Lue keskustelun säännöt.
Miksi siskoni on minulle aina ilkeä? Millaiset välit teillä on sisaruksiinne?
10.05.2017 |
Minulla on pari vuotta nuorempi sisko. Olemme aika erilaisia. Itse olen ollut sellainen bilettävä nuori, siskoni on aina ollut sellainen tunnollinen ja siskoni valmistui amk:stakin minua ennemmin vaikka onkin sen pari vuotta nuorempi. Minun opintoni venyivät, muttei se minua haitannut. Tai vähän haittasi, mutta loppujen lopuksi sama se, minulla oli opiskeluaikana kivaa, sain monta ystävää ja muistoa opiskeluvuosilta ja toki sen tutkinnonkin loppujen lopuksi. Nykyään meillä molemmilla on aika sama elämäntilanne: molemmilla koulutus ja töitä aina silloin tällöin. Vakituista työtä ei ole, mutta sijaisuuksia sen verran, että sillä elää.
Olen ihan tyytyväinen elämääni vaikken mitään kummallista ole saavuttanutkaan. Minulla on rakastava mies ja meillä menee hyvin. Siskollanikin on poikaystävä.
En keksi mitään syytä, miksi siskoni on minulle aina jotenkin vihainen ja ilkeä. Nähdään lapsuudenkodissa aina silloin tällöin, mutta minun on hirveän vaikea olla hänen kanssaan saman katon alla. Hyvä jos hän moikkaa minua. Tuntuu, että hän häpeää, halveksuu ja ylenkatsoo minua. En ota selvää, että onko se halveksuntaa vai kateellisuutta, mutten kyllä millään saa päähäni miten hän voisi olla minulle kateellinen. Siskoni on se, joka saa aina aikaan kaikkea. Hänellä on monet harrastukset ja tavoitteet ja hän saavuttaa ne. Minä olen se, joka teen jos viitsin eikä minulla ole hirveästi kunnianhimoa. Silti jotenkin koen, että olen varmaan tyytyväisempi elämääni kuin siskoni on. Miksi kukaan muuten olisi ilkeä?
Siskoni ei koskaan ota minuun yhteyttä. Se olen aina minä, joka jotain kysyy. Ja vastausta saakin sitten odottaa monta tuntia tai vuorokautta vaikka siskoni on aina kännykkä kädessä kun näemme. Välillä hän näkee minulta saadun viestin, muttei jaksa vastata.
En vaan ymmärrä. Mitä sellaista olen tehnyt, että olen paska sisko? Mikä siinä on, että tarvitsee olla ilkeä, tarvitsee katsoa kuin halpaa makkaraa, tahallaan viivyttää viesteihin vastaamista jne.? Ei ole pakko olla mikään läheinen siskon kanssa, mutta onko liikaa vaadittu, että koittaisi edes tulla toimeen?
Millaiset välit teillä on sisaruksiinne ja mitä arvelette, miksi minun suhteeni siskooni on niin huono?
Kommentit (97)
Yleistä nk. huonojen vanhempien lapsilla. Elintilaa, aikaa, rakkautta yms. on rajatusti ja lapset joutuvat kamppailemaan joka murusta. Jos kaikille on tarjolla riittävästi vanhempien huomiota, kasvaa lapsista tiimi, toistensa ystäviä, ei vihollisia. Surullinen ilmiö josta pitäisi puhua enemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jaaha. Luepa tekstisi ajatuksella ja mieti miten itse suhtaudut. Aistin ylenkatsetta, kateutta, vertailua jne.
Ota asia puheeksi siskosi kanssa rakentavassa hengessä.
Sano, että koet jatkuvasti, että hänellä on jotain sinua vastaan ja ihmettelet, mitä se voisi olla. Pari kaljaa voi ryydittää kielen kantoja (mutta en mitään kännejä toki suosittele).
Vierailija kirjoitti:
Yleistä nk. huonojen vanhempien lapsilla. Elintilaa, aikaa, rakkautta yms. on rajatusti ja lapset joutuvat kamppailemaan joka murusta. Jos kaikille on tarjolla riittävästi vanhempien huomiota, kasvaa lapsista tiimi, toistensa ystäviä, ei vihollisia. Surullinen ilmiö josta pitäisi puhua enemmän.
Juuri näin.
Meillä isosisko on minua kohtaam aivan hirveä.
Outoa, itse kysyisin siskolta suoraan että mikä mättää. Ei ole ihan normaalia tai ainakaan hyvää käytöstä toista kohtaan!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin minukin sisikoni on ilkeä. Odotin että muuttuisi aikuisena mutta paheni vaan. Ei lapsen saaminen kaan häntä auttanut kasvamaan ihmisenä. Nykyisin emme ole väleissä ja olen onnellinen :)
Oma siskoni on minua 12 vuotta nuorempi. Jo siksikin välit jäivät etäisiksi, koska mitään yhteistä lapsuutta ei ole. Jälkikäteen ajatellen saatoin olla jotenkin mustasukkainen, vaikka ikäero noin huima.
Minulla teininä oli aivan omat menoni ja intressini. Kotoakin lähden omilleni, kun hän oli vasta ekaluokkalainen. Nihkeätä välttelyä tästä eteenpäin pakollisissa tilanteissa.
Olemme lähentyneet aikuisina vanhempien sairastelun myötä ja puhuneet tilanteesta avoimesti. Siskoni sanoo, että olisi kaivannut minulta tukea, kun vanhemmat erosivat hänen ollessaan kymmenen. Itse en ollut tullut edes ajatelleeksi epäempaattisuuttani tätä näkökulmaa.
Nykyään olemme ystäviä ja tuemme toisiamme asiassa kuin asiassa.
Eli rohkaisen ottamaan asian esiin hänen kanssaan. Voitte vielä monessa elämäntilanteessa olla toisillenne tosi tärkeitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aikuiset naiset itkee ja kummastelee täällä? Ota asia puheeksi ja kysy suoraan mikä ongelma on!
Meillä on pari vuotta ikäeroa. Minä nuorempi. Hyvin etäiset ovat välit. Ollaan kyllä asiallisia, jos nähdään, mutta ei oikeastaan jutella mistään eikä tiedetä toistemme asioista. Meillä on ollut näin oikeastaan aina. Isosisko tykkäs, että ollaan eri porukoissa ja näin se on sitten jäänyt. Ei opittu ikinä tuntemaan kunnolla ja ollaan niin erilaisia, ettei toisen seura oikeastaan edes kiinnosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jaaha. Luepa tekstisi ajatuksella ja mieti miten itse suhtaudut. Aistin ylenkatsetta, kateutta, vertailua jne.
Tottakai sitä vertailee kun yrittää miettiä mistä on kysymys , olisiko mahdollista että sisko on kateellinen.
Minusta ap ei vaikuta kateelliselta mutta kyllä elämäänsä ja itseensä tyytyväiseltä.
Ehkä ongelma onkin juuri tuossa.
Ap ja sisko ovat elämässä samassa tilanteessa vaikka ap on ottanut rennommin.
Ehkä se kismittää siskoa, joka on ehkä kokenut tekevänsä enemmän töitä ja olleensa jämptimpi. Eikä silti ole pärjännyt sen paremmin.
Uskon, että sisarkateus kumpuaa jo varhaislapsuudesta, ei niinkään teini-iässä koetuista asioista. Hyvinkin erilaiset sisarukset ovat rakkaita toisilleen, jos alkuperäinen tilanne on ollut tasapuolinen ja ilmapiiri rakastava ja kunnioittava vanhempien taholta kumpaakin kohtaan.
Eli jos kateludesta on kyse, niin juuret juontavat johonkin lapsuuden tapahtumiin. Ehkä isä on tykännyt enemmän reippaamman ja vapaamman tuntuisesta tyttärestään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oma siskoni on minua 12 vuotta nuorempi. Jo siksikin välit jäivät etäisiksi, koska mitään yhteistä lapsuutta ei ole. Jälkikäteen ajatellen saatoin olla jotenkin mustasukkainen, vaikka ikäero noin huima.
Minulla teininä oli aivan omat menoni ja intressini. Kotoakin lähden omilleni, kun hän oli vasta ekaluokkalainen. Nihkeätä välttelyä tästä eteenpäin pakollisissa tilanteissa.
Olemme lähentyneet aikuisina vanhempien sairastelun myötä ja puhuneet tilanteesta avoimesti. Siskoni sanoo, että olisi kaivannut minulta tukea, kun vanhemmat erosivat hänen ollessaan kymmenen. Itse en ollut tullut edes ajatelleeksi epäempaattisuuttani tätä näkökulmaa.
Nykyään olemme ystäviä ja tuemme toisiamme asiassa kuin asiassa.
Eli rohkaisen ottamaan asian esiin hänen kanssaan. Voitte vielä monessa elämäntilanteessa olla toisillenne tosi tärkeitä.
Et sinä tuon perusteella ole epäempaattinen.
Vanhempiesi kuului tukea sisartasi, kummankin vanhemman riippumatta siitä miksi ero tuli.
Sinä olet tuossa vaiheessa etsinyt elämäsi suuntaa ja silloin on pakko olla hiukan itsekäs että löytää paikan maailmassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma siskoni on minua 12 vuotta nuorempi. Jo siksikin välit jäivät etäisiksi, koska mitään yhteistä lapsuutta ei ole. Jälkikäteen ajatellen saatoin olla jotenkin mustasukkainen, vaikka ikäero noin huima.
Minulla teininä oli aivan omat menoni ja intressini. Kotoakin lähden omilleni, kun hän oli vasta ekaluokkalainen. Nihkeätä välttelyä tästä eteenpäin pakollisissa tilanteissa.
Olemme lähentyneet aikuisina vanhempien sairastelun myötä ja puhuneet tilanteesta avoimesti. Siskoni sanoo, että olisi kaivannut minulta tukea, kun vanhemmat erosivat hänen ollessaan kymmenen. Itse en ollut tullut edes ajatelleeksi epäempaattisuuttani tätä näkökulmaa.
Nykyään olemme ystäviä ja tuemme toisiamme asiassa kuin asiassa.
Eli rohkaisen ottamaan asian esiin hänen kanssaan. Voitte vielä monessa elämäntilanteessa olla toisillenne tosi tärkeitä.
Et sinä tuon perusteella ole epäempaattinen.
Vanhempiesi kuului tukea sisartasi, kummankin vanhemman riippumatta siitä miksi ero tuli.
Sinä olet tuossa vaiheessa etsinyt elämäsi suuntaa ja silloin on pakko olla hiukan itsekäs että löytää paikan maailmassa.
Tarkoitin epäempaattisuudella sitä, etten myöhemminkään osannut ajatella hänen tilannettaan. En niinkään sitä, miten toimin 22-vuotiaana.
Olet tietysti täysin oikeassa, että vanhemipien vastuulla lapsen asioiden hoito on, ei sisarusten vaikka olisivatkin aikuisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvät välit siskon ja veljen kanssa. Varsinkin siskon. Riitelyt ja tappelut jäi lapsuuteen. Tosi ikävää tuommoinen. En voi kuvitella että olisin jotenkin riidoissa tai inhottava omia perheenjäseniä kohtaan :(
Kilpailua, kateutta, en tiedä, kysy? Voi olla helpompaa lähestyä vaikka kirjoittamalla, mutta älä syyllistä vaan kerro vaikka että haluaisit olla läheisempi.
Oma siskoni on elämäni tärkein ihminen, suojelisin häntä vaikka villipedoilta oman henkenikin uhalla.
Tulemme haastavista olosuhteista, ehkä se on kasvattanut meidät yhteen.
Meillä on superläheiset välit kahden siskoni kanssa. Oli meidänkin vanhemmilla suosikit, mutta katkeruutta koemme vain vanhempiamme kohtaan, emme toisiamme. Vaikea sanoa mistä noin kylmät välit johtuvat.. Kysy suoraan siskoltasi. Ehkä teillä on selvittämättömiä asioita, ehkä olette vain liian erilaisia..
Monet neuvovat kysymään suoraan, mutta omakohtaisesti voisin sanoa, että ei niitä syitä välttämättä edes osaa tunnistaa ja purkaa sanoiksi. Syiden vyyhti voi olla niin suuri ja tiukkaan kietoutunut, ettei ilman syvällistä pohdintaa ja paneutumista niistä saa kiinni. Perhedynamiikka jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen on voinut vetää sellaisia umpisolmuja, etteivät ne avaudu edes ammattiavulla ilman vuosien työtä. Ja siihen ei edes tarvita mitään hirveitä perhesalaisuuksia.
Vähän samantyyppinen tilanne mutta eri vivahtein. Olen asiasta surullinen koska haluaisin että oltaisiin näin jo kohta keski-ikäisinä hyviä kamuja. Mutta ei. Tuo viestijuttukin, niin samaa. En ole enää sitten paljoa soitellut tai viesteillytkään. Joskus jos sittenkin soitan kuulumisia kysyäkseni niin aina on "akku menossa" tai jotain muuta ja hän kuulostaa hyvin tympääntyneeltä. En minä sitten soittele. Onhan muita kavereita mutta olisi tosi kiva kun siskoon olisi jonkunmoiset välit. Riitaa ei ole. Mutta jotenkin, tuntuu kuin hän olisi kadonnut elämästäni ja se on surku.
Kuulostaa ihan minulle ja veljelleni. En osaa sanoa miksi mutta vihaan häntä. Mielestäni maailma olisi parempi paikka ilman häntä. V*tuttaa kun käyn vanhemmillani vain pari kertaa vuodessa, eikö tämä valopää aina silloin ilmesty. Ja vanhempien mielenkiinto kääntyy häneen vaikka näkevät joka päivä. Uskon että tunne on molemminpuolinen.