Mistä sisältöä elämään?

Mulla oli tuollainen olo silloin kun kävin töissä. Tuntui, että oma elämä oli asettunut jotenkin väärin, "sisältö" puuttui ja voin huonosti. Tajusin onneksi lopulta tehdä oikean päätöksen ja jäin opintovapaalle. Oman kokemukseni mukaan tuollainen olo voi siis syntyä ihan vaan siitä, ettei elä itsensä näköistä elämää, vaikka elämässä olisikin yhtä jos toista sisältöä. Itsetutkiskelun paikka.

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli tuollainen olo silloin kun kävin töissä. Tuntui, että oma elämä oli asettunut jotenkin väärin, "sisältö" puuttui ja voin huonosti. Tajusin onneksi lopulta tehdä oikean päätöksen ja jäin opintovapaalle. Oman kokemukseni mukaan tuollainen olo voi siis syntyä ihan vaan siitä, ettei elä itsensä näköistä elämää, vaikka elämässä olisikin yhtä jos toista sisältöä. Itsetutkiskelun paikka.

Niin, tiedän että pitäisi löytää jotain mielekästä tekemistä ja se oma juttu, mutta en yhtään tiedä mitä se voisi olla.

Mullakaan ei ole kavereita. Olen töissä ja illat/viikonloput aina kotona. Sisältöä elämään saan Tinderin panotreffeistä.

Minä luen.

Keksi jokin uusi harrastus. Ala katsella elokuvia.

Nyt on hyvä aika vuodesta mennä sienestämään.

Itse olen ratkaissut tämän liittymällä eri yhdistyksiin ja sinne aina kaivataan uusia jäseniä.

Joku kurssi? Haluatko oppia uuden kielen? Tai maalata tai tehdä keramiikkaa? Entisöidä huonekaluja? Laulaa? Joku ryhmäliikunta? Onhan noita.

Mistä olet kiinnostunut? Suunnittele kiinnostuksen kohteesta projekti ja ala toteuttaa sitä.

Esim. jos olet kiinnostunut kirjallisuudesta, päätä lukea viisi Shakespearin näytelmää (tai jonkun toisen kirjailijan teoksia) seuraavan vuoden aikana. Perusta blogi, jossa kerrot lukukokemuksestasi, ja teoksen luettuasi arvioit sen. Saman voi tehdä elokuvien, ruoanlaiton, käsitöiden jne. osalta.

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli tuollainen olo silloin kun kävin töissä. Tuntui, että oma elämä oli asettunut jotenkin väärin, "sisältö" puuttui ja voin huonosti. Tajusin onneksi lopulta tehdä oikean päätöksen ja jäin opintovapaalle. Oman kokemukseni mukaan tuollainen olo voi siis syntyä ihan vaan siitä, ettei elä itsensä näköistä elämää, vaikka elämässä olisikin yhtä jos toista sisältöä. Itsetutkiskelun paikka.

Tämä on iso ongelma minulle, koska itseni näköiseen elämään tarvitsisin miljoonia: haluaisin voida tehdä ihan mitä haluan milloin haluan ja ettei tarvitsisi tehdä töitä ikinä jos en halua. Kaikki muu on vain kitkuttelua.

Hyvä kysymys. Olen miettinyt myös. Sisäinen tyhjyyden tunne on valtava.  Samoin tunne siitä, että olen taakka toisille: miehelleni, lapsille, anopille, omille vanhemmille. Suurin taakka olen kuitenkin yhteiskunnalle, koska en työllisty. Olen pitkäaikaistyötön.

Minun näköistäni elämää on (olisi) mielekäs työ, joka innostaa ja motivoi. Työtehtävät, joihin voin käyttää aikani, huomioni, kiinnostukseni, tarmoni ja energiani. Olen havainnut elämässäni yhden piirteen: mitä enemmän teen, sen enemmän saan aikaiseksi.

Nyt en tee mitään muuta kuin itken aamuisin perheen lähdettyä töihin/kouluun. Ei ulospääsytietä.

Taakka olen toisille. En tiedä paikkaa tai tilannetta, missä en olisi taakka. Raskas henkinen kuorma olen miehelleni, ja valtava pettymys anopilleni, koska en ole työssä (vaikka olenkin korkeasti koulutettu).

Sinulle, joka esitit kysymyksen, "mistä sisältöä elämään". Päivittäiset rutiiniit tuovat sisältöä kuitenkin. Siivous, ruuanlaitto, tiskit, pyykit, jne. Mulla suurin sisältö päivässä on ruuanlaitto perheelle. Ruuanlaitto, että saan rahat riittämään. Vaatimattomista aineksista hyvää kotiruokaa.

Olen aika paljon netissä etsimässä tietoa. Luen, kunhan löydän riittävän kiinnostavan kirjan. Joskus, harvoin tosin, lähden metsään päivällä kävelemään. Mutta useimmiten se päättyy itkuun, koska minä - työikäinen ja -haluinen nainen - kävelen keskellä kirkasta päivää, keskellä TYÖPÄIVÄÄ, metsässä, vaikka minun pitäisi olla omasta mielestäni töissä! Saan huonon omantunnon heti.

Olenkin aika lailla linnoitautunut kotiini. Ei varaa harrastaa mitään, kaikki rahat menevät perheen ja teini-ikäisen lasten hyväksi.

Jonkin verran - kaukaisesti - saan sisältöä elämääni rukoilemisesta. Välillä huudan mielessäni apua Jumalalta, että saisin työn. Mutta mitään ei kuulu - tai no, ehkä vähän. Yritän olla kaikesta kiitollinen, etenkin lapsistani ja terveydestäni. Olen erittäin turhautunut, kuin nurkkaan ajettu. En pääse eteen enkä taakse.

Toisinaan ajattelen, että on lakattava haluamasta yhtään mitään. On lakattava haluamasta sisältöä elämäänsä. Elämääni kuuluu toimettomuus, tyhjyys, taakka toisille -tunne. Entinen tarmokas, innostuva ja iloinen minäni on muisto. Olin joskus iloinen ja aikaansaapa.

Sori, tästä ei tainnut olla apua. Toivon sinulle sydämestäni, että onnistut löytämään elämääsi sellaista, mikä tuottaa sinulle suurta tyydytystä ja iloa.  Täyttää elämäsi toiminnalla, touhulla, ilolla ja innostuksella. Että enrgia taas virtaa, ja saat kaikkea sellaista aikaiseksi, mikä tuottaa iloa ja onnea!

Tee käsitöitä, mene kurssille, harrasta liikuntaa, kotivoimistelua, lue kirjoa, runoja, mene vapaaehtoistyöhön...

Hyvää syksyä, voimia kovasti ja iloa 💛

Hei ap

Kirjoituksessasi oli monta asiaa, joihin olisi voinut tarttua.  Yksi oli tuo kaverittomuus; Mietin, millaisiakohan tarinoita tuo yksi sana pitää sisällään? Minne kaverit ovat kaikonneet? Voisiko nuupahtaneen ystävyyssuhteen vielä saada elpymään?

Mutta jos puhutaan yleisellä tasolla siitä, mikä tuo elämään sisällöllisyyyden ja merkityksellisyyden kokemusta, niin usein se on se, että voi toimia jonkun yhteisen hyvän eteen. Tätä voi olla vapaaehtoistyö eri foorumeilla: Voi antaa konkreettista aikaansa jonkun toisen hyväksi, tai voi liittyä erilaisiin porukoihin jotka vaikkapa kunnostavat ympäristöä, huolehtivat eläimistä, järjestävät vanhuksille ulkoilupäiviä, tekevät talkoolla paikkakunnan tapahtumia jne - mahdollisuuksisa on lukemattomia eri yhdistyksillä, järjestöillä ja tietenkin myös kirkolla.

Vapaaehtoistyön pointti on , että siihen osallistuva saa paitsi kokea olevansa tarpeellinen ja merkityksellinen, myös kokea liittyvänsä johonkin itseään ja omaa elämää suurempaan teemaan. Olkoon se sitten luonnonsuojelu tai elävä musiikki, mikä kellekin.  Lisäarvona on usein se, että samaa asiaa jakavat ihmiset myös ystävystyvät ja kokevat yhteyttä keskenään.  On paljon mukavampaa haravoida porukalla vapaaehtoistalkoilla liikuntavammaisen mummon piha kuin imuroida yksin kotona samaa lattiaa, jos vähän kärjistän. 

Miltä kuulostaa?

Piirrä ja väritä värityskirjaa. Tee upeita hiilitöitä.

Tykkäätkö kutoa? Kudo mattoja, poppanoita... Neulo, ompele, virkkaa...

Kansalaisopistossa on paljon erilaisia kurssivaihtoehtoja.

Kasvata kotona ruokaa, versoja, ituja... Terveellistä ruokaa ihan jokaiselle :)

Tsemppiä 🐫

Jotenkin erityisen masentavaa tässä on se, että ne joilla on aikaa, eivät koe sen arvoa. Meillä keskiluokkaisilla työmuurahaisilla ainoa elämämme menee pitkälti yhteisen kakun kasvattamiseen, emmekä ehdi toteuttaa itseämme juuri lainkaan. Silloin sen ymmärtää, mikä arvo ajalla on. :(

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin erityisen masentavaa tässä on se, että ne joilla on aikaa, eivät koe sen arvoa. Meillä keskiluokkaisilla työmuurahaisilla ainoa elämämme menee pitkälti yhteisen kakun kasvattamiseen, emmekä ehdi toteuttaa itseämme juuri lainkaan. Silloin sen ymmärtää, mikä arvo ajalla on. :(

Minä ainakin nautin työttömyydestä täysin siemauksin! Ihanaa herätä sisäisen kellon mukaan, valmistaa alusta asti terveellistä ruokaa, käydä liikkumassa päivisin puolityhjillä saleilla ja lenkkipoluilla, sivistää itseään lukemalla, nauttia kulttuurista, nähdä ystäviä ja vaikka mitä. Tonni lisää rahaa käteen kuukaudessa ei missään tapauksessa korvaisi sitä, että joutuisin käyttämään 40 tuntia viikossa + työmatkat jonkun toisen pillin mukaan tanssimiseen ja omistajien varallisuuden kasvattamiseen. Minulla on vielä se hyvä puoli, että asunto on oma ja velaton, ja lapsetkin ovat lentäneet pesästä, joten isoja taloudellisia rasitteita ei ole.

Parin vuoden takaiset YT:t olivat nyt katsoen elämäni paras juttu, vaikka aluksi olivatkin järkytys.

Hanki itsellesi kissa tai koira - tai vaikka molemmat. Ei taatusti ole tylsää sen jälkeen.

Koen myös tyhjyyden ja tarkoituksettomuuden tunnetta, joka oikeastaan laajenee itseni ulkopuolelle.

Mikä on ihmisen tarkoitus ylipäätään täällä maapallolla? Miksi olemme täällä kiusaamassa itseämme ja suurinta osaa koko biosfääristä?

Miksi meidän pitää tavoitella entistä enemmän kaikkea - rahaa, turhia tavaroita, turhia palveluja, turhia kokemuksia? Mikä toiminta on todella arvokasta, mikä on turhaa ja mikä on yksinomaan vahingollista?

Mikä työ tai toiminta voisi olla arvokasta? Toisten auttaminen - toki; ympäristön hoitaminen - kenties; kasvitalouden perustuotanto - kyllä, ainakin ihmisen näkökulmasta; asunto- ja infrarakentaminen - miksei, ainakin tiettyyn rajaan asti.

Entäpä kaikki muut asiat ja toiminnot, joiden "varassa" yhteiskunta toimii? Onko monesta asiasta ihmisille oikeastaan mitään muuta kuin pelkkää haittaa?

Jotenkin olen tässä tarkoituksettomuuden tunteessani koettanut nähdä elämän tarkoitukseksi mahdollisimman niukkaan elämäntyyliin pyrkimisen. Kierrättäminen, rahan käytön välttäminen, harkitseva kulutus ruuan, vaatteiden, liikkumisen ja asumisen osalta. No, viimeisessä olen ainakin surkeasti epäonnistunut.

Miksi pitäisi pyrkiä mahdollisimman niukkaan kulutukseen?

Minusta siksi, että rahatalous ihmistoiminnan muotona on yksinkertaisesti koko ylikulutuksen ja biosfääriä uhkaavan ekokatastrofin tärkein yksittäinen syy. Rahan haaliminen motivoi ihmisiä toimimaan omien etujensa vastaisesti, samoin rahan käyttäminen. Raha on kuin myrkky - sekä ihmismieliin, yhteiskuntiin että ympäristöön. Missä rahaa käytetään, siellä myös ympäristöä kuormitetaan ja käytetään vastuuttomasti resursseja - sekä aineellisia että inhimillisiä. Missä tahansa raha liikkuu, se tuottaa tuhoa. Missä rahaa sen sijaan käytetään vähän tai ei ollenkaan, ovat yleensä käytännöt paljon reilumpia, ympäristöä vähemmän kuormittavia ja resursseja haaskaamattomampia.

Raha on tiivistynyttä energiaa, aivan konkreettista sellaista. Saamme rahaa joko ansio- tai pääomatuloina, ja sen saamiseen haaskaamme energiaa - usein fossiilisia polttoaineita polttamalla. Samalla tavoin käytämme sitä - kaikkeen, mitä rahalla ostamme, tarvitsemme myös energiaa. Mitä enemmän energiaa haaskaamme, sitä enemmän tuhoamme biosfääriä ja edesautamme myös oman lajimme sukupuuttoa.

Miksi tästä kaikesta eroon pääseminen on niin vaikeaa? Miksi downshiftaajia syyllistetään? Kuinka paljon pitää tehdä tarpeetonta työtä, että työstä pääsisi eroon?

Miten "ansaita" oikeus elää yhteiskunnassa ja muiden ihmisten kanssa samalla hankkimalla ja käyttämällä rahaa mahdollisimman vähän? Miten sitä voi edes hankkia tai olla hankkimatta "sopivan" vähän? Mistä löytää oikea ansaitsemiskeino? Missä pitäisi elää ja millaiset elämäntavat pitäisi omata, jotta voisi tulla toimeen mahdollisimman vähällä?

Vierailija kirjoitti:

Koen myös tyhjyyden ja tarkoituksettomuuden tunnetta, joka oikeastaan laajenee itseni ulkopuolelle.

Mikä on ihmisen tarkoitus ylipäätään täällä maapallolla? Miksi olemme täällä kiusaamassa itseämme ja suurinta osaa koko biosfääristä?

Miksi meidän pitää tavoitella entistä enemmän kaikkea - rahaa, turhia tavaroita, turhia palveluja, turhia kokemuksia? Mikä toiminta on todella arvokasta, mikä on turhaa ja mikä on yksinomaan vahingollista?

Mikä työ tai toiminta voisi olla arvokasta? Toisten auttaminen - toki; ympäristön hoitaminen - kenties; kasvitalouden perustuotanto - kyllä, ainakin ihmisen näkökulmasta; asunto- ja infrarakentaminen - miksei, ainakin tiettyyn rajaan asti.

Entäpä kaikki muut asiat ja toiminnot, joiden "varassa" yhteiskunta toimii? Onko monesta asiasta ihmisille oikeastaan mitään muuta kuin pelkkää haittaa?

Jotenkin olen tässä tarkoituksettomuuden tunteessani koettanut nähdä elämän tarkoitukseksi mahdollisimman niukkaan elämäntyyliin pyrkimisen. Kierrättäminen, rahan käytön välttäminen, harkitseva kulutus ruuan, vaatteiden, liikkumisen ja asumisen osalta. No, viimeisessä olen ainakin surkeasti epäonnistunut.

Miksi pitäisi pyrkiä mahdollisimman niukkaan kulutukseen?

Minusta siksi, että rahatalous ihmistoiminnan muotona on yksinkertaisesti koko ylikulutuksen ja biosfääriä uhkaavan ekokatastrofin tärkein yksittäinen syy. Rahan haaliminen motivoi ihmisiä toimimaan omien etujensa vastaisesti, samoin rahan käyttäminen. Raha on kuin myrkky - sekä ihmismieliin, yhteiskuntiin että ympäristöön. Missä rahaa käytetään, siellä myös ympäristöä kuormitetaan ja käytetään vastuuttomasti resursseja - sekä aineellisia että inhimillisiä. Missä tahansa raha liikkuu, se tuottaa tuhoa. Missä rahaa sen sijaan käytetään vähän tai ei ollenkaan, ovat yleensä käytännöt paljon reilumpia, ympäristöä vähemmän kuormittavia ja resursseja haaskaamattomampia.

Raha on tiivistynyttä energiaa, aivan konkreettista sellaista. Saamme rahaa joko ansio- tai pääomatuloina, ja sen saamiseen haaskaamme energiaa - usein fossiilisia polttoaineita polttamalla. Samalla tavoin käytämme sitä - kaikkeen, mitä rahalla ostamme, tarvitsemme myös energiaa. Mitä enemmän energiaa haaskaamme, sitä enemmän tuhoamme biosfääriä ja edesautamme myös oman lajimme sukupuuttoa.

Miksi tästä kaikesta eroon pääseminen on niin vaikeaa? Miksi downshiftaajia syyllistetään? Kuinka paljon pitää tehdä tarpeetonta työtä, että työstä pääsisi eroon?

Miten "ansaita" oikeus elää yhteiskunnassa ja muiden ihmisten kanssa samalla hankkimalla ja käyttämällä rahaa mahdollisimman vähän? Miten sitä voi edes hankkia tai olla hankkimatta "sopivan" vähän? Mistä löytää oikea ansaitsemiskeino? Missä pitäisi elää ja millaiset elämäntavat pitäisi omata, jotta voisi tulla toimeen mahdollisimman vähällä?

Lyhyemmin sanottuna: haluan loisia muiden tekemällä työllä antamatta itse mitään vastineeksi ja yritän keksiä perusteluja sille, jotta en kokisi asiasta huonoa omatuntoa.

Tiedostan, että vaikka olen pitkäaikaistyötön ja kärsin siitä, kuitenkin sen, että siinä sivussa olen saanut olla lasten kanssa kotona. Olen nähnyt heidän kasvavan ja kehittyvän. Ei aikaa ja sen merkitystä voi tajuta oikeastaan silloin, kun muuta ei olekaan kuin aikaa!

Hyvä huomio on siis se, että vaikka työpaikka ja työ tuottaa palkkaa, yms. lisäarvoa elämään, niin kuitenkin se tarkoittaa useimmille jatkuvaa "aikapulaa". Toisin sanoen on aikaa tehdä vain välttämätön, kun on taas ehdittävä työpäivään.

Silti on sanottava, että mikä tahansa työ o n parempi vaihtoehto kuin näköalattomuus työttömänä. Toisille työttömyys voi olla aluksi huojentava, helpottava kokemus - mutta pitkittyessään se vie kaiken omanarvontunnon. Niin ainakin minulle on käynyt.

Nyt olen hakeutumassa työvoimakoulutukseen, en tiedä saanko paikan (haastattelu). Sen yhteydessä on etsittävä työharjoittelupaikka - sama puuha, mitä tekisin joka tapauksessa riippumatta työvoimakoulutuksesta. Muuta tapaa takaisin työhön en enää keksi. Hakemuksia olen lähettänyt, ei mitään vastausta.

Ajatukseni on, että työ antaa sisältöä elämään. Työ antaa jonkinlaisen tarpeellisuuden tunteen, tai ainakin niin, että hoitaa hommansa ja saa siitä korvauksen.

Mutta kun työtä ei ole, on odottavan aika tosi pitkä. Pitkästyminen, turhautuminen, yksinäisyys, jne. mataloittavat mielialan. Minulle on käynyt niin. (Ja päälle vaihdevuosiongelmat).