Lue keskustelun säännöt.
Mitä voin aikuisena odottaa omalta äidiltäni?
11.10.2018 |
En viitsi tässä tarkemmin selittää, mutta minulla on äitini kanssa ollut lapsesta asti vaikeaa. Äitini on itsekäs ja hän puhuu aina vain itsestään. Jos meillä lapsilla on jokin suru tai muuten vaikeaa, äiti kääntää asian aina lopulta itseensä. Hän puhuu meistä lapsistaan vain vaativaan tai väheksyvään sävyyn.
Minulla on näin aikuisiässä kaipuu äidistä. Sellaisesta äidistä joka kysyisi mitä kuuluu. Kysyisi ja kuuntelisi. Ja kysyisi lapsistani edes joskus jotain muuta kuin että osaanko jo lukea yms. Yritän hakea äidiltä hyväksyntää. Laitan kuvia perheestäni, yritän kertoa mitä olemme tehneet...mutta äitini ei kuuntele eikä välitä. Hän alkaa yleensä puhua omista työjutuistaan tai omista menoistaan minun puheiden päälle.
Ystävilläni äidit käy mielellään heillä kylässä ja hoitaa välillä lapsia. Joskus he jopa shoppailevat tai tekevät jotain yhdessä. Minä en voi edes kuvitella että minä ja äitini tehtäisiin jotain joskus yhdessä.
Eli otsikkoon; mitä voin näin aikuisena odottaa omalta äidiltäni?
Kommentit (103)
Et yhtään mitään. Äitisi on sinut tähän maailmaan tehnyt ja kasvattanut, hyvin tai huonosti, mutta kuitenkin hengissä pitänyt siihen asti kun tulit aikuiseksi 18v. Hänen velvollisuutensa juridisesti loppuivat siihen.
Toki sosiaalisesti voi odottaa keneltä vaan ihmiseltä mitä vaan, mutta mikään pakko kenenkään ei ole niitä toiveita täyttää, kukin toimii kuten itse parhaaksi näkee. Niin se valitettavasti on. Jos äitisi on jotenkin tunnekylmä ihminen, niin miksipä hän siitä enää muuttuisi, varsinkaan jos itse ei edes halua muuttua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap vielä.
Juuri tänään lähetin äidilleni studiokuvia puhelimella nuorimmaisesta. Kuvat olivat aivan syötävän suloisia, niinköin aina yksivuotiskuvat ovat. Äitini "vastaus" oli soitto perään että olenko kuullut meidän sukulaisten eronneen.!!!!!! Hän siis sivuutti kuvat täysin. Ei kommentoinut millään tavoin. Harmittaa ettei häntä liikuta lapseni millään tavoin.
Vierailija kirjoitti:
En viitsi tässä tarkemmin selittää, mutta minulla on äitini kanssa ollut lapsesta asti vaikeaa. Äitini on itsekäs ja hän puhuu aina vain itsestään. Jos meillä lapsilla on jokin suru tai muuten vaikeaa, äiti kääntää asian aina lopulta itseensä. Hän puhuu meistä lapsistaan vain vaativaan tai väheksyvään sävyyn.
Minulla on näin aikuisiässä kaipuu äidistä. Sellaisesta äidistä joka kysyisi mitä kuuluu. Kysyisi ja kuuntelisi. Ja kysyisi lapsistani edes joskus jotain muuta kuin että osaanko jo lukea yms. Yritän hakea äidiltä hyväksyntää. Laitan kuvia perheestäni, yritän kertoa mitä olemme tehneet...mutta äitini ei kuuntele eikä välitä. Hän alkaa yleensä puhua omista työjutuistaan tai omista menoistaan minun puheiden päälle.
Ystävilläni äidit käy mielellään heillä kylässä ja hoitaa välillä lapsia. Joskus he jopa shoppailevat tai tekevät jotain yhdessä. Minä en voi edes kuvitella että minä ja äitini tehtäisiin jotain joskus yhdessä.
Eli otsikkoon; mitä voin näin aikuisena odottaa omalta äidiltäni?
Kuulostaa kuvauksen perusteella isältäni. Et voi odottaa yhtään mitään. Katkaise suhde, jollet saa siitä irti mitään.
Vierailija kirjoitti:
Et mitään, mitä hän ei voi tai osaa antaa. Äitisi ei ole julma tai ilkeä, joten sinulla on käynyt parempi tuuri kuin monilla. Hyväksy tosiasiat.
Ilkeä ihminen puhuu lapsistaan väheksyvään sävyyn, kuten AP:n äiti tekee.
Osaako joku keittiöpsykologi sanoa miksi äitini käyttäytyy näin? Onko tämä joku tietty ihmisryhmä joka "tunnehylkää" lapsensa...tai tapauksessani hylkäys tunnepuolella on ollut aina.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Osaako joku keittiöpsykologi sanoa miksi äitini käyttäytyy näin? Onko tämä joku tietty ihmisryhmä joka "tunnehylkää" lapsensa...tai tapauksessani hylkäys tunnepuolella on ollut aina.
-ap
Kopioitu Väestöliiton nettisivuilta:
Välttelevän turvaton kiintymystyyli
Välttelevästi kiintyneen ihmisen on vaikea luottaa muihin ja päästää muita lähelleen. Hän pyrkii säilyttämään suojaavan etäisyyden ja pelkää sitä, että toinen tulee liian lähelle. Välttelevästi kiintyneiden varhainen hoiva on ollut torjuvaa ja yksin pärjäämistä korostavaa. Kansainvälisten tutkimusten mukaan välttelevä kiintymystyyli on yleisempi suomalaisessa kulttuurissa kuin muissa maissa. Välttelevästi kiintyneet ovat oppineet laittamaan tunteensa sivuun ja pärjäämään itse. Se on ollut sopeutumista kasvuympäristöön.
Välttelevästi kiintynyt herkästi reagoi stressiin vetäytymällä. Stressaantuneena hän pyrkii sammuttamaan tunteitaan ja tarpeitaan. Samaan aikaan hän voi olla altis ohittamaan kumppanin tarpeita. Hän voi näyttää etäiseltä ja tyyneltä, vaikka hänen kehonsa stressivasteet ovat korkealla.
Välttelevästi kiintynyt voi kokea pienten lasten tiiviin hoivan uhkana itsenäisyydelleen ja erillisyydelleen. Pikkulapsiperheessä on vaikea ylläpitää tunnetason etäisyyttä. Kun ei voi hallita tunteita vetäytymällä, tunteiden säätely vaikeutuu. Välttelevän voi olla vaikea pyytää apua, sillä hän hoitaa mieluiten asiat itse. Toisen vanhemman voi olla silloin vaikea päästä mukaan. Välttelevästi kiintynyt voi kokea perheen vaatimukset liiallisina ja lapsen ja puolison tarvitsevuuden uhkaavana. Työn ja perheen yhteensovittamisen konflikti voi kärjistyä. Kun välttelevä vetäytyy, jää kumppani selviämään yksin.
Mun äiti ihan samanlainen. Tai pahempi, oli niin välinpitämätön että antoi lapsena isän pieksää ja alistaa lapsia. Oli tunnevammainen ja otsekäs silloin, on tunnevammainen nyt.
Täysi pettymys äitinä, mutta vielä pahempi isoäitinä. Lapsia ei ikinä ole hoitanut tai halunnut tavata, sukujuhlissa toki nähnyt lapseni ohomennen silloin tällöin.
Mulla myös anoppi on hirveä, ei välitä kahden poikansa lapsista yhtään, hyysää vain tyttärenlapsia. Sanoi ihan suoraan että ei aio alkaa mummoksi poikien lapsille, vain tyttären lapset rakkaita ja heitä hoitaa.
Ymmärrän sun äidinkaipuun, mullasama, äiti ei ole kiinnostunut minusta yhtään. Mulla on myös ”mummo/pappakaipuu”, meillä ei yhtä ainoaa kunnollista isovanhempaa.
Mutta, surra saa, ei kuitenkaan katkeroitua. Pahin on jos vertaat muihin, se pitää lopettaa sillä siitä tulee megapaha mieli ja pettymys.
Me ollaan tukiverkottomina hoidettu 3 lasta täysin itse ilman apuja, ja perheestä saa voimaa. Ei se äidinkaipuuta poista (mikään ei poista), mutta kun keskittyy siihen mikä on hyvin, niin ei ehdi koko ajan murehtia sitä mikä on huonosti.
Häntä pystyyn! Kyllä tästä selvitään!
T. Kylmän ja itsekkään äidin tytär
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Usein tunnekylmät vanhemmat voivat olla narsistisia tai masentuneita. Heidän on vaikea sietää toisten tarvitsevuutta. Minua esimerkiksi jo lapsena tunnekylmä vanhempi syytteli takertuvaksi ja manipuloivaksi, kun olisin kaivannut häneltä huomiota. Koko ajan korostettiin kuinka yksin pitää pärjätä eikä vanhempia saa häiritä.
Vierailija kirjoitti:
Osaako joku keittiöpsykologi sanoa miksi äitini käyttäytyy näin? Onko tämä joku tietty ihmisryhmä joka "tunnehylkää" lapsensa...tai tapauksessani hylkäys tunnepuolella on ollut aina.
-ap
No etsi tietoa sanalla "epävakaa persoonallisuushäiriö".
Sun pitää hyväksyä toi, ei hän muutu.... suojele omaa mielenterveyttäsi ja anna äidillesi anteeksi että on mikä on.
On kyllä myötätunnot sun puolella,
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap vielä jatkaa. Meillä on aina lapsuudenkotona puhutta toisille ns rankan huumorin kautta. Koskaan mitään hyvää ei ole sanottu vaan aina naurettiin ilkeästi moitittiin ulkonäöstä asti toisia. Itse olen herkempi ja kärsin tästä suunnattomasti. Monesti vetäydyin omiin oloihin. Muut sisarukseni eivät välttämättä äitini itsekkyydestä ja kylmyydestä niin paljoa kärsineet, tai en ole varma. Meidän perheessä kenelläkään ei ole hyvät välit kenenkään kanssa. Todella surullista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, lasten saaminen aktivoi omiin vanhempiin liittyviä pettymyksiä. Minäkin olen pettynyt siihen, että tyly vanhempani on myös tyly ja välinpitämätön isovanhempi. Ei siinä oikein voi tehdä muuta kuin suojella omia lapsiaan tällaiselta seuralta. Lapset kuitenkin kaipaavat huomiota ja arvostusta niiltä ihmisiltä, joiden kanssa ovat tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
Ap vielä jatkaa. Meillä on aina lapsuudenkotona puhutta toisille ns rankan huumorin kautta. Koskaan mitään hyvää ei ole sanottu vaan aina naurettiin ilkeästi moitittiin ulkonäöstä asti toisia. Itse olen herkempi ja kärsin tästä suunnattomasti. Monesti vetäydyin omiin oloihin. Muut sisarukseni eivät välttämättä äitini itsekkyydestä ja kylmyydestä niin paljoa kärsineet, tai en ole varma. Meidän perheessä kenelläkään ei ole hyvät välit kenenkään kanssa. Todella surullista.
Tässä se hirviöäidin lapsi, tuo ilkeästi sanominen ja vittuilu on meidänkin lapsuusperheesdä normaalia. Jos vaikka äiti näkee mut vuoden tauon jälkeen, ekat sanat on ”hyi he-lvetti miten lihavalta näytät, etkö yhtään häpeä” (olen hoikka ja huolteltu eli tää on vain äidin silmissä). On haukkunut mun lapset ”ihan vammaisen näköiseksi”. Ja miehelläni huono koulutus (DI), mulla surkee työpaikka (osasonjohtaja), ok-talomme ruma ja homeinen (uusi kivitalo), auto halpa ja huono (uusi)... jne jne. Mikään ei kelpaa ja kaikesta vittuillaan.
Yhden kerran kokeilin antaa takaisin omaa lääkettä. Kun äiti ekana aljo haukkumaan rupsahtaneeksi ja lihavaksi, vastasin että selvä, itse olet muuttunut ilkeämmäksi. Löi avarilla, veti narsistiraivarit, huusi ja raivosi, itki ja lähti kannoillaan kääntyen pois ja oli 1,5 v suuttunut. Tässä esimerkki siitä että narsut saatehdä mitä vaan ja jos niille yrität samaa, se on törkein loukkaus ikinä.
Suosittelen että minimoit yhteydenpidon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun ei odota mitään, ei pety. Jos odotat vähänkin, petyt varmasti. Näin se homma menee itsekkään välinpitämättömän äidin kanssa.
Me v uokrattiin perheeni kanssa äitini ja isäni vanha talo jota laitettiin kuntoon ja remontoitiin. Äitini kehui aina kaikkea siellä miten on hienoa. No pari vuotta sitten keväällä päätti myydä kotimme meiltä mitään kysymättä , välittäjä vain tuli. Oli siis tarkoitus, että laitamme kodin kuntoon, että arvo nousee, että semmonen äiti mulla oli tai on mutta katkaisin välit sitten. Mitäs tähän sanotte?
On ihan paskapuhetta että kaikki äidit rakastavat lapsiaan, tai ”jokainen äiti on paras äiti lapselleen”. Ei ole!
Mun äiti lähinnä vihasi omia lapsiaan, kiusasi ja nujersi, piiskasi ja ilkkui. Eikä todellakaan ollut ”paras äiti” vaan ihan sieltä huonoimmasta päästä...
Vierailija kirjoitti:
Me v uokrattiin perheeni kanssa äitini ja isäni vanha talo jota laitettiin kuntoon ja remontoitiin. Äitini kehui aina kaikkea siellä miten on hienoa. No pari vuotta sitten keväällä päätti myydä kotimme meiltä mitään kysymättä , välittäjä vain tuli. Oli siis tarkoitus, että laitamme kodin kuntoon, että arvo nousee, että semmonen äiti mulla oli tai on mutta katkaisin välit sitten. Mitäs tähän sanotte?
No perus paskapää. Tollasia kusipäitä jotkut äidit on, omanikin ikävä kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap vielä jatkaa. Meillä on aina lapsuudenkotona puhutta toisille ns rankan huumorin kautta. Koskaan mitään hyvää ei ole sanottu vaan aina naurettiin ilkeästi moitittiin ulkonäöstä asti toisia. Itse olen herkempi ja kärsin tästä suunnattomasti. Monesti vetäydyin omiin oloihin. Muut sisarukseni eivät välttämättä äitini itsekkyydestä ja kylmyydestä niin paljoa kärsineet, tai en ole varma. Meidän perheessä kenelläkään ei ole hyvät välit kenenkään kanssa. Todella surullista.
Tässä se hirviöäidin lapsi, tuo ilkeästi sanominen ja vittuilu on meidänkin lapsuusperheesdä normaalia. Jos vaikka äiti näkee mut vuoden tauon jälkeen, ekat sanat on ”hyi he-lvetti miten lihavalta näytät, etkö yhtään häpeä” (olen hoikka ja huolteltu eli tää on vain äidin silmissä). On haukkunut mun lapset ”ihan vammaisen näköiseksi”. Ja miehelläni huono koulutus (DI), mulla surkee työpaikka (osasonjohtaja), ok-talomme ruma ja homeinen (uusi kivitalo), auto halpa ja huono (uusi)... jne jne. Mikään ei kelpaa ja kaikesta vittuillaan.
Yhden kerran kokeilin antaa takaisin omaa lääkettä. Kun äiti ekana aljo haukkumaan rupsahtaneeksi ja lihavaksi, vastasin että selvä, itse olet muuttunut ilkeämmäksi. Löi avarilla, veti narsistiraivarit, huusi ja raivosi, itki ja lähti kannoillaan kääntyen pois ja oli 1,5 v suuttunut. Tässä esimerkki siitä että narsut saatehdä mitä vaan ja jos niille yrität samaa, se on törkein loukkaus ikinä.
Suosittelen että minimoit yhteydenpidon.
On kyllä hirveä äiti sinulla-kin. Narsu käyttäytyy juuri kuten sanoit, eivät kestä yhtään jos saavat omaa lääkettään. Käytös on rajatonta ja hän loukkaa läheisiään urakalla. Minä katkaisin välit, siihen loppui narsusta kärsiminen. Suosittelen.
Vierailija kirjoitti:
Me v uokrattiin perheeni kanssa äitini ja isäni vanha talo jota laitettiin kuntoon ja remontoitiin. Äitini kehui aina kaikkea siellä miten on hienoa. No pari vuotta sitten keväällä päätti myydä kotimme meiltä mitään kysymättä , välittäjä vain tuli. Oli siis tarkoitus, että laitamme kodin kuntoon, että arvo nousee, että semmonen äiti mulla oli tai on mutta katkaisin välit sitten. Mitäs tähän sanotte?
Äitisi voi viettää joulut talorahojen seurassa, hiljaisia ovat setelit. Oikein teit.
Et mitään, mitä hän ei voi tai osaa antaa. Äitisi ei ole julma tai ilkeä, joten sinulla on käynyt parempi tuuri kuin monilla. Hyväksy tosiasiat.