Apua! Kotihoidontuesta tietävät!
Olen ilmoittavani olevani heinäkuun 2009 loppuun saakka hoitovapaalla ja saanut päätöksen kotihoidontuesta sinne saakka. Jos nyt kävisi niin, että jäisin äitiyslomalle ennen tuota (heinäkuu 2009) onko mulla mahdollisuus muuttaa kotihoidontuki äitiysrahaksi vai vasta sitten heinäkuun jälkeen?
Kommentit (9)
Piti vaan varmistaa. Sori tyhmä kysymys. Eikä kolmas lapsi ole vielä kyllä edes harkinnassa..
ap
Mulla itselläni on sellainen tilanne, että olin hakenut hoitovapaata tammikuulle 2009 asti. Kuitenkin nyt ensi viikolla alkaakin uusi äitiysloma, muttamutta.. Työnantajalle olen edelleen hoitovapaalla siiheksi, kunnes olen ilmoittanutkin eli menetän esim. lomat yms. Tämä on kuulemma ihan laissa eikä oman työnantajani keksimä juttu. Liitostakin tarkistettu.
Eli kyllähän niitä aikoja ja suunnitelmia pitää pystyä muuttamaan.
vuoden päästä äitiyslomalle? Olin tässä välissä puoli vuotta töissä ja jäin uudelleen kotiin huhtikuun alusta.
ap
tarvitse maksaa sitä palkallista osaa, jota osalla aloista saa äitiysloman ensimmäiset kolme kuukautta. Näin kävi minulle, eli sain toki kelan äitiyspäivärahan, mutta en palkkaa työnantajaltani, jota normaalisti olisin saanut. Työnantajalleni olin paperilla hoitovapaalla tasan niin kauan, kuin olin paperiin kirjoittanut.
Eli Kela maksaa kyllä äitiyspäivärahan, mutta työnantajalle olet hoitovapaalla siiheksi, kunnes olet ilmoittanut. Menetät siis mahdollisen palkallisen 3kk, kesälomat, lomarahat yms.
Eli Kelan suhteen päätöksiä toki pystyy muuttamaan tilanteen muuttuessa, mutta työnantajilla on erilaisia käytäntöjä.
Jos olet ehtinyt työnantajalta anomaan hoitovapaan siihen saakka, kunnes vanhempi lapsi täyttää kolme ja tuletkin raskaaksi ennen sitä, voi olla, ettei työnantaja suostu muuttamaan hoitovapaata äitiyslomaksi, jolloin menetät mahdollisesti muuten maksettavan kolmen kuukauden palkan äitiysloman alusta sekä äitiysloman aikana kertyvät lomat.
Kunnalla ja valtiolla on uusissa sopimuksissa maininta hoitovapaan muuttamisesta äitiylomaksi eli ainakin noilla sektoreilla sen pitäisi onnistua. Itse työskentelen kunta-alalla ja olin ehtinyt anoa hoitovapaan sinne saakka, kunnes esikoinen täyttää 3v. Tulin uudelleen raskaaksi, jolloin työnantajani ilmoitti, että jo anottu hoitovapaa keskeytetään ja muutetaan äitiysvapaaksi. Eli kunta maksaa minulle 3kk palkan, kun jään uudelle äitiyslomalle.
Jos esikoinen ei ole ehtinyt täyttää 3v., ja hänen kohdaltaan äitiyspäiväraha on laskettu työtulojen mukaan, voit anoa Kelalta äitiyspäivärahaa seuraavasta lapsesta samojen perusteiden mukaan. Eli saat suunnilleen saman äitiyspäivärahan seuraavastakin lapsesta.
Kannattaa nyt kysyä asiaa sekä työnantajalta että Kelasta, koska käytännöt tosiaan vaihtelevat eri työnantajien välillä. Jos kuulut liittoon, saat tietoa hoitovapaan muuttamisesta uudeksi äitiysvapaaksi myös sieltä.
Soita kuule kelaan jooko.