G: mitä 4-vuotiaasi osaa
tähän siis pinoon 4-vuotiaanne taidot ym. olisi kiva kuulla mitä osaavat
Kommentit (30)
-osaa soittaa rumpuja ja ilmakitaraa (tunteella)
-tervehtii vieraita aikuisia ja lapsia sekä juttelee kohteliaasti kuulumisista kaikkien kanssa
-Ajaa pyörällä apupyörien kanssa, potkupyörällä laskettelee myös ilmaan apupyöriä
-Rakentelee pikkulegoilla erilaisia ajoneuvoja ja aseita
-pissii nurmikolle helikopteripissiä tavallisen lisäksi
sekä paljon muita ihania ja vähemmän ihania taitoja mitä en jaksa luetella
Osaa koota ohjevihkosen avulla Legosarjoja, jotka on tarkoitettu yli 7-vuotiaille, mutta ei osaa laittaa sukkia tai kenkiä itse jalkaansa. Paidan juuri ja juuri, housut, jos on hyvä päivä. Riisuu itse.
Tunnistaa osan kirjaimista ja tunnistaa yksittäisiä sanoja (mm. poliisi ja oman nimensä). Tunnistaa noin 3-4 joukkoja, osaa luetella numerot kymmeneen saakka (numerot 5-10 lähinnä ulkomuistista siis)
Ajaa polkupyörää apupyörillä, ohjaus vähän hakusessa. Osaa ajaa potkupyörällä.
Kertoo itse keksimiään satuja ja puheessa löytyy kaikki kirjaimet. Osaa selittää sanoja, joita ei muista.
Tietää mitkä dinosaurukset ovat lihansyöjiä ja mitkä kasvissyöjiä (osaa sanoa jo ulkonäön perusteella) ja tunnistaa tusinan verran dinosauruksia nimeltä (enemmän kuin minä :D) mutta ei osaa esim. hypätä kunnolla tasajalkaa tai seistä yhdellä jalalla.
Osaa selittää mekaanisten vempeleiden toimintaperiaatteita ja tietää mm. auringon lämpösäteilystä yms. tiedejutuista paljon. Ei tosin osaa kiivetä alas kiipeilytelineeltä ja käyttää edelleen yövaippaa.
Ärsyttäminen sujuu myös oikein mallikkaasti. ;D
uimaan ja ajamaan pyörällä ilman apupyöriä. Osaa aakkoset ja numerot luetella ainakin 20 asti. Osaa olla nokkela ja nenäkäskin. Ei osaa ärrää, deenä tulee vielä. Pukee. Riisuu. Tottelee ajoittain. Voitelee leipänsä itse. Osaa lämmittää ruoka-annoksen mikrossa, jonka ottaa itse kattilasta (vaikka eilistä soppaa). Ei pyyhi kakkapyllyä itse, pissit kylläkin. Rakentaa näppärästi pikkulegoja. Osaa mennä uuteen outoon kerhoryhmään rohkeasti.
oppi keväällä ajamaan ilman apupyöriä
oppi keväällä myös uimaan
sukeltanut on jo pian pari vuotta
kelluu
pukee/riisuu
pyyhkii vessareissun jälkeen peppansa
puhe muuten hyvää, ärrä tulee tosin vain ajoittain
tuntee värit
osaa laskea ainakin 5 (siis muutenkin kuin luettelemalla)
pelaa pelejä, mm.tietokoneella
pelata palloa, heittää ja potkia
kiivetä, roikkua pää alaspäin oksilta :)
jutella nätisti ihmisille
Tommosia juttuja..
-tunnistaa lähes kaikki kirjaimet
-tunnistaa tuttuja sanoja esim. nimet ja osaa kirjoittaa ne
-tunnistaa numerot sataan asti
-laskee helppoja plus- ja vähennyslaskuja
-rakentaa legoja näppärästi
-ajaa polkupyörää apupyörillä
-osaa melkein uida, ei pelkää vettä yhtään
-osaa sanoa r-kirjaimen ja puhuu muutenkin hyvin ja sanavarasto on aika laaja
meidän 4,5 v poika osaa:
-ajaa pyörää ilman appareita
-riisua ja pukea (sukat tuottaa tuskaa...)
-käyttää monenlaisia työvälineitä niin keittiössä kuin autotallissa
-tekee "keksintöjä", joihin yleisesti käytetään ainakin teippiä ja mitä tahansa muuta läheltä löytyvää
-numerot 1-10
-jutella tuttujen ja vieraitten kanssa mistä tahansa
-liikkua vikkelästi ja rohkeasti oudoissakin paikoissa
-pelata vähän tietsikalla
hän ei vielä osaa:
-tunnistaa mitään kirjaimia, ei aina edes nimensä alkukirjainta (puheesta tunnistaa samalla alkavat)
-piirtää kuin pää-jalkaisia ihmisiä
-aivan kaikkia värejä
-istua pitkään rauhassa paikallaan (vain satua kuunnellssa tai tv:tä katsellessa)
4,5 v poika osaa
- riisua ja pukea
- pestä hampaansa
- luetella numeroita 20 asti
- kirjoitaa tietokoneella oman nimensä
- kirjoittaa muutamia ulkoa opittuja sanoja
- tunnistaa muutamia kirjoitettuja sanoja (ei vielä osaa lukea)
- tunnistaa päiväkotikavereiden nimet kirjotettuina
- kirjoittaa käsin isoilla harakanvarpailla oman nimensä
- kynäote vielä aika huono
- ei osaa piirtää vielä muuta kuin palloja ja sähköjohtoja ( piirtäminen ei kiinnosta)
- laulaa lastenlauluja ( ei ihan nuotilleen)
- pomppia tasajalkaa
- ajaa pyörällä apupyörien kanssa
(ei olla kokeiltu ilman)
- ei osaa vielä uida
- osaa käyttää television kauko-ohjainta ja matkatelevisiota
- pelaa pelejä
- puhuu aika hyvin, joitain kielioppivirheitä ja itsekeksittyjä sanoja ( hyvemmin jne)
Skeitata omasta mielestään (isoveli skeittaa) omasta mielestään uida Korkeasaareen asti(Kolkeataaleen atti), osaa ottaa huomioon toisen tunteet, osaa huolehtia pikkusiskosta ja osaa rakentaa upeita legorakennelmia. Pukee suurinpiirtein, unohtaa joskus mennä vessaan ja kirjoittaa nimensä.
Kulta rakas..
- Osaa pyöräillä apupyörien kanssa
- Osaa oikean kynäotteen ja piirtää pää-jalkaisia.
- Tunnistaa joitain automerkkejä
- Tunnistaa suurimman osan kirjaimista, osaa auttavasti kirjoittaa oman nimensä
- Hänellä on laaja sanavarasto (puheterapeutin mukaan), mutta silti puuttuu 3-4 kirjainta kokonaan
- Osaa laulaa lastenlauluja
- Auttaa pikkuveljeään usein
- Riisuminen sujuu, pukeminenkin välillä. Ei pidä näistä ollenkaan, joten usein aiheuttaa kiukkukohtauksen.
- On erittäin sosiaalinen. Ottaa kontaktia paljon muihin ihmisiin.
Ei kuitenkaan tee palapelejä, eikä osaa laittaa nappeja eikä vetoketjuja. Värityskin on hakusessa. Ei uskalla laittaa kasvojaan veteen. Eikä muutenkaan halua tehdä asioita, jos ei ole varma onnistumisestaan.
Meidän ihana poikamme, jolla on parhaillaan paha uhmakausi. Osaa olla hankala ja kiukutella, kuitenkin on ihana kuulla iltaisin "äiti, mäkin rakastan sua".
- lukea ja kirjoittaa (ei ihan kaikkia kirjaimia osaa vielä, mutta lukemisen idean hoksasi isosiskon perässä)
- värittää ja piirtää taitavasti ja tarkasti
- ajaa pyörällä apurattailla
- leikkiä roolileikkejä ja vaihtaa 10 kertaa päivässä vaatteita
- kuunnella pitkiä satuja, joissa ei ole kuvia
- pihistää syötävää, kuten näkkäriä ja muroja ja syö niitä sängyn alla, vaatekaapissa, milloin mistäkin teen löytöjä. voisi elää em. ruuilla, muu ruoka ei oikein kiinnosta
Miten leikki ikätovereiden kanssa sujuu? Entä muuten mielikuvitus leikki?
Osaa uida ja sukeltaa hienosti, tykkää myös hyppiä ponnarilta veteen, osaa melkein ajaa ilman apupyöriä, on muutenkin tosi liikunnallinen ja motorisesti lahjakas, pukee ja riisuu kaikki vaatteet, myös napitettavat sujuvasti, hoitaa vessahommat omatoimisesti, tosin pyllynpyyhintään tarvitsee vähän apua, osaa peseytyä suihkussa, myös hiustenpesu sujuu hienosti, puhuu neuvolan mukaan ikäisekseen poikkeuksellisen selvästi ja monipuolisesti, r-kirjain tosin tulee vielä aika pehmeästi, pärjää ja saa kavereita aina ja kaikkialla ja on muutenkin tosi reipas, energinen, empaattinen, sosiaalinen ja ihana tyttö.
- pitää hyvin tasapainon potkupyörällä
- piirtää pääjalkaisia
- harjoittelee oikeaa kynäotetta
- puhuu selkeästi laajalla sanavarastolla
- osaa ärrän ja muutkin äänteen
- keksii itse arvoituksia
- on tosi hyvä lasten Aliaksessa
- voittaa aina muistipelin
- keskittyy n. 40 palan palapeleihin
- laulaa aina oikeasta sävelajista
- hoitaa ja hellii pikkuveljeään
- käy itsenäisesti pöntöllä, pepun äiti tietysti pyyhkii, että tulee puhdasta
- tunnistaa kirjaimia, tunnistaa kaikki numerot (siis 0-9)
- ui innokkaasti uimarenkaalla
ym ym ym
4-v tyttö osaa:
-ajaa pyörää apupyörillä
-kirjoittaa ja lukea monia sanoja (tikkukirjaimilla)
-laskea sataan (voisi laskea vaikka kuinka)
-yksinkertaisia laskuja 3+3 ym.
-puhua kahta kieltä
-piirtää ihania kuvia
-leikkiä mielikuvitusleikkejä ja kertoa huiseja tarinoita
-siivota huoneen
-sämpylä reseptin :)
-pukea, riisua, peseytyä
-kirjoittaa oman nimensä
-ajaa pyörällä apupyörien kanssa
-pukea ja riisua suurimman osan vaatteista, joissakin kaipaa vielä apua tai vähän korjailua
-kastella kukkia
-pelata hyvin autopeliä pleikkarilla
-ajaa potkulaudalla
-ottaa keinussa itse vauhtia
-päästää kissan parvekkeelle
-keksiä mielikuvituksellisia tarinoita
-kertoa vitsejä ja hassutella
-neuvoa ja opastaa pikkuveljeään
-Pyöräillä apupyörillä (kuten viime vuonnakin)
-Luisteli talvella (psyi pystyssä ja eteni hitasti)
-Ottaa keinussa vauhtia istuen ja seisten
-Laskea 16 asti
-Piirtää ihmisiä, joilla pää, hiukset, silmät, suu, kaula, masu ja raajat, prinsessoilla mekko ja kruunu, piirtää koiria, aurinkoja, kukkia, autoja jne., siten että ne tunnistaa
-Kirjoittaa oman ja veljensä nimen, tunnistaa useita kirjaimia, myös puheesta, millä kirjaimella jokin sana alkaa
-Voidella leivän ja kaataa maitoa tölkistä lasiin
-Leikkiä ikätovereiden kanssa suhteellisen rakentavasti ja toisinaan neuvotella, jos kiistaa lelusta
-Pukea ja riisua - mielentilasta riippuen taito saattaa myös kadota ;)
-Vitsailla
-Ruokkia koiraa (siten että koiran pitää ensin esim. istua)
-Laulaa useita lastenlauluja ja keksiä omia
-Lohduttaa ja ilahduttaa pikkusisarusta jos tällä paha mieli
-Saada pahimmillaan tunnin itku-potkuraivareita
-Kieltäytyä tekemästä tavallisia asioita (esim. käsien pesu vessakäynnin jälkeen)
-Kertoa monenlaista mielikuvitusystäviensä elämästä
Ja paljon muuta...
(luettuani muiden viestejä...)
-Puhua kahta kieltä selkeästi (no joo, kaksikielinen perhe, ei mitenkään erikoinen taito)
-Leikata saksilla viivaa pitkin (myös yksinkertaisia kuvioita)
-Tehdä 60 palan palapelejä
-Kulkea metsässä pitkähköjä matkoja
-lähes oikein laskea kymmeneen
-pissii ja kakkii vessaan paitsi öisin
-kaataa maidon lasiin purkista
-rakentaa pikkulegoista mitä sattuu tarvitsemaan
-ottaa kontaktia kenen vaan kanssa ikään tai sukupuoleen katsomatta
-surra sitä, ettei ole kavereita
-lohduttaa itseä pärjäävänsä yksin vaikkei isommat ota leikkeihin mukaan
osaa luetella aakkoset ja tunnistaa monista sanoista millä kirjaimella se sana alkaa. osaa luetella numerot kolmeenkymmeneen asti.
osaa yksinkertaisia plus ja vähennyslaskuja, siis 3+1, 5+3, 4-2 jne.
osaa pukea, riisua, kammata hiukset, ajaa polkupyörällä ilman apupyöriä, osaa ärrän, osaa kertoa itsekeksimiä satuja, osaa paljon lastenlauluja... ja osaa ärsyttää tosi hyvin kun sellainen päivä sattuu kohdalle! :D
oliko nämä sellaisia mitä etsit vai luettelinko vääriä juttuja?