Lue keskustelun säännöt.
Olisitko mieluummin lapseton vai vammaisen lapsen vanhempi?
13.10.2015 |
Niin. Otsikon kysymys ei ole minkään sortin revittelyä, vaan ihan oikeasti mietin, olisiko minusta vanhemmaksi ollenkaan, kun elämä (merkittäviä?) erityistarpeita vaativan lapsen kanssa olisi rankkuudessaan mahdoton ajatus. Asia ei ole mitenkään ajankohtainen, kun olen vasta parikymppinen sinkku, mutta kaikenlaista tulee mietittyä. Mitä ajatuksia teissä muissa, lapsettomissa ja "lapsellisissa", kysymys herättää?
Kommentit (58)
Ehdottomasti ennemmin vammaisen lapsen vanhempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuohon ei ole mustavalkoista vastausta, koska vammoja on niin eritasoisia ja osa kykenee jopa käymään normaalisti töissä ilman erityistukea. vAmmautuahan voi kuka tahansa, vaikka itse, jos sairastuu sellaiseen sairauteen tai joutuu onnettomuuteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
riippuu millainen se vamma olisi, mutta luultavasti oisin mieluummin lapseton.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä ovat merkittävät erityistarpeet? Mulla on lapsi, jollla on kolme eri eritystarpeita aiheuttavaa vammaa ja kyllä ne tavallaan merkittäviä ovat. Kaikki asettavat rajoitteita ja haasteita, mutta niiden kaikkien kanssa voi silti elää ihan mukavaa elämää. En missään tapauksessa haluaisi olla olematta hänen vanhempansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En olisi vammaisen vanhempi. Voisin kyllä olla vanhempi lapselle jolla on vamma.
Mieluummin lapseton jos ainut vaihtoehto olisi se että lapsella on hyvin vaikea, paljon haittaa aiheuttava vamma.
Kun yritettiin pitkään ekaa lasta ja lopulta raskaus jatkui niinkin pitkälle että päästiin np ultraan niin sanoin miehelle että jos selviää että vauva on esim.down tai joku muu vastaava niin en usko että voin tehdä aborttia. Rankkaa tulee olemaan mutta kestän sen. Lapsi oli terve. Nyt kun odotan toista lastamme ja tiedän minkälaista terveenkin lapsen kanssa on niin sanoin että jos uudesta tulokkaadta selviää ultrassa että on joku vamma niin en aijo sitä pitää. Meidän ensimmäinen lapsi on oikeesti tosi helppo ja olemme varmaan jollain tasolla itsekkin onnisruneet hänen kasvatuksessa mutta olen huomannut että en sitten olekkaan sellaista täydellistä äitityyppiä joka kestää kaikki uhmat sun muut kunnialla. Tiedän nyt että minusta ei olisi erityislapsen äidiksi. Jos syntymätön toinen lapsemme kuitenkin osoittautuu jollain tavalla vammaiseksi niin tiedän myös että sopeudun tilanteeseen ja tietenkin pidän hänet ja rakastan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsettomana ajattelin että ehdottomasti lapseton. Mutta hankin kuitenkin 2 lasta joista toinen on kehitysvammsinen ja todella rakas lapsi onkin, vaikka joskus onkin rankkaa. Vähän kuin kesto-pikkulapsiaika olis =)
On tässäkin dilemma.
Vähän kuin kysyisit, otanko mieluummin sata euroa käteen vai neljä rystystä naamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän, ettei musta olisi merkittävästi vammaisen lapsen vanhemmaksi, joten ehdottomasti mieluummin lapsettomuus.
Onneksi en ole koskaan muutenkaan halunnut lapsia mitenkään erityisesti.
Lapseton. Minun resurssini eivät riittäisi raskaaseen työhön ja vammaisen/erityistarpeisen lapsen huoltamiseen. Ja koska lapsen tilanne saattaa tulla yllätyksenä, olen päätynyt siihen, että pitäydyn lapsettomana ja huolehdin ehkäisystä. Ikää jo reilusti yli 30v.
Vierailija kirjoitti:
Tuohon ei ole mustavalkoista vastausta, koska vammoja on niin eritasoisia ja osa kykenee jopa käymään normaalisti töissä ilman erityistukea. vAmmautuahan voi kuka tahansa, vaikka itse, jos sairastuu sellaiseen sairauteen tai joutuu onnettomuuteen.
Pikkuisen eri asia vammautua myöhemmin onnettomuudessa kuin pakottaa maailmaan vammainen ihminen tarkoituksella.
Ehdottomasti lapseton. Ei tarvi kahta kertaa miettiä.
Sitä kun ei voi ikinä etukäteen tietää, joten riski on vaan otettava. Tiedän perheen jonka lapsi sai autokolarissa aivovamman 3-vuotiaana. Eli ei se mitään takaa jos lapsi syntyy terveenä.
Ihme kysymys. Mielummin lapseton, olkoot vaikka nobelisti.
Olen vela ja haluan olla sitä huolimatta siitä olisiko lapsi terve vai vammainen.