Mies ei halua naimisiin, vaikka lapsiakin jo on

Hyvä miesmatsku Haluaa elämänsä naisen kanssa jo alusta asti naimisiin ja ei tee lapsia avioliiton ulkopuolella. Kun tajuaa miten perheeseen ja vaimoon sitoudutaan JULKISESTI.

Huonon miehen saa vain avokkina. Pistää vastaan kun suunnitellaan häitä ja menee naimisiin korkeintaan pakotettuna. Sitten muutaman vuoden päästä vinkuu miten avioliitto pilasi hänen elämänsä.

että mikä on yhden mielestä "huono" on yhden mielestä "hyvä" ja päinvastoin. Yhtä lailla joku voisi kirjoittaa, että "hyvä miesmatsku haluaa elämänsä naisen kanssa lapsen". Me ihmiset kun olemme niin erilaisia.

Itse en (naisena) arvostaisi avioliittohaluja miehessä ollenkaan. En nyt sanoisi sen hänestä huonoakaan tekevän, se vain olisi itselleni yhtä yhdentekevä ominaisuus kuin vaikka se, onko hänellä vaatekaapissaan jotain tietyn väristä t-paitaa. Itse painotan miehessä ja parisuhteessa muita ominaisuuksia.

MIKSI

pitää luvata mennä naimisiin JOS sitä ei aio tehdä??????????????????

kaverinikin tosiaan luuli että häät olisivat joskus tulossa ja sit ukko muuttaakin toisen kanssa yhteen yks kaks

Myönnetään, että jos kaverisi päämäärä koko parisuhteessa oli avioliitto, ja jos hän oli sen myös selkeästi ilmaissut, niin olihan se silloin ikävää, että mies ei voinut tähän toiveeseen vastata eikä edes kertonut asiaa. Tosin jos ihmiset ovat 12 vuotta yhdessä, niin luulisi tällaisten asioiden tulevan selväksi jo aiemmin.

sekö on oikein että yhtenä päivänä kirkkain silmin vannotaan rakkautta ja luvataan joskus avioliittoa ja sitten seuraavana päivänä sanotaan ettei koskaan rakastanut ja muuttaa toisen naisen luo

Ei se ole oikein. Mutta sinun pitää erottaa kaksi asiaa. Se, että ihminen eroaa joskus, ei tarkota sitä, etteikö hän olisi voinut aiemmin rakastaa ihan aidosti. Jos on oikeasti rakastanut, on tietenkin väärin myöhemmin loukata toista väittämälä, ettei muka olisi rakastanut.

Sen sijaan se, että eron jälkeen muuttaa toisen luo, on ihan oikeutettua. Sekään ei tarkoita, etteikö ensimmäisessä suhteessa olisi aikoinaan voinut olla ihan tosissaan.

Paras olisi, että ihmiset aina etsisivät samanhenkisen kumppanin. Eli ne naiset, joiden tavoite parisuhteessa on avioliitto, etsisivät miehen, joka myös haluaa ensisijaisesti naimisiin. Näiden ketjujen perusteella vaikuttaa nimittäin siltä, että tällaisten ihmisten on miltei mahdoton onnistua parisuhteessaan sellaisen ihmisen kanssa, jonka ensisijainen tavoite on parisuhde avioliiton ollessa toissijainen, yhdentekevä tai jopa jostain syystä ei-houkutteleva vaihtoehto.

Taas joku naimaton on vetänyt herneitä nenään, on niin epätoivoisia perusteluita avioliittoa vastaan.



Ei avioliitto ole mikään parisuhteesta irrallinen olotila, vaan hyvän ja rakkauden täyteisen parisuhteen SEURAUS. Jo seurustellessa on niin varma rakkaudestaan ja halustaan sitoutua, että haluaa ottaa sen syvintä sitoutumista symboloivan askeleen.



Ja luonnollisesti ne, jotka eivät noin tunne JO parisuhteen aikana, EIVÄT mene naimisiin. Tosin liian usein sattuvat yhteen sellaiset, joista toinen haluaisi naimisiin ja toinen ei, edellä mainitusta syystä. Mutta eipä hän tietenkään sitä kumppanilleen paljasta, vaan vakuuttaa että "joo, joo, oon jo sitoutunut näinkin, mutta..."

Olemme olleet vuosia yhdessä ja kaksi lastakin on. Kihloissa olemme ja se mielestäni on lupaus avioliitosta. Aina kun otan naimisiin menon puheeksi, niin en saa mieheltä mitään järkevää vastausta.

Miksi ostaa koko lehmä jos haluaa silloin tällöin vai kupin maitoa?

Sä pöljä olet tarjonnut sille kaikki avioliiton edut jo nyt ja noinhan siinä sitten käy. Toivottavasti olette hoitaneet omaisuusasiat järkevästi, koska mies joka tapauksessa ilmeisesti suunnittelee häipyvänsä jossain vaiheessa.

Kerroin etten tee lapsia avioliiton ulkopuolella ja perustelunani tähän on niin lapsen kuin molempien vanhempien oikeudet. Esimerkiksi:



Jos kumppanini kuolisi minun vielä odottaessa yhteistä lastamme,



Avoparina: joutuisin muuttamaan pois yhteisestä kodistamme, sillä asumme mieheni omistamassa asunnossa. Isyyttä ei tässä tapauksessa myöskään ole voitu vielä tunnustaa.



Avioparina: minulla ja lapsellamme on oikeus jäädä asumaan kotiimme ja periä se mieheltä/isältä. Saisin myös leskeneläkettä, mikä luonnollisesti on lapsenkin etu.



Tai miehen oikeuksien kannalta voisin yhteistä lasta odottaessani vain lähteä kävelemään, eikä miehellä olisi mitään keinoja saada tavata lastaan, joka ei kuitenkaan ole lain silmissä hänen lapsensa. Voisin kieltäytyä isyystestistä (tästä onneksi tehtiin hiljattain lakimuutosta, jokohan voimassa?) ja antaa vaikka toisen miehen kasvattaa lapsi omanaan.



Avioliitto luo ennen kaikkea juridista turvaa perheen kaikille jäsenille. Toki avopari voi hoitaa leskeneläkkeen vakuutuksilla (ja maksaa siitä), hoitaa testamentilla jotain toisilleen (lakiosuutta ei kuitenkaan rintaperillisiltä voida viedä) ja odottaa että molempien elämäntilanne sallii yhteisen asuntolainan oton (mitä jos tavattaessa toisella on jo asunto, tai toinen vielä opiskelee, eikä ole valmis lainaan?), jotta asunnosta ei kuoleman tai eron sattuessa lennetä kuin leppäkeihäs, MUTTA tämän kaiken saa kuntoon muutaman minuutin maistraattikäynnillä.

vaikka suhteessa ei ollakaan kovi vakavissaan. Sääli näitä aviottomia lapsia.

Tunnen erään sinkkunaisen, joka pitää nimettömässään kahta sormusta. Ei ole ollut naimisissa. Mutta jos sinun mielestäsi siis kihlauksen voi itse määritellä miten huvittaa, niin voiko sinun mielestäsi tuo sinkkunainen väittää olevansa naimisissa, koskapa pitää kahta sormusta nimettömässä, jos hän kovasti haluaisi olla naimisissa? Tuo ajatusleikki siis sinun logiikkaasi käyttäen.

minun puolestani hän saa väittää tai kuvitella vaikka niinkin. Mutta koska kihlautumisella ei ole mitään virallista tai juridista merkitystä, niin käytännössä sen voi jokainen määritellä miten haluaa.

No, tietysti kihlautuminen on perinteisesti tarkoittanut "lupausta avioliitsta". Silti siihen voi sisältyy kaikenlaisia variaatioita. Kihloissa voi olla pariskunta, joka on keskustellut asiasta syvällisesti ja yhdessä päättänyt haluavansa mennä naimisiin "joskus", ja asia voi jäädä roikkumaan vaikka kuinka pitkäksi aikaa, ehkä jopa loppuelämäksi. Tai sitten kihloissa voi olla pariskunta, joka on jo päättänyt ajankohdankin eli tekee asian enemmän perinteen mukaan.

Mutta kuten kirjoitin, perinteet muuttuvat. Kihlauksen merkitys on voinut joidenkin ihmisten mielessä jo muuttua niin, ettei kyse enää ole samasta asiasta kuin alunperin. Näin on käynyt monelle muullekin asialle. Sinusta se voi olla "pellekihlautumista", ja sinulla on tietysti oikeus omaan näkemykseesi asiasta. Ihmettelen tosin, miksi pitää suhtautua noin halveksivasti toisten ihmisten suhteeseen.

Eikö ole vain mukavaa, että ihmiset löytävät oman tapansa olla yhdessä? Jotenkin näillä palstoilla ihmiset kuulostavat kovin kitkeriltä kirjoittaessaan "pellekihlautumisesta" ja puhumalla avopareista milloin susiparina, milloin "epävarmoina omasta suhteestaan". Kummallista!

Minua huolestuttaa, miten heikosti ihmiset tietävät oikeutensa ja velvollisuutensa.

Kerroin etten tee lapsia avioliiton ulkopuolella ja perustelunani tähän on niin lapsen kuin molempien vanhempien oikeudet. Esimerkiksi:

Jos kumppanini kuolisi minun vielä odottaessa yhteistä lastamme,

Avoparina: joutuisin muuttamaan pois yhteisestä kodistamme, sillä asumme mieheni omistamassa asunnossa. Isyyttä ei tässä tapauksessa myöskään ole voitu vielä tunnustaa.

Avioparina: minulla ja lapsellamme on oikeus jäädä asumaan kotiimme ja periä se mieheltä/isältä. Saisin myös leskeneläkettä, mikä luonnollisesti on lapsenkin etu.

Tai miehen oikeuksien kannalta voisin yhteistä lasta odottaessani vain lähteä kävelemään, eikä miehellä olisi mitään keinoja saada tavata lastaan, joka ei kuitenkaan ole lain silmissä hänen lapsensa. Voisin kieltäytyä isyystestistä (tästä onneksi tehtiin hiljattain lakimuutosta, jokohan voimassa?) ja antaa vaikka toisen miehen kasvattaa lapsi omanaan.

Avioliitto luo ennen kaikkea juridista turvaa perheen kaikille jäsenille. Toki avopari voi hoitaa leskeneläkkeen vakuutuksilla (ja maksaa siitä), hoitaa testamentilla jotain toisilleen (lakiosuutta ei kuitenkaan rintaperillisiltä voida viedä) ja odottaa että molempien elämäntilanne sallii yhteisen asuntolainan oton (mitä jos tavattaessa toisella on jo asunto, tai toinen vielä opiskelee, eikä ole valmis lainaan?), jotta asunnosta ei kuoleman tai eron sattuessa lennetä kuin leppäkeihäs, MUTTA tämän kaiken saa kuntoon muutaman minuutin maistraattikäynnillä.

niin sittenhän ei ole mitään syytä miehellä kieltäytyä menemästä naimisiin. Hänellehän se ei muuta mitään. Hän voi hyvin pistäytyä ruokatunnilla maistraatissa kymmenen minuutin käynnin jotta vaimo saa virallisen todistuksen ja ikuisen onnen.



Anna miehelle aikaa miettiä mielipidettään, vaikka 1-2 kuukautta. Kerro että kun aika menee umpeen, sinä hoidat käytännön järjestelyt, avioliiton selvityspaperit, varaat ajan maistraattiin ja pyydät teidän kummankin parhaan ystävän todistajaksi. (Maistraatin puoleltakin saa todistajat jos haluaa)



Sitten menette naimisiin ja sehän ei muuta miehelle mitään, mutta saa sinut onnelliseksi.



--oletin siis että haluat naimisiin etkä nimenomaan häät?

se on jo saanut haluamansa, seksiä ja suvunjatketta.

Asia on minusta niin iso, että parin pitää seurustelusuhteessa keskustella arvoista ja siitä, mitä haluaa. Ei niin, että nainen haluaa naimisiin, mutta ei uskalla sanoa, koska pelkää painostavansa miestä ja kokee, että ei se mies ehkä halua, ellei se kosi yllättäen.

Tästä olen samaa mieltä.

Tämä esimerkkitapaus on minusta ihan ok. Naisella ja miehellä on ollut eri mielipiteet tulevaisuudesta. Asia ok nainen muutti pois. Mies mietti asiaa yksin ja totesi, että kyllä hän haluaakin naimisiin. Asia ok. Mikä sitten mättää. Uskon, että tämä avioliitto on onnellinen ja kestää heidän elämänsä loppuun asti.

Se, mikä tässä on minusta outoa, on se, että onko sille naiselle sitten kuitenkin ollut ihan sama, kenen kanssa hän on? Hänhän olisi mieluummin eronnut rakkaasta (?) elämänkumppanistaan kuin elänyt avoliitossa. Eli siis avioliitto nousee ensisijaiseksi, jopa tärkeämmäksi kuin se toinen ihminen, oma puoliso! Tätä en käsitä. (Toki saman voisi kääntää toisin päin miehen suhteen, mutta hänhän sitten antoikin periksi.)

Ja on minusta vähän lapsellista tuollainen, että muutetaan pois lapsen kanssa ja sillä lailla yritetään kiristää toinen taipumaan omaan tahtoon. Mutta toki sitten, jos se avioliitto on niin tärkeä, niin kai sitten on yritettävä kaikki mahdollinen :/

Jos toinen haluaa naimisiin ja toinen ei niin vaihtoehtona on, että toinen antaa periksi tai pari eroaa.

Ihmettelen tätä naisten ilkeämielistä ajattelua, että jos nainen haluaisi naimisiin, mutta mies ei ja ei sitten mennä niin asia ok.

Mutta jos nainen saa perusteltua miehelle järkisyyt, miksi kannattaa mennä naimisiin ja mies suostuu, ämmälauma ilkkuu, että mies on painostettu ja ero kyllä tulee kun ei se mies ihan oikeasti olis halunnut.

Ei ole tullut mieleen, että kun aikuiset ihmiset keskustelee niin mielipiteet voi muuttua.

Joo, voihan ne muuttua. Ei vaan kuulosta kauhean aikuismaiselta keskustelulta ottaa vauva ja häipyä, ja sitten heti kun mies tulee kukkakimpun kanssa kosimaan, niin sitten kyllä suostutaan puhumatta asiasta sen kummemmin.

Ja pikemminhän täällä eri ketjuissa on ollut ihan muunlaista ilkeämielistä vihjailua, eli vihjaillaan avoparien olevan vähemmän tosissaan vain siksi, että heidän valintansa on erilainen kuin oma.

se on jo saanut haluamansa, seksiä ja suvunjatketta.

jos tuo on sinun näkemyksesi siitä, mitä parisuhde pitää sisällään ja minkä vuoksi mennään naimisiin, niin kuulostaapa aika ankealta. Mutta eikös se nainenkin ole silloin saanut samaa? Mitä se nainen sitten enää avioliitolta haluaa, jos kerran - ilmeisesti sinun näkemyksesi mukaan - parisuhteessa kyse on vain tuosta?

eli keskustelimme 8 vuotta sitten suhteen etenemisestä. molemmat halusimme edetä, olimme 5 vuotta jo seurustelleet ja monta vuotta asuneet yhdessä, joten tuntui sopivalta ajankohdalta. mieheni sanoi haluavansa lapsia, minä sanoin että tekisin vaikka heti jos olisimme naimisissa, minua ahdisti lastenvalvojan tapaamiset yms. aviottoman lapsen syntymiseen liittyvät asiat. mieheni ei ymmärätänyt...sanoi rakastavansa minua, mutta ei nähnyt mitään syytä mennä naimisiin, "eihän se muuttaisi mitään."

perustelin oman kantani, nimenomaan lain perusteet esim. perintö yms.

lisäksi sanoin, että haluan olla lapseni kanssa saman niminen, niin halusi miehenikin. jätettiin asia hautumaan ja jo seuraavana päivänä mieheni kosi minua. menimme kihloihin ja aloimme järjestelemään häitä. sanoin etten tarvitse isoja häitä, myös maistraatti olisi riittänyt - itse asia tärkein. kihloista....olin jos aiemmin miehelleni sanonut, kun hän puhui kihloista etten aio mennä monivuotisiin kihloihin, vasta kun mennään naimisiin. en ymmärrä kihloja, enemmän meitä yhdisti talovelka kuin joku sormus sormessa.

eli me mietimme asiat jo etukäteen valmiiksi eikä vasta lasten teon jälkeen. nyt monelle on myöhäistä...luultavasti olette laittaneet lapset miehen nimelle yms.

Meillä on yhteiseloa takana pikkusen vajaa 25 vuotta, avoliitossa, ei kihloja, lapsia kolme. Lapset ovat minun nimelläni, ei miehen.

Meillä minä olen se, joka ei halua naimisiin.

se on jo saanut haluamansa, seksiä ja suvunjatketta.

jos tuo on sinun näkemyksesi siitä, mitä parisuhde pitää sisällään ja minkä vuoksi mennään naimisiin, niin kuulostaapa aika ankealta. Mutta eikös se nainenkin ole silloin saanut samaa? Mitä se nainen sitten enää avioliitolta haluaa, jos kerran - ilmeisesti sinun näkemyksesi mukaan - parisuhteessa kyse on vain tuosta?

En ole tuon kommentin kirjoittaja, jolle kommentoit, mutta varmaan se nainen rakastaa niin paljon ja on niin varma sitoutumisestaan, että haluaa solmia koko loppuelämän kestävän avioliiton. Kenties hänen miesystävänsä ei tunne samoin, jos ei kerta halua naimisiin ja haluaa suhteelta vain seksiä ja suvunjatketta ja yhdessäoloa sen aikaa kun huvittaa. Mutta, eihän sitä voi ulkopuoliset tietää, miten asian laita on.

Miksi olet mennyt kihloihin, jos et tiedä haluatko naimisiin?

Kihloissa ollaan ja yksi yhteinen lapsi ja yhteinen asuntolainakin löytyy. Itse en halua mennä naimisiin, koska en ole 100% varma, onko nykyinen mies sittenkään se oikea. Odotan siis tavallaan, että josko joskus vastaan tulisi se varmasti herra "oikea". Mies kinuaa avioliittoa tasaisin väliajoin, sanon aina hänelle, että miksi mennä naimisiin, ei se mitään muuta. Todellisuudessa en ajattele noin, mutta enhän voi miehelle todellista syytä kertoa.

Kerroin etten tee lapsia avioliiton ulkopuolella ja perustelunani tähän on niin lapsen kuin molempien vanhempien oikeudet. Esimerkiksi: Jos kumppanini kuolisi minun vielä odottaessa yhteistä lastamme, Avoparina: joutuisin muuttamaan pois yhteisestä kodistamme, sillä asumme mieheni omistamassa asunnossa. Isyyttä ei tässä tapauksessa myöskään ole voitu vielä tunnustaa. Avioparina: minulla ja lapsellamme on oikeus jäädä asumaan kotiimme ja periä se mieheltä/isältä. Saisin myös leskeneläkettä, mikä luonnollisesti on lapsenkin etu. Tai miehen oikeuksien kannalta voisin yhteistä lasta odottaessani vain lähteä kävelemään, eikä miehellä olisi mitään keinoja saada tavata lastaan, joka ei kuitenkaan ole lain silmissä hänen lapsensa. Voisin kieltäytyä isyystestistä (tästä onneksi tehtiin hiljattain lakimuutosta, jokohan voimassa?) ja antaa vaikka toisen miehen kasvattaa lapsi omanaan. Avioliitto luo ennen kaikkea juridista turvaa perheen kaikille jäsenille. Toki avopari voi hoitaa leskeneläkkeen vakuutuksilla (ja maksaa siitä), hoitaa testamentilla jotain toisilleen (lakiosuutta ei kuitenkaan rintaperillisiltä voida viedä) ja odottaa että molempien elämäntilanne sallii yhteisen asuntolainan oton (mitä jos tavattaessa toisella on jo asunto, tai toinen vielä opiskelee, eikä ole valmis lainaan?), jotta asunnosta ei kuoleman tai eron sattuessa lennetä kuin leppäkeihäs, MUTTA tämän kaiken saa kuntoon muutaman minuutin maistraattikäynnillä.

Miksi olet mennyt kihloihin, jos et tiedä haluatko naimisiin?

Kihloissa ollaan ja yksi yhteinen lapsi ja yhteinen asuntolainakin löytyy. Itse en halua mennä naimisiin, koska en ole 100% varma, onko nykyinen mies sittenkään se oikea. Odotan siis tavallaan, että josko joskus vastaan tulisi se varmasti herra "oikea". Mies kinuaa avioliittoa tasaisin väliajoin, sanon aina hänelle, että miksi mennä naimisiin, ei se mitään muuta. Todellisuudessa en ajattele noin, mutta enhän voi miehelle todellista syytä kertoa.

Ei kun mun mielestä pitäisi kysyä, miksi olet tehnyt lapsen, jos et ole varma haluatko olla juuri tuon miehen kanssa?! Kyllä kihloihin voi mennä periaatteessa kenen kanssa tahansa, samoin naimisiin - kyllähän niistäkin erota voi, ja niin kauan kuin ei ole lapsia, on se melko helppoa.

Vähän veikkaan, että kirjoitus oli provo, koska ei kukaan voi olla niin typerä, että pitää lastaan yhdentekevämpänä asiana kuin jotain avioliittoa.

En ole tuon kommentin kirjoittaja, jolle kommentoit, mutta varmaan se nainen rakastaa niin paljon ja on niin varma sitoutumisestaan, että haluaa solmia koko loppuelämän kestävän avioliiton. Kenties hänen miesystävänsä ei tunne samoin, jos ei kerta halua naimisiin ja haluaa suhteelta vain seksiä ja suvunjatketta ja yhdessäoloa sen aikaa kun huvittaa. Mutta, eihän sitä voi ulkopuoliset tietää, miten asian laita on.

Minulle on ihan uudenlainen ajatus, että kaikki, jotka eivät ole naimisissa, haluavat toiselta pelkkää seksiä ja jälkeläisen. Kuulostaa ehkä HIEMAN vanhakantaiselta ajattelulta tuo...

Muistaakseni pari vuotta sitten "vauva"-lehdessä oli kirjoitus tehdystä tutkimuksesta, jossa monet naiset olivat myöntäneet, että heille motiivi seurustella miesystävänsä kanssa on saada lapsi, sitoutuminen ja se onko mies "Se Oikea" oli naisille sivuseikka, sen olivat ihan sanoneet. Siksi eivät myöskään olleet naimisissa.



Joten kyllä voi olla yleistä, että nainen on suhteessa vain hankkiakseen lapsen. Tosin yleisempää se on miesten kohdalla, nyky-yhteiskunta kun on täynnään näitä sitoutumiskammoisia miehiä, jotka eivät halua naimisiin, mutta kylläkin lapsia, vaikka useammallekin naiselle.



Eikä taatusti kukaan mene naimisiin kenen tahansa kanssa eikä huvikseen, sen sijaan kihloihin kyllä menevät monet sen kummemmin miettimättä. Mutta kyllä avioliitto on niin iso asia ja sitoumus, että siihen menevät ainoastaan ne, jotka ovat tosissaan ja tarkoituksenaan olla siinä loppuelämä. Naimisiinmenossa on mukana myös niin vahvat tunnekokemukset, ihan jo se "tahdon" sanan sanominen alttarilla ja mitä se tarkoittaa, ovat vakava ja liikuttava, mutta myös tietysti iloinen tilanne, että ei kukaan mene kevyin perustein sellaista sanomaan alttarille. Ymmärrettävästi joku katkera vanhapiika voi kyllä yrittää väittää muuta.

Muistaakseni pari vuotta sitten "vauva"-lehdessä oli kirjoitus tehdystä tutkimuksesta, jossa monet naiset olivat myöntäneet, että heille motiivi seurustella miesystävänsä kanssa on saada lapsi, sitoutuminen ja se onko mies "Se Oikea" oli naisille sivuseikka, sen olivat ihan sanoneet. Siksi eivät myöskään olleet naimisissa.

Joten kyllä voi olla yleistä, että nainen on suhteessa vain hankkiakseen lapsen. Tosin yleisempää se on miesten kohdalla, nyky-yhteiskunta kun on täynnään näitä sitoutumiskammoisia miehiä, jotka eivät halua naimisiin, mutta kylläkin lapsia, vaikka useammallekin naiselle.

En ole tällaisesta ennen kuullutkaan. Onkohan tästä "tutkimuksessa" ollut juttua muualla kuin Vauva-lehdessä? Ettei vain olisi ollut lehden lukijoista tehty gallup - sitä en lähtisi yleistämään kovin laajasti väestöön... Nimittäin ei tuo kyllä nykyaikaista perhekäsitystä ja ihmisten pariutumiskäytäntöjä kuvasta.

Mutta kyllä avioliitto on niin iso asia ja sitoumus, että siihen menevät ainoastaan ne, jotka ovat tosissaan ja tarkoituksenaan olla siinä loppuelämä. Naimisiinmenossa on mukana myös niin vahvat tunnekokemukset, ihan jo se "tahdon" sanan sanominen alttarilla ja mitä se tarkoittaa, ovat vakava ja liikuttava, mutta myös tietysti iloinen tilanne, että ei kukaan mene kevyin perustein sellaista sanomaan alttarille. Ymmärrettävästi joku katkera vanhapiika voi kyllä yrittää väittää muuta.

Eh... tarkoitat siis, että avioliitto on ihmisille suurempi asia kuin lapsen hankkiminen? SE jos mikä kuulostaa minusta aika sairaalta! Ja itse kyllä kyseenalaistan sen ajatuksen, että ihmisille on ihan sama, kenen kanssa he elävät yhdessä ja kenen kanssa hankkivat lapsia, mutta sitten joku avioliitto ja häärituaali menevät jopa sen yläpuolelle, että saattaa toisen ihmisen kanssa uuden elämän alulle, odottaa ja synnyttää sen, jakaa vanhemmuuden jne.

En sitä väitä, etteikö monelle se "tahdon" voisi ollakin suhteen huippukokemus ja siksi tuntua tärkeältä. Eri ihmisille kun eri asiat ovat merkittäviä ja eri ihmisille ihan eri asioilla on vahva tunnelataus.