Minä en jaksisi velan elämää ollenkaan. Miten joku tyhmä harrastus ja pitkään nukkuminen voi olla elämän sisältö?

Olen vela ja todella onnellinen niin. Elän juuri sellaista elämää kuin haluan, sellaista josta olen aina unelmoinut.

Olen mahtavassa, rakastavassa parisuhteessa. Mieheni on liki täydellinen minulle. Rakastelemme joka päivä 1-3 kertaa päivässä. Olemme molemmat todella seikkailunhaluisia. Matkustelemme paljon, niin pieniä romanttisia viikonloppulomia kuin parin kuukauden seikkailureissujakin. Saatamme lähteä parin päivän varoitusajalla matkalle (olemme molemmat freelancereita joten työt hoituu missä vain missä on läppäri ja nettiyhteys).

Asumme ihanassa kämpässä ihan keskustassa. Olemme molemmat taiteellisia ja hyvin kiinnostuneita taiteesta, käymme paljon gallerioissa, näyttelyissä, museoissa ja kulttuurillisissa tapahtumissa ja usein päiväsaikaan, kun muut on töissä niin saamme nauttia rauhassa. Urheilemme ja liikumme paljon. Paneudumme luoviin projekteihin yhdessä, joskus uppoudumme johonkin päiväkausiksi ihan vaan koska intohimoa riittää. Meillä on laaja ja todella hyvä kaveripiiri, olemme supersosiaalisia ja teemme ystäviemme kanssa paljon spontaaneja juttuja. Ylipäätään elämäntyylimme vaatii mahdollisuutta tehdä asioita hetken mielijohteesta ja vapautta tehdä muista riippumattomia valintoja.

Lasten hankkiminen ei yksinkertaisesti sovi kaltaisillemme ihmisille: vapaille sieluille, joille rutiininomainen arki tuntuu oravanpyörältä ja vankilalta. Samoin kuin meille ei ikinä sopisi ns. normaali päivätyö pakollisine työaikoineen ja sääntöineen. Meille tärkeintä elämässä on ylipäätään vapaus. Maailma on niin suuri, ihmeellinen ja loputtoman mielenkiintoinen, ettei meille tulisi kuuloonkaan uhrata 18 vuotta lyhyestä ajastamme täällä jonkun muun ehdoilla elämiseen. Ehkä sitten vanhana, 65+ vuotiaana, voi tehdä jotain foster parenting tyylistä juttua, tarjota kotia ja perhettä niitä tarvitseville lapsille (ja niitä kun on maailma pullollaan...) sitten kun on oman elämän nuoruus ja parhaat vuodet eletty ja ehditty näkemään koko maailma ja keräämään elämän täydeltä kokemuksia ja muita henkisiä rikkauksia.

Vierailija kirjoitti:

Oli lapsia tai ei, olkaa onnellisia jos olette itse saaneet tehdä tämän valinnan. Silloin se elämänsisältö vasta katoaakin, kun luonto valitsee puolestasi. Me kaikki lapsettomat emme ole veloja, vaikka moni varmasti minustakin niin luulee.

On ilman muuta tiedossa, että vain osa lapsettomista on veloja. 

En tee mitään johtopäätöksiä kenenkään lapsettomuuden syistä, ellei hän itse oma-aloitteisesti kerro. Ja totisesti epähienotunteisempaa kysymystä saa hakea kuin lapsettomudesta utelu. 

Joten en tietenkään kysy! 

Mun on kyllä pakko sanoa, että nyt kun mulla kaksivuotias uhmaikäinen ja toinen tulossa (molemmat toivottuja, jos sillä nyt on merkitystä), ymmärrän veloja paremmin kuin koskaan :D Ja ei sillä, olen aina ymmärtänytkin, sillä heitä on useampi lähipiirissäni, eikä mulle ole mikään ongelma käsittää, että ihmiset haluavat elämältään eri asioita. 

Ennen lapsia harrastin aktiivisesti liikuntaa, ulkoilin koirani kanssa, näin ystäviä ja matkustelin. Kyllä mulla oli silloinkin (ja varsinkin silloin!) elämässä sisältöä ihan riittämiin. 

Vaikka rakastan lapsiani ja heistä on paljon iloa, niin huoltakin riittää. Plus että tuo uhmaikäinen vie multa kaikki voimat, mitä en häpeä myöntää. Välillä mietin, että ehkä minunkin olisi pitänyt jättää lisääntymättä, sen verran raskaalta tämä elämänvaihe tuntuu. Uskon ja toivon, että elämä helpottaa pikkulapsivaiheen jälkeen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Vuodesta toiseen työ, puoliso, kaverit, harratukset, matkailu (jos on tarpeeksi rahaa), baarissa käynti"

Ei minulla vaan. Työ on, vaativa asiantuntijatyö. Puolisoa en ole koskaan halunnut, samoin en kavereita, koska olen erakkoluonne. Harrastuksina puutarhanhoito ja tietokonepelit. Matkat ei ole ainakaan vuosikymmeneen enää kiinnostaneet yhtään. Baareissa olen viimeksi käynyt opiskelijana. 

En minä tarvitse elämääni mitään erityistä ulkopuolista tekemistä tai ihmistä sisällöksi. Elämä itsessään, oleminen itsessään, on minulle hyvin tyydyttävää, pieni tavallinen arki.

- vela 42 v

Nyt täytyy muistaa, että vain pienellä osalla veloja on "vaativa asiantuntijatyö". Silloin on vaara tuntea tyhyyttä ja masennusta. 

Eli vaativatyö ja lapset on mielestäsi ainoat mahdollisuudet kokea mielekkyyttä elämässä?

Onpas taas outoja mielikuvia ja yleistyksiä veloista täällä. Baarijuoksua, mt-ongelmia, tyhjyyttä ja yksinäisyyttä. Matkailukin on tarkoituksetonta ja epänautittavaa jos sen ideana ei ole viedä lapsia futisleirille. Huh huh.

Itse en juokse baareissa (no kerran olen käynyt yhden lonkeron juomassa terassilla tänä kesänä, että voihan sitä joku baarijuoksuksi nimittää), enkä pode yksinäisyyttä tai mt-ongelmia.

Ihan normaalia joskin mielenkiintoista ja vaihtelevaa työtä teen. Matkustelen paljon ja nautin matkoilla kovastikin mm. museoista, ostoksista, arkitehtuurista ja ruokanautinnoista. Minulla on ystäviä, kivoja harrastuksia ja koirakin löytyy. Kyllä näissä riittää elämään sisältöä oikein hyvin.

Ihan tavallista arkea on suurin osa elämääni. Ei sen hohdokkaampaa kuin perheellisilläkään. Vain vähän erilaista. 

En vihaa lapsia, enkä nimittele kenenkään pienokaisia "kakkakoneiksi". En vain ole lainkaan äidillistä tyyppiä, en ole koskaan halunnut äidiksi, enkä usko, että olisin hyvä äiti. Kukin valitkoon itselleen sopivimman elämänpolun.

Mistä tuo nimitys Vela tulee?

Vierailija kirjoitti:

Olen vela ja todella onnellinen niin. Elän juuri sellaista elämää kuin haluan, sellaista josta olen aina unelmoinut.

Olen mahtavassa, rakastavassa parisuhteessa. Mieheni on liki täydellinen minulle. Rakastelemme joka päivä 1-3 kertaa päivässä. Olemme molemmat todella seikkailunhaluisia. Matkustelemme paljon, niin pieniä romanttisia viikonloppulomia kuin parin kuukauden seikkailureissujakin. Saatamme lähteä parin päivän varoitusajalla matkalle (olemme molemmat freelancereita joten työt hoituu missä vain missä on läppäri ja nettiyhteys).

Asumme ihanassa kämpässä ihan keskustassa. Olemme molemmat taiteellisia ja hyvin kiinnostuneita taiteesta, käymme paljon gallerioissa, näyttelyissä, museoissa ja kulttuurillisissa tapahtumissa ja usein päiväsaikaan, kun muut on töissä niin saamme nauttia rauhassa. Urheilemme ja liikumme paljon. Paneudumme luoviin projekteihin yhdessä, joskus uppoudumme johonkin päiväkausiksi ihan vaan koska intohimoa riittää. Meillä on laaja ja todella hyvä kaveripiiri, olemme supersosiaalisia ja teemme ystäviemme kanssa paljon spontaaneja juttuja. Ylipäätään elämäntyylimme vaatii mahdollisuutta tehdä asioita hetken mielijohteesta ja vapautta tehdä muista riippumattomia valintoja.

Lasten hankkiminen ei yksinkertaisesti sovi kaltaisillemme ihmisille: vapaille sieluille, joille rutiininomainen arki tuntuu oravanpyörältä ja vankilalta. Samoin kuin meille ei ikinä sopisi ns. normaali päivätyö pakollisine työaikoineen ja sääntöineen. Meille tärkeintä elämässä on ylipäätään vapaus. Maailma on niin suuri, ihmeellinen ja loputtoman mielenkiintoinen, ettei meille tulisi kuuloonkaan uhrata 18 vuotta lyhyestä ajastamme täällä jonkun muun ehdoilla elämiseen. Ehkä sitten vanhana, 65+ vuotiaana, voi tehdä jotain foster parenting tyylistä juttua, tarjota kotia ja perhettä niitä tarvitseville lapsille (ja niitä kun on maailma pullollaan...) sitten kun on oman elämän nuoruus ja parhaat vuodet eletty ja ehditty näkemään koko maailma ja keräämään elämän täydeltä kokemuksia ja muita henkisiä rikkauksia.

Hyvin parodioitu palstan tyypillisen velan fantasioita. 

41, kappas, nyt löysin velan, jolla on samanlainen elämä kuin minulla. Tai siis, minä olen sinua jo selvästi vanhempi, mutta tuollaista se on ollut ja on yhä. Tosin en terveydellisistä syistä enää matkustele ihan yhtä paljon, mutta aina olemme matkustaneet todella paljon, lasten synnyttyä lasten kanssa.

Olen reportteri, miehenikin on. Työhön liittyy matkustelua. Työ on meille molemmille kutsumusammatti.

Miehen kanssa olemme olleet rakastavassa suhteessa jo 31 vuotta!

Asumme stadissa, kesämökkikin ostettiin läheltä 7 vuotta sitten, joten paljon ollaan sielläkin.

Kulttuuria kulutamme ja tuotamme itse todella paljon. Olen lisäksi kahdessa luottamustehtävässä, mieskin yhdessä. Poliittisesti ja yhteiskunnallisesti aktiivisia.

Ystäväpiiri oli kolmekymppisenä tiiviimpi ja laajempi, nyt melkein kaikilla on myös lapsia ja ikääntyviä vanhempia huollettavana. Silti pidämme yhteyttä nykyäänkin, vähän vähemmän tosin fyysisesti, enemmän puhelimitse ja netitse.

Minkä lisäksi meillä on kaksi aivan mahtavaa lasta, teini-ikäisiä molemmat. Heistä saa koska tahansa hyvää keskusteluseuraa ja tukea ja hauskuutusta, ja me koemme olevamme sukupolvien jatke omassa vanhemman roolissamme. Olen heistä ikionnellinen.

N50

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa riidanhaluinen aloitus. Poikkesin vain toteamaan, että nyt kun lapsi on kasvatettu, on taas aikaa harrastuksille ja pitkään nukkumiselle. Kyllä niitä arvostaa edelleen ihan yhtä lailla ;)

Siis juurikin näin! Viikonloppuna aikaisintaan klo 10 ylös. Omaa aikaa ja harrastuksia. JES! Lapsi 13 eli homma senkun paranee vaan...

Näin. Ja sillä erotuksella, että sulla ON se lapsikin, jonka kanssa puuhailla ja jutella ja halailla.

Minä taas ajattelen, että ikävä kyllä sulla on se lapsi joka vaatii huolta, aikaa ja rahaa.

Tässä vähän rautalankaa, ap.

Lapset olisivat kakkakoneita ja pirunmoinen riesa _minulle_. Siis jos saisin omia lapsia, se tekisi minut hyvin onnettomaksi, suorastaan pilaisi elämäni. 

Mutta ihmiset ovat erilaisia. Siksi ymmärrän että sinä koet lasten hankkimisen ja lapsiperhe-elämän toisella tavalla kuin minä. Ymmärrän että koska olet erilainen, _sinulle_ lapset eivät ole kakkakoneita vaan arvokasta sisältöä elämään. 

Sinun kokemuksesi ei kuitenkaan tee tyhjäksi tai vääräksi minun kokemustani vaan ihan riippumatta siitä miten ihaniksi sinä lapset koet, ne pysyvät ihan yhtä kamalina minulle.

Hyvä asia on, että nykyaikana useimmilla on mahdollisuus valita, hankkiutuvatko he lapsiperheen vanhemmiksi vaiko eivät. 

Minulle on lähtökohtaisesti ihan sama, miten sinä valitset elää, kunhan koitat huolehtia parhaasi mukaan lapsistasi. Ainoa lapsia hankkineiden tyyppi mitä en käsitä ovat ne jotka hankkivat lapsia mutta kohtelevat heitä sitten huonosti. Lastensuojelutilastojen mukaan heitäkin on paljon ja lasten tekemiseen on yhä kovia sosiaalisia paineita. Voi vaan miettiä, olisiko nimenomaan lasten kannalta parempi että velana eläminen olisi tasa-arvoisesti arvostettua lasten hankkimiseen nähden.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa riidanhaluinen aloitus. Poikkesin vain toteamaan, että nyt kun lapsi on kasvatettu, on taas aikaa harrastuksille ja pitkään nukkumiselle. Kyllä niitä arvostaa edelleen ihan yhtä lailla ;)

Siis juurikin näin! Viikonloppuna aikaisintaan klo 10 ylös. Omaa aikaa ja harrastuksia. JES! Lapsi 13 eli homma senkun paranee vaan...

Näin. Ja sillä erotuksella, että sulla ON se lapsikin, jonka kanssa puuhailla ja jutella ja halailla.

Totta! Ja siitä olen ikuisesti kiitollinen. Oli aika lähellä, ettei olisi lasta.

Ymmärrän tämän keskustelun molempia osapuolia. Enemmän tarvitaan suvaitsevaisuutta ymmärtää toisten ratkaisuja. Kyllä itsekin ei-tahallisesti lapsettomana monta vuotta vieroksuin lapsiperheitä ja iholle tulevia lapsia. Itselläni se oli suojamekanismi. Jokaisella on omat syynsä käytökseensä. Epäilen, ettei monikaan vanhempi oikeasti halua olla viikonloppuna klo 5 hereillä lasten kanssa...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen vela ja todella onnellinen niin. Elän juuri sellaista elämää kuin haluan, sellaista josta olen aina unelmoinut.

Olen mahtavassa, rakastavassa parisuhteessa. Mieheni on liki täydellinen minulle. Rakastelemme joka päivä 1-3 kertaa päivässä. Olemme molemmat todella seikkailunhaluisia. Matkustelemme paljon, niin pieniä romanttisia viikonloppulomia kuin parin kuukauden seikkailureissujakin. Saatamme lähteä parin päivän varoitusajalla matkalle (olemme molemmat freelancereita joten työt hoituu missä vain missä on läppäri ja nettiyhteys).

Asumme ihanassa kämpässä ihan keskustassa. Olemme molemmat taiteellisia ja hyvin kiinnostuneita taiteesta, käymme paljon gallerioissa, näyttelyissä, museoissa ja kulttuurillisissa tapahtumissa ja usein päiväsaikaan, kun muut on töissä niin saamme nauttia rauhassa. Urheilemme ja liikumme paljon. Paneudumme luoviin projekteihin yhdessä, joskus uppoudumme johonkin päiväkausiksi ihan vaan koska intohimoa riittää. Meillä on laaja ja todella hyvä kaveripiiri, olemme supersosiaalisia ja teemme ystäviemme kanssa paljon spontaaneja juttuja. Ylipäätään elämäntyylimme vaatii mahdollisuutta tehdä asioita hetken mielijohteesta ja vapautta tehdä muista riippumattomia valintoja.

Lasten hankkiminen ei yksinkertaisesti sovi kaltaisillemme ihmisille: vapaille sieluille, joille rutiininomainen arki tuntuu oravanpyörältä ja vankilalta. Samoin kuin meille ei ikinä sopisi ns. normaali päivätyö pakollisine työaikoineen ja sääntöineen. Meille tärkeintä elämässä on ylipäätään vapaus. Maailma on niin suuri, ihmeellinen ja loputtoman mielenkiintoinen, ettei meille tulisi kuuloonkaan uhrata 18 vuotta lyhyestä ajastamme täällä jonkun muun ehdoilla elämiseen. Ehkä sitten vanhana, 65+ vuotiaana, voi tehdä jotain foster parenting tyylistä juttua, tarjota kotia ja perhettä niitä tarvitseville lapsille (ja niitä kun on maailma pullollaan...) sitten kun on oman elämän nuoruus ja parhaat vuodet eletty ja ehditty näkemään koko maailma ja keräämään elämän täydeltä kokemuksia ja muita henkisiä rikkauksia.

Hyvin parodioitu palstan tyypillisen velan fantasioita. 

Jotenkin surullista jos sun mielestä elämäntyylini on mahdottomuus ja pelkkää fantasiaa. Tai niinhän se on jos on alle teini-ikäisiä lapsia.

Olen itse perheellinen, mutta aloituksesta lähinnä herää kysymys, että eikö sinun elämässäsi sitten ole mitään muuta kuin lapset? Koko elämä pyörii lasten ympärillä?

Kyllähän lapsettomana ihmisenä on paljon vapaampaa tehdä eri asioita ja myöskin mahdollisuuksia tehdä asioita enemmän. Näin lapsellisena lapset sitovat niin paljon, että moni asia jää tekemättä, koska lapset.

Eli itse koen lapset nimenomaan rajoittavana tekijänä arjessa, vaikka olenkin halunnut tämän vaihtoehdon valita :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitään tietoa milloin matkustamiseen kyllästyy? En vain voi kuvitella niin tapahtuvan. Ikää 35v ja vuosittain matkailua n. 3 kk. Työ on pakollinen paha. Baarit ei kiinnosta ellei ole joku hyvä keikka. Tavoitteellinen liikuntaharrastus löytyy ja ei tarvi stressata, että siihen käytetty aika olisi lapsilta pois. Elämä on kivaa, vaikkei mulla varmaan olekaan mitään itse elämää suurempaa sisältöä elämässäni. Olen onnellinen.

Ikä 35 :D

Voi että, sitä ehtii vielä kyllästyä moneen kertaan. Ei niitä paljon ole, jotka kuusikymppisinä enää jaksavat riekkua aina vieraissa olosuhteissa, seisoskella kenttäjonoissa ja muutenkaan saisivat tuosta enää tyydytystä. 

Kyllä minullekin oli matkailu tuossa vaiheessa herkkua, tosin oli lapsetkin jo silloin. Matkailtiin perheen kanssa tai jätettiin usein hoitoon ja lähdettiin puolison kanssa,,, yksinkin olin tai ystävien kanssa. Eipä saisi enää kuin pakollisille työmatkoille juurikaan. Ikä 58 ja harvoja tiedän tosiaan tästä ikäluokasta, jotka olisivat ns. matkailuhulluja. 

Jotain perspektiiviä voi olla noin nuorellakin elämänmenoon. Että jotenkin kypsymätön kommentti. 

Ollaan helsinkiläisiä, korkeakoulutettuja ja tuttavapiiri on tosi laaja. En siis puhu vain omasta puolestani. Nyt on lastenlapset, kirjallisuspiirit, musiikki jne. Ja työ vielä ainakin viisi vuotta. Ehkä sitten iskee taas kaukokaipuu, kuka tietää?

Ihan yhtä kypsymätön se on tuo sinun kommenttisikin ja kapeakatseinen. Jos sinä ja sinun tuttusi eivät halua enää matkustella, se ei tarkoita sitä että kaikki saman ikäiset ajattelisivat samoin. Se riippuu ihan ihmisestä tykkääkö vai ei.

Minä olen 47, mieheni 62 ja me matkustamme koko ajan kiihtyvällä tahdilla. Se on mielestämme ihan parasta, eikä luovuta siitä ennen kuin on ihan pakko. Minulla on vielä työmatkatkin päälle. Samoin 70v vanhempani reissaavat yhtenään. Lämpimään kerran vuodessa ja koko kesän ne on menossa jossain päin Suomea.

Tulihan se sieltä ajatus ja ylemmyyden kruunun päähän asettaminen sillä ajatuksella, että yhteiskunnan palveluiden turvaamiseksi vapaaehtoisesti lapsettomat ovat paheksuttavia, että ihan epäitsekkäästi tuon kirjoittaja on tehnyt lapsensa suomen tulevaisuutta ajatellen, ei olisi halunnut mutta kun se velvollisuus, joten nyt ymmärrän tuon katkeran sävyn ;)

Ulinaksi sanotaan sitä kun puhuu asioista joita ei itse halua kuulla.

Tällaiset ketjut aina osoittavat, kuinka oikeasti tyhjää velan elämä on. 

Roikutaan palstalla oli vuorokauden aika, mikä tahansa. Sata peukutusta veloille ja ehkä pari vanhempien näkökulmille. 

Lapsiperheet ovat lomailemassa tai vaihtoehtoisesti vanhemmat töissä. Oikeasti veloja on kolmestakympistä ylöspäin vain noin 10 prosenttia. Voi tarkistaa googlaamalla. 

Minä olen lapseton ja tahdonvastaisesti. Koen olevani jotain pahasti vailla, vaikka elämäni mallillaan onkin. 

Siksi minulla on nyt aikaa olla tässä, mutta mieluummin olisin jossain ihan muualla. 

Vierailija kirjoitti:

Tässä vähän rautalankaa, ap.

Lapset olisivat kakkakoneita ja pirunmoinen riesa _minulle_. Siis jos saisin omia lapsia, se tekisi minut hyvin onnettomaksi, suorastaan pilaisi elämäni. 

Mutta ihmiset ovat erilaisia. Siksi ymmärrän että sinä koet lasten hankkimisen ja lapsiperhe-elämän toisella tavalla kuin minä. Ymmärrän että koska olet erilainen, _sinulle_ lapset eivät ole kakkakoneita vaan arvokasta sisältöä elämään. 

Sinun kokemuksesi ei kuitenkaan tee tyhjäksi tai vääräksi minun kokemustani vaan ihan riippumatta siitä miten ihaniksi sinä lapset koet, ne pysyvät ihan yhtä kamalina minulle.

Hyvä asia on, että nykyaikana useimmilla on mahdollisuus valita, hankkiutuvatko he lapsiperheen vanhemmiksi vaiko eivät. 

Minulle on lähtökohtaisesti ihan sama, miten sinä valitset elää, kunhan koitat huolehtia parhaasi mukaan lapsistasi. Ainoa lapsia hankkineiden tyyppi mitä en käsitä ovat ne jotka hankkivat lapsia mutta kohtelevat heitä sitten huonosti. Lastensuojelutilastojen mukaan heitäkin on paljon ja lasten tekemiseen on yhä kovia sosiaalisia paineita. Voi vaan miettiä, olisiko nimenomaan lasten kannalta parempi että velana eläminen olisi tasa-arvoisesti arvostettua lasten hankkimiseen nähden.

Rautalankaa itsellesi: minulle taas olisi kaamein mahdollinen kohtalo elää vain yksikseni tai miehen kanssa vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen ja ajatella, että ihanaa, meidän Thaimaan matka jouluna ja lastensaannin myötä kutistuvan kaveripiirin peli-illat riittää hamaan hautaan asti elämisen sisällöksi.

Sinun kokemuksesi ei tee tyhjäksi tai vääräksi minun kokemustani vaan ihan riippumatta siitä miten ihanaksi koet lapsettomuuden, minulle se pysyy ihan yhtä kamalana.

Juu, minäkin kirjoitin "ihan vaan omista mieltymyksistäni", eikä mua "haittaa ollenkaan, jos joku jumiutuu tuohon työn ja harrastamisen oravanpyörään" loppuiäkseen, eiiiii ollenkaan....

Yksinäisiä vanhuksia vaan on tilastojen perusteella todella paljon, sellaisia, joilla ei ole lainkaan lapsia tai lapsenlapsia pitämässä huolta. Vaikka sukua jatkaneitakin yksinäisiä vanhuksia on olemassa, heitä on paljon vähemmän. Voisi ihan yksinäisyyden ja mielenterveysongelmaisten kannalta parempi, että lapsien hankkimisen kynnystä ei korotettaisi turhilla kauhukuvilla....

Ap, jota naurattaa tuo kommenttisi ihan sikana.

Heh, nukuin tänään puoli yhteentoista ja menen iltapäivällä pilatekseen. Lapsia löytyy :)

Ap:n kommentti on itsestäänselvää. Jokainen elää niin kuin haluaa tai niin kuin on mahdollista. Minä en ymmärrä näitä vastakkainasetteluja. Jokainen eläköön elämänsä niin kuin haluaa. Miksi pitää todistella jotain tai arvostella kenenkään ratkaisuja.

T. Lapseton nainen (ei vela)

Jaa. Jos voisin palata ajassa taaksepäin sen parikymmentä vuotta, en tekisi yhtään lasta. Rakastan kolmea lastani, mutta rehellisesti sanoen, olisi varmasti ollut helpompi elämä ilman.

En kylläkään matkustelisi tai juoksisi baarissa, ei kiinnosta.