Lue keskustelun säännöt.
Miksi siskoni on minulle aina ilkeä? Millaiset välit teillä on sisaruksiinne?
10.05.2017 |
Minulla on pari vuotta nuorempi sisko. Olemme aika erilaisia. Itse olen ollut sellainen bilettävä nuori, siskoni on aina ollut sellainen tunnollinen ja siskoni valmistui amk:stakin minua ennemmin vaikka onkin sen pari vuotta nuorempi. Minun opintoni venyivät, muttei se minua haitannut. Tai vähän haittasi, mutta loppujen lopuksi sama se, minulla oli opiskeluaikana kivaa, sain monta ystävää ja muistoa opiskeluvuosilta ja toki sen tutkinnonkin loppujen lopuksi. Nykyään meillä molemmilla on aika sama elämäntilanne: molemmilla koulutus ja töitä aina silloin tällöin. Vakituista työtä ei ole, mutta sijaisuuksia sen verran, että sillä elää.
Olen ihan tyytyväinen elämääni vaikken mitään kummallista ole saavuttanutkaan. Minulla on rakastava mies ja meillä menee hyvin. Siskollanikin on poikaystävä.
En keksi mitään syytä, miksi siskoni on minulle aina jotenkin vihainen ja ilkeä. Nähdään lapsuudenkodissa aina silloin tällöin, mutta minun on hirveän vaikea olla hänen kanssaan saman katon alla. Hyvä jos hän moikkaa minua. Tuntuu, että hän häpeää, halveksuu ja ylenkatsoo minua. En ota selvää, että onko se halveksuntaa vai kateellisuutta, mutten kyllä millään saa päähäni miten hän voisi olla minulle kateellinen. Siskoni on se, joka saa aina aikaan kaikkea. Hänellä on monet harrastukset ja tavoitteet ja hän saavuttaa ne. Minä olen se, joka teen jos viitsin eikä minulla ole hirveästi kunnianhimoa. Silti jotenkin koen, että olen varmaan tyytyväisempi elämääni kuin siskoni on. Miksi kukaan muuten olisi ilkeä?
Siskoni ei koskaan ota minuun yhteyttä. Se olen aina minä, joka jotain kysyy. Ja vastausta saakin sitten odottaa monta tuntia tai vuorokautta vaikka siskoni on aina kännykkä kädessä kun näemme. Välillä hän näkee minulta saadun viestin, muttei jaksa vastata.
En vaan ymmärrä. Mitä sellaista olen tehnyt, että olen paska sisko? Mikä siinä on, että tarvitsee olla ilkeä, tarvitsee katsoa kuin halpaa makkaraa, tahallaan viivyttää viesteihin vastaamista jne.? Ei ole pakko olla mikään läheinen siskon kanssa, mutta onko liikaa vaadittu, että koittaisi edes tulla toimeen?
Millaiset välit teillä on sisaruksiinne ja mitä arvelette, miksi minun suhteeni siskooni on niin huono?
Kommentit (97)
Osaan kuvitella että oma siskoni kirjoittaisi noin "kaikkihan on ihan hyvin en tajua häh mitäh". Kun totuus on, että hän on esikoisena saanut kaiken huomion, kannustuksen ja avun. Ei ole tarvinnut kotiin jäädä kuuntelemaan vanhempien murheita, siivoamaan keittiötä raivoamisen uhalla koska "x:llä on tärkeää tekemistä koska x on vanhempi jne". Esikoinen saanut toteuttaa itseään vähän keskinkertaisestikin, on luonteeltaan iloinen koska ei ole koskaan tarvinnut muuta olla. Itse sitten on yrittänyt kodin ja koulun ristipaineessa parhaansa, katkeruus kasvanut kun mistään ei oikeastaan saa sitä samaa huomiota, jota sisko saa... Lisäksi sisko on miellyttävämpää seuraa vanhemmille, kun ei luonne ole muovautunut kärttyisäksi vanhempien kanssa sotimassa.
Kerro vielä, että se nuorempi sisko käy kotona aika paljon. Ja varmaan joutuu saman vähättelyn, itsestäänselvyyden asemaan siellä. Sitten kun sinä tulet kotiin, niin olet siskon silmissä varmaan vanhemmille jumalasta seuraava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Osaan kuvitella että oma siskoni kirjoittaisi noin "kaikkihan on ihan hyvin en tajua häh mitäh". Kun totuus on, että hän on esikoisena saanut kaiken huomion, kannustuksen ja avun. Ei ole tarvinnut kotiin jäädä kuuntelemaan vanhempien murheita, siivoamaan keittiötä raivoamisen uhalla koska "x:llä on tärkeää tekemistä koska x on vanhempi jne". Esikoinen saanut toteuttaa itseään vähän keskinkertaisestikin, on luonteeltaan iloinen koska ei ole koskaan tarvinnut muuta olla. Itse sitten on yrittänyt kodin ja koulun ristipaineessa parhaansa, katkeruus kasvanut kun mistään ei oikeastaan saa sitä samaa huomiota, jota sisko saa... Lisäksi sisko on miellyttävämpää seuraa vanhemmille, kun ei luonne ole muovautunut kärttyisäksi vanhempien kanssa sotimassa.
Kerro vielä, että se nuorempi sisko käy kotona aika paljon. Ja varmaan joutuu saman vähättelyn, itsestäänselvyyden asemaan siellä. Sitten kun sinä tulet kotiin, niin olet siskon silmissä varmaan vanhemmille jumalasta seuraava.
Tämä on sinun totuutesi ja hänellä on omansa. Yksi lisätotuus on, että kumpikaan teistä ei voi vaikuttaa siihen, kuinka vanhempanne teidät näkevät ja kuinka eriarvoisesti teitä kohtelevat. Voitte vaikuttaa ainostaan siihen, annatteko vanhempinenne kohtelun vaikuttaa teidän keskinäisiin väleihinne.
Keskimmäisenä lapsena olen ollut vanhemmilleni varsin näkymätön verrattuna isoveljeeni, joka on esikoisena ollut se suuri ihme. Ja myös verrattuna 7 vuotta nuorempaan siskooni, joka puolestaan on se täydellinen iltatähti. Lapsuuteni kuljin isoveljen vanhoissa kamppeissa, mekot sentään sain uutena 😂. Siskoni puolestaan sai kaiken uutena, olihan taloudellinen tilanne erilainen ja muutoinkin siskoni ansaitsi ne jotenkin itsestäänselvästi. Eikä kyse oikeasti ole vain materiasta, mutta se on yksi harvoista konkreettisista asioista, jonka voi nimetä ja jota ei kukaan voi kieltää. Aikani yritin puhua äidilleni näistä tunteistani, mutta ne ovat hänen mukaansa minun tulkintojani, materiaalinen puoli on ainoa, jonka myöntää. Hokkarit jalassa liikkatunneilla ja aina vaatteet ns. poikaväreissä.
Nyt aikuisena olen pystynyt löysäämään otettani näistä tunteista suhteessa sisaruksiini, täysin irti en ole päässyt, mutta pystyn tunnistamaan jossakin tilanteessa esim. kiukkuni syytä siskoani kohtaan ja saan liennytettyä sitä.
Huonot on välit. Sisareni on juonut miessuhteensa, lapset olleet huostassa. Terveys on mennyt, samoin ulkonäkö, ystävät, työpaikka, omistusasunto, ajokortti, luottotiedot, varallisuus.
Samasta lapsuudenkodista lähteneenä en käsitä, miten hänestä tuli tuollainen, kun itselläni on elämä kunnossa.
En ole ollut tekemisissä vuosikausiin, kuulen muilta sukulaisilta, että taas on tapahtunut sitä ja tätä...
Kuulostaa siltä että siskosi on kilpaillut kanssasi koko ikänsä, hän on kasvanut ehkä suorittajaksi ihan siitä syystä että on nuorempi. Halunnut kiriä ja näyttää, ja samalla sinun rennompi asenteesi herättää kateutta ja katkeruutta. Hän on jumiutunut johonkin lapsuudessa vallinneeseen kilpailumielialaan. Voisiko olla?
Tai jos vaan on säntillinen suorittaja luonteeltaan, sellaisia ihmisiä ärsyttää suunnattomasti suurpiirteiset hälläväliä -ihmiset jotka pärjäävät. Heidän mielestään heidän kuuluisi saada enemmän koska panostavat enemmän, vaikka eihän maailma niin toimi. Varsinkin suomalaisissa tätä "kärsi kärsi niin kirkkaimman kruunun saat" -asennetta on paljon!
Vanhempi sisarus kuvitteli voivansa kontrolloida minua miten huvittaa, muokata minusta haluamansa laisen. Suuri ikäero ja siitä asti kun minulle tuli oma tahto on suhteemme ollut erittäin hankala. Molemmilla on voimakas luonne, mutta täysin vastakkaiset. Hänelle on ollut aina tärkeää se miltä asiat näyttävät ulospäin (mies, lapsia, auto, asunto on hänen mielestään ainoa oikea tapa elää) ja että asiat tehdään hänen mukaansa oikein, kun taas itse olen sitä mieltä että sisältö merkitsee ja kukin eläköön miten lystää. Hänellä on mielettömän ärsyttävä tapa alkaa jankata asiasta kuin asiasta, jos ei tiedä esim. kesän työvuoroista talvella on se kuulemma niin omituista kun ei voi tietää niitä nyt, miksi et tiedä, miksi et, miten sä et voi tietää, miten et... sitä vain jatkuu ja jatkuu ja jatkuu ja...
Kukaan ei osaa tehdä mitään oikein. Kaiken tulee mennä hänen mielensä mukaan. Koko perhe saa kärsiä tämän raivostumisista, meillä muilla on todella hyvät välit toisiimme ja tämän yhden kanssa on aina jollakin menossa riita. Olisi kiva elää silleen että vois nähdä koko perheen voimin mutta kun tämä yksi aina pilaa tunnelman. Myönnän ettei minulla ole minkäänlaisia hermoja hänen kanssaan keskusteluun (ällöttää katsoa vierestä miten hän väheksyy muiden mielipiteitä) ja että varmasti voisin asennoitua vähän eri tavalla häneen, mutta mitään en sille voi että viha kuohahtaa heti kun kuulen hänen taas huutaneen jollekin perheestämme. Hän on loukannut jokaista meistä tavoin jotka ei tulisi itselle mieleenkään, hänelt ei löydy minkäänlaista empatiaa jos osoittaa vähänkään heikkoutta. En pidä ihmisistä joiden mielestä mitään ei saa tehdä kysymättä heiltä, vaikka asia ei millään tavalla olisi edes heidän asiansa.
Nyt en ole ollut hetkeen häneen yhteydessä, en pysty katsomaan häntä silmiin raivostumatta. Parempi vain olla kaukana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloin nyt miettimään tosiaan mikä voisi olla syynä. Isosisaremme on erityislapsi ja saanut paljon huomiota tämän vuoksi. Minä synnyin pian hänen jälkeensä ja sitten sisko parin vuoden päästä. Muistan, kuinka joskus äitini on tokaissut minulle, että jäin jossain vaiheessa vähemmälle huomiolle. Itse en tuollaista muista, mutta ehkä niin sitten on ollut. Ei siis ainakaan ole ollut niin, että pikkusiskoni olisi jäänyt vähemmälle huomiolle. Ja koska aina minä olen ollut se "vanhin" (keskimmäinen, mutta se, joka pystyy tekemään jotain) niin se olen aina ollut minä, joka on esim. laitettu laittamaan sauna päälle, tuollaisia pikkuasioita, mutta kumminkin. Ja aina äitini on sanonut syyksi, että "koska sinä olet vanhempi". Ja se on ollut aina niin, kymmenen vuottakin, vaikka se siskoni on myös ikääntynyt.
Saimme yhteisen hevosen kun olimme ylä-asteella. Silloin muistan, kuinka oli vähän epäreilua kun siskoni sai sen hevosen periaatteessa pari vuotta aiemmin kuin minä ja sai silti valmentautua hevosella yhtä paljon kuin minä. Siitä minä taas olen ollut vähän kateellinen. Muistan, kun jossain vaiheessa en enää suostunut lähtemään tallille jos siskoni tuli sinne myös kun hän oli jotenkin ilkeä. Ei aina, mutta välillä. Arvosteli ratsastustani ja muistan, kuinka yhden hyvän kisan jälkeen hän oli suorastaan vihainen minulle kun minulla meni kisat hyvin. Loppujen lopuksi minä lopetin koko ratsastuksen ja sisko jatkoi ja hänestä tulikin paljon parempi kuin minusta. Minä en ollut ollenkaan enää kateellinen kun siskoni pärjäsi, minulle se hevostelu vaan ei enää merkannut mitään. Päinvastoin, autoin häntä mielellään hevosenhoitajana ja kuvasin jne...
Jotenkin siskoni on aina ollut hirveän kilpailuhenkinen eikä hänellä ole sellaista luontaista empatiakykyä. Kyllä minäkin olen kilpailuhenkinen jos minulla on jokin tärkeä juttu, mutta se pahin vastustani on aina minä itse, ei se sisko. Siskoni suhtautuu hyvin nuivasti erityissisareemme, sukulaislapsiin... En tiedä, ehkä se on vaan empatiankin puutetta.
Voisin kuvitella, että siskoani harmittaa se, että olen tyytyväinen elämääni vaikken suoritakaan tai tee mitään erityistä ja olen paljon ujompi ja arempi kuin hän. Enkä ole hänelle kateellinen, ehkä hän haluaisi, että olen?
-Aloittaja
Mulla ihan sama tilanne ja se surettaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luon näitä juttuja ja olin aivan häkeltynyt siitä, että jollain on aivan samanlaiset surullisen riipaisevat välit siskojensa kanssa kuin minulla! Luulin olevani lähes ainoa, jonka omat siskot ovat hylänneet ja minulla niitä on jopa kolme. Yksi heistä kadehti minua lapsuudessa milloin mistäkin ja minut jätettiin aina kaiken ulkopuolelle. Siis kiusattiin! Myöhemmin välinpitämättömyys ja kylmyys tuli yhden siskoni käytöksessä esille myöskin katseen välttämisinä ja ilkeinä katseina. Voin kyllä sanoa, ettei puheeksi ottaminen meidän tapauksessamme auttanut, vaan sen jälkeen minut hylättiin kokonaan. Nyt nämä sisarukset tapailevat ja pitävät kekkereitään, minua ei pyydetä mukaan. Siihen olen kyllä jo tottunut ja sopeutunut. Surin sitä monta vuotta, enää en jaksa.
Oma sisarukseni oli minulle inhottava ollessani teini-ikäinen. Pahimpana mieleen on jäänyt se kerta, kun hän sanoi, että kaikki olisivat vain onnellisempia kun tappaisin itseni. Että olen niin ruma ja ällöttävä, ettei minua koskaan kukaan kuitenkaan rakasta. Tosin tätä hän hoki alvariinsa minulle.
Eipä olla juuri väleissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isoveljieni kanssa välit ovat ok, he ovat toistakymmentä vuotta vanhempia kuin minä, joten yhteistä lapsuutta meillä ei ollut.
Isosiskoni on minua vain hieman vanhempi. Hän kiusasi, alisti ja henkisesti hyväksikäytti minua siihen asti kunnes meni ammattikouluun ja muutti toiselle paikkakunnalle.
Nykyään olemme siskoni kanssa asiallisissa väleissä, mutta yhteyttä en pidä häneen ellei ole ihan pakko.
Muistan ala asteella ihmetelleeni luokkakavereiden sisarussuhteita. heillä sisarukset tsemppasivat toisiaan, olivat ystäviä ja vetivät yhtä köyttä. Meillä minä yritin parhaani mukaan vältellä yhteisiä hetkiä siskoni kanssa.
Mulla sama tilanne ja kyllä käy kateeksi normaalit kivat sisaruussuhteet. Surettaa myös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko sinulla vaikea äiti- tai sisarsuhde? Tulisitko nimettömänä lehteen haastateltavaksi?
Perhe on paras – tai pahin. Joskus sukset menevät ristiin läheisten ihmisten kanssa. Onko sinulla vaikea suhde äitisi tai sisaresi kanssa? Kuinka pitkään teillä on ollut ongelmia? Mitkä ovat suurimmat haasteet välillänne? Mikä toisessa ärsyttää?
Etsin Cosmopolitan-lehteen haastateltavaksi noin 18-40-vuotiaita naisia, joilla on hankala suhde äitiin tai sisarukseen. Jutussa voi esiintyä nimettömänä. Mikäli olet halukas kertomaan kokemuksistasi, laittaisitko minulle sähköpostilla yhteystietosi (sähköposti ja puhelinnumero) sekä ikäsi. Osoitteeni on: eveliina.lauhio@gmail.com.
Kiitos jo etukäteen!
Ystävällisin terveisin,
Eveliina Lauhio
Toimittaja
Yksi juttelee joskus ja välillä minäkin laitan viestiä. Kaksi muuta taas muistaa vain jouluna ja syntymäpäivinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toimittaja kirjoitti:
Onko sinulla vaikea äiti- tai sisarsuhde? Tulisitko nimettömänä lehteen haastateltavaksi?
Perhe on paras – tai pahin. Joskus sukset menevät ristiin läheisten ihmisten kanssa. Onko sinulla vaikea suhde äitisi tai sisaresi kanssa? Kuinka pitkään teillä on ollut ongelmia? Mitkä ovat suurimmat haasteet välillänne? Mikä toisessa ärsyttää?
Etsin Cosmopolitan-lehteen haastateltavaksi noin 18-40-vuotiaita naisia, joilla on hankala suhde äitiin tai sisarukseen. Jutussa voi esiintyä nimettömänä. Mikäli olet halukas kertomaan kokemuksistasi, laittaisitko minulle sähköpostilla yhteystietosi (sähköposti ja puhelinnumero) sekä ikäsi. Osoitteeni on: eveliina.lauhio@gmail.com.
Kiitos jo etukäteen!
Ystävällisin terveisin,
Eveliina Lauhio
Toimittaja
Paljonko siitä maksetaan?
Vierailija kirjoitti:
Osaan kuvitella että oma siskoni kirjoittaisi noin "kaikkihan on ihan hyvin en tajua häh mitäh". Kun totuus on, että hän on esikoisena saanut kaiken huomion, kannustuksen ja avun. Ei ole tarvinnut kotiin jäädä kuuntelemaan vanhempien murheita, siivoamaan keittiötä raivoamisen uhalla koska "x:llä on tärkeää tekemistä koska x on vanhempi jne". Esikoinen saanut toteuttaa itseään vähän keskinkertaisestikin, on luonteeltaan iloinen koska ei ole koskaan tarvinnut muuta olla. Itse sitten on yrittänyt kodin ja koulun ristipaineessa parhaansa, katkeruus kasvanut kun mistään ei oikeastaan saa sitä samaa huomiota, jota sisko saa... Lisäksi sisko on miellyttävämpää seuraa vanhemmille, kun ei luonne ole muovautunut kärttyisäksi vanhempien kanssa sotimassa.
Kerro vielä, että se nuorempi sisko käy kotona aika paljon. Ja varmaan joutuu saman vähättelyn, itsestäänselvyyden asemaan siellä. Sitten kun sinä tulet kotiin, niin olet siskon silmissä varmaan vanhemmille jumalasta seuraava.
Just esikoisena koen tämän asian toisinpäin.
Sisarukset 7 ja 10v nuorempia. Se olin minä joka vaihtoi paskavaippoja, imuroi, tiskas, vahti nuorempia ja ennen kaikkea kun mun tavarat oli rikottu niin mun piti ymmärtää koska olen vanhempi. Vaikka olin tuhannesti sanonut ettette koske ja niin oli taas kasetista nauha vedetty ulos. Mut hei mun piti ymmärtää! Ulos en päässyt kavereiden kanssa kun piti nuorempia vahtia jostain syystä.
Ja kun muutin pois, joutuivatko kotihommiin kuten minä? Ei. Auttoivatko vanhemmat myöhemmin minun lasten kanssa? Entä sisarusten lasten kanssa? Kyllä.
Ei ole ei lämpöiset välit. Mua ei kiinnosta kuulla kuinka mahtavasti nuoremmilla menee. Mut on hylätty. Joskus puhunut siitä mutta tuomio oli yksipuolinen että olen ymmärtänyt kaiken aivan väärin.
Joo. Ok. Olen vanhempi ja ymmärrän pysyä poissa.
Toimittaja kirjoitti:
Onko sinulla vaikea äiti- tai sisarsuhde? Tulisitko nimettömänä lehteen haastateltavaksi?
Perhe on paras – tai pahin. Joskus sukset menevät ristiin läheisten ihmisten kanssa. Onko sinulla vaikea suhde äitisi tai sisaresi kanssa? Kuinka pitkään teillä on ollut ongelmia? Mitkä ovat suurimmat haasteet välillänne? Mikä toisessa ärsyttää?
Etsin Cosmopolitan-lehteen haastateltavaksi noin 18-40-vuotiaita naisia, joilla on hankala suhde äitiin tai sisarukseen. Jutussa voi esiintyä nimettömänä. Mikäli olet halukas kertomaan kokemuksistasi, laittaisitko minulle sähköpostilla yhteystietosi (sähköposti ja puhelinnumero) sekä ikäsi. Osoitteeni on: eveliina.lauhio@gmail.com.
Kiitos jo etukäteen!
Ystävällisin terveisin,
Eveliina Lauhio
Toimittaja
Mahtavaa. Mä olen yli-ikäinen 😀😀😀😀
Meillä on valtavan huonot välit. Siskoni koki isän alkoholismin teininä ja nuorena aikuisena ja lähti kotoa. Minä olin pieni lapsi ja oikeastaan lapsuutta ei ollenkaan koska isäni oli väkivaltainen alkoholisti ja elin pienenä lapsena siellä perhehelvetissä. Jostain syystä siskoni on kuitenkin vain kadehtinut minua koko ikänsä, äitini kertoi tämän minulle. Syytä en ymmärrä, hän sai edes jonkinlaisen lapsuuden mitä itse en saanut. Hän sai lapsia ja on ollut vakaasti töissä koko elämänsä. Minulla ei lapsia ja elämäni on ollut jatkuvaa tasapainoilua ja pahoja talousvaikeuksia jne. En ole pystynyt olemaan hyvä sisko enkä täti koska voimia on ollut juuri siihen että sinnittelee päivästä toiseen hengissä. Se harmittaa ja hävettää mutta on totuus. Nyt vanhemmalla iällä olen saanut häneltä vain katkeria viestejä ja muistuksia menneistä tapahtumista ja sanoista vuosien varrella. Itse olen pyrkinyt olemaan kohtelias ja ystävällinen sen mitä olemme tekemisissä. Kyllähän tämä on surullista mutta elämämme meni niin eri suuntaan ettei sellaista yhdistävää tekijää enää ole vanhempien kuoltua. Valitettavasti :( Olisi itse pitänyt pyrkiä olemaan parempi sisko ja täti.
Mulla kans on sellaiset siskot, joille apu kyllä kelpasi, kun heillä oli lapsia ja minulla ei. Samoin kelpasi kaikenlainen mieheni apu esim. omakotitalon pihatöissä ja muissa hommissa. Mutta sitten kun minä sain lapsia, katosivat sekä sisko että hänen miehensä täysin näköpiiristä. Eipä tullut apua keneltäkään näistä ihanista siskoistani sittenkään kun sain vammaisen lapsen. Ei näkynyt auttajia, kun rakensimme omakotitaloa. Jos pyysinkin apua, aina olivat omat hommat tärkeämmät. Yhteyden pito loppui lopulta, kun minut jätettiin, luultavasti vammaisen lapsen takia kokonaan kaiken ulkopuolelle. Nykyäänkin nämä ”siskot” kehtaavat sosiaalisessa mediassa korostaa eettisiä arvoja ja muuta vastaavaa, mihin oikeati eivät omassa elämässään yllä. Oksettavaa. Onko kellekään muulle käynyt näin, että otettu on, mutta annettu kyllä ei!
Mulla sama variaatio sillä lisäoptiolla että siskollani on lapsia ja mulla ei. Koko huomio vanhemmillamme menee lapsikatraan paimentamiseen ja mm. vaippamerkki/synnytysjuttujen ruodintaan. Käyn vanhemmillani harvoin, asun satojen kilsojen päässä ja sisko vanhempiani lähellä. Silti on aina silloin tultava sinne kun minä tulen vaikka hän ei edes puhu mulle mitään??? Hyvä jos paria ehjää lausetta saan keskusteltua vanhempieni kanssa, siskostani puhumattakaan, hänen kaikki aika menee tietysti lasten paimentamiseen eikä elämäänsä mahdu enää mitään muuta kuin lastenhoito. Muuten siskoni ei ota minuun mitään yhteyttä - valitettavasti, ei vastaa puheluihin jne kuten ap:lla. Ikävä vanhaa hyvää siskoa mikä mulla on joskus ollut ;(
Minulla on kavereilla lapsia eli kyse ei ole siitä ettenkö ymmärtäisi lapsiperheitä, no kyl te tiedätte mitä ajan takaa.
Meitä taitaa olla paljon!?