Erityislapseksi leimattu?

Vaikka lapsesi menisi erityislapsena erityisryhmään, se ei tarkoita sitä, että:



- sinun pitäisi ajatella lapsesi olevan vajaa tai viallinen



- että lapsesi tosiasiassa olisi vajaa tai viallinen



(ylipäätään niin ei tarvitse ajatelle yhdestäkään erityislapsesta ts. erityistä tukea tarvitsevasta - oli syynä erityisyyteen sitten hankala perhetilanne, ulkomaalaistaustaiset vanhemmat, vanhempien avioero, uusperheellisyys, motoriset ongelmat, adoptiolapsen kiinnittymissuhdehäiriö, motoriset ongelmat, kielenkehityksen ongelmat - KATSOS KUN SYITÄ ERITYISEEN TUKEEN ON MONINAISIA, ITSEKIN OLET SANONUT ETTÄ TEILLÄ ON HANKALA TILANNE! Eivät ne muut lapset sen " vammaisempia" ole!)



- lapsesi ei kehittyisi lainkaan - tai että jotenkin se erityisryhmä tekisi hänestä " kehityskelvottoman vajakin" - tai että erityisryhmän " tädit" eivät antaisi lapsesi kehittyä kuten kuuluisi



Ainakin läheisesti tuntemassani erityispäiväkodissa lapsia kohdellaan todella yksilöllisesti, minkä soisi ihan jokaisessa päiväkodissa normaaliksi toiminnaksi.



Jopa pari tuntemaani erityislasta on erityispäiväkodissa nopeasti kirineet jopa ikätasonsa ohitse kehityksessä. Jokainen voi todeta, ettei tällainen lapsi ole " vammainen" , tyhmä, kehityskelvoton eikä muutakaan. Ja nämäkin lapset ovat tarvinneet tukea lähinnä puhumattomuuteen - johon syynä oli todennäköisesti äidin masennus, perheen ristiriidat sekä kaksikielisyys. Mielestäni on hieno asia, että nämä lapset saivat paremman ympäristön sitten päiväkodista, heidän ei tarvinnut taistella siellä huomiosta.

diagnoosista keskustellaan moniammatillisessa ryhmässä ja lääkäri tekee lopullisen diagnoosin



joten tarvetta olisi lähetteelle ammattitaitoisen ihmisen vastaanotolle.

Ei se ole lapselta pois jos käy tutkimuksissa.

tuttavani lapsi oli integroidussa päiväkodissa (kotia lähin päiväkoti jonka erityisyyttä ei hakiessaan tiennyt) sieltä käytiin retkillä enemmän, uimahalli yleensä kerran viikossa ja muita virikkeitä tavallista päiväkotia enemmän



Pelkäät lapsen (vai perheenne?) leimautumista. Todellisuudessa niistä vanhemmista puhutaan selän takana jotka eivät halua lapselleen apua ja ei todellakaan mitään positiivista.

kommentteja jaksa kahlata.



Joten siksi joku muukin on voinut hyvin nämä sanoa, mutta sanonpa vain:



- erityislapseksi " päästään" , ei jouduta. Erityisryhmät ja avustajat maksavat, joten niitä ei saa ilman aika selvää diagnoosia.



- oliko ap:n lapsi siis tutkittu ja diagnosoitu vai mikä oli tutkimusten taso? Jos ei vielä ole, niin odota ap mahdollisimman rauhallisena jatkotutkimuksia. Niihin kannattaa ilman muuta hakeutua, koska mitään tukitoimia tai terapiaa ei tahdo ilman diagnoosia irrota. Ja tukitoimet ovat lapsen parhaaksi!



- YLEENSÄ päiväkodit ovat LIIAN varovaisia ilmaisemaan vanhemmille, että lapsi olisi tutkimusten tarpeessa. Jos ap:n kohdalle on osunut harvinainen poikkeus, niin ei kannata menettää hermojaan epäilyjen takia - vaan mennä niihin tutkimuksiin.



- Ylipäänsä en menisi allekirjoittamaan väitettä, että äidit ovat AINA lastensa parhaita asiantuntijoita. Tavallisilla äideillä ei ole mitään kokemusta lasten neurologisista tai psykologisista ongelmista. Ja oman lapsen " omalaatuisuuksiin" kasvetaan mukaan ja totutaan niin, ettei niitä havaita samalla lailla omalaatuisuuksiksi kuin mitä samanikäisten lasten ryhmätoimintaa ohjaava ammattilainen sen näkee...

Vierailija:

Meilläkin on siis tosiaan hirmuisesti poissuljettu näitä diagnooseja. Ja siksi ihmettelinkin, että miksi poika on erityislapsi?

ELTO sulki pois ad/hd:n, aspergerin ja muut sellaiset. Puheterapeutti sulki pois autismin, dysfasian ym. Puheterapeutin mielestä poika on vain vähän hitaampi puheen suhteen, mutta ei kannata huolestua, koska edistystä tapahtuu kiihtyvään tahtiin.

ap

ELTO poissulki mahdollisia diagnooseja? Harvinaisen viisas ja pätevä ELTO teillä. Meidän kunnassa diagnoosin antaa lääkäri, monien, monien tutkimusten jälkeen. Toki meilläkin KELTOA on kuultu, muttei mitenkään yli-ihmisenä.. Ja sama muuten koskee puheterapeuttiakin.

Ei se diagnoosi mitenkään helpolla tule, on paljon tutkimuksia ennen sitä.

T: 1½ vuotta tutkimuksia, eikä vieläkään diagnoosia.

KÄSITYKSIÄ heillä toki voi olla, mutteivät tee diagnooseja. Monet erityisdiagnoosit tehdään viikon, parin sairaalatutkimusten aikana. Ja nekin - siis jo valmiit diagnoosit - voivat vuosien myötä muuttua, kun lapsi kasvaa ja kontrollikäynneillä viilataan analyysia.



Eli lapsi voi esim. olla ensin diagnoosilla autismin piirteet, sitten kehitysviivästymä jne.

suurperheen äitinä en voi väittää, että kaikki lapset jossain välissä potkivat, läpsivät tai purevat.



En jaksa koko ketjua lukea, mutta ap. n tapauksessa ottaisin paikan vastaan. Erityisryhmä on pieni ja siellä on hoitajilla huomattavasti enemmän aikaa.

Lapsesi oireilu saattaa johtua siitä, että hoitajilla on kiire ja he ovat kireitä ja eivät ymmärrä lastasi. Nyt kun lapsesi on leimaantunut, lapsesi vaistoaa heistä, että hänestä ei pidetä.



Erityisryhmässä hän saa olla rauhassa sellainen kuin on. Sieltä hän kuitenkin menee normaalikouluun ellei mitään erikoista ole.

Sinuna ehdottomasti ottaisin paikan vastaan.

ELTO tosiaan poissulki diagnooseja ja määritteli pojan erityislapseksi. Kukaan ei ole kehoittanut meitä mihinkään tutkimuksiin; ei hoitajat, ELTO, puheterapeutti, neuvola... Ei mikään taho.

Mitä kautta niihin voisi itse hakeutua? Tk-lääkärin kautta? Yksityiselle?



Jokin minua tuossa erityisryhmässä tökkii. En tiedä mikä. Osin varmaan se leimaantuminen (uskon nimittäin siihen, lähipiirissä ikäviä kokemuksia). Osin kai se, ettei minulle ole sitä tarpeeksi vakuuttavasti perusteltu. ELTO ja hoitajat sanovat että lapsi on erityislapsi ja minun pitäisi tyytyä siihen?

Yksi syy on kieltämättä sekin, että erityisryhmä toimii paikassa, minne autottomana on inhottavan hankala kulkea. Se matka lisää lapsen hoitoaikaan 2 tuntia. Nykyinen hoitopaikka on siis 100metrin päässä. Tuon erityisryhmän hankalakulkuisuus ei ole mikään lopullinen este. Jos pojan tosiaan katsotaan sitä tarvitsevan, niin silloin tuo ei auta kuin kestää.



ap

ja mitä HÄN ajattelee.



Yleensä kyseessä voi olla syyllisyys tai sellainen " laitan pään pensaaseen, niin mitään ei ole tapahtunut" .



Tai sitten se, että jos joku sanoo " lapsesi tarvitsee enemmän huomiota, mitä hänelle pystymme antamaan" , äiti kuulee sen näin: " lapsesi on paska ja huono eikä kelpaa meille. Ja nyt se laitetaan sellaisten ceepparivammaisten ryhmään. Ja vaikka se kirjoittaisi ylioppilaaksi kuudella laudaturilla, niin se on silti se " Putkiston Risto ceepparipäiväkodista" .



En toki tiedä, millä paikkakunnalla asutte, mutta täällä Helsingin Ruoholahdessa en ole kuullut ainoastakaan Helsinkiläisestä tai Espoolaisesta lapsesta, jolla olisi joku " keharin" leima laitettu otsaan siksi, että hänellä olisi ollut menneisyys erityisryhmässä.

Vierailija:

Osin kai se, ettei minulle ole sitä tarpeeksi vakuuttavasti perusteltu.

ap

Haluatko lapsesi olevan sellaisessa ryhmässä, jossa häntä pidetään hankalana kiusankappaleena? Joskus profetia käy toteen ja vaikkei lapsella pahoja käytöshäiriöitä olisikaan, niitä voidaan provosoida esille - ymmärtämättömällä kohtelulla.

JOs et halua sinne erityispäiväkotiin niin siirrä vaikka lähimpään yksityiseen, jos sellaisia on tarjolla?!?

Ja mikä on KELTO?



ap

Tietysti voi ajatella, että hommassa on riskinä se, että Elton sana painaa eniten. Mutta jossain vaiheessa hänen näppinsä ulottuvuus katkeaa ja oikea ammattilainen osaa tehdä havaintoja myös itse lapsesta.



Yleensä on vain hankala päästä eteenpäin, jos ongelmat ovat noin pieniä, mitä teillä on. Tavallisesta neuvolan seulasta pääsevät jopa lievästi kehitysvammaiset lapset läpi, eikä teillä ole kyse sen tasoisista ongelmista - vaan siitä, että lapsesi nyt vain sattuu olemaan tällä hetkellä hankala.

Vierailija:

JOs et halua sinne erityispäiväkotiin niin siirrä vaikka lähimpään yksityiseen, jos sellaisia on tarjolla?!?

Erityisryhmäkään ei ole poissuljettu, mutta haluaisin sille tosiaan kunnolliset perustelut.

ap

Meillä oli aikoinaan 3-vuotiaan pojan kanssa ihan samanlaista, töni muita lapsia ja lakkasi puhumasta hoitajille. Poika oli jo yli 3-vuotias, kun meni hoitoon ja päiväkoti, jossa oli, oli epäviihtyisä. Suurin osa ongelmista taisi olla ihan sopeutumisvaikeutta päiväkotiin, eikä huono päiväkoti parantanut tilannetta.



Tilanne parani sillä, että vaihdoimme päiväkotia. Nyt poika viihtyy hyvin ja hänellä on kavereita ja on sopeutunut.



Tuossa ensimmäisessä päiväkodissa alkoi kanssa ärsyttämään hoitajien taholta, kun he olivat passittamassa ties mihin psykologeille ja jakamassa diagnooseja sen sijaan, että olisivat antaneet pojalle aikaa. Päiväkoti oli oikeasti huono, epäviihtyisä ja huonossa kunnossa, lisäksi pojan ryhmässä oli vanhempi hoitaja, joka huusi lapsille ja tiuski heille.



Luulen, että suurin osa lasten ongelmista päivähoidossa johtuu joko sopeutumisvaikeuksista tai siitä, että päiväkodissa on huono/kireä ilmapiiri.

Eikä ole nukkunut sen jälkeenkään.



Jotenkin vaikeata ymmärtää, että hoitajat ei ymmärrä, että lapset on yksilöitä ja että kaikki lapset ei todellakaan nuku päiväunia enää 3-vuotiaana. Toki rauhoittua pitää osata, mutta tämäkin voi olla liian kova vaatimus osalle 3-vuotiaista.



Minusta suurin osa erityislapsidiagnooseista tulee siitä, että hoitajat ja nämä Keltot mitkä lie on liian virkaintoisia jakamaan niitä diagnooseja. 3-vuotias on todella pieni. Monella menee kauan siihen sopeutumiseen ja 3-vuotiaalle pitää antaa tilaa kasvaa.



Ehdotan, että siirrätte lapsenne johonkin uuteen päiväkotiin, joka ei ala tekemään kärpäsistä monstereita. 3-vuotias ei vielä tarvitse mitään diagnoosilappuja. Luulen, että poikanne reagointiin on aivan muut syyt ja nyt poikanne ja hänen hoitajansa ovat joutunut noidankehään, joka vain ruokkii itseään. Tämä kierre pitäisi saada katkaistua.



Minulla auttoi päiväkodin vaihtoon se, että kysyin rehellisesti itseltäni, että onko tämä päiväkoti ok. paikka. Mikään ei tukenut käsityksiäni, minulla oli siellä aina epämukava ja kiusaantunut olo. Siksi päätin vaihtaa lasten päiväkotia. Ja nyt on kaikki hyvin.



Edellinen.

Jos suhdeluku on 3 hoitajaa ja 22 lasta, voit arvata, että jokaisen lapsen on mentävä kärsä hännässä kiinni, eikä poikkeamia saa olla.

Onko teillä käytössä ' time-out' tai nurkka periaate tms.? Onko tämä käytäntö myös päiväkodissa? Ja onko se johdonmukaista? Ihan mielenkiinnosta kysyn.



Itselläni on erittäin hyviä kokemuksia jäähypenkistä ja muista esim. Supernannyn ohjeista, kuten täälläkin on aemmin keskusteltu. Mielestäni ei kaikki 3 vuotiaan kiukut ole ohi vain selittelyllä, se on normaalia käytöstä. He tarvitsevat kuria ja selvät rajat. Hieman asian vierestä, mutta mielestäni tämä on kuitenkin sinun isoin ongelma lapsesi kanssa. Puhe kyllä tulee sieltä, jos saatte tuon kurin päiväkotiin ja kotiin lapselle.

Meillä on käytössä jäähypenkki. Päiväkodista sitä suositeltiinkin ja täysin loistava ratkaisu meille! Sitä ei juurikaan enää tarvita, ehkä kerran tai kaksi viikossa.

Päiväkodissa jäähypenkkiä ei enää käytetä, kun sopivaa paikkaa ei löytynytkään ja muut lapset kävivät jatkuvasti pojan luona kun tämä istui jäähyllä.



ap

Meille, joilla on lasten kanssa isoja ongelmia, se on rasite.



Itse en henk koht ymmärrä (koska olen epäempaattinen paskiainen), mitä pelottavaa on erityispäiväkodissa tai erityisryhmässä. Tai siinä, että sanotaan lapsen tarvitsevan erityistä tukea.



Päiväkodit on vedetty tosi tiukille. Olisi oikeasti parempi, että henksua saisi helpommin apuun, vaikka ei lähdettäisikään diagnosoimaan ja tutkimaan. Mutta ainakin meidän seudulla melkein ainut tapa saada ryhmäkoot siedettäviksi on just se, että melko helposti laitetaan lapsia useamman paikalle tai yritetään saada ryhmäavustajaa.

Uskoimme sen johtuvan nimenomaan uusperhemuodon syntymisestä. Vaikka mieheni on ollut kuviossa ihan pojan vauvaiästä asti, niin onhan se eri asia kun sitten asumme ihan yhdessä.



Kohti joulua arki helpotti todella valtavin harppauksin. Nyt meillä on kotona varsin ihanaa :) Pojan kanssa on kiva touhuta, etenkin kun puhe on alkanut luonnistua paremmin.

Satunnaisia kiukkuiluja on yhä, mutta sanon niitä todella satunnaisiksi. Onhan meillä isommillakin päiviä, jolloin mikään ei tunnu sujuvan.



ap