Erityislapseksi leimattu?

kaikkien lasten ei tarvitse alistua samaan muottiin.

Kysyisin tässä samassa, että kuinka normaalisti tämä erityislapseksi kirjaaminen tapahtuu? Meidän lapsi on erityislapseksi laitettu kielenkehityksen viiveen vuoksi, tämä tuli siis esiin ihan sivulauseessa viime syksynä. Lapsi oli tuolloin n.2v9kk. Ei ole erityisryhmässä, mutta on suositeltu sitä haettavaksi.

erityistoimiin tai tukitoimiin ryhdytään, niin niistä ei tosiaan pääse eroon. Itselläni on lapsi jolla on ollut viiveinen puheenkehitys. Aloitimme puheterapian 3-vuotiaana ja nyt hän on täyttämässä 6. Vielä vuosi sitten puheterapeutin tekemissä testeissä viivettä oli n. vuoden verran omaan ikätasoon nähden mutta nyt kaikissa testeissä yltää oman ikätasonsa keskiarvoon. Ollaan sovittu että tämä kevät vielä käydään ja katsotaan tilannetta sitten eskarivuonna uudelleen. Lähinnä itseäni ihmetyttää se että minkäänlaista diagnoosia ei ole tehty missään vaiheessa eikä terapeutti tietenkään voikaan tehdä. Kuitenkaan hän ei ole nähnyt tarpeelliseksi konsultoida foniatria, ei neuropsykologia, ei neurologia, ei mitään. Hämmennystä siis herättää se, miksi käymme edelleen terapiassa kun siihen ei tunnu mitään syytä tai perustetta olevan. Kerran kun on sinne menty ja ihan syystä, sen myönnän niin ei sitten näköjään sitä koskaan myöskään lopeteta. Paperit sitten kai siirtyy eskariin ja kouluun ja rehellisesti sanottuna en tajua miksi lapselle pitäisi lyödä leima jo valmiiksi kun kerran kuitenkaan mitään diagnoosia ei kukaan ole antanut. Luotan myös omaan vaistooni sen verran että näin kyllä selvästi kun ongelmia oli ja siihen apua haimme mutta nyt tilanne on muuttunut. Haluan kuitenkin vanhempana olla mukana päättämässä asioista, varsinkin jos tukitoimia ollaan käynnistämässä. Kai siihen nyt joku peruste pitäisi olla?

Meilläkin on siis tosiaan hirmuisesti poissuljettu näitä diagnooseja. Ja siksi ihmettelinkin, että miksi poika on erityislapsi?

ELTO sulki pois ad/hd:n, aspergerin ja muut sellaiset. Puheterapeutti sulki pois autismin, dysfasian ym. Puheterapeutin mielestä poika on vain vähän hitaampi puheen suhteen, mutta ei kannata huolestua, koska edistystä tapahtuu kiihtyvään tahtiin.



ap

Uskon, että jokainen äiti, jonka lapsi on oikeasti erityislapsi tietää sen sisimmässään ja kaikki eivät halua ottaa apua vastaan. Sinun kohdallasi ei liene asia näin. Meillä oli hieman samankaltainen tilanne, poika pahimmassa uhmassa ja monta elämänmuutosta samaan aikaan. Tämä huomion, turvallisuuden, rajojen yms. haku näkyi sitten muiden lasten ja aikuisten kanssa toisten lasten tönimisenä, kiukkuamisena, tavaroiden heittelynä, yms. Koska poikamme ei ollut aiemmin käyttäytynyt näin, olin itsekin aivan ymmälläni. Sitten hoitohenkilökunnalta alkoi tulla kommentteja, kuinka poikamme on outo (käyttivät todellakin tätä sanaa), arvaamaton, häiriintynyt. Ehdottivat myöskin erityislastentarhanopettajan tapaamista. Minulla ei ole mitään elto:jia vastaan, mutta tässä tapauksessa reaktio tuntui liioittelulta. Yritin sanoa, että poika tarvitsee ehkä hieman enemmän huomiota, selkeät rajat ja sen että joku lopettaa ei-toivotun käytöksen, sillä myös poika kärsii siitä itse. Minähän en voi näitä asioita tehdä kotoa päin vaan se on hoitohenkilökunnan tehtävä. Tämä olikin mielestäni se suurin kompastuskivi. He eivät ole valmiita tekemään TYÖTÄÄN, eli heti jos joku lapsi on hankala, vaatii hieman enemmän panostusta, ohjausta, huomiota, niin helposti ollaan sysäämässä vastuu muille. Tämä kokemus vain vahvisti käsitystäni Suomen päivähoidon tasosta, eli lapset ovat todellakin siellä vain säilytyksessä, ihan turha kuvitellakaan, että siellä jotakin kasvatustyötä tehtäisiin.

Vierailija:

Tämä huomion, turvallisuuden, rajojen yms. haku näkyi sitten muiden lasten ja aikuisten kanssa toisten lasten tönimisenä, kiukkuamisena, tavaroiden heittelynä, yms. Koska poikamme ei ollut aiemmin käyttäytynyt näin, olin itsekin aivan ymmälläni.

--snip---

Yritin sanoa, että poika tarvitsee ehkä hieman enemmän huomiota, selkeät rajat ja sen että joku lopettaa ei-toivotun käytöksen, sillä myös poika kärsii siitä itse. Minähän en voi näitä asioita tehdä kotoa päin vaan se on hoitohenkilökunnan tehtävä. Tämä olikin mielestäni se suurin kompastuskivi. He eivät ole valmiita tekemään TYÖTÄÄN, eli heti jos joku lapsi on hankala, vaatii hieman enemmän panostusta, ohjausta, huomiota, niin helposti ollaan sysäämässä vastuu muille. Tämä kokemus vain vahvisti käsitystäni Suomen päivähoidon tasosta, eli lapset ovat todellakin siellä vain säilytyksessä, ihan turha kuvitellakaan, että siellä jotakin kasvatustyötä tehtäisiin.

ottamaan erityislapsen status vain siksi, ettei hoitajilla ole taitoja tai resusseja hoitaa uhmaikäistä. Pelottava ajatus, että kaikki, jotka ovat vähänkin hankalia lapsia ja joita hoitajat eivät jaksa/viitsi hoitaa joutavat ryhmästä pois. Oletteko todellakin sitä mieltä, että koska ap:n lapsella on vaikkapa elämänmuutosten takia hankalaa ja häneen pitäisi hoidossa jonkun hoitajan kiinnittää vähän enemmän huomiota, niin hän joutaa erityisryhmään? Tämä ajattelutapa on nyky-yhteiskunnassa pelottava, kaikkien pitäisi olla samanlaisia, erilaisuutta ei siedetä tai hyväksytä. Pidä ap pintasi ja vaadi, että hoitajat tekevät työnsä, eli hoitavat sinunkin lastasi ja vahdi, että tekevätkin sen hyvin.

Kyllä vaan meidän lääkärinpapereissa lukee just toi diagnoosi jonka kerroin. On se kun täällä alkaa joku väittelemään tälläisen asian kanssa, kyllä kai osaan itse lukea!

Vierailija:

ottamaan erityislapsen status vain siksi, ettei hoitajilla ole taitoja tai resusseja hoitaa uhmaikäistä.

Sitäpaitsi lapsi voi elämänmuutostenkin aiheuttamien vaikeuksien takia tarvita kuntoutusta. Kaikissa diagnosoitavissa ongelmissa ei tietenkään ole kysymys neurologisista pulmista (joista merkittävää osaa ei edes vielä alle 3-vuotiaana, kuten ap:n lapsi on, voi diagnosoida sen enempää kuin sulkea poiskaan, vaikka ap niin väittää) vaan joissain on kyse ihan lapsen kokemien menetysten, traumojen tai laiminlyöntien aiheuttamasta tuentarpeesta. Se, mistä tuen tarve johtuu, ei vähennä tarpeen todellisuutta. Ja todellista se on, jos kerran hoidossa ei lapsen kanssa enää pärjätä.

Jotkut päiväkodin työntekijät ovat ilmeisesti saaneet jotain koulutusta autismista/aspergerista tmv. ja sitten tulkitsevat silmätikuksi ottamansa lapsen käytöstä kuin piru raamattua. Pidä pintasi ap!

se on nimittäin sekä eurooppalaisten että amerikkalaisten diagnoosikriteerien vastaista. Joka paikassa lukee aina, että laaja-alainen kehityshäiriö voi olla VAIN jos muuta autismikirjon diagnoosia EI ole. Se on käänkuin tilastojen luokka " Muut" johon kuuluvat tosiaan vain ne, jotka eivät ole jo johonkin toiseen luokkaan määriteltyjä. On epäeettistä antaa diagnoosikriteerien vastaisia diagnooseja, se vahvistaa kuvaa siitä, että niitä jaellaan turhaan.

Laaja-alainen kehitysviivästymä on sitten asia erikseen. Se ei viittaa autisminkirjoon vaan kehitysvammaisuuteen. Oletko varma, ettei ole kyse siitä?

Vierailija:

Kyllä vaan meidän lääkärinpapereissa lukee just toi diagnoosi jonka kerroin. On se kun täällä alkaa joku väittelemään tälläisen asian kanssa, kyllä kai osaan itse lukea!

On se ihme, kun joutuu tällaistakin täällä puolustelemaan, kukas ne paperit on lukenut, sinä 65 vai minä?

Vierailija:

On se ihme, kun joutuu tällaistakin täällä puolustelemaan, kukas ne paperit on lukenut, sinä 65 vai minä?

Ne paperit on laadittu ihan asiantuntemuksella, alueemme ylilääkäri, jolla sattuu olemaan hiukan enemmän koulutusta ja kokemustakin kuin sinulla 65 ja minulla yhteensä!

Mikä sua muuteen vaivaa, kun vaivauduit tällaisen asian kanssa väittelemään, ehkä huono päivä?

mutta mun mielestä kuulostaa ihan normaalilta. Jonkun mielestä 3v pitäisi olla jo uhma ohi. Ei pidä paikkaansa! Meillä sanottiin neuvolassa, että usein 3v on se pahin ikä. Virallinen 3v neuvolassa sanoo näin:



" Kolmevuotias on jo oivaltanut, että hän pystyy omalla tahdollaan vaikuttamaan ympäristöönsä. Lapsi myös hakee

eroa itsensä ja muiden välille ja haluaa konkreettisesti kokea, että hänestä pidetään huolta. Käytännössä nämä piirteet tarkoittavat, että lapsi on usein varsin uhmakas ja vaativa. Monet vanhemmat ovat jo väsyneitä yhä jatkuviin kiukkukohtauksiin. Kieltoja ja sääntöjä pitäisi jaksaa noudattaa

johdonmukaisesti."

Nyt tappelet vastaan vain siksi, että haluat " voittaa" .



Jos lapsellasi ei ole ongelmia, se huomataan erityispäiväkodissa TODELLA nopeasti.

ketkä eivät!



Itse soisin, että jokainen pk-ryhmä olisi yhtä ammattitaitoinen kuin erityisryhmät.

Vierailija:

erityistoimiin tai tukitoimiin ryhdytään, niin niistä ei tosiaan pääse eroon.

Haluan kuitenkin vanhempana olla mukana päättämässä asioista, varsinkin jos tukitoimia ollaan käynnistämässä. Kai siihen nyt joku peruste pitäisi olla?

Niin ei sitten tarvitsisi ihmetellä.

Oman kokemukseni mukaan terapiat lopetetaan aika hanakasti kun tarvetta ei enää ole. Lapsesi tulee tekemään tod näk koulukypsyystestin, joka testinä on melko luotettava ja vertailukelpoinen.

Muutoksia ei tapahtunut, puhe jatkaa yhä edistymistään.

Odotimme hartaudella niitä puheterapeutin käyntejä, mutta TIETENKIN puheterapeutti sairastui :-/ Uusia aikoja emme ole vielä saaneet, sillä hän on yhä sairaslomalla.

Hoitajat ryhmiksessä olivat sitä mieltä, että se tärkeä palaveri (mihin puheterapeutin lausunto piti olla ensiarvoisen tärkeä ja tavallaan runko koko palaverille) on niin tärkeä, ettei sitä kannata siirtää puheterapiakertojen peruuntumisen vuoksi. Silloin kyllä jo hieman kiehahdin! Koko talvi on puhuttu kuinka nimenomaan puheen tuottamattomuus aiheuttaa tätä ei-toivottua käytöstä, ja nyt kun puheterapeutin lausuntoa ei saadakaan siihen tiettyyn palaveriin mennessä, niin se ei olekaan niin tärkeää?! Lopulta palaverin siirtoon taivuttiin.



Varasin neuvola-ajan, jotta pääsemme neuvolalääkärille, joka voisi taas laittaa lähetteen eteenpäin (mikäli katsoo tarpeelliseksi).



Lapsemme myös vaihtaa päivähoitopaikkaa. Tulimme miehen kanssa siihen tulokseen, että ainakaan nykyistä huonompaa tuskin löytyy.



ap

mahdollisesti olisi kyse?