G: mitä 4-vuotiaasi osaa
tähän siis pinoon 4-vuotiaanne taidot ym. olisi kiva kuulla mitä osaavat
Kommentit (30)
Meillä on viikon päästä 4-vuotisneuvola, ja meidän poika ei osaa mistään listasta juuri kuin ehkä pari. Auttamattomasti jälkeenjäänyt? Poika on ollut tarhassa mutta jäi keväällä kotihoitoon enkä ole edes ajatellut, että olisin jotenkin treenannut. Noista listoista tuli vain mieleen, mitä meidän poika EI osaa. :(
- Ei aja ilman appareita, oppi jarruttamaan keväällä ja ajaa nyt hyvin.
- Pysyy luistimilla pystyssä ja etenee sellaista kävelyluistelua.
- Tekee noin 30 palan palapelejä.
- Ei hallitse kynäotetta, koska ei tiedä, kummalla kirjoittaisi/piirtäisi. Vasemmalla yrittää aina aloittaa, vaihtaa oikeaan ja sitten tuskastuu. Sain viikko sitten kirjoittamaan oman nimensä ekaa kertaa, mutta se ei ole sillä tavalla kunnolla hallussa vaan tarvitsee aina mallin ja saattaa laittaa kirjailmet eri järjestykseen. Piirtää paksulla kynällä ihmisen, jolla on pää, kaksi silmää, suu, jossa hampaita ja hiuksia päässä, vartalo, kaksi kättä, jossa sormia kummassakin kuusi (!), sekä kaksi jalkaa (joskus kolme). Värittää vielä viivojen yli hiukan.
- Ei osaa leikata viivaa pitkin, sakset haasteellisia, kun ilmeisesti pitäisi ostaa vasenkätisten sakset. Leikkaa silppua.
- Sanoo ärrän pehmeästi eli ei osaa ärrää.
- Osaa kaataa vettä kannusta mutta ei osaa avata maitotölkkiä.
- Osaa pukea ja riisua mutta usein ei halua pukea itse. Sormikkaissa pitää auttaa.
- Tunnistaa joitakin kirjaimia (nimien alkukirjaimia) mutta ei osaa lukea eikä kirjoittaa
- Laulaa paljon ja keksii omia sanoituksia ja sävellyksiä.
- Osaa kuperkeikan, hyppiä yhdellä jalalla ja hypppiä trampoliinilla.
- Ei pelaa mitään pleikkapelejä, kun emme ole vielä antaneet.
- Osaa avata kotioven avaimella.
- Syö haarukalla mutta ei veitsellä.
- "Ui" kellukkeilla, sukeltaa ja hyppää matalasta hyppyristä. Rakastaa vesiliukumäkiä. Ei varmaan osaa uida ilman kellukkeita, ei olla annettu vielä. Rakastaa vettä ja sukeltamista.
- Puhuu paljon ja sanavarasto on laaja. Joitakin omatekoisia sanojakin on käytössä. Käyttää paljon kielikuvia.
- Jaksaa kävellä motivoituneena pitkäänkin (useita kilometrejä, noin 5 km ollaan kokeiltu).
Tuntuu aika vähältä nämä osatut taidot varsinkin, kun täällä osan lapset osasivat jo lukea, kirjoittaa, uida ja ajaa polkupyörällä, eikä kukaan kai ollut sellainen kuin tuo meidän poika taidoiltaan. Huolestuttaa tuo neuvola. :(
Meillä on viikon päästä 4-vuotisneuvola, ja meidän poika ei osaa mistään listasta juuri kuin ehkä pari. Auttamattomasti jälkeenjäänyt? Poika on ollut tarhassa mutta jäi keväällä kotihoitoon enkä ole edes ajatellut, että olisin jotenkin treenannut. Noista listoista tuli vain mieleen, mitä meidän poika EI osaa. :( - Ei aja ilman appareita, oppi jarruttamaan keväällä ja ajaa nyt hyvin. - Pysyy luistimilla pystyssä ja etenee sellaista kävelyluistelua. - Tekee noin 30 palan palapelejä. - Ei hallitse kynäotetta, koska ei tiedä, kummalla kirjoittaisi/piirtäisi. Vasemmalla yrittää aina aloittaa, vaihtaa oikeaan ja sitten tuskastuu. Sain viikko sitten kirjoittamaan oman nimensä ekaa kertaa, mutta se ei ole sillä tavalla kunnolla hallussa vaan tarvitsee aina mallin ja saattaa laittaa kirjailmet eri järjestykseen. Piirtää paksulla kynällä ihmisen, jolla on pää, kaksi silmää, suu, jossa hampaita ja hiuksia päässä, vartalo, kaksi kättä, jossa sormia kummassakin kuusi (!), sekä kaksi jalkaa (joskus kolme). Värittää vielä viivojen yli hiukan. - Ei osaa leikata viivaa pitkin, sakset haasteellisia, kun ilmeisesti pitäisi ostaa vasenkätisten sakset. Leikkaa silppua. - Sanoo ärrän pehmeästi eli ei osaa ärrää. - Osaa kaataa vettä kannusta mutta ei osaa avata maitotölkkiä. - Osaa pukea ja riisua mutta usein ei halua pukea itse. Sormikkaissa pitää auttaa. - Tunnistaa joitakin kirjaimia (nimien alkukirjaimia) mutta ei osaa lukea eikä kirjoittaa - Laulaa paljon ja keksii omia sanoituksia ja sävellyksiä. - Osaa kuperkeikan, hyppiä yhdellä jalalla ja hypppiä trampoliinilla. - Ei pelaa mitään pleikkapelejä, kun emme ole vielä antaneet. - Osaa avata kotioven avaimella. - Syö haarukalla mutta ei veitsellä. - "Ui" kellukkeilla, sukeltaa ja hyppää matalasta hyppyristä. Rakastaa vesiliukumäkiä. Ei varmaan osaa uida ilman kellukkeita, ei olla annettu vielä. Rakastaa vettä ja sukeltamista. - Puhuu paljon ja sanavarasto on laaja. Joitakin omatekoisia sanojakin on käytössä. Käyttää paljon kielikuvia. - Jaksaa kävellä motivoituneena pitkäänkin (useita kilometrejä, noin 5 km ollaan kokeiltu). Tuntuu aika vähältä nämä osatut taidot varsinkin, kun täällä osan lapset osasivat jo lukea, kirjoittaa, uida ja ajaa polkupyörällä, eikä kukaan kai ollut sellainen kuin tuo meidän poika taidoiltaan. Huolestuttaa tuo neuvola. :(
tuo kuulosti ihan hyvältä... :)
Ei nyt juuri samoja taitoja kuin omalla lapsellani, mutta osa on tietysti siitäkin kiinni, mitä harjoiteltu. Minusta kuulostaa ihan hyvin kehittyneeltä 4-vuotiaalta (no joo, luotettava "diagnoosi" maallikkomammalta lyhyen viestin perusteella ;)...)
En sinuna olisi huolissani.
T. Numerolla 19 (kai..) kirjoittanut
Ei minunkaan syksyllä 4 vuotta tästtävä lapseni osaa lukea tai pyöräillä ilman apupyöriä, saati uida (vedessä polskii ja hyppii mielellään), eikä käsittääkseni tarvitsekaan. Itse opin lukemaan 7-vuotiaana ja olen pärjännyt elämässä ihan yhtä hyvin kuin veljeni joka oppi lukemaan 4-vuotiaana seuraamalla läksyjäni.
Uskon myös sen vaikuttavan, onko lapsi esikoinen vai nuorempi sisarus. Oma pian 4-vuotiaani on esikoinen ja jo nyt huomaa pikkusisaruksen omaksuvan tiettyjä asioita aikaisemmin isosiskoa seuraamalla.
T. se joka ei olisi huolissaan
4:n lapsella on melkolailla (muitakin) as-piirteitä, ei diagnoosia.
Terkuin nelonen.
-pukea ja riisua kaikki vaatteet
-käydä itsenäisesti vessassa (joskus pyyhkii kakkapyllyn itse, joskus huutaa pyyhkimään)
-pestä hampaat itse (aamulla saa pestä ne itse)
-harjata tukkansa ja käydä suihkussa (pitkää tukkaa ei osaa vielä pestä paitsi pelkällä vedellä)
-voidella leipänsä (ja ottaa juustohöylällä juustoa) ja kaataa maidon mukiin
-pyöritellä sämpylöitä ja lihapullia
-olla tosi hyvä apulainen
-auttaa isoveljeä etsimällä tämän kadonneita tavaroita
-pyytää anteeksi, vaikka se välillä vaikeaa onkin
-leikkiä nätisti ja reilusti
-tehdä 60-70 palan palapelejä (on tehnyt niitä noin vuoden)
-piirtää prinsessoja, kissoja, autoja jne. (prinsessalle kruunun, hameen, korun yms. mutta ei vielä piirrä esim, ripsiä)
-värittää tarkasti värityskirjan kuvia
-kirjoittaa noin 10 sanaa ulkomuistista ja loput kun aikuinen luettelee kirjaimet
-kirjaimet ja numerot 0-10 (en muista, mihin asti osaa laskea)
-peleta hienosti erilaisia pelejä (on osannut jo kauan)
-"lukea" tuttuja sanoja
-ajaa ilman apupyöriä
-kiipeillä korkealla tosi ketterästi
-ottaa keinuissa kovat vauhdit
-hyppiä sohvalta sohvalle
-juosta tosi kovaa (kovempaa kuin monet samanikäiset pojat)
-sanoa kaikki kirjaimet ja puhe on hyvin selvää (joskus on jotain omia sanoja vielä)
-pelata netissä Hertan maailmaa ja muita vastaavia pelejä
-huutaa ja raivota, jos ei saa jotain mitä haluaa
-ärsyttää veljeään
-uida uimarenkaan kanssa
-tunnistaa useimmat automerkit
-hyppiä yhdellä jalalla ja tehdä kuperkeikan (oppi vuosi-pari sitten)
-rakentaa pikkulegoista mm. aluksia. autoja ja lentokoneita
Tyttö ei osaa:
-olla kärsivällinen
-omaksua tietoa esim. tietokirjoista ts. häntä ei kiinnosta mitkään teoria-asiat
-leikkiä heti vieraiden lasten kanssa
Lapsi on meilläkin esikoinen enkä oikein tiedä, mitä pitäisi osata. Kuvaava oli 3-vuotisneuvola. En viime tingassa sinne päässyt ja isänsä vei, joten ohjeistin vain, että siellä otetaan pituus ja paino ja varmaan tarkkaillaan puhetta ja ehkä käsketään heittää palloa... Hmmm. Mies sitten soitti ihan kauhuissaan, että lapsi oli tehnyt tunnin verran testejä kuin jossakin pääsykokeessa ja oli osannut taitoja, joista meillä ei ollut hajuakaan esim. avasi korkit, hyppi yhdellä jalalla, tunnisti ympyrän ja neliön jne. Oli varmaaan sitten päiväkodissa treenattu, kun ei ainakaan kotona...
Nyt vaan ei ole sitä päiväkotia, joten siksi jännittää. Ja meillä on tosi tarkka neuvolatäti (uusi).
T. 23
- osaa ärrän ja ässän ja juttelee monipuolisesti. välillä kuitenkin kirjaimia puuttuu tai muuttuu toiseksi kirjaimeksi.
- osaa piirtää taitavasti ihmisiä, eläimiä, pinnasänkyjä ynnä muita :)
- osaa värittää kuvia ja tehdä sokkelotehtäviä
- osaa leikata viivaa pitkin ympyröitä
- keksii itse tarinoita ja lauluja
- rakentelee hienoja legorakennelmia (duploilla) leluilleen
- osaa käyttää tietokoneen hiirtä ja pelata
- osaa tasahyppyjä, yhden jalan hyppyjä, kuperkeikan ja trampoliinilla lähes voltin
- ajaa apupyörillä
- osaa hiihtää ja luistella, mutta hyvin hitaasti
- ui kellukkeiden avulla
- osaa valehdella ja huijata
- osaa pukea ja riisua
- osaa mennä itse suihkuun vesipesulle
- osaa numerot kymmeneen
- osaa muutamia helppoja laskuja (tyyliin 2+2)
- osaa kirjoittaa nimensä
- tietää koko nimensä
- hermostuu pienistä vastoinkäymisistä
- osaa loukkaantua
- osaa yöllä käydä itse hörppäämässä vettä
- osaa asetella hama-helmiä alustalle
- jne.
Näitä on paljon ja paljon on sellaistakin mitä ei osaa.
- laskee 100 asti
- laskee yhteenlaskuja, joiden summa < 20
- tunnistaa suurimman osan kirjaimista
- lukee tuttuja nimiä ja helppoja sanoja
- kirjoittaa kaikkien perheenjäsenten nimet itsenäisesti
- osaa laskea tavumäärän sanoista
- ui käsivarsikellukkeilla
- pyöräilee ilman apupyöriä
- osaa pelata Unoa ja lautapelejä, joissa suositus 5+
- tekee itsenäisesti 100 palan palapelejä
- pukee ja riisuu itse
- osaa oikean kynäotteen
- piirtää vartalollisia ihmishahmoja ja erilaisia ilmeitä niille
Meidän 4v:
-riitelee huolellisesti kahden vanhemman sisaruksen kanssa.
- Pukee päälle ja riisuu
- Ei pyyhi pyllyään
- Laskee joskus 3 joskus 10
- Ei piirrä suttua kummallisempaa
- Appareilla ajaa
- tyhjentää astianpesukonetta
- pesee perunoita ja vie roskia, yms. orjuuttavaa lapsien kiusaamista
- osaa kertoa että äitillä on kaunis tukka ja että äiti on niin ihana ja kaunis... ???????
- pelastaa pulaan joutuneita eläimiä/hyönteisiä
- halii ja hellii kavereita
- ilmaisee tunteensa kauniisti
-Numerot vahva alue, plus, miinus, kertolaskuja, osaa laskea lähes mihin vaan. Osaa lukea isoja lukuja.
-Osaa lukea lyhyitä helppoja sanoja ja ulkoa oppimiaan, kirjaimet oppi jo 2v
- Täyttelee puuhakirjoja
- Kirjottelee niitä ulkoaoppimiaan sanoja aika siistillä käsialalla
-Piirtää aika huonosti, joskus yllättää kun keskittyy
- Ei ui ilman kellukkeita kuin vähän, sukeltaa mielellään
- Ei aja ilman apupyöriä, inhoaa pyöräilyä jostain syystä
- Empaattinen ja vahva oikeudentaju
- Huolehtii pikkusisaristaan
- Osaa pukea ja riisua
- Pysyy luistimilla pystyssä ja etenee suksilla
- Jaksaa kuunnella vaikka kuinka pitkiä tarinoita ja keksii niitä itsekin
- Osaa käyttää tietokonetta hyvin sekä osaa pelata erilaisia pelejä (tietokone- ja lautapelejä)