Lue keskustelun säännöt.
Miksi siskoni on minulle aina ilkeä? Millaiset välit teillä on sisaruksiinne?
10.05.2017 |
Minulla on pari vuotta nuorempi sisko. Olemme aika erilaisia. Itse olen ollut sellainen bilettävä nuori, siskoni on aina ollut sellainen tunnollinen ja siskoni valmistui amk:stakin minua ennemmin vaikka onkin sen pari vuotta nuorempi. Minun opintoni venyivät, muttei se minua haitannut. Tai vähän haittasi, mutta loppujen lopuksi sama se, minulla oli opiskeluaikana kivaa, sain monta ystävää ja muistoa opiskeluvuosilta ja toki sen tutkinnonkin loppujen lopuksi. Nykyään meillä molemmilla on aika sama elämäntilanne: molemmilla koulutus ja töitä aina silloin tällöin. Vakituista työtä ei ole, mutta sijaisuuksia sen verran, että sillä elää.
Olen ihan tyytyväinen elämääni vaikken mitään kummallista ole saavuttanutkaan. Minulla on rakastava mies ja meillä menee hyvin. Siskollanikin on poikaystävä.
En keksi mitään syytä, miksi siskoni on minulle aina jotenkin vihainen ja ilkeä. Nähdään lapsuudenkodissa aina silloin tällöin, mutta minun on hirveän vaikea olla hänen kanssaan saman katon alla. Hyvä jos hän moikkaa minua. Tuntuu, että hän häpeää, halveksuu ja ylenkatsoo minua. En ota selvää, että onko se halveksuntaa vai kateellisuutta, mutten kyllä millään saa päähäni miten hän voisi olla minulle kateellinen. Siskoni on se, joka saa aina aikaan kaikkea. Hänellä on monet harrastukset ja tavoitteet ja hän saavuttaa ne. Minä olen se, joka teen jos viitsin eikä minulla ole hirveästi kunnianhimoa. Silti jotenkin koen, että olen varmaan tyytyväisempi elämääni kuin siskoni on. Miksi kukaan muuten olisi ilkeä?
Siskoni ei koskaan ota minuun yhteyttä. Se olen aina minä, joka jotain kysyy. Ja vastausta saakin sitten odottaa monta tuntia tai vuorokautta vaikka siskoni on aina kännykkä kädessä kun näemme. Välillä hän näkee minulta saadun viestin, muttei jaksa vastata.
En vaan ymmärrä. Mitä sellaista olen tehnyt, että olen paska sisko? Mikä siinä on, että tarvitsee olla ilkeä, tarvitsee katsoa kuin halpaa makkaraa, tahallaan viivyttää viesteihin vastaamista jne.? Ei ole pakko olla mikään läheinen siskon kanssa, mutta onko liikaa vaadittu, että koittaisi edes tulla toimeen?
Millaiset välit teillä on sisaruksiinne ja mitä arvelette, miksi minun suhteeni siskooni on niin huono?
Kommentit (97)
Mulla on nyt hyvät välit isoveljeeni kun poliisit on välissä. Ei siis pääse minua kiusaamaan. Koko elämäni pilkannut , sylkenyt päälleni , rikkonut hymytyttöni ym. muuta mukavaa. Viimeinen niitti oli eräs erittäin ruma perätön juoru jonka laittoi liikkeelle , olin aikeissa nostaa kunnian loukkaus syytteen mutta poliisi piti parempana katkaista kokonaan välit veljeeni. Syyksi paljastui kateus ja veljeni sanoo edelleen "en minä ole tehnyt mitään". Eipä ole ikävä tuommoista! Narskut pyöriköön keskenään!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olemme siskon kanssa niin erilaisia ettemme ole sen takia tekemisissä. Joku viesti joskus ja jouluna riittää.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on nyt hyvät välit isoveljeeni kun poliisit on välissä. Ei siis pääse minua kiusaamaan. Koko elämäni pilkannut , sylkenyt päälleni , rikkonut hymytyttöni ym. muuta mukavaa. Viimeinen niitti oli eräs erittäin ruma perätön juoru jonka laittoi liikkeelle , olin aikeissa nostaa kunnian loukkaus syytteen mutta poliisi piti parempana katkaista kokonaan välit veljeeni. Syyksi paljastui kateus ja veljeni sanoo edelleen "en minä ole tehnyt mitään". Eipä ole ikävä tuommoista! Narskut pyöriköön keskenään!
Kateellinen ja ilkeä kaipaa rohkaisua ja itsetunnon pönkitystä hyvään suuntaan, jotta hän saisi onnistumisen kokemuksia itsekin.
Vierailija kirjoitti:
Osaan kuvitella että oma siskoni kirjoittaisi noin "kaikkihan on ihan hyvin en tajua häh mitäh". Kun totuus on, että hän on esikoisena saanut kaiken huomion, kannustuksen ja avun. Ei ole tarvinnut kotiin jäädä kuuntelemaan vanhempien murheita, siivoamaan keittiötä raivoamisen uhalla koska "x:llä on tärkeää tekemistä koska x on vanhempi jne". Esikoinen saanut toteuttaa itseään vähän keskinkertaisestikin, on luonteeltaan iloinen koska ei ole koskaan tarvinnut muuta olla. Itse sitten on yrittänyt kodin ja koulun ristipaineessa parhaansa, katkeruus kasvanut kun mistään ei oikeastaan saa sitä samaa huomiota, jota sisko saa... Lisäksi sisko on miellyttävämpää seuraa vanhemmille, kun ei luonne ole muovautunut kärttyisäksi vanhempien kanssa sotimassa.
Kerro vielä, että se nuorempi sisko käy kotona aika paljon. Ja varmaan joutuu saman vähättelyn, itsestäänselvyyden asemaan siellä. Sitten kun sinä tulet kotiin, niin olet siskon silmissä varmaan vanhemmille jumalasta seuraava.
Heh, kuulostaapa tutulta.. Meillä aina kehutaan siskoa ja kuinka hän on sitä ja tätä. Äiti muistelee myös kaikkea minun sanomaa tai tekemää siskon sanomaksi tai tekemäksi.. Sitten saan kuulla olevani se "hankala" kun sanon jotain vanhemmille vastaan. Siskon vastaan sanomista pidetään taas hauskana, onhan hän tulinen luonne jota ihaillaan.
Koko elämän ajan on siskoni haukkunut minua takanapäin vanhemmilleni. Olen saanut kuulla näistä heiltä. Ennen kuolemaansa toinen vanhemmista käski katkaista välit siskoon. Nyt ilkeä sisko on vakavasti sairas, ja vieläkin tulee ilkeitä kommentteja... Selän takana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisarkateutta,jos esim. vanhemmat suosii toista,toisella on parempi maku vaikka vaatteissa, kaverit jotka itse haluaisi jne.Tätä ei tietenkään myönnetä.
Keskustelu on paras lääke mutta valitettavasti ei sekään aina auta.
Vierailija kirjoitti:
Olemme siskon kanssa niin erilaisia ettemme ole sen takia tekemisissä. Joku viesti joskus ja jouluna riittää.
Miksi erilaisuus estää olemasta ihmisen kanssa tekemisissä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on kaksi sisarusta. Veljeni on minua kaksi vuotta vanhempi, ja sisko(puoli) 12 vuotta nuorempi.
Äitimme oli alkoholisti yksinhuoltaja, ja minut ja veljeni huostaanotettiin jo pieninä. Meidät laitettiin eri perheisiin, minut pienenä tyttönä adoptoitiin, veli oli lastenkodissa pidempään kunnes sai sijaisperheen. Se oli ajan tapa tuolloin 80-luvulla, jolloin lapsen etu ei tullut ensin.
Näin veljeäni seuraavan kerran teini-ikäisenä. Olimme aivan erilaisia, ja en saanut kiinni veljeni ajatuksen juoksusta millään. Yhteydenpito oli väkinäistä monta vuotta. Olin 22-vuotias menevä opiskelija kun veli sai avovaimonsa kanssa kaksoset. En millään osannut ajatella millaista heidän arkensa oli, elin omaa elämääni vain ja yritin selvitä omista traumoistani. Vuosien päästä veli syyllisti minua siitä että en auttanut häntä lasten kanssa. Koin tämän syytöksen raskaana, sillä oma adoptiotarinani ei mennyt ruusuisesti ja se on vaikuttanut minuun vahvasti.
Siskoni taas ei pidä mitään yhteyttä. Miksi pitäisi, kun en ole ollut hänen elämässään läsnä koskaan. Olemme vain kohteliaita Facebook-kavereita. Hänellä on isänsä puolelta useampi puolisisarus joiden kanssa on läheinen, ja tästä olen vähän kateellinen.
On tosi yksinäistä olla adoptoitu ilman yhteyttä adoptiosukuun, biosukuun, kehenkään. Vaalikaa suhteitanne läheisiin, te joilla sellaisia on.
Narsisti perheessä lapset ovat eri arvoisia. Siskoni kuoli, joten kamppailu fyysisessä maailmassa päättyi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on siskon kanssa niin suuri ikäero, että ei oikeastaan mitään suhdetta kehittynyt ennen kuin aikuisina. Nyt on hyvä suhde, meillä on hyvin samanlainen huumorintaju, soittelemme välillä tiheämmin välillä harvemmin.
Aina lähdemme apuun toisillemme, jos sellaista tarvitaan. Oikeastaan hän on ainoa henkilö, jolle voin soittaa milloin vain.
Yksi sisareni on jokseenkin erakoitunut eikä halua olla tekemisissä juuri kenenkään sukulaisen kanssa ja häntä en ole tavannut kasvotusten yli 10 vuoteen, soittelen hänelle nykyään silloin tällöin varmistaakseni elossa olon. Toinen sisareni ottaa yhteyttä vain silloin, kun jokin asia ei elämässä mene hyvin tai hän tarvitsee muusta syystä tukea tai apua ja silloin kun menee hyvin ei hänestä kuulu kuukausiin yhtään mitään. Kolmas sisarus pitää kyllä yhteyksiä vaikka ei kyllä väliksi olisi, hän on koko elämänsä ajan aiheuttanut minulle paljon ongelmia ja häpeää. Olen tullut siihen lopputulokseen, että sitä parempi mitä vähempi on sukua tai ainenkin yhteydenpitoa sukulaisten kesken.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isosiskoni kiusasi minua päivittäin 13 vuotta.
Sitten hän muutti kotoa pois, elämäni paras päivä.
Nykyään asuu sopivan välimatkan päässä, toisella puolella maapalloa. Näemme ehkä kerran kymmenessä vuodessa, mikä on ihan riittävästi.
Isoveljieni kanssa olen hyvissä väleissä, juttelemme melkein päivittäin.
M40
Nykyään melko huonot, lapsena oltiin läheisempiä. Osaltaan asiaan vaikuttanut sisaruksen päihde ja mielenterveysongelmat. Välillä huonoina kausina hänen käytöksensä minua kohtaan on ollut suorastaan törkeää, joka vaikuttanut välien viilenemiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni on kuusi sisarusta, kolme veljeä ja kolme siskoa ja minä olen seitsemäs ja nuorin.
Synnyin sairaaseen perheeseen. Äitini, joka on luojan kiitos kuollut, oli psyykkisesti sairas mutta mitään diagnoosia ei koskaan saanut enkä ala sellaista näin maallikkona asettaa.
Hän suoritti tapaa "hajota ja hallitse", myös isän ja meidän lasten välillä.
Hänellä oli tapana sanoa ihan noin näennäisesti normaalisti jutellen että minkähän takia tuo T (siskoni) ei tykkää sinusta. Tai että J (veljeni) sanoi että ethän sinä sitä tai tätä osaa, naurahti sitten vielä perään.
Saattoi ylistää yhden saavutuksia maasta taivaaseen ja samalla antaa toisen ymmärtää että sinä et ole mitään.
Hän tarkoituksella ja systemaattisesti tuhosi meidän sisarusten välejä ihan lapsesta asti. Minä olin jätesanko, se huonoin, ja minuun sitten kohdistettiin yhdessä vanhempien sisarusten kanssa pilkka ja iva ja viha. Kunnes sitten kelkka käännettiin ja esitettiin että minä olen se enkelilapsi ja paras ja muut on huonompia. Näin saatii kaivettua syvä kuilu ja kauna meidän välillemme jo hyvin pienenä.
Lapsen mieleen oli helppo kylvää kauna ja kateus ja epäluulo. Tuosta tykätään, minusta ei.
Isä oli naurun ja pilkan aihe. Isä ei osannut mitään. Oli kelvoton. Tämäkin meille opetettiin, tosin minä olin aina isän puolella ja sitä käytettiin minua vastaan.
Kun aikanaan lähdin kotoa, katkaisin välini äitiini. Se oli pakko oman mielenterveyden takia. Kävin terapiassa. Tästä välien katkaisusta osa sisaruksista eivät pitäneet, yksi veli ja yksi sisar ymmärsivät täysin ratkaisuni.
Tänä päivänä osaan sisaruksista ei ole minkäänlaisia välejä, ja parempi niin. Varjelen itseäni ja lapsiani,
heille haluan mahdollismman terveen kasvun. Pahat meilenterveyden ongelmat voivat tehdä valtavaa tuhoa, myös seuraaviin sukupolviin jos niiden vaikutusta ei katkaista.
Minulla on veljeni kanssa hyvät välit. Olen siis itsekin mies. Meillä on ikäeroa kaksi vuotta ja nuorena otimme paljon yhteen fyysisestikin. Mutta se ei johtunut mistään kiusaamisesta vaan ihan vaan patoutuneesta energiasta. Kasvoihin ei lyöty äidin takia, mutta vartaloon kyllä ja tietysti painittiin. Ei jäänyt kummallekaan traumoja koska kyse oli aina jostakin tilanteesta eikä mistään pitkäkestoisesta asetelmasta. Nykyään nähdään muutaman kerran vuodessa, asutaan eri puolilla Suomea. Soitellaan kuukausittain.
Mulla useamman vuoden vanhempi sisko .
Siis hänen kanssaan oli jatkuvaa vuoristorataa !
Välillä meni melko hyvin, sitten tuli aina joku naljaus tai ilkeä kommentti, tai tiuskiminen.
Näin koko aikuisiän.
Tuossa noin lähes 10 v sitten, niitä tiuskahteluja tuli useimmin ja MINUN omiin asioihini puuttumista .
Siis ihan äksyilyä.
Ja, ehkä jotenkin olisin tuon voinut kun ymmärtää JOS olisi jälkikäteen pahoittelut käytöstään tai jopa pyytänyt anteeksi.
Mutta ei koskaan.
Kun minä sitten aloin jo tuohtua tuollaisesta ja viestittelen hänelle että "miksi sanoit noin, mitä sinä minulle äksyät , tai älä puutu minun asioihini"..., Niin hän vastaa viesteissä että "hän voi todistaa (?) että sinä aina aloitat kiukkuamisen, ja sinä olet harhainen ihminen kun kuvittelet tuollaisia "....
Hän käänsi kaiken MINUN SYYKSENI.
Ja oli vielä muuta pahempaakin hänen puoleltaan, mm. valehteli minusta kaikkea ikävää omille aikuisille lapsilleen, ja rikkoi minun tavaroitani ym...
Siis hirveetä !
En todellakaan ollut uskoa todeksi, mut sellainen hän on .
Laitoin hänen puhelinnumeronsa estoon, vaihdoin sähköposti osoitteeni monta vuotta sitten.
On ollut helpotus.
Mutta vieläkin mietin että MIKSI ..
Mikä laittaa aikuisen naisen valehtelemaan jatkuvasti. Ja ilkeilemään. Ja kaiken kukkuraksi hän KIELTÄÄ kaiken, ja että minä kuvittelen asioita.
Uskomatonta mutta totta.
Kateudeltahan tuo vaikuttaa. Siihen et voi mitenkään vaikuttaa, joten ota samanlainen viileä linja ja anna olla. Kateuteenhan ei ole mitään järkevää syytä, mistä voisi keskustella.
Vierailija kirjoitti:
Nykyään melko huonot, lapsena oltiin läheisempiä. Osaltaan asiaan vaikuttanut sisaruksen päihde ja mielenterveysongelmat. Välillä huonoina kausina hänen käytöksensä minua kohtaan on ollut suorastaan törkeää, joka vaikuttanut välien viilenemiseen.
Vastaavassa tilanteessa olleena kerron oman kokemukseni eli yhden kerran kun hän taas katkaisi välit, niin minä päätin, että nyt saa omalta osaltani olla kokonaan. Asia on tietysti kääntynyt minun syykseni, mutta mitäpä tuosta elämästä poistui tosi iso taakka tuon ihmisen myötä, ei hänen elämänsä draamoja eikä ilkeilyä enää. Jo yli 10 vuotta mennyt ihan rauhassa ilman turhaa draamaa.
Valitettavasti mitta tulee päihdeongelmaisten kohdalla kaikilla jossain vaiheessa täyteen eli olen huomannut, että hänen vanhat ystävänsä ovat kaikki katkaisseet välit. Jälkikäteen sain kuulla, että monet olivat ihmetelleet miksi olin hänen kanssaan tekemisissä, kun puhui minusta kaikille pahaa.
Siskosi on sulle jostain kateellinen, siinä syy.
Minulla on myös hankalat välit isosiskoon. Meillä on ikäeroa melkein 20 vuotta, eri isät ja täysin erilainen lapsuus. Äitini eli köyhänä yksinhuoltajana ja jakoi sängyn sisareni kanssa vuosia, kituutti pienellä palkalla ja tuilla. Minä synnyin ydinperheeseen jossa omasta lapsuudestaan traumatisoitunut isäni haali minulle kaiken mahdollisen, pyytämättä.
Sisareni käyttäytyi julmasti minua kohtaan mitä enemmän minulle tuli ikää, enkä minä ymmärtänyt miksi. Itkin tätä äidille monesti, en ymmärtänyt miksi sain niin hirviömäistä kohtelua 20 vuotta vanhemmalta, aikuiselta ihmiseltä. Myöhemmin on myöntänyt humalassa olleensa kateellinen ja katkera minulle, siis lapselle, meidän lapsuudesta ja siitä miten erilaisia ne ovat olleet.
Ei noita välejä voi korjata, ne ovat aina olleet rikki. Eikä minunkaan lapsuus ruusuinen ollut alkoholisti isän kanssa, mutta siskolle lapsuudessa saatu materia merkkasi kaikkea ja minä olin vain kiittämätön kakara.