Erityislapseksi leimattu?

Poikani oli epänormaalin kiltti pojaksi, ja epäiltiin asbergerin syndroomaa, ( tic-liikkeitä oli myös ja hän itki helposti, leikki tyttöjen kanssa rauhallisia leikkejä), vuosia jonotettuamme pääsimme neuropsykologisiin testeihin joissa poikamme todettiin terveeksi. Poika tällä hetkellä toka luokalla koulussa ja pärjää mainiosti niin akateemisesti kuin sosiaalisestikin. Emme muistele hyvällä koko päiväkotiaikaa, se tuntui lähinnä ajojahdilta. Koko ajan meillä vanhemmilla oli tieto siitä, että poika on normaali, meitä ei vain uskottu. Se piti todistaa neuropsykologin lausunnolla.

Itselläni on " kiltti poika" , joka myös tykkäsi päiväkotiaikana leikkiä tyttöjen kanssa. Mutta koskaan kukaan hoitaja ei antanut ymmärtää, että se olisi jotenkin poikkeavaa käytöstä. Joskus todettiin, että tytöillä on aika mielikuvitusrikkaita leikkejä verrattuna poikien sähläyksiin.

vahvistivat kertomani. Luvattiin järjestää erityistukea vaan vielä ei ole näkynyt ei kuulunut. Reissuvihko sentään saatiin käyttöön ja toimiikin.

... moni vanhempi olisi onnellinen, jos saisi lapsena tutkimuksiin- ei niistä haittaakaan ole- eikä niistä tarvitse naapurille kertoa:)

Neuropsykologi selitti niiden olevan emotionaalisesti voimakkaasti tuntevien lasten keino lievittää jännitystiloja, tässä meidän tapauksessa oli kyse siis tällaisesta tapauksesta. Ne ovat joskus perinnöllisiä, itse olen niitä tehnyt, ja molemmat lapseni ovat niitä tehneet, lievittyvät tai loppuvat kokonaan kouluikään mennessä. oma poikani oli sellainen " pikkuprofessorityyppi" , älykäs ja kiinnostunut asioista. Ei tykännyt rajuista poikien leikeistä ja oli motorisesti kömpelö.

Lisäksi huomauteltiin kavereista, kun niitä ei ole ja kun toiset pojat eivät ymmärrä poikamme leikkejä. Poika leikkii paljon tyttöjen leikkejä ja mielikuvitus sitten on omanlainen, ettei batmaneista ja mustista hurjista autoista tykkäävät oikein pysy perässä. Mutta mun mielestä se taas ei ole mun lapsen vika, jos muut leikkivät erilaisia leikkejä.

Naputan uudestaan...



Kyseessä on kohta 3v. poika (04/04). Hän aloitti päivähoidossa (ryhmis, 12 lasta) syksyllä ja elämäntilanne muuttui silloin hiukan muutenkin (uusperhe). Hänellä on puhe ollut hiukan viivästynyt, mutta nyt sanavarasto on n. 200 sanaa, kahden sanan lauseita paljon ja satunnaisia pidempiä. Puheterapeutilla olemme käyneet kerran vasta, mutta nyt on vielä kaksi kertaa tulossa.





Aluksi kaikki meni hyvin. Mutta sitten alkoi tulla huonompaa palautetta. Poika töni muita lapsia (yleensä pienempiään) ja saattoi saada kiukkukohtauksia, jos asiat eivät luonnistuneet kuten herra halusi. Ja tästä alkoi erityislapsipohdinta hoitajien taholta. Kiukkukohtaukset kuulostivat minusta ihan tavallisilta; paiskotaan esineitä, itketään, kirutaan ja läpsitään hoitajia. En tarkoita, että tätä pitäisi hyväksyä, tehdä kuten lapsi haluaa ja taputella lasta vain pään päälle. Ja eikö uhmikset yleensä kiukustu jos hommat eivät suju?

Marraskuussa paikalle kutsuttiin ELTO katsomaan poikaa parin tunnin ajaksi.



Joulu lähestyi. Muiden lasten töniminen jäi pois, mutta kiukkukohtauksia saattoi tulla useasti viikossa. Lisäksi poika ei halua nukkua päiväunia. Meille se sopii, sillä hän on ihan virkeä ja illalla menee nukkumaan klo 20. Viikonloppuisin hän nukkuu päikkärit vain jos on ollut jotain erikoista ohjelmaa. Hoitajille tämä ei sopinut. Heillä ei ole sopivaa tilaa pojalle, missä tämä voisi tehdä ns. hiljaisia hommia (poika rakastaa lukemista, palapelejä ja piirtämistä), vaan joka huoneessa on nukkuvia lapsia.



Vuosi vaihtui. Töniminen palannut satunnaisesti kehiin, ehkä kerran viikossa saamme kuulla maininnan asiasta. Kiukkukohtauksia on yhä, ajoittain poika saadaan nukahtamaan (hyvin työlästä kuulemma).

Pidimme pari viikkoa sitten palaverin, jossa oli läsnä pojan hoitajat, ELTO, läheisen päiväkodin johtaja (jonka alaisuuteen ryhmis kuuluu) ja me vanhemmat.

Palaveri alkoi sillä, että ELTO kertoi, että meidän kaikkien olisi otettava ensimmäinen askel ja myönnettävä, että poikamme on erityislapsi. Ja sitten alkoi myllytys. Nämä tavattomat kiukkukohtaukset johtuvat tästä puheenkehityksen viivästymisestä ja koko ryhmä kärsii. Hoitajilla ei ole aikaa pojalle, jos hän saa kiukkukohtauksen jos ei halua pukea esim. haalaria.

Tämän vuoksi poika halutaan nyt erityslastenryhmään toiseen päiväkotiin. Jos ei se onnistu, niin on hommattava avustaja.



Minua kiukuttaa, että menimme niin typertyneiksi, ettemme saaneet kysyttyä, että eikö kiukuttelu ole vajaa 3-vuotiaalle normaalia? Hän ei käy kenenkään päälle tms. vaarallista.



Olemme miehen kanssa pohtineet päämme puhki. Olemmeko sittenkin vain sokeita? Tiedostamme, että poika voi olla ryhmätilanteissa kovastikin erilainen kuin kotona. Eikä lapsemme ole mikään alati-kiltti herranterttu.



En tiedä... Olemme neuvottomia.



ap

Ltot, eltot ja me muut vanhemmat olemme huomanneet että kaikki ei ole lapsessa ok mutta omat vanhemmat eivät huomaa vikaa..

Ei tuo ihan normaalilta lapsen käytökseltä kuulosta.

Puheterapeutti ei ainakaan puheenkehityksen perusteella sanoisi lasta erityislapseksi, koska viivästymä ei ole niin paha ja edistyminen on valtavaa.

Neuvolassakin asiaa on hieman ihmetelty.



Tosin puheterapeutti ja neuvolatäti eivät ole nähneet lasta ryhmässä.



ap

puheenkehityksen viivästys voi olla dysfasiaa ( katso googleta esim) ja kiukut sosiaalisen kehitykseen liittyvää viivästystä- joilla on loistava mahdollisuus kehittyä elton ehdottassa pienryhmässä---oma avustajakin on lottovoitto- jos niitä yleensä saa-

tilanne voi olla väliaikainen ja kuntoutus

eli puheterapia ja pienryhmä varmasti auttavat-

relax-

soittakaa alueen keltolle-

hänellä on oikeus neuvoa teitä vanhempina MISTÄ on kysymys-

teitä ei selvästikään vanhempina ole neuvottu, kun olet tälle palstalle tullut kymyksinesi.



VOIMIA!

Kaikki sujuu vasmasti hyvin:)

OttakaaSE apua vastaan,mitä saatte.

Varhainen puuttuminen on AINA lapsen etu.

Me emme ole vanhempina poissulkeneet mitään.

Ihmettelemme vain tätä uhman äimistelyä. Eikö tosiaan lapsi saa suuttua? Hän ei suutu päivittäin, mutta viikottain ainakin. Suuttuessa siis voi tapahtua esim:

-kirkumista

-itkemistä

-lattialle heittäytymistä

-esineiden viskelyä

-oven paiskomista

-tuolin rymistelyä

-hoitajan läppäisyä, jos hoitaja yrittää ottaa syliin



Lapsi EI ole:

-hyökännyt muiden kimppuun

-purrut

-pyri vahingoittamaan itseään



Miten teillä kiukkuinen uhmis käyttäytyy?



ap

Lapsella on kavereita. Leikkii lähinnä nuorempiensa kanssa, koska ihan ikätovereita ei ryhmässä ole. Lapset siis 1-1,5-vuotiaita, sitten meidän melkein 3v. ja sitten 4+v. ikäisiä tyttöjä.



ap

Pidä helkutissa pintasi!

Nykyään tuntuu siltä, että jos lapsi ei toimi just niinku tarhatädin käsikirjassa sanotaan, niin sille on pakko löytää joku diagnoosi. Samaan muottiin vaan kaikki kakarat!



Musta sun poika kuulostaa ihan normaalilta. Hiukan temperamenttinen ehkä, mutta normaali.

Siitä ei todellakaan ole mitään haittaa! Monet vanhemmat ottaisivat riemusta kiljuen avustajan ja esim. puheterapiaa, mutta eivät saa.



Ei erityislapsena oleminen ole mikään " leima" . Siitä on vain apua. Ihan oikeasti. Miettisit LAPSESI PARASTA, älä jotain erityislapsen leimaa. Muuten olet ihan oikeasti typerä äiti!



Varhaisella puuttumisella voidaan ehkäistä esim. kouluajan ongelmia.



terv. puheterapeutiksi opiskeleva



ps. Tiesitkö että vangeista 80%:lla on ADHD? Entä jos he olisivatkin saaneet tukitoimia / terapiaa esim. eskari-iässä...?

Puheterapiassa käymme mielellämme. Terapeutti on mukava ja poika menee sinne hyvin mielellään.



ap

Jos noihin ongelmiin koittaisi ensin muita keinoja?

Kiukuttelu johtuu jostain. Huomion vähyydestä, siitä ettei tule ymmärretyksi, tms. Kiukuttelee/saako raivareita kotonakin?



Voihan silläkin olla merkitystä asiaan että joutuu unille vaikkei niitä enää tarvitse. Jos siis on aivan pirteä ja jaksaa koko päivän niin varmasti turhauttavaa joutua unille.



Ja varmasti perhemuutoksetkin ottaa paljon kauemmin aikaa tottua kuin vanhemmilla lapsilla.



Nykyään saa kyllä jokaisen lapsi diagnoosin jos vanhemmat keksii pienenkin syyn. Tosin hyvä puoli että ne jotka tarvitsevat tukea/hoitoa saavat sitä kyllä.



Oma poika haluttiin vuoden ikäisenä puhe- ja fysioterapiaan kun ei paljoa sanonut eikä kävellyt. En halunnut laittaa. Oppi kävelemään 1v4kk, parin vuoden iässä sanoi pitkiä lauseita. Nyt 4-vuotiaana hänen puheen selvyyttä ja kielen rikkautta kehutaan usein.. Itsekin hämmästelen päivittäin noita sen tarinoita :)

Mitään vastaan minulla ei ole noita terapioita mutta tiesin että ne meidän tapauksessa olivat turhia. Ja tottakai aina lapsen kehitystä kannattaa tukea, mutta en halunnut vaatia.

Ja hän ei saa vanhemmista lapsista " mallia" eikä hänellä ole ikäistään leikkiseuraa tässä ryhmässä jossa hän nyt on. Ehkä siirtäisin hänet päiväkotiin jossa olisi ikäisiään.

Sinällään tämä ryhmä on niin hyvä; pienehkö ja loistavalla paikalla.



Kotonakin tulee kiukkukohtauksia. Ei päivittäin kuitenkaan. Olemme koittaneet tarkkailla, että kiukutteleeko hän erityisen vähän/paljon niinä päivinä kuin hoidossa on kiukuteltu vähän/paljon. Aika sattumanvaraista tuntuu silti olevan.

Väsyneenä tietysti hermostuu herkemmin.



Kiukkukohtaus tulee kotona (jos tulee) silloin kun ei saa tahtomaansa tai jokin asia tehdään väärällä tavalla tai jos vaikka minä olenkin ehtinyt painamaan hississä nappulaa vaikka lapsi olisi halunnut ym.

Onko muilla joskus samanlaista?



ap

Yleensä tällaisille ehdotuksille on vankka peruste. Oletko itse nähnyt lastasi ryhmässä (muuta kuin ihan pieniä hetkiä viedessäsi ja hakiessasi)?