Missä vaiheessa suhdetta otitte raha-asiat puheeksi? Itse olen siivoaja ja mies tienaa 2 kertaa enemmän ja menot menee puoliksi. Tosin mies tykkää kaikesta kalliista mm ruuasta mihin mun tuloilla ei ole varaa...

Avioliitossa kulut jaetaan tulojen suhteessa. Omaisuus ei vaikuta. Näin sanoo Suomen laki.

Raha-asiat selvitettään viimeistään ENNEN yhteenmuuttoa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteisten menojen jako tulojen suhteessa on varsin toimiva tapa. Lisäksi voisi huomioida, jos jompikumpi tekee enemmän kotitöitä. Täysin omat kulut (esim. harrastukset ja vaatteet) kumpikin kustantaa itse.

Miksi? En asu yhdessä enkä luultavasti koskaan muuta yhteen miesystäväni kanssa, enkä edes tiedä paljonko hän ansaitsee, mutta minulle on käsittämätöntä tämä periaate, että menot jaettaisiin suhteessa tuloihin. Silloin kun puhutaan "kiinteistä" kuluista eli käytännössä asumisesta, koostui se sitten lainanlyhennyksistä, yhtiövastikkeista tai vuokrista (+ sähkö, vesi, laajakaista, kiinteistökulut yms), niin eikö molemmat käytä niitä ihan yhtä paljon ja siis heidän kuulu myös maksaa niistä yhtä paljon? Miksi paremmin ansaitsevaa pitäisi "rangaista" sillä, että hänen pitäisi maksaa enemmän?

Tottakai niin saa tehdä, ei minulla ole mitään muiden ihmisten valintoja kohtaan, mutta oma oikeudenmukaisuuden käsitykseni lähtee siitä, että em. kulut (+ ruoka ja esimerkiksi mahdollinen sijoitus säästötilille yms) maksetaan puoliksi ja loput rahat ovat omaa rahaa. Se paremmin ansaitseva todennäköisesti tekee myös enemmän töitä tai on joutunut ponnistelemaan enemmän päästäkseen ansioilleen, joten en ymmärrä miksi häntä pitäisi siitä rangaista.

Sitten kun tulee lapsia niin tilanne tottakai muuttuu, mutta siinä vaiheessa kun on vain kaksi aikuista niin itse en suostuisi yhteisiin rahoihin enkä siihen, että kulut jaetaan suhteessa tuloihin.

Minun oikeudentajuuni taas ei mene millään se, miksi minun pitää maksaa puolet ruuasta kun mieheni kuitenkin syö kaikesta talossamme olevasta 3/4. Miksi minä siis maksan mieheni ruokia, kun hän ei maksa minun? Miehelle ei kelpaa edullinen auto, hän haluaa 60 000€ auton, kun minä ajan puolet halvemmalla. Miksi minun pitää maksaa mieheni autosta ja sen kuluista puolet kun en sitä käytä enkä sellaista halua? Autoja on oltava kaksi koska asumme seudulla josta ei pääse julkisilla töihin tai kauppaan. Mieheni maksaa minun käytössäni olevasta autosta puolet. Minä suostun kyllä maksamaan hänen käytössään olevasta autosta yhtä paljon kuin hän on minun autostani maksanut. En vain ymmärrä miten niin olisi reilua että minä maksaisin hänen autostaan tuplasti sen, mitä hän minun..

En ymmärrä miten on oikeudenmukaista se, että isoa palkkaa saava saa ajaa pientä palkkaa saavan konkurssiin vaatimalla kulujen puolitusta, kun hänen aiheuttamansa kulut ovat moninkertaiset pienituloisen aiheuttamiin kuluihin nähden. 

Niin, miksi? Miksi ette voi sopia, että perusruoat ostetaan yhteisistä varoista/puoliksi ja ylimääräiset herkut ostaa se, joka niitä haluaa? Miksi ette voi sopia, että sinä maksat oman autosi arvon ja kulut ja hän maksaa omansa? Ei kai me muut voida teidän parisuhteenne sääntöjä sopia.

Meillä taas sekä suhtautuminen rahaan ja sen käyttö ovat hyvin samankaltaiset, joten ongelmia ei ole koskaan ollut. Kun aikanaan muutimme yhteen perheeksi, sekä tulot että menot muuttuivat yhteisiksi, eikä ole väliä kumpi makselee mitäkin. Isompia hankintoja tehdään yhteisellä päätöksellä.

Tätä ennen olin naimisissa miehen kanssa, jolla oli hyvin erilainen suhtautuminen rahaan. Se poltti näpeissä, ja yhteinen tili olikin luvattoman usein tyhjä. Siitä ei tullut kuin päänsärkyä ja luotolla elämistä, ei toiminut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteisten menojen jako tulojen suhteessa on varsin toimiva tapa. Lisäksi voisi huomioida, jos jompikumpi tekee enemmän kotitöitä. Täysin omat kulut (esim. harrastukset ja vaatteet) kumpikin kustantaa itse.

Miksi? En asu yhdessä enkä luultavasti koskaan muuta yhteen miesystäväni kanssa, enkä edes tiedä paljonko hän ansaitsee, mutta minulle on käsittämätöntä tämä periaate, että menot jaettaisiin suhteessa tuloihin. Silloin kun puhutaan "kiinteistä" kuluista eli käytännössä asumisesta, koostui se sitten lainanlyhennyksistä, yhtiövastikkeista tai vuokrista (+ sähkö, vesi, laajakaista, kiinteistökulut yms), niin eikö molemmat käytä niitä ihan yhtä paljon ja siis heidän kuulu myös maksaa niistä yhtä paljon? Miksi paremmin ansaitsevaa pitäisi "rangaista" sillä, että hänen pitäisi maksaa enemmän?

Tottakai niin saa tehdä, ei minulla ole mitään muiden ihmisten valintoja kohtaan, mutta oma oikeudenmukaisuuden käsitykseni lähtee siitä, että em. kulut (+ ruoka ja esimerkiksi mahdollinen sijoitus säästötilille yms) maksetaan puoliksi ja loput rahat ovat omaa rahaa. Se paremmin ansaitseva todennäköisesti tekee myös enemmän töitä tai on joutunut ponnistelemaan enemmän päästäkseen ansioilleen, joten en ymmärrä miksi häntä pitäisi siitä rangaista.

Sitten kun tulee lapsia niin tilanne tottakai muuttuu, mutta siinä vaiheessa kun on vain kaksi aikuista niin itse en suostuisi yhteisiin rahoihin enkä siihen, että kulut jaetaan suhteessa tuloihin.

Minun oikeudentajuuni taas ei mene millään se, miksi minun pitää maksaa puolet ruuasta kun mieheni kuitenkin syö kaikesta talossamme olevasta 3/4. Miksi minä siis maksan mieheni ruokia, kun hän ei maksa minun? Miehelle ei kelpaa edullinen auto, hän haluaa 60 000€ auton, kun minä ajan puolet halvemmalla. Miksi minun pitää maksaa mieheni autosta ja sen kuluista puolet kun en sitä käytä enkä sellaista halua? Autoja on oltava kaksi koska asumme seudulla josta ei pääse julkisilla töihin tai kauppaan. Mieheni maksaa minun käytössäni olevasta autosta puolet. Minä suostun kyllä maksamaan hänen käytössään olevasta autosta yhtä paljon kuin hän on minun autostani maksanut. En vain ymmärrä miten niin olisi reilua että minä maksaisin hänen autostaan tuplasti sen, mitä hän minun..

En ymmärrä miten on oikeudenmukaista se, että isoa palkkaa saava saa ajaa pientä palkkaa saavan konkurssiin vaatimalla kulujen puolitusta, kun hänen aiheuttamansa kulut ovat moninkertaiset pienituloisen aiheuttamiin kuluihin nähden. 

Nuo ovat neuvottelukysymyksiä. Miksi ette maksa kumpikin itse käyttämäänne autoa? Miksi suostuit muuttamaan asuntoon johon sinulla ei ole varaa?

Ruokakulujen kohdalla ymmärrän pointin. Mutta silloin ne pelkät ruokakulut voi jakaa reilusti. Ei niin että enemmän syövä maksaa 3/4 talosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteisten menojen jako tulojen suhteessa on varsin toimiva tapa. Lisäksi voisi huomioida, jos jompikumpi tekee enemmän kotitöitä. Täysin omat kulut (esim. harrastukset ja vaatteet) kumpikin kustantaa itse.

Miksi? En asu yhdessä enkä luultavasti koskaan muuta yhteen miesystäväni kanssa, enkä edes tiedä paljonko hän ansaitsee, mutta minulle on käsittämätöntä tämä periaate, että menot jaettaisiin suhteessa tuloihin. Silloin kun puhutaan "kiinteistä" kuluista eli käytännössä asumisesta, koostui se sitten lainanlyhennyksistä, yhtiövastikkeista tai vuokrista (+ sähkö, vesi, laajakaista, kiinteistökulut yms), niin eikö molemmat käytä niitä ihan yhtä paljon ja siis heidän kuulu myös maksaa niistä yhtä paljon? Miksi paremmin ansaitsevaa pitäisi "rangaista" sillä, että hänen pitäisi maksaa enemmän?

Tottakai niin saa tehdä, ei minulla ole mitään muiden ihmisten valintoja kohtaan, mutta oma oikeudenmukaisuuden käsitykseni lähtee siitä, että em. kulut (+ ruoka ja esimerkiksi mahdollinen sijoitus säästötilille yms) maksetaan puoliksi ja loput rahat ovat omaa rahaa. Se paremmin ansaitseva todennäköisesti tekee myös enemmän töitä tai on joutunut ponnistelemaan enemmän päästäkseen ansioilleen, joten en ymmärrä miksi häntä pitäisi siitä rangaista.

Sitten kun tulee lapsia niin tilanne tottakai muuttuu, mutta siinä vaiheessa kun on vain kaksi aikuista niin itse en suostuisi yhteisiin rahoihin enkä siihen, että kulut jaetaan suhteessa tuloihin.

Jos suhde on sellainen kämppäkaveri-suhde, tuo toimii. Mutta meillä, jotka olemme myös parisuhteessa sen asuinkumppanin kanssa, tuo ei toimi. Parisuhde ei toimi niin, että puolisoilla on siinä erilaiset elintasot.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies muutti minun luokse. Olemme muutaman kuukauden asuneet jo yhdessä, mutta nyt kirjat on myös minun luonani virallisesti.

Rahaa emme ole ottaneet puheeksi, mutta meillä menee kaikki tosiaan puoliksi, eli vuokra on 500e ja muut laskut 100e niin mä maksan niistä 300e ja ruuat yms päälle. (Vuokra nousi 25e yhden vesimaksun myötä eli ei tämä mun elämä ennenkään ole rahallisesti silti herkkua ollut). Ruokaan tuntuu palavan nyt tuhottomasti rahaa, ja se mua eniten turhauttaa. Oon syönyt mm puuroja ja hernekeittoa ja muuta halpaa ruokaa, mies ei voi sietää niitä eikä syömään punaisen lapun aletuotteita koska "niissä on jotain epäilyttävää kun päiväys on niin lähellä".

Minun kantani on, että puoliksimaksaminen on huono idea, jos tuloerot ovat isot: käytännössä tuo järjestelyhän ei edes ole oikeudenmukainen, koska suhteessa tuloihisi sinä maksat todellisuudessa enemmän. Eli miehen on yksinkertaisesti joko tyydyttävä edullisempaan ruokaan, tai osallistuttava kuluihin enemmän.

Miksi ei olisi oikeudenmukainen? Miksi enemmän tienaavan pitäisi maksaa siitä, että toisella on huonommin palkattu työ? Se palkka riippuu omasta koulutuksesta, taidoista ja tuurista. Mutta kyllä se pieni palkka on sen pienipalkkaisen ongelma. Ei paremmin tienaavalla ole valvollisuutta nostaa sitä ylöspäin omalla kustannuksellaan.

Minusta ihan selvä jako on se, että kumpikin ehdottelee mitä ostetaan ja kumpi tahansa voi milloin vain sanoa: ei osteta, minulla ei ole tuohon varaa.

Aloittaja taitaa olla haluton puhumaan suoraan siksi, että toiveena on se että mies ottaisi suurimman osan kustannuksista hoitaakseen.

Ja epäselvyyksien välttämiseksi: olen nainen.

Sinä et siis ole koskaan elänyt pihin miehen kanssa. Tai siis miehen, joka on pihi silloin kun SINÄ haluat jotain. Vaikkapa aloittaa harrastuksen. Ei käy, ei ole varaa. Samaan aikaan mies kyselemättä ostaa omia harrastustarvikkeita täysin huoletta. Minä en nähnyt tuossa syytä laittaa suhdetta poikki, kun mies on muuten hyvä. Asia ratkesi erittäin helposti sillä, että raha-asiat järjesteltiin uudestaan.

Ei minun tarvitse elää pihin miehen kanssa voidakseni osallistua keskusteluun.

Tuokin ongelma ratkeaa helposti sillä, että kumpikin maksaa harrastuksensa omilla tuloillaan. Jos omilla tuloilla ei ole varaa harrastaa, sitten ei harrasta. Miten tuosta edes saa ongelman? Miksi tarvitsit luvan omaan harrastukseesi? Kiva jos nyt toimii, mutta en tosiaan ymmärrä miten tuosta edes alkujaan tuli ongelma.

Me puhuttiin ensi kertaa raha-asioista vuosi erilleen muuton jälkeen, pari viikkoa ennen kuin avioero astui voimaan. Mies halusi omalle tililleen visakortin ja se ei onnistunut koska saman pankin yhteisellä tilillä oli jo visa.

Ensin oltiin rutiköyhiä opiskelijoita ja hankittiin yhteinen tili, että edes joskus oli rahaa ruokaan, sitten mentiin töihin ja tienattiin mitä tienattiin, välillä toinen enemmän ja taas toisinpäin. Rahasta ei koskaan tapeltu, elettiin sillä mitä oli, viimeisinä yhteisinä vuosina jo ihan kivasti.

Myöhemmin olen kyllä huomannut, että minä olen säästäväisempi kuin ex.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteisten menojen jako tulojen suhteessa on varsin toimiva tapa. Lisäksi voisi huomioida, jos jompikumpi tekee enemmän kotitöitä. Täysin omat kulut (esim. harrastukset ja vaatteet) kumpikin kustantaa itse.

Miksi? En asu yhdessä enkä luultavasti koskaan muuta yhteen miesystäväni kanssa, enkä edes tiedä paljonko hän ansaitsee, mutta minulle on käsittämätöntä tämä periaate, että menot jaettaisiin suhteessa tuloihin. Silloin kun puhutaan "kiinteistä" kuluista eli käytännössä asumisesta, koostui se sitten lainanlyhennyksistä, yhtiövastikkeista tai vuokrista (+ sähkö, vesi, laajakaista, kiinteistökulut yms), niin eikö molemmat käytä niitä ihan yhtä paljon ja siis heidän kuulu myös maksaa niistä yhtä paljon? Miksi paremmin ansaitsevaa pitäisi "rangaista" sillä, että hänen pitäisi maksaa enemmän?

Tottakai niin saa tehdä, ei minulla ole mitään muiden ihmisten valintoja kohtaan, mutta oma oikeudenmukaisuuden käsitykseni lähtee siitä, että em. kulut (+ ruoka ja esimerkiksi mahdollinen sijoitus säästötilille yms) maksetaan puoliksi ja loput rahat ovat omaa rahaa. Se paremmin ansaitseva todennäköisesti tekee myös enemmän töitä tai on joutunut ponnistelemaan enemmän päästäkseen ansioilleen, joten en ymmärrä miksi häntä pitäisi siitä rangaista.

Sitten kun tulee lapsia niin tilanne tottakai muuttuu, mutta siinä vaiheessa kun on vain kaksi aikuista niin itse en suostuisi yhteisiin rahoihin enkä siihen, että kulut jaetaan suhteessa tuloihin.

Jos suhde on sellainen kämppäkaveri-suhde, tuo toimii. Mutta meillä, jotka olemme myös parisuhteessa sen asuinkumppanin kanssa, tuo ei toimi. Parisuhde ei toimi niin, että puolisoilla on siinä erilaiset elintasot.

Miksi ihmeessä ei toimisi? Toimii hyvin kun käyttää järkeä ja on peruskohtelias. Yhteisissä jutuissa rikkaampi ei leveile rahoillaan. Jos toisella on varaa vain lihapulliin ja muusiin, syödään niitä. Jos rikkaampi haluaa laittaa rahaa harrastukseensa, miksi hän ei saisi sitä tehdä? Jos hän harrastaa yksin? Yhdessä voidaan sitten harrastaa vaikka lenkkeilyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies muutti minun luokse. Olemme muutaman kuukauden asuneet jo yhdessä, mutta nyt kirjat on myös minun luonani virallisesti.

Rahaa emme ole ottaneet puheeksi, mutta meillä menee kaikki tosiaan puoliksi, eli vuokra on 500e ja muut laskut 100e niin mä maksan niistä 300e ja ruuat yms päälle. (Vuokra nousi 25e yhden vesimaksun myötä eli ei tämä mun elämä ennenkään ole rahallisesti silti herkkua ollut). Ruokaan tuntuu palavan nyt tuhottomasti rahaa, ja se mua eniten turhauttaa. Oon syönyt mm puuroja ja hernekeittoa ja muuta halpaa ruokaa, mies ei voi sietää niitä eikä syömään punaisen lapun aletuotteita koska "niissä on jotain epäilyttävää kun päiväys on niin lähellä".

Minun kantani on, että puoliksimaksaminen on huono idea, jos tuloerot ovat isot: käytännössä tuo järjestelyhän ei edes ole oikeudenmukainen, koska suhteessa tuloihisi sinä maksat todellisuudessa enemmän. Eli miehen on yksinkertaisesti joko tyydyttävä edullisempaan ruokaan, tai osallistuttava kuluihin enemmän.

Miksi ei olisi oikeudenmukainen? Miksi enemmän tienaavan pitäisi maksaa siitä, että toisella on huonommin palkattu työ? Se palkka riippuu omasta koulutuksesta, taidoista ja tuurista. Mutta kyllä se pieni palkka on sen pienipalkkaisen ongelma. Ei paremmin tienaavalla ole valvollisuutta nostaa sitä ylöspäin omalla kustannuksellaan.

Minusta ihan selvä jako on se, että kumpikin ehdottelee mitä ostetaan ja kumpi tahansa voi milloin vain sanoa: ei osteta, minulla ei ole tuohon varaa.

Aloittaja taitaa olla haluton puhumaan suoraan siksi, että toiveena on se että mies ottaisi suurimman osan kustannuksista hoitaakseen.

Ja epäselvyyksien välttämiseksi: olen nainen.

Minkälainen parisuhde tällaisella asenteella on mahdollista? Minä en ainakaan voisi katsoa sellaista, että toinen natustaa vieressä juustoleipää kun itse syön kokolihapihviä, tai että menemme ulos mutta toinen juo vain hanavettä kun itse otan lasillisen viiniä. Me olemme miehen kanssa vuorotellen tienanneet toista enemmän, mutta koskaan ei olla kyllä laskettu että montako euroa kenenkin pussista menee yhteisiin juttuihin. Elämä on liian lyhyt tuollaiseen. Kulutustottumuksemme ovat hyvin samanlaiset: ei tuhlailla ja ostella extempore mitään, perusruokaa teemme edullisista aineksista mutta joskus on ihan kiva käydä vaikka ulkona syömässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteisten menojen jako tulojen suhteessa on varsin toimiva tapa. Lisäksi voisi huomioida, jos jompikumpi tekee enemmän kotitöitä. Täysin omat kulut (esim. harrastukset ja vaatteet) kumpikin kustantaa itse.

Miksi? En asu yhdessä enkä luultavasti koskaan muuta yhteen miesystäväni kanssa, enkä edes tiedä paljonko hän ansaitsee, mutta minulle on käsittämätöntä tämä periaate, että menot jaettaisiin suhteessa tuloihin. Silloin kun puhutaan "kiinteistä" kuluista eli käytännössä asumisesta, koostui se sitten lainanlyhennyksistä, yhtiövastikkeista tai vuokrista (+ sähkö, vesi, laajakaista, kiinteistökulut yms), niin eikö molemmat käytä niitä ihan yhtä paljon ja siis heidän kuulu myös maksaa niistä yhtä paljon? Miksi paremmin ansaitsevaa pitäisi "rangaista" sillä, että hänen pitäisi maksaa enemmän?

Tottakai niin saa tehdä, ei minulla ole mitään muiden ihmisten valintoja kohtaan, mutta oma oikeudenmukaisuuden käsitykseni lähtee siitä, että em. kulut (+ ruoka ja esimerkiksi mahdollinen sijoitus säästötilille yms) maksetaan puoliksi ja loput rahat ovat omaa rahaa. Se paremmin ansaitseva todennäköisesti tekee myös enemmän töitä tai on joutunut ponnistelemaan enemmän päästäkseen ansioilleen, joten en ymmärrä miksi häntä pitäisi siitä rangaista.

Sitten kun tulee lapsia niin tilanne tottakai muuttuu, mutta siinä vaiheessa kun on vain kaksi aikuista niin itse en suostuisi yhteisiin rahoihin enkä siihen, että kulut jaetaan suhteessa tuloihin.

Jos suhde on sellainen kämppäkaveri-suhde, tuo toimii. Mutta meillä, jotka olemme myös parisuhteessa sen asuinkumppanin kanssa, tuo ei toimi. Parisuhde ei toimi niin, että puolisoilla on siinä erilaiset elintasot.

Miksi ihmeessä ei toimisi? Toimii hyvin kun käyttää järkeä ja on peruskohtelias. Yhteisissä jutuissa rikkaampi ei leveile rahoillaan. Jos toisella on varaa vain lihapulliin ja muusiin, syödään niitä. Jos rikkaampi haluaa laittaa rahaa harrastukseensa, miksi hän ei saisi sitä tehdä? Jos hän harrastaa yksin? Yhdessä voidaan sitten harrastaa vaikka lenkkeilyä.

No, jos joku voi olla onnellinen tuolla tavalla että katselee kun itse harrastaa kaikkea kivaa ja se kaikkein rakkain ihminen lähtee lenkille kun ei ole muuhun varaan, niin kai se sitten toimii. Itselleni tuollainen on täyttä dystopiaa.

Sanot, että yhteenmuuttonne jälkeen sinun kulusi nousivat niin paljon ettei sinulla yksinkertaisesti ole varaa asua tähän tyyliin.

Jos mieskin haluaa että asutte yhdessä, niin vaihtoehtoja on, esim

A yhteinen käyttötili johon kumpikin laittaa käteenjäävistä tuloista 70% ja siitä maksetaan yhteiset jutut plus sovitaan mitkä on yhteisiä ja mitkä omia kuluja

B kaikki yhteistä. Käytännössä siis avioliittolinja

C Omat rahat, omat kulut - myös asunnot.

D kummallekin 300e kuussa omille tileille, loput yhteisiksi

Mikä ihmeen velvollisuus miehellä on laskea omaa vaatimustasoaan tai maksaa naisenkin osuus?

Saahan nainen ihan vapaasti ostaa ja syödä puuroa ja hernaria, sitä ei KUKAAN kiellä. Mies ostaa mitä haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteisten menojen jako tulojen suhteessa on varsin toimiva tapa. Lisäksi voisi huomioida, jos jompikumpi tekee enemmän kotitöitä. Täysin omat kulut (esim. harrastukset ja vaatteet) kumpikin kustantaa itse.

Miksi? En asu yhdessä enkä luultavasti koskaan muuta yhteen miesystäväni kanssa, enkä edes tiedä paljonko hän ansaitsee, mutta minulle on käsittämätöntä tämä periaate, että menot jaettaisiin suhteessa tuloihin. Silloin kun puhutaan "kiinteistä" kuluista eli käytännössä asumisesta, koostui se sitten lainanlyhennyksistä, yhtiövastikkeista tai vuokrista (+ sähkö, vesi, laajakaista, kiinteistökulut yms), niin eikö molemmat käytä niitä ihan yhtä paljon ja siis heidän kuulu myös maksaa niistä yhtä paljon? Miksi paremmin ansaitsevaa pitäisi "rangaista" sillä, että hänen pitäisi maksaa enemmän?

Tottakai niin saa tehdä, ei minulla ole mitään muiden ihmisten valintoja kohtaan, mutta oma oikeudenmukaisuuden käsitykseni lähtee siitä, että em. kulut (+ ruoka ja esimerkiksi mahdollinen sijoitus säästötilille yms) maksetaan puoliksi ja loput rahat ovat omaa rahaa. Se paremmin ansaitseva todennäköisesti tekee myös enemmän töitä tai on joutunut ponnistelemaan enemmän päästäkseen ansioilleen, joten en ymmärrä miksi häntä pitäisi siitä rangaista.

Sitten kun tulee lapsia niin tilanne tottakai muuttuu, mutta siinä vaiheessa kun on vain kaksi aikuista niin itse en suostuisi yhteisiin rahoihin enkä siihen, että kulut jaetaan suhteessa tuloihin.

Jos suhde on sellainen kämppäkaveri-suhde, tuo toimii. Mutta meillä, jotka olemme myös parisuhteessa sen asuinkumppanin kanssa, tuo ei toimi. Parisuhde ei toimi niin, että puolisoilla on siinä erilaiset elintasot.

Miksi ihmeessä ei toimisi? Toimii hyvin kun käyttää järkeä ja on peruskohtelias. Yhteisissä jutuissa rikkaampi ei leveile rahoillaan. Jos toisella on varaa vain lihapulliin ja muusiin, syödään niitä. Jos rikkaampi haluaa laittaa rahaa harrastukseensa, miksi hän ei saisi sitä tehdä? Jos hän harrastaa yksin? Yhdessä voidaan sitten harrastaa vaikka lenkkeilyä.

Ai peruskohtelias? Tuollainen että "käytä järkeä ja ole peruskohtelias" kuulostaa minusta siltä, millä suhde epämieluisaan työkaveriin saadaan toimimaan. Ei viihdytä toisten seurassa mutta on pakko katsella. Puolison kanssa suhde on jotain aivan, aivan muuta. Tahdon nauttia elämästäni ja jakaa elämäni hänen kanssaan. Meillä ei tulisi kuuloonkaan tuollainen että syötäisiin halvasti vain sen vuoksi että toisen palkasta ei voi kustantaa mitään kalliimpaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies muutti minun luokse. Olemme muutaman kuukauden asuneet jo yhdessä, mutta nyt kirjat on myös minun luonani virallisesti.

Rahaa emme ole ottaneet puheeksi, mutta meillä menee kaikki tosiaan puoliksi, eli vuokra on 500e ja muut laskut 100e niin mä maksan niistä 300e ja ruuat yms päälle. (Vuokra nousi 25e yhden vesimaksun myötä eli ei tämä mun elämä ennenkään ole rahallisesti silti herkkua ollut). Ruokaan tuntuu palavan nyt tuhottomasti rahaa, ja se mua eniten turhauttaa. Oon syönyt mm puuroja ja hernekeittoa ja muuta halpaa ruokaa, mies ei voi sietää niitä eikä syömään punaisen lapun aletuotteita koska "niissä on jotain epäilyttävää kun päiväys on niin lähellä".

Minun kantani on, että puoliksimaksaminen on huono idea, jos tuloerot ovat isot: käytännössä tuo järjestelyhän ei edes ole oikeudenmukainen, koska suhteessa tuloihisi sinä maksat todellisuudessa enemmän. Eli miehen on yksinkertaisesti joko tyydyttävä edullisempaan ruokaan, tai osallistuttava kuluihin enemmän.

Miksi ei olisi oikeudenmukainen? Miksi enemmän tienaavan pitäisi maksaa siitä, että toisella on huonommin palkattu työ? Se palkka riippuu omasta koulutuksesta, taidoista ja tuurista. Mutta kyllä se pieni palkka on sen pienipalkkaisen ongelma. Ei paremmin tienaavalla ole valvollisuutta nostaa sitä ylöspäin omalla kustannuksellaan.

Minusta ihan selvä jako on se, että kumpikin ehdottelee mitä ostetaan ja kumpi tahansa voi milloin vain sanoa: ei osteta, minulla ei ole tuohon varaa.

Aloittaja taitaa olla haluton puhumaan suoraan siksi, että toiveena on se että mies ottaisi suurimman osan kustannuksista hoitaakseen.

Ja epäselvyyksien välttämiseksi: olen nainen.

Sinä et siis ole koskaan elänyt pihin miehen kanssa. Tai siis miehen, joka on pihi silloin kun SINÄ haluat jotain. Vaikkapa aloittaa harrastuksen. Ei käy, ei ole varaa. Samaan aikaan mies kyselemättä ostaa omia harrastustarvikkeita täysin huoletta. Minä en nähnyt tuossa syytä laittaa suhdetta poikki, kun mies on muuten hyvä. Asia ratkesi erittäin helposti sillä, että raha-asiat järjesteltiin uudestaan.

Ei minun tarvitse elää pihin miehen kanssa voidakseni osallistua keskusteluun.

Tuokin ongelma ratkeaa helposti sillä, että kumpikin maksaa harrastuksensa omilla tuloillaan. Jos omilla tuloilla ei ole varaa harrastaa, sitten ei harrasta. Miten tuosta edes saa ongelman? Miksi tarvitsit luvan omaan harrastukseesi? Kiva jos nyt toimii, mutta en tosiaan ymmärrä miten tuosta edes alkujaan tuli ongelma.

Omilla tuloilla? Millä omilla tuloilla kun kerran kaikki on yhteistä ja maksetaan puoliksi? Kun kaikki maksetaan puoliksi totta kai tarvitsen miehen luvan aloittaakseni harrastuksen josta hän maksaa puolet, kun kerran kaikki maksetaan puoliksi.

Luuletko sinä ihan oikeasti että kaikki puolisot ovat niin fiksuja että suostuvat elämään vähemmän ansaitsevan mukaan? Haluat että ruokakulut puolitetaan, ja enemmän ansaitseva haluaa syödä ulkofilettä joka päivä, ja samaa söisi puolisokin. Vai meinaatko että puoliso vain maksaisi puolet fileistä mutta söisi kaurapuuroa omien tulojensa mukaan? Josta toki hyvintienaava on puolikkaansa maksanut. Haloo? Kun se vaan ei tässä todellisessa elämässä mene niin, että hyvin tienaava viitsii syödä yhtä köyhästi kuin huonosti tienaava, ruokaa johon huonosti tienaavalla on varaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies muutti minun luokse. Olemme muutaman kuukauden asuneet jo yhdessä, mutta nyt kirjat on myös minun luonani virallisesti.

Rahaa emme ole ottaneet puheeksi, mutta meillä menee kaikki tosiaan puoliksi, eli vuokra on 500e ja muut laskut 100e niin mä maksan niistä 300e ja ruuat yms päälle. (Vuokra nousi 25e yhden vesimaksun myötä eli ei tämä mun elämä ennenkään ole rahallisesti silti herkkua ollut). Ruokaan tuntuu palavan nyt tuhottomasti rahaa, ja se mua eniten turhauttaa. Oon syönyt mm puuroja ja hernekeittoa ja muuta halpaa ruokaa, mies ei voi sietää niitä eikä syömään punaisen lapun aletuotteita koska "niissä on jotain epäilyttävää kun päiväys on niin lähellä".

Minun kantani on, että puoliksimaksaminen on huono idea, jos tuloerot ovat isot: käytännössä tuo järjestelyhän ei edes ole oikeudenmukainen, koska suhteessa tuloihisi sinä maksat todellisuudessa enemmän. Eli miehen on yksinkertaisesti joko tyydyttävä edullisempaan ruokaan, tai osallistuttava kuluihin enemmän.

Miksi ei olisi oikeudenmukainen? Miksi enemmän tienaavan pitäisi maksaa siitä, että toisella on huonommin palkattu työ? Se palkka riippuu omasta koulutuksesta, taidoista ja tuurista. Mutta kyllä se pieni palkka on sen pienipalkkaisen ongelma. Ei paremmin tienaavalla ole valvollisuutta nostaa sitä ylöspäin omalla kustannuksellaan.

Minusta ihan selvä jako on se, että kumpikin ehdottelee mitä ostetaan ja kumpi tahansa voi milloin vain sanoa: ei osteta, minulla ei ole tuohon varaa.

Aloittaja taitaa olla haluton puhumaan suoraan siksi, että toiveena on se että mies ottaisi suurimman osan kustannuksista hoitaakseen.

Ja epäselvyyksien välttämiseksi: olen nainen.

Sinä et siis ole koskaan elänyt pihin miehen kanssa. Tai siis miehen, joka on pihi silloin kun SINÄ haluat jotain. Vaikkapa aloittaa harrastuksen. Ei käy, ei ole varaa. Samaan aikaan mies kyselemättä ostaa omia harrastustarvikkeita täysin huoletta. Minä en nähnyt tuossa syytä laittaa suhdetta poikki, kun mies on muuten hyvä. Asia ratkesi erittäin helposti sillä, että raha-asiat järjesteltiin uudestaan.

Ei minun tarvitse elää pihin miehen kanssa voidakseni osallistua keskusteluun.

Tuokin ongelma ratkeaa helposti sillä, että kumpikin maksaa harrastuksensa omilla tuloillaan. Jos omilla tuloilla ei ole varaa harrastaa, sitten ei harrasta. Miten tuosta edes saa ongelman? Miksi tarvitsit luvan omaan harrastukseesi? Kiva jos nyt toimii, mutta en tosiaan ymmärrä miten tuosta edes alkujaan tuli ongelma.

No eikös se äsken mennyt vielä niin että kaikki maksettaisiin puoliksi? Nyt tuo harrastus olisikin kuitenkin maksettava siitä omasta pussista. Pussista, josta on ensin lähtenyt mm. ruokarahaa miehelle (koska syö enemmän).

Vierailija kirjoitti:

Mikä ihmeen velvollisuus miehellä on laskea omaa vaatimustasoaan tai maksaa naisenkin osuus?

Saahan nainen ihan vapaasti ostaa ja syödä puuroa ja hernaria, sitä ei KUKAAN kiellä. Mies ostaa mitä haluaa.

EI miehellä (tai naisella) ole mitään velvollisuutta laskea vaatimustasoaan. En vain ymmärrä sellaista parisuhdetta toinen käy yksin leffoissa ja ravintoloissa ja matkoilla kun toisella ei ole varaa sellaiseen. Toki ihmisille joille on tärkeintä isot summat pankkitileillä varmasti vapaaehtoinen köyhäily sopii, mutta ei niitäkään ihmisiä joka oksalla roiku.

Mahdollisimman varhain pitää tunnustaa, että rahat eivät riitä toisen kulutustottumuksiin tai että on tottunut elämään säästeliäämmin. Siihen joko löytyy molempia tyydyttävä ratkaisu tai ei löydy, kuten kaikkiin alkavan parisuhteen ongelmiin. Sellaiseen suhteeseen ei pidä jäädä, joissa joutuu toisen ymmärtämättömyyden tai itsekkyyden takia tekemään kohtuuttomia uhrauksia, vaikka suhde muuten olisi unelma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteisten menojen jako tulojen suhteessa on varsin toimiva tapa. Lisäksi voisi huomioida, jos jompikumpi tekee enemmän kotitöitä. Täysin omat kulut (esim. harrastukset ja vaatteet) kumpikin kustantaa itse.

Miksi? En asu yhdessä enkä luultavasti koskaan muuta yhteen miesystäväni kanssa, enkä edes tiedä paljonko hän ansaitsee, mutta minulle on käsittämätöntä tämä periaate, että menot jaettaisiin suhteessa tuloihin. Silloin kun puhutaan "kiinteistä" kuluista eli käytännössä asumisesta, koostui se sitten lainanlyhennyksistä, yhtiövastikkeista tai vuokrista (+ sähkö, vesi, laajakaista, kiinteistökulut yms), niin eikö molemmat käytä niitä ihan yhtä paljon ja siis heidän kuulu myös maksaa niistä yhtä paljon? Miksi paremmin ansaitsevaa pitäisi "rangaista" sillä, että hänen pitäisi maksaa enemmän?

Tottakai niin saa tehdä, ei minulla ole mitään muiden ihmisten valintoja kohtaan, mutta oma oikeudenmukaisuuden käsitykseni lähtee siitä, että em. kulut (+ ruoka ja esimerkiksi mahdollinen sijoitus säästötilille yms) maksetaan puoliksi ja loput rahat ovat omaa rahaa. Se paremmin ansaitseva todennäköisesti tekee myös enemmän töitä tai on joutunut ponnistelemaan enemmän päästäkseen ansioilleen, joten en ymmärrä miksi häntä pitäisi siitä rangaista.

Sitten kun tulee lapsia niin tilanne tottakai muuttuu, mutta siinä vaiheessa kun on vain kaksi aikuista niin itse en suostuisi yhteisiin rahoihin enkä siihen, että kulut jaetaan suhteessa tuloihin.

Jos suhde on sellainen kämppäkaveri-suhde, tuo toimii. Mutta meillä, jotka olemme myös parisuhteessa sen asuinkumppanin kanssa, tuo ei toimi. Parisuhde ei toimi niin, että puolisoilla on siinä erilaiset elintasot.

Miksi ihmeessä ei toimisi? Toimii hyvin kun käyttää järkeä ja on peruskohtelias. Yhteisissä jutuissa rikkaampi ei leveile rahoillaan. Jos toisella on varaa vain lihapulliin ja muusiin, syödään niitä. Jos rikkaampi haluaa laittaa rahaa harrastukseensa, miksi hän ei saisi sitä tehdä? Jos hän harrastaa yksin? Yhdessä voidaan sitten harrastaa vaikka lenkkeilyä.

No, jos joku voi olla onnellinen tuolla tavalla että katselee kun itse harrastaa kaikkea kivaa ja se kaikkein rakkain ihminen lähtee lenkille kun ei ole muuhun varaan, niin kai se sitten toimii. Itselleni tuollainen on täyttä dystopiaa.

Niin no, minun onneni ei ole kiinni siitä miten kalliiksi tulen toiselle. Mutta kukin tavallaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies muutti minun luokse. Olemme muutaman kuukauden asuneet jo yhdessä, mutta nyt kirjat on myös minun luonani virallisesti.

Rahaa emme ole ottaneet puheeksi, mutta meillä menee kaikki tosiaan puoliksi, eli vuokra on 500e ja muut laskut 100e niin mä maksan niistä 300e ja ruuat yms päälle. (Vuokra nousi 25e yhden vesimaksun myötä eli ei tämä mun elämä ennenkään ole rahallisesti silti herkkua ollut). Ruokaan tuntuu palavan nyt tuhottomasti rahaa, ja se mua eniten turhauttaa. Oon syönyt mm puuroja ja hernekeittoa ja muuta halpaa ruokaa, mies ei voi sietää niitä eikä syömään punaisen lapun aletuotteita koska "niissä on jotain epäilyttävää kun päiväys on niin lähellä".

Minun kantani on, että puoliksimaksaminen on huono idea, jos tuloerot ovat isot: käytännössä tuo järjestelyhän ei edes ole oikeudenmukainen, koska suhteessa tuloihisi sinä maksat todellisuudessa enemmän. Eli miehen on yksinkertaisesti joko tyydyttävä edullisempaan ruokaan, tai osallistuttava kuluihin enemmän.

Miksi ei olisi oikeudenmukainen? Miksi enemmän tienaavan pitäisi maksaa siitä, että toisella on huonommin palkattu työ? Se palkka riippuu omasta koulutuksesta, taidoista ja tuurista. Mutta kyllä se pieni palkka on sen pienipalkkaisen ongelma. Ei paremmin tienaavalla ole valvollisuutta nostaa sitä ylöspäin omalla kustannuksellaan.

Minusta ihan selvä jako on se, että kumpikin ehdottelee mitä ostetaan ja kumpi tahansa voi milloin vain sanoa: ei osteta, minulla ei ole tuohon varaa.

Aloittaja taitaa olla haluton puhumaan suoraan siksi, että toiveena on se että mies ottaisi suurimman osan kustannuksista hoitaakseen.

Ja epäselvyyksien välttämiseksi: olen nainen.

Sinä et siis ole koskaan elänyt pihin miehen kanssa. Tai siis miehen, joka on pihi silloin kun SINÄ haluat jotain. Vaikkapa aloittaa harrastuksen. Ei käy, ei ole varaa. Samaan aikaan mies kyselemättä ostaa omia harrastustarvikkeita täysin huoletta. Minä en nähnyt tuossa syytä laittaa suhdetta poikki, kun mies on muuten hyvä. Asia ratkesi erittäin helposti sillä, että raha-asiat järjesteltiin uudestaan.

Ei minun tarvitse elää pihin miehen kanssa voidakseni osallistua keskusteluun.

Tuokin ongelma ratkeaa helposti sillä, että kumpikin maksaa harrastuksensa omilla tuloillaan. Jos omilla tuloilla ei ole varaa harrastaa, sitten ei harrasta. Miten tuosta edes saa ongelman? Miksi tarvitsit luvan omaan harrastukseesi? Kiva jos nyt toimii, mutta en tosiaan ymmärrä miten tuosta edes alkujaan tuli ongelma.

No eikös se äsken mennyt vielä niin että kaikki maksettaisiin puoliksi? Nyt tuo harrastus olisikin kuitenkin maksettava siitä omasta pussista. Pussista, josta on ensin lähtenyt mm. ruokarahaa miehelle (koska syö enemmän).

Se OMA harrastus. OMA.