Minua on kohdeltu niin paljon väärin elämässä, että elämäni on sen vuoksi tavallaan mennyt pieleen

Kenenkään elämä täydellistä ole.

Kävin kognitiivisessa terapiassa hakemassa apua, mutta se ei auttanut, vaikka kävin pitkään. Outoa, ettei terapeuttikaan ymmärtänyt, että autettava on kärsinyt vääryydestä, ja osannut ohjata oikeaan osoitteeseen.

Ding, kivikissa pääsee vauhtiin.

Vierailija kirjoitti:

Kenenkään elämä täydellistä ole.

Miten tässä nyt siitä olisi kysymys? Etkö halua tehdä mitään elämäsi parantamiseksi, vaan voivottelet vain, että muiden syy?

Ja siis minä en voinut tehdä oikeita asioita elämäni parantamiseksi, ennen kuin tajusin, että olen kohdannut vääryyttä. Minua on kohdeltu henkisesti väärin.

Minua on myös kohdeltu väärin vanhempieni toimesta, kun olin lapsi. Kolme vuotta kognitiivista psykoterapiaa on auttanut paljon eteenpäin.

Että eikö ne siellä kognitiivisessa terapiassa osaa hoitaa väärin kohdelluksi tulleita ihmisiä? Eivät selkeästikään osaa.

Älä uhriudu.

Kaikkia meitä ihmisiä kohdellaan enemmän tai vähemmän väärin. Se on sitä elämää!

Nauti niistä elämän hyvistä puolista, äläkä käpertyä niihin huonoihin.

Suosittelen lämpimästi uskomista Isään, Poikaan Jeesukseen ja Pyhään Henkeen sekä Raamattua, niin pikku kiusat, eikä vähän isommat tunnu yhtään missään.

Vierailija kirjoitti:

Minua on myös kohdeltu väärin vanhempieni toimesta, kun olin lapsi. Kolme vuotta kognitiivista psykoterapiaa on auttanut paljon eteenpäin.

Mulla ne mallit, joilla olin oppinut oikeuttamaan sen väärinkohtelun jäivät ainakin olemaan kognitiivisesta huolimatta. Se ei purkanut niitä, eikä osoittanut, että missä ne minua kohtaan väärin tekemisen mallit ovat vääriä minua kohtaan. En osannut edelleenkään suojautua siltä.

Se auttoi ainoastaan kärsimykseen vähän, jota väärinkohdelluksi tulemisesta seurasi. Ei varsinaisesti estämään uutta, eikä parantanut olemassa olevia siitä tulleita haavoja.

Vierailija kirjoitti:

Älä uhriudu.

Kaikkia meitä ihmisiä kohdellaan enemmän tai vähemmän väärin. Se on sitä elämää!

Nauti niistä elämän hyvistä puolista, äläkä käpertyä niihin huonoihin.

Suosittelen lämpimästi uskomista Isään, Poikaan Jeesukseen ja Pyhään Henkeen sekä Raamattua, niin pikku kiusat, eikä vähän isommat tunnu yhtään missään.

Jos mua joku tästä lähtien kohtelee väärin, niin sopiipa yrittää! Se saa tietää, että mä laitan sen polvilleen kaikilla laillisilla keinoilla, joita on.

Kun aikaisemmin mua moitittiin siitä, jos suutuin kun tulin kohdelluksi väärin.

ap

Mutta olen etsinyt apua siihen, etten enää joudu välittämään, vaikka joku suuttuisikin siitä, että mä suutun kun se toinen on kohdellut mua väärin. Aikaisemmin sen jos muut suuttuvat piti olla minulle ohjenuora, milloin lakkaan vaatimasta oikeuksiani tai vääryyden kopettamista.

ap

Koska mua ei mua väärinkohtelevien ihmisten tunteet kiinnosta. Lain puitteissa toimin heitä kohtaan silti, ja moraalinkin.

ap

Väärin kohteleva joko pyytää anteeksi tai jos ei, niin hankin sille rangaistuksen (lain puitteissa, se voi olla mikä tahansa muukin, kuin laillinen seuraamus) jos vain kykenen.

ap

Ja siis tietenkin se vaikuttaa omiin elämänvalintoihinkin, kun ei tarvitse enää miettiä, että missä kaikessa muut ovat vain oikeutettuja tekemään minulle vääryyttä, jos vain voivat. Enkä mä saa siihen sanoa mitään. Koska haha, nyt mä saan. Niin mä voin tehdä tavallaan enemmän asioita, kuin ennen.

ap

Tästä tulee itsesäälinen kitinä, mutta ymmärrän (ainakin luulen ymmärtäväni) aloittajaa. Omat vanhempani lyttäsivät itsetuntoni lapsena. Aina sain kuulla miten ei pidä kuvitella itsestään mitään. En sitten kuvitellut. Koko lapsuuteni ja nuoruuteni annoin muiden kävellä ylitseni. Huonon itsetunnon vuoksi otin ensimmäisen miehen, jolle kelpasin. Nyt kolmekymppisenä olen onnettomassa avioliitossa, pienten lasten äiti, jolla on helvetillinen asuntolaina niskassa. Olen nyt vasta tajunnut, että olen ihan oikeasti fiksu ja voisin menestyä (en meen yksityiskohtiin..). Toisaalta mietin, että tiety ns peliliikkeet olisi pitänyt tehdä jo nuorena. Pelkään olevani liian vanha toteuttamaan urahaaveitani. 

Vierailija kirjoitti:

Minua on myös kohdeltu väärin vanhempieni toimesta, kun olin lapsi. Kolme vuotta kognitiivista psykoterapiaa on auttanut paljon eteenpäin.

antoko ne piiskaa kun tappelit, kiusasit pienempiä tai löit koiraa?

Hohhoijaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä uhriudu.

Kaikkia meitä ihmisiä kohdellaan enemmän tai vähemmän väärin. Se on sitä elämää!

Nauti niistä elämän hyvistä puolista, äläkä käpertyä niihin huonoihin.

Suosittelen lämpimästi uskomista Isään, Poikaan Jeesukseen ja Pyhään Henkeen sekä Raamattua, niin pikku kiusat, eikä vähän isommat tunnu yhtään missään.

Kohdellaan ehkä väärin, mutta se ei ole mitään elämää, typerä runkkari.

tulihan se sieltä.Tuollaisia huutelet ihmisille, niin ei ole ihme että sinuun hermostutaan

Vierailija kirjoitti:

Tästä tulee itsesäälinen kitinä, mutta ymmärrän (ainakin luulen ymmärtäväni) aloittajaa. Omat vanhempani lyttäsivät itsetuntoni lapsena. Aina sain kuulla miten ei pidä kuvitella itsestään mitään. En sitten kuvitellut. Koko lapsuuteni ja nuoruuteni annoin muiden kävellä ylitseni. Huonon itsetunnon vuoksi otin ensimmäisen miehen, jolle kelpasin. Nyt kolmekymppisenä olen onnettomassa avioliitossa, pienten lasten äiti, jolla on helvetillinen asuntolaina niskassa. Olen nyt vasta tajunnut, että olen ihan oikeasti fiksu ja voisin menestyä (en meen yksityiskohtiin..). Toisaalta mietin, että tiety ns peliliikkeet olisi pitänyt tehdä jo nuorena. Pelkään olevani liian vanha toteuttamaan urahaaveitani. 

Mua harmittaa asia siksikin, että ns. tappelin asiasta äidin kanssa ja koitin kertoa hänelle, että se, mitä hän opettaa minulle on ainakin haitallista, vaikka se olisi jollainlailla oikein. Eli miksi vanhempi tekee lapselleen haitallisia asioita ja pitää niitä oikeina? En lapsena voinut tietää, onko äiti oikeassa tuottessaan tuskaa minulle, enkä nuorena aikuisenakaan. Se toimintatapa on niin epäselvä, ettei se selvinnyt edes muille läheisilleni, että äitini tuhoaa itsetuntoani.

En tiennyt, miten olisin pitänyt puoliani. Äitini ain vetosi, että ne, keihin luotin olivat lurjuksia, joten en voinut nojata heihinkään 100%. Ja siis lurjuksia he olivat sillä perusteella, etteivät hekään olleet täydellisiä. Heidän ajatuksensa olisivat olleet rennompia, mutta pelkäsin niitä noudattamalla syrjäytyväni, kuten äiti pelotteli.

ap