Kertokaa miten ihanaa elämästä tuli, kun lapset muuttivat omilleen?

Mihin jäi sanavälit. Ap

Ei tullut kriisiä vaikka hieman huoletti, sillä miehen kanssa puhumista riittää edelleen. Kotitöiden määrä romahti, sähkönkulutus romahti, vesimaksut romahti ja metatyöt romahti myös sekä rahaa jää säästöön. Nyt aikaa on vaikka mihin eikä kotona ole mikään pakko tehdä mitään. Moni tuttuni lopetti kokonaan ruuanlaiton, heidän miehillään on ollut asiaan sopeutumista. Osa miehistä on ruvennut itse laittamaan ruokaa, joten se on positiivista. Minulla on vaatinut tietoista työtä päästä eroon kanaemomaisuudesta, sillä jos en asiaan kiinnittäisi huomiota, leipoisin ja kokkaisin miehelle kuten ennenkin.

Aluksi muutos oli suuri, mutta kyllä ne lapset paljon käyvät luonamme. Ihanaa on ainakin nukkua niin paljon kuin haluaa ja syödä ja juoda mitä haluaa ja milloin haluaa ja mennä ja tulla miten lystää.

Ihanaa on ollut, tosin 3 vuotta meni ennen kuin opin olemaan stressaamatta toisen puolesta (nepsynuori).
Aikaa ja rahaa on paljon enemmän, ja vapaus tehdä mitä haluaa. Meilläkin on lainat maksettu, ensimmäisenä vähensin työntekoa.

Ihanaa, en malta odottaa!!

Miten pidätte parisuhdetta kunnossa?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Aluksi muutos oli suuri, mutta kyllä ne lapset paljon käyvät luonamme. Ihanaa on ainakin nukkua niin paljon kuin haluaa ja syödä ja juoda mitä haluaa ja milloin haluaa ja mennä ja tulla miten lystää.

Ei meillä teinit kyllä rajoita tätä mitenkään nytkään ;D  Nelikymppinen on kyllä nuori, voit opiskella ja tehdä vielä kansainvälisen urankin kun työmatkoja tai ulkomaan komennuksia ei tarvitse lapsen takia vältellä. 

Aluksi suretti ja ekan lapsen muuttopäivänä itkin kuin putous. Tokan muuttopäivänä meni jo paremmin. Nyt on ihanaa, saadaan tehdä mitä halutaan, milloin halutaan ja mennä reissuun milloin tykätään ja minne tykätään. Ja voin tehdä just sellaista ruokaa mistä me tykätään eikä kukaan marise ruoasta. Ihanaa on kun lapset käy, tai me käydään niiden luona mutta sitten on niin mukavaa kun taas ollaan kahdestaan. Vaikeinta mulle oli varmaan opetella että lapset osaa kyllä hoitaa asiansa ilman mun apuja ja kyllä ne sitten soittaa jos tarvitsee apua tai neuvoa jossain asiassa. Autetaan lapsia jos tarvitsevat apua.

Kun sanon, että olen kyllästynyt ruoanlaittoon, ihmetellään, koska olen suht nuorekkaan näköinen nainen. Joten oletetaan, että minulla on pieniä tai pienehköjä lapsia.
Sitten tarkennan, että vanhin lapseni on 25 ja nuorin kevään abi, niin katsellaan vaan hiljaa.

Missä iässä teillä lapset muuttivat omilleen?

Vierailija kirjoitti:

Aluksi suretti ja ekan lapsen muuttopäivänä itkin kuin putous. Tokan muuttopäivänä meni jo paremmin. Nyt on ihanaa, saadaan tehdä mitä halutaan, milloin halutaan ja mennä reissuun milloin tykätään ja minne tykätään. Ja voin tehdä just sellaista ruokaa mistä me tykätään eikä kukaan marise ruoasta. Ihanaa on kun lapset käy, tai me käydään niiden luona mutta sitten on niin mukavaa kun taas ollaan kahdestaan. Vaikeinta mulle oli varmaan opetella että lapset osaa kyllä hoitaa asiansa ilman mun apuja ja kyllä ne sitten soittaa jos tarvitsee apua tai neuvoa jossain asiassa. Autetaan lapsia jos tarvitsevat apua.

Muuten sama, mutta kaikki tuo vielä yksin, koska tykkään olla aikuinen sinkku ja yksin. Aivan parasta.

Ihanalta kuulostaa teidän kokemukset. Itse olen 38-vuotias, kun nuorempikin on täysi-ikäinen. Mikään kiire lapsilla ei tietenkään ole muuttaa pois kotoa, täällä on heille aina paikka. Mutta varsinkin nyt lasten teini-iän mylleryksessä on kyllä mukava välillä ajatella, että joitain vuosia vielä ja he ottavat vastuun itsestään ja me vanhemmat saadaan olla ja mennä miten halutaan 😅

Te onnekkaat.
Siskoni lapsi sairastui henkisesti aika yllättäen joskus 18-vuotiaana. Hoivasuhde jatkuu näillä näkymin lopun elämän. Vaikempi ja työläämpi hoidettava kuin vauva tai taapero. Itsetuhoinen. Laitokseen ei pääse, kriteerit eivät täyty. Muutama vuosi sitten hän oli aivan tavallinen teini.

Kauhulla odotan. Sitten olen ihan yksin. Kukaan ei tarvitse.

Minulla on ikävä aikuisia lapsiani. Nuorempi muutti pois viime elokuussa. Asun yksin.

Viihdyn yksin ja paljon stressiä lähti lapsen myötä, mutta kyllä minä yksinäinen olen enkä vielä millään tavoin juurtunut tälle paikkakunnalle, johon lapsen opintojen takia 5 v. sitten muutettiin.

Joten pähkäilen, remontoinko vai myynkö. Kumpikaan ei huvita kun on vaivalloista. Krääh.

Oli ihanaa. Parasta oli se, että pääsi irrottautumaan suunnattomasta vastuun tunteesta, kun lapsi pikkuhiljaa siitä itsenäistyy.

En oikein ole ikinä ymmärtänyt, miksi ihmiset edes hankkivat lapsia, kun iloisin asia monelle tuntuu olevan se kotoa pois muutto. Nykyisin on ihan ok valita toisinkin.

Ei tullut ihanaa vaan tosi tylsää elämää.

Onhan tämä taas ihanaa olla kaksin. Johan tässä tulikin elettyä lapsiperhe-elämää 24 vuotta. Lapset muuttaneet omaan kotiin 19v. Vanhin lapsista asuu ulkomailla. Nuorin asuu ja opiskelee täällä kotikaupungissa. Elämä on vapaampaa ja halvempaa. Ei tarvitse jatkuvasti kantaa kassikaupalla ruokaa kaupasta eikä kokata jos ei huvita. Seksiäkin voi harrastaa koska haluaa. Aikuisiin lapsiin on hyvät välit. Joskus on haikea olo.

No olisi se kamalaa jos aikuiset lapset eivät ikinä muuttaisi pois kotoa. Silloinhan olisi jotain vialla. Lapset ovat vain lainassa. Vanhempien on tarkoitus huolehtia ja kasvattaa lapset lentämään pesästä!

Vierailija kirjoitti:

En oikein ole ikinä ymmärtänyt, miksi ihmiset edes hankkivat lapsia, kun iloisin asia monelle tuntuu olevan se kotoa pois muutto. Nykyisin on ihan ok valita toisinkin.

Tän takia aihe on vähän tabu, koska ihmiset tahallaan ymmärtävät asiat väärin. On ihan ok ja normaalia kokea myös iloa lasten aikuistumisesta ja itsenäistymisestä. Ei se tarkoita, että koko vanhemmuusaika olisi ollut kamalaa ja jatkuvasti olisi vain odottanut sitä lasten täysi-ikäistymistä.