Huuliherpes alapäässä
Sain äsken lääkäriltäni kirjeen, että minulla on todettu HSV1 sukupuolielimissä.
Voiko/pitääkö nyt todeta, että minulla on sukupuolitauti? Mies, jonka kanssa harrastin seksiä, kantoi siis todennäköisesti huuliherpestä oireettomana, sillä hän sanoi ettei hänellä koskaan ole rakkuloita ollut.
Siitä on jo muutama viikko kun kävin gynekologilla, ja noin kuukausi kun rakkulat ilmestyivät. Ne kestivät sen muutaman viikon. Loppuvaiheessa myös huuleni ilmestyi pieni rakkula, mutta se ei näyttänyt herpekseltä ja oli täysin kivuton. Siihen ei missään vaiheessa sattunut vaikka painelin sitä. Kummallista.
Alapään rakkulat sen sijaan olivat kivuliaat kun kävi vessassa, sekä en voinut koskea alapäähäni ollenkaan. Pissaamisen jälkeen piti huuhdella lämpimällä vedellä, koska pyyhkiminen ei tullut kuuloonkaan.
Onko täällä muita, kellä HSV1 alapäässä tai ollut täysin kivuton huuliherpes? Onko ensimmäinen oireellinen kerta ollut se kaikista helpoin vai vaikein, vai kenties toistaiseksi ainoa?
Tarkoittaako kerran huuliherpeksen esiintyminen alapäässä sitä, että jos minulla vielä huuliherpes uusiutuu, niin se tulee taas alapäähäni?
Kommentit (64)
Mutta eikö HSV2 ole genitaaliherpes ja HSV1 huuliherpes?
Eri herpesvirukset..
-ap
[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 21:13"]Sinulla on nyt genitaaliherpes.
[/quote]
Eipäs, ne ovat kaksi eri virusta. Huuliherpes voi tulla myös genitaalialueelle. Ja ap, virus jää sun kehoon pysyvästi. Voi olla ettei uusiudu koskaan, pahimmassa tapauksessa voi uusiutua parin viikon välein. Paikka ei vaan välttämättä aina tietenkään ole sama, ellei virus ns. kroonistu. Yleensä herpes-virus valitsee herkän paikan kropasta johon sitten puhkeaa. Heti jos tunnet alapäässäsi kipua tai näet rakkuloita, mene lääkäriin!
No kyllä se virus aktivoituu aina sillä alueella uudestaan mihin se on tarttunutkin. Se elää siellä hermoissa ja tulee niitä pitkin toisinaan iholle lisääntymään. Voit toki saada sen helposti kasvoihisikin, jos alapään rakkulavaiheessa koskettelet herpesvirusta sisältävillä sormilla kasvojasi.
En nyt ulkoa muista mikä käytännön eri HS1 ja HS2 -viruksilla on, esimerkiksi synnytyksen yhteydessä. Seuraavan kerran kun käyt gynellä niin kysäisepä.
[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 21:16"]Mutta eikö HSV2 ole genitaaliherpes ja HSV1 huuliherpes?
Eri herpesvirukset..
-ap
[/quote]
HSV2 oli alunperin genitaaliherpers ja HSV1 huuliherppes tai ovat yhä edelleen, mutta nykypäivänä HSV2 voi olla huulissakin ja HSV1 genitaaleissa, koska nykyään suojaamaton seksi monen ihmisen kanssa on yleistä. Sinulla on siis genitaaliherppes vaikka se on HSV1 aiheuttama.
Mulla on krooninen huuliherpes joka iskee AINA oikeaan sieraimeen. :( välillä saattaa olla vuosikin väliä, pahin oli kun tuli 4 kertaa 3 viikon välein. Joudun syömään joka kerralla suunsisäisen pilleri-kuurin, ettei mene pahaksi. Joillain huuliherpes aiheuttaa vain yhden näpyn huuleen ja lähtee ilman reseptiä saatavilla voiteilla/laastareilla.
[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 21:16"]Mutta eikö HSV2 ole genitaaliherpes ja HSV1 huuliherpes?
Eri herpesvirukset..
-ap
[/quote]
no juu, mutta olet saanut nyt yk.genitaaliialueelle ja sinulla on nyt sitten lopun el.se yk.virus gen.alueella, ts.gen.herpes.
siis virustyypillä ei ole väliä, samat oireet ja kumpaakin voi olla kummassakin paikassa. et ole välttämättä saanut virusta nyt. noin 85 % aikuisväestöstä on ns huuliherpes virus, vain osalla se laukeaa "kukkimaan". ymmärtääkseni tartunta tapahtuu ilman rakkuloitakin ja virus jää kytemään kroppaan.
[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 21:23"][quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 21:16"]Mutta eikö HSV2 ole genitaaliherpes ja HSV1 huuliherpes?
Eri herpesvirukset..
-ap
[/quote]
HSV2 oli alunperin genitaaliherpers ja HSV1 huuliherppes tai ovat yhä edelleen, mutta nykypäivänä HSV2 voi olla huulissakin ja HSV1 genitaaleissa, koska nykyään suojaamaton seksi monen ihmisen kanssa on yleistä. Sinulla on siis genitaaliherppes vaikka se on HSV1 aiheuttama.
[/quote]
Ihan OT, se on herpes, ei herppes.....
Genetaaliherpes voi olla jomman kumman viruksen aiheuttama. Molemmissa tapauksissa syntytyksissä lääkitään. Se esiintymispaikka on ratkaiseva, ei se 1 tai 2 viruksen nimessä.
Kiitos vastauksista!
Osaako joku vielä kertoa, miksi huuliherpekseni huulessani oli täysin kivuton? Voiko se silloin olla herpes..
-ap
[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 21:23"]
Mulla on krooninen huuliherpes joka iskee AINA oikeaan sieraimeen. :( välillä saattaa olla vuosikin väliä, pahin oli kun tuli 4 kertaa 3 viikon välein. Joudun syömään joka kerralla suunsisäisen pilleri-kuurin, ettei mene pahaksi. Joillain huuliherpes aiheuttaa vain yhden näpyn huuleen ja lähtee ilman reseptiä saatavilla voiteilla/laastareilla.
[/quote]
Minullakin tulee herpes sieraimeen. Tosi kipeä. En ensimmäisillä kerroilla edes tajunnut, että se on herpes, kuvittelin vain, että flunssan takia on räkä kuivunut limakalvolle ja jatkuvasti kynin sieraintani... Vasta sitten kun parin vuoden jälkeen tuli herpesrakkula huuleen, tajusin, että sitä se oli aiemmin sieraimessakin. Nykyisin isken herpeslaastarin heti sieraimeen, kun hiukankin kirvelee.
Ehkä sillä miehelläkin on ollut herpesvirus siellä alapäässä eikä hän ole tajunnut, että kyseessä on herpes? Minulla ei ole koskaan ollut kivutonta huuliherpestä, paitsi silloin, kun olen heti ensioireisiin laittanut laastarin ja se on iskenyt viruksen tainnoksiin ennen kuin rakkula on ehtinyt ilmetä.
[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 21:27"]
siis virustyypillä ei ole väliä, samat oireet ja kumpaakin voi olla kummassakin paikassa. et ole välttämättä saanut virusta nyt. noin 85 % aikuisväestöstä on ns huuliherpes virus, vain osalla se laukeaa "kukkimaan". ymmärtääkseni tartunta tapahtuu ilman rakkuloitakin ja virus jää kytemään kroppaan.
[/quote]
Tartunta ei koskaan tapahdu ilman rakkulaa. Yleensä huuliherpes on huulessa. Todennäköisesti ap sai alapäähänsää sen seksikumppaninsa rakkulahuulesta, kuten hän arveleekin. Tämä ei poissulje sitä asiaa, että hänellä voi oll ajo aikoja sitten saatu huuliherpes yläpään huulissa, jopa useita eri kantoja.
[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 21:41"]Ehkä sillä miehelläkin on ollut herpesvirus siellä alapäässä eikä hän ole tajunnut, että kyseessä on herpes? Minulla ei ole koskaan ollut kivutonta huuliherpestä, paitsi silloin, kun olen heti ensioireisiin laittanut laastarin ja se on iskenyt viruksen tainnoksiin ennen kuin rakkula on ehtinyt ilmetä.
[/quote]
Jos miehellä on ollut herpes, niin oireettomana. Ainakaan minä en monien seksikertojemme aikana hänen huulessaan tai alapäässään mitään rakkuloita nähnyt. Voihan se olla että hänellä on joskus ollut ja valehteli mulle, mutta tuskinpa.
-ap
Juuri tästä ja muista tulehduksista olen yrittänyt teitä suuseksin ystäviä ja siitä nauttivia tälläkin palstalla aina silloin tällöin varoittaa.
Asialliset aloitukseni on johtaneet yleensä alapeukutiksiin ja siihen, että esiintuomani tartuntariskit suuseksissä on palstalaisten "mutu tuntumalla" todettu liioitelluiksi ja esittäni selkeät faktat on leimattu vanhakantaisiksi ja aloituksen kirjoittaja liian kireä nutturaiseksi mammaksi.
t, odont.lis.
[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 21:47"]
[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 21:41"]Ehkä sillä miehelläkin on ollut herpesvirus siellä alapäässä eikä hän ole tajunnut, että kyseessä on herpes? Minulla ei ole koskaan ollut kivutonta huuliherpestä, paitsi silloin, kun olen heti ensioireisiin laittanut laastarin ja se on iskenyt viruksen tainnoksiin ennen kuin rakkula on ehtinyt ilmetä. [/quote] Jos miehellä on ollut herpes, niin oireettomana. Ainakaan minä en monien seksikertojemme aikana hänen huulessaan tai alapäässään mitään rakkuloita nähnyt. Voihan se olla että hänellä on joskus ollut ja valehteli mulle, mutta tuskinpa. -ap
[/quote]
Sorry, ajattelin aloitusviestisi jotenkin väärin, koska luin sen huonosti ja tein rajusti omat olettamukseni. Rakkulaton herpes ei tartu. Et siis saanut kyseiseltä mieheltä sitä, olet voinut esim. aikoinasi siirrostaa omasta huulestasi sen alapäähäsi.
T: 15 viestin kirjoittaja
[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 21:48"]
Juuri tästä ja muista tulehduksista olen yrittänyt teitä suuseksin ystäviä ja siitä nauttivia tälläkin palstalla aina silloin tällöin varoittaa.
Asialliset aloitukseni on johtaneet yleensä alapeukutiksiin ja siihen, että esiintuomani tartuntariskit suuseksissä on palstalaisten "mutu tuntumalla" todettu liioitelluiksi ja esittäni selkeät faktat on leimattu vanhakantaisiksi ja aloituksen kirjoittaja liian kireä nutturaiseksi mammaksi.
t, odont.lis.
[/quote]
No sen huuliherpeksen voi kyllä alapäähänsäkin siirtää, helpostikin. Sitäpaitsi ap:n tekstistä ei saanut kyllä varsinaisesti kuvaa irtosuhteista, tai huolimattomuudesta seksin kohdalla muutenkaan!
Kireänutturainen on yhdyssana :)
Hammaslääkärinä tiedät varmasti, että esim. tippurin voi saada suudellessa nielusta nieluun. Ja sen voi myöhemmin myös siirtää omaan alapäähänsä vahingossa sormissaan. Ja että jotkut vauvat altistuvat papilloomavirukselle jo syntyessään ja infektoituvat siis kohdunulkopuolisen elämänsä ensi hetkinä.
Olen todella vihainen ja pettynyt. En todellakaan tiedä mistä ja milloin olen voinut huuliherpeksen saada, sillä minulla ei edes ole yhtäkään ystävää jolla olisin huuliherpestä nähnyt, saati sitten miehiä. Jos joltain sen olen saanut, niin oireettomana uskoisin.
-ap
[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 22:26"]
Luin netistä, että yli 90% ihmisistä kantaa HSV1-virusta. Tarkoittaako tämä että nämä kaikki 90% tartuttavat virusta eteenpäin, ja minä kuulun siihen ryhmään jolla virus on oireillut. Eli oireettomissa vaiheissani todennäköisyyteni tartuttaa HSV1 eteenpäin on yhtä suuri kuin täysin oireettomilla kantajilla? -ap
[/quote]
Minäkin tahtoisin saada tähän vastauksen!! up
Sinulla on nyt genitaaliherpes.