Erityislapseksi leimattu?

Onhan niillä muillakin lapsilla herrajjumala jotain oikeuksia! Eikä vain sinun ei-alati-kiltillä-hellanteltullasi (mitä ilmeisesti pidät parempana kuin sitä, että lapsi olisi rauhallisempi).

oma esikoiseni on erityisryhmässä. suosittelen vaikka lapsi ei sitä tarvitsikaan. ryhmässä on vähän lapsia ja tukilapsetkin on huolella valittuja. ryhmät on aktiivisia ja tekevät kaikkea. käyvät uimassa, jäähallissa ja kesällä retkillä. todellakin ihan huippuluokkaa verrattuna tavalliseen ryhmään. käytös tapojakin opetetaan. lisäksi ainakin meidän pojan ryhmässä kielellisiä harjoituksia ja viittomia. voi olla että lapsesi ongelma on se ettei pärjää ryhmässä. normaali uhmakas lapsi ei käy hoitajia läpsimään, eikä käyttäydy lapsesi tavoin. lapsesi vie liikaa muilta pois käytöksellään. meillä myös toinen lapsi ja hänellä sinun lapsesi kaltainen puheenkehitys. hänelle on suositeltu pienryhmää. ei pääse erityisryhmään, jonne hänet laittaisin jos saisin.

ymmärtääkö lapsesi hyvin puhetta? toimiiko käskyn mukaan?

Minusta pointti tässä tilanteessa on se, että lapsesi hoitopaikan hoitajat kokevat etteivät selviä lapsesi kanssa. Mieti itse, jos sinulla olisi lapsesi lisäksi useita muita lapsia huolehdittavana - pärjäisitkö kiukkukohtausten kanssa? Kotona tilanne on muutenkin erilainen, koska voitte paljon enemmän muokata omaa käytöstänne ja toimintaanne lapsenne tarpeita vastaavaksi kuin useaa lasta hoitavat hoitajat.



Lapsesi on myös ymmärtääkseni ryhmiksessä. Ryhmiksen hoitajat ovat siis perhepäivähoitajia, eli todennäköisesti heillä ei ole edes lastehoitajan koulutusta. En siis millään tavalla halua halveerata perhepäivähoitajia, omakin lapseni on ollut aivan ihanassa ryhmiksessä, vaan sanoa, että heillä ei välttämättä ole koulutuksen puolesta valmiuksia pärjätä vaikean lapsen kanssa. Tämän takia he ehkä ovatkin hakemassa apua sekä itselleen, lapsellesi ja myös muille hoitamilleen lapsille.



Mielestäni ap:n kannattaisi ottaa vastaan kaikki mahdollinen apu mitä on tarjolla.

jotenkin vaan kuulostaa siltä että " väkisin" yritetään tehdä nyt jotain diagnoosia. Meillä on hyvin tempperamenttinen lapsi, jolla oli aika rankka uhma, sisälsi just tätä huutamista, lattialle heittäytymistä, tavaroiden paiskontaa ym. nyt uhma mennyt ohi ja kohtaukset jääneet pois. mielestäni täysin normaalia. Sitäpaitsi ei kaikki lapset halua nukkua 3-vuotiaana päiväunia, meillä ne jäi pois reilun kolmen vanhana, nukkumaan mennään klo 21, ja herätään aamulla klo 9. ja mainiosti riittä 12 tunnin yöunet. TSEMPPIÄ!!!

Itselläni on poika, nyt jo 7v, jolla koskaan ei ole ollut mitään ongelmia eskarissa tai koulussa mutta nyt iltapäivähoiosta kerrotaan raivareista ja kaiken maailman ongelmista. Poika itse on sitä mieltä että hän on siellä silmätikkuna, koska on muita vilkkaampi ja kenties äänekkäämpi (ei kuitenkaan niin vilkas, että aikaisemmin olisi valitettu). En tiedä miten neuvoa sinua, mutta on hyvä että pidät lapsesi puolta. Myös hoitajissa voi olla puutteitya, eikä kaikki hoitajat yksinkertaissti pidä kaikista lapsista (asia jonka lapsi kyllä aistii ja käyttäytyy sen mukaan). Voimia!

Erityispäiväkotiin siirto on aika rankka veto, enkä suostuisi siihen ilman todella päteviä perusteluita. Jos lapsi ei osaa vielä käyttäytyä täysin normien mukaan, onko järkeä siirtää paikkaan jossa muutkaan lapset eivät osaa?



Oma kokemukseni on vuosien takaa. Lapsi nipisteli ja töni 2,5-3-vuotiaana pienempiä. Muita aivan ihmeellisiä oireita rupesi löytymään ja lastentarhanopettajien voimin esitettiin jopa autismiepäilyitä ja syytettiin lasta empatiakyvyttömäksi (kaikille asioista vähänkään perillä oleville oli selvää ensisilmäyksellä, että kumpikin oli täysin keittiöpsykologinen diagnoosi vailla minkäänlaista perää). Tuli palavereita palaverin perään, jossa meitä vanhempia yritettiin painostaa nimenomaan erityispäiväkotipaikan hakemiseen ja tietenkin siihen liittyviin tutkimuksiin.



Sitten tarhaan tuli sosiaalisesti kyvykäs samanikäinen tyttö, joka rupesi lapsemme kaveriksi. " Oireet" loppuivat ja kun jonkin ajan kuluttua päiväkoti lakkautettiin ja tuli siirto toiseen tarhaan, mistään ongelmista ei sen koommin ollut puhettakaan.



Nyt lapsi on nuori aikuinen. Koulu meni erittäin hyvin, tyttö harrastaa joukkueurheilua ja muita sosiaalisia harrastuksia, on hyviä ystäviä ja kavereita, on itsenäinen ja ajattelee omilla aivoillaan, puhuu reippaasti vieraita kieliä jne.



Olen edelleen tosi tyytyväinen, ettemme lähtenee mukaan siihen hömpötykseen vaan lapsi sai rauhassa kasvaa ja opetella toimimaan muiden kanssa.



Erityistoimia varmasti tarvitaan usein, kun niitä ehdotetaan. Teidän tapauksessanne kuulostavat liioitelluilta. Ei ole lapsen vika, jos päiväkoti ei ole tarpeeksi resurssoitu lastenhoitoa varten. Olisiko päiväkodin johtajan syytä ottaa resurssiasia puheeksi esimiehensä kanssa?

Lotkautin kyllä korvaani koko ryhmä kärsii -jutulle, mutta kun kysyin että kärsii mistä ja miten, niin en saanutkaan kunnon vastausta. Muu ryhmä siis kärsii kun lapseni saa muutaman kerran viikossa kiukkukohtauksen ja aikuinen joutuu häntä rauhoittelemaan. Näin siis muu ryhmä menettää yhden aikuisen tuon hetken ajaksi. Myös tämä satunnainen töniminen (josta siis kuulemme enää vain harvoin) satuttaa muita lapsia - tottakai.



Meille tuli myös mieleen, että saako lapsemme huomiota lainkaan positiivisella käytöksellä? En siis tarkoita, että hoitajien pitäisi unohtaa muut lapset kokonaan, mutta kai pojallamme on oikeus saada positiivisinkin keinoin huomiota.



Tuo ammattitaidottomuuskin on askarruttanut, mutta koska en ole itsekään lastenhoidon ammattilainen (ja lapsiakin vain yksi), niin... Jotenkin tuntuu röyhkeältä vedota siihen.



ap

Nykyään vaan tuntuu että jos kaikki ei mene " kaavan mukaan" , täytyy lapsessa olla jotain epänormaalia. Meillä esim. tyttö on aina ollut pitkä ja hoikka, neuvolassa jouduttiin ravaamaan ylimääräsissä punnituksissa, kun paino meni keskimäärästä alemmalla käyrällä. itse en asiasta huolestunut, ja kun lapsi oli pirteä ja voi hyvin, en jaksanut murehtia. (meille oltiin jo tyrkyttämässä jotain kokeita asian tiimoilta, ei menty) Tällä tarkotan vaan että nykyään ollaan jotenkin yliherkkiä, pitäis ammattilastenkin muistaa käyttää maalaisjärkeä. Eivät kaikki lapset ole samasta muotista tehtyjä. Jokainen lapsi on omanlaisensa!! VOIMIA!

jos lapsesi on leimattu vahvasti perhepäivähoitajien (joilla oikeasti useimmiten ihan olematon kehityspsykologian koulutus esim) niin joka tapauksessa on viisasta vaihtaa hoitopaikkaa. Joko sitten erityisryhmään tai muuhun päiväkotiin. Ja kyllä oma poikani ainakin pitkästyisi jos ei olisi ikätovereita ryhmässä, eli mistä sitä tietää jos turhautumiset vähenisi sitten.



t. ammattikasvattaja, joka antaa oman lapsensa vain hyvin koulutettujen ammattilaisten (väh 1,5 v opinnot lastenhoitajilla ja n. 3 v lastentarhanopeilla) hoiviin päiväkotiin.

nro 12 lapsi todella kuulostaa erityislapselta ja sanon tämän kokemuksen vahvalla äänellä, sillä hoidan erityislasta sekä työni puolesta, että omaan itse kaksi omaa erityislasta. Kiukkukohtaukset, jotka kohdistuvat vieraaseen aikuiseen eivät ole normaaleja. Uhmis koettelee rajoja, mutta yleensä vain lähimmille aikuisille eli äidille ja isälle. On harvinaista kapinoida hoitotätejä vastaan. Miksi pelkäät niin siirtoa erityisryhmään? Lapsesi saisi asiantuntevaa apua puheongelmaan ja sosiaalisiin ongelmiin. Säästyisitte monelta turhalta ongelmalta tulevaisuudessa, kun antaisitte nyt ammattilaisten auttaa lastanne! Ei kukaan kulje " erityislapsi" -leima otsassaan. Omat erityislapseni ovat jo koulussa ja pärjäävät hyvin ja saavat tarvittaessa esim. erityisopettajan apua. Mielestäni he ovat hyvässä asemassa sillä heidän kehittymistään tuetaan parhain mahdollisin keinoin :)