Missä vaiheessa suhdetta otitte raha-asiat puheeksi? Itse olen siivoaja ja mies tienaa 2 kertaa enemmän ja menot menee puoliksi. Tosin mies tykkää kaikesta kalliista mm ruuasta mihin mun tuloilla ei ole varaa...

Annat miehelle hyvää seksiä, niin olette sujut. Näin suurinosa suhteista toimii.

Muuttaisin erilleen.

Tee mitä tahansa, mutta älä vain ota asiaa puheeksi miehesi kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Tee mitä tahansa, mutta älä vain ota asiaa puheeksi miehesi kanssa.

Sarkasmi ei toimi vauva palstalla

"Seurusteltu muutama kuukausi ja muutettu yhteen" - onnea. Tulette sitä tarvitsemaan.

Leikitään, että et ole trolli: miksi, oi miksi piti muuttaa yhteen muutaman kuukauden sisällä? Miksi, oi miksi ette puhuneet raha-asioista etukäteen?

Kai puhuitte edes asumisasioista? Kumpi muutti toisen luo vai muutitteko molemmat yhteiseen uuteen asuntoon? Vuokra- vai omistus? Jos vuokra-, niin onhan vuokrasopimus molempien nimissä? Mitä tapahtuu, jos suhteenne ei toimikaan vaan ero tulee (noin tuoreessa suhteessa hyvin mahdollista); kumpi muuttaa? Minne? Jos asutte jomman kumman omistusasunnossa niin mitä sovitte yhtiövastikkeista ja muista asumiskuluista? Entä mahdollisista remonteista? Kuka lyhentää asuntolainaa? Mitä se saa mukaansa, joka joutuu lähtemään, jos tulee ero (mikäli hän on ehtinyt osallistua asunnon hankintoihin ja/tai lainanlyhennykseen)?

Otin raha-asiat puheeksi ihan samalla tavalla kuin kaikki muutkin asiat mitä ajattelin. Heti kun tuli mieleen että tästä pitäisi puhua, avasin suuni ja puhuin. Sillä tavalla ollaan jatkettu 18 vuotta onnellisina. Puhuttu kaikista asioista suoraan, ennen kuin niistä edes tulee ongelmaa.

Otat asian puheeksi miehesi kanssa. Jos miehesi oivaltaa, että peijakas, täytyypä muuttaa kulutustottumuksia tai maksaa ite enemmän, ongelma ratkaistu. 

Jos taas mies ei oivalla, vaan odottaa hänen tuloihinsa sopivaa elintasoa maksaen kaikki kristillisesti tasan masan... no, jos et yhtäkkiä saa rahakkaampaa työtä tai tuntuvaa palkankorotusta, teidän on joka tapauksessa löydettävä kompromissi. Nyrkkisääntö on, että myös sille pienempituloiselle on jäätävä rahaa säästöön/omiin menoihin, eikä niin, että vain toiselta hupenevat kaikki tulot ja säästöt pakollisiin kuluihin.

Jos sitä kompromissia ei tule, miettisin vielä sitä asumismuotoa. Ehkä sitten on parempi vain asua erillään ja maksella omat menonsa, niin kuin sinkkuaikanakin. 

Eli sun pitäisi vaihtaa oma elintasosi miehen elintasoon, joka sisältää sellaisia asioita, joita sinä et haluaisi. Ja sinun pitäisi samalla maksaa puolet? Kuulostaa aika ankealta järjestelyltä sinun kannaltasi, mutta mies saa maksajan kulutusmieltymyksilleen. Tuohon ei kannata perustaa perhettä, kun rahat eivät riitä nytkään ja joutuisit varmasti äitiyslomillakin kustantamaan puolet. Kannattaisi etsiä parempi mies.

Hyvissä ajoin ennen yhteenmuuttoa. 

Eiköhän noi asiat puhuta hyvässä suhteessa jo  ennen kun muutetaan yhteen...

Osallistut ruokaan edelleen sillä summalla, joka ruokaasi meni ennen yhteenmuuttoanne. Entä asumiskulut?

Miksi ihmeessä maksatte ruokakulut puoliksi? Itselläni putosi avioeron jälkeen ruokaan kuluvat kustannukset noin kolmasosaan siitä, mitä ne miehen kanssa eläessä olivat. Mies maksaa itse vanukkaansa ja turhakkeensa. Sinä omasi. Kun tuloero on noin suuri, joko mies tulee vastaan kuluissa tai sitten elintaso määräytyy vähemmän tienaavan mukaan.

Mies muutti minun luokse. Olemme muutaman kuukauden asuneet jo yhdessä, mutta nyt kirjat on myös minun luonani virallisesti.

Rahaa emme ole ottaneet puheeksi, mutta meillä menee kaikki tosiaan puoliksi, eli vuokra on 500e ja muut laskut 100e niin mä maksan niistä 300e ja ruuat yms päälle. (Vuokra nousi 25e yhden vesimaksun myötä eli ei tämä mun elämä ennenkään ole rahallisesti silti herkkua ollut). Ruokaan tuntuu palavan nyt tuhottomasti rahaa, ja se mua eniten turhauttaa. Oon syönyt mm puuroja ja hernekeittoa ja muuta halpaa ruokaa, mies ei voi sietää niitä eikä syömään punaisen lapun aletuotteita koska "niissä on jotain epäilyttävää kun päiväys on niin lähellä".

Joo me puhuttiin nää asiat mun exän kanssa ennen yhteen muuttoa. Sovittiin kummallekin omat yhtä suuret menoeränsä. Mulle jäi ruokakulut.

Ei hemmetti mikä sika siitä miehestä paljastui. Se söi kaiken. KAIKEN. Siis jos paistoin 12 lettua, se soi ne kaikki. Jos laitoin uuniin neljä makkaraa, hän söi neljä. Usein kävi niin että minä tai lapsi tai molemmat jäätiin ilman. Ystäville ja sukulaisille ostetut joulusuklaat hän söi kaikki. Kun huomautin asiasta "nalkutin". Sitten hän marttyyrinomaisesti alkoi ostaa omat ruokansa (joita oli herkkujen muodossa jo muutenkin alkanut ilmestymään.) Mä tein lapselle ja itselleni normiruokaa, mies veti pihviä ilman lisukkeita, löydän jäätelöä kerralla, 3 litraa limua päivässä. Me ei tietenkään saatu noihin limuihin tai jätskeihin koskea.

Tää olis varmaan ollut sen palstan lompakkoloisjankkaajan unelmasuhde, mutta eipä ollut minun. Jätin mokoman keskenkasvuisen ja itsekeskeinen paskakasan.

Vierailija kirjoitti:

Mies muutti minun luokse. Olemme muutaman kuukauden asuneet jo yhdessä, mutta nyt kirjat on myös minun luonani virallisesti.

Rahaa emme ole ottaneet puheeksi, mutta meillä menee kaikki tosiaan puoliksi, eli vuokra on 500e ja muut laskut 100e niin mä maksan niistä 300e ja ruuat yms päälle. (Vuokra nousi 25e yhden vesimaksun myötä eli ei tämä mun elämä ennenkään ole rahallisesti silti herkkua ollut). Ruokaan tuntuu palavan nyt tuhottomasti rahaa, ja se mua eniten turhauttaa. Oon syönyt mm puuroja ja hernekeittoa ja muuta halpaa ruokaa, mies ei voi sietää niitä eikä syömään punaisen lapun aletuotteita koska "niissä on jotain epäilyttävää kun päiväys on niin lähellä".

Minun kantani on, että puoliksimaksaminen on huono idea, jos tuloerot ovat isot: käytännössä tuo järjestelyhän ei edes ole oikeudenmukainen, koska suhteessa tuloihisi sinä maksat todellisuudessa enemmän. Eli miehen on yksinkertaisesti joko tyydyttävä edullisempaan ruokaan, tai osallistuttava kuluihin enemmän.

Ma olen tuntenut mun miehen 3kk ja muutetaan viikon paasta yhteen. Miehen bruttotulot on yli kaksi kertaa mun tulot. Erona AP'n tilanteeseen on se, etta ollaan puhuttu raha-asioista jo aika alusta alkaen, silloin kun paatettiin etta muutetaan yhteen. Ensimmainen aihe oli "kummallakin on varaa pistaa X maara vuokraan, paljonko tama summa on yhteensa ja millaisen kampan silla saa". Ma tulen maksaan 40% vuokrasta, tama osuus on laskettu nettotulojen suhteen.

Toki oltais voitu maksaa vuokra myos 50/50 mutta silloin ois muutettu halvempaan kamppaan mun tulojen perusteella. Tiedetaan pennilleen mita molemmat tienaa ja mies makselee 'mun' osuuksia silloin jos haluaa kayda yhdessa esim. leffassa ja mulla ei olisi varaa. Mun mies ei ikina hyvaksyisi sita etta meilla olisi eri elintaso. 

Miten ihmeessa ette ole keskustelleet rahasta jos olette muuttaneet yhteen? 

Ei oikeastaan otettu puheeksi lainkaan. Muutettiin yhteen kun mies osti asunnon. En itse osallistunut lainan maksuun, mutta maksoin ruokia ja shoppailuja ja matkoja ym. Ei olla koskaan katsottu, että kumpi on maksanut mitäkin ja milloin.

Myöhemmin ostettiin yhdessä isompi asunto, miehen asunnon myyntirahat meni käsirahana tähän nykyiseen. Mies lyhentää edelleen lainaa ja mun tuloista sitten lähinnä kaikki huvitukset/ruoat/säästöt. Ei olla koskaan riidelty rahasta.

Tää tuntuu olevan useille hankala käsittää, että meillä ihan oikeasti rahat on yhteisiä. Toimii, kun molemmat käyttävät sitä säntillisesti ja tuloista ei ole ns. pulaa eli pärjätään ihan hyvin näin ilman pennien laskeskelua ja lupien kyselyä.

Miten ihmeessä naiset suostuvat tuollaiseen?! Eikö todella pieneen mieleen pälkähdä, että keskustellaan tämäKIN (!) asia selväksi kun muutetaan yhteen?

Ja milloinko on otettu puheeksi? Se on ollut oikeastaan itsestään selvää, että perheessä on tulot ja menot yhteisiä riippumatta siitä, kuinka isot tulot kummallakin on. Yhteenmuuttaminen on se ratkaiseva vaihe.

Mitä tulee yhteiselämästä muutenkaan, jos on kovin erilaiset elämänarvot? Jos toinen on tuhlari ja toinen säästäväinen, miten siinä sitten käy? Tai toiselle pitää olla goumetherkkuja maksoi mitä maksoi, kun toinen tyytyy kaurapuuroon?

Ap:n tilanteeseen ehdottaisin ensiavuksi sitä ratkaisua, että kumpikin ostaa itse ruokaa. Kun ostatte juuri sitä, mihin itsellä on varaa ja mitä itse haluaa syödä, ei kumpikaan joudu maksamaan ylimääräistä. Yhteinen ateria on tietenkin hyvä , eli kumpikin vuorollaan tarjoaa itse ostamistaan ruokaa myös toiselle. Jos se ei kelpaa toiselle, tässä tapauksessa miehelle, niin se on hänen ongelmansa! Herra on hyvä ja menee kauppaan ostamaan omillaan mitä tahtoo.

Siivoaja, mikä se on?

Miksi ette maksa kuin ennenkin eli kulutuksen mukaan? Asumiskulut puoliksi, mutta esim. ruokakuluja on ihan turha tasata, jos kulutustottumukset on erilaiset.