Lue keskustelun säännöt.
Mistä sisältöä elämään?
Jumppaan ja käyn lenkillä silloin kun jaksan, ja kaupassa käyn toki mutta muuten oon vaan kotona yksin tekemättä oikein mitään ja se on todella masentavaa.
Kavereita ei ole ensimmäistäkään, rahaakaan ei hirveästi ylimääräistä jää joten en tiiä mitä tekisin. Onko ideoita? Jotakin piristävää täytyy keksiä, ei ole mitään elämää. Mitä te teette jotka ei käy töissä?
Kommentit (124)
Työn lisäksi opiskelen ilta koulussa ja koska ikää on enemmän kuin 40, muut illat liikunnan parissa.
En todellakaan oke valmis sammaloitumaan ja odottelemaan muka eläkettä 25 vuoden päästä.
Elämä on tässä ja nyt. Ei sitku eikä mutku.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on valtava ahdistus työnhausta. Etsin, haen, tutustun, laitan rekrytointisivuille tietojani - mutta en uskalla tarttua puhelimeen soittaakseni työnantajille. Häpeän sanoa olleeni vuosia ilman työtä. Vaikka suurin piirtein työkykyinen olenkin.
Nyt olen ensimmäistä kertaa niin ahdistunut, että vatsaani koskee. Ruokahalu kadonnut. Hengitystä salpaa. Vaikka yritän rauhoittaa mieltäni, niin silti tämä ahdistus on paha. Ahdistuksen kestämisestä on tullut sisältö elämääni.
Mutta, kuten edellinen kirjoittaja (nro 85) totesi, "elämä on tässä ja nyt". Tiedän, että maailmassa on paljon pahempia ahdistuksen aiheuttajia kuin työllistymisen vaikeus ja pitkäaikaistyöttömyys. Esim. lapsen menetys.
Miten kestää ahdistusta? En saa sitä pois, en, vaikka ulkoilisin, juoksisin, rehkisin. Ilo on kadonnut. Tilalla vain huoli ja paniikki, murehtiminen, itsesääli (josta en pidä). Pinnistelen lasten edessä iloista - vaikka en ole sitä. Lukossa.
massage room ;)
En voi mennä enää hierojalle kun alkaa seisoo.....
M46
Mumla päinvastainen elämä. Jokainen sekunti vuorokaudesta tärkeä. Odotan hetkeä kun ei olis mitään tekemistä. Pyöritän suurta yritystä + paljon lapsia sairauksien ja muiden ongelmien kera. Kahvitauolla tulen tänne hetkeksi rauhoittumaan, muu elämä hullun kiireistä. Sinuna lähtisit nyt pitkälle kävelylle ulos, sitten vaikka salille, sen jälkeen vois mennä johonkin itseä kiinnostavaan harrastukseen vaikkatyöväenopistolle. Ja vaikkei kiinnostaiskaan niin menis ihan elämänkokemuksena vaikka dreijauskurssille :) voi kun oliskin vaikka tunti ja vois joskus vaan menmä sohvalle ja katsoa jonkun ohjelman. Oletko kysynyt yrityksistä töitä? Esim. Multa ei ole ikinä kukaan töitä kysynyt ja hukun töihin. En vaan ehdi hakea ketään töihin. Yrktyksissä tarvittaisiin valtavasti työntekijöitä tällä hetkellä. Ne on piilotyöpaikkoja. Harva ehtii ilmoituksia ja haastatteluja pitämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mee töihin niin ei ole tekemisen puutetta. Et kerkeä edes miettiä mitähän tässä nyt tekisi. Vaikka jotain keksisitkin niin et jaksaisi kuitenkaan toteuttaa.
Miten olisi jonkun uuden asian opiskelu? Udemyssä (https://www.udemy.com/)? voit opiskella huippukursseja todella edulliseen hintaan (10-12 euroa). Olen itse ihan koukussa tähän ja ostanut jo 19 kurssia. Hauskaa, kun voi itse valita mitä, miten ja milloin opiskelee... :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on valtava ahdistus työnhausta. Etsin, haen, tutustun, laitan rekrytointisivuille tietojani - mutta en uskalla tarttua puhelimeen soittaakseni työnantajille. Häpeän sanoa olleeni vuosia ilman työtä. Vaikka suurin piirtein työkykyinen olenkin.
Nyt olen ensimmäistä kertaa niin ahdistunut, että vatsaani koskee. Ruokahalu kadonnut. Hengitystä salpaa. Vaikka yritän rauhoittaa mieltäni, niin silti tämä ahdistus on paha. Ahdistuksen kestämisestä on tullut sisältö elämääni.
Mutta, kuten edellinen kirjoittaja (nro 85) totesi, "elämä on tässä ja nyt". Tiedän, että maailmassa on paljon pahempia ahdistuksen aiheuttajia kuin työllistymisen vaikeus ja pitkäaikaistyöttömyys. Esim. lapsen menetys.
Miten kestää ahdistusta? En saa sitä pois, en, vaikka ulkoilisin, juoksisin, rehkisin. Ilo on kadonnut. Tilalla vain huoli ja paniikki, murehtiminen, itsesääli (josta en pidä). Pinnistelen lasten edessä iloista - vaikka en ole sitä. Lukossa.
Vuosien työttömyys ei ole häpeän aihe, etkä ole ainoa jolla on aukko työhistoriassa. Se että olet aktiivinen ja haluat tehdä töitä / oppia työ on se mikä työnantajaa kiinnostaa.
Oma ahdistukseni helpottuu keskittymällä hetkeen / elämällä hetkessä. Ulkoillessa keskittyy katelemaan, kuuntelemaan ja haistamaan... nauttimaan hetkestä ja rentoutumaan. Ajatus karkaa herkästi kaikkeen siihen mitä pitää tehdä lenkin jälkeen, mikä kaikki on kesken ja tietenkin aina läsnä oleviin huoliin. Pyri aktiivisesti työntämään nuo ajatukset pois. Jonkinlaista meditaatiota kai tuo on. Nyt syksyllä aloittamani jooga on ollut myös mukavaa vaihtelua hikiliikunnalle.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä kysymys. Olen miettinyt myös. Sisäinen tyhjyyden tunne on valtava. Samoin tunne siitä, että olen taakka toisille: miehelleni, lapsille, anopille, omille vanhemmille. Suurin taakka olen kuitenkin yhteiskunnalle, koska en työllisty. Olen pitkäaikaistyötön.
Minun näköistäni elämää on (olisi) mielekäs työ, joka innostaa ja motivoi. Työtehtävät, joihin voin käyttää aikani, huomioni, kiinnostukseni, tarmoni ja energiani. Olen havainnut elämässäni yhden piirteen: mitä enemmän teen, sen enemmän saan aikaiseksi.
Nyt en tee mitään muuta kuin itken aamuisin perheen lähdettyä töihin/kouluun. Ei ulospääsytietä.
Taakka olen toisille. En tiedä paikkaa tai tilannetta, missä en olisi taakka. Raskas henkinen kuorma olen miehelleni, ja valtava pettymys anopilleni, koska en ole työssä (vaikka olenkin korkeasti koulutettu).
Sinulle, joka esitit kysymyksen, "mistä sisältöä elämään". Päivittäiset rutiiniit tuovat sisältöä kuitenkin. Siivous, ruuanlaitto, tiskit, pyykit, jne. Mulla suurin sisältö päivässä on ruuanlaitto perheelle. Ruuanlaitto, että saan rahat riittämään. Vaatimattomista aineksista hyvää kotiruokaa.
Olen aika paljon netissä etsimässä tietoa. Luen, kunhan löydän riittävän kiinnostavan kirjan. Joskus, harvoin tosin, lähden metsään päivällä kävelemään. Mutta useimmiten se päättyy itkuun, koska minä - työikäinen ja -haluinen nainen - kävelen keskellä kirkasta päivää, keskellä TYÖPÄIVÄÄ, metsässä, vaikka minun pitäisi olla omasta mielestäni töissä! Saan huonon omantunnon heti.
Olenkin aika lailla linnoitautunut kotiini. Ei varaa harrastaa mitään, kaikki rahat menevät perheen ja teini-ikäisen lasten hyväksi.
Jonkin verran - kaukaisesti - saan sisältöä elämääni rukoilemisesta. Välillä huudan mielessäni apua Jumalalta, että saisin työn. Mutta mitään ei kuulu - tai no, ehkä vähän. Yritän olla kaikesta kiitollinen, etenkin lapsistani ja terveydestäni. Olen erittäin turhautunut, kuin nurkkaan ajettu. En pääse eteen enkä taakse.
Toisinaan ajattelen, että on lakattava haluamasta yhtään mitään. On lakattava haluamasta sisältöä elämäänsä. Elämääni kuuluu toimettomuus, tyhjyys, taakka toisille -tunne. Entinen tarmokas, innostuva ja iloinen minäni on muisto. Olin joskus iloinen ja aikaansaapa.
Sori, tästä ei tainnut olla apua. Toivon sinulle sydämestäni, että onnistut löytämään elämääsi sellaista, mikä tuottaa sinulle suurta tyydytystä ja iloa. Täyttää elämäsi toiminnalla, touhulla, ilolla ja innostuksella. Että enrgia taas virtaa, ja saat kaikkea sellaista aikaiseksi, mikä tuottaa iloa ja onnea!
Et ole omasta halustasi työtön! Lakkaa syyllistämättä itseäsi. Ei se työ ole koko elämä. Hae aktiivisesti töitä mutta älä syyllistä itseäsi. Nauti muista elämäsi osa-alueista ja läheisistäsi. Katkeroidut ja kadut myöhemmin asiaa muuten. Tämä on sinun oma ainutkertainen elämäsi! Jos menetät esimerkiksi jonkun läheisen, kadut ettei surkuttelit koko elämäsi työttömyyttäsi etkä nauttinut hetkistä kun olit itse terve ja samoin läheisesi. Kouluttaudu uudelle alalle jos työ on niin tärkeää sinulle. Kaikkea hyvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähän samaa ongelmaa. Kavereita tai ihmissuhteita en tosin itse halua. En myöskään koe että joku väen väkisin otettu harrastus välttämättä auttaisi. Toki, jos olisi joku asia mikä luonnostaan kiinnostaa tai missä on lahjakas, varmasti sen harrastaminen toisi sisältöä elämään. Mutta mulla ei sellaisia ole oikein.
Tuntuu enemmänkin että sisällön elämään toisi tunne siitä, että on jotenkin tarpeellinen ihmisille, tälle yhteiskunnalle, eläimille - edes jollekin. Mutta olen sinkku lapseton joten merkityksen tunnetta ei tule äitiydestä tai puolisoudesta. Työni - no, kai se periaatteessa on ihan tarpeellista, it-alalla koodaan. Mutta se ei jotenkin tuota minulle minkäänlaista tarkoituksen tunnetta eikä itsessään mitään tyydytystä. Teen työtä vain jotta saan rahaa -jota tästä työstä kyllä saa hyvin - mutta en tiedä miksi yleensä elän ja kulutan ilmaa ja muita resursseja tällä planeetalla.
Huoli kehno työ, jos tarjotaan. Rukoilu on syvällistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellänikin on harrastuksia, mukava hyväpalkkainen asiantuntijatyö ja hyvä avioliitto, mutta silti elämä tuntuu aika merkityksettömältä. Oikeastaan ainoat hetket, kun oikeasti nautin täysin rinnoin elämästä on viikonloppuisin kun ryyppään tai poltan pilveä kavereiden kanssa samalla kun pelataan pleikkaria. Ehkä tuolloin koen jälleen jotain kadotettua lapsenomaista iloa hetkittäin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hanki lapsia, hehheh, t. av-mamma
Osaat kirjoittaa. Ala siis kirjailijaksi. Voit leikkiä olevasi kuulu kirjailija, joka on juuri alkanut työstämään tulevaa bestselleriään. Sinun täytyy haahuilla luonnossa miettimässä juonenkäänteitä ja ideat tietenkin rustaat ylös muistivihkoosi jota kannat mukana. Punkkulasi vaikka seuraksi ja kirjoita yömyöhään kynttilöiden palaessa. Olisi ihanaa..! Voit hankkia koiran kaveriksi joka pitää huolta rytmissä pysymisessä.
Kaiken huipuksi voit mennä kirjoittamisen kursseille joka ruokkii innostustasi. Teet itsellesi aikataulun ja otat yhteyttä kustantajaan heti kun idea on selvillä, se tuo sopivasti painetta saada valmiiksi.
Itse olen saanut kalenterin ammuttua täyteen ihan sillä että olen päättänyt kiinnostua jostakin hullusta/tylsästä/erikoisesta ja tutkia aihetta lisää. Innostus tarvitsee herättelyä! Mieti miten moni on nyt kiinnostunut koripallosta, koska Suomi menestyi EM-kisoissa. Ulkoaohjattavuutta, mutta sysäyksen ei tarvitse olla suuri. Ei tulisi itse mieleen yhtäkkiä alkaa vahdata jotain urheilulajia vai mitä? Ala vaikka seuraamaan raveja.
Olen ollut todella alamaissa. Sisältöä elämässä ei ole ollut. Vain laahustamista ikkunasta toiseen, ulos katsellen. Juuri ja juuri olen saanut ruuan perheelle tehtyä. Lamaantunut on oikea sana. Kummallisen vihamielinen, hymytön ja iloton.
Luin ketjun. Ihan todella hyviä neuvoja. Sekin auttaa, että en siis ole yksin ongelmieni kanssa.
Aloitin syömään magnesiumia ja e epaa. Oli miten oli, niin eilen illalla pitkästä aikaa olin oma itseni!
Se energinen, iloinen minä.
Avauduin puhumaan läheiselleni ongelmistani (työttömyys, toivottomuus) sekä monista muista asioista. En tiedä, oliko sillä (ja lisäravinteilla) merkitystä, mutta kirkas, kirkas, selkeä ajatus juolahti: lakkaan murehtimasta tulevaisuutta. Lakkaan ylipäätään murehtimasta. Mitään.
Jankkaa lausetta "lakkaan murehtimasta". Toistan sitä niin kauan, että naurattaa. Kertakaikkiaan kieltäydyn murehtimasta mitään, etenkään työllistymisasioita. Teen parhaani, rohkeasti - enkä murehdi sitä, mitä seuraa jos rohkeasti tartun ja soitan ihmisille. Tai laitan sähköpostia työtä kysellen.
Mutta aivan aluksi, elän päivän kerrallaan murehtimatta seuraavaa. Tai tulevaa.
Murehtimatta oleminen on hyvä neuvo. Jos pään valtaavat aina samat ajatukset, niistä tulee tapa, josta on todella hankala päästä eroon. Ehkä ihminen voi oppia vahtimaan ajatuksiaan ja vaihtamaan ne toisenlaisiksi, kun vanha synkkä ajatus uhkaa. Ajattelua saattaa koskea vanha sanonta: on hulluutta toimia aina uudelleen samalla tavalla ja odottaa eri tuloksia. Mitä järkeä on luiskahtaa aina samoihin ajatuksiin ja odottaa erilaista mielentilaa :)
Itse olen pelastanut 4 kappaletta kissoja eläinsuojeluyhdistykseltä, kissoja joita kukaan muu ei halunnut ja olivat joutua lopetettaviksi, vanhoja tai sellaisia joilla on jotain muuta vikaa, esim. sairaus jonka kanssa kuitenkin pystyy elämään hyvää elämää, yhdeltä on korvalehdet paleltuneet ja tippuneet osittain eli joidenkin mielestä ruma. Tuo mun elämään merkitystä huolehtia näista ihanista otuksista.
Hyvä harrastus on alkaa soittamaan jotain instrumenttia. Siinä kehittyy aivot, sorminäppäryys ja pitkäjänteisyyskin paranee toiminnassa kun harjoittelee. Lisäksi yleisimmät soittimet ovat sen verran helposti "haltuun otettavissa" perustason musisointia varten, että voi perustaa vaikka jonkun bändin, jonka kanssa käy silloin tällöin soittelemassa. Siinä tutustuu uusiin ihmisiin ja aikanaan voi vähän tienatakin, jos käy baareissa soittelemassa. Eikä lopulta maksa paljoa, jos ei heti ryntää ostamaan kalleimpia huippuvehkeitä.
Kirjota.