Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Minä en jaksisi velan elämää ollenkaan. Miten joku tyhmä harrastus ja pitkään nukkuminen voi olla elämän sisältö?
27.06.2017 |
Usein velat ulisevat täälöä, miten kauhea kohtalo heille olisi olla "sidottuna rääkyvään kakkakoneeseen".
He ottavat asiakseen tulla vauva-lehden palstalle haukkumaan äitien elämää ja halveksumaan sitä kaikin tavoin.
Harvoin he itse kertovat omasta elämästään, vaan yrittävät vain hämärin sanankääntein vihjailla, miten paljon antoisampaa on olla "vapaa" ja voida keskittyä itseensä. He arvaavat, että jos kertoisivat rehellisesti omasta elämästään, he altistuvat pilkalle itse - siksi he eivät sitä tee.
No, jokainen meistä äideistä tietää sen, millaista se on. Vuodesta toiseen työ, puoliso, kaverit, harratukset, matkailu (jos on tarpeeksi rahaa), baarissa käynti. Siihenkin kuulkaa kyllästyy aika nopeasti.
Ei siinä. Kenenkään ei kannata lapsia tehdä vain paikatakseen elämänsä tyhjyyttä. Eikä pointtini nyt varsinaisesti ole sanoa, että lapsista on yksin heistäkään elämän sisällöksi.
Mutta pointtini on, että arki on arkea veloilla ja äideillä yhtä lailla, ei sen hohdokkaampaa kummallakaan. Jos joku tykkää enemmän keskittyä vaikka ratsastamiseen, niin fine, hyvä että hänellä on MIELEISENSÄ elämä.
Mutta ei se mikään kateuden aihe meissä äideissä välttämättä ole. Jokaisella on omat prioriteetit ja tavoitteet, ja hyvä niin.
Kommentit (102)
Mä olen naimisissa oleva vela (42-vuotias nainen), ja joskaan en koskaan ole ketään "lapsellista" käynyt haukkumassa, niin ajattelin kuitenkin tulla kertomaan omasta elämästäni. Mulla on ihan perus-toimistotyö (en ole uran perään), mutta mulle nimenomaan vapaus on tärkeää - eli se, että jos haluan vaikka lähteä kaupunkilomalle pitkäksi viikonlopuksi, tai kuukaudeksi reissaamaan, niin voin lähteä. Rahaa jää nimittäin kivasti yli, kun ei ole niitä lapsen tuomia kulujakaan, enkä edes muista, milloin olen viimeksi katsonut tuotteitten hintoja. Mainitsemaani vapauteen siis kuuluu myös taloudellinen vapaus.
Arkeen ei juuri muuta kuulu kuin työtä, satunnaisia shoppailureissuja, pikaisia terassikäyntejä sään salliessa ja lenkkeilyä koiran kanssa, mutta viikonloppuisin käydään miehen kanssa usein ulkona syömässä, tehdään pieniä road-trippejä tai hengataan kavereitten kanssa (myös siellä baarissa).
En muuten nuku koskaan pitkään - viikonloppuisinkin tulee herättyä puoli kahdeksan korvilla (baari-iltojenkin jälkeen viimeistään yhdeksältä). :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Vuodesta toiseen työ, puoliso, kaverit, harratukset, matkailu (jos on tarpeeksi rahaa), baarissa käynti. Siihenkin kuulkaa kyllästyy aika nopeasti."
Miten nuo asiat lakkaavat olemasta "vuodesta toiseen" jos hankkii lapsia? Että sitten työttömäksi, eroamaan, kaverit unohduksiin, harrastukset loppu kuten myös matkailu ja baarissakaan ei enää voi käydä? Ja vielä ihmettelet, miksi ihmiset haluavat olla veloja jos lasten hankinta = kuvailemasi ankeus.
Sitäpaitsi, vuodesta toiseen ne lapsetkin siinä on, joten sinä sitten omalla logiikallasi kyllästyt siihenkin aika nopeasti.
On vielä sanottava, että ne velat, joita itse tunnen (siis aikuiset, keski-ikäiset) ovat töissä, joten eivät voi nukkua miten pitkään vain eivätkä heidän harrastuksensa ole tyhmiä vaan itse valittuja itselle mieluisia (aika tyhmä on oltava, jos harrastaa jotakin jonka kokee tyhmäksi), puolisoiden kanssa on oltu vuodesta toiseen, matkustelevat moni jo työnkin puolesta, mutta baarissa käyminen on yleensäkin normaaleilla aikuisilla ihmisillä vähäistä ja keskittyy enemmänkin ruokaravintoloihin, kaljakuppiloissa alituiseen istuskeleminen ei liity lapsettomuuteen vaan ihan muihin valintoihin ja ominaisuuksiin.
Ja silti juuri nuo asiat ovat niitä, joilla velat perustelevat lapsettomuuttaan....että kun on ihana työ ja kaveripiiri ja saa nukkua aamulla.
Olen täysin samaa mieltä, että eivät ne mihinkää katoa lapsien myötä kuin ehkä hetkellisesti pitkät aamu-unet. Mutta lisäksi saa elämäänsä ihan valtavasti LISÄÄ rakkautta, merkitystä ja kokemuksia.
Ap
N42 kirjoitti:
Mä olen naimisissa oleva vela (42-vuotias nainen), ja joskaan en koskaan ole ketään "lapsellista" käynyt haukkumassa, niin ajattelin kuitenkin tulla kertomaan omasta elämästäni. Mulla on ihan perus-toimistotyö (en ole uran perään), mutta mulle nimenomaan vapaus on tärkeää - eli se, että jos haluan vaikka lähteä kaupunkilomalle pitkäksi viikonlopuksi, tai kuukaudeksi reissaamaan, niin voin lähteä. Rahaa jää nimittäin kivasti yli, kun ei ole niitä lapsen tuomia kulujakaan, enkä edes muista, milloin olen viimeksi katsonut tuotteitten hintoja. Mainitsemaani vapauteen siis kuuluu myös taloudellinen vapaus.
Arkeen ei juuri muuta kuulu kuin työtä, satunnaisia shoppailureissuja, pikaisia terassikäyntejä sään salliessa ja lenkkeilyä koiran kanssa, mutta viikonloppuisin käydään miehen kanssa usein ulkona syömässä, tehdään pieniä road-trippejä tai hengataan kavereitten kanssa (myös siellä baarissa).
En muuten nuku koskaan pitkään - viikonloppuisinkin tulee herättyä puoli kahdeksan korvilla (baari-iltojenkin jälkeen viimeistään yhdeksältä). :)
Juu, ihan ok kivaa normielämää, myös meillä.
Ap, kaksi lasta
Vierailija kirjoitti:
Minä voin lähteä vaikka huomenna ulkomaanmatkalle, jos huvittaa. On aikaa ja rahaa eikä mitään velvollisuuksia. Arki on arkea, siitä olet oikeassa, mutta tuo kakkakone-argumentti liittyy enemmänkin siihen, millä keinolla siitä arjesta pääsee irti ja miten usein.
Ihan ULKOMAANMATKALLE, vaude!
Onko muita, joita tämä naurattaa ja jopa tulee vähän säälinsekaisia tunteita? Ulkomaanmatkailu on niin arkipäiväistä useille lapsiperheille, työt ja lasten harrastusmatkat, usein tietysti ihan lomamatkat lasten kanssa ja keskenään, että harva niitä edes mainitsee.
Ja täytyy muistaa, että eivät kaikki nauti matkailusta ja pidä sitä ylimpänä jumalallisena nirvanana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä vähän rautalankaa, ap.
Lapset olisivat kakkakoneita ja pirunmoinen riesa _minulle_. Siis jos saisin omia lapsia, se tekisi minut hyvin onnettomaksi, suorastaan pilaisi elämäni.
Mutta ihmiset ovat erilaisia. Siksi ymmärrän että sinä koet lasten hankkimisen ja lapsiperhe-elämän toisella tavalla kuin minä. Ymmärrän että koska olet erilainen, _sinulle_ lapset eivät ole kakkakoneita vaan arvokasta sisältöä elämään.
Sinun kokemuksesi ei kuitenkaan tee tyhjäksi tai vääräksi minun kokemustani vaan ihan riippumatta siitä miten ihaniksi sinä lapset koet, ne pysyvät ihan yhtä kamalina minulle.
Hyvä asia on, että nykyaikana useimmilla on mahdollisuus valita, hankkiutuvatko he lapsiperheen vanhemmiksi vaiko eivät.
Minulle on lähtökohtaisesti ihan sama, miten sinä valitset elää, kunhan koitat huolehtia parhaasi mukaan lapsistasi. Ainoa lapsia hankkineiden tyyppi mitä en käsitä ovat ne jotka hankkivat lapsia mutta kohtelevat heitä sitten huonosti. Lastensuojelutilastojen mukaan heitäkin on paljon ja lasten tekemiseen on yhä kovia sosiaalisia paineita. Voi vaan miettiä, olisiko nimenomaan lasten kannalta parempi että velana eläminen olisi tasa-arvoisesti arvostettua lasten hankkimiseen nähden.
Rautalankaa itsellesi: minulle taas olisi kaamein mahdollinen kohtalo elää vain yksikseni tai miehen kanssa vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen ja ajatella, että ihanaa, meidän Thaimaan matka jouluna ja lastensaannin myötä kutistuvan kaveripiirin peli-illat riittää hamaan hautaan asti elämisen sisällöksi.
Sinun kokemuksesi ei tee tyhjäksi tai vääräksi minun kokemustani vaan ihan riippumatta siitä miten ihanaksi koet lapsettomuuden, minulle se pysyy ihan yhtä kamalana.
Juu, minäkin kirjoitin "ihan vaan omista mieltymyksistäni", eikä mua "haittaa ollenkaan, jos joku jumiutuu tuohon työn ja harrastamisen oravanpyörään" loppuiäkseen, eiiiii ollenkaan....
Yksinäisiä vanhuksia vaan on tilastojen perusteella todella paljon, sellaisia, joilla ei ole lainkaan lapsia tai lapsenlapsia pitämässä huolta. Vaikka sukua jatkaneitakin yksinäisiä vanhuksia on olemassa, heitä on paljon vähemmän. Voisi ihan yksinäisyyden ja mielenterveysongelmaisten kannalta parempi, että lapsien hankkimisen kynnystä ei korotettaisi turhilla kauhukuvilla....
Ap, jota naurattaa tuo kommenttisi ihan sikana.
Mua naurattaa AP:n kommentit sikana. Elät painajaiselämääni.
Ihan sama, sinähän kun et nimittäin minun elämästäni mitään tiedä. Mutta hei, kiitos että todistit pointtini oikeiksi. Hauskaa kesän jatkoa!
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Rautalankaa itsellesi: minulle taas olisi kaamein mahdollinen kohtalo elää vain yksikseni tai miehen kanssa vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen ja ajatella, että ihanaa, meidän Thaimaan matka jouluna ja lastensaannin myötä kutistuvan kaveripiirin peli-illat riittää hamaan hautaan asti elämisen sisällöksi.
Sinun kokemuksesi ei tee tyhjäksi tai vääräksi minun kokemustani vaan ihan riippumatta siitä miten ihanaksi koet lapsettomuuden, minulle se pysyy ihan yhtä kamalana.
Juu, minäkin kirjoitin "ihan vaan omista mieltymyksistäni", eikä mua "haittaa ollenkaan, jos joku jumiutuu tuohon työn ja harrastamisen oravanpyörään" loppuiäkseen, eiiiii ollenkaan....
Yksinäisiä vanhuksia vaan on tilastojen perusteella todella paljon, sellaisia, joilla ei ole lainkaan lapsia tai lapsenlapsia pitämässä huolta. Vaikka sukua jatkaneitakin yksinäisiä vanhuksia on olemassa, heitä on paljon vähemmän. Voisi ihan yksinäisyyden ja mielenterveysongelmaisten kannalta parempi, että lapsien hankkimisen kynnystä ei korotettaisi turhilla kauhukuvilla....
Ap, jota naurattaa tuo kommenttisi ihan sikana.
Juu, tajusin kyllä tuon rautalankasi jo ennen kuin kirjoitit sen. Minä vaan en tehnyt tätä aloitusta jossa vähättelisin tai ylenkatsoisin erilaisten ihmisten kokemuksia. : )
Minusta on surullista, että sinä et voi kokea elämän pieniä asioita yhtä syvästi kuin minä, mutta olen iloinen siitä että lasten ansiosta koet eläväsi hyvää elämää. Enemmän onnellisuutta maailmaan, jes!
En oikein ymmärrä, miten minusta tulisi yhtäkkiä superseurallinen vanhuuden koittaessa kun en sitä nytkään ole. Miksi haluaisin että luonani ramppaa ja asioitani kaivelee vähän väliä jälkikasvu pakollisten jopa monta kertaa päivässä kotiin tunkevien hoitajien ym. lisäksi? Nyt minua ahdistaa vanhuudessa lähinnä se että sitten voin joutua taas tappelemaan oikeudesta yksinoloon kun kaikki luulevat että vanhus kärsii kauheasti jos se on yksin. Kas kun minulla on kivaa yksin ja kun olen osannut hauskuttaa itseäni yksin kymmenet vuodet, olen siinä kasikymppisenä varmaan jo niin hyvä että se kompensoi laskevan toimintakyvyn tuomat ongelmat.
Voin tietysti olla väärässä ja onkin niin että vanhaksi tullessaan paatuneimmastakin introvertista kuoriutuu sosiaalisuutta kaipaava vanhus. Jos löydän itseni siitä tilanteesta että yksinäisyys, riittävän huolenpidon puute, mikä tahansa, tekee elämästäni sietämätöntä kärsimystä johon ei näytä löytyvän koskaan helpotusta, voin valita tehdä itsemurhan. Todennäköisempää tietysti on, että kun yksinäisiä kerran on Suomessa niin paljon, voin löytää vanhanakin seuraa jos itse edes vähän yritän.
-sama-
Kannattaa ottaa huomioon että nää kakkakone valevelakommentoijat ovat aika todennäköisesti provoja koska duh, tän palstan kävijöistä kohtalaisen suuri osa on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällaiset ketjut aina osoittavat, kuinka oikeasti tyhjää velan elämä on.
Roikutaan palstalla oli vuorokauden aika, mikä tahansa. Sata peukutusta veloille ja ehkä pari vanhempien näkökulmille.
Lapsiperheet ovat lomailemassa tai vaihtoehtoisesti vanhemmat töissä. Oikeasti veloja on kolmestakympistä ylöspäin vain noin 10 prosenttia. Voi tarkistaa googlaamalla.
Minä olen lapseton ja tahdonvastaisesti. Koen olevani jotain pahasti vailla, vaikka elämäni mallillaan onkin.
Siksi minulla on nyt aikaa olla tässä, mutta mieluummin olisin jossain ihan muualla.
Kylläntuo velojen takajaloille nouseminen johtuu pitkälti siitä, että yhä edelleen heidän elämänvalintansa kyseenalaistetaan, heitä mitätöidään, heidän koko hmisyytensä kyseenalaistetaan. Esim. työpaikalla, jos ilmoitat lapsista utelijoille olevasi omasta tahdosta lapseton niin saat usein jopa vihamielistä kohtelua ilman että mitenkään osoitat aliarvostavasi heidän omia valintojaan. Itse kävin sterilisaatiossa vuosi sitten ja kun asia tuli puheeksi niin eräs työkaveri (äiti ja tuleva mummo) vaihtoi väriä ja silmät pullistuivat päässä ja tokaisi vain että "vai semmoinen tapaus se sinä olet!" Kohtelu on sen jälkeen ollut töykeää ja nuivaa, mikä logiikka tuon ihmisen käytöksessä on, miten toisen ihmisen päätös olla hankkimatta lapsia loukkaa noin syvästi?!
Tuo on käsittämätön reaktio. Kenenkään henkilökohtaisia valintoja ei pitäisi tuolla lailla moittia.
Mutta. Miten mahdoit sen valintasi perustella? Minusta sitä tietenkään ei kuulu edes udella, mutta ainoa mitä kautta edes jotenkin tuollaisen nuivan reaktion voisin ymmärtää on, että jos olet kovin esitelmöinyt steriloinnin perusteluja tuolla kakkakone ja riesa -argumentaatiolla, niin olet tullut omia valintojasi perustellessasi halveksuneeksi hänen elämäänsä.
Mikä ei ole kenestäkään kivaa, minkä olen tällä ketjullani osoittanut.
Ap
Toisten ihmisten mollaaminen kakkakone argumentaatioineen ei kuulu sanavarastooni eikä törkeä käytös muutenkaan, oli vain puhe sairauslomastani ja sanoin käyneeni sterilisaatiossa ja saada lopullisen ehkäisyn, koska en halua lapsia, siinä se loukkaantumisen syy.
Ok, no sitten reaktio oli vain yksinomaan nolo ja loukkaava. En ole moiseen käytökseen koskaan törmännyt, edes lapsettomana tai töissä, jossa moni kollega on vela.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä vähän rautalankaa, ap.
Lapset olisivat kakkakoneita ja pirunmoinen riesa _minulle_. Siis jos saisin omia lapsia, se tekisi minut hyvin onnettomaksi, suorastaan pilaisi elämäni.
Mutta ihmiset ovat erilaisia. Siksi ymmärrän että sinä koet lasten hankkimisen ja lapsiperhe-elämän toisella tavalla kuin minä. Ymmärrän että koska olet erilainen, _sinulle_ lapset eivät ole kakkakoneita vaan arvokasta sisältöä elämään.
Sinun kokemuksesi ei kuitenkaan tee tyhjäksi tai vääräksi minun kokemustani vaan ihan riippumatta siitä miten ihaniksi sinä lapset koet, ne pysyvät ihan yhtä kamalina minulle.
Hyvä asia on, että nykyaikana useimmilla on mahdollisuus valita, hankkiutuvatko he lapsiperheen vanhemmiksi vaiko eivät.
Minulle on lähtökohtaisesti ihan sama, miten sinä valitset elää, kunhan koitat huolehtia parhaasi mukaan lapsistasi. Ainoa lapsia hankkineiden tyyppi mitä en käsitä ovat ne jotka hankkivat lapsia mutta kohtelevat heitä sitten huonosti. Lastensuojelutilastojen mukaan heitäkin on paljon ja lasten tekemiseen on yhä kovia sosiaalisia paineita. Voi vaan miettiä, olisiko nimenomaan lasten kannalta parempi että velana eläminen olisi tasa-arvoisesti arvostettua lasten hankkimiseen nähden.
Rautalankaa itsellesi: minulle taas olisi kaamein mahdollinen kohtalo elää vain yksikseni tai miehen kanssa vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen ja ajatella, että ihanaa, meidän Thaimaan matka jouluna ja lastensaannin myötä kutistuvan kaveripiirin peli-illat riittää hamaan hautaan asti elämisen sisällöksi.
Sinun kokemuksesi ei tee tyhjäksi tai vääräksi minun kokemustani vaan ihan riippumatta siitä miten ihanaksi koet lapsettomuuden, minulle se pysyy ihan yhtä kamalana.
Juu, minäkin kirjoitin "ihan vaan omista mieltymyksistäni", eikä mua "haittaa ollenkaan, jos joku jumiutuu tuohon työn ja harrastamisen oravanpyörään" loppuiäkseen, eiiiii ollenkaan....
Yksinäisiä vanhuksia vaan on tilastojen perusteella todella paljon, sellaisia, joilla ei ole lainkaan lapsia tai lapsenlapsia pitämässä huolta. Vaikka sukua jatkaneitakin yksinäisiä vanhuksia on olemassa, heitä on paljon vähemmän. Voisi ihan yksinäisyyden ja mielenterveysongelmaisten kannalta parempi, että lapsien hankkimisen kynnystä ei korotettaisi turhilla kauhukuvilla....
Ap, jota naurattaa tuo kommenttisi ihan sikana.
Mua naurattaa AP:n kommentit sikana. Elät painajaiselämääni.
Ihan sama, sinähän kun et nimittäin minun elämästäni mitään tiedä. Mutta hei, kiitos että todistit pointtini oikeiksi. Hauskaa kesän jatkoa!
Ap
Kommenttiesi perusteella tiedän sinusta ja elämästäsi ihan riittävästi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rautalankaa itsellesi: minulle taas olisi kaamein mahdollinen kohtalo elää vain yksikseni tai miehen kanssa vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen ja ajatella, että ihanaa, meidän Thaimaan matka jouluna ja lastensaannin myötä kutistuvan kaveripiirin peli-illat riittää hamaan hautaan asti elämisen sisällöksi.
Sinun kokemuksesi ei tee tyhjäksi tai vääräksi minun kokemustani vaan ihan riippumatta siitä miten ihanaksi koet lapsettomuuden, minulle se pysyy ihan yhtä kamalana.
Juu, minäkin kirjoitin "ihan vaan omista mieltymyksistäni", eikä mua "haittaa ollenkaan, jos joku jumiutuu tuohon työn ja harrastamisen oravanpyörään" loppuiäkseen, eiiiii ollenkaan....
Yksinäisiä vanhuksia vaan on tilastojen perusteella todella paljon, sellaisia, joilla ei ole lainkaan lapsia tai lapsenlapsia pitämässä huolta. Vaikka sukua jatkaneitakin yksinäisiä vanhuksia on olemassa, heitä on paljon vähemmän. Voisi ihan yksinäisyyden ja mielenterveysongelmaisten kannalta parempi, että lapsien hankkimisen kynnystä ei korotettaisi turhilla kauhukuvilla....
Ap, jota naurattaa tuo kommenttisi ihan sikana.
Juu, tajusin kyllä tuon rautalankasi jo ennen kuin kirjoitit sen. Minä vaan en tehnyt tätä aloitusta jossa vähättelisin tai ylenkatsoisin erilaisten ihmisten kokemuksia. : )
Minusta on surullista, että sinä et voi kokea elämän pieniä asioita yhtä syvästi kuin minä, mutta olen iloinen siitä että lasten ansiosta koet eläväsi hyvää elämää. Enemmän onnellisuutta maailmaan, jes!
En oikein ymmärrä, miten minusta tulisi yhtäkkiä superseurallinen vanhuuden koittaessa kun en sitä nytkään ole. Miksi haluaisin että luonani ramppaa ja asioitani kaivelee vähän väliä jälkikasvu pakollisten jopa monta kertaa päivässä kotiin tunkevien hoitajien ym. lisäksi? Nyt minua ahdistaa vanhuudessa lähinnä se että sitten voin joutua taas tappelemaan oikeudesta yksinoloon kun kaikki luulevat että vanhus kärsii kauheasti jos se on yksin. Kas kun minulla on kivaa yksin ja kun olen osannut hauskuttaa itseäni yksin kymmenet vuodet, olen siinä kasikymppisenä varmaan jo niin hyvä että se kompensoi laskevan toimintakyvyn tuomat ongelmat.
Voin tietysti olla väärässä ja onkin niin että vanhaksi tullessaan paatuneimmastakin introvertista kuoriutuu sosiaalisuutta kaipaava vanhus. Jos löydän itseni siitä tilanteesta että yksinäisyys, riittävän huolenpidon puute, mikä tahansa, tekee elämästäni sietämätöntä kärsimystä johon ei näytä löytyvän koskaan helpotusta, voin valita tehdä itsemurhan. Todennäköisempää tietysti on, että kun yksinäisiä kerran on Suomessa niin paljon, voin löytää vanhanakin seuraa jos itse edes vähän yritän.
-sama-
Juu, paitsi että juuri sitä ylenkatsetta ja vähättelyähän sinä harrastit, ja harrastat uudelleen tuossa toisessa kappaleessasi. Onko suomen kieli sinulle vieras vai miten et ymmärrä lainkaan kirjoitustesi nyansseja?
Anna olla, ei kiinnosta enää tämä. Menen paistamaan mustikkapannareita ja herättämään lapset.
Ap
Niin, miten ihmeessä kenenkään elämä voi tuntua merkitykselliseltä ja antoisalta, jos tekee sellaisia asioita, joista tykkää ja joita pitää tärkeinä? Ihan mystillistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vuodesta toiseen työ, puoliso, kaverit, harratukset, matkailu (jos on tarpeeksi rahaa), baarissa käynti. Siihenkin kuulkaa kyllästyy aika nopeasti.
Häh, siis tuohan on aivan unelmaelämää! Työtä, mielenkiinnon kohteita ja läheisiä ihmissuhteita, miten hitossa noihin muka "kyllästyy". Enemmän harmittaa niiden puolesta joilla ei tuota kaikkea ole, niitäkin on paljon lapsettomien joukossa.
No, pointti kai olikin, että niiden ohella voi saada rakkauden omiin lapsiinsa. Ja että vanhemmillakin on noita, lapsista riippumatta.
Sitä paitsi, eivät ne kaverit yms. pysy samassa elämänvaiheessa. Jossakin vaiheessa useimmilla kavereilla on lapsia ja iäkkäät vanhemmat, mieskin voi ottaa ja lähteä. Yksinäisyys lisääntyy. Se, mikä kolmekymppisenä oli ihanaa ja vapaata elämää, voi viisikymppisenä olla yksinäistä ja hiljaista.
Voi tietysti äidinkin elämä olla viisikymppisenä yksinäistä, mutta on lapsissa ja lapsenlapsisaa silti noin pääsääntöisesti yksi kiinnekoukku elämään ja mielekkääseen tekemiseen lisää.
Jos joku kokee elämänsä täydeksi noilla eväillä niin miksi ihmeessä hankkia lapsia jotka yhtä hyvin voivat tuhota parisuhteen tai estää töihinpääsyn äitiysvapaiden jälkeen? Kaikenlaista VOI tapahtua, mutta jos elämässä on jo sisältöä eikä muuta kaipaa niin on kyllä typeryyden huippu varmuuden vuoksi hommata lapsia ja pyörittää sitä ruljanssia 20 vuotta jos vaikka sitten viiskymppisenä elämänlaatu olis jotenkin parempi. Enkä edes ole vela.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen vela ja todella onnellinen niin. Elän juuri sellaista elämää kuin haluan, sellaista josta olen aina unelmoinut.
Olen mahtavassa, rakastavassa parisuhteessa. Mieheni on liki täydellinen minulle. Rakastelemme joka päivä 1-3 kertaa päivässä. Olemme molemmat todella seikkailunhaluisia. Matkustelemme paljon, niin pieniä romanttisia viikonloppulomia kuin parin kuukauden seikkailureissujakin. Saatamme lähteä parin päivän varoitusajalla matkalle (olemme molemmat freelancereita joten työt hoituu missä vain missä on läppäri ja nettiyhteys).
Asumme ihanassa kämpässä ihan keskustassa. Olemme molemmat taiteellisia ja hyvin kiinnostuneita taiteesta, käymme paljon gallerioissa, näyttelyissä, museoissa ja kulttuurillisissa tapahtumissa ja usein päiväsaikaan, kun muut on töissä niin saamme nauttia rauhassa. Urheilemme ja liikumme paljon. Paneudumme luoviin projekteihin yhdessä, joskus uppoudumme johonkin päiväkausiksi ihan vaan koska intohimoa riittää. Meillä on laaja ja todella hyvä kaveripiiri, olemme supersosiaalisia ja teemme ystäviemme kanssa paljon spontaaneja juttuja. Ylipäätään elämäntyylimme vaatii mahdollisuutta tehdä asioita hetken mielijohteesta ja vapautta tehdä muista riippumattomia valintoja.
Lasten hankkiminen ei yksinkertaisesti sovi kaltaisillemme ihmisille: vapaille sieluille, joille rutiininomainen arki tuntuu oravanpyörältä ja vankilalta. Samoin kuin meille ei ikinä sopisi ns. normaali päivätyö pakollisine työaikoineen ja sääntöineen. Meille tärkeintä elämässä on ylipäätään vapaus. Maailma on niin suuri, ihmeellinen ja loputtoman mielenkiintoinen, ettei meille tulisi kuuloonkaan uhrata 18 vuotta lyhyestä ajastamme täällä jonkun muun ehdoilla elämiseen. Ehkä sitten vanhana, 65+ vuotiaana, voi tehdä jotain foster parenting tyylistä juttua, tarjota kotia ja perhettä niitä tarvitseville lapsille (ja niitä kun on maailma pullollaan...) sitten kun on oman elämän nuoruus ja parhaat vuodet eletty ja ehditty näkemään koko maailma ja keräämään elämän täydeltä kokemuksia ja muita henkisiä rikkauksia.
Hyvin parodioitu palstan tyypillisen velan fantasioita.
Toi on mun ihanne-elämää, mutta en ole yltänyt tuollaiseen vaikka olen siis vela itsekin.
Hei, mitä työtä te teette? Miten pääsen työelämäni osalta tuohon samaan?
Minä teen freelancerina: eniten graafikon töitä, seuraavaksi eniten some-managerointia usealle eri firmalle. Teen myös silloin tällöin käännöstöitä (puhun/kirjoitan sujuvasti neljää eri kieltä, ja suomikäännökset on kovaa valuuttaa koska niin harva maailmassa puhuu suomea :D)
Mieheni taas on programmer/developer joka on vielä erikoistunut johonkin tiettyyn haluttuun koodauskieleen mutta en ymmärrä noista jutuista hölkäsen pöläystä joten en osaa tarkemmin selittää.
Tämän lisäksi mieheni on harrastusvalokuvaaja ja ottaa todella upeita kuvia matkoillamme, minkä ansiosta hän on kerännyt aika tuntuvan seuraajamäärän instagramiin (minun some-asiantuntevuuden avulla ;)), sponsoripostausten kautta matkustamme välillä puoli-ilmaiseksi (esim pari kertaa olemme muutamaa instapostausta vastaan yöpyneet hotelleissa maksutta).
Miten päädyimme tähän? Itse hankin graafikon koulutuksen ja työskentelin graafikkona mainostoimistolla muutaman vuoden kunnes tajusin että vaikka työ olisi kuinka unelmatyötä, en mitenkään voi sopeutua aikataulutettuun rutiinityöhön ja olla samalla onnellinen. Mulla oli paljon säästöjä siinä vaiheessa kun irtisanouduin niin en ihan tyhjän päälle hypännyt. Mutta vaikka nyt freelancerina tienaan huomattavasti vähemmän ja epätasaisemmin, olen miljoona kertaa onnellisempi koska vapaus on mulle niin tärkeää. Miehen tarina on samantapainen, mutta hänen tulonsa ovat korkeammat ja säännöllisemmät kuin minun koska ko. alan töitä riittää liiaksi asti ja niistä maksetaan todella hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yksinäisiä vanhuksia vaan on tilastojen perusteella todella paljon, sellaisia, joilla ei ole lainkaan lapsia tai lapsenlapsia pitämässä huolta. Vaikka sukua jatkaneitakin yksinäisiä vanhuksia on olemassa, heitä on paljon vähemmän. Voisi ihan yksinäisyyden ja mielenterveysongelmaisten kannalta parempi, että lapsien hankkimisen kynnystä ei korotettaisi turhilla kauhukuvilla....
Monesti perheelliset syyttää veloja itsekkäiksi ja usein näkee tätä "yksinäiset vanhuudenpäivät" -argumenttia perusteluna miksi lapsia pitäisi hankkia. Etkö näe mitään itsekästä siinä, jos tekee lapsia vanhuudenturvakseen ja odottaa lastensa huolehtivan ikääntyvistä vanhemmistaan?
Sinä et ehkä ole lapsia sen takia tehnyt, mutta vetäisitpä kuitenkin tämän kortin hatusta.
Vierailija kirjoitti:
Tällaiset ketjut aina osoittavat, kuinka oikeasti tyhjää velan elämä on.
Roikutaan palstalla oli vuorokauden aika, mikä tahansa. Sata peukutusta veloille ja ehkä pari vanhempien näkökulmille.
Lapsiperheet ovat lomailemassa tai vaihtoehtoisesti vanhemmat töissä. Oikeasti veloja on kolmestakympistä ylöspäin vain noin 10 prosenttia. Voi tarkistaa googlaamalla.
Minä olen lapseton ja tahdonvastaisesti. Koen olevani jotain pahasti vailla, vaikka elämäni mallillaan onkin.
Siksi minulla on nyt aikaa olla tässä, mutta mieluummin olisin jossain ihan muualla.
Et sitten ole huomannut, että tässä(kin) ketjussa kirjoittelee myös perheellisiä? Päätelmäsi on siis se, että velat kirjoittelevat täällä, koska heidän elämänsä on tyhjää. Miksi perheelliset sitten täällä kirjoittelee?
Minulle elämä lapsen (tai useamman) vanhempana olisi rangaistus. Huom! Minulle. Ihan samalla tavoin kuin monelle muulle olisi kamalaa joutua kantamaan vastuuta hankalasta hevoseläimestä, jonka parissa itse vietän suurimman osan vapaa-ajastani.
Minusta on hämmästyttävää, miten vuodesta toiseen, nettikeskustelusta toiseen tässä asiassa ihmisten erilaisuutta ei vaan voida ymmärtää. Eikö se ole rikkaus, että ihmisillä on erilaisia unelmia ja mahdollisuus toteuttaa niitä? Toiselle se on perhe, toiselle jokin muu asia. Subjektiivisia kokemuksia ei voi verrata keskenään tai arvottaa toista paremmaksi.
Jos lapsettomuudesta ei tee itse itselleen isoa numeroa, ei sitä kukaan muu edes ajattele. Sama pätee vanhemmuuteen.
Tätä on täällä varmasti jo täällä ennemminkin avattu, mutta avaan oman Velauteni syntyjä syviä hieman teille, jotka sitä ette tajua.
1. Rakastan kissojani, mutta jos kissani häiritsevät yöuniani, voin lukita ne pois makuuhuoneesta
2. Kotonani ei jyllää kokoajan erilaiset taudit, olen ollut kipeänä viimeksi 3 vuotta sitten.
3. Kovat äänet saavat minut ärsyyntymään, moottoripyörät, lapsen itku/kiljuminen, pauke yms.
4. Voin käyttää vapaa-aikani juuri miten itse haluan, ei tarvitse mennä muiden ehdoilla.
5. En ole varma, kykenenkö rakastamaan lastani jos hänestä tulisi vätys, narkkari ym.
6. Suomessa on ehkä väestöpula. Mutta kun tarkastellaan koko maailmaa, ongelma on päinvastainen.
Tässä on nyt kuusi syytä siihen, miksi minä olen vela. Minua ei hetkauta, miksi jotkut haluavat lapsia, mutta en myöskään kadehdi heidän elämäänsä. Minua vaan ahdistaa ajatus omista lapsista.
Kun näitä juttuja lukee, tulen tyytyväiseksi. Elämäni on nykyään tasaista ja jopa onnellista.
Olen vasta tällä palstalla oppinut, että joillekin harrastukset ovat vain ajan tappamista. Minulle ne ovat intohimo ja se mittari, jolla mittaan elämäni onnistumista. Jos minulla ei ole riittävästi vapaata aikaa harrastuksilleni, elämäni on täysin tyhjää.
Olisi aivan hirveää jumiutua vuosikausiksi tilanteeseen, jossa töistä palatessa ei odottaisi rauhoittuminen siistissä ja hiljaisessa kodissa ja kaikista ikävistä vastuista ja velvoitteista vapaa loppuilta, jonka saan käyttää mieleni mukaan juuri niihin asoihin kuin haluan.
Kuinka moni tämän ketjun vanhemmista pystyy harrastamaan vapaasti 15–20 tuntia viikossa joka viikko? Harkitsen lapsia sitten, kun joku kertoo, miten tämä onnistuu perheelliseltä. :)
Alue: Aihe vapaa
Tiedän monia matkailuhulluja ikäihmisiä. Esim. omat vanhempani ja setäni. Ikää n. 70.