Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Vuokranantaja vaatii meitä maksamaan uuden jääkaapin! Neuvoja?

Vierailija
23.07.2017 |

Tulimme reissusta perjantaina ja jääkaappi oli hajonnut, ihan lämmin, samoin pakastin oli sulanut. Eli kyseessä kaappi jossa yläosa on jääkaappi ja alaosa on pakastin. Epäilin jo aiemmin ettei pysy tasaisena lämpötila ja piti erikoista ääntä joskus.

Ilmoitin vuokranantajalle ja hän ilmoitti että tuo uuden sunnuntaina. Sanottiin että ok, pärjätään ilman siihen saakka. Eilen isäni kävi hakemassa vanhan ja vei sen kierrätykseen, hänellä on pakettiauto ja tuli muutenkin käymään meillä, niin ajattelimme että olemme avuksi ja toimitamme itse vanhan pois.

Tänään vuokranantaja tuli, ilman uutta jääkaappia ja sanoi että kannetaan ensin vanha pois. Sanoimme että veimme sen jo, jolloin hän oli ihan ihmeissään ja sanoi ettei tuo uutta tai jos tuo, niin me maksamme sen, ellemme anna vanhaa kaappia hänelle mukaan.

Hänellä ilmeisesti oli siis jo uusi peräkärryssään, mutta ei suostunut jättämään sitä kun emme suostuneet maksamaan. Jääkaappihan kuuluu vuokranantajan vastuulle. Hänen mukaansa ei jos ei saa vanhaa (rikkinäistä!) kaappia. Mitään tällaista ei aiemmin sovittu, sitten emme tietenkään olisi vieneet pois vaan olisi itse saanut raahata.

Voiko mennä näin että meidän pitää itse ostaa jääkaappi? Ja voimmeko sitten ottaa kaapin mukaan kun muutamme pois, jos olemme sen itse ostaneet? Mitä meidän kannattaa nyt vuokranantajalle ilmoittaa?

Kommentit (263)

Vierailija
1/263 |
23.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuo on vuokranantajilla hyvin tiedossa, että jotkut myyvät jääkaapin tai astianpesukoneen ja valehtelevat että meni rikki...

Vierailija
2/263 |
23.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi ihmeessä menitte hävittämään sen vanhan ilman vuokranantajan lupaa? Se oli hänen omaisuuttaan, ei teidän.

Itsekin tuollaisessa tilanteessa vuokranantajana haluaisin todeta vanhan jääkaapin olevan rikki ennen kuin ostaisin uutta. Tehän olisitte voineet huijata, myydä vanhan toimivan laitteen ja vaatia uutta tilalle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/263 |
23.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

No nyt on se tilanne että vuokranantaja ei voi todeta vanhan kaapin olleen rikki ja mistä se tietää oletteko vaikka myyneet vanhan jääkaapin jollekin.

Vierailija
4/263 |
23.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Teidän olisi  pitänyt jättää se rikkinäinen jääkaappi paikoilleen uuden tuloon asti. Niin kuuluu toimia eikä noin kuten te teitte.Tyhmyydestä sakotetaan.

Vierailija
5/263 |
23.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Te olette siis myyneet entisen ja nyt haluatte uuden tilalle. Ei onnistu, olette jääkaapin velkaa vuokranantajalle.

Vierailija
6/263 |
23.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Näin toimitaan myös meidän vuokranantajan kanssa (iso firma) jos koko jääkaappi puuttuu, niin omasta pussista maksettava. On nimittäin ollut tilanteita kun vuokralaiset on myyneet toimivat kodinkoneet eteenpäin ja ilmoittaneet vuokranantajalle että vanha meni rikki.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/263 |
23.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Maksatte jääkaapin ja muuttaessa se on jätettävä asuntoon. Olette hävittäneet vuokranantajan omaisuutta jonka nyt korvaatte.

Vierailija
8/263 |
23.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Käykää katsomassa onko se kaappi vielä tallessa siellä keräyspisteellä jos ei, niin itse joudutte maksamaan ja myös jättämään sen muuttaessanne.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/263 |
23.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olettepa hölmöjä. Menette kuljettelemaan toisten tavaroita luvatta.

Vierailija
10/263 |
23.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ensin olisi pitänyt olla todiste siitä, että jääkaappi todellakin oli rikki ettekä ole myyneet sitä toimivana pois.

Toiseksi, onko nykyään joku 'kierrätysmaksu' tuollaisissa ostoksissa niin kuin autonrenkaissa, eli uuden hinnassa maksetaan edellisen poisvienti ettei niitä kerry kaatopaikoille? En tosiaan tiedä kun en ole aikoihin uutta ostanut, mutta jotain juttua sellaisen suunnitelmasta on ollut. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
11/263 |
23.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten joku ei tiedä näitä asioita. Ette te voi vaan hävittää vuokranantajan omaisuutta ja kuvitella saavanne uutta tilalle. Tyhmyydestä sakotetaan, maksatte oppirahanne uuden jääkaapin muodossa (joka jää muutossa vuokranantajalle) ja tiedätte ensikerralla.

Vierailija
12/263 |
23.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olette hävittäneet vuokranantajan omaisuutta. Vuokranantajana irtisanoisin vuokrasuhteen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/263 |
23.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Wtf? Kenelle edes tulee mieleen viedä vanha jääkaappi tuollaisessa tilanteessa itse pois o_O Vuokranantajana itsekin epäilisin huijausta.

Vierailija
14/263 |
23.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

En minäkään uskoisi pelkän puhelinsoiton perusteella, että vuokralaisen jääkaappi on rikki. Mutt teidän asemassa kyllä yrittäisin rauhallisesti vuokranantajalle, että tuli toimittua ajattelemttomasti ja että yrititte vain auttaa. Voisit pyytää myös isääsi soittamaan sille vuokranantajalle ja selittämään tilannetta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/263 |
23.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pöljät koskitte toisen omaisuuteen. Voi pyhä yksinkertaisuus

Vierailija
16/263 |
23.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minun vuokralaiseni oli niin fiksuja, että myivät ehjän pois ja toivat tilalle rikkinäisen. Kun menin katsomaan, niin jouduin toteamaan, että kaappi on merkkiä Upo, tämä on Rosenlew, joten en osta uutta. Ja tein rikosilmoituksen varkaudesta.

Vierailija
17/263 |
23.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi mennä. Sehän on ihan perussääntö, että vuokra-asunnosta kun vaihdetaan jääkaappi NIIN AINA vanha tilalle. Muuten maksut menee omasta pussista.

Vierailija
18/263 |
23.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Juuri tämmöisten vuokralaisten takia en uskalla laittaa omaa toista asuntoa vuokralle vaan pidän sitä "kesämökkinä". Vahingossa vaan jääkaappi hävisi. Viimeksi kun vuokrasin asunnon oli upouusi (3 kk vanha) Mielen astianpesukone mennyt rikki, asukas oli "soittanut korjaajalle" joka oli sanonut ettei kannata korjata vanhaa ja huonokuntoista konetta ja vuokralainen oli auttanut viemällä vanhan pois tieltä. Eli toisin sanoen myynyt 1100 € arvoisen käyttämättömän astianpesukoneen todennäköisesti ihan kivaan hintaan ja sitten valehtelee odottaen saavansa uuden.

Vierailija
19/263 |
23.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulle kauppa toi uuden jääkaapin ja vei vanhan samalla pois. Vuokranantaja maksoi, eikä edes käynyt paikalla mokoman asian takia.

Vierailija
20/263 |
23.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

En minäkään uskoisi pelkän puhelinsoiton perusteella, että vuokralaisen jääkaappi on rikki. Mutt teidän asemassa kyllä yrittäisin rauhallisesti vuokranantajalle, että tuli toimittua ajattelemttomasti ja että yrititte vain auttaa. Voisit pyytää myös isääsi soittamaan sille vuokranantajalle ja selittämään tilannetta.

"Yrititte vain auttaa." No minäpä tulen ja vien pihakalusteesi ja autosi. Sinulle kun näköjään sopii se, että toisten tavaroille voi tehdä mitä huvittaa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan kaksi neljä