Mistä sisältöä elämään?

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kysymys. Olen miettinyt myös. Sisäinen tyhjyyden tunne on valtava.  Samoin tunne siitä, että olen taakka toisille: miehelleni, lapsille, anopille, omille vanhemmille. Suurin taakka olen kuitenkin yhteiskunnalle, koska en työllisty. Olen pitkäaikaistyötön.

Minun näköistäni elämää on (olisi) mielekäs työ, joka innostaa ja motivoi. Työtehtävät, joihin voin käyttää aikani, huomioni, kiinnostukseni, tarmoni ja energiani. Olen havainnut elämässäni yhden piirteen: mitä enemmän teen, sen enemmän saan aikaiseksi.

Nyt en tee mitään muuta kuin itken aamuisin perheen lähdettyä töihin/kouluun. Ei ulospääsytietä.

Taakka olen toisille. En tiedä paikkaa tai tilannetta, missä en olisi taakka. Raskas henkinen kuorma olen miehelleni, ja valtava pettymys anopilleni, koska en ole työssä (vaikka olenkin korkeasti koulutettu).

Sinulle, joka esitit kysymyksen, "mistä sisältöä elämään". Päivittäiset rutiiniit tuovat sisältöä kuitenkin. Siivous, ruuanlaitto, tiskit, pyykit, jne. Mulla suurin sisältö päivässä on ruuanlaitto perheelle. Ruuanlaitto, että saan rahat riittämään. Vaatimattomista aineksista hyvää kotiruokaa.

Olen aika paljon netissä etsimässä tietoa. Luen, kunhan löydän riittävän kiinnostavan kirjan. Joskus, harvoin tosin, lähden metsään päivällä kävelemään. Mutta useimmiten se päättyy itkuun, koska minä - työikäinen ja -haluinen nainen - kävelen keskellä kirkasta päivää, keskellä TYÖPÄIVÄÄ, metsässä, vaikka minun pitäisi olla omasta mielestäni töissä! Saan huonon omantunnon heti.

Olenkin aika lailla linnoitautunut kotiini. Ei varaa harrastaa mitään, kaikki rahat menevät perheen ja teini-ikäisen lasten hyväksi.

Jonkin verran - kaukaisesti - saan sisältöä elämääni rukoilemisesta. Välillä huudan mielessäni apua Jumalalta, että saisin työn. Mutta mitään ei kuulu - tai no, ehkä vähän. Yritän olla kaikesta kiitollinen, etenkin lapsistani ja terveydestäni. Olen erittäin turhautunut, kuin nurkkaan ajettu. En pääse eteen enkä taakse.

Toisinaan ajattelen, että on lakattava haluamasta yhtään mitään. On lakattava haluamasta sisältöä elämäänsä. Elämääni kuuluu toimettomuus, tyhjyys, taakka toisille -tunne. Entinen tarmokas, innostuva ja iloinen minäni on muisto. Olin joskus iloinen ja aikaansaapa.

Sori, tästä ei tainnut olla apua. Toivon sinulle sydämestäni, että onnistut löytämään elämääsi sellaista, mikä tuottaa sinulle suurta tyydytystä ja iloa.  Täyttää elämäsi toiminnalla, touhulla, ilolla ja innostuksella. Että enrgia taas virtaa, ja saat kaikkea sellaista aikaiseksi, mikä tuottaa iloa ja onnea!

Sinä joka olet tämän kirjoittanut: kirjoitat tosi hyvin. Kaikesta näkee, että olet älykäs ja syvällinen ihminen. Vaikkei työtä nyt olekaan, olen varma, että olet suuri voimavara lähimmäisillesi. Olet varmaankin ihana ystävä. Voisit kirjoittaa blogia tai vaikka kirjankin, mutta kelpaat kaikille juuri omana itsenäsi. Mukavaa syksyä!

Vierailija kirjoitti:

Tiedostan, että vaikka olen pitkäaikaistyötön ja kärsin siitä, kuitenkin sen, että siinä sivussa olen saanut olla lasten kanssa kotona. Olen nähnyt heidän kasvavan ja kehittyvän. Ei aikaa ja sen merkitystä voi tajuta oikeastaan silloin, kun muuta ei olekaan kuin aikaa!

Hyvä huomio on siis se, että vaikka työpaikka ja työ tuottaa palkkaa, yms. lisäarvoa elämään, niin kuitenkin se tarkoittaa useimmille jatkuvaa "aikapulaa". Toisin sanoen on aikaa tehdä vain välttämätön, kun on taas ehdittävä työpäivään.

Silti on sanottava, että mikä tahansa työ o n parempi vaihtoehto kuin näköalattomuus työttömänä. Toisille työttömyys voi olla aluksi huojentava, helpottava kokemus - mutta pitkittyessään se vie kaiken omanarvontunnon. Niin ainakin minulle on käynyt.

Nyt olen hakeutumassa työvoimakoulutukseen, en tiedä saanko paikan (haastattelu). Sen yhteydessä on etsittävä työharjoittelupaikka - sama puuha, mitä tekisin joka tapauksessa riippumatta työvoimakoulutuksesta. Muuta tapaa takaisin työhön en enää keksi. Hakemuksia olen lähettänyt, ei mitään vastausta.

Ajatukseni on, että työ antaa sisältöä elämään. Työ antaa jonkinlaisen tarpeellisuuden tunteen, tai ainakin niin, että hoitaa hommansa ja saa siitä korvauksen.

Mutta kun työtä ei ole, on odottavan aika tosi pitkä. Pitkästyminen, turhautuminen, yksinäisyys, jne. mataloittavat mielialan. Minulle on käynyt niin. (Ja päälle vaihdevuosiongelmat).

Kuulut nykyajan rälssiin. Ihminen, joka saa asiat ilmaiseksi tekemättä vastineeksi työtä. Miten voit kärsiä siitä?

Kaikilla on jotain hyvää elämässään. Tässäkin monet valittavat vaikka on perhe, mahdollisuus kävellä omin jaloin, voi tehdä ruokaa omin käsin, voi syödä mahan täyteen.

Nauttikaa pienistä asioista.

Itsekin olen yksinäinen eikä ole töitä tai rakkautta saati perhettä. Yritän kuitenkin ajatella hyviä puolia. :) esimerkiksi tänään olen iloinen että löysin hyvän sarjan netflixistä ja siinä on pariksi päiväksi tekemistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koen myös tyhjyyden ja tarkoituksettomuuden tunnetta, joka oikeastaan laajenee itseni ulkopuolelle.

Mikä on ihmisen tarkoitus ylipäätään täällä maapallolla? Miksi olemme täällä kiusaamassa itseämme ja suurinta osaa koko biosfääristä?

Miksi meidän pitää tavoitella entistä enemmän kaikkea - rahaa, turhia tavaroita, turhia palveluja, turhia kokemuksia? Mikä toiminta on todella arvokasta, mikä on turhaa ja mikä on yksinomaan vahingollista?

Mikä työ tai toiminta voisi olla arvokasta? Toisten auttaminen - toki; ympäristön hoitaminen - kenties; kasvitalouden perustuotanto - kyllä, ainakin ihmisen näkökulmasta; asunto- ja infrarakentaminen - miksei, ainakin tiettyyn rajaan asti.

Entäpä kaikki muut asiat ja toiminnot, joiden "varassa" yhteiskunta toimii? Onko monesta asiasta ihmisille oikeastaan mitään muuta kuin pelkkää haittaa?

Jotenkin olen tässä tarkoituksettomuuden tunteessani koettanut nähdä elämän tarkoitukseksi mahdollisimman niukkaan elämäntyyliin pyrkimisen. Kierrättäminen, rahan käytön välttäminen, harkitseva kulutus ruuan, vaatteiden, liikkumisen ja asumisen osalta. No, viimeisessä olen ainakin surkeasti epäonnistunut.

Miksi pitäisi pyrkiä mahdollisimman niukkaan kulutukseen?

Minusta siksi, että rahatalous ihmistoiminnan muotona on yksinkertaisesti koko ylikulutuksen ja biosfääriä uhkaavan ekokatastrofin tärkein yksittäinen syy. Rahan haaliminen motivoi ihmisiä toimimaan omien etujensa vastaisesti, samoin rahan käyttäminen. Raha on kuin myrkky - sekä ihmismieliin, yhteiskuntiin että ympäristöön. Missä rahaa käytetään, siellä myös ympäristöä kuormitetaan ja käytetään vastuuttomasti resursseja - sekä aineellisia että inhimillisiä. Missä tahansa raha liikkuu, se tuottaa tuhoa. Missä rahaa sen sijaan käytetään vähän tai ei ollenkaan, ovat yleensä käytännöt paljon reilumpia, ympäristöä vähemmän kuormittavia ja resursseja haaskaamattomampia.

Raha on tiivistynyttä energiaa, aivan konkreettista sellaista. Saamme rahaa joko ansio- tai pääomatuloina, ja sen saamiseen haaskaamme energiaa - usein fossiilisia polttoaineita polttamalla. Samalla tavoin käytämme sitä - kaikkeen, mitä rahalla ostamme, tarvitsemme myös energiaa. Mitä enemmän energiaa haaskaamme, sitä enemmän tuhoamme biosfääriä ja edesautamme myös oman lajimme sukupuuttoa.

Miksi tästä kaikesta eroon pääseminen on niin vaikeaa? Miksi downshiftaajia syyllistetään? Kuinka paljon pitää tehdä tarpeetonta työtä, että työstä pääsisi eroon?

Miten "ansaita" oikeus elää yhteiskunnassa ja muiden ihmisten kanssa samalla hankkimalla ja käyttämällä rahaa mahdollisimman vähän? Miten sitä voi edes hankkia tai olla hankkimatta "sopivan" vähän? Mistä löytää oikea ansaitsemiskeino? Missä pitäisi elää ja millaiset elämäntavat pitäisi omata, jotta voisi tulla toimeen mahdollisimman vähällä?

Lyhyemmin sanottuna: haluan loisia muiden tekemällä työllä antamatta itse mitään vastineeksi ja yritän keksiä perusteluja sille, jotta en kokisi asiasta huonoa omatuntoa.

Arvasin, että aika pian tämä kortti heilahtaa.

Tarkennan: en halua loisia.

Pohdin lähinnä sitä, kuinka paljon esimerkiksi osa-aikatyötä pitäisi tehdä, että se riittäisi? Pitäisikö olla pääomatuloja tai hankittua omaisuutta, esimerkiksi omistusasunto?

Kuinka pienellä tulisi toimeen, 500€/kk + asuminen, vai riittääkö vähempikin? Mikä asumismuoto? Minkä osa-aikatyön pystyisi yhdistämään mahdollisimman korkeaan omavaraisuuteen?

Te jotka puolestaan valitatte yhteisen kakun kasvattamisesta niin miettikääpä miksi ette jää pois töistä kun kerran osa on vielä sitä mieltä että saman rahan saa työttömänäkin: vastaus on että tiedätte itsekin että näin ei ole vaan työttömyys aiheuttaisi teille paljon sellaisia ongelmia joita teillä nyt ei ole ja joita ette missään nimessä halua. Siltikin elämänne on paskaa ettekä osaa tehdä sille mitään muuta kuin kiusata niitä joilla menee huonommin. Varmaan teitte samaa jo yläasteella?

Vierailija kirjoitti:

Jumppaan ja käyn lenkillä silloin kun jaksan, ja kaupassa käyn toki mutta muuten oon vaan kotona yksin tekemättä oikein mitään ja se on todella masentavaa.

Kavereita ei ole ensimmäistäkään, rahaakaan ei hirveästi ylimääräistä jää joten en tiiä mitä tekisin. Onko ideoita? Jotakin piristävää täytyy keksiä, ei ole mitään elämää. Mitä te teette jotka ei käy töissä?

av palsta ja suomi 24.fi

Kyllähän tämä elämä yhtä suurta paskaa on. Mielelläni lähtisin itsekin vaikka jonnekin jumppatunnille, mutta pahan sosiaalisten tilanteiden pelon ja paniikkihäiriön vuoksi en kykene. 2 vuoteen en ole käynyt edes kaupassa. Tilaan ruoat aina kotiin. Onneksi on lähikaupalla tuo kotiinkuljetus mahdollisuus.

Rahaahan ei luonnollisesti paljoa ole kun kuntoutustuella elää. Joten saan vaan haaveilla shoppailemisesta, ulkomaille matkaamisesta ja kaikesta muustakin.

 

Luen paljon kirjoja, siinä uppoutuu aivan toisenlaiseen maailmaan, suosittelen, jos tykkää lukea. Se on mulle ainoa pakokeino tästä omasta elämäntilanteesta.

En osaa edes kuvailla tätä elämistä, näitä päiviä. Kaikki menee jotenkin sumussa. Mikään ei oikein tunnu miltään. 

Pitäisikö elämässä olla "paljon" kaikkea?

Minusta tuntuu, että työssäkäynti yhdistettynä perhearjen pyörittämiseen, omakotitaloasumiseen, "pakollisiin" menoihin ja sosiaalisten suhteiden ylläpitämiseen vie ilmastani kaiken hapen.

Tätä elämää, jossa on "paljon" kaikkea, on kestänyt nyt vähän vaille neljä vuotta. En jaksa enää. Haluan jotakin parempaa. Haluan omaa aikaa, haluan nauttia pienistä asioista, haluan kävellä rauhallisesti metsässä. Haluan, että päivääni ei kuulu mitään. Haluan, etten halua mitään tarpeetonta kaupasta, jolla paikkaan väsymystäni ja ahdistuksen tunnettani. Haluan, etten joka ilta haluaisi täyttää päätäni sillä roinalla, jota netti, TV ja pelit tarjoavat, että pystyisin pääsemään karkuun elämästäni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koen myös tyhjyyden ja tarkoituksettomuuden tunnetta, joka oikeastaan laajenee itseni ulkopuolelle.

Mikä on ihmisen tarkoitus ylipäätään täällä maapallolla? Miksi olemme täällä kiusaamassa itseämme ja suurinta osaa koko biosfääristä?

Miksi meidän pitää tavoitella entistä enemmän kaikkea - rahaa, turhia tavaroita, turhia palveluja, turhia kokemuksia? Mikä toiminta on todella arvokasta, mikä on turhaa ja mikä on yksinomaan vahingollista?

Mikä työ tai toiminta voisi olla arvokasta? Toisten auttaminen - toki; ympäristön hoitaminen - kenties; kasvitalouden perustuotanto - kyllä, ainakin ihmisen näkökulmasta; asunto- ja infrarakentaminen - miksei, ainakin tiettyyn rajaan asti.

Entäpä kaikki muut asiat ja toiminnot, joiden "varassa" yhteiskunta toimii? Onko monesta asiasta ihmisille oikeastaan mitään muuta kuin pelkkää haittaa?

Jotenkin olen tässä tarkoituksettomuuden tunteessani koettanut nähdä elämän tarkoitukseksi mahdollisimman niukkaan elämäntyyliin pyrkimisen. Kierrättäminen, rahan käytön välttäminen, harkitseva kulutus ruuan, vaatteiden, liikkumisen ja asumisen osalta. No, viimeisessä olen ainakin surkeasti epäonnistunut.

Miksi pitäisi pyrkiä mahdollisimman niukkaan kulutukseen?

Minusta siksi, että rahatalous ihmistoiminnan muotona on yksinkertaisesti koko ylikulutuksen ja biosfääriä uhkaavan ekokatastrofin tärkein yksittäinen syy. Rahan haaliminen motivoi ihmisiä toimimaan omien etujensa vastaisesti, samoin rahan käyttäminen. Raha on kuin myrkky - sekä ihmismieliin, yhteiskuntiin että ympäristöön. Missä rahaa käytetään, siellä myös ympäristöä kuormitetaan ja käytetään vastuuttomasti resursseja - sekä aineellisia että inhimillisiä. Missä tahansa raha liikkuu, se tuottaa tuhoa. Missä rahaa sen sijaan käytetään vähän tai ei ollenkaan, ovat yleensä käytännöt paljon reilumpia, ympäristöä vähemmän kuormittavia ja resursseja haaskaamattomampia.

Raha on tiivistynyttä energiaa, aivan konkreettista sellaista. Saamme rahaa joko ansio- tai pääomatuloina, ja sen saamiseen haaskaamme energiaa - usein fossiilisia polttoaineita polttamalla. Samalla tavoin käytämme sitä - kaikkeen, mitä rahalla ostamme, tarvitsemme myös energiaa. Mitä enemmän energiaa haaskaamme, sitä enemmän tuhoamme biosfääriä ja edesautamme myös oman lajimme sukupuuttoa.

Miksi tästä kaikesta eroon pääseminen on niin vaikeaa? Miksi downshiftaajia syyllistetään? Kuinka paljon pitää tehdä tarpeetonta työtä, että työstä pääsisi eroon?

Miten "ansaita" oikeus elää yhteiskunnassa ja muiden ihmisten kanssa samalla hankkimalla ja käyttämällä rahaa mahdollisimman vähän? Miten sitä voi edes hankkia tai olla hankkimatta "sopivan" vähän? Mistä löytää oikea ansaitsemiskeino? Missä pitäisi elää ja millaiset elämäntavat pitäisi omata, jotta voisi tulla toimeen mahdollisimman vähällä?

Lyhyemmin sanottuna: haluan loisia muiden tekemällä työllä antamatta itse mitään vastineeksi ja yritän keksiä perusteluja sille, jotta en kokisi asiasta huonoa omatuntoa.

Terveisin puhelinmyyjä

Lukeminen on myös minulle oiva pakokeino. Yhdessä vaiheessa katselin Netflix-sarjoja. Mutta paras on lukeminen. Kirjastosta voi kantaa niin paljon luettavaa kuin jaksaa.

Juuri kirjojen avulla pääsee aivan toiseen todellisuuteen.

Aloita ratsastus harrastus

Minä aloitin opiskelun ja nyt menoa on vähän liikaakin. Aikamoinen shokki olla ensin vuosi työttömänä viettäen valtaosan ajasta yksin ja sitten mennä joka päivä kouluun ja vielä iltaisin olisi jatkuvasti menoa ja pitäisi tehtävätkin ehtiä tekemään. 

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin erityisen masentavaa tässä on se, että ne joilla on aikaa, eivät koe sen arvoa. Meillä keskiluokkaisilla työmuurahaisilla ainoa elämämme menee pitkälti yhteisen kakun kasvattamiseen, emmekä ehdi toteuttaa itseämme juuri lainkaan. Silloin sen ymmärtää, mikä arvo ajalla on. :(

Voithan sen noin itse ajatella, mutta te voitte valita itse, jos keskiluokkaa olette ja sulla siten puolisokin.

Et varmaan ymmärrä, miten esimerkiksi työssäkäyvällä yksinhuoltajalla on oikeasti tuollaisia ongelmia. Jos on pakko tehdä vaan töitä ja vapaa-ajalla ei ole vaan rahaa tai aikaa tehdä mitään.

Itse olen tuollainen yh, joka joutuu raatamaan niska limassa lasten takia. Ei tulisi mieleenkään miettiä mitään kakun kasvattamista, vaan ihan vaan selviämistä päivästä toiseen.

Newsflash!!! Olisit onnellinen, voit jäädä yksinhuoltajaksi koska tahansa. Mäkin jäin 22 vuoden ja kolmen lapsen jälkeen. Miehesi voi löytää toisen, sä voit sairastua tai mitä vaan voi sattua!  Mun mielestä ajattelet tosi väärin, jos teillä päämäärä on vaan jonkun kakun kasvattaminen!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin erityisen masentavaa tässä on se, että ne joilla on aikaa, eivät koe sen arvoa. Meillä keskiluokkaisilla työmuurahaisilla ainoa elämämme menee pitkälti yhteisen kakun kasvattamiseen, emmekä ehdi toteuttaa itseämme juuri lainkaan. Silloin sen ymmärtää, mikä arvo ajalla on. :(

Voithan sen noin itse ajatella, mutta te voitte valita itse, jos keskiluokkaa olette ja sulla siten puolisokin.

Et varmaan ymmärrä, miten esimerkiksi työssäkäyvällä yksinhuoltajalla on oikeasti tuollaisia ongelmia. Jos on pakko tehdä vaan töitä ja vapaa-ajalla ei ole vaan rahaa tai aikaa tehdä mitään.

Itse olen tuollainen yh, joka joutuu raatamaan niska limassa lasten takia. Ei tulisi mieleenkään miettiä mitään kakun kasvattamista, vaan ihan vaan selviämistä päivästä toiseen.

Newsflash!!! Olisit onnellinen, voit jäädä yksinhuoltajaksi koska tahansa. Mäkin jäin 22 vuoden ja kolmen lapsen jälkeen. Miehesi voi löytää toisen, sä voit sairastua tai mitä vaan voi sattua!  Mun mielestä ajattelet tosi väärin, jos teillä päämäärä on vaan jonkun kakun kasvattaminen!

Yhteinen kakku tarkoitti siis yhteiskunnan kakkua. Sitä, mistä työttömätkin syövät. Oman työn hedelmistähän vain osa jää itselle.

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän tämä elämä yhtä suurta paskaa on. Mielelläni lähtisin itsekin vaikka jonnekin jumppatunnille, mutta pahan sosiaalisten tilanteiden pelon ja paniikkihäiriön vuoksi en kykene. 2 vuoteen en ole käynyt edes kaupassa. Tilaan ruoat aina kotiin. Onneksi on lähikaupalla tuo kotiinkuljetus mahdollisuus.

Rahaahan ei luonnollisesti paljoa ole kun kuntoutustuella elää. Joten saan vaan haaveilla shoppailemisesta, ulkomaille matkaamisesta ja kaikesta muustakin.

 

Luen paljon kirjoja, siinä uppoutuu aivan toisenlaiseen maailmaan, suosittelen, jos tykkää lukea. Se on mulle ainoa pakokeino tästä omasta elämäntilanteesta.

En osaa edes kuvailla tätä elämistä, näitä päiviä. Kaikki menee jotenkin sumussa. Mikään ei oikein tunnu miltään. 

Paljonko saat miestä? Olen yrittänyt kartoittaa, minkälainen nainen ei saisi miestä, mutta en ole vielä löytänyt yhtään.

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin erityisen masentavaa tässä on se, että ne joilla on aikaa, eivät koe sen arvoa. Meillä keskiluokkaisilla työmuurahaisilla ainoa elämämme menee pitkälti yhteisen kakun kasvattamiseen, emmekä ehdi toteuttaa itseämme juuri lainkaan. Silloin sen ymmärtää, mikä arvo ajalla on. :(

Minä tiedostan, että tämä aika on todella arvokasta. Mutta pitkäaikaistyöttömyys on tehnyt minulle sen, etten saa mitään tähdellistä aikaiseksi tällä ajallani. Taidan olla hieman laitostunut, kun tarvitsen itselleni jonkinlaiset raamit, muuten joudun ihan hunningolle. Toimin hyvin jos olen esim. opiskeluympäristössä - menen tunneille ja teen kotitehtävät ja ryhmätyöt. Tai töissä - menen töihin ja teen siellä hommat ahkerasti. Mutta kotona minun on vaikea ryhtyä töihin. Koti on sotkussa ja ruuanlaittokin on sitä, että katson kaapista ja pakastimesta jotain helppoa ja nopeaa, joka valmistuu paistamalla. 

Mies on töissä ja lapsi toisella paikkakunnalla. Haahuilen kaikki päivät kotona toimettomana. Saatan olla vielä yöpaidassa kun mies tulee iltamyöhällä kotiin. Joskus menee viikkokin, etten käy edes ulkona.

Kansalaisopistojen kurssit on kohtuuhintaisia ja sielä löytää samanhenkistä porukkaa, kun etsii itseä kiinnostavan kurssin; on se sitten kokkaus, piirrustus, valokuvaus, tanssi, kielet tai muu. Eri yhdistykset tosiaan varmasti toivottavat tervetulleeksi vapaaehtoistoimintaan. Miten olisi ystävätoiminta tai vanhusten auttaminen? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin erityisen masentavaa tässä on se, että ne joilla on aikaa, eivät koe sen arvoa. Meillä keskiluokkaisilla työmuurahaisilla ainoa elämämme menee pitkälti yhteisen kakun kasvattamiseen, emmekä ehdi toteuttaa itseämme juuri lainkaan. Silloin sen ymmärtää, mikä arvo ajalla on. :(

Minä tiedostan, että tämä aika on todella arvokasta. Mutta pitkäaikaistyöttömyys on tehnyt minulle sen, etten saa mitään tähdellistä aikaiseksi tällä ajallani. Taidan olla hieman laitostunut, kun tarvitsen itselleni jonkinlaiset raamit, muuten joudun ihan hunningolle. Toimin hyvin jos olen esim. opiskeluympäristössä - menen tunneille ja teen kotitehtävät ja ryhmätyöt. Tai töissä - menen töihin ja teen siellä hommat ahkerasti. Mutta kotona minun on vaikea ryhtyä töihin. Koti on sotkussa ja ruuanlaittokin on sitä, että katson kaapista ja pakastimesta jotain helppoa ja nopeaa, joka valmistuu paistamalla. 

Mies on töissä ja lapsi toisella paikkakunnalla. Haahuilen kaikki päivät kotona toimettomana. Saatan olla vielä yöpaidassa kun mies tulee iltamyöhällä kotiin. Joskus menee viikkokin, etten käy edes ulkona.

Ehkä olet ulkoaohjautuva, kun parempi olisi olla itseohjautuva. Tuohon ulkoaohjautuvuuteen liittyy muitakin ongelmia, tulee varmaan parhaiten ilmi juuri silloin kun ei ole ketään käskemässä ja kontrolloimassa omaa toimintaa.

Vierailija kirjoitti:

Kaikilla on jotain hyvää elämässään. Tässäkin monet valittavat vaikka on perhe, mahdollisuus kävellä omin jaloin, voi tehdä ruokaa omin käsin, voi syödä mahan täyteen.

Nauttikaa pienistä asioista.

Itsekin olen yksinäinen eikä ole töitä tai rakkautta saati perhettä. Yritän kuitenkin ajatella hyviä puolia. :) esimerkiksi tänään olen iloinen että löysin hyvän sarjan netflixistä ja siinä on pariksi päiväksi tekemistä.

Niistä pienistäkin asioista voi olla vaikea iloita, kun ei koe ansainneensa niitä. Ainoa ilo mikä minulle tulee syömisestä on se, jos löydän kaapista jotain jämiä, jotka uhkaavat mennä pilalle ja saan tehtyä niistä jotain itselleni kelpaavaa pöperöä. Se ilo tulee siitä, että onnistun syömään edes halvalla, kun en itse omia ruokiani työlläni pysty tienaamaan.

Toki olen iloinen siitä, että minulla on perhe. Mutta mieheni puolesta olen surullinen, koska hän joutuu elättämään minut. Toki yhteiskunta hieman avustaa työttömyyskorvauksen kautta, mutta päävastuu on miehellä. Ja vaikea minun on mistään lomamatkoistakaan ilota, kun niiden vastapainoksi ei ole ollut työtä, saati ansiotuloja. Kun pääsin puoleksi vuodeksi töihin ja minulla oli varaa maksaa perheen lomamatka, se tuntui ihan mahtavalta. Loma oli ansaittu työllä ja pystyin maksamaan matkan myös lapsen parhaalle kaverille, joka ei muuten juuri pääse matkustamaan. Itse tienattu ja ansaittu loma oli ihan parasta! 

Kun ei arkena ole töissä, niin viikonloppukaan ei tunnu miltään. Ei ole perjantaifiilistä. Ja lapsen kavereiden kanssa nolottaa, kun en ole töissä vaan tällainen epäonnistunut yksilö. Paljon mieluummin olisin joku uratykki, josta lapsi voisi olla ylpeä. Toki olen saanut olla lapselleni enemmän läsnä kuin ne uratykkivanhemmat, mutta en tiedä olenko pystynyt tarjoamaan niin paljon lisäarvoa että se korvaisi puuttuvan uran.

Tehkää jotain mistä nautitte kovasti. Jos se asia on sellainen mihin ei ole varaa tai jokin muu este niin miettikää muita keinoja. Esimerkiksi jos unelmasi on omistaa hevonen mutta ei ole rahaa niin laita johonkin hevosharrastajien Facebook sivulle ilmoitus että haluat auttaa hevosten hoidossa :)

Jos unelma on matkustaa Thaimaahan niin aloita säästäminen nyt vaikka 10€/kuukausi. Kannattaa avata eri tili kuin mitä käyttää, vaikka S-pankkiin johon tulee myös bonukset ;)

Omaan suureen unelmaani jouduin säästämään monta vuotta ja löysin sen tarjoushintaan (3000€).

Tiedän että toimettomuus ja masennus lannistaa. Kukaan muu kuin itse ei vaan voi siinä auttaa. Voimia kaikille elämässään kamppaileville. Uskokaa unelmiinne.