Minä en jaksisi velan elämää ollenkaan. Miten joku tyhmä harrastus ja pitkään nukkuminen voi olla elämän sisältö?

Hohhoijaa.

Olipa riidanhaluinen aloitus. Poikkesin vain toteamaan, että nyt kun lapsi on kasvatettu, on taas aikaa harrastuksille ja pitkään nukkumiselle. Kyllä niitä arvostaa edelleen ihan yhtä lailla ;)

Ei elämänsisällön tarvitse olla mitään Suurta ja Jaloa. Jos nauttii siitä pitkään nukkumisesta ja hassusta harrastuksestaan ja se riittää niin mitä se on sulta pois?

(Itselläni on kyllä lapsia, mutta he ovat jo aika isoja ja nyt heidän kasvettuaan nautin minäkin pitkään nukkumisesta ja harrastuksistani ja ymmärrän, ettei jotkut halua lapsia...)

Yritätkö ap selitellä ratkaisuasi hankkia lapsia enemmän itsellesi vai meille av-palstalaisille?

Minä olen jaksanut 45 vuotta lapsetonta elämää. Älä anna sen häiritä sinua. En minäkään häiriinnyt sinun elämästäsi.

"Vuodesta toiseen työ, puoliso, kaverit, harratukset, matkailu (jos on tarpeeksi rahaa), baarissa käynti"

Ei minulla vaan. Työ on, vaativa asiantuntijatyö. Puolisoa en ole koskaan halunnut, samoin en kavereita, koska olen erakkoluonne. Harrastuksina puutarhanhoito ja tietokonepelit. Matkat ei ole ainakaan vuosikymmeneen enää kiinnostaneet yhtään. Baareissa olen viimeksi käynyt opiskelijana. 

En minä tarvitse elämääni mitään erityistä ulkopuolista tekemistä tai ihmistä sisällöksi. Elämä itsessään, oleminen itsessään, on minulle hyvin tyydyttävää, pieni tavallinen arki.

- vela 42 v

Aggressiivinen ja piittaamaton aloitus.

Kyllä lapsettoman elämä on niin köyhää pidemmän päälle, että siitä tämä vimma täälläkin todistella näppäimistö vaahdossa oman elämän ihanuutta. Tosiasiassa popsitaan mielialalääkkeitä ja podetaan yksinäisyyttä. 

Mitä tunnen, niin omituisia mieleltään jopa vähän häiriintyneitä viimeistään viisikymppisinä. Kuka jaksaa tosiaan jatkuvasti vain elämässä etsiä itselleen viihdykettä ilman mitään kunnollista suuntaa ja tarkoitusta. 

Naapurin lapsiperhe lähti juuri Unkariin fudisturnausmatkalle. Se on elämää. Mitä matkustelusta vuodesta toiseen vain ilman mitään ideaa. Harva niitä matkakertomuksia julkaisee ja mitään järkevää muualla tekee. Ja ei totisesti kaikilla ole varaa matkustaa. 

Vierailija kirjoitti:

Usein velat ulisevat täälöä, miten kauhea kohtalo heille olisi olla "sidottuna rääkyvään kakkakoneeseen".

He ottavat asiakseen tulla vauva-lehden palstalle haukkumaan äitien elämää ja halveksumaan sitä kaikin tavoin.

Harvoin he itse kertovat omasta elämästään, vaan yrittävät vain hämärin sanankääntein vihjailla, miten paljon antoisampaa on olla "vapaa" ja voida keskittyä itseensä. He arvaavat, että jos kertoisivat rehellisesti omasta elämästään, he altistuvat pilkalle itse - siksi he eivät sitä tee.

No, jokainen meistä äideistä tietää sen, millaista se on. Vuodesta toiseen työ, puoliso, kaverit, harratukset, matkailu (jos on tarpeeksi rahaa), baarissa käynti. Siihenkin kuulkaa kyllästyy aika nopeasti.

Ei siinä. Kenenkään ei kannata lapsia tehdä vain paikatakseen elämänsä tyhjyyttä. Eikä pointtini nyt varsinaisesti ole sanoa, että lapsista on yksin heistäkään elämän sisällöksi.

Mutta pointtini on, että arki on arkea veloilla ja äideillä yhtä lailla, ei sen hohdokkaampaa kummallakaan. Jos joku tykkää enemmän keskittyä vaikka ratsastamiseen, niin fine, hyvä että hänellä on MIELEISENSÄ elämä.

Mutta ei se mikään kateuden aihe meissä äideissä välttämättä ole. Jokaisella on omat prioriteetit ja tavoitteet, ja hyvä niin.

Onko joku täällä väittänyt, että arki olisi jotain muuta kuin arkea?

Mua ei lähtökohtaisesti pahemmin kiinnostele, miten muut ihmiset elämäänsä elävät, tekevätkö lapsia vai eivät.

Mulle henkilökohtaisesti pahin kohtalo olisi olla sidottuna kakkakoneeseen, siksipä  en ole niitä tehnyt, enkä aio tehdä. Onnekseni olen löytänyt miehen, joka on tässä asiassa kanssani samoilla linjoilla.

Mä pidän elämästäni. Mulla on paljon mielenkiintoisia harrastuksia, ihania ystäviä ja ok työ. Odotan kesälomaa, että päästään pitkään reissuun ja näkemään uusia paikkoja.

Se, että lapset ja perhe-elämä ovat sulle ykkösjuttu, on hienoa. Mulla on muut prioriteetit, enkä kuvittele, että elämäni olisi välttämättä yhtään sen hohdokkaampaa kuin ihmisillä, jotka ovat päättäneet tehdä lapsia.

Meillä lapset ovat jo muuttaneet pois kotoa ja kyllä tämä eläminen ihan lupsakkaa on. Eihän noista isoista lapsista enää vaivaa ollut, mutta on tämä elämä helpompaa nyt. Lapset ovat ihania, mutta parasta on, että he pärjäävät omillaan ja ovat onnellisia.

Sen lisäksi, että todellakin nautin pitkään nukkumisesta niin nautin rauhallisesta ja hiljaisesta kodista, aina ja 24/7, pelkkä ajatuskin asunnossa olevasta lapsesta, joka vaatii varsinkin pienenä jatkuvaa vahtimista ja läsnäoloa, aiheuttaa sotkua ja meteliä saa verenpaineen nousemaan, en jaksaisi myöskään lapsen koulujuttuja enkä teiniajan touhuja, enkä aikuisuutta, että joku koko ajan ja seuraa tekemisiäsi ja mahdollisesti työntyy kiljuvien lastenlasten kanssa asuntoon, ei apua mikä hirveä ajatus! Maanpäällinen helvetti olisi minulle lapsiperheen elämä mutta onneksi on se vapaus valita :) Nyt olen lomalla, heräsin kymmenen jälkeen, löhöän sohvalla tabletti sylissä ja taidan katsoa netflixiä ja sitten lenkille :) Menkää te muut vaikka paimentamaan niitä penskojanne tai jotain :D Jotenkin aloittajan kaltaisten aloitusten perusteella osa lisääntyneistä vaikuttaa erittäin katkerilta ;)

Oman havaintoni mukaan velat eivät hanki lapsia, koska eivät halua lapsia. Ja sellaisen asian hankkiminen, jota ei halua, ahdistaa jokaista elämän aspektia aika pirusti. Se vie voimia ja imee ilon kaikesta yksinkertaisesta ajatuksen tasolla. Ja se ei ole valinta.

Kokeile ajatusleikkiä jonkun asian kanssa, jota et MISSÄÄN NIMESSÄ haluaisi seuraavaksi 18 vuodeksi elämääsi. Esim dementoitunut seniori. Ei muakaan haittaa haluamiani asioita hoitaa ja siksi herätä aikaisemmin, luopua asioista, kokea stressiä... mutta kyllä mua haittaisi olla sidottuna johonkin vanhaan pappaan.

(Ja turha nyt tulla selittämään että kyllä se lapsi kasvaa! Se on pieni vaan hetken! Entä sitten??? Kyllä se seniorikin delaa, joutuu sänkyyn eikä enää karkaile jne. Pointti on silti sama)

Asiat joita ei halua, ei tuo mitään elämään, vaan vie. Piste.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä lapsettoman elämä on niin köyhää pidemmän päälle, että siitä tämä vimma täälläkin todistella näppäimistö vaahdossa oman elämän ihanuutta. Tosiasiassa popsitaan mielialalääkkeitä ja podetaan yksinäisyyttä. 

Mitä tunnen, niin omituisia mieleltään jopa vähän häiriintyneitä viimeistään viisikymppisinä. Kuka jaksaa tosiaan jatkuvasti vain elämässä etsiä itselleen viihdykettä ilman mitään kunnollista suuntaa ja tarkoitusta. 

Naapurin lapsiperhe lähti juuri Unkariin fudisturnausmatkalle. Se on elämää. Mitä matkustelusta vuodesta toiseen vain ilman mitään ideaa. Harva niitä matkakertomuksia julkaisee ja mitään järkevää muualla tekee. Ja ei totisesti kaikilla ole varaa matkustaa. 

Varmaan tuollaisiakin on, levottomia sieluja jotka vaativat jatkusti tekemistä ja viihdykettä etteivät tunne itseään yksinäiseksi ja ahdistu. Ja ehkä sellaisista osalle tosiaan lapsiperhe-elämä myös pitäisi tämän levottomuuden pois pinnasta niin kauan kun lapset on pieniä ja elämä matalaliitoa työn ja lasten hoidon välillä. Sitä vaan ihmettelen, miksi se, että valitsee levottomuuden ja tyhjyysahdistuksen torjuntaan perheen perustamisen, on jotenkin parempi kuin se että valitsee vaikka matkustelun ja muut mieleisensä touhut? Minusta kummatkin on ihan ok valintoja, joita ihminen voi mielensä mukaan valita, ei toinen toista parempi tai huonompi. 

Mutta lapsetkin kasvavat ja lähtevät kotoa ja luulen että jokaisen on joskus käsiteltävä se tyhjyyden ja tarkoituksettomuuden tunne, kohdattava se ja opittava elämään sen kanssa tai päästävä siitä läpi. Itse kun olen aina ollut lapseton sinkku, olen joutunut kohtaamaan sen jo joskus kolmekymppisenä, eikä minulla enää ole mitään levottomuutta jota pitäisi täyttää touhuamisella ja ihmisillä. Ei tämäkään ole ollenkaan huono juttu.

Vierailija kirjoitti:

"Vuodesta toiseen työ, puoliso, kaverit, harratukset, matkailu (jos on tarpeeksi rahaa), baarissa käynti"

Ei minulla vaan. Työ on, vaativa asiantuntijatyö. Puolisoa en ole koskaan halunnut, samoin en kavereita, koska olen erakkoluonne. Harrastuksina puutarhanhoito ja tietokonepelit. Matkat ei ole ainakaan vuosikymmeneen enää kiinnostaneet yhtään. Baareissa olen viimeksi käynyt opiskelijana. 

En minä tarvitse elämääni mitään erityistä ulkopuolista tekemistä tai ihmistä sisällöksi. Elämä itsessään, oleminen itsessään, on minulle hyvin tyydyttävää, pieni tavallinen arki.

- vela 42 v

Nyt täytyy muistaa, että vain pienellä osalla veloja on "vaativa asiantuntijatyö". Silloin on vaara tuntea tyhyyttä ja masennusta. 

Miten vela, jolla on tavanomainen työpaikka voisi nukkua "niin pitkään kuin huvittaa" yleensä? 

Viikonloppuisin ja niinvoivat  perheellisetkin lukuun ottamatta ihan pikkulapsiaikaa. Silloinkin usein vuorotellaan puolison kanssa ja ne jotka tätä nukkumista tarvitsevat saavat ainakin yhden aamun tätä. 

Itse en ole koskaan kaivannut mitään pitkään nukkumista, että siinä mielessä tietysti olen vähän jäävi tästä puhumaan. 

Mutta samaa mieltä aloittajan kanssa, että on vähän kummallisia prioriteetteja elämässä, jos sängyssä lojuminen on onni ja autuus. 

Miksi tässä asiassa tarvitsee kärjistää puolia? Minulla on lapsia, mutta ei minua häiritse se jos joku ei halua lapsia. Olen ehkä vähän salaa jopa kateellinen niille jotka ovat valinneet toisin. Ei lasten kanssa mitään auvoa ja onnea ole, se on kovaa työtä 24/7.

Vierailija kirjoitti:

Ei elämänsisällön tarvitse olla mitään Suurta ja Jaloa. Jos nauttii siitä pitkään nukkumisesta ja hassusta harrastuksestaan ja se riittää niin mitä se on sulta pois?

(Itselläni on kyllä lapsia, mutta he ovat jo aika isoja ja nyt heidän kasvettuaan nautin minäkin pitkään nukkumisesta ja harrastuksistani ja ymmärrän, ettei jotkut halua lapsia...)

Ei se olekaan, kunhan vittuilin veloille, jotka tykkäävät av:lla nimenomaan halveksua MEIDÄN elämää. Tuo mun teksti oli hyvin mietoa velojen kakkakone-komentoitiin verrattuna.

Minusta kenenkään elämää ei pidä halveksua, koska kaikkien meidän arvostukset on erilaisia.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Kyllä lapsettoman elämä on niin köyhää pidemmän päälle, että siitä tämä vimma täälläkin todistella näppäimistö vaahdossa oman elämän ihanuutta. Tosiasiassa popsitaan mielialalääkkeitä ja podetaan yksinäisyyttä. 

Mitä tunnen, niin omituisia mieleltään jopa vähän häiriintyneitä viimeistään viisikymppisinä. Kuka jaksaa tosiaan jatkuvasti vain elämässä etsiä itselleen viihdykettä ilman mitään kunnollista suuntaa ja tarkoitusta. 

Naapurin lapsiperhe lähti juuri Unkariin fudisturnausmatkalle. Se on elämää. Mitä matkustelusta vuodesta toiseen vain ilman mitään ideaa. Harva niitä matkakertomuksia julkaisee ja mitään järkevää muualla tekee. Ja ei totisesti kaikilla ole varaa matkustaa. 

Et taida kovin nuori olla?

Moni ei vaan halua lapsia. Eivät pidä niistä tai koe halua niitä hankkia. Miksi sitten pitäisi?

Vierailija kirjoitti:

Minä olen jaksanut 45 vuotta lapsetonta elämää. Älä anna sen häiritä sinua. En minäkään häiriinnyt sinun elämästäsi.

En häiriinny ollenkaan niin kauan kuin sinä et ensin tule tänne halveksumaan minua ja mun "kakkakoneitani".

Ap

Mitään tietoa milloin matkustamiseen kyllästyy? En vain voi kuvitella niin tapahtuvan. Ikää 35v ja vuosittain matkailua n. 3 kk. Työ on pakollinen paha. Baarit ei kiinnosta ellei ole joku hyvä keikka. Tavoitteellinen liikuntaharrastus löytyy ja ei tarvi stressata, että siihen käytetty aika olisi lapsilta pois. Elämä on kivaa, vaikkei mulla varmaan olekaan mitään itse elämää suurempaa sisältöä elämässäni. Olen onnellinen.