Ongelmana liian helppo ystävystyminen. Muita? Kuinka torjua kohteliaasti?

Minulla on sama "ongelma". Mulla on ne ystävät muutamat mitkä on ollut  peruskoulusta lähtien ja pari tullut opiskelun kautta ja ne riittää mulle ja ei ole aikaa ja kiinnostusta panostaa uusiin ystävyys suhteisiin. Erään harrastukseni kautta olen tutustunut moneen uuteen tyyppiin ja siellä moni haluaisi olla olla ystäväni myös tämän harrastuksen ulkopuolella ja pyytelevät kaiken maailman illanviettoihin, kahville yms. jatkuvasti. Ja mun on jotenki tosi vaikea käsittää miksi ne haluaisivat viettää aikaa kanssani? En ole ujo mutta olen aika hiljainen ja en mielestäni mitenkään hauska tai mielenkiintoinen ja suurin osa noista tyypeistä on kymmenen vuotta mua nuorempia ja en ees aina tajuu mistä ne puhuu :D

Nämä neljä ystävyyssuhdetta on siis ollut ihan lapsuudesta asti, ja siinä on suhde ehtinyt hyvin syventyä. Kaipaan suhteilta juuri tuota syvyyttä ja vastavuoroisuutta. Että voi pohtia niitä elämän iloja ja suruja läpi ja tukea toinen toisiaan. Ja sellaista ei kovin monen kanssa jaksa. Itse en osaa sellaista "kertakäyttö"-ystäväkulttuuria, jossa ollaan kaveria jonkun kanssa tiiviisti esim. vuoden ja sitten ei mitään. Enkä näe mitään iloa siinäkään, että jonkun kanssa viestitetään muutamia kertoja vuodessa jotain ihan tyhjänpäiväistä.

En oikein tiedä miten selittää tätä. Mutta olen äärimmäisen introvertti ja ihmissuhteet vievät ihan tolkuttomasti energiaani. Haluan säästää sen energian oikeasti tärkeille ystäville.

En kuitenkaan halua pahoittaa kenenkään mieltä. Ja miten pahalta tuntuu kuulla "ei, en halua olla ystäväsi"?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Minulla on sama "ongelma". Mulla on ne ystävät muutamat mitkä on ollut  peruskoulusta lähtien ja pari tullut opiskelun kautta ja ne riittää mulle ja ei ole aikaa ja kiinnostusta panostaa uusiin ystävyys suhteisiin. Erään harrastukseni kautta olen tutustunut moneen uuteen tyyppiin ja siellä moni haluaisi olla olla ystäväni myös tämän harrastuksen ulkopuolella ja pyytelevät kaiken maailman illanviettoihin, kahville yms. jatkuvasti. Ja mun on jotenki tosi vaikea käsittää miksi ne haluaisivat viettää aikaa kanssani? En ole ujo mutta olen aika hiljainen ja en mielestäni mitenkään hauska tai mielenkiintoinen ja suurin osa noista tyypeistä on kymmenen vuotta mua nuorempia ja en ees aina tajuu mistä ne puhuu :D

Jes! En ole yksin! Mutta huono homma tietenkin että meillä on sama ongelma. :D

Minustakin on kertakaikkiaan kryptistä miksi ihmiset haluavat niin ystävystyä kanssani. Ja vaikka kerta toisensa jälkeen kieltäydyn menoista ja muista kutsuista, niin aina niitä tulee lisää. Mukavia ihmisiä, mutta en halua sitoutua mihinkään, enkä jaksa olla mukana missään menoissa. Hädin tuskin jaksan nykyiset ystävät ja sukulaiset ja ne menot.

Ap

Tämän palstan hieno puoli on se että voin keskustella asioista anonyyminä, ilman että minun tarvitsee sitoutua kehenkään ihmiseen. En ymmärrä millaisia signaaleja oikein annan toisille, kun niin moni haluaa tehdä lähempää tuttavuutta. Tai siis en osaa, enkä haluaisi olla tästä tylympi, niin että ihmiset loittonisivat. En halua olla tyly. Ja se tässä onkin se ongelma. En ole keksinyt mitään universaalia hienoa keinoa kuinka vastata "ei, en halua lähtä kahville" "en halua jutella", kun tuollaisenaan ne kuullostaa kamalan tylyiltä. Ja jotenkin se on kertakaikkiaan väärin, että minä tuskailen liian ystävien kanssa, kun taas toisaalla muut tuskailevat yksinäisyyden kanssa.

Täällä oli joskus se keskustelu millä typerillä tekosyillä ihmiset on jättäytyneet pois juhlista. Siellä sitten todettiin että sekin on yhtälailla huono, jos sanoo suoraan että ei jaksa. Eli en voisi sillälailla olla rehellinen, kun kyllähän tuon voi ottaa taas loukkauksena että kyseisen henkilön seura ei kiinnosta (vaikka siis edelleen, vika on minussa ja minun väsymisessä, ja nämä ihmiset on yleensä tosi mukavia).

Ap

No höh. Nyt ei sitten tule ystäviä. :D Eikö ole muita samalla ongelmalla, tai löytyisikö jotain täsmäkeinoja kuinka kohteliaasti kieltäytyä?

Ap

Tuttu ongelma mullekin. Kai se on jotenkin seurausta siitä, että olen samanaikaisesti introvertti ja sosiaalinen, eli osaan heittää huulta ja antaa ihmisille itsestäni paljonkin asioita, mutta en loppupeleissä jaksa montaa sosiaalista suhdetta kerrallaan. Kaipaan ihmissuhteilta enemmän laatua kuin määrää, mikä entisestään karsii ystävystymismahdollisuuksia. Ongelmana on myös se, että olen ns. hyvä kuuntelija, minkä vuoksi ajaudun helposti tilanteisiin, missä joku itsensä kanssa kamppaileva puolituttu toivoo minusta ilmaista terapeuttia.

Mä olen ratkaissut ongelman niin, että kun joku vaikuttaa haluavan lähempää ystävyyttä kanssani kuin mitä itse pystyn handlaamaan, yritän ottaa häneen etäisyyttä epäsuorasti. Jos hän sanoo, että haluaisi lähteä kahville, totean että seuraavat viikot ovat kiireisiä mutta katsotaan asiaa myöhemmin. Usein tämä riittää, eikä asiaan palata. Yritän myös väistellä kontaktia näihin ihmisiin jonkin aikaa. Jos huomaan ihmisen kaupungilla, eikä hän ole huomannut minua, käännyn seuraavasta kaudunkulmasta eri suuntaan. Jätän myös somessa tykkäilyt vähiin. Olen myös oppinut tunnistamaan ihmistyypit, jotka tuntuvat syövän minulta energiaa ja koitan alusta asti vähän jarrutella heidän seurassaan.

Koen, että toimin vähän ikävästi ja ylimielisesti näitä ihmisiä kohtaan, mutta en ole keksinyt muutakaan. Toivoisin, että suomalaisessa kulttuurissa olisi ok antaa pakit myös ystävyyttä toivovalle. Siihen ei kuitenkaan taida olla sellaista keinoa, joka ei saattaisi molempia hyvin noloon tilanteeseen. Oletus kun on, että ystävien määrä ei ole rajallinen (toisin kuin useimmilla kumppanien määrä).

Mulla on samaa ongelmaa. Oli aika, jolloin huhtikuussa tapaamista sovittaessa ensimmäinen vapaa viikonloppu oli marraskuussa. Asun pk-seudulla ja täällä on paljon tapahtumia, joihin haluan osallistua. Lisäksi on perhe, suku ja ystävät. Nykyisin pidän yhden viikonlopun kuukaudessa täysin vapaana mistään etukäteen sovitusta. Useimmiten vietän nämä viikonloput ihan vain kotosalla tai korkeintaan ex tempore lähden jonnekin riippuen siitä, miten huvittaa lähteä. Olen sanonut ihmisille ihan suoraan, että mä en jaksa joka viikonloppu juosta jossain, mutta jos tätä henkilöä kiinnostaa lähteä mun kanssani tapahtumaan X, niin sopii tulla mukaan. 

Tunnistan saman ongelman. Omalla kohdallani luulen, että ihmisten halu ystävystyä kanssa johtuu siitä, että olen ystävällinen ja huomioonottava - en varsinaisesti halua puhua itsestäni, joten kysyn toisen elämästä kysymyksiä. Olen myös alkoholistiperheen lapsena hyvin sosiaalisesti tarkka, ts. minulla on hyvät tuntosarvet muiden ihmisten tunnetilojen ja eri tilanteiden lukemiseen. Sopeutan itseni aika nopeasti tilanteisiin ja ihmisiin, ja myötäilen toista ihmistä ihan automaattisesti. Tästä syystä luulen, että monet kokevat minun ymmärtävän heitä jotenkin erityisen hyvin. Itsellehän se on raskasta ja kuluttavaa, tuo jatkuva ihmisten lukeminen. en kaipaa enempää ystäviä, minulla on ne muutamat, joiden kanssa voin olla oma itseni.

Sama juttu täällä. Myös introvertti ja sosiaalisissa tilanteissa olen kuin duracell pupu ja tutustun helposti uusiin ihmisiin. Itse olen antanut itsestäni kiireisen kuvan kun haluan rajoittaa sosiaalisia menoja. Keksin että minun pitää tehdä sitä sun tätä tai olen jo luvannut tapaavani tämän ja tämän. Tai sanon vain että on kiireitä. Joskus olen rehellisesti vedonnut introverttiyteen ja selittänyt että tarvitsen omaa aikaa, mutta tämä yleensä silloin jos tunnen toisen vähän paremmin. Kaikista vaikeimpia ihmisiä ovat ne jotka eivät ota vihjeitä vastaan tai niistä välitä, jolloin heidän kohdalla joutuu itsekin muuttumaan ihmisenä kovemmaksi.

Tuo terapeuttina olo on muuten minullekin tuttua huttua. Joskus joku on ottanut vain yhteyttä pelkästään sen takia että haluaa avautua jostain vaikka ei oltaisi puhuttu vähään aikaan. Tällaiset ihmiset vähän kummastuttavat minua.

Vierailija kirjoitti:

Tuttu ongelma mullekin. Kai se on jotenkin seurausta siitä, että olen samanaikaisesti introvertti ja sosiaalinen, eli osaan heittää huulta ja antaa ihmisille itsestäni paljonkin asioita, mutta en loppupeleissä jaksa montaa sosiaalista suhdetta kerrallaan. Kaipaan ihmissuhteilta enemmän laatua kuin määrää, mikä entisestään karsii ystävystymismahdollisuuksia. Ongelmana on myös se, että olen ns. hyvä kuuntelija, minkä vuoksi ajaudun helposti tilanteisiin, missä joku itsensä kanssa kamppaileva puolituttu toivoo minusta ilmaista terapeuttia.

Mä olen ratkaissut ongelman niin, että kun joku vaikuttaa haluavan lähempää ystävyyttä kanssani kuin mitä itse pystyn handlaamaan, yritän ottaa häneen etäisyyttä epäsuorasti. Jos hän sanoo, että haluaisi lähteä kahville, totean että seuraavat viikot ovat kiireisiä mutta katsotaan asiaa myöhemmin. Usein tämä riittää, eikä asiaan palata. Yritän myös väistellä kontaktia näihin ihmisiin jonkin aikaa. Jos huomaan ihmisen kaupungilla, eikä hän ole huomannut minua, käännyn seuraavasta kaudunkulmasta eri suuntaan. Jätän myös somessa tykkäilyt vähiin. Olen myös oppinut tunnistamaan ihmistyypit, jotka tuntuvat syövän minulta energiaa ja koitan alusta asti vähän jarrutella heidän seurassaan.

Koen, että toimin vähän ikävästi ja ylimielisesti näitä ihmisiä kohtaan, mutta en ole keksinyt muutakaan. Toivoisin, että suomalaisessa kulttuurissa olisi ok antaa pakit myös ystävyyttä toivovalle. Siihen ei kuitenkaan taida olla sellaista keinoa, joka ei saattaisi molempia hyvin noloon tilanteeseen. Oletus kun on, että ystävien määrä ei ole rajallinen (toisin kuin useimmilla kumppanien määrä).

Vähän samantyyppistä minullakin. Yritän ottaa ryhmissä kaikki huomioon ja hymyilen paljon, eli olen kai helposti lähestyttävä. Näin olen yrittänyt päätellä, enkä oikein muuta ole keksinyt miksi ihmiset haluavat niin kaveerata.

Minulla ei ole kaikien kohdalla toiminut tuo, että sanotaan että nyt ei ole aikaa. Vaan tosiaan tulee monet kerrat vielä sitä kutsua. Tosi tympeä kieltäytyä, kun toinen on kyllä muuten mukava, ja jos minulla ei olisi kavereita niin kyllä sillon tarttuisin kutsuun. Kieltäytymisestä tulee aina väistämättä kuva, että toisen seura ei ole miellyttävää. Ja vielä typerämpää on selittää tätä koko totuutta. Yhdelle olen kyllä senkin tehnyt, mutta oli silti yhteyksissä pitkään, vaikka luulin tehneeni itseni selväksi.

Niin, ystävin määrä ei ole rajallinen, mutta minun jaksamiseni on. :/ Jos jaksaisin, niin olisin vuosien varrelta poiminut näitä ystävystyjiä ja jatkanut yhteydenpitoa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Mulla on samaa ongelmaa. Oli aika, jolloin huhtikuussa tapaamista sovittaessa ensimmäinen vapaa viikonloppu oli marraskuussa. Asun pk-seudulla ja täällä on paljon tapahtumia, joihin haluan osallistua. Lisäksi on perhe, suku ja ystävät. Nykyisin pidän yhden viikonlopun kuukaudessa täysin vapaana mistään etukäteen sovitusta. Useimmiten vietän nämä viikonloput ihan vain kotosalla tai korkeintaan ex tempore lähden jonnekin riippuen siitä, miten huvittaa lähteä. Olen sanonut ihmisille ihan suoraan, että mä en jaksa joka viikonloppu juosta jossain, mutta jos tätä henkilöä kiinnostaa lähteä mun kanssani tapahtumaan X, niin sopii tulla mukaan. 

Minun energiani eivät riittäisi tuonkaan vertaa. :D Olen jotenkin huippuintrovertti sillälailla, että ihmismassoissakin liikkuminen väsyttää. Jos saisin valita, tekisin työtä kotoa käsin, ja poistuisin ehkä pari kertaa viikossa ihmisten ilmoille. Sosiaalisuuskiintiöni täyttyy jo pelkästään päivittäisestä puolison kanssa oleilusta, ja siihen päälle viikottaiset viestit kavereilta.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Sama juttu täällä. Myös introvertti ja sosiaalisissa tilanteissa olen kuin duracell pupu ja tutustun helposti uusiin ihmisiin. Itse olen antanut itsestäni kiireisen kuvan kun haluan rajoittaa sosiaalisia menoja. Keksin että minun pitää tehdä sitä sun tätä tai olen jo luvannut tapaavani tämän ja tämän. Tai sanon vain että on kiireitä. Joskus olen rehellisesti vedonnut introverttiyteen ja selittänyt että tarvitsen omaa aikaa, mutta tämä yleensä silloin jos tunnen toisen vähän paremmin. Kaikista vaikeimpia ihmisiä ovat ne jotka eivät ota vihjeitä vastaan tai niistä välitä, jolloin heidän kohdalla joutuu itsekin muuttumaan ihmisenä kovemmaksi.

Tuo terapeuttina olo on muuten minullekin tuttua huttua. Joskus joku on ottanut vain yhteyttä pelkästään sen takia että haluaa avautua jostain vaikka ei oltaisi puhuttu vähään aikaan. Tällaiset ihmiset vähän kummastuttavat minua.

Tunnistan myös tuon terapeuttina olon. Yksi kaveri saattaa olla kuukausikaupalla hiljaa ja sitten yhtäkkiä: mennäänkö kahville? Siitä jo tietää, että hänellä on tarve avautua jostain :D

En minä koskaan anna kenellekään "pakkeja" tai kieltäydy ystävyydestä. En vain sovi tapaamisia, ja kun joku sellaisia ehdottaa, vetoan kiireisiin tai muihin sovittuihin menoihin niin monta kertaa, kun on tarpeen. Jos joku on tuppautumassa seuraksi matkalle, tapahtumaan tai harrastukseen, kiitän tarjouksesta, mutta sanon että menen tällaisiin aina yksin. 

Minulla on niin paljon ystäviä jo ennestäänkin, etten ehdi kaikkia tavata niin paljon kuin haluaisin. Suurimman osan ajasta haluan kuitenkin viettää yksin.

Johtuu varaan siitä että olette hyviä kuuntelijoita ja toiset huomioonottavia. Sellaisten seuraamaan ihmiset hakeutuu. Ehkä kannattaisi yrittää vähentää tätä kutsu vaa viestintää ;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on samaa ongelmaa. Oli aika, jolloin huhtikuussa tapaamista sovittaessa ensimmäinen vapaa viikonloppu oli marraskuussa. Asun pk-seudulla ja täällä on paljon tapahtumia, joihin haluan osallistua. Lisäksi on perhe, suku ja ystävät. Nykyisin pidän yhden viikonlopun kuukaudessa täysin vapaana mistään etukäteen sovitusta. Useimmiten vietän nämä viikonloput ihan vain kotosalla tai korkeintaan ex tempore lähden jonnekin riippuen siitä, miten huvittaa lähteä. Olen sanonut ihmisille ihan suoraan, että mä en jaksa joka viikonloppu juosta jossain, mutta jos tätä henkilöä kiinnostaa lähteä mun kanssani tapahtumaan X, niin sopii tulla mukaan. 

Minun energiani eivät riittäisi tuonkaan vertaa. :D Olen jotenkin huippuintrovertti sillälailla, että ihmismassoissakin liikkuminen väsyttää. Jos saisin valita, tekisin työtä kotoa käsin, ja poistuisin ehkä pari kertaa viikossa ihmisten ilmoille. Sosiaalisuuskiintiöni täyttyy jo pelkästään päivittäisestä puolison kanssa oleilusta, ja siihen päälle viikottaiset viestit kavereilta.

Ap

Mä teenkin, olen tehnyt jo viisi vuotta. Tarvitsisin vielä enemmän "ihmisvapaata" aikaa, jos tätä etätyömahdollisuutta ei olisi. Arkisin en juuri poistu kotinurkilta. 

Vierailija kirjoitti:

Tuo terapeuttina olo on muuten minullekin tuttua huttua. Joskus joku on ottanut vain yhteyttä pelkästään sen takia että haluaa avautua jostain vaikka ei oltaisi puhuttu vähään aikaan. Tällaiset ihmiset vähän kummastuttavat minua.

Sama kokemus. Pahinta on se, että pitkän avautumisen jälkeen jotkut yrittävät vielä saada minuakin väkisin avautumaan esim. kyselemällä sairauksista tai muista hyvin yksityisistä asioista, jotka haluan jakaa vain ihan läheisten ihmisten kanssa. Kaipa mahdollisuus avautua on saanut heidät ajattelemaan, että olisimme jotenkin läheisempiä kuin mitä itse koen.

Sivuhuomio: onko joku muu teistä INFJ? En pidä MBTI:tä minään kovin tieteellisenä persoonallisuustestinä, mutta muhun INFJ:n kuvaus sopii ja olen ajatellut sen selittävän osaltaan näitä yksisuuntaisia ystävystymiskokemuksia.

Onko se nyt niin outoa jos kaveri haluaa avautua kaverille?

Vierailija kirjoitti:

Onko se nyt niin outoa jos kaveri haluaa avautua kaverille?

Ei siinä ole mitään outoa, mutta ei voi olettaa kenenkään jaksavan kymmenien ihmisten jatkuvaa avautumista. On oikeasti pakko vähän rajoittaa, kuinka monen ongelmien ja huolien jätesankona jaksaa olla. 

Heh, kai sinua pitää sitten neuvoa samalla tavalla kuin päinvastaisessa tilanteessa neuvottaisiin... ;D Sä katsos säteilet liikaa varmuutta ja liian hyvää energiaa. Kaikki haluaa siitä osansa. Sun pitäis olla vähän epätoivoisempi ja valittaa enemmän. Sitten sinut jätetään äkkiä rauhaan.

Ymmärrän, että tuokin voi olla "ongelma", mutta sitä en ihan ymmärrä, mikset joskus voisi osallistua johonkin. Ja sanoa Ei silloin kun et jaksa. Olet vähän kuin sellainen parisuhteessa oleva, joka haluaa keskittyä kuhertelemaan ja ignooraa kaikki muut. Mutta eivät ystävätkään ole ikuisia. Älä täysin katko muita mukavia suhteita. Pidä asialliset välit. Älä puhele liian henkilökohtaisuuksia työkavereillesi jos et halua syvempää tuttavuutta. Niin ja tiedän kyllä, mitä on olla introvertti.

Vierailija kirjoitti:

Onko se nyt niin outoa jos kaveri haluaa avautua kaverille?

Ei ole. Ongelma syntyy siitä, että osa meistä joutuu koko ajan tilanteisiin, jossa joku vähän etäisempi kaveri haluaa avautua meille. Se on pirun raskasta, kun kaikkien murheet kasautuvat yhden ihmisen käsiteltäviksi. Siksi osa meistä yrittää rajoittaa tällaisten kuvioiden syntymistä jo ihan oman hyvinvointinsa vuoksi.