Avovaimo! Etkö avioidu, koska ajattelet löytäväsi paremman miehen?

mitäs vaikeata aviomiehen jättämisessä on? ihan yhtä helposti se sujuu :D :D

avoliittoja purkautuu enemmän eli avoliitto on enemmänkin sellainen harjoitteluliitto. Ja kun todetaan, että homma ei toimi, ei tarvitse muuta kuin kerätä kamppeet kasaan ja lähteä.

Ja hyvä niin. Itse ainakin olen tyytyväinen, että nykyään ei tarvitse mennä naimisiin ekan poikaystävän kanssa.

Tuollahan aiemmin jo valotettiin, mistä tämä "avoliittoja purkautuu enemmän" johtuu. Mutta mikä harjoitteluliitto? Vaikka sinä tuntisit jonkun Keken ja Janican, joille se on ollut sitä, et voi vetää siitä mitään johtopäätöksiä siihen, voisiko se olla jollekin muulle vakava liitto tai suhde tai elämänvalinta, tai millä nimellä nyt sitä halutaankin kutsua.

Onko vaikea tajuta, että ihmisiä ja parisuhteita on erilaisia!

Ja siitä, että joku suhde (seurustelu, avoliitto tai avioliitto) purkautuu, ei todellakaan voi vetää johtopäätöstä, että ne ihmiset eivät olisi olleet vakavissaan tai että kyseessä olisi ollut "harjoittelu". Joskus suhteet purkautuvat, joskus ei. Joskus elämä alkaakin mennä eri suuntaan kuin suunnitteli, joskus ei. Joskus ihmiset muuttuvat eri suuntiin.

Vaikka tottakai jokainen ihmissuhde opettaa ja sitten on jatkossa vähän fiksumpi.

ja suunniteltu tulevaisuutta. Kunhan kokeillaan, millaista se yhteiselämä on ja tullaanko toimeen, kannattaako mennä naimisiin.

Avioliitossa sitten ero on jo eri tavalla rankempi kun on jo eri tavalla luvattu elää yhdessä. Avoliitossa kokeillaan vasta, tuleeko tästä mitään ja sovitaanko yhteen.

Siksi se on hyvä tapa nuorten opetella yhteiseloa kun ei tarvitse mennä naimisiin ekan kanssa, kuten joskus aikoinaan piti.

avoliittoja purkautuu enemmän eli avoliitto on enemmänkin sellainen harjoitteluliitto. Ja kun todetaan, että homma ei toimi, ei tarvitse muuta kuin kerätä kamppeet kasaan ja lähteä.

Ja hyvä niin. Itse ainakin olen tyytyväinen, että nykyään ei tarvitse mennä naimisiin ekan poikaystävän kanssa.

Tuollahan aiemmin jo valotettiin, mistä tämä "avoliittoja purkautuu enemmän" johtuu. Mutta mikä harjoitteluliitto? Vaikka sinä tuntisit jonkun Keken ja Janican, joille se on ollut sitä, et voi vetää siitä mitään johtopäätöksiä siihen, voisiko se olla jollekin muulle vakava liitto tai suhde tai elämänvalinta, tai millä nimellä nyt sitä halutaankin kutsua.

Onko vaikea tajuta, että ihmisiä ja parisuhteita on erilaisia!

Ja siitä, että joku suhde (seurustelu, avoliitto tai avioliitto) purkautuu, ei todellakaan voi vetää johtopäätöstä, että ne ihmiset eivät olisi olleet vakavissaan tai että kyseessä olisi ollut "harjoittelu". Joskus suhteet purkautuvat, joskus ei. Joskus elämä alkaakin mennä eri suuntaan kuin suunnitteli, joskus ei. Joskus ihmiset muuttuvat eri suuntiin.

Vaikka tottakai jokainen ihmissuhde opettaa ja sitten on jatkossa vähän fiksumpi.

No onhan avoero sillai helpompi, että ei ole sitouduttu ja suunniteltu tulevaisuutta. Kunhan kokeillaan, millaista se yhteiselämä on ja tullaanko toimeen, kannattaako mennä naimisiin.

Avioliitossa sitten ero on jo eri tavalla rankempi kun on jo eri tavalla luvattu elää yhdessä. Avoliitossa kokeillaan vasta, tuleeko tästä mitään ja sovitaanko yhteen.

Siksi se on hyvä tapa nuorten opetella yhteiseloa kun ei tarvitse mennä naimisiin ekan kanssa, kuten joskus aikoinaan piti.

ja onhan siinä sekin juttu vielä, että avioliitossa olet joutunut vastaamaan papin tai maistraatin kysymykseen, ja on ollu todistajatkin, niin on se sillä lailla tietty isompi kynnys, kun kuitenkin on LUVANNUT todistetusti (ja muutkin on kuullu sen!). On siitä sillä lailla tilivelvollinen vähän muillekin, eli se ei oo enää kahdenvälinen juttu. Niin ei sitä niin vaan kehtaa perua et hups, sori mä muutinkin mieleni.

Avoliitossahan se on vaan niiden kahden juttu, eli jos joku kysyykin jälkeenpäin, voi aina sanoo, että ei me oltu mitään valoja tehty, tai ettei ainakaan kukaan muu mitään kuullu. Ja sit ne kaikki tajuu et no ei se sit voinu mitään tarkottaa. Ja varsinkin, jos ei oltu edes kihloissa (tai siis ainakin musta se sormus on jo aika iso juttu, tai siis no ei ehkä iso silleen, mut kallis, paitsi ehkä köyhillä, hih)

Mäkin oon samaa mieltä, et avoliitto on harjoittelua. Ite oon ollut nimittäin avoliitossa yhden kerran (nyksän kaa, hih), ja se oli JUST SITÄ! Harjoittelua. Ei oltu varmoja rakastetaanko toisiamme, mutta harjoittelu teki mestarin (oltiin silloin kyllä tosi nuoria, et ehkä senkin takia valittiin avo, mut nyt ollaan tosi onnellisesti naimisissa ja eka lapsi on jo kohta vuoden). Ikinä en olis enää avoliitossa, jos voi olla aviossakin, kyllä tää tuntuu niin erilaiselta.

siksi, että mies ei kosi. Ja mies ei kosi koska ajattelee löytävänsä paremman vaimon.

on saanut vertaisensa fraasikamun:

"Panostan suhteeseen 200-prosenttisesti." :D

Terkkuja vaan täältä. Minä en avioituisi mieheni kanssa, jos olisin sitä mieltä, että nurkan takaa voi ilmestyä joku jota rakastan enemmän - tai elämäni suurin rakkaus, jonka jätin ja mitä tekoa olen koko elämäni saanut syvästi katua.

Toisaalta - en edes asuisi miehen kanssa, johon en ajattelisi voivani panostaa 200 %:sti. Olisin sitä mieltä, että varastan mieheltä hänen elämäänsä, sillä hänkin voisi tavata naisen joka rakastaa ja panostaa häneen 200 %:sti.

Tällä hetkellä minulla on mies, joka tuntuu pysyvän eikä tunnu olevan lähdössä kerrassaan minnekään, vaikka en panosta ollenkaan. Kaikki tuntuu toimivan ilman että mitään tarttee tehdä. Ja hän on ihana...hän on löytö...mutta arvatkaas oliko miehestä tulossa luuseri kun roskaexä hänet jätti...oli jo kovaa vauhtia menossa alaspäin...tuo sammakko, josta tuli taas ihana prinssi...minun prinssini...

T. ap

avoliittoon kynnys on matala ja nuorten suhteet purkautuu kuitenkin usein. Se on totta, että avioitumiseen kynnys on suurempi, mutta tuntuu kohtuuttomalta sanoa 17 vuoden avoliittoa kahden yhteisen lapsen jälkeen jotenkin "kokeiluksi"...



Ehkä kyse on siitä, että avoliittoja on joka lähtöön. Avioliitot pääasiassa on tiukemmin ajateltuja. Se ei silti tarkoita, että avioliitto suojaisi miltään ja toisten edessä lupailun merkitys erohankkeissa on yhtä tyhjän kanssa. En tiedä ketään, joka avioeroa harkitessa olisi miettinyt jotain tuollaisia. Kyllä siinä mietitään sitä elämistä ilman toista ja lasten kohtaloa, jos lapsia on. Ei se avoliitosta lähteminen yhtään sen helpompaa ole, jos on tosissaan oltu ja lapsiakin tehty.

Riippuu, kuinka suuri este parin minuutin juttu on teille Jos se on noin iso este niin ok. Mutta vihille pääsee tosiaan aika helposti jos haluaa. Ensin esteettömyystodistus maistraatista. Sitten viikon päästä pari minuuttia maistraatissa ja sieltä todistajat.

Se oli siinä. Mutta toki joku voi kokea sen raskaaksi ja hankalaksi.

...aivan liian vaikeeta pyytää esteettömyystodistus ja sitten kipaista maistraatissa, on kyllä yllin kyllin aikaa ja efforttia laittaa lasten tunnustuksiin, lasten huoltajasopimuksiin, testamentteihin ja omistusjärjestelyihin. Juristilla käyvä fiksu koulutettu avokki voi tarkentaa tätä, jos osuu vielä paikalle.

Oletteko muuten ajatelleet tilannetta, että vauva on syntynyt ja äiti saa veritulpan ja kuolee ykskaks ennen kuin isä on ehtinyt tunnustaa lapsen. Juridiselta kannalta tämä lapsi on täysorpo ja isän täytyy tehdä aika lailla töitä saadakseen huoltajuuden itselleen ja vauvan nimelleen, etenkin jos välit lapsen äidin puolen isovanhempiin eivät ole aivan kondiksessa.

on se että emme halua häitä, emme kaavoja emme seremoniaa, jos avioliiton voisi hoitaa paperihommana tai netissä olisimme sen jo tehneet.

Yhteiset lapset yhteiset lainat ja yhteinen elämä ja yhteiset suunnitelman jo on. ainoastaan se vihmikinen puuttuu ja saakin puuttua

" Kumma kyllä, monille niistä joille on aivan liian vaikeeta pyytää esteettömyystodistus ja sitten kipaista maistraatissa, on kyllä yllin kyllin aikaa ja efforttia laittaa lasten tunnustuksiin, lasten huoltajasopimuksiin, testamentteihin ja omistusjärjestelyihin. Juristilla käyvä fiksu koulutettu avokki voi tarkentaa tätä, jos osuu vielä paikalle.



Oletteko muuten ajatelleet tilannetta, että vauva on syntynyt ja äiti saa veritulpan ja kuolee ykskaks ennen kuin isä on ehtinyt tunnustaa lapsen. Juridiselta kannalta tämä lapsi on täysorpo ja isän täytyy tehdä aika lailla töitä saadakseen huoltajuuden itselleen ja vauvan nimelleen, etenkin jos välit lapsen äidin puolen isovanhempiin eivät ole aivan kondiksessa."

Avoliitto on sitovampi kuin avioliitto? Meille tuli ensin asuntolaina, sitten vauva ja sen jälkeen menimme naimisiin. Olemmeko nyt jotenkin vähemmän sitoutuneita? Laiskoina ihmisinä emme jaksaneet lakimiesten kanssa pelata papereilla, joten menimme naimisiin ja pidimme kivat juhlat.



Avoliitossa olevat eivät mene naimisiin, koska avioliitosta voi tulla ero? Tai tunnette onnettomia avioliittoja? Avoliitossa kellekään ei voi sattua mitään yllättävää, esim puolison kuolema? En ymmärrä, mutta siksi kai olenkin naimisissa :D

" Kumma kyllä, monille niistä joille on aivan liian vaikeeta pyytää esteettömyystodistus ja sitten kipaista maistraatissa, on kyllä yllin kyllin aikaa ja efforttia laittaa lasten tunnustuksiin, lasten huoltajasopimuksiin, testamentteihin ja omistusjärjestelyihin. Juristilla käyvä fiksu koulutettu avokki voi tarkentaa tätä, jos osuu vielä paikalle.

se on valitettavasti vaan tehtävä, kun tässä konservatiivisessa maassa ei oikein ymmärretä perheiden ja parisuhteiden monimuotoisuutta. Vastenmielisyyteni avioliittoa kohtaan kasvaa aina, kun huomaan sen jollain lailla yhteiskunnassa olevan jokin "normi", vaikka vain juridisella tasolla.

Oletteko muuten ajatelleet tilannetta, että vauva on syntynyt ja äiti saa veritulpan ja kuolee ykskaks ennen kuin isä on ehtinyt tunnustaa lapsen. Juridiselta kannalta tämä lapsi on täysorpo ja isän täytyy tehdä aika lailla töitä saadakseen huoltajuuden itselleen ja vauvan nimelleen, etenkin jos välit lapsen äidin puolen isovanhempiin eivät ole aivan kondiksessa."

No eikös tällaiset esimerkit juuri havainnollista sitä, miten huonosti lakimme vastaavat ihmisten tilanteita?

Juuri tällä lailla, lisäämällä inhimillistä kärsimystä, yhteiskunta yrittää painostaa ihmisiä menemään naimisiin - jotta kaikki suhteet olisi "varmasti tiedossa" ja kontrolloituja.

MUTTA. Ihan sama tilanne toisaalta, jos pariskunta on vasta menossa naimisiin ja toinen kuolee - nyt toinen ei saakaan niitä himoitsemiaan rahoja ja leskeneläkkeitä eikä ehtinyt edes vaihtaa sukunimeä merkiksi siitä, että on "kelvannut" jollekin.

Tai - olettekos te miettineet tällaista tilannetta, että monen avioliittovuoden jälkeen pariskunnan välit viilenevät kohti eroa. Toinen sairastuu vakavasti ja on letkuissa sairaalassa, tiedottomana. Puolisoonsa kylmästi suhtautuvan aviopuolison sana painaa enemmän kuin vaikka aikuista lastaan rakastavan äidin, joka käy joka päivä sairaalassa katsomassa, mitä puoliso ei tee kertaakaan - paitsi silloin kun käskee irrottaa letkut vastoin äidin tahtoa. Näinkin voi teoriassa käydä :(

TAI. Köyhempi osapuoli pettää rikkaampaa aviopuolisoaan ja päättää hakea myös eroa. Pettämisestä mielensä pahoittanut ja syvästi loukattu puoliso joutuu luovuttamaan puolet omaisuudestaan kumppanille, joka on tehnyt väärin häntä kohtaan. Mahdollisesti petturi onnistuu saamaan lasten lähihuoltajuuden ja sitä kautta muhkeat elatusmaksut. Petturipuoliso aloittaa rikastuneena uuden elämän uuden kumppanin kanssa, kun taas petetty osapuoli joutuu aloittamaan emotionaalisesti nollasta masentuneena, loukattuna ja omasta näkökulmastaan "ryöstettynä".

Ja olisihan näitä esimerkkejä keksittävissä muitakin, miten myös avioliitto voi tuoda onnettomuutta silloin, kun asiat eivät menekään hyvin.

Oletteko muuten ajatelleet tilannetta, että vauva on syntynyt ja äiti saa veritulpan ja kuolee ykskaks ennen kuin isä on ehtinyt tunnustaa lapsen. Juridiselta kannalta tämä lapsi on täysorpo ja isän täytyy tehdä aika lailla töitä saadakseen huoltajuuden itselleen ja vauvan nimelleen, etenkin jos välit lapsen äidin puolen isovanhempiin eivät ole aivan kondiksessa."

Niin, tähän piti vielä lisätä, että kuvaamasi kaltainen ongelma olisi todellakin hyvin kamala tilanne. Sellaisten ennaltaehkäisemiseksi on kuitenkin muitakin keinoja kuin painostaa ihmisiä menemään naimisiin.

Esim. MLL on ehdottanut avoliittojen kohdalla isyydentunnustamisesta luopumista siten, että pariskunta voisi halutessaan ilmoittaa jo odotusaikana neuvolassa, että haluavat syntyvään lapseensa sovellettavan isyysoletusta. Minusta TUO on järkevä ehdotus - vähentää paperityötä ja säästää ehkä sitä kautta yhteiskunnan varoja, ja lisäksi ennaltaehkäistään tällaiset, epätodennäköiset mutta toki ihan mahdolliset, ongelmatilanteet ja tragediat.

Mielestäni isyyslain tärkein tehtävä kun ei ole toimia moraalinvartijana, vaan turvata niin lapsen, isän kuin jopa äidin oikeudet asiassa.

Avoliitto tai avioliitto, oma asianne, mutta tuo on kyllä silkkaa romanttista hevonkukkua :) Ja mitä vikaa on perinteissä? Ei aina kaikki uusi ole parempaa kuin vanha.

ja rakkaudesta. Se ei pelaa perinteillä ja ulkoisilla oletuksilla vaan on valittu suhde, missä joutuu tietoisesti miettimään, että haluanko oikeasti olla tämän ihmisen kanssa.

Sen takia avoliitto on kestävämpi ja tärkeämpi kuin avioliitto, koska meitä ei sido mitkään siteet vaan pelkästään aito rakkaus toisimme.

Ehkä näitä juttuja lukisessa tuli mieleen, et mitä pahaa on avioliitossa??? Siinähän on helppo hoitaa kaikki yht.asiat mm.lapsista.On samat sukunimet(postilaatikossa ym.)ja tuntee olevansa tärkee toiselle ku sekin on sitoutunut.Mä vaan olen sitä mieltä et ne jotka ovat avoliitossa, niin kyl ne jotain pelkää....eroa tai paremman kumppanin löytämistä.Olen sen kuullut monelta avoliitossa elävältä, ja sen et on helppo lähtee.

Nim. Onnellisesti naimisissa 10v.ja risat.

Kyllä me naimisiin mennään kun vaan tulee sen aika ja rahaa on järjestää häät. Mies opiskelee tällä hetkellä, minä hoidan vauvaa kotona.. jotenkin ei ihan ole sopiva hetki tällä hetkellä. Eikä se meidän suhde siitä miksikään muutu kun on vielä toinenkin sormus nimettömässä lisää, yhtä rakas on muutenkin. Enkä itse ainakaan ole mikään unelmahäistä haaveileva ja voi kun se nyt kosisi ja niin edelleen. Tetenkinhän se kosisi vaikka heti mutta me halutaa järjestää kunnon juhlat ja niiden aika ei ole vielä. :)

.. mikään avioliitto. Jos joskus sitten menenkin, niin ainakaan sukunimeä en vaihda. Mulla on mun suku ja miehellä omansa, en halua juuria menettää.

"Oletteko muuten ajatelleet tilannetta, että vauva on syntynyt ja äiti saa veritulpan ja kuolee ykskaks ennen kuin isä on ehtinyt tunnustaa lapsen. Juridiselta kannalta tämä lapsi on täysorpo ja isän täytyy tehdä aika lailla töitä saadakseen huoltajuuden itselleen ja vauvan nimelleen, etenkin jos välit lapsen äidin puolen isovanhempiin eivät ole aivan kondiksessa."



Ei elämää voi ennakoida kaikilta osin. Ehkäpä avoliittolaiset, jos molemmat ovat siinä omasta halustaan, ovat seikkailijoita ja riskinottajia enemmän luonteeltaan muutenkin.



Lasten tunnustaminen ja huoltajasopimuksen teko ovat hyvin pientä byrokratiaa tässä maailmassa. Suorastaan vaivattoman helppoa. Ainakin meidän näkökulmasta. Asiat ovat usein sitä, miten ne haluaa ottaa.

Vastenmielisyyteni avioliittoa kohtaan kasvaa aina, kun huomaan sen jollain lailla yhteiskunnassa olevan jokin "normi", vaikka vain juridisella tasolla.

Juuri tällä lailla, lisäämällä inhimillistä kärsimystä, yhteiskunta yrittää painostaa ihmisiä menemään naimisiin - jotta kaikki suhteet olisi "varmasti tiedossa" ja kontrolloituja.

Kuitenkin olet vaatimassa juridisella tasolla muutoksia, että nuo "ei-normin" mukaiset ja "kontrolloimattomat" liitot saisivat samat edut kuin avioliitossa? Jokainen sopimuspaperi on sitä ihan samaa kontrollia - osoiterekisterit, isyystodistukset, holhoussopimukset... Avioliittopaperi on vain yksi paperi muiden joukossa, joka osaltaan korvaa nivaskan muita papereita.

MUTTA. Ihan sama tilanne toisaalta, jos pariskunta on vasta menossa naimisiin ja toinen kuolee - nyt toinen ei saakaan niitä himoitsemiaan rahoja ja leskeneläkkeitä eikä ehtinyt edes vaihtaa sukunimeä merkiksi siitä, että on "kelvannut" jollekin.

Tai - olettekos te miettineet tällaista tilannetta, että monen avioliittovuoden jälkeen pariskunnan välit viilenevät kohti eroa. Toinen sairastuu vakavasti ja on letkuissa sairaalassa, tiedottomana. Puolisoonsa kylmästi suhtautuvan aviopuolison sana painaa enemmän kuin vaikka aikuista lastaan rakastavan äidin, joka käy joka päivä sairaalassa katsomassa, mitä puoliso ei tee kertaakaan - paitsi silloin kun käskee irrottaa letkut vastoin äidin tahtoa. Näinkin voi teoriassa käydä :(

TAI. Köyhempi osapuoli pettää rikkaampaa aviopuolisoaan ja päättää hakea myös eroa. Pettämisestä mielensä pahoittanut ja syvästi loukattu puoliso joutuu luovuttamaan puolet omaisuudestaan kumppanille, joka on tehnyt väärin häntä kohtaan. Mahdollisesti petturi onnistuu saamaan lasten lähihuoltajuuden ja sitä kautta muhkeat elatusmaksut. Petturipuoliso aloittaa rikastuneena uuden elämän uuden kumppanin kanssa, kun taas petetty osapuoli joutuu aloittamaan emotionaalisesti nollasta masentuneena, loukattuna ja omasta näkökulmastaan "ryöstettynä".

Ja olisihan näitä esimerkkejä keksittävissä muitakin, miten myös avioliitto voi tuoda onnettomuutta silloin, kun asiat eivät menekään hyvin.

Näissä esimerkeissä on kysymys tarkoituksella tehdystä vahingonteosta ja ilkeydestä. Yhtä hyvin niitä piuhoja voisi olla katkomassa avopuolison vanhemmat ja rikas kuiviinlypsetty ja yksinjätetty raukkaparka lienee Suomen oloissa hyvin harvinainen. Pahaa tahtovalta ei ole suojassa mikään eikä kukaan, perhelait sen sijaan suojaavat hyvin onnettomuuksien varalta juuri niitä ehkä huonompiosaisia.

"Oletteko muuten ajatelleet tilannetta, että vauva on syntynyt ja äiti saa veritulpan ja kuolee ykskaks ennen kuin isä on ehtinyt tunnustaa lapsen. Juridiselta kannalta tämä lapsi on täysorpo ja isän täytyy tehdä aika lailla töitä saadakseen huoltajuuden itselleen ja vauvan nimelleen, etenkin jos välit lapsen äidin puolen isovanhempiin eivät ole aivan kondiksessa." Ei elämää voi ennakoida kaikilta osin. Ehkäpä avoliittolaiset, jos molemmat ovat siinä omasta halustaan, ovat seikkailijoita ja riskinottajia enemmän luonteeltaan muutenkin. Lasten tunnustaminen ja huoltajasopimuksen teko ovat hyvin pientä byrokratiaa tässä maailmassa. Suorastaan vaivattoman helppoa. Ainakin meidän näkökulmasta. Asiat ovat usein sitä, miten ne haluaa ottaa.

Kyllä minä menen naimisiin rakkaudesta en byrokratiasta. Jos kuolen niin lapseni varmasti jää isälleen ja muutenkin hyvään hoitoon. Elä nyt hulluja puhu.. aika kaukaa haettuja nuo väitteet.

[i Elä nyt hulluja puhu.. aika kaukaa haettuja nuo väitteet.

[/quote]

esimerkki ihan oikeasta elämästä, sattui ystäväpariskunnalle. Letkujen irrotukset ja köyhän petoskuppaukset kuulostavat enemmän Ylpeät ja Ynseät-sarjalta.