömishäiriöisiltä, vaan vain niiltä jotka on kovilla dieeteillä aiheuttaneet itselleen kovan nälän, jonka vuoksi ahmivat. Minä ahmin yhtä lailla vaikka söisin 3000 kcal päivässä perusruokaa.
Työterveyslääkäri oli lähinnä hämillään koko asiasta, ja piti syömishäiriötä toissijaisena asiana ja ensin pitäisi ratkaista lihavuusongelma (painan 105 kg ja olen lyhyt nainen). Lihavuusongelman ratkaisuksi ehdotti pussikuureja käyttävää laihdutusryhmää. Tämä tuntui ihan hullulta, koska minun ahmimishäiriöni juuri puhkesi puolen vuoden Cambridge-pussikuurin seurauksena.
Terapeutti... Hän tuntui lähinnä pettyvän siitä, etten ole jotenkin tarpeeksi traumatisoitunut tai ongelmainen. Ei ollut kurja lapsuus, en ole ahminut lapsesta tai nuoresta asti vaan vasta yli 35-vuotiaana laihdutuskuurin jälkeen, ei ollut mitään selvää psykologista syytä ahmimiseen. Päätettiin yrittää kognitiivista terapiaa, jolla yritettäisiin kasvattaa impulssikontrolliani, niin että vaikka ahmimisimpulsseja tulisikin, niin voisin vastustaa niitä. Ongelmaksi tuli, että vaikka tosiaan impulssikontrolli kasvoi ns. normaali mielentilassa (mistä on tosi paljon hyötyä esim. töissä) niin silloin kun "ahmimispiru" iskee, olen kuin eri ihminen eikä mikään opetettu toimi, koska minä en HALUA sen toimivan. Silloin ei ole mitään tahtojen taistelua "en haluaisi ahmia, mutta tekee mieli" vaan puhdas halu ahmia, ilman mitään vastavoimia mielen sisällä. Tähän en koskaan saanut apua, muuta kuin kuvauksen että se on itse keksimäni tekosyy jolla oikeutan ahmimisen. Voi olla, mutta en silti tiedä miten pääsisin tästä käytösmallista eroon, päätökset ei selvästi riitä!
Tunnut itse tietävän sairautesi hyvin. Onko ahmimiskohtauksen edeltävä aika ahdistunutta? Mikä ahdistukseen voisi auttaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kelan sivuilta löydät varmasti tarkemmat tiedot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällainen ajatus: ei kai sen lautasmallin esittelyn takana olekaan se ajatus, että ette tietäisi ahmimienne määrien olevan vääriä, vaan se, että käsittääkseni normaalin ateriarytmin noudattamisella pyritään ehkäisemään ahmimista. Monet ahmijathan yrittävät syödä mahdollisimman vähän ja "laihduttaa" aterioilla, ja silloin ahminen ikään kuin laukeaa helpommin.
Syön normaalisti, viidesti päivässä, proteiinia 60-80g päivässä, kasviksia yli puoli kiloa. Syön siis niin kuin minulle on neuvottu ja minua on ohjeistettu syömään. Silti en pysty ahmimiskohtauksilleni mitään ja siihen tarvitsen apua. Ahmin edelleen 1-2 kertaa viikossa, ympäri vuoden ja jo vuosikausia. Tähän tarvitsisin apua, en lautasmallin opetteluun.
ap
Ok. Mutta kun kyseessä oli ryhmä, siellä toki käytiin asioita läpi muidenkin kannalta.
Minusta sinun kannattaisi nyt ottaa uudelleen yhteys siihen lääkäriin ja kertoa, että et ole kokenut hoidon olevan sinulle hyödyllistä, koska siitä ei ole apua sinun ongelmiisi. Oletko ajatellut ihan terapiaa? Tiedätkö, miten sitä haetaan Kelalta?
Muut kokivat ryhmän aivan yhtä typeräksi kuin minäkin. Yksi uskalsi jopa sanoa sen sairaanhoitajalle ääneen. Me muut vähän nyökkäilimme mukana. Sairaanhoitaja ja ravitsemusterapeutti sanoivat, että heidän tehtävänään on antaa tietoa. Juu. Sitä meiltä ei kyllä puutu ja harmittaa, että syömishäiriön hoito on tällä tolalla Suomessa!
Kelan kustantamasta terapiasta ei minulle ole kukaan kertonut mitään.
ap
Mikäli prosessi ei ole muuttunut, se menee jotenkin näin: voit hakea Kelalta terapiaa puolen vuoden päästä siitä, kun olet ottanut yhteyttä johonkin terveydenhuollon tahoon mielenterveysasioissa. Tarvitset psykiatrin lausunnon hakemusta varten. Jos olet opiskelija, työikäinen ja työssäkäyvä, sinulla on hyvä mahdollisuus saada korvattu terapia. Kelan sivuilta löydät varmasti tarkemmat tiedot. Terapeutti pitää sitten etsiä itse.
Kiitos! Teen tämän ihan heti.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tunnut itse tietävän sairautesi hyvin. Onko ahmimiskohtauksen edeltävä aika ahdistunutta? Mikä ahdistukseen voisi auttaa?
En ole ap, mutta vastaan tähän kun usein juuri ajatellaan että pitäisi olla aina joku ahdistus tms taustalla.
Itselläni ei ainakaan ole. Mielentila voi olla ihan mitä vaan kun alan ahmimaan. Useimmiten se lienee ihan perustyytyväinen ja hyvä. Itse asiassa kun asiaa mietin, en yleensä ahdistuneena ahmi vaan enemmänkin ryyppään jos jollain haluan sitä lievittää. Ei sekään ole minulle mitenkään tavallista käytöstä, en ole koskaan ollut ongelmajuoja ja yleensäkin ahdistusta on aika vähän nykyisin elämässäni.
Viimeksi ahmein viime viikon perjantaina. Olin kesälomalla, kotonani tyytyväisenä siihen, että olin saanut vaihdettua autoon renkaat ja tehtyä hyvin puutarhahommia. Aioin loppuillan nautiskella rennosta tv-illasta. Asetuin katsomaan ties mitä Remppaa ja muuttoa tms kevythömppää. Jossain vaiheessa vaan iski ahmiminen. En edes huomannut sitä ennen kuin jo käytyäni jääkaapilla vaikka kuinka monta kertaa, että hetkinen, onko tämä koko 400 g juusto mennyt jo kun olen käynyt vähän väliä viilaamassa siitä paloja suuhuni? Oli se mennyt, mutta en enää pystynyt pysäyttämään ahmimista vaan katselin sitä kuin kehoni ulkopuolelta. Meni jäätelöä, puolikas kauraleipää, jopa pari creme fraiche purkillista, koiralle nappuloiden vaihteluiksi valmistamani riisi-jauhelihasekoitus iso kulhollinen jne. Seuraavana aamuna heräsin vasta omana itsenäni ja tajusin mitä on tullut taas tehtyä. Se oli kuin olisin ollut transsissa tai niin humalassa ettei muista mitä on tehnyt.
- 11
Vierailija kirjoitti:
Tunnut itse tietävän sairautesi hyvin. Onko ahmimiskohtauksen edeltävä aika ahdistunutta? Mikä ahdistukseen voisi auttaa?
Kyllä, ahmimiskohtaus tulee 99% sen jälkeen, kun koen jotain stressaavaa, vähäistäkin. Harmitus ei ole iso, mutta halu ahmimiseen tulee sellaisena, etten voi sitä vastustaa. Ahmimiskohtauksen voi laukaista vaikkapa se, että työkaveri on töykeä, oma äiti sättii jostain typerästä (vaikka olen jo aikuinen!), lapset tappelevat keskenään, myöhästyn bussista tai ulkona sataa ja olen unohtanut sateenvarjon.
Nimenomaan kaipaan apua siihen, että voisin ohittaa nämä tavalliseen elämään kuuluvat asiat ilman halua ahmia ja siten "turruttaa" harmitusta suklaaseen ja sokeriin.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävää. Tuossa on vain sekin paha, että jos lopetat nuo "avut", siitä jää merkintä, etkä tule jatkossa saamaan mitään muutakaan apua vaivaasi, koska hoitavat tahot katsovat ettet ole motivoitunut. Kannattaisi varmaan lusia tuo ryhmä ja ottaa se vertaistuen ja/tai vitsin kannalta. Myöhemmin voit kertoa, ettei apu ollut riittävää, oireet pahenevat jne. Näin saatat myöhemmin saada jotain asiantuntevampaa apua. Tsemppiä.
No ei ainakaan, jos käy yksityisellä omalla rahallaan. Silloin haluamaansa apua saa aina, jos maksaa palvelusta, olipa mitä merkintöjä tahansa.Tosin, ei siitäkään aina apua ole. Itse olen yrittänyt suunnilleen kaiken mahdollisen. Myös psykoterapian syömishäiriöihin erikoistuneella terapeutilla Vastaamossa, sekä toki ravitsemusterapeutin ja lääkärin.
Ravitsemusterapeutin apu oli tosiaan tuota tasoa kuin ap:lla, että kun syö säännöllisesti ja tarpeeksi lautasmallin mukaan niin ahmiminen loppuu. Vaan kun ei multa lopu, eikä käsittääkseni muiltakaan oikeasti syömishäiriöisiltä, vaan vain niiltä jotka on kovilla dieeteillä aiheuttaneet itselleen kovan nälän, jonka vuoksi ahmivat. Minä ahmin yhtä lailla vaikka söisin 3000 kcal päivässä perusruokaa.
Työterveyslääkäri oli lähinnä hämillään koko asiasta, ja piti syömishäiriötä toissijaisena asiana ja ensin pitäisi ratkaista lihavuusongelma (painan 105 kg ja olen lyhyt nainen). Lihavuusongelman ratkaisuksi ehdotti pussikuureja käyttävää laihdutusryhmää. Tämä tuntui ihan hullulta, koska minun ahmimishäiriöni juuri puhkesi puolen vuoden Cambridge-pussikuurin seurauksena.
Terapeutti... Hän tuntui lähinnä pettyvän siitä, etten ole jotenkin tarpeeksi traumatisoitunut tai ongelmainen. Ei ollut kurja lapsuus, en ole ahminut lapsesta tai nuoresta asti vaan vasta yli 35-vuotiaana laihdutuskuurin jälkeen, ei ollut mitään selvää psykologista syytä ahmimiseen. Päätettiin yrittää kognitiivista terapiaa, jolla yritettäisiin kasvattaa impulssikontrolliani, niin että vaikka ahmimisimpulsseja tulisikin, niin voisin vastustaa niitä. Ongelmaksi tuli, että vaikka tosiaan impulssikontrolli kasvoi ns. normaali mielentilassa (mistä on tosi paljon hyötyä esim. töissä) niin silloin kun "ahmimispiru" iskee, olen kuin eri ihminen eikä mikään opetettu toimi, koska minä en HALUA sen toimivan. Silloin ei ole mitään tahtojen taistelua "en haluaisi ahmia, mutta tekee mieli" vaan puhdas halu ahmia, ilman mitään vastavoimia mielen sisällä. Tähän en koskaan saanut apua, muuta kuin kuvauksen että se on itse keksimäni tekosyy jolla oikeutan ahmimisen. Voi olla, mutta en silti tiedä miten pääsisin tästä käytösmallista eroon, päätökset ei selvästi riitä!
Juuri tämä! Allekirjoitan joka sanan. Ahmiminen on osa minua, en jollain tavalla edes halua siitä eroon. Kun halu ahmia tulee, haluan syödä ja ahmia. Kuka minua estäisi, kun en itsekään halua olla ahmimatta?
ap
Tulevaisuuden varalle tällainen neuvo (tai miksei nykyhetkenkin, mutta jos olet tällä hetkellä tosi huonovointinen ja neuvoton, tämä ei ole ehkä tälle otollisin aika): jos pääset terapiaan, kannattaa myös kokeilla sen rinnalla jonkinlaisia meditaatio- ja hengitysharjoituksia. Niiden tarkoituksena on siis juuri se, että päästään kiinni siihen käsillä olevaan hetkeen, ja saataisiin hieman peliaikaa ennen kuin stressi menee yli. Meditoiminen muokkaa aivoja, se auttaa sietämään stressiä ja paineita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnut itse tietävän sairautesi hyvin. Onko ahmimiskohtauksen edeltävä aika ahdistunutta? Mikä ahdistukseen voisi auttaa?
Kyllä, ahmimiskohtaus tulee 99% sen jälkeen, kun koen jotain stressaavaa, vähäistäkin. Harmitus ei ole iso, mutta halu ahmimiseen tulee sellaisena, etten voi sitä vastustaa. Ahmimiskohtauksen voi laukaista vaikkapa se, että työkaveri on töykeä, oma äiti sättii jostain typerästä (vaikka olen jo aikuinen!), lapset tappelevat keskenään, myöhästyn bussista tai ulkona sataa ja olen unohtanut sateenvarjon.
Nimenomaan kaipaan apua siihen, että voisin ohittaa nämä tavalliseen elämään kuuluvat asiat ilman halua ahmia ja siten "turruttaa" harmitusta suklaaseen ja sokeriin.
ap
Lisään vielä: ahmiskohtaus voi tulla myös niin, että työpaikalla tarjotaan jotain herkkua ja kun sitten "sorrun" sellaiseen, harmittaa niin, että käyn kotimatkalla kaupasta ostamassa aivan järjettömät määrät herkkuja ja ahmin, koska portti on jo avattu.
ap
Itse olen kamppailut kyseisen ongelman kanssa. Ainut mikä itsellä auttanut on jättää kaiken ylimääräisen ruoan kantaminen kotiin.
Toki tämä vei aikaa ja edelleen välillä tulee pakko ahmia, mutta vähenee koko ajan.
Huomaan heti rasittuessa henkisesti että nyt pitää saada makaronilaatikkoa vuoallinen, jäätelöä paljon, pizzaa pellillinen. Tämä tulee myös kun olen tavallaan "selviytynyt" jostain, eli olen opettanut itseni palkitsemaan itseni armottomalla määrällä hiilihydraattia sekä rasvaa.
Alkoi jo todella pienenä. Söin paljon muiden ihmisten kanssa. Syöminen oli sellainen todella sosiaalinen tapahtuma. Jostain syystä kun se jäi vähemmälle, löysin itseni mussuttamassa ruokaa ruoan perään.
En sitten tiedä mikä oikeasti saisi tän loppumaan. Oman mielen hallintaa täytyy harjoittaa lisää. Se mieletön tarve vain ahmia on jotain käsittämätöntä. Toki kun on saanut oltua ahmimatta ja sen jälkeen sortuu, huomaa kuinka helvetan huono olo siitä tulee, se on iso kannustin jatkamaan samalla linjalla
Tällainen ajatus: ei kai sen lautasmallin esittelyn takana olekaan se ajatus, että ette tietäisi ahmimienne määrien olevan vääriä, vaan se, että käsittääkseni normaalin ateriarytmin noudattamisella pyritään ehkäisemään ahmimista. Monet ahmijathan yrittävät syödä mahdollisimman vähän ja "laihduttaa" aterioilla, ja silloin ahminen ikään kuin laukeaa helpommin.