Lue keskustelun säännöt.
Minulla ei ole ystäviä, enkä niitä kaipaa. Olenko outo?
Niin, olen 25v naimisissa oleva äiti, jolla ei ole ystäviä. Enkä kaipaa ystäviä, monesti ajattelen, että onneksi ei ole niitä. Koen jotekin kuluttavana ajatuksen, että pitäisi hirveästi huolehtia ystävyyssuhteista ja viettää aikaa heidän kanssaan, olla puheissa ja tekemisissä jne.
Minulla on kyllä ollut ystäviä, teininä en kokenut kuluttavana ylläpitää niitä suhteita. Kuitenkin useita ystäviä vain tippui pois kun menimme opiskelemaan eri paikkoihin ja yhteydenpito jäi ja tuli opiskelupaikoista uusia ystäviä.
Yksi ystävä minulle kuitenkin jäi, joka oli kauan hyvä ystäväni. Vietimme paljon aikaa hänen kanssaan ja jossain kohtaa sitten hän alkoi enemmän viettää aikaa toisen kaverini kanssa, joka tuli uudesta opiskelupaikasta. Jäin selvästi "varalle", minulle ystäväni soitti jos ei ollut muitakaan, mutta meillä oli aina hauskaa yhdessä. Hän myös kertoi minulle, että haluaisi mieluummin viettää aikaa minun kanssani, mutta tämä kaveri sai aina kauhean hepulin, jos ystäväni ei viettänyt aikaa hänen kanssaan, kun hänelle sopi.
Lisäksi tähän komboon tuli lisäksi ihminen, jota en oikein tuntenut sen enempää, että hän oli aivan järkyttävän ilkeä. Muistan kun laitoin pitkän viestin facebookissa tälle ystävälleni, miten olin kyllästynyt olemaan varalla, miksei hnä vietä aikaa minun kanssani jos tahtoo, kuten hän minulle sanoi jne. Ystäväni soitti minulle, mutta kun vastasin, tämä ilkeä tyttö/nainen olikin puhelimessa ja haukkui minua/nälvi minua siihen asti, että katkaisin puhelun. Sen jälkeen hän alkoi pommittamaan minua ystäväni puhelimesta, kunnes minun oli pakko estää hänen numeronsa.
Ei se toki siihen jäänyt, vaan sitten hän alkoi aina jonkun muun numerosta pommittamaan minua, joten vaihdoin numeroni kun sain tarpeekseni. Homma jatkui tietysti myös facebookissa ja kaupungilla, jos hän/he näkivät minut jne.
Kirjoitus kuulostaa todella teinimäiseltä, mutta me olimme teinejä tuohon aikaan, joten siinä isoin syy. Luulen, että tuo on iso syy siihen, miksen kaipaa ystäviä ympärilleni, pelkään taas jääväni yksin tuolla tavalla.
Minulla on rankka lapsuus ja paljon hylkäämistä jo lapsuuden ajoilta, luulen siksi tuon vaikuttaneen minuun aika vahvasti. Olenko outo, kun en kaipaa ystäviä?
Kommentit (250)
Vierailija kirjoitti:
No et ole outo, mutta mitäs sitten kun lapset lentää maailmalle eikä äiti ole niin kauhean kiinnostavaa seuraa - kenen kanssa sitten vietät aikaa vai aiotko olla yksinäinen, oikeasti yksinäinen?
Unohdin sen tosiaan kirjoittaa aloitukseen, että viihdyn kyllä yksin, en koe yksinäisyyttä ollessani yksin. Ja suurella todennäköisyydellä mieheni tulee pysymään tässä, ellei tapahdu jotain tapaturmaista.
Lisäksi luulen, että vanhemmalla iällä on helpompaa hankkia oikeita ystäviä, kun ikää on jo enemmän, eikä olla niin kakaroita enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No et ole outo, mutta mitäs sitten kun lapset lentää maailmalle eikä äiti ole niin kauhean kiinnostavaa seuraa - kenen kanssa sitten vietät aikaa vai aiotko olla yksinäinen, oikeasti yksinäinen?
Unohdin sen tosiaan kirjoittaa aloitukseen, että viihdyn kyllä yksin, en koe yksinäisyyttä ollessani yksin. Ja suurella todennäköisyydellä mieheni tulee pysymään tässä, ellei tapahdu jotain tapaturmaista.
Lisäksi luulen, että vanhemmalla iällä on helpompaa hankkia oikeita ystäviä, kun ikää on jo enemmän, eikä olla niin kakaroita enää.
Tämä siis ap.
-Ap
Mielestäni olet outo. Tuo ystävättömyys näkyy sinusta varmasti pitkälle ja se kertoo myös yleisestä elämänhallinnastasi paljon. Ihminen on laumaeläin ja jos joku ei pysty omien oikkujensa vuoksi laumassa olemaan, niin aika kehnosti menee. Onhan sinulla nyt pikkuruinen lauma, mutta se ei riitä ainiaaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No et ole outo, mutta mitäs sitten kun lapset lentää maailmalle eikä äiti ole niin kauhean kiinnostavaa seuraa - kenen kanssa sitten vietät aikaa vai aiotko olla yksinäinen, oikeasti yksinäinen?
Unohdin sen tosiaan kirjoittaa aloitukseen, että viihdyn kyllä yksin, en koe yksinäisyyttä ollessani yksin. Ja suurella todennäköisyydellä mieheni tulee pysymään tässä, ellei tapahdu jotain tapaturmaista.
Lisäksi luulen, että vanhemmalla iällä on helpompaa hankkia oikeita ystäviä, kun ikää on jo enemmän, eikä olla niin kakaroita enää.
Jos yksinäisyys on sinulle ok ja ominaista, niin miksi ihmeessä sinua kiinnostaisi oletko muiden mielestä outo?
Minulla on kavereita mutten tykkää viettää aikaa heidän kanssa, yksin on kivempi. Joskus tietenkin kun on "pakko" kun on merkkipäiviä ni käydä kylässä mutta muuten pärjään paremmin kun ei tarvi ylläpitää liikoja suhteita
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No et ole outo, mutta mitäs sitten kun lapset lentää maailmalle eikä äiti ole niin kauhean kiinnostavaa seuraa - kenen kanssa sitten vietät aikaa vai aiotko olla yksinäinen, oikeasti yksinäinen?
Unohdin sen tosiaan kirjoittaa aloitukseen, että viihdyn kyllä yksin, en koe yksinäisyyttä ollessani yksin. Ja suurella todennäköisyydellä mieheni tulee pysymään tässä, ellei tapahdu jotain tapaturmaista.
Lisäksi luulen, että vanhemmalla iällä on helpompaa hankkia oikeita ystäviä, kun ikää on jo enemmän, eikä olla niin kakaroita enää.
Jos yksinäisyys on sinulle ok ja ominaista, niin miksi ihmeessä sinua kiinnostaisi oletko muiden mielestä outo?
En niinkään perusta muiden mielipiteistä, mutta ajattelin vain tällaistakin kysyä, kun minulle aina kaikki ihmettelevät, miksen mene ystävieni kanssa mihinkään jne. Viihdyn vain paljon yksin tekemässä omia juttujani, kun lapset ovat nukkumassa.
-Ap
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni olet outo. Tuo ystävättömyys näkyy sinusta varmasti pitkälle ja se kertoo myös yleisestä elämänhallinnastasi paljon. Ihminen on laumaeläin ja jos joku ei pysty omien oikkujensa vuoksi laumassa olemaan, niin aika kehnosti menee. Onhan sinulla nyt pikkuruinen lauma, mutta se ei riitä ainiaaksi.
Nyt on kyllä pakko kysyä, että miten minulla on elämänhallinnassa ongelmia, koska minulla ei ole ystäviä?
Minulla on mielekäs elämä, olen iloinen ja jaksan tehdä asioita, olen tyytyväinen elämääni ja arki sujuu hyvin, meillä on siisti koti jne.
-Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et ole. Ihmisiä on erilaisia luonteita eikä kaikki ole niin valtavan sosiaalisia "laumaeläimiä". Itse olen vielä paljon erakompi, en esim halua puolisoakaan koska en jaksa niin paljoa sosiaalisuutta, saati ystäviä. Enkä pidä itseäni ainakaan millään negatiivisella tavalla outona. Erikoisena toki siinä mielessä että tiedän että näin ääri-introverttejä on pieni vähemmistö ihmisistä.
Noita elämänhallinnan ongelma-juttuja en ymmärrä ollenkaan. Esim. minulla on akateeminen koulutus, hyväpalkkainen vaativa asiantuntijatyö, oma asunto, kaikki asiat mielestäni elämässäni hyvin järjestyksessä. En oikein ymmärrä mitä elämänhallintaongelmia olisi. Ja pystyn siis kyllä toki esim. töissä hoitamaan kaiken työhön kuuluvan sosiaalisuuden, vaikka vapaa-ajallani valitsenkin cityerakon elämän.
Et ole outo, etenkin kun ottaa huomioon sun rankan lapsuuden ja kokemukset "ystävyyssuhteista".
Itsellä vähän samantapaiset kokemukset. Todella huono lapsuus köyhässä alkoholistiperheessä, koulukiusaamista ja just tollasia kavereita jotka oli mielummin jonkun muun kanssa. Etenkin teini-ikä oli hirveää, kun olisi halunnut kuulua johonkin porukkaan ja se porukka johon kuuluit olikin täynnä mulkereoita ja outoa sosiaalista peliä. Ei mullakaan ole ystäviä, en kaipaa niitä enää nyt aikuisena. Mitä niiden kanssa edes voi tehdä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei minullakaan ole oikein ystäviä. Ei vaan jaksa ylläpitää semmoisia ja muutenkin introverttina harvan ihmisen kanssa natsaa sillä tavalla että viihtyisi seurassa. Enkä minä tunne yksinäisyyttä, itse olen tämän valinnut eikä se ole mikään ongelma, enemmän minua nyppii jotkut "pakolliset" raahautumiset viettämään yhteistä aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No et ole outo, mutta mitäs sitten kun lapset lentää maailmalle eikä äiti ole niin kauhean kiinnostavaa seuraa - kenen kanssa sitten vietät aikaa vai aiotko olla yksinäinen, oikeasti yksinäinen?
Unohdin sen tosiaan kirjoittaa aloitukseen, että viihdyn kyllä yksin, en koe yksinäisyyttä ollessani yksin. Ja suurella todennäköisyydellä mieheni tulee pysymään tässä, ellei tapahdu jotain tapaturmaista.
Lisäksi luulen, että vanhemmalla iällä on helpompaa hankkia oikeita ystäviä, kun ikää on jo enemmän, eikä olla niin kakaroita enää.
Jos yksinäisyys on sinulle ok ja ominaista, niin miksi ihmeessä sinua kiinnostaisi oletko muiden mielestä outo?
En niinkään perusta muiden mielipiteistä, mutta ajattelin vain tällaistakin kysyä, kun minulle aina kaikki ihmettelevät, miksen mene ystävieni kanssa mihinkään jne. Viihdyn vain paljon yksin tekemässä omia juttujani, kun lapset ovat nukkumassa.
-Ap
Anna heidän ihmetellä, itsehän sinä parhaiten tiedät, millainen elämä sinulle sopii. Ihmiset nyt tuppaavat ajattelemaan, että 20+ -ikäiset naiset ovat kaikki hypersosiaalisia kaveriporukkatyyppejä ja että vain luuserit ovat yksikseen. Naisiin kohdistuu yleensäkin enemmän paineita olla sosiaalinen kuin miehiin. Eri asia sitten, kannattaako tällaisille paineille oikeasti antaa periksi.
Eivätkä ne ystävät tee ketään automaattisesti onnelliseksi. Monesti kyse on ennemminkin "ystävistä". On itse asiassa aika järkyttävää, miten paljon oman egon pönkitystä, mielivaltaisia nokkimisjärjestyksiä, lyttäämistä, hyväksikäyttöä ja teeskentelyä aikuisten ystävyyssuhteisiin liittyy. Parempi siis olla vähän varautuneempi eikä heittäytyä ihan kenen tahansa kaveriksi vain siksi, että niitä nyt pitää olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän siinä mitään, jos perhe riittää sosiaalisiksi kontakteiksi. Aina on kuitenkin riski, että tulee ero tai puoliso kuolee. Silloin turvaverkoillle voisi olla käyttöä.
Lisäksi voin sanoa omasta ja ystävieni kokemuksesta, että aikuisiällä ystävien saaminen on paljon vaikeampaa kuin teininä. Hyvänpäivän tutut sitten erikseen.
Monet ihmiset ovat käytökseltään ikäviä, joten yksinolo ei välttämättä ole mikään huono vaihtoehto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulin olevani jokin harvinaisuus, niin paljon tätä päivitellään kun tapaan sukulaisia. Enkä ymmärrä, mutta kuulemma minun "ei tarvitse esittää urheaa", kun sanon että en kaipaa ystäviä.
-Ap
Vierailija kirjoitti:
Luulin olevani jokin harvinaisuus, niin paljon tätä päivitellään kun tapaan sukulaisia. Enkä ymmärrä, mutta kuulemma minun "ei tarvitse esittää urheaa", kun sanon että en kaipaa ystäviä.
-Ap
Tuo "ei tarvitse esittää urheaa" -tokaisu kertookin kaiken: he heijastavat omaa epävarmuuttaan ja yksin jäämiseen pelkoaan sinuun. Tyypillistä, että omasta mielestään välittävät ihmiset itse asiassa projisoivat pelkojaan toiseen ihmiseen. Aika harvalla ihmisellä on sen verran hyvä itsetuntemus, että olisivat sinut omien kipupisteidensä ja epävarmuuksiensa kanssa, ja vielä ymmärtäisivät, että toiset eivät koe asioita samalla lailla kuin he.
Et ole outo. Olen itse samanlainen, sillä erotuksella ettei minulla ole perhettä. Olen työtön, joten ei ole työkavereitakaan. Rakastan elämääni erakkona.
Itselläni periaatteessa sama tilanne kuin sinulla, mutta on muutama ystävä, joita tapaan ehkä pari kertaa vuodessa ja saman verran soitellaan.
Lisäksi sukulaisia, joita tapaan muutamia kertoja kuukaudessa.
En kaipaa ystävyyssuhteita yhtään enempää, enkä jaksaisi tapailla ja järjestää aikaa heille esim. viikottain.
Olen aika outo varmaan monenkin mielestä, mutta nautin elosta perheeni kanssa ja viihdyn hyvin puuhaillessani omiani.
Harvakseltaan sitten muita ihmissuhteita ja näin on hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Luulin olevani jokin harvinaisuus, niin paljon tätä päivitellään kun tapaan sukulaisia. Enkä ymmärrä, mutta kuulemma minun "ei tarvitse esittää urheaa", kun sanon että en kaipaa ystäviä.
-Ap
Olet kehittynyt evoluutiossa pidemmälle kuin muut, etkä koe enää mielekkääksi jatkuvaa sukimista muiden lajitovereiden taholta.
Anna alemmillta oksilla keikkuvien bonobonojen kasvattaa sosiaalisia suhteitaan heille ominaisella tavalla ja ole onnellinen ettei sinun enää tarvitse toimia niin.
Minulla ei ole sukulaisia tai ystäviä, mies ja lapsi löytyy ja se riittää ihan hyvin.
Rankka tausta minullakin, lisäksi sosiaaliset taidot jotenkin heikonlaiset, olen ihmisten kanssa naiivi kuin pieni lapsi. Nuorempana luotin ja uskoin aidosti muihin ja heidän puheisiinsa, mutta en enää. Liian monta kertaa tulin kiusatuksi, petetyksi, syrjityksi. On paljon helpompaa, kun ei tarvitse miettiä että tajusinko nyt varmasti kaiken oikein tai että koskakohan tuokin tyyppi tekee jotain inhottavaa.
Kaikkeen tottuu. Nyt keskityn lähinnä hoitamaan kotia miehen ollessa töissä ja tietysti viettämään lapsen kanssa aikaa.
No et ole outo, mutta mitäs sitten kun lapset lentää maailmalle eikä äiti ole niin kauhean kiinnostavaa seuraa - kenen kanssa sitten vietät aikaa vai aiotko olla yksinäinen, oikeasti yksinäinen?